Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Aito uskonto tekee uskonnonharjoittajasta sosiaalista hyvää säteilevän, ja se luo näkemyksiä siitä, mitä on ihmisten välinen toveruus. Mutta uskonnollisten ryhmien muodollistuminen hävittää monesti juuri ne arvot, joiden edistämiseksi ryhmä alun perin organisoitiin. Ihmisten välinen ystävyys ja jumalallinen uskonto hyödyttävät toisiaan, ja ne ovat tavattoman valaisevia, jos kummankin suhteen tapahtuva kasvu on yhtäläistä ja sopusointuista. Uskonto antaa uutta merkitystä kaikille ryhmämuodostumille: perheille, kouluille ja kerhoille. Leikkiin se tuo uusia arvoja ja se jalostaa kaikkea todellista huumoria.
Hengellinen ymmärrys saa aikaan muutoksia yhteiskunnan johtamistavassa; uskonto estää kaikkia kollektiivisia liikkeitä menettämästä näköpiiristään todellisia tarkoitusperiään. Uskonto on lasten ohella perhe-elämän suuri yhdistäjä edellyttäen, että se on elävää ja kasvavaa uskoa. Ilman lapsia ei voi olla mitään perhe-elämää; sitä on toki mahdollista elää uskonnottakin, mutta sellainen vamma tekee tämän ihmisten välisen intiimin liiton vaikeudet moninkertaisiksi. Kahdennenkymmenennen vuosisadan ensimmäisinä vuosikymmeninä kärsii omakohtaisen uskonnollisen kokemisen jälkeen eniten juuri perhe-elämä siitä rappeutumisesta, jonka aiheuttaa siirtyminen vanhoista uskonnollisista kuuliaisuussuhteista kehkeytymässä oleviin uusiin merkityksiin ja arvoihin.
Aito uskonto on mielekäs tapa elää dynaamisesti oltaessa kasvokkain jokapäiväisen elämän arkisten realiteettien kanssa. Mutta jos uskonnon halutaan antavan virikkeitä yksilölliselle luonteen kehitykselle ja lisäävän persoonallisuuden eheytymistä, sitä ei pidä standardisoida. Mikäli sen on määrä antaa virikkeitä kokemuksen arvioimiselle ja toimia arvohoukuttimena, sitä ei saa kaavamaistaa. Mikäli uskonnon on määrä edistää korkeimpia kuuliaisuussuhteita, sitä ei pidä muodollistaa.
Liittyypä sivilisaation sosiaaliseen ja taloudelliseen kasvuun millaisia mullistuksia hyvänsä, niin uskonto on aitoa ja arvokasta, jos se vaalii yksilössä kokemusta, jossa vallitsee totuuden, kauneuden ja hyvyyden yksinvalta, sillä sellainen on aito hengellinen käsitys korkeimmasta todellisuudesta. Ja rakkauden ja palvonnan kautta tästä tulee mielekästä, koska kysymyksessä on lähimmäisen suhde ihmiseen ja pojan suhde Jumalaan.
Loppujen lopuksi pikemminkin se, mitä ihminen uskoo, kuin se, mitä hän tietää, määrää käyttäytymisen ja hallitsee henkilökohtaisia tekoja. Pelkällä tosiasiatiedolla on hyvin vähän vaikutusta keskitason ihmiseen, ellei siitä tule emotionaalisesti aktivoitua. Mutta uskonnon aktivoiva vaikutus menee tunne-elämän tuolle puolen, sillä se yhdistää ihmisen koko kokemuksen transsendentaalisilla tasoilla sillä yhteydellä, joka sillä on kuolevaisen elämään sisältyviin hengellisiin energioihin, ja sillä, että se vapauttaa nämä energiat.
Kahdennenkymmenennen vuosisadan psykologisesti epävakaisina aikoina, keskellä tieteen aikakauden pyörremyrskyn kaltaisten siirtymävaiheiden aiheuttamia taloudellisia mullistuksia, moraalin akanvirtoja ja sosiologisia ristiaallokoita ovat tuhannet ja taas tuhannet miehet ja naiset joutuneet hämmennyksiin, niin kuin ihminen vain voi joutua. He ovat huolestuneita, levottomia, pelokkaita ja epävarmoja, eivätkä he osaa asettua aloilleen. Enemmän kuin koskaan ennen maailman historiassa he tarvitsevat terveen uskonnon suomaa lohdutusta ja tasapainottavaa vaikutusta. Ennennäkemättömistä tieteellisistä saavutuksista ja mekaanisesta kehityksestä huolimatta vallalla on hengellinen pysähtyneisyys ja filosofinen kaaos.
Mitään vaaraa ei kätkeydy siihen, että uskonto muuttuu yhä enemmän yksityisasiaksi, henkilökohtaiseksi kokemukseksi, niin kauan kuin uskonto ei menetä epäitsekkääseen ja rakastavaan sosiaaliseen palveluun kannustavaa vaikutustaan. Uskonto on kärsinyt monista siihen vaikuttaneista toissijaisista tekijöistä: kulttuurien äkillisestä toisiinsa sulautumisesta, uskonkäsitysten keskinäisestä sekoittumisesta, kirkollisen arvovallan vähenemisestä ja kaupungistumisen ja koneellistumisen myötä seuranneesta perhe-elämän muuttumisesta.
Ihmiseen kohdistuva suurin hengellinen uhkatekijä sisältyy edistymisen osittaisuuteen, keskeneräisen kasvun muodostamaan vaaratilanteeseen, joka aiheutuu siitä, että hylätään pelkoon perustuvat kehityksenvaraiset uskonnot ilman, että samalla välittömästi tartutaan rakkauteen perustuvaan ilmoitususkontoon. Nykyajan tiede, erityisesti psykologia, on heikentänyt vain niitä uskontoja, jotka ovat suuressa määrin pelosta, taikauskosta ja tunne-elämästä riippuvaisia.
Siirtymävaiheen seuralaisena on aina hämmennys, eikä uskonnon maailmassa tule olemaan paljonkaan levollisuutta, ennen kuin taistelu kolmen kilpailevan uskonnonfilosofian välillä on päättynyt. Ja nämä filosofiat ovat:
1. Monien uskontojen spiritistinen usko (kaitselmuksenomaiseen Jumaluuteen).
2. Monien filosofioiden humanistinen ja idealistinen usko.
3. Monien tieteiden mekanistiset ja naturalistiset käsitykset.
Ja nämä kolme osittaista tapaa lähestyä kosmoksessa vallitsevaa todellisuutta on lopulta saatettava sopusointuun sellaisen uskonnon, filosofian ja kosmologian ilmoituksenomaisella esittämisellä, joka piirtää kuvan siitä, että hengen, mielen ja energian kolmiyhteinen olemassaolo kumpuaa Paratiisin-Kolminaisuudesta ja saavuttaa ajallis-avaruudellisen yhdistymisen Korkeimman Jumaluudessa.
Genuine religion renders the religionist socially fragrant and creates insights into human fellowship. But the formalization of religious groups many times destroys the very values for the promotion of which the group was organized. Human friendship and divine religion are mutually helpful and significantly illuminating if the growth in each is equalized and harmonized. Religion puts new meaning into all group associations—families, schools, and clubs. It imparts new values to play and exalts all true humor.
Social leadership is transformed by spiritual insight; religion prevents all collective movements from losing sight of their true objectives. Together with children, religion is the great unifier of family life, provided it is a living and growing faith. Family life cannot be had without children; it can be lived without religion, but such a handicap enormously multiplies the difficulties of this intimate human association. During the early decades of the twentieth century, family life, next to personal religious experience, suffers most from the decadence consequent upon the transition from old religious loyalties to the emerging new meanings and values.
True religion is a meaningful way of living dynamically face to face with the commonplace realities of everyday life. But if religion is to stimulate individual development of character and augment integration of personality, it must not be standardized. If it is to stimulate evaluation of experience and serve as a value-lure, it must not be stereotyped. If religion is to promote supreme loyalties, it must not be formalized.
No matter what upheavals may attend the social and economic growth of civilization, religion is genuine and worth while if it fosters in the individual an experience in which the sovereignty of truth, beauty, and goodness prevails, for such is the true spiritual concept of supreme reality. And through love and worship this becomes meaningful as fellowship with man and sonship with God.
After all, it is what one believes rather than what one knows that determines conduct and dominates personal performances. Purely factual knowledge exerts very little influence upon the average man unless it becomes emotionally activated. But the activation of religion is superemotional, unifying the entire human experience on transcendent levels through contact with, and release of, spiritual energies in the mortal life.
During the psychologically unsettled times of the twentieth century, amid the economic upheavals, the moral crosscurrents, and the sociologic rip tides of the cyclonic transitions of a scientific era, thousands upon thousands of men and women have become humanly dislocated; they are anxious, restless, fearful, uncertain, and unsettled; as never before in the world’s history they need the consolation and stabilization of sound religion. In the face of unprecedented scientific achievement and mechanical development there is spiritual stagnation and philosophic chaos.
There is no danger in religion’s becoming more and more of a private matter—a personal experience—provided it does not lose its motivation for unselfish and loving social service. Religion has suffered from many secondary influences: sudden mixing of cultures, intermingling of creeds, diminution of ecclesiastical authority, changing of family life, together with urbanization and mechanization.
Man’s greatest spiritual jeopardy consists in partial progress, the predicament of unfinished growth: forsaking the evolutionary religions of fear without immediately grasping the revelatory religion of love. Modern science, particularly psychology, has weakened only those religions which are so largely dependent upon fear, superstition, and emotion.
Transition is always accompanied by confusion, and there will be little tranquillity in the religious world until the great struggle between the three contending philosophies of religion is ended:
1. The spiritistic belief (in a providential Deity) of many religions.
2. The humanistic and idealistic belief of many philosophies.
3. The mechanistic and naturalistic conceptions of many sciences.
And these three partial approaches to the reality of the cosmos must eventually become harmonized by the revelatory presentation of religion, philosophy, and cosmology which portrays the triune existence of spirit, mind, and energy proceeding from the Trinity of Paradise and attaining time-space unification within the Deity of the Supreme.
SuomiEnglish
Aito uskonto tekee uskonnonharjoittajasta sosiaalista hyvää säteilevän, ja se luo näkemyksiä siitä, mitä on ihmisten välinen toveruus. Mutta uskonnollisten ryhmien muodollistuminen hävittää monesti juuri ne arvot, joiden edistämiseksi ryhmä alun perin organisoitiin. Ihmisten välinen ystävyys ja jumalallinen uskonto hyödyttävät toisiaan, ja ne ovat tavattoman valaisevia, jos kummankin suhteen tapahtuva kasvu on yhtäläistä ja sopusointuista. Uskonto antaa uutta merkitystä kaikille ryhmämuodostumille: perheille, kouluille ja kerhoille. Leikkiin se tuo uusia arvoja ja se jalostaa kaikkea todellista huumoria.
Genuine religion renders the religionist socially fragrant and creates insights into human fellowship. But the formalization of religious groups many times destroys the very values for the promotion of which the group was organized. Human friendship and divine religion are mutually helpful and significantly illuminating if the growth in each is equalized and harmonized. Religion puts new meaning into all group associations—families, schools, and clubs. It imparts new values to play and exalts all true humor.
Hengellinen ymmärrys saa aikaan muutoksia yhteiskunnan johtamistavassa; uskonto estää kaikkia kollektiivisia liikkeitä menettämästä näköpiiristään todellisia tarkoitusperiään. Uskonto on lasten ohella perhe-elämän suuri yhdistäjä edellyttäen, että se on elävää ja kasvavaa uskoa. Ilman lapsia ei voi olla mitään perhe-elämää; sitä on toki mahdollista elää uskonnottakin, mutta sellainen vamma tekee tämän ihmisten välisen intiimin liiton vaikeudet moninkertaisiksi. Kahdennenkymmenennen vuosisadan ensimmäisinä vuosikymmeninä kärsii omakohtaisen uskonnollisen kokemisen jälkeen eniten juuri perhe-elämä siitä rappeutumisesta, jonka aiheuttaa siirtyminen vanhoista uskonnollisista kuuliaisuussuhteista kehkeytymässä oleviin uusiin merkityksiin ja arvoihin.
Social leadership is transformed by spiritual insight; religion prevents all collective movements from losing sight of their true objectives. Together with children, religion is the great unifier of family life, provided it is a living and growing faith. Family life cannot be had without children; it can be lived without religion, but such a handicap enormously multiplies the difficulties of this intimate human association. During the early decades of the twentieth century, family life, next to personal religious experience, suffers most from the decadence consequent upon the transition from old religious loyalties to the emerging new meanings and values.
Aito uskonto on mielekäs tapa elää dynaamisesti oltaessa kasvokkain jokapäiväisen elämän arkisten realiteettien kanssa. Mutta jos uskonnon halutaan antavan virikkeitä yksilölliselle luonteen kehitykselle ja lisäävän persoonallisuuden eheytymistä, sitä ei pidä standardisoida. Mikäli sen on määrä antaa virikkeitä kokemuksen arvioimiselle ja toimia arvohoukuttimena, sitä ei saa kaavamaistaa. Mikäli uskonnon on määrä edistää korkeimpia kuuliaisuussuhteita, sitä ei pidä muodollistaa.
True religion is a meaningful way of living dynamically face to face with the commonplace realities of everyday life. But if religion is to stimulate individual development of character and augment integration of personality, it must not be standardized. If it is to stimulate evaluation of experience and serve as a value-lure, it must not be stereotyped. If religion is to promote supreme loyalties, it must not be formalized.
Liittyypä sivilisaation sosiaaliseen ja taloudelliseen kasvuun millaisia mullistuksia hyvänsä, niin uskonto on aitoa ja arvokasta, jos se vaalii yksilössä kokemusta, jossa vallitsee totuuden, kauneuden ja hyvyyden yksinvalta, sillä sellainen on aito hengellinen käsitys korkeimmasta todellisuudesta. Ja rakkauden ja palvonnan kautta tästä tulee mielekästä, koska kysymyksessä on lähimmäisen suhde ihmiseen ja pojan suhde Jumalaan.
No matter what upheavals may attend the social and economic growth of civilization, religion is genuine and worth while if it fosters in the individual an experience in which the sovereignty of truth, beauty, and goodness prevails, for such is the true spiritual concept of supreme reality. And through love and worship this becomes meaningful as fellowship with man and sonship with God.
Loppujen lopuksi pikemminkin se, mitä ihminen uskoo, kuin se, mitä hän tietää, määrää käyttäytymisen ja hallitsee henkilökohtaisia tekoja. Pelkällä tosiasiatiedolla on hyvin vähän vaikutusta keskitason ihmiseen, ellei siitä tule emotionaalisesti aktivoitua. Mutta uskonnon aktivoiva vaikutus menee tunne-elämän tuolle puolen, sillä se yhdistää ihmisen koko kokemuksen transsendentaalisilla tasoilla sillä yhteydellä, joka sillä on kuolevaisen elämään sisältyviin hengellisiin energioihin, ja sillä, että se vapauttaa nämä energiat.
After all, it is what one believes rather than what one knows that determines conduct and dominates personal performances. Purely factual knowledge exerts very little influence upon the average man unless it becomes emotionally activated. But the activation of religion is superemotional, unifying the entire human experience on transcendent levels through contact with, and release of, spiritual energies in the mortal life.
Kahdennenkymmenennen vuosisadan psykologisesti epävakaisina aikoina, keskellä tieteen aikakauden pyörremyrskyn kaltaisten siirtymävaiheiden aiheuttamia taloudellisia mullistuksia, moraalin akanvirtoja ja sosiologisia ristiaallokoita ovat tuhannet ja taas tuhannet miehet ja naiset joutuneet hämmennyksiin, niin kuin ihminen vain voi joutua. He ovat huolestuneita, levottomia, pelokkaita ja epävarmoja, eivätkä he osaa asettua aloilleen. Enemmän kuin koskaan ennen maailman historiassa he tarvitsevat terveen uskonnon suomaa lohdutusta ja tasapainottavaa vaikutusta. Ennennäkemättömistä tieteellisistä saavutuksista ja mekaanisesta kehityksestä huolimatta vallalla on hengellinen pysähtyneisyys ja filosofinen kaaos.
During the psychologically unsettled times of the twentieth century, amid the economic upheavals, the moral crosscurrents, and the sociologic rip tides of the cyclonic transitions of a scientific era, thousands upon thousands of men and women have become humanly dislocated; they are anxious, restless, fearful, uncertain, and unsettled; as never before in the world’s history they need the consolation and stabilization of sound religion. In the face of unprecedented scientific achievement and mechanical development there is spiritual stagnation and philosophic chaos.
Mitään vaaraa ei kätkeydy siihen, että uskonto muuttuu yhä enemmän yksityisasiaksi, henkilökohtaiseksi kokemukseksi, niin kauan kuin uskonto ei menetä epäitsekkääseen ja rakastavaan sosiaaliseen palveluun kannustavaa vaikutustaan. Uskonto on kärsinyt monista siihen vaikuttaneista toissijaisista tekijöistä: kulttuurien äkillisestä toisiinsa sulautumisesta, uskonkäsitysten keskinäisestä sekoittumisesta, kirkollisen arvovallan vähenemisestä ja kaupungistumisen ja koneellistumisen myötä seuranneesta perhe-elämän muuttumisesta.
There is no danger in religion’s becoming more and more of a private matter—a personal experience—provided it does not lose its motivation for unselfish and loving social service. Religion has suffered from many secondary influences: sudden mixing of cultures, intermingling of creeds, diminution of ecclesiastical authority, changing of family life, together with urbanization and mechanization.
Ihmiseen kohdistuva suurin hengellinen uhkatekijä sisältyy edistymisen osittaisuuteen, keskeneräisen kasvun muodostamaan vaaratilanteeseen, joka aiheutuu siitä, että hylätään pelkoon perustuvat kehityksenvaraiset uskonnot ilman, että samalla välittömästi tartutaan rakkauteen perustuvaan ilmoitususkontoon. Nykyajan tiede, erityisesti psykologia, on heikentänyt vain niitä uskontoja, jotka ovat suuressa määrin pelosta, taikauskosta ja tunne-elämästä riippuvaisia.
Man’s greatest spiritual jeopardy consists in partial progress, the predicament of unfinished growth: forsaking the evolutionary religions of fear without immediately grasping the revelatory religion of love. Modern science, particularly psychology, has weakened only those religions which are so largely dependent upon fear, superstition, and emotion.
Siirtymävaiheen seuralaisena on aina hämmennys, eikä uskonnon maailmassa tule olemaan paljonkaan levollisuutta, ennen kuin taistelu kolmen kilpailevan uskonnonfilosofian välillä on päättynyt. Ja nämä filosofiat ovat:
Transition is always accompanied by confusion, and there will be little tranquillity in the religious world until the great struggle between the three contending philosophies of religion is ended:
1. Monien uskontojen spiritistinen usko (kaitselmuksenomaiseen Jumaluuteen).
1. The spiritistic belief (in a providential Deity) of many religions.
2. Monien filosofioiden humanistinen ja idealistinen usko.
2. The humanistic and idealistic belief of many philosophies.
3. Monien tieteiden mekanistiset ja naturalistiset käsitykset.
3. The mechanistic and naturalistic conceptions of many sciences.
Ja nämä kolme osittaista tapaa lähestyä kosmoksessa vallitsevaa todellisuutta on lopulta saatettava sopusointuun sellaisen uskonnon, filosofian ja kosmologian ilmoituksenomaisella esittämisellä, joka piirtää kuvan siitä, että hengen, mielen ja energian kolmiyhteinen olemassaolo kumpuaa Paratiisin-Kolminaisuudesta ja saavuttaa ajallis-avaruudellisen yhdistymisen Korkeimman Jumaluudessa.
And these three partial approaches to the reality of the cosmos must eventually become harmonized by the revelatory presentation of religion, philosophy, and cosmology which portrays the triune existence of spirit, mind, and energy proceeding from the Trinity of Paradise and attaining time-space unification within the Deity of the Supreme.