Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Tähän aikaan Jeesus ja Maria tulivat entistä paljon paremmin toimeen keskenään. Maria ei enää pitänyt Jeesusta niinkään poikanaan, vaan tästä oli tullut enemmänkin hänen lastensa isä. Päivittäinen elämänkulku oli täynnä pulmia, jotka vaativat käytännöllistä ja välitöntä ratkaisua. Yhä harvemmin he keskustelivat Jeesuksen elämäntehtävästä, sillä ajan mittaan kummankin ajatukset keskittyivät heidän neljästä pojasta ja kolmesta tytöstä koostuvan perheensä elättämiseen ja kasvattamiseen.
Käsillä olevan vuoden alkuun mennessä Jeesus oli jo saanut äitinsä kokonaan oman lastenkasvatusmenetelmänsä kannalle. Tämän menetelmän mukaan lapselle annettiin positiivinen kehotus tehdä hyvää sen sijaan, että vanhemman juutalaisen menetelmän mukaan olisi kielletty tekemästä pahaa. Omassa kodissaan ja koko julkisen opettajanuransa ajan Jeesus poikkeuksetta käytti tätä positiivista, kehottamiseen perustuvaa opetustapaa. Aina ja kaikkialla hän sanoi: ”Tehkää näin – teidän tulisi tehdä noin.” Hän ei milloinkaan käyttänyt negatiivista, muinaisista tabuista johdettua opetusmenetelmää. Hän vältti pahan korostamista sillä, että hän olisi kieltänyt sen, sen sijaan hän nosti jalustalle hyvän sitä harjoittamaan kehottamalla. Tässä kodissa rukoushetki oli tilaisuus, jossa oli mahdollisuus keskustella mistä hyvänsä ja kaikesta perheen hyvinvointiin liittyvästä.
Jeesus alkoi kasvattaa veljiään ja sisariaan viisaaseen kuriin jo niin varhaisessa ikävaiheessa, että rankaisemista tarvittiin kaiken kaikkiaan vain vähän tai ei ollenkaan, jotta heidät saatiin tottelemaan viivytyksettä ja varauksitta. Ainoana poikkeuksena oli Juuda, jolle Jeesuksen oli muutamissa tilanteissa määrättävä rangaistus siitä, että tämä oli rikkonut kodissa noudatettuja sääntöjä. Kolmessa tilanteessa, kun katsottiin viisaaksi rangaista Juudaa tämän itsensä tunnustamista ja tahallisista rikkomuksista perheen käyttäytymissääntöjä vastaan, hänen rangaistuksensa määrättiin vanhempien lasten tekemällä yksimielisellä päätöksellä, ja Juuda itse hyväksyi rangaistuksen, ennen kuin se langetettiin.
Vaikka Jeesus oli kaikissa tekemisissään mitä järjestelmällisin ja systemaattisin, kaikissa hänen hallinnollisissa päätöksissään ilmeni kuitenkin myös sellaista virkistävää tulkinnan joustavuutta ja sovelluksen omaperäisyyttä, joka teki suuren vaikutuksen kaikkiin lapsiin sillä, että heidän isä-veljensä toiminnan lähtökohtana oli oikeudenmukaisuudesta kertova mielenlaatu. Mielivaltaisesti hän ei milloinkaan kurittanut sisaruksiaan, ja tällainen erottelematon rehtiys ja henkilökohtainen huomaavaisuus tekivät Jeesuksen hyvin rakkaaksi koko hänen perheelleen.
Jaakob ja Simon koettivat varttuessaan noudattaa Jeesuksen suosittelemaa menetelmää heidän riitaisten ja joskus vihaistenkin leikkitovereidensa lepyttämiseksi suostuttelulla ja vastarinnasta pidättymisellä, ja he onnistuivat siinä kohtalaisesti. Mutta vaikka Joosef ja Juuda tällaisiin opetuksiin kotioloissa myöntyivätkin, he eivät empineet käydä puolustukseen, kun heidän toverinsa karkasivat heidän kimppuunsa; varsinkin Juuda syyllistyi näiden opetusten hengen rikkomiseen. Mutta vastarinnasta pidättyminen ei ollut perheen sääntö. Henkilökohtaisten opetusten rikkomiseen ei liittynyt mitään rangaistusta.
Yleisesti ottaen perheen kaikilla lapsilla, eritoten tytöillä, oli tapana kysyä Jeesukselta neuvoa lapsuuden ongelmiinsa ja uskoutua hänelle aivan kuten he olisivat uskoutuneet rakastavalle isälle.
Jaakobista oli varttumassa tasapainoinen ja tasaisen mielenlaadun omaava nuorukainen, mutta hän ei ollut yhtä syvästi hengellisyyteen taipuvainen kuin Jeesus. Hän oli opiskelijana paljon parempi kuin Joosef, joka vaikka olikin työntekijänä uskollinen, oli kuitenkin vieläkin vähemmän hengellisesti suuntautunut. Joosef oli raahustaja, joka ei yltänyt muiden lasten älylliselle tasolle. Simon oli hyväntahtoinen poika, mutta hänessä oli liiaksi haaveilijaa. Häneltä meni kauan aikaa, ennen kuin hän löysi paikkansa elämässä, ja hän oli Jeesukselle ja Marialle melkoinen huolen aihe. Mutta hän oli aina kiltti ja hyvää tarkoittava nuorimies. Juuda oli oikea levottomuuksien lietsoja. Hänen ihanteensa olivat mitä korkeimmat, mutta hän oli temperamentiltaan tasapainoton. Hänessä ilmeni kaikki se päättäväisyys ja tarmokkuus, joka tuli esiin hänen äidissään, ja enemmänkin, mutta häneltä puuttui paljon äitinsä suhteellisuudentajusta ja tahdikkuudesta.
Mirjam oli tasapainoinen ja järkevä tytär, joka arvosti syvästi kaikkea jaloa ja hengellistä. Martta oli hidas ajatuksissaan ja liikkeissään, mutta hän oli erittäin luotettava ja aikaansaapa lapsi. Pikku-Ruut oli kodin päivänsäde, ajattelematon puheissaan, mutta sydämeltään mitä vilpittömin. Hän miltei palvoi isoveljeään ja isäänsä. Mutta he eivät hemmotelleet häntä pilalle. Hän oli kaunis lapsi, mutta ei aivan yhtä hyvännäköinen kuin Mirjam, joka oli perheen – ellei peräti koko kaupungin – kaunotar.
Ajan myötä Jeesus teki paljon työtä saadakseen perheen omaksumat sapatinviettoon ja moniin muihin uskonnon osakysymyksiin liittyvät opetukset ja tavat vapaamielisemmälle kannalle ja myös niitä muokatakseen. Maria antoi kaikille näille muutoksille ilomielin tukensa. Jeesuksesta oli nyt tullut talon kiistaton isäntä.
Tänä vuonna Juuda aloitti koulunsa, ja Jeesus joutui myymään harppunsa suorittaakseen koulunkäynnistä aiheutuvat kulut. Näin hän menetti viimeisenkin virkistystä tuottaneen ajankulunsa. Hän soitti tavattoman mielellään harppua, aina kun hän tunsi mielensä uupuneeksi ja ruumiinsa väsyneeksi. Mutta nyt hän lohduttautui ajatuksella, että harppu ainakin olisi turvassa veronkantajalta.
By this time Jesus and Mary were getting along much better. She regarded him less as a son; he had become to her more a father to her children. Each day’s life swarmed with practical and immediate difficulties. Less frequently they spoke of his lifework, for, as time passed, all their thought was mutually devoted to the support and upbringing of their family of four boys and three girls.
By the beginning of this year Jesus had fully won his mother to the acceptance of his methods of child training—the positive injunction to do good in the place of the older Jewish method of forbidding to do evil. In his home and throughout his public-teaching career Jesus invariably employed the positive form of exhortation. Always and everywhere did he say, “You shall do this—you ought to do that.” Never did he employ the negative mode of teaching derived from the ancient taboos. He refrained from placing emphasis on evil by forbidding it, while he exalted the good by commanding its performance. Prayer time in this household was the occasion for discussing anything and everything relating to the welfare of the family.
Jesus began wise discipline upon his brothers and sisters at such an early age that little or no punishment was ever required to secure their prompt and wholehearted obedience. The only exception was Jude, upon whom on sundry occasions Jesus found it necessary to impose penalties for his infractions of the rules of the home. On three occasions when it was deemed wise to punish Jude for self-confessed and deliberate violations of the family rules of conduct, his punishment was fixed by the unanimous decree of the older children and was assented to by Jude himself before it was inflicted.
While Jesus was most methodical and systematic in everything he did, there was also in all his administrative rulings a refreshing elasticity of interpretation and an individuality of adaptation that greatly impressed all the children with the spirit of justice which actuated their father-brother. He never arbitrarily disciplined his brothers and sisters, and such uniform fairness and personal consideration greatly endeared Jesus to all his family.
James and Simon grew up trying to follow Jesus’ plan of placating their bellicose and sometimes irate playmates by persuasion and nonresistance, and they were fairly successful; but Joseph and Jude, while assenting to such teachings at home, made haste to defend themselves when assailed by their comrades; in particular was Jude guilty of violating the spirit of these teachings. But nonresistance was not a rule of the family. No penalty was attached to the violation of personal teachings.
In general, all of the children, particularly the girls, would consult Jesus about their childhood troubles and confide in him just as they would have in an affectionate father.
James was growing up to be a well-balanced and even-tempered youth, but he was not so spiritually inclined as Jesus. He was a much better student than Joseph, who, while a faithful worker, was even less spiritually minded. Joseph was a plodder and not up to the intellectual level of the other children. Simon was a well-meaning boy but too much of a dreamer. He was slow in getting settled down in life and was the cause of considerable anxiety to Jesus and Mary. But he was always a good and well-intentioned lad. Jude was a firebrand. He had the highest of ideals, but he was unstable in temperament. He had all and more of his mother’s determination and aggressiveness, but he lacked much of her sense of proportion and discretion.
Miriam was a well-balanced and level-headed daughter with a keen appreciation of things noble and spiritual. Martha was slow in thought and action but a very dependable and efficient child. Baby Ruth was the sunshine of the home; though thoughtless of speech, she was most sincere of heart. She just about worshiped her big brother and father. But they did not spoil her. She was a beautiful child but not quite so comely as Miriam, who was the belle of the family, if not of the city.
As time passed, Jesus did much to liberalize and modify the family teachings and practices related to Sabbath observance and many other phases of religion, and to all these changes Mary gave hearty assent. By this time Jesus had become the unquestioned head of the house.
This year Jude started to school, and it was necessary for Jesus to sell his harp in order to defray these expenses. Thus disappeared the last of his recreational pleasures. He much loved to play the harp when tired in mind and weary in body, but he comforted himself with the thought that at least the harp was safe from seizure by the tax collector.
SuomiEnglish
Tähän aikaan Jeesus ja Maria tulivat entistä paljon paremmin toimeen keskenään. Maria ei enää pitänyt Jeesusta niinkään poikanaan, vaan tästä oli tullut enemmänkin hänen lastensa isä. Päivittäinen elämänkulku oli täynnä pulmia, jotka vaativat käytännöllistä ja välitöntä ratkaisua. Yhä harvemmin he keskustelivat Jeesuksen elämäntehtävästä, sillä ajan mittaan kummankin ajatukset keskittyivät heidän neljästä pojasta ja kolmesta tytöstä koostuvan perheensä elättämiseen ja kasvattamiseen.
By this time Jesus and Mary were getting along much better. She regarded him less as a son; he had become to her more a father to her children. Each day’s life swarmed with practical and immediate difficulties. Less frequently they spoke of his lifework, for, as time passed, all their thought was mutually devoted to the support and upbringing of their family of four boys and three girls.
Käsillä olevan vuoden alkuun mennessä Jeesus oli jo saanut äitinsä kokonaan oman lastenkasvatusmenetelmänsä kannalle. Tämän menetelmän mukaan lapselle annettiin positiivinen kehotus tehdä hyvää sen sijaan, että vanhemman juutalaisen menetelmän mukaan olisi kielletty tekemästä pahaa. Omassa kodissaan ja koko julkisen opettajanuransa ajan Jeesus poikkeuksetta käytti tätä positiivista, kehottamiseen perustuvaa opetustapaa. Aina ja kaikkialla hän sanoi: ”Tehkää näin – teidän tulisi tehdä noin.” Hän ei milloinkaan käyttänyt negatiivista, muinaisista tabuista johdettua opetusmenetelmää. Hän vältti pahan korostamista sillä, että hän olisi kieltänyt sen, sen sijaan hän nosti jalustalle hyvän sitä harjoittamaan kehottamalla. Tässä kodissa rukoushetki oli tilaisuus, jossa oli mahdollisuus keskustella mistä hyvänsä ja kaikesta perheen hyvinvointiin liittyvästä.
By the beginning of this year Jesus had fully won his mother to the acceptance of his methods of child training—the positive injunction to do good in the place of the older Jewish method of forbidding to do evil. In his home and throughout his public-teaching career Jesus invariably employed the positive form of exhortation. Always and everywhere did he say, “You shall do this—you ought to do that.” Never did he employ the negative mode of teaching derived from the ancient taboos. He refrained from placing emphasis on evil by forbidding it, while he exalted the good by commanding its performance. Prayer time in this household was the occasion for discussing anything and everything relating to the welfare of the family.
Jeesus alkoi kasvattaa veljiään ja sisariaan viisaaseen kuriin jo niin varhaisessa ikävaiheessa, että rankaisemista tarvittiin kaiken kaikkiaan vain vähän tai ei ollenkaan, jotta heidät saatiin tottelemaan viivytyksettä ja varauksitta. Ainoana poikkeuksena oli Juuda, jolle Jeesuksen oli muutamissa tilanteissa määrättävä rangaistus siitä, että tämä oli rikkonut kodissa noudatettuja sääntöjä. Kolmessa tilanteessa, kun katsottiin viisaaksi rangaista Juudaa tämän itsensä tunnustamista ja tahallisista rikkomuksista perheen käyttäytymissääntöjä vastaan, hänen rangaistuksensa määrättiin vanhempien lasten tekemällä yksimielisellä päätöksellä, ja Juuda itse hyväksyi rangaistuksen, ennen kuin se langetettiin.
Jesus began wise discipline upon his brothers and sisters at such an early age that little or no punishment was ever required to secure their prompt and wholehearted obedience. The only exception was Jude, upon whom on sundry occasions Jesus found it necessary to impose penalties for his infractions of the rules of the home. On three occasions when it was deemed wise to punish Jude for self-confessed and deliberate violations of the family rules of conduct, his punishment was fixed by the unanimous decree of the older children and was assented to by Jude himself before it was inflicted.
Vaikka Jeesus oli kaikissa tekemisissään mitä järjestelmällisin ja systemaattisin, kaikissa hänen hallinnollisissa päätöksissään ilmeni kuitenkin myös sellaista virkistävää tulkinnan joustavuutta ja sovelluksen omaperäisyyttä, joka teki suuren vaikutuksen kaikkiin lapsiin sillä, että heidän isä-veljensä toiminnan lähtökohtana oli oikeudenmukaisuudesta kertova mielenlaatu. Mielivaltaisesti hän ei milloinkaan kurittanut sisaruksiaan, ja tällainen erottelematon rehtiys ja henkilökohtainen huomaavaisuus tekivät Jeesuksen hyvin rakkaaksi koko hänen perheelleen.
While Jesus was most methodical and systematic in everything he did, there was also in all his administrative rulings a refreshing elasticity of interpretation and an individuality of adaptation that greatly impressed all the children with the spirit of justice which actuated their father-brother. He never arbitrarily disciplined his brothers and sisters, and such uniform fairness and personal consideration greatly endeared Jesus to all his family.
Jaakob ja Simon koettivat varttuessaan noudattaa Jeesuksen suosittelemaa menetelmää heidän riitaisten ja joskus vihaistenkin leikkitovereidensa lepyttämiseksi suostuttelulla ja vastarinnasta pidättymisellä, ja he onnistuivat siinä kohtalaisesti. Mutta vaikka Joosef ja Juuda tällaisiin opetuksiin kotioloissa myöntyivätkin, he eivät empineet käydä puolustukseen, kun heidän toverinsa karkasivat heidän kimppuunsa; varsinkin Juuda syyllistyi näiden opetusten hengen rikkomiseen. Mutta vastarinnasta pidättyminen ei ollut perheen sääntö. Henkilökohtaisten opetusten rikkomiseen ei liittynyt mitään rangaistusta.
James and Simon grew up trying to follow Jesus’ plan of placating their bellicose and sometimes irate playmates by persuasion and nonresistance, and they were fairly successful; but Joseph and Jude, while assenting to such teachings at home, made haste to defend themselves when assailed by their comrades; in particular was Jude guilty of violating the spirit of these teachings. But nonresistance was not a rule of the family. No penalty was attached to the violation of personal teachings.
Yleisesti ottaen perheen kaikilla lapsilla, eritoten tytöillä, oli tapana kysyä Jeesukselta neuvoa lapsuuden ongelmiinsa ja uskoutua hänelle aivan kuten he olisivat uskoutuneet rakastavalle isälle.
In general, all of the children, particularly the girls, would consult Jesus about their childhood troubles and confide in him just as they would have in an affectionate father.
Jaakobista oli varttumassa tasapainoinen ja tasaisen mielenlaadun omaava nuorukainen, mutta hän ei ollut yhtä syvästi hengellisyyteen taipuvainen kuin Jeesus. Hän oli opiskelijana paljon parempi kuin Joosef, joka vaikka olikin työntekijänä uskollinen, oli kuitenkin vieläkin vähemmän hengellisesti suuntautunut. Joosef oli raahustaja, joka ei yltänyt muiden lasten älylliselle tasolle. Simon oli hyväntahtoinen poika, mutta hänessä oli liiaksi haaveilijaa. Häneltä meni kauan aikaa, ennen kuin hän löysi paikkansa elämässä, ja hän oli Jeesukselle ja Marialle melkoinen huolen aihe. Mutta hän oli aina kiltti ja hyvää tarkoittava nuorimies. Juuda oli oikea levottomuuksien lietsoja. Hänen ihanteensa olivat mitä korkeimmat, mutta hän oli temperamentiltaan tasapainoton. Hänessä ilmeni kaikki se päättäväisyys ja tarmokkuus, joka tuli esiin hänen äidissään, ja enemmänkin, mutta häneltä puuttui paljon äitinsä suhteellisuudentajusta ja tahdikkuudesta.
James was growing up to be a well-balanced and even-tempered youth, but he was not so spiritually inclined as Jesus. He was a much better student than Joseph, who, while a faithful worker, was even less spiritually minded. Joseph was a plodder and not up to the intellectual level of the other children. Simon was a well-meaning boy but too much of a dreamer. He was slow in getting settled down in life and was the cause of considerable anxiety to Jesus and Mary. But he was always a good and well-intentioned lad. Jude was a firebrand. He had the highest of ideals, but he was unstable in temperament. He had all and more of his mother’s determination and aggressiveness, but he lacked much of her sense of proportion and discretion.
Mirjam oli tasapainoinen ja järkevä tytär, joka arvosti syvästi kaikkea jaloa ja hengellistä. Martta oli hidas ajatuksissaan ja liikkeissään, mutta hän oli erittäin luotettava ja aikaansaapa lapsi. Pikku-Ruut oli kodin päivänsäde, ajattelematon puheissaan, mutta sydämeltään mitä vilpittömin. Hän miltei palvoi isoveljeään ja isäänsä. Mutta he eivät hemmotelleet häntä pilalle. Hän oli kaunis lapsi, mutta ei aivan yhtä hyvännäköinen kuin Mirjam, joka oli perheen – ellei peräti koko kaupungin – kaunotar.
Miriam was a well-balanced and level-headed daughter with a keen appreciation of things noble and spiritual. Martha was slow in thought and action but a very dependable and efficient child. Baby Ruth was the sunshine of the home; though thoughtless of speech, she was most sincere of heart. She just about worshiped her big brother and father. But they did not spoil her. She was a beautiful child but not quite so comely as Miriam, who was the belle of the family, if not of the city.
Ajan myötä Jeesus teki paljon työtä saadakseen perheen omaksumat sapatinviettoon ja moniin muihin uskonnon osakysymyksiin liittyvät opetukset ja tavat vapaamielisemmälle kannalle ja myös niitä muokatakseen. Maria antoi kaikille näille muutoksille ilomielin tukensa. Jeesuksesta oli nyt tullut talon kiistaton isäntä.
As time passed, Jesus did much to liberalize and modify the family teachings and practices related to Sabbath observance and many other phases of religion, and to all these changes Mary gave hearty assent. By this time Jesus had become the unquestioned head of the house.
Tänä vuonna Juuda aloitti koulunsa, ja Jeesus joutui myymään harppunsa suorittaakseen koulunkäynnistä aiheutuvat kulut. Näin hän menetti viimeisenkin virkistystä tuottaneen ajankulunsa. Hän soitti tavattoman mielellään harppua, aina kun hän tunsi mielensä uupuneeksi ja ruumiinsa väsyneeksi. Mutta nyt hän lohduttautui ajatuksella, että harppu ainakin olisi turvassa veronkantajalta.
This year Jude started to school, and it was necessary for Jesus to sell his harp in order to defray these expenses. Thus disappeared the last of his recreational pleasures. He much loved to play the harp when tired in mind and weary in body, but he comforted himself with the thought that at least the harp was safe from seizure by the tax collector.