Urantiakirja.fi

Ladataan…

Urantiakirja.fi

Rekisteröidy
Siirry lukutekstiin

Luku 192 Ilmestymiset Galileassa

2. Apostolien kanssa kaksittain käydyt keskustelut

Kun he olivat nauttineet aamiaisensa ja muiden istuessa nuotion äärellä, Jeesus antoi Pietarille ja Johannekselle merkin näiden tulla hänen kanssaan kävelylle rantahietikolla. Heidän siinä astellessaan Jeesus sanoi Johannekselle: ”Johannes, rakastatko sinä minua?” Ja Johanneksen vastattua ”rakastan, Mestari, koko sydämestäni”, Mestari sanoi: ”Niinpä siis, Johannes, hylkää suvaitsemattomuutesi ja opettele rakastamaan ihmisiä, niin kuin minä olen sinua rakastanut. Omista elämäsi sille, että todistat rakkauden olevan suurinta maailmassa. Jumalan rakkaushan on se, joka pakottaa ihmiset etsimään pelastusta. Rakkaus on kaiken hengellisen hyvyyden esi-isä, toden ja kauniin sisin olemus.”
Sitten Jeesus kääntyi Pietarin puoleen ja kysyi: ”Pietari, rakastatko sinä minua?” Pietari vastasi: ”Herra, tiedät, että rakastan sinua koko sielullani.” Silloin Jeesus sanoi: ”Jos rakastat minua, Pietari, niin ruoki karitsojani. Älä jätä heikkoja, köyhiä ja nuoria vaille hoivaa. Julista evankeliumia ilman pelkoa tai suosimista; muista aina, että Jumala ei katso henkilöön. Palvele kanssaihmisiäsi, kuten minä olen sinua palvellut; anna anteeksi kuolevaistovereillesi, niin kuin minä olen sinulle anteeksi antanut. Anna kokemuksen opettaa itsellesi mietiskelyn arvo ja järjellisen pohdiskelun voima.”
Kun he olivat kävelleet vähän pitemmälle, Mestari kääntyi Pietarin puoleen ja kysyi: ”Pietari, rakastatko sinä toden totta minua?” Ja silloin Simon sanoi: ”Rakastan. Herra, sinä tiedät, että minä rakastan sinua.” Ja taas Jeesus sanoi hänelle: ”Pidä silloin hyvää huolta lampaistani. Ole katraalleni hyvä ja oikea paimen. Kun he luottavat sinuun, älä petä heidän luottamustaan. Älä vihollisen kourissa joudu hämmästyksen valtaan. Ole kaiken aikaa varuillasi – valvo ja rukoile.”
Heidän astuttuaan muutaman askelen eteenpäin Jeesus kääntyi Pietariin päin ja kysyi kolmannen kerran: ”Pietari, rakastatko sinä todella minua?” Ja silloin Pietari, joka koki jo hienoista murhetta siksi, että Mestari näytti tuntevan häntä kohtaan epäluottamusta, sanoi melkoisella tunteikkuudella: ”Herra, sinä tiedät kaikki seikat, ja siksi sinä toki tiedät, että totisesti ja todella rakastan sinua.” Silloin Jeesus sanoi: ”Ruoki lampaitani. Älä hylkää katrasta. Ole kaikille paimentovereillesi esimerkiksi ja innoitukseksi. Rakasta katrasta, niin kuin minä olen sinua rakastanut, ja tee kaikkesi, jotta sen olisi hyvä olla, niin kuin minä olen omistanut elämäni sille, että teidän olisi hyvä olla. Ja kulje jäljessäni hamaan loppuun saakka.”
Pietari ymmärsi tämän viimeisen lauseen kirjaimellisesti eli niin, että hänen tulisi jatkaa kulkuaan Mestarin jäljessä, ja Jeesukseen päin kääntyen hän osoitti Johannesta ja kysyi: ”Jos minä seuraan sinun jäljessäsi, mitä tämän miehen pitää tehdä?” Ja käsittäessään Pietarin ymmärtäneen hänen sanansa väärin Jeesus sanoi seuraavaksi: ”Pietari, älä kanna huolta siitä, mitä veljiesi pitää tehdä. Jos tahdon, että Johannes jää tänne, vielä senkin jälkeen kun sinä olet mennyt, vaikkapa siihen asti, kun tulen takaisin, niin mitä merkitystä sillä on sinulle? Huolehdi sinä vain siitä, että seuraat minua.”
Tämä huomautus levisi veljien keskuuteen, ja siihen suhtauduttiin ikään kuin se olisi ollut Jeesuksen lausunto, jossa hän ilmoitti, ettei Johannes kuolisi, ennen kuin Mestari palaisi – niin kuin monet luulivat ja toivoivat – perustaakseen valtakunnan voimassa ja kunniassa. Tällainen Jeesuksen sanoista tehty tulkinta nimenomaan vaikutti suuresti siihen, että Simon Selootti saatiin takaisin palvelukseen ja pysymään työssä.
Kun he palasivat muiden seuraan, Jeesus otti kävely- ja keskustelukumppaneikseen Andreaksen ja Jaakobin. Heidän ennätettyään vähän matkan päähän Jeesus sanoi Andreakselle: ”Andreas, luotatko minuun?” Ja kuullessaan Jeesuksen esittävän tällaisen kysymyksen apostolien entinen päällikkö seisahtui paikoilleen ja vastasi: ”Luotan, Mestari. Aivan varmasti luotan sinuun, ja tiedät, että niin on.” Silloin Jeesus sanoi: ”Andreas, jos luotat minuun, niin luota yhä enemmän veljiisi – myös Pietariin. Minä luotin kerran käsiisi veljiesi johtajan tehtävät. Nyt sinun on luotettava muihin, kun jätän teidät mennäkseni Isän tykö. Kun veljesi alkavat katkerien vainojen takia hajaantua eri tahoille, ole silloin lihallisen veljeni Jaakobin harkitseva ja viisas neuvonantaja, hänen harteilleen nimittäin sälytetään raskaita kuormia, joiden kantamiseen hänellä ei ole kokemuksen luomaa pätevyyttä. Ja olkoon luottamuksesi sitten katkeamatonta, sillä en jätä sinua pulaan. Maan päällä matkasi päähän tultuasi tulet minun tyköni.”
Sen jälkeen Jeesus kääntyi Jaakobin puoleen kysyen: ”Jaakob, luotatko sinä minuun?” Ja Jaakob tietenkin vastasi: ”Luotan, Mestari. Luotan sinuun koko sydämestäni.” Sitten Jeesus sanoi: ”Jaakob, jos luotat minuun enemmän, et ole niin kärsimätön veljiäsi kohtaan. Jos luotat minuun, se auttaa sinua olemaan ystävällinen uskovien veljeskuntaa kohtaan. Opi punnitsemaan puheittesi ja tekojesi seurauksia. Muista, että ihminen niittää, mitä hän kylvää. Rukoile hengen tyyneyttä ja viljele kärsivällisyyttä. Nämä armolahjat yhdessä elävän uskon kanssa tulevat kannattamaan sinua, sitten kun se hetki tulee, jolloin uhrimalja juodaan. Mutta älä koskaan joudu kauhun valtaan, sillä tullessasi maan päällä matkasi päähän myös sinä tulet ollaksesi minun kanssani.”
Seuraavaksi Jeesus puhui Tuomaksen ja Natanaelin kanssa. Tuomakselle hän sanoi: ”Tuomas, palveletko sinä minua?” Tuomas vastasi: ”Palvelen, Herra. Palvelen sinua nyt ja aina.” Silloin Jeesus sanoi: ”Jos tahdot palvella minua, palvele lihallishahmoisia veljiäni, niin kuin minä olen sinua palvellut. Äläkä väsy tässä hyvän tekemisessä, vaan jatka uupumatta, kuten tekee se, jonka Jumala on asettanut tätä rakkauden työtä tekemään. Kun työsi minun palveluksessani maan päällä päättyy, tulet palvelemaan kanssani kunniassa. Tuomas, sinun pitää lakata epäilemästä; sinun pitää kasvaa uskossa ja totuuden tuntemisessa. Usko Jumalaan niin kuin lapsi, mutta älä enää toimi yhtä lapsellisesti. Ole rohkea; ole luja uskossa ja voimallinen Jumalan valtakunnassa.”
Sitten Mestari sanoi Natanaelille: ”Natanael, palveletko sinä minua?” Ja apostoli vastasi: ”Palvelen, Mestari. Ja teen sen jakamattomalla kiintymyksellä.” Silloin Jeesus sanoi: ”Jos siis palvelet minua koko sydämestäsi, pidä huolta siitä, että väsymätöntä kiintymystä osoittaen omistaudut tekemään kaikkesi, jotta veljilläni maan päällä olisi hyvä olla. Sekoita ystävyyttä neuvoihisi ja lisää rakkautta filosofiaasi. Palvele kanssaihmisiäsi, kuten minä olen sinua palvellut. Ole ihmisille uskollinen, niin kuin minä olen sinusta huolta pitänyt. Vähennä arvostelevuuttasi; vähennä sitä, mitä joiltakuilta ihmisiltä odotat, ja niin vähennät pettymyksesi määrää. Ja sitten kun työ täällä alhaalla on tehty, olet palveleva kanssani korkeuksissa.”
Tämän jälkeen Mestari keskusteli Matteuksen ja Filippuksen kanssa. Filippukselle hän sanoi: ”Filippus, totteletko minua?” Filippus vastasi: ”Tottelen, Herra. Tottelen sinua, vaikka se maksaisi elämäni.” Silloin Jeesus sanoi: ”Jos tahdot totella minua, mene siinä tapauksessa gentiilimaihin ja julista tätä evankeliumia. Profeetat ovat kertoneet sinulle, että on parempi totella kuin antaa uhri. Sinusta on uskon kautta tullut Jumalaa tunteva valtakunnan poika. Toteltavana on vain yksi laki: käsky lähteä julistamaan valtakunnan evankeliumia. Lakkaa pelkäämästä ihmisiä; älä pelkää julistaa ikuisen elämän hyvää sanomaa kanssaihmisillesi, jotka viruvat pimeydessä ja kaipaavat totuuden valoa. Älä enää, Filippus, touhua rahan ja tavaran parissa. Sinulla on nyt samanlainen vapaus saarnata ilosanomaa kuin veljilläsikin. Ja tulen kulkemaan edelläsi ja olemaan kanssasi hamaan loppuun saakka.”
Ja sitten Mestari Matteukselle puhuessaan kysyi: ”Matteus, onko sydämesi mukana, kun tottelet minua?” Matteus vastasi: ”On, Herra. Olen täysin omistautunut täyttämään tahtosi.” Silloin Mestari sanoi: ”Matteus, jos tahdot totella minua, lähde opettamaan kaikille kansoille tätä valtakunnan evankeliumia. Enää sinä et tule tarjoilemaan veljillesi elämän aineellisia hyvyyksiä, vaan tästä alkaen myös sinä tulet julistamaan hengellisen pelastuksen hyvää sanomaa. Pidä tästä lähtien huolta vain siitä, että tottelet saamaasi toimeksiantoa, jonka mukaan sinun tulee saarnata tätä Isän valtakunnan evankeliumia. Niin kuin minä olen maan päällä täyttänyt sen, mikä on Isän tahto, niin täytä sinäkin jumalallista toimeksiantoa. Muista, että sekä juutalaiset että gentiilit ovat veljiäsi. Älä taivaan valtakunnan pelastavia totuuksia julistaessasi pelkää yhtäkään ihmistä. Ja minne minä menen, sinne sinäkin kohta tulet.”
Ja sitten hän käveli ja keskusteli Alfeuksen kaksosten eli Jaakobin ja Juudaksen kanssa, ja heille molemmille sanansa osoittaen hän kysyi: ”Jaakob ja Juudas, uskotteko te minuun?” Ja kun he molemmat vastasivat ”Uskomme, Mestari. Me toki uskomme”, niin hän sanoi: ”Poistun kohta luotanne. Näette, että olen lihallisessa hahmossa teidät jo jättänyt. Vain lyhyen aikaa viivyn tässä hahmossa, ennen kuin menen Isäni tykö. Uskotte minuun – olette ja tulette aina olemaan apostoleitani. Uskokaa edelleenkin, ja kun olen poissa ja kun mahdollisesti olette palanneet sen työn pariin, jota teitte ennen kuin tulitte elämääni, muistakaa silloin olleenne minun kanssani. Vaikka ulkonainen työnne vaihtuisikin, älkää koskaan antako sen vaikuttaa uskollisuuteenne. Luottakaa Jumalaan niin kauan kuin päiviänne maan päällä riittää. Älkää koskaan unohtako, että kunhan on Jumalan uskonpoika, niin tekipä maailmassa mitä rehellistä työtä tahansa, se on pyhää. Mikään, mitä Jumalan poika tekee, ei voi olla halpa-arvoista. Tehkää tästä lähtien siis työnne niin kuin tekisitte sitä Jumalalle. Ja kun matkanne tässä maailmassa päättyy, minulla on muita ja parempia maailmoja, joissa niin ikään tulette tekemään työtä minulle. Ja kaikessa tässä työssä, teittepä sitä tässä maailmassa tai muissa maailmoissa, minä teen työtä kanssanne, ja henkeni tulee olemaan sisimmässänne.”
Kello oli lähes kymmenen, kun Jeesus palasi keskusteluistaan Alfeuksen kaksosten kanssa, ja apostolien luota poistuessaan hän sanoi: ”Näkemiin siihen asti, kunnes tapaan teidät kaikki huomenna puolenpäivän tienoilla virkaanasettajaistenne vuorella.” Nämä sanat lausuttuaan hän katosi heidän näkyvistään.
When they had finished breakfast, and while the others sat by the fire, Jesus beckoned to Peter and to John that they should come with him for a stroll on the beach. As they walked along, Jesus said to John, “John, do you love me?” And when John answered, “Yes, Master, with all my heart,” the Master said: “Then, John, give up your intolerance and learn to love men as I have loved you. Devote your life to proving that love is the greatest thing in the world. It is the love of God that impels men to seek salvation. Love is the ancestor of all spiritual goodness, the essence of the true and the beautiful.”
Jesus then turned toward Peter and asked, “Peter, do you love me?” Peter answered, “Lord, you know I love you with all my soul.” Then said Jesus: “If you love me, Peter, feed my lambs. Do not neglect to minister to the weak, the poor, and the young. Preach the gospel without fear or favor; remember always that God is no respecter of persons. Serve your fellow men even as I have served you; forgive your fellow mortals even as I have forgiven you. Let experience teach you the value of meditation and the power of intelligent reflection.”
After they had walked along a little farther, the Master turned to Peter and asked, “Peter, do you really love me?” And then said Simon, “Yes, Lord, you know that I love you.” And again said Jesus: “Then take good care of my sheep. Be a good and a true shepherd to the flock. Betray not their confidence in you. Be not taken by surprise at the enemy’s hand. Be on guard at all times—watch and pray.”
When they had gone a few steps farther, Jesus turned to Peter and, for the third time, asked, “Peter, do you truly love me?” And then Peter, being slightly grieved at the Master’s seeming distrust of him, said with considerable feeling, “Lord, you know all things, and therefore do you know that I really and truly love you.” Then said Jesus: “Feed my sheep. Do not forsake the flock. Be an example and an inspiration to all your fellow shepherds. Love the flock as I have loved you and devote yourself to their welfare even as I have devoted my life to your welfare. And follow after me even to the end.”
Peter took this last statement literally—that he should continue to follow after him—and turning to Jesus, he pointed to John, asking, “If I follow on after you, what shall this man do?” And then, perceiving that Peter had misunderstood his words, Jesus said: “Peter, be not concerned about what your brethren shall do. If I will that John should tarry after you are gone, even until I come back, what is that to you? Only make sure that you follow me.”
This remark spread among the brethren and was received as a statement by Jesus to the effect that John would not die before the Master returned, as many thought and hoped, to establish the kingdom in power and glory. It was this interpretation of what Jesus said that had much to do with getting Simon Zelotes back into service, and keeping him at work.
When they returned to the others, Jesus went for a walk and talk with Andrew and James. When they had gone a short distance, Jesus said to Andrew, “Andrew, do you trust me?” And when the former chief of the apostles heard Jesus ask such a question, he stood still and answered, “Yes, Master, of a certainty I trust you, and you know that I do.” Then said Jesus: “Andrew, if you trust me, trust your brethren more—even Peter. I once trusted you with the leadership of your brethren. Now must you trust others as I leave you to go to the Father. When your brethren begin to scatter abroad because of bitter persecutions, be a considerate and wise counselor to James my brother in the flesh when they put heavy burdens upon him which he is not qualified by experience to bear. And then go on trusting, for I will not fail you. When you are through on earth, you shall come to me.”
Then Jesus turned to James, asking, “James, do you trust me?” And of course James replied, “Yes, Master, I trust you with all my heart.” Then said Jesus: “James, if you trust me more, you will be less impatient with your brethren. If you will trust me, it will help you to be kind to the brotherhood of believers. Learn to weigh the consequences of your sayings and your doings. Remember that the reaping is in accordance with the sowing. Pray for tranquillity of spirit and cultivate patience. These graces, with living faith, shall sustain you when the hour comes to drink the cup of sacrifice. But never be dismayed; when you are through on earth, you shall also come to be with me.”
Jesus next talked with Thomas and Nathaniel. Said he to Thomas, “Thomas, do you serve me?” Thomas replied, “Yes, Lord, I serve you now and always.” Then said Jesus: “If you would serve me, serve my brethren in the flesh even as I have served you. And be not weary in this well-doing but persevere as one who has been ordained by God for this service of love. When you have finished your service with me on earth, you shall serve with me in glory. Thomas, you must cease doubting; you must grow in faith and the knowledge of truth. Believe in God like a child but cease to act so childishly. Have courage; be strong in faith and mighty in the kingdom of God.”
Then said the Master to Nathaniel, “Nathaniel, do you serve me?” And the apostle answered, “Yes, Master, and with an undivided affection.” Then said Jesus: “If, therefore, you serve me with a whole heart, make sure that you are devoted to the welfare of my brethren on earth with tireless affection. Admix friendship with your counsel and add love to your philosophy. Serve your fellow men even as I have served you. Be faithful to men as I have watched over you. Be less critical; expect less of some men and thereby lessen the extent of your disappointment. And when the work down here is over, you shall serve with me on high.”
After this the Master talked with Matthew and Philip. To Philip he said, “Philip, do you obey me?” Philip answered, “Yes, Lord, I will obey you even with my life.” Then said Jesus: “If you would obey me, go then into the lands of the gentiles and proclaim this gospel. The prophets have told you that to obey is better than to sacrifice. By faith have you become a God-knowing kingdom son. There is but one law to obey—that is the command to go forth proclaiming the gospel of the kingdom. Cease to fear men; be unafraid to preach the good news of eternal life to your fellows who languish in darkness and hunger for the light of truth. No more, Philip, shall you busy yourself with money and goods. You now are free to preach the glad tidings just as are your brethren. And I will go before you and be with you even to the end.”
And then, speaking to Matthew, the Master asked, “Matthew, do you have it in your heart to obey me?” Matthew answered, “Yes, Lord, I am fully dedicated to doing your will.” Then said the Master: “Matthew, if you would obey me, go forth to teach all peoples this gospel of the kingdom. No longer will you serve your brethren the material things of life; henceforth you are also to proclaim the good news of spiritual salvation. From now on have an eye single only to obeying your commission to preach this gospel of the Father’s kingdom. As I have done the Father’s will on earth, so shall you fulfill the divine commission. Remember, both Jew and gentile are your brethren. Fear no man when you proclaim the saving truths of the gospel of the kingdom of heaven. And where I go, you shall presently come.”
Then he walked and talked with the Alpheus twins, James and Judas, and speaking to both of them, he asked, “James and Judas, do you believe in me?” And when they both answered, “Yes, Master, we do believe,” he said: “I will soon leave you. You see that I have already left you in the flesh. I tarry only a short time in this form before I go to my Father. You believe in me—you are my apostles, and you always will be. Go on believing and remembering your association with me, when I am gone, and after you have, perchance, returned to the work you used to do before you came to live with me. Never allow a change in your outward work to influence your allegiance. Have faith in God to the end of your days on earth. Never forget that, when you are a faith son of God, all upright work of the realm is sacred. Nothing which a son of God does can be common. Do your work, therefore, from this time on, as for God. And when you are through on this world, I have other and better worlds where you shall likewise work for me. And in all of this work, on this world and on other worlds, I will work with you, and my spirit shall dwell within you.”
It was almost ten o’clock when Jesus returned from his visit with the Alpheus twins, and as he left the apostles, he said: “Farewell, until I meet you all on the mount of your ordination tomorrow at noontime.” When he had thus spoken, he vanished from their sight.
SuomiEnglish

Urantia-kirja

Sisällysluettelo

← Kaikki luvut ja kirjahaku
EsipuheAvaa koko luku
Luku 1 Universaalinen IsäAvaa koko luku
Luku 2 Jumalan olemusAvaa koko luku
Luku 3 Jumalan attribuutitAvaa koko luku
Luku 4 Jumalan suhde maailmankaikkeuteenAvaa koko luku
Luku 5 Jumalan suhde yksilöönAvaa koko luku
Luku 6 Iankaikkinen PoikaAvaa koko luku
Luku 7 Iankaikkisen Pojan suhde maailmankaikkeuteenAvaa koko luku
Luku 8 Ääretön HenkiAvaa koko luku
Luku 9 Äärettömän Hengen suhde maailmankaikkeuteenAvaa koko luku
Luku 10 Paratiisin-KolminaisuusAvaa koko luku
Luku 11 Ikuinen Paratiisin SaariAvaa koko luku
Luku 12 Universumien universumiAvaa koko luku
Luku 13 Paratiisin pyhät sfääritAvaa koko luku
Luku 14 Keskus- ja jumalallinen universumiAvaa koko luku
Luku 15 Seitsemän superuniversumiaAvaa koko luku
Luku 16 Seitsemän ValtiashenkeäAvaa koko luku
Luku 17 Korkeimpien Henkien seitsemän ryhmääAvaa koko luku
Luku 18 Korkeimmat KolminaisuuspersoonallisuudetAvaa koko luku
Luku 19 Rinnasteiset kolminaisuusperäiset olennotAvaa koko luku
Luku 20 Jumalan Paratiisin-PojatAvaa koko luku
Luku 21 Paratiisin Luoja-PojatAvaa koko luku
Luku 22 Kolminaistetut Jumalan PojatAvaa koko luku
Luku 23 Yksinäiset SanansaattajatAvaa koko luku
Luku 24 Äärettömän Hengen korkeammat persoonallisuudetAvaa koko luku
Luku 25 Avaruuden SanansaattajajoukotAvaa koko luku
Luku 26 Keskusuniversumin hoivaavat hengetAvaa koko luku
Luku 27 Ensi asteen supernafien toimintaAvaa koko luku
Luku 28 Superuniversumien hoivaavat hengetAvaa koko luku
Luku 29 Universumivoiman ohjaajatAvaa koko luku
Luku 30 Suuruniversumin persoonallisuudetAvaa koko luku
Luku 31 Lopullisuuden SaavuttajakuntaAvaa koko luku
Luku 32 Paikallisuniversumien kehitysAvaa koko luku
Luku 33 Paikallisuniversumin hallintoAvaa koko luku
Luku 34 Paikallisuniversumin Äiti-HenkiAvaa koko luku
Luku 35 Jumalan paikallisuniversumipojatAvaa koko luku
Luku 36 ElämänkantajatAvaa koko luku
Luku 37 Paikallisuniversumin persoonallisuudetAvaa koko luku
Luku 38 Paikallisuniversumin hoivaavat hengetAvaa koko luku
Luku 39 Serafien armeijakunnatAvaa koko luku
Luku 40 Ylösnousemukselliset Jumalan pojatAvaa koko luku
Luku 41 Paikallisuniversumin fyysiset aspektitAvaa koko luku
Luku 42 Energia – mieli ja aineAvaa koko luku
Luku 43 KonstellaatiotAvaa koko luku
Luku 44 Taivaalliset taidetyöntekijätAvaa koko luku
Luku 45 Paikallisjärjestelmän hallintoAvaa koko luku
Luku 46 Paikallisjärjestelmän päämajaAvaa koko luku
Luku 47 Seitsemän mansiomaailmaaAvaa koko luku
Luku 48 MorontiaelämäAvaa koko luku
Luku 49 Asutut maailmatAvaa koko luku
Luku 50 PlaneettaprinssitAvaa koko luku
Luku 51 Planetaariset AatamitAvaa koko luku
Luku 52 Planetaariset kuolevaisten aikakaudetAvaa koko luku
Luku 53 Luciferin kapinaAvaa koko luku
Luku 54 Luciferin kapinaan liittyvät ongelmatAvaa koko luku
Luku 55 Valon ja elämän sfääritAvaa koko luku
Luku 56 Universaalinen ykseysAvaa koko luku
Luku 57 Urantian alkuperäAvaa koko luku
Luku 58 Elämän juurruttaminen UrantialleAvaa koko luku
Luku 59 Elämän merellisen muodon aikakausi UrantiallaAvaa koko luku
Luku 60 Urantia maaeliöstön varhaiskaudellaAvaa koko luku
Luku 61 Nisäkkäiden aikakausi UrantiallaAvaa koko luku
Luku 62 Alkuihmisen kantarodutAvaa koko luku
Luku 63 Ensimmäinen ihmisperheAvaa koko luku
Luku 64 Evolutionaariset värilliset rodutAvaa koko luku
Luku 65 Evoluution valvontaAvaa koko luku
Luku 66 Urantian PlaneettaprinssiAvaa koko luku
Luku 67 Planeetan kapinaAvaa koko luku
Luku 68 Sivilisaation sarastusAvaa koko luku
Luku 69 Ihmisen perusinstituutiotAvaa koko luku
Luku 70 Ihmisperäisen hallitusjärjestelmän kehitysAvaa koko luku
Luku 71 Valtion kehittyminenAvaa koko luku
Luku 72 Erään naapuriplaneetan hallitusjärjestelmäAvaa koko luku
Luku 73 Eedenin PuutarhaAvaa koko luku
Luku 74 Aatami ja EevaAvaa koko luku
Luku 75 Aatami ja Eeva rikkovat sopimuksensaAvaa koko luku
Luku 76 Toinen PuutarhaAvaa koko luku
Luku 77 KeskiväliolennotAvaa koko luku
Luku 78 Violetti rotu Aatamin aikojen jälkeenAvaa koko luku
Luku 79 Andiittien leviäminen itämaihinAvaa koko luku
Luku 80 Andiittien leviäminen länsimaihinAvaa koko luku
Luku 81 Nykysivilisaation kehittyminenAvaa koko luku
Luku 82 Avioliiton kehitysAvaa koko luku
Luku 83 AvioliittoinstituutioAvaa koko luku
Luku 84 Avioliitto ja perhe-elämäAvaa koko luku
Luku 85 Palvonnan alkujuuretAvaa koko luku
Luku 86 Uskonnon varhaiskehitysAvaa koko luku
Luku 87 AavekultitAvaa koko luku
Luku 88 Fetissit, taikakalut ja magiaAvaa koko luku
Luku 89 Synti, uhri ja sovitusAvaa koko luku
Luku 90 Shamanismi – poppamiehet ja papitAvaa koko luku
Luku 91 Rukoilun kehityshistoriaAvaa koko luku
Luku 92 Uskonnon myöhempi kehitysAvaa koko luku
Luku 93 Makiventa MelkisedekAvaa koko luku
Luku 94 Melkisedekin opetusten vaikutus itämaillaAvaa koko luku
Luku 95 Melkisedekin opetusten vaikutus LevantissaAvaa koko luku
Luku 96 Jahve – heprealaisten JumalaAvaa koko luku
Luku 97 Jumalakäsityksen kehitys heprealaisten keskuudessaAvaa koko luku
Luku 98 Melkisedekin opetusten vaikutus länsimaissaAvaa koko luku
Luku 99 Uskontoon liittyvät yhteiskunnalliset kysymyksetAvaa koko luku
Luku 100 Uskonto ihmisen kokemuksessaAvaa koko luku
Luku 101 Uskonnon todellinen luonneAvaa koko luku
Luku 102 Uskonnollisen uskon perustuksetAvaa koko luku
Luku 103 Uskonnollisen kokemuksen reaalisuusAvaa koko luku
Luku 104 Kolminaisuuskäsityksen kasvuAvaa koko luku
Luku 105 Jumaluus ja todellisuusAvaa koko luku
Luku 106 Universumin todellisuustasotAvaa koko luku
Luku 107 Ajatuksensuuntaajien alkuperä ja olemusAvaa koko luku
Luku 108 Ajatuksensuuntaajien tehtävä ja toimintaAvaa koko luku
Luku 109 Suuntaajien suhde universumin luotuihinAvaa koko luku
Luku 110 Suuntaajien suhde yksittäisiin kuolevaisiinAvaa koko luku
Luku 111 Suuntaaja ja sieluAvaa koko luku
Luku 112 Persoonallisuuden eloonjääminenAvaa koko luku
Luku 113 KohtalonsuojelijaserafitAvaa koko luku
Luku 114 Serafien planetaarinen hallitusAvaa koko luku
Luku 115 Korkein OlentoAvaa koko luku
Luku 116 Kaikkivaltias KorkeinAvaa koko luku
Luku 117 Korkein JumalaAvaa koko luku
Luku 118 Korkein ja Perimmäinen – ajallisuus ja avaruusAvaa koko luku
Luku 119 Kristus Mikaelin lahjoittautumisetAvaa koko luku
Luku 120 Mikaelin lahjoittautuminen UrantiallaAvaa koko luku
Luku 121 Mikaelin lahjoittautumisen aikaiset olotAvaa koko luku
Luku 122 Jeesuksen syntymä ja vauvaikäAvaa koko luku
Luku 123 Jeesuksen varhaislapsuusAvaa koko luku
Luku 124 Jeesuksen myöhempi lapsuusikäAvaa koko luku
Luku 125 Jeesus JerusalemissaAvaa koko luku
Luku 126 Kaksi ratkaisevan tärkeää vuottaAvaa koko luku
Luku 127 NuoruusvuodetAvaa koko luku
Luku 128 Jeesuksen varhaismiehuusAvaa koko luku
Luku 129 Jeesuksen aikuisiän loppupuoliAvaa koko luku
Luku 130 Matkalla RoomaanAvaa koko luku
Luku 131 Maailman uskonnotAvaa koko luku
Luku 132 Roomassa vietetty aikaAvaa koko luku
Luku 133 Paluu RoomastaAvaa koko luku
Luku 134 Siirtymäkauden vuodetAvaa koko luku
Luku 135 Johannes KastajaAvaa koko luku
Luku 136 Kaste ja ne neljäkymmentä päivääAvaa koko luku
Luku 137 Odottelua GalileassaAvaa koko luku
Luku 138 Valtakunnan sanansaattajain kouluttaminenAvaa koko luku
Luku 139 Kaksitoista apostoliaAvaa koko luku
Luku 140 Kahdentoista apostolin virkaanasettaminenAvaa koko luku
Luku 141 Julkisen toiminnan alkuAvaa koko luku
Luku 142 Pääsiäinen JerusalemissaAvaa koko luku
Luku 143 Matka Samarian halkiAvaa koko luku
Luku 144 Gilboalla ja DekapoliissaAvaa koko luku
Luku 145 Neljä vaiheikasta päivää KapernaumissaAvaa koko luku
Luku 146 Ensimmäinen Galilean-saarnamatkaAvaa koko luku
Luku 147 Pistäytyminen JerusalemissaAvaa koko luku
Luku 148 Evankelistojen koulutusta BetsaidassaAvaa koko luku
Luku 149 Toinen saarnamatkaAvaa koko luku
Luku 150 Kolmas saarnamatkaAvaa koko luku
Luku 151 Odottelua ja opetusta järvenrannallaAvaa koko luku
Luku 152 Kapernaumin kriisiin johtaneet tapahtumatAvaa koko luku
Luku 153 Kapernaumin kriisiAvaa koko luku
Luku 154 Viimeiset Kapernaumissa vietetyt päivätAvaa koko luku
Luku 155 Pakomatka Pohjois-Galilean halkiAvaa koko luku
Luku 156 Oleskelu Tyyrossa ja SiidonissaAvaa koko luku
Luku 157 Filippuksen KesareassaAvaa koko luku
Luku 158 KirkastusvuoriAvaa koko luku
Luku 159 Kiertomatka DekapoliissaAvaa koko luku
Luku 160 Rodan AleksandrialainenAvaa koko luku
Luku 161 Jatkokeskustelut Rodanin kanssaAvaa koko luku
Luku 162 LehtimajanjuhlaAvaa koko luku
Luku 163 Seitsemänkymmenen opettajan virkaanasettajaiset MagadanissaAvaa koko luku
Luku 164 Temppelin vihkimisen muistojuhlaAvaa koko luku
Luku 165 Perean-lähetysretki alkaaAvaa koko luku
Luku 166 Viimeinen käynti Pohjois-PereassaAvaa koko luku
Luku 167 Käynti FiladelfiassaAvaa koko luku
Luku 168 Lasaruksen kuolleistaherättäminenAvaa koko luku
Luku 169 Viimeinen opetuskerta PellassaAvaa koko luku
Luku 170 Taivaan valtakuntaAvaa koko luku
Luku 171 Matkalla JerusalemiinAvaa koko luku
Luku 172 Jerusalemiin-menoAvaa koko luku
Luku 173 Maanantai JerusalemissaAvaa koko luku
Luku 174 Tiistaiaamu temppelissäAvaa koko luku
Luku 175 Viimeinen temppelipuheAvaa koko luku
Luku 176 Tiistai-ilta ÖljymäelläAvaa koko luku
Luku 177 Keskiviikko – lepopäiväAvaa koko luku
Luku 178 Viimeinen leirillä vietetty päiväAvaa koko luku
Luku 179 Viimeinen ehtoollinenAvaa koko luku
Luku 180 JäähyväispuheAvaa koko luku
Luku 181 Viimeiset kehotukset ja varoituksetAvaa koko luku
Luku 182 GetsemanessaAvaa koko luku
Luku 183 Jeesus kavalletaan ja pidätetäänAvaa koko luku
Luku 184 Sanhedrinin oikeusistuimen edessäAvaa koko luku
Luku 185 Oikeuskäsittely Pilatuksen edessäAvaa koko luku
Luku 186 Hetkeä ennen ristiinnaulitsemistaAvaa koko luku
Luku 187 RistiinnaulitseminenAvaa koko luku
Luku 188 Haudassaolon aikaAvaa koko luku
Luku 189 KuolleistanousuAvaa koko luku
Luku 190 Jeesuksen morontiailmestymisetAvaa koko luku
Luku 191 Ilmestymiset apostoleille ja muille johtohenkilöilleAvaa koko luku
Luku 192 Ilmestymiset GalileassaNykyinen lukuAvaa koko luku
Luku 193 Viimeiset ilmestymiset ja taivaaseenastuminenAvaa koko luku
Luku 194 Totuuden Hengen lahjoittaminenAvaa koko luku
Luku 195 Helluntain jälkeenAvaa koko luku
Luku 196 Jeesuksen uskoAvaa koko luku

Pikaluku

Avaa luku →

Jaa jae

Urantia-kirjan

Sanasto

Urantia-kirjan

Ehdota sanaa

-
1.00×

Luo uusi keskustelu

×