Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Maanantaiaamuna, toukokuun 23. päivänä, Jeesus antoi Pietarille määräyksen mennä Horasiniin yhdessä kahdentoista evankelistan kanssa, kun hän itse sen sijaan lähti yhdentoista apostolin kera Filippuksen Kesareaan kulkien Jordanin kautta Damaskoksen–Kapernaumin-maantielle ja sieltä koilliseen Filippuksen Kesareaan johtavan tien risteykseen, josta hän vaelsi puheena olevaan kaupunkiin, ja siellä he oleskelivat ja opettivat kahden viikon ajan. He saapuivat kaupunkiin tiistai-iltapäivänä, toukokuun 24:ntenä.
Pietari ja evankelistat viipyivät Horasinissa kaksi viikkoa julistaen valtakunnan evankeliumia pienelle mutta hartaalle uskovaisyhteisölle. Mutta uusia käännynnäisiä he kykenivät voittamaan vain muutaman. Koko Galileassa ei ollut toista kaupunkia, joka olisi antanut valtakunnalle yhtä vähän sieluja kuin Horasin. Pietarin antamien ohjeiden mukaan kaksitoista evankelistaa puhuivat vähemmän paranemisesta – fyysisistä asioista – sen sijaan he saarnasivat ja opettivat yhä suuremmalla tarmolla taivaallisen valtakunnan hengellisiä totuuksia. Nämä Horasinissa vietetyt kaksi viikkoa olivat kahdelletoista evankelistalle todellinen vastoinkäymisten kaste sikäli, että se oli heidän siihenastisen uransa vaikein ja hedelmättömin vaihe. Jäädessään näin ollen vaille sitä tyydytystä, että olisivat voittaneet valtakunnalle uusia sieluja, itse kukin heistä tutkisteli entistäkin hartaammin ja rehellisemmin omaa sieluaan ja sen edistymistä uuden elämän hengellisillä poluilla.
Kun kävi selväksi, ettei enää ollut ihmisiä, jotka olisivat välittäneet pyrkiä sisälle valtakuntaan, Pietari kutsui tiistaina, kesäkuun 7. päivänä, työtoverinsa koolle ja lähti Filippuksen Kesareaan liittyäkseen Jeesuksen ja apostolien seuraan. He saapuivat perille puolilta päivin keskiviikkona ja viettivät koko illan kertomalla kokemuksistaan Horasinin epäuskoisten parissa. Tuona iltana käytyjen keskustelujen kuluessa Jeesus viittasi taas kylväjävertaukseen ja opetti heille monia asioita elämään kuuluvien hankkeiden näennäisen epäonnistumisen merkityksestä.
On Monday morning, May 23, Jesus directed Peter to go over to Chorazin with the twelve evangelists while he, with the eleven, departed for Caesarea-Philippi, going by way of the Jordan to the Damascus-Capernaum road, thence northeast to the junction with the road to Caesarea-Philippi, and then on into that city, where they tarried and taught for two weeks. They arrived during the afternoon of Tuesday, May 24.
Peter and the evangelists sojourned in Chorazin for two weeks, preaching the gospel of the kingdom to a small but earnest company of believers. But they were not able to win many new converts. No city of all Galilee yielded so few souls for the kingdom as Chorazin. In accordance with Peter’s instructions the twelve evangelists had less to say about healing—things physical—while they preached and taught with increased vigor the spiritual truths of the heavenly kingdom. These two weeks at Chorazin constituted a veritable baptism of adversity for the twelve evangelists in that it was the most difficult and unproductive period in their careers up to this time. Being thus deprived of the satisfaction of winning souls for the kingdom, each of them the more earnestly and honestly took stock of his own soul and its progress in the spiritual paths of the new life.
When it appeared that no more people were minded to seek entrance into the kingdom, Peter, on Tuesday, June 7, called his associates together and departed for Caesarea-Philippi to join Jesus and the apostles. They arrived about noontime on Wednesday and spent the entire evening in rehearsing their experiences among the unbelievers of Chorazin. During the discussions of this evening Jesus made further reference to the parable of the sower and taught them much about the meaning of the apparent failure of life undertakings.
SuomiEnglish