Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Kun Ajatuksensuuntaajat asettuvat ihmismieliin, ne tuovat mukanaan elämänuran ihannemallit, ihanteelliset elämät, siinä muodossa, jossa ne itse ja Diviningtonin Personoidut Suuntaajat ovat niistä päättäneet ja niistä edeltäkäsin säätäneet ja jotka Urantian Personoitu Suuntaaja on vahvistanut. Ne siis ryhtyvät työhönsä mukanaan ihmiskohteidensa älyllisen ja hengellisen kehittämisen hyväksi laadittu täsmällinen ja ennalta määrätty suunnitelma, mutta kenenkään ihmisolennon velvollisuutena ei ole hyväksyä tätä suunnitelmaa. Ennaltamääräytyminen kohdistuu teihin kaikkiin, mutta edeltäkäsin ei ole säädetty, että teidän on hyväksyttävä tämä jumalallinen predestinaatio, vaan teillä on täysi vapaus hylätä Ajatuksensuuntaajain ohjelma miltä hyvänsä osin tai kokonaan. Ajatuksensuuntaajien tehtävänä on saada aikaan sellaisia mielessä tapahtuvia muutoksia ja suorittaa sellaisia hengellisiä järjestelyjä, joihin te voitte mieluusti suostua, jotta ne sillä keinoin pääsisivät paremmin vaikuttamaan persoonallisuuden suunnistautumiseen. Mutta missään olosuhteissa nämä jumalalliset Opastajat eivät koskaan pyri hyötymään kustannuksellanne eivätkä muutoinkaan valintoja ja päätöksiä tehdessänne mielivaltaisesti teihin vaikuttamaan. Suuntaajat kunnioittavat persoonallisuudelle kuuluvaa itsemääräämisoikeuttanne; ne noudattavat aina nöyrästi teidän tahtoanne.
Ne ovat sinnikkäitä, kekseliäitä ja työskentelymenetelmiensä osalta täydellisiä, mutta koskaan ne eivät loukkaa isäntänsä tahtotoiminnallista itseyttä. Jumalallinen Opastaja ei koskaan hengellistä yhtäkään ihmistä vastoin tämän tahtoa, vaan eloonjääminen on Jumalten lahja, jonka täytyy olla ajallisuuden luotujen haluama. Mitä hyvänsä Suuntaaja onkin onnistunut hyväksesi tekemään, muistiinmerkinnät osoittavat viime kädessä kuitenkin, että muodonmuutos toteutui, kun sinä siihen yhteistyöhaluisesti suostuit. Muistiinmerkinnöissä tulet esiintymään Suuntaajan auliina kumppanina ylösnousemukselliseen elämänvaiheeseen kuuluvan suunnattoman muodonmuutoksen joka ainoan välivaiheen saavuttamisessa.
Suuntaaja ei pyri kontrolloimaan ajatteluanne sinänsä, vaan mieluumminkin hengellistämään sen, iäistämään sen. Sen paremmin enkelit kuin Suuntaajatkaan eivät pidä tehtävänään suoranaista ihmisen ajatteluun vaikuttamista, vaan se on sellainen persoonallisuuteen kuuluva etuoikeus, joka on vain ihmisellä. Suuntaajat omistautuvat ajatteluprosessinne kohentamiseen, modifioimiseen, suuntaamiseen ja koordinoimiseen, mutta eritoten ja aivan erityisesti ne antautuvat työhön, jonka tarkoituksena on eloonjäämistänne varten rakentaa elämänuranne hengellinen kaksoiskappale, morontiajäljenne oikeasta edistyvästä minuudestanne.
Suuntaajat toimivat ihmismielen korkeampia tasoja olevissa sfääreissä, joissa ne hellittämättä pyrkivät tuottamaan morontiajäljenteen jokaisesta kuolevaisen älytoiminnan muodostamasta käsityksestä. On näin ollen olemassa kaksi realiteettia, jotka jättävät merkkinsä ihmisen mielen yhteyspiireihin ja pitävät niitä toimintansa keskiössä: toinen on Elämänkantajien alkuperäisistä suunnitelmista kehittynyt kuolevaisen minuus ja toinen on Diviningtonin ylevistä sfääreistä peräisin oleva kuolematon entiteetti, Jumalan antama ihmisessä asuva lahja. Mutta kuolevainen minuus on myös persoonallinen minuus; sillä on persoonallisuus.
Koska olet persoonallinen luotu, sinulla on mieli ja tahto. Koska Suuntaaja on esipersoonallinen luotu, sillä on esimieli ja esitahto. Jos mukaudut niin täydelleen Suuntaajan mieleen, että näette asiat kuin yksin silmin, silloin mielistänne tulee yksi mieli, ja sinä saat vahvistukseksesi Suuntaajan mielen. Jos sinun tahtosi sittemmin määrää ja vaatii panemaan toimeen tämän uuden eli yhteen nivoutuneen mielen päätökset, silloin Suuntaajan esipersoonallinen tahto pääsee sinun päätöksesi myötä julki persoonallisuuden kautta, ja siltä osin kuin puhe on tästä nimenomaisesta hankkeesta, niin sinä ja Suuntaaja olette yksi. Sinun mielesi on päässyt virittäytymään jumaluuteen, ja Suuntaajan tahto on päässyt siihen, että se tulee julki persoonallisuuden kautta.
Siinä määrin kuin äsken mainittu samaisuus toteutuu, samassa määrin olet mentaalisella alueella lähestymässä olemassaolon morontiatasoa. Morontiamieli on termi, joka merkitsee yhdessä toimivien, mutta toisistaan poikkeavaa aineellista ja hengellistä olemusta olevien mielten substanssia ja kokonaissummaa. Morontiaäly merkitseekin sen vuoksi sellaista paikallisuniversumissa tavattavaa kaksinaista mieltä, jota hallitsee yksi tahto. Ja kuolevaisten kohdalla kysymys on alkuperänsä osalta inhimillisestä tahdosta, josta on tulossa jumalallinen sen myötä, että ihminen samastaa ihmismielen Jumalan mielellisyyteen.
When Thought Adjusters indwell human minds, they bring with them the model careers, the ideal lives, as determined and foreordained by themselves and the Personalized Adjusters of Divinington, which have been certified by the Personalized Adjuster of Urantia. Thus they begin work with a definite and predetermined plan for the intellectual and spiritual development of their human subjects, but it is not incumbent upon any human being to accept this plan. You are all subjects of predestination, but it is not foreordained that you must accept this divine predestination; you are at full liberty to reject any part or all of the Thought Adjusters’ program. It is their mission to effect such mind changes and to make such spiritual adjustments as you may willingly and intelligently authorize, to the end that they may gain more influence over the personality directionization; but under no circumstances do these divine Monitors ever take advantage of you or in any way arbitrarily influence you in your choices and decisions. The Adjusters respect your sovereignty of personality; they are always subservient to your will.
They are persistent, ingenious, and perfect in their methods of work, but they never do violence to the volitional selfhood of their hosts. No human being will ever be spiritualized by a divine Monitor against his will; survival is a gift of the Gods which must be desired by the creatures of time. In the final analysis, whatever the Adjuster has succeeded in doing for you, the records will show that the transformation has been accomplished with your co-operative consent; you will have been a willing partner with the Adjuster in the attainment of every step of the tremendous transformation of the ascension career.
The Adjuster is not trying to control your thinking, as such, but rather to spiritualize it, to eternalize it. Neither angels nor Adjusters are devoted directly to influencing human thought; that is your exclusive personality prerogative. The Adjusters are dedicated to improving, modifying, adjusting, and co-ordinating your thinking processes; but more especially and specifically they are devoted to the work of building up spiritual counterparts of your careers, morontia transcripts of your true advancing selves, for survival purposes.
Adjusters work in the spheres of the higher levels of the human mind, unceasingly seeking to produce morontia duplicates of every concept of the mortal intellect. There are, therefore, two realities which impinge upon, and are centered in, the human mind circuits: one, a mortal self evolved from the original plans of the Life Carriers, the other, an immortal entity from the high spheres of Divinington, an indwelling gift from God. But the mortal self is also a personal self; it has personality.
You as a personal creature have mind and will. The Adjuster as a prepersonal creature has premind and prewill. If you so fully conform to the Adjuster’s mind that you see eye to eye, then your minds become one, and you receive the reinforcement of the Adjuster’s mind. Subsequently, if your will orders and enforces the execution of the decisions of this new or combined mind, the Adjuster’s prepersonal will attains to personality expression through your decision, and as far as that particular project is concerned, you and the Adjuster are one. Your mind has attained to divinity attunement, and the Adjuster’s will has achieved personality expression.
To the extent that this identity is realized, you are mentally approaching the morontia order of existence. Morontia mind is a term signifying the substance and sum total of the co-operating minds of diversely material and spiritual natures. Morontia intellect, therefore, connotes a dual mind in the local universe dominated by one will. And with mortals this is a will, human in origin, which is becoming divine through man’s identification of the human mind with the mindedness of God.
SuomiEnglish