Urantiakirja.fi

Ladataan…

Urantiakirja.fi

Rekisteröidy
Siirry lukutekstiin

Luku 96 Jahve – heprealaisten Jumala

1. Seemiläisten jumaluuskäsityksiä

Alkuaikojen seemiläisten mielestä kaikessa asui jokin henki. Oli eläin- ja kasvimaailman henkiä; oli vuosikierron henkiä, jälkikasvun herra; oli tulen, veden ja ilman henkiä; oli todellinen henkien jumalkunta pelättäväksi ja palvottavaksi. Eikä Melkisedekin opetus Universaalisesta Luojasta koskaan täysin hävittänyt uskoa näihin alisteisiin henkiin tai luonnonjumaliin.
Heprealaisten edistyminen polyteismistä henoteismin kautta monoteismiin ei ollut keskeytymätöntä eikä jatkuvaa käsitysten kehittymistä, vaan he kokivat jumaluuskäsitystensä kehityksessä monia taantumisia, samalla kun seemiläisuskovien eri ryhmien keskuudessa jokaisen aikakauden kuluessa ilmeni toisistaan poikkeavia jumalakäsityksiä. Aikojen kuluessa he tulivat jumalakäsitteistään käyttäneeksi lukuisia erilaisia sanallisia ilmaisuja, ja jotta vältyttäisiin sekaannukselta, määritellään seuraavaksi nämä erilaiset Jumaluudesta käytetyt nimitykset pitäen silmällä sitä, miten ne liittyivät juutalaisen teologian kehitykseen:
1. Jahve oli niiden eteläpalestiinalaisheimojen jumala, jotka yhdistivät tämän jumaluuskäsityksen Horebin vuoreen, Siinain tulivuoreen. Jahve oli vain yksi niistä sadoista ja tuhansista luonnonjumalista, jotka saivat osakseen seemiläisheimojen ja -kansojen huomion ja jotka vaativat näiltä palvontaa.
2. El Eljon. Melkisedekin Saalemissa-oleskelun jälkeen säilyi hänen oppinsa Jumaluudesta vuosisatojen ajan erilaisina versioina, mutta yleensä Jumaluuteen viitattiin termillä El Eljon, taivaan Kaikkein Korkein Jumala. Monet seemiläiset – Abrahamin lähimmät jälkeläiset mukaan luettuina – palvoivat joinakin aikoina sekä Jahvea että El Eljonia.
3. El Shaddai. On vaikea selittää, mitä El Shaddai tarkoitti. Tämä jumalakäsitys oli Amenemopen Viisaudenkirjan opetuksista johdettu yhdistelmäkäsite, jota Ikhnatonin Aton-oppi oli muuntanut ja johon olivat lisäksi vaikuttaneet El Eljon -käsitteeseen sisällytetyt Melkisedekin opetukset. Mutta sitä mukaa kun El Shaddain käsite levisi heprealaiseen ajatteluun, se värittyi kauttaaltaan autiomaan Jahve-uskomuksista.
Eräs tämän aikakauden uskonnon hallitsevista ajatuksista oli egyptiläinen jumalallisen Kaitselmuksen käsite, oppi, jonka mukaan aineellinen menestys oli palkinto El Shaddain palvelemisesta.
4. El. Kaiken tämän terminologisen sekavuuden ja käsitteellisen epämääräisyyden keskellä monet hartaat uskovat yrittivät vilpittömästi palvoa kaikkia näitä kehittyviä jumaluuskäsityksiä, ja niin sai alkunsa tapa käyttää tästä yhdistelmäjumaluudesta puhuttaessa sanaa El. Ja tähän termiin sisällytettiin vielä muitakin beduiinien luonnonjumalia.
5. Elohim. Kishissä ja Uurissa säilyi kauan sumerilais-kaldealaisia ryhmiä, jotka opettivat sellaista kolme Jumalaa yhdessä Jumalassa -käsitettä, joka perustui Aatamin ja Melkisedekin päivien traditioihin. Kyseinen oppi kulkeutui Egyptiin, jossa tätä Kolminaisuutta palvottiin Elohim-nimisenä, tai yksikössä Eloah. Egyptin filosofiset piirit ja myöhemmät heprealaista syntyperää olevat aleksandrialaisopettajat opettivat tätä monikollisten Jumalten ykseyttä, ja monet eksoduksenaikaiset Mooseksen neuvonantajat uskoivat tähän Kolminaisuuteen. Mutta kolminaisen Elohimin käsitteestä ei koskaan tullut varsinaista heprealaisen teologian osaa, ennen kuin heprealaiset olivat joutuneet babylonialaisten poliittiseen vaikutuspiiriin.
6. Eri nimiä. Seemiläiset eivät mielellään lausuneet ääneen Jumaluutensa nimeä, ja siksi he turvautuivat aikojen kuluessa lukuisiin eri nimityksiin, sellaisiin kuin Jumalan Henki, Herra, Herran Enkeli, Kaikkivaltias, Pyhä, Kaikkein Korkein, Adonai, Päivien Muinainen; Herra, Israelin Jumala; Taivaan ja Maan Luoja, Kyrios, Jah, Sotajoukkojen Herra, Taivaallinen Isä.
Jehova on termi, joka on otettu käyttöön vähän aikaa sitten merkitsemään sitä loppuunvietyä Jahve-käsitystä, joka lopulta kehittyi heprealaisten pitkän kokemuksen myötä. Mutta Jehova-nimi tuli käyttöön vasta tuhat viisisataa vuotta Jeesuksen aikojen jälkeen.
Suunnilleen vuoteen 2000 eKr. saakka Siinaivuori oli ajoittain toimiva tulivuori niin, että satunnaisia purkauksia esiintyi vielä niinkin myöhään kuin israelilaisten näillä seuduin oleskelun aikana. Tuli ja savu sekä tämän tulivuoren purkauksiin liittyneet jylisevät räjähdykset tekivät kaikki syvän vaikutuksen lähiseutujen beduiineihin, herättivät heissä kunnioittavaa kauhua ja saivat heidät suuresti pelkäämään Jahvea. Tästä Horebvuoren hengestä tuli myöhemmin heprealaissemiittien jumala, ja lopulta he uskoivat hänen olevan kaikkien muiden jumalten yläpuolella.
Kanaanilaiset olivat jo pitkään kunnioittaneet Jahvea, ja vaikka monet keeniläiset uskoivatkin – kuka enemmän, kuka vähemmän – El Eljoniin, Saalemin uskonnon ylijumalaan, kanaanilaisten enemmistö piti kuitenkin löyhästi kiinni vanhojen heimojumaluuksien palvonnasta. He eivät olleet kovinkaan halukkaita luopumaan kansallisista jumaluuksistaan kansainvälisen, saati planeettainvälisen Jumalan hyväksi. Yleismaailmallinen jumaluus ei ollut heille mieleen, ja siksi nämä heimot palvoivat yhä heimojumaluuksiaan, joihin kuuluivat muiden muassa Jahve ja beduiinipaimentolaisten käsitystä Siinain tulivuoren hengestä symboloivat hopeiset ja kultaiset vasikat.
Vaikka syyrialaiset palvoivat omia jumaliaan, he uskoivat myös heprealaisten Jahveen, sillä heidän profeettansa sanoivat Syyrian kuninkaalle: ”Heidän jumalansa ovat kukkuloiden jumalia, siksi he olivat meitä voimakkaampia; mutta taistelkaamme heitä vastaan tasangolla, ja olemme silloin varmasti vahvempia kuin he.”
Kun ihminen etenee sivistyksen alalla, niin vähäisemmät jumalat alistetaan ylimmälle jumaluudelle; suuri Jupiter jatkaa elämäänsä enää huudahduksissa. Monoteistit pitävät alisteisia jumaliaan enää henkinä, riivaajina, kohtalottarina, merenneitoina, keijukaisina, tonttuina, peikkoina, menninkäisinä ja pahana silmänä. Heprealaiset kävivät läpi henoteistisen vaiheen ja uskoivat kauan aikaa muidenkin jumalien kuin Jahven olemassaoloon, mutta he olivat yhä enemmän sitä mieltä, että nämä muukalaiset jumaluudet olivat Jahven suhteen alisteisia. He myönsivät amorilaisten jumalan, Kemoshin, todelliseksi, mutta pitivät kiinni siitä, että tämä oli Jahven suhteen alisteinen.
Jahve-käsite on kaikista niistä teorioista, jotka kuolevainen on Jumalasta rakentanut, käynyt läpi laajimman kehityksen. Sen asteittain tapahtunutta kehitystä voidaan verrata vain siihen Aasiassa tapahtuneeseen Buddha-käsitteen vaiheittaiseen muodonmuutokseen, joka lopuksi johti Universaalisen Absoluutin käsitteeseen, aivan kuten Jahve-käsitekin viimein päätyi ideaan Universaalisesta Isästä. Mutta historiaan kuuluvana tosiasiana olisi ymmärrettävä, että vaikka juutalaiset näin vaihtoivatkin jumaluusnäkemyksensä Horebvuoren heimojumalasta myöhempien aikojen rakastavaksi ja laupiaaksi Luoja-Isäksi, he eivät kuitenkaan muuttaneet hänen nimeään, vaan kutsuivat tätä kehittyvää jumaluuskäsitettään kaiken aikaa Jahveksi.
The early Semites regarded everything as being indwelt by a spirit. There were spirits of the animal and vegetable worlds; annual spirits, the lord of progeny; spirits of fire, water, and air; a veritable pantheon of spirits to be feared and worshiped. And the teaching of Melchizedek regarding a Universal Creator never fully destroyed the belief in these subordinate spirits or nature gods.
The progress of the Hebrews from polytheism through henotheism to monotheism was not an unbroken and continuous conceptual development. They experienced many retrogressions in the evolution of their Deity concepts, while during any one epoch there existed varying ideas of God among different groups of Semite believers. From time to time numerous terms were applied to their concepts of God, and in order to prevent confusion these various Deity titles will be defined as they pertain to the evolution of Jewish theology:
1. Yahweh was the god of the southern Palestinian tribes, who associated this concept of deity with Mount Horeb, the Sinai volcano. Yahweh was merely one of the hundreds and thousands of nature gods which held the attention and claimed the worship of the Semitic tribes and peoples.
2. El Elyon. For centuries after Melchizedek’s sojourn at Salem his doctrine of Deity persisted in various versions but was generally connoted by the term El Elyon, the Most High God of heaven. Many Semites, including the immediate descendants of Abraham, at various times worshiped both Yahweh and El Elyon.
3. El Shaddai. It is difficult to explain what El Shaddai stood for. This idea of God was a composite derived from the teachings of Amenemope’s Book of Wisdom modified by Ikhnaton’s doctrine of Aton and further influenced by Melchizedek’s teachings embodied in the concept of El Elyon. But as the concept of El Shaddai permeated the Hebrew mind, it became thoroughly colored with the Yahweh beliefs of the desert.
One of the dominant ideas of the religion of this era was the Egyptian concept of divine Providence, the teaching that material prosperity was a reward for serving El Shaddai.
4. El. Amid all this confusion of terminology and haziness of concept, many devout believers sincerely endeavored to worship all of these evolving ideas of divinity, and there grew up the practice of referring to this composite Deity as El. And this term included still other of the Bedouin nature gods.
5. Elohim. In Kish and Ur there long persisted Sumerian-Chaldean groups who taught a three-in-one God concept founded on the traditions of the days of Adam and Melchizedek. This doctrine was carried to Egypt, where this Trinity was worshiped under the name of Elohim, or in the singular as Eloah. The philosophic circles of Egypt and later Alexandrian teachers of Hebraic extraction taught this unity of pluralistic Gods, and many of Moses’ advisers at the time of the exodus believed in this Trinity. But the concept of the trinitarian Elohim never became a real part of Hebrew theology until after they had come under the political influence of the Babylonians.
6. Sundry names. The Semites disliked to speak the name of their Deity, and they therefore resorted to numerous appellations from time to time, such as: The Spirit of God, The Lord, The Angel of the Lord, The Almighty, The Holy One, The Most High, Adonai, The Ancient of Days, The Lord God of Israel, The Creator of Heaven and Earth, Kyrios, Jah, The Lord of Hosts, and The Father in Heaven.
Jehovah is a term which in recent times has been employed to designate the completed concept of Yahweh which finally evolved in the long Hebrew experience. But the name Jehovah did not come into use until fifteen hundred years after the times of Jesus.
Up to about 2000 b.c., Mount Sinai was intermittently active as a volcano, occasional eruptions occurring as late as the time of the sojourn of the Israelites in this region. The fire and smoke, together with the thunderous detonations associated with the eruptions of this volcanic mountain, all impressed and awed the Bedouins of the surrounding regions and caused them greatly to fear Yahweh. This spirit of Mount Horeb later became the god of the Hebrew Semites, and they eventually believed him to be supreme over all other gods.
The Canaanites had long revered Yahweh, and although many of the Kenites believed more or less in El Elyon, the supergod of the Salem religion, a majority of the Canaanites held loosely to the worship of the old tribal deities. They were hardly willing to abandon their national deities in favor of an international, not to say an interplanetary, God. They were not universal-deity minded, and therefore these tribes continued to worship their tribal deities, including Yahweh and the silver and golden calves which symbolized the Bedouin herders’ concept of the spirit of the Sinai volcano.
The Syrians, while worshiping their gods, also believed in Yahweh of the Hebrews, for their prophets said to the Syrian king: “Their gods are gods of the hills; therefore they were stronger than we; but let us fight against them on the plain, and surely we shall be stronger than they.”
As man advances in culture, the lesser gods are subordinated to a supreme deity; the great Jove persists only as an exclamation. The monotheists keep their subordinate gods as spirits, demons, fates, Nereids, fairies, brownies, dwarfs, banshees, and the evil eye. The Hebrews passed through henotheism and long believed in the existence of gods other than Yahweh, but they increasingly held that these foreign deities were subordinate to Yahweh. They conceded the actuality of Chemosh, god of the Amorites, but maintained that he was subordinate to Yahweh.
The idea of Yahweh has undergone the most extensive development of all the mortal theories of God. Its progressive evolution can only be compared with the metamorphosis of the Buddha concept in Asia, which in the end led to the concept of the Universal Absolute even as the Yahweh concept finally led to the idea of the Universal Father. But as a matter of historic fact, it should be understood that, while the Jews thus changed their views of Deity from the tribal god of Mount Horeb to the loving and merciful Creator Father of later times, they did not change his name; they continued all the way along to call this evolving concept of Deity, Yahweh.
SuomiEnglish
Alkuaikojen seemiläisten mielestä kaikessa asui jokin henki. Oli eläin- ja kasvimaailman henkiä; oli vuosikierron henkiä, jälkikasvun herra; oli tulen, veden ja ilman henkiä; oli todellinen henkien jumalkunta pelättäväksi ja palvottavaksi. Eikä Melkisedekin opetus Universaalisesta Luojasta koskaan täysin hävittänyt uskoa näihin alisteisiin henkiin tai luonnonjumaliin.
The early Semites regarded everything as being indwelt by a spirit. There were spirits of the animal and vegetable worlds; annual spirits, the lord of progeny; spirits of fire, water, and air; a veritable pantheon of spirits to be feared and worshiped. And the teaching of Melchizedek regarding a Universal Creator never fully destroyed the belief in these subordinate spirits or nature gods.
Heprealaisten edistyminen polyteismistä henoteismin kautta monoteismiin ei ollut keskeytymätöntä eikä jatkuvaa käsitysten kehittymistä, vaan he kokivat jumaluuskäsitystensä kehityksessä monia taantumisia, samalla kun seemiläisuskovien eri ryhmien keskuudessa jokaisen aikakauden kuluessa ilmeni toisistaan poikkeavia jumalakäsityksiä. Aikojen kuluessa he tulivat jumalakäsitteistään käyttäneeksi lukuisia erilaisia sanallisia ilmaisuja, ja jotta vältyttäisiin sekaannukselta, määritellään seuraavaksi nämä erilaiset Jumaluudesta käytetyt nimitykset pitäen silmällä sitä, miten ne liittyivät juutalaisen teologian kehitykseen:
The progress of the Hebrews from polytheism through henotheism to monotheism was not an unbroken and continuous conceptual development. They experienced many retrogressions in the evolution of their Deity concepts, while during any one epoch there existed varying ideas of God among different groups of Semite believers. From time to time numerous terms were applied to their concepts of God, and in order to prevent confusion these various Deity titles will be defined as they pertain to the evolution of Jewish theology:
1. Jahve oli niiden eteläpalestiinalaisheimojen jumala, jotka yhdistivät tämän jumaluuskäsityksen Horebin vuoreen, Siinain tulivuoreen. Jahve oli vain yksi niistä sadoista ja tuhansista luonnonjumalista, jotka saivat osakseen seemiläisheimojen ja -kansojen huomion ja jotka vaativat näiltä palvontaa.
1. Yahweh was the god of the southern Palestinian tribes, who associated this concept of deity with Mount Horeb, the Sinai volcano. Yahweh was merely one of the hundreds and thousands of nature gods which held the attention and claimed the worship of the Semitic tribes and peoples.
2. El Eljon. Melkisedekin Saalemissa-oleskelun jälkeen säilyi hänen oppinsa Jumaluudesta vuosisatojen ajan erilaisina versioina, mutta yleensä Jumaluuteen viitattiin termillä El Eljon, taivaan Kaikkein Korkein Jumala. Monet seemiläiset – Abrahamin lähimmät jälkeläiset mukaan luettuina – palvoivat joinakin aikoina sekä Jahvea että El Eljonia.
2. El Elyon. For centuries after Melchizedek’s sojourn at Salem his doctrine of Deity persisted in various versions but was generally connoted by the term El Elyon, the Most High God of heaven. Many Semites, including the immediate descendants of Abraham, at various times worshiped both Yahweh and El Elyon.
3. El Shaddai. On vaikea selittää, mitä El Shaddai tarkoitti. Tämä jumalakäsitys oli Amenemopen Viisaudenkirjan opetuksista johdettu yhdistelmäkäsite, jota Ikhnatonin Aton-oppi oli muuntanut ja johon olivat lisäksi vaikuttaneet El Eljon -käsitteeseen sisällytetyt Melkisedekin opetukset. Mutta sitä mukaa kun El Shaddain käsite levisi heprealaiseen ajatteluun, se värittyi kauttaaltaan autiomaan Jahve-uskomuksista.
3. El Shaddai. It is difficult to explain what El Shaddai stood for. This idea of God was a composite derived from the teachings of Amenemope’s Book of Wisdom modified by Ikhnaton’s doctrine of Aton and further influenced by Melchizedek’s teachings embodied in the concept of El Elyon. But as the concept of El Shaddai permeated the Hebrew mind, it became thoroughly colored with the Yahweh beliefs of the desert.
Eräs tämän aikakauden uskonnon hallitsevista ajatuksista oli egyptiläinen jumalallisen Kaitselmuksen käsite, oppi, jonka mukaan aineellinen menestys oli palkinto El Shaddain palvelemisesta.
One of the dominant ideas of the religion of this era was the Egyptian concept of divine Providence, the teaching that material prosperity was a reward for serving El Shaddai.
4. El. Kaiken tämän terminologisen sekavuuden ja käsitteellisen epämääräisyyden keskellä monet hartaat uskovat yrittivät vilpittömästi palvoa kaikkia näitä kehittyviä jumaluuskäsityksiä, ja niin sai alkunsa tapa käyttää tästä yhdistelmäjumaluudesta puhuttaessa sanaa El. Ja tähän termiin sisällytettiin vielä muitakin beduiinien luonnonjumalia.
4. El. Amid all this confusion of terminology and haziness of concept, many devout believers sincerely endeavored to worship all of these evolving ideas of divinity, and there grew up the practice of referring to this composite Deity as El. And this term included still other of the Bedouin nature gods.
5. Elohim. Kishissä ja Uurissa säilyi kauan sumerilais-kaldealaisia ryhmiä, jotka opettivat sellaista kolme Jumalaa yhdessä Jumalassa -käsitettä, joka perustui Aatamin ja Melkisedekin päivien traditioihin. Kyseinen oppi kulkeutui Egyptiin, jossa tätä Kolminaisuutta palvottiin Elohim-nimisenä, tai yksikössä Eloah. Egyptin filosofiset piirit ja myöhemmät heprealaista syntyperää olevat aleksandrialaisopettajat opettivat tätä monikollisten Jumalten ykseyttä, ja monet eksoduksenaikaiset Mooseksen neuvonantajat uskoivat tähän Kolminaisuuteen. Mutta kolminaisen Elohimin käsitteestä ei koskaan tullut varsinaista heprealaisen teologian osaa, ennen kuin heprealaiset olivat joutuneet babylonialaisten poliittiseen vaikutuspiiriin.
5. Elohim. In Kish and Ur there long persisted Sumerian-Chaldean groups who taught a three-in-one God concept founded on the traditions of the days of Adam and Melchizedek. This doctrine was carried to Egypt, where this Trinity was worshiped under the name of Elohim, or in the singular as Eloah. The philosophic circles of Egypt and later Alexandrian teachers of Hebraic extraction taught this unity of pluralistic Gods, and many of Moses’ advisers at the time of the exodus believed in this Trinity. But the concept of the trinitarian Elohim never became a real part of Hebrew theology until after they had come under the political influence of the Babylonians.
6. Eri nimiä. Seemiläiset eivät mielellään lausuneet ääneen Jumaluutensa nimeä, ja siksi he turvautuivat aikojen kuluessa lukuisiin eri nimityksiin, sellaisiin kuin Jumalan Henki, Herra, Herran Enkeli, Kaikkivaltias, Pyhä, Kaikkein Korkein, Adonai, Päivien Muinainen; Herra, Israelin Jumala; Taivaan ja Maan Luoja, Kyrios, Jah, Sotajoukkojen Herra, Taivaallinen Isä.
6. Sundry names. The Semites disliked to speak the name of their Deity, and they therefore resorted to numerous appellations from time to time, such as: The Spirit of God, The Lord, The Angel of the Lord, The Almighty, The Holy One, The Most High, Adonai, The Ancient of Days, The Lord God of Israel, The Creator of Heaven and Earth, Kyrios, Jah, The Lord of Hosts, and The Father in Heaven.
Jehova on termi, joka on otettu käyttöön vähän aikaa sitten merkitsemään sitä loppuunvietyä Jahve-käsitystä, joka lopulta kehittyi heprealaisten pitkän kokemuksen myötä. Mutta Jehova-nimi tuli käyttöön vasta tuhat viisisataa vuotta Jeesuksen aikojen jälkeen.
Jehovah is a term which in recent times has been employed to designate the completed concept of Yahweh which finally evolved in the long Hebrew experience. But the name Jehovah did not come into use until fifteen hundred years after the times of Jesus.
Suunnilleen vuoteen 2000 eKr. saakka Siinaivuori oli ajoittain toimiva tulivuori niin, että satunnaisia purkauksia esiintyi vielä niinkin myöhään kuin israelilaisten näillä seuduin oleskelun aikana. Tuli ja savu sekä tämän tulivuoren purkauksiin liittyneet jylisevät räjähdykset tekivät kaikki syvän vaikutuksen lähiseutujen beduiineihin, herättivät heissä kunnioittavaa kauhua ja saivat heidät suuresti pelkäämään Jahvea. Tästä Horebvuoren hengestä tuli myöhemmin heprealaissemiittien jumala, ja lopulta he uskoivat hänen olevan kaikkien muiden jumalten yläpuolella.
Up to about 2000 b.c., Mount Sinai was intermittently active as a volcano, occasional eruptions occurring as late as the time of the sojourn of the Israelites in this region. The fire and smoke, together with the thunderous detonations associated with the eruptions of this volcanic mountain, all impressed and awed the Bedouins of the surrounding regions and caused them greatly to fear Yahweh. This spirit of Mount Horeb later became the god of the Hebrew Semites, and they eventually believed him to be supreme over all other gods.
Kanaanilaiset olivat jo pitkään kunnioittaneet Jahvea, ja vaikka monet keeniläiset uskoivatkin – kuka enemmän, kuka vähemmän – El Eljoniin, Saalemin uskonnon ylijumalaan, kanaanilaisten enemmistö piti kuitenkin löyhästi kiinni vanhojen heimojumaluuksien palvonnasta. He eivät olleet kovinkaan halukkaita luopumaan kansallisista jumaluuksistaan kansainvälisen, saati planeettainvälisen Jumalan hyväksi. Yleismaailmallinen jumaluus ei ollut heille mieleen, ja siksi nämä heimot palvoivat yhä heimojumaluuksiaan, joihin kuuluivat muiden muassa Jahve ja beduiinipaimentolaisten käsitystä Siinain tulivuoren hengestä symboloivat hopeiset ja kultaiset vasikat.
The Canaanites had long revered Yahweh, and although many of the Kenites believed more or less in El Elyon, the supergod of the Salem religion, a majority of the Canaanites held loosely to the worship of the old tribal deities. They were hardly willing to abandon their national deities in favor of an international, not to say an interplanetary, God. They were not universal-deity minded, and therefore these tribes continued to worship their tribal deities, including Yahweh and the silver and golden calves which symbolized the Bedouin herders’ concept of the spirit of the Sinai volcano.
Vaikka syyrialaiset palvoivat omia jumaliaan, he uskoivat myös heprealaisten Jahveen, sillä heidän profeettansa sanoivat Syyrian kuninkaalle: ”Heidän jumalansa ovat kukkuloiden jumalia, siksi he olivat meitä voimakkaampia; mutta taistelkaamme heitä vastaan tasangolla, ja olemme silloin varmasti vahvempia kuin he.”
The Syrians, while worshiping their gods, also believed in Yahweh of the Hebrews, for their prophets said to the Syrian king: “Their gods are gods of the hills; therefore they were stronger than we; but let us fight against them on the plain, and surely we shall be stronger than they.”
Kun ihminen etenee sivistyksen alalla, niin vähäisemmät jumalat alistetaan ylimmälle jumaluudelle; suuri Jupiter jatkaa elämäänsä enää huudahduksissa. Monoteistit pitävät alisteisia jumaliaan enää henkinä, riivaajina, kohtalottarina, merenneitoina, keijukaisina, tonttuina, peikkoina, menninkäisinä ja pahana silmänä. Heprealaiset kävivät läpi henoteistisen vaiheen ja uskoivat kauan aikaa muidenkin jumalien kuin Jahven olemassaoloon, mutta he olivat yhä enemmän sitä mieltä, että nämä muukalaiset jumaluudet olivat Jahven suhteen alisteisia. He myönsivät amorilaisten jumalan, Kemoshin, todelliseksi, mutta pitivät kiinni siitä, että tämä oli Jahven suhteen alisteinen.
As man advances in culture, the lesser gods are subordinated to a supreme deity; the great Jove persists only as an exclamation. The monotheists keep their subordinate gods as spirits, demons, fates, Nereids, fairies, brownies, dwarfs, banshees, and the evil eye. The Hebrews passed through henotheism and long believed in the existence of gods other than Yahweh, but they increasingly held that these foreign deities were subordinate to Yahweh. They conceded the actuality of Chemosh, god of the Amorites, but maintained that he was subordinate to Yahweh.
Jahve-käsite on kaikista niistä teorioista, jotka kuolevainen on Jumalasta rakentanut, käynyt läpi laajimman kehityksen. Sen asteittain tapahtunutta kehitystä voidaan verrata vain siihen Aasiassa tapahtuneeseen Buddha-käsitteen vaiheittaiseen muodonmuutokseen, joka lopuksi johti Universaalisen Absoluutin käsitteeseen, aivan kuten Jahve-käsitekin viimein päätyi ideaan Universaalisesta Isästä. Mutta historiaan kuuluvana tosiasiana olisi ymmärrettävä, että vaikka juutalaiset näin vaihtoivatkin jumaluusnäkemyksensä Horebvuoren heimojumalasta myöhempien aikojen rakastavaksi ja laupiaaksi Luoja-Isäksi, he eivät kuitenkaan muuttaneet hänen nimeään, vaan kutsuivat tätä kehittyvää jumaluuskäsitettään kaiken aikaa Jahveksi.
The idea of Yahweh has undergone the most extensive development of all the mortal theories of God. Its progressive evolution can only be compared with the metamorphosis of the Buddha concept in Asia, which in the end led to the concept of the Universal Absolute even as the Yahweh concept finally led to the idea of the Universal Father. But as a matter of historic fact, it should be understood that, while the Jews thus changed their views of Deity from the tribal god of Mount Horeb to the loving and merciful Creator Father of later times, they did not change his name; they continued all the way along to call this evolving concept of Deity, Yahweh.

Urantia-kirja

Sisällysluettelo

← Kaikki luvut ja kirjahaku
EsipuheAvaa koko luku
Luku 1 Universaalinen IsäAvaa koko luku
Luku 2 Jumalan olemusAvaa koko luku
Luku 3 Jumalan attribuutitAvaa koko luku
Luku 4 Jumalan suhde maailmankaikkeuteenAvaa koko luku
Luku 5 Jumalan suhde yksilöönAvaa koko luku
Luku 6 Iankaikkinen PoikaAvaa koko luku
Luku 7 Iankaikkisen Pojan suhde maailmankaikkeuteenAvaa koko luku
Luku 8 Ääretön HenkiAvaa koko luku
Luku 9 Äärettömän Hengen suhde maailmankaikkeuteenAvaa koko luku
Luku 10 Paratiisin-KolminaisuusAvaa koko luku
Luku 11 Ikuinen Paratiisin SaariAvaa koko luku
Luku 12 Universumien universumiAvaa koko luku
Luku 13 Paratiisin pyhät sfääritAvaa koko luku
Luku 14 Keskus- ja jumalallinen universumiAvaa koko luku
Luku 15 Seitsemän superuniversumiaAvaa koko luku
Luku 16 Seitsemän ValtiashenkeäAvaa koko luku
Luku 17 Korkeimpien Henkien seitsemän ryhmääAvaa koko luku
Luku 18 Korkeimmat KolminaisuuspersoonallisuudetAvaa koko luku
Luku 19 Rinnasteiset kolminaisuusperäiset olennotAvaa koko luku
Luku 20 Jumalan Paratiisin-PojatAvaa koko luku
Luku 21 Paratiisin Luoja-PojatAvaa koko luku
Luku 22 Kolminaistetut Jumalan PojatAvaa koko luku
Luku 23 Yksinäiset SanansaattajatAvaa koko luku
Luku 24 Äärettömän Hengen korkeammat persoonallisuudetAvaa koko luku
Luku 25 Avaruuden SanansaattajajoukotAvaa koko luku
Luku 26 Keskusuniversumin hoivaavat hengetAvaa koko luku
Luku 27 Ensi asteen supernafien toimintaAvaa koko luku
Luku 28 Superuniversumien hoivaavat hengetAvaa koko luku
Luku 29 Universumivoiman ohjaajatAvaa koko luku
Luku 30 Suuruniversumin persoonallisuudetAvaa koko luku
Luku 31 Lopullisuuden SaavuttajakuntaAvaa koko luku
Luku 32 Paikallisuniversumien kehitysAvaa koko luku
Luku 33 Paikallisuniversumin hallintoAvaa koko luku
Luku 34 Paikallisuniversumin Äiti-HenkiAvaa koko luku
Luku 35 Jumalan paikallisuniversumipojatAvaa koko luku
Luku 36 ElämänkantajatAvaa koko luku
Luku 37 Paikallisuniversumin persoonallisuudetAvaa koko luku
Luku 38 Paikallisuniversumin hoivaavat hengetAvaa koko luku
Luku 39 Serafien armeijakunnatAvaa koko luku
Luku 40 Ylösnousemukselliset Jumalan pojatAvaa koko luku
Luku 41 Paikallisuniversumin fyysiset aspektitAvaa koko luku
Luku 42 Energia – mieli ja aineAvaa koko luku
Luku 43 KonstellaatiotAvaa koko luku
Luku 44 Taivaalliset taidetyöntekijätAvaa koko luku
Luku 45 Paikallisjärjestelmän hallintoAvaa koko luku
Luku 46 Paikallisjärjestelmän päämajaAvaa koko luku
Luku 47 Seitsemän mansiomaailmaaAvaa koko luku
Luku 48 MorontiaelämäAvaa koko luku
Luku 49 Asutut maailmatAvaa koko luku
Luku 50 PlaneettaprinssitAvaa koko luku
Luku 51 Planetaariset AatamitAvaa koko luku
Luku 52 Planetaariset kuolevaisten aikakaudetAvaa koko luku
Luku 53 Luciferin kapinaAvaa koko luku
Luku 54 Luciferin kapinaan liittyvät ongelmatAvaa koko luku
Luku 55 Valon ja elämän sfääritAvaa koko luku
Luku 56 Universaalinen ykseysAvaa koko luku
Luku 57 Urantian alkuperäAvaa koko luku
Luku 58 Elämän juurruttaminen UrantialleAvaa koko luku
Luku 59 Elämän merellisen muodon aikakausi UrantiallaAvaa koko luku
Luku 60 Urantia maaeliöstön varhaiskaudellaAvaa koko luku
Luku 61 Nisäkkäiden aikakausi UrantiallaAvaa koko luku
Luku 62 Alkuihmisen kantarodutAvaa koko luku
Luku 63 Ensimmäinen ihmisperheAvaa koko luku
Luku 64 Evolutionaariset värilliset rodutAvaa koko luku
Luku 65 Evoluution valvontaAvaa koko luku
Luku 66 Urantian PlaneettaprinssiAvaa koko luku
Luku 67 Planeetan kapinaAvaa koko luku
Luku 68 Sivilisaation sarastusAvaa koko luku
Luku 69 Ihmisen perusinstituutiotAvaa koko luku
Luku 70 Ihmisperäisen hallitusjärjestelmän kehitysAvaa koko luku
Luku 71 Valtion kehittyminenAvaa koko luku
Luku 72 Erään naapuriplaneetan hallitusjärjestelmäAvaa koko luku
Luku 73 Eedenin PuutarhaAvaa koko luku
Luku 74 Aatami ja EevaAvaa koko luku
Luku 75 Aatami ja Eeva rikkovat sopimuksensaAvaa koko luku
Luku 76 Toinen PuutarhaAvaa koko luku
Luku 77 KeskiväliolennotAvaa koko luku
Luku 78 Violetti rotu Aatamin aikojen jälkeenAvaa koko luku
Luku 79 Andiittien leviäminen itämaihinAvaa koko luku
Luku 80 Andiittien leviäminen länsimaihinAvaa koko luku
Luku 81 Nykysivilisaation kehittyminenAvaa koko luku
Luku 82 Avioliiton kehitysAvaa koko luku
Luku 83 AvioliittoinstituutioAvaa koko luku
Luku 84 Avioliitto ja perhe-elämäAvaa koko luku
Luku 85 Palvonnan alkujuuretAvaa koko luku
Luku 86 Uskonnon varhaiskehitysAvaa koko luku
Luku 87 AavekultitAvaa koko luku
Luku 88 Fetissit, taikakalut ja magiaAvaa koko luku
Luku 89 Synti, uhri ja sovitusAvaa koko luku
Luku 90 Shamanismi – poppamiehet ja papitAvaa koko luku
Luku 91 Rukoilun kehityshistoriaAvaa koko luku
Luku 92 Uskonnon myöhempi kehitysAvaa koko luku
Luku 93 Makiventa MelkisedekAvaa koko luku
Luku 94 Melkisedekin opetusten vaikutus itämaillaAvaa koko luku
Luku 95 Melkisedekin opetusten vaikutus LevantissaAvaa koko luku
Luku 96 Jahve – heprealaisten JumalaNykyinen lukuAvaa koko luku
Luku 97 Jumalakäsityksen kehitys heprealaisten keskuudessaAvaa koko luku
Luku 98 Melkisedekin opetusten vaikutus länsimaissaAvaa koko luku
Luku 99 Uskontoon liittyvät yhteiskunnalliset kysymyksetAvaa koko luku
Luku 100 Uskonto ihmisen kokemuksessaAvaa koko luku
Luku 101 Uskonnon todellinen luonneAvaa koko luku
Luku 102 Uskonnollisen uskon perustuksetAvaa koko luku
Luku 103 Uskonnollisen kokemuksen reaalisuusAvaa koko luku
Luku 104 Kolminaisuuskäsityksen kasvuAvaa koko luku
Luku 105 Jumaluus ja todellisuusAvaa koko luku
Luku 106 Universumin todellisuustasotAvaa koko luku
Luku 107 Ajatuksensuuntaajien alkuperä ja olemusAvaa koko luku
Luku 108 Ajatuksensuuntaajien tehtävä ja toimintaAvaa koko luku
Luku 109 Suuntaajien suhde universumin luotuihinAvaa koko luku
Luku 110 Suuntaajien suhde yksittäisiin kuolevaisiinAvaa koko luku
Luku 111 Suuntaaja ja sieluAvaa koko luku
Luku 112 Persoonallisuuden eloonjääminenAvaa koko luku
Luku 113 KohtalonsuojelijaserafitAvaa koko luku
Luku 114 Serafien planetaarinen hallitusAvaa koko luku
Luku 115 Korkein OlentoAvaa koko luku
Luku 116 Kaikkivaltias KorkeinAvaa koko luku
Luku 117 Korkein JumalaAvaa koko luku
Luku 118 Korkein ja Perimmäinen – ajallisuus ja avaruusAvaa koko luku
Luku 119 Kristus Mikaelin lahjoittautumisetAvaa koko luku
Luku 120 Mikaelin lahjoittautuminen UrantiallaAvaa koko luku
Luku 121 Mikaelin lahjoittautumisen aikaiset olotAvaa koko luku
Luku 122 Jeesuksen syntymä ja vauvaikäAvaa koko luku
Luku 123 Jeesuksen varhaislapsuusAvaa koko luku
Luku 124 Jeesuksen myöhempi lapsuusikäAvaa koko luku
Luku 125 Jeesus JerusalemissaAvaa koko luku
Luku 126 Kaksi ratkaisevan tärkeää vuottaAvaa koko luku
Luku 127 NuoruusvuodetAvaa koko luku
Luku 128 Jeesuksen varhaismiehuusAvaa koko luku
Luku 129 Jeesuksen aikuisiän loppupuoliAvaa koko luku
Luku 130 Matkalla RoomaanAvaa koko luku
Luku 131 Maailman uskonnotAvaa koko luku
Luku 132 Roomassa vietetty aikaAvaa koko luku
Luku 133 Paluu RoomastaAvaa koko luku
Luku 134 Siirtymäkauden vuodetAvaa koko luku
Luku 135 Johannes KastajaAvaa koko luku
Luku 136 Kaste ja ne neljäkymmentä päivääAvaa koko luku
Luku 137 Odottelua GalileassaAvaa koko luku
Luku 138 Valtakunnan sanansaattajain kouluttaminenAvaa koko luku
Luku 139 Kaksitoista apostoliaAvaa koko luku
Luku 140 Kahdentoista apostolin virkaanasettaminenAvaa koko luku
Luku 141 Julkisen toiminnan alkuAvaa koko luku
Luku 142 Pääsiäinen JerusalemissaAvaa koko luku
Luku 143 Matka Samarian halkiAvaa koko luku
Luku 144 Gilboalla ja DekapoliissaAvaa koko luku
Luku 145 Neljä vaiheikasta päivää KapernaumissaAvaa koko luku
Luku 146 Ensimmäinen Galilean-saarnamatkaAvaa koko luku
Luku 147 Pistäytyminen JerusalemissaAvaa koko luku
Luku 148 Evankelistojen koulutusta BetsaidassaAvaa koko luku
Luku 149 Toinen saarnamatkaAvaa koko luku
Luku 150 Kolmas saarnamatkaAvaa koko luku
Luku 151 Odottelua ja opetusta järvenrannallaAvaa koko luku
Luku 152 Kapernaumin kriisiin johtaneet tapahtumatAvaa koko luku
Luku 153 Kapernaumin kriisiAvaa koko luku
Luku 154 Viimeiset Kapernaumissa vietetyt päivätAvaa koko luku
Luku 155 Pakomatka Pohjois-Galilean halkiAvaa koko luku
Luku 156 Oleskelu Tyyrossa ja SiidonissaAvaa koko luku
Luku 157 Filippuksen KesareassaAvaa koko luku
Luku 158 KirkastusvuoriAvaa koko luku
Luku 159 Kiertomatka DekapoliissaAvaa koko luku
Luku 160 Rodan AleksandrialainenAvaa koko luku
Luku 161 Jatkokeskustelut Rodanin kanssaAvaa koko luku
Luku 162 LehtimajanjuhlaAvaa koko luku
Luku 163 Seitsemänkymmenen opettajan virkaanasettajaiset MagadanissaAvaa koko luku
Luku 164 Temppelin vihkimisen muistojuhlaAvaa koko luku
Luku 165 Perean-lähetysretki alkaaAvaa koko luku
Luku 166 Viimeinen käynti Pohjois-PereassaAvaa koko luku
Luku 167 Käynti FiladelfiassaAvaa koko luku
Luku 168 Lasaruksen kuolleistaherättäminenAvaa koko luku
Luku 169 Viimeinen opetuskerta PellassaAvaa koko luku
Luku 170 Taivaan valtakuntaAvaa koko luku
Luku 171 Matkalla JerusalemiinAvaa koko luku
Luku 172 Jerusalemiin-menoAvaa koko luku
Luku 173 Maanantai JerusalemissaAvaa koko luku
Luku 174 Tiistaiaamu temppelissäAvaa koko luku
Luku 175 Viimeinen temppelipuheAvaa koko luku
Luku 176 Tiistai-ilta ÖljymäelläAvaa koko luku
Luku 177 Keskiviikko – lepopäiväAvaa koko luku
Luku 178 Viimeinen leirillä vietetty päiväAvaa koko luku
Luku 179 Viimeinen ehtoollinenAvaa koko luku
Luku 180 JäähyväispuheAvaa koko luku
Luku 181 Viimeiset kehotukset ja varoituksetAvaa koko luku
Luku 182 GetsemanessaAvaa koko luku
Luku 183 Jeesus kavalletaan ja pidätetäänAvaa koko luku
Luku 184 Sanhedrinin oikeusistuimen edessäAvaa koko luku
Luku 185 Oikeuskäsittely Pilatuksen edessäAvaa koko luku
Luku 186 Hetkeä ennen ristiinnaulitsemistaAvaa koko luku
Luku 187 RistiinnaulitseminenAvaa koko luku
Luku 188 Haudassaolon aikaAvaa koko luku
Luku 189 KuolleistanousuAvaa koko luku
Luku 190 Jeesuksen morontiailmestymisetAvaa koko luku
Luku 191 Ilmestymiset apostoleille ja muille johtohenkilöilleAvaa koko luku
Luku 192 Ilmestymiset GalileassaAvaa koko luku
Luku 193 Viimeiset ilmestymiset ja taivaaseenastuminenAvaa koko luku
Luku 194 Totuuden Hengen lahjoittaminenAvaa koko luku
Luku 195 Helluntain jälkeenAvaa koko luku
Luku 196 Jeesuksen uskoAvaa koko luku

Pikaluku

Avaa luku →

Jaa jae

Urantia-kirjan

Sanasto

Urantia-kirjan

Ehdota sanaa

-
1.00×

Luo uusi keskustelu

×