Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Aika ja avaruus ovat erottamattomasti toisiinsa kytkeytyneitä; niiden välillä on luontainen yhteys. Aikaviipeet ovat tietyissä avaruuden olosuhteissa väistämättömiä.
Mikäli aiheuttaa hämmennystä se, että elollisuuden kehityksen evolutionaaristen muutosten aikaansaamiseen kuluu näinkin paljon aikaa, haluaisin siihen sanoa, että emme voi määrätä elollisuusprosessien kehkeytymisen kestoa yhtään sen nopeammaksi kuin, minkä planeetan fyysiset metamorfoosit sallivat. Meidän on odotettava planeetan luonnonmukaista, fyysistä kehittymistä; meillä ei ole kerrassaan mitään valtaa geologiseen evoluutioon. Mikäli fyysiset olosuhteet sen sallisivat, voisimme järjestää niin, että elollisuuden evoluutio käytäisiin läpi huomattavasti alle miljoonassa vuodessa. Mutta olemme kaikki Paratiisin Korkeimpien Hallitsijoiden määräysvallan alaisia, ja aikaa ei Paratiisissa ole.
Yksilön käyttämä mittapuu ajan mittaamisessa on hänen oman elämänsä pituus. Kaikki luodut ovat tällä tavoin aikaan ehdollistettuja, ja siksi he pitävät evoluutiota pitkällisenä prosessina. Niille joukostamme, joiden elinaikaa ajallinen olemassaolo ei rajoita, evoluutio ei näytä samassa määrin pitkäaikaiselta tapahtumalta. Paratiisissa, jossa aikaa ei ole, tämä kaikki on jo olemassa Infiniittisyyden mielessä ja Ikuisuuden teoissa.
Niin kuin mielen kehitys on riippuvaista sitä viivyttävien fyysisten olosuhteiden hitaasta kehityksestä, niin on hengellinen edistyminen riippuvaista mielen laajentumisesta, ja älyllinen jälkeenjääneisyys viivyttää sitä eittämättömällä varmuudella. Mutta tämä ei tarkoita, että hengellinen kehitys olisi riippuvaista koulutuksesta, kulttuurista tai viisaudesta. Sielu saattaa kehittyä mielen luomasta kulttuurista riippumatta, mutta ei silloin kun puutteena ovat mielen kapasiteetti ja halu noudattaa taivaassa olevan Isän tahtoa – valinta eloonjäämisen hyväksi ja päätös päästä yhä suurempaan täydellisyyteen. Vaikka eloonjääminen ei saatakaan olla tiedon ja viisauden omaamisen varassa, eteneminen aivan varmasti sitä on.
Kosmisissa kehityslaboratorioissa mieli hallitsee aina ainetta, ja henki korreloituu lakkaamatta mielen kanssa. Näiden eri osa-alueiden synkronoitumisen ja koordinoitumisen puuttuminen saattaa aiheuttaa aikaviipeitä, mutta jos yksilö todellakin tuntee Jumalaa ja haluaa löytää hänet ja tulla hänen kaltaisekseen, eloonjääminen on silloin ajallisista vaikeuksista huolimatta turvattu. Fyysinen tila saattaa rampauttaa mieltä, ja mielen turmeltuneisuus saattaa viivyttää pääsyä hengellisiin tavoitteisiin, mutta mikään näistä esteistä ei voi tehdä tyhjäksi täydestä sielusta tulevaa, tahdon tekemää valintaa.
Kun fyysiset olosuhteet ovat kypsät, voi tapahtua yhtäkkistä mielen kehitystä; kun mielen tila on suotuisa, voi tapahtua yhtäkkisiä hengellisiä muutoksia; kun hengelliset arvot saavat osakseen asianmukaisen tunnustuksen, silloin kosmiset merkitykset muuttuvat havaittaviksi ja persoonallisuus vapautuu ajallisista hankaluuksista ja avaruuteen sisältyvistä rajoituksista.
[Laadittu erään Urantialla asuvan Nebadonin Elämänkantajan vastuulla.]
Time and space are indissolubly linked; there is an innate association. The delays of time are inevitable in the presence of certain space conditions.
If spending so much time in effecting the evolutionary changes of life development occasions perplexity, I would say that we cannot time the life processes to unfold any faster than the physical metamorphoses of a planet will permit. We must wait upon the natural, physical development of a planet; we have absolutely no control over geologic evolution. If the physical conditions would allow, we could arrange for the completed evolution of life in considerably less than one million years. But we are all under the jurisdiction of the Supreme Rulers of Paradise, and time is nonexistent on Paradise.
The individual’s yardstick for time measurement is the length of his life. All creatures are thus time conditioned, and therefore do they regard evolution as being a long-drawn-out process. To those of us whose life span is not limited by a temporal existence, evolution does not seem to be such a protracted transaction. On Paradise, where time is nonexistent, these things are all present in the mind of Infinity and the acts of Eternity.
As mind evolution is dependent on, and delayed by, the slow development of physical conditions, so is spiritual progress dependent on mental expansion and unfailingly delayed by intellectual retardation. But this does not mean that spiritual evolution is dependent on education, culture, or wisdom. The soul may evolve regardless of mental culture but not in the absence of mental capacity and desire—the choice of survival and the decision to achieve ever-increasing perfection—to do the will of the Father in heaven. Although survival may not depend on the possession of knowledge and wisdom, progression most certainly does.
In the cosmic evolutionary laboratories mind is always dominant over matter, and spirit is ever correlated with mind. Failure of these diverse endowments to synchronize and co-ordinate may cause time delays, but if the individual really knows God and desires to find him and become like him, then survival is assured regardless of the handicaps of time. Physical status may handicap mind, and mental perversity may delay spiritual attainment, but none of these obstacles can defeat the whole-souled choice of will.
When physical conditions are ripe, sudden mental evolutions may take place; when mind status is propitious, sudden spiritual transformations may occur; when spiritual values receive proper recognition, then cosmic meanings become discernible, and increasingly the personality is released from the handicaps of time and delivered from the limitations of space.
[Sponsored by a Life Carrier of Nebadon resident on Urantia.]
SuomiEnglish