Urantiakirja.fi

Ladataan…

Urantiakirja.fi

Rekisteröidy
Siirry lukutekstiin

Luku 17 Korkeimpien Henkien seitsemän ryhmää

6. Paikallisuniversumien Luovat Henget

Suuri osa siitä, mikä on ominaista paikallisuniversumien Luovien Henkien olemukselle ja toiminnalle, kuuluu paremminkin kertomukseen heidän yhteistyöstään Luoja-Poikien kanssa paikallisluomusten organisoinnissa ja johtamisessa. Näiden ihmeellisten olentojen paikallisuniversumia edeltävissä kokemuksissa on kuitenkin monia piirteitä, jotka ovat kerrottavissa osana tätä Korkeimpien Henkien seitsemää ryhmää käsittelevää esitystä.
Olemme perillä paikallisuniversumin Äiti-Hengen elämänuran kuudesta vaiheesta ja pohdimme paljon toiminnan seitsemännen vaiheen todennäköisyyttä. Nämä olemassaolon eri asteet ovat:
1. Paratiisissa tapahtuva alkuvaiheen erillistyminen. Kun Luoja-Poika Universaalisen Isän ja Iankaikkisen Pojan yhteistoimin personoituu, Äärettömän Hengen persoonassa tapahtuu samanaikaisesti jotakin, joka tunnetaan ”korkeimpana täydentävänä reaktiona”. Emme käsitä tämän reaktion luonnetta, mutta ymmärrämme sen tarkoittavan niiden personoitavissa olevien mahdollisuuksien myötäsyntyistä modifioitumista, jotka sisältyvät Myötäluojan luovaan potentiaaliin. Rinnasteisen Luoja-Pojan syntymä merkitsee, että Äärettömän Hengen persoonassa on samalla syntynyt tämän Paratiisin-Pojan tulevan paikallisuniversumipuolison potentiaali. Emme ole tietoisia tästä entiteetin uudesta esipersoonallisesta yksilöllistymisestä, mutta tiedämme, että tästä asiasta on merkintä kyseisen Luoja-Pojan elämänkulusta Paratiisissa pidettävissä rekistereissä.
2. Alustava koulutus luojuuteen. Sen pitkän ajanjakson aikana, jolloin Mikael-Pojalle annetaan alustavaa koulutusta universumien organisointiin ja hallintoon liittyvissä asioissa, hänen tulevan puolisonsa erillinen entiteetti kehittyy edelleen, ja siinä kehittyy tietoisuus yhteisestä kohtalosta Mikaelin kanssa. Emme tiedä, mutta arvelemme, että tällaisesta ryhmätietoisesta entiteetistä tulee avaruustietoinen, ja että se aloittaa tarpeellisen alustavan harjoittelun hankkiakseen henkisen taidon toimia tulevaisuudessa yhteistyössä sitä täydentävän Mikaelin kanssa universumin luomiseksi ja hallitsemiseksi.
3. Fyysisen luomistyön vaihe. Samaan aikaan kun Iankaikkinen Poika asettaa Mikael-Pojan luojan tehtäviin, se Valtiashenki, joka johtaa tämän uuden Luoja-Pojan päämääränä olevaa superuniversumia, lausuu ”identiteettirukouksen” Äärettömän Hengen läsnä ollessa; ja niin tulevan Luovan Hengen itsenäinen olemus ilmestyy ensi kertaa Äärettömän Hengen persoonasta erillisenä. Ja etenemällä suoraa tietä rukouksen esittäneen Valtiashengen luo tämä entiteetti häviää välittömästi niin, ettei se enää ole tunnistettavissamme, koska siitä näyttää tulevan osa asianomaisen Valtiashengen persoonaa. Identiteetin juuri saanut Luova Henki pysyy Valtiashengen huomassa siihen hetkeen asti, kunnes Luoja-Poika lähtee kohti tuntemattomia avaruuden tapahtumia. Tällöin Valtiashenki luovuttaa uuden Henki-puolison Luoja-Pojan haltuun ja antaa samalla Henki-puolisolle ikuisen uskollisuuden ja päättymättömän lojaalisuuden velvoitteen. Ja sitten seuraa eräs Paratiisin syvällisimmin koskettavista tapahtumista. Universaalinen Isä lausuu tunnustavansa Luoja-Pojan ja Luovan Hengen ikuisen liiton ja vahvistavansa superuniversumin hallintoalueesta vastaavan Valtiashengen luovuttamat, tietyt hallintoa koskevat yhteisvaltuudet.
Isän yhdistämät Luoja-Poika ja Luova Henki lähtevät sitten suorittamaan yllätyksiä tarjoavaa tehtäväänsä universumin luomiseksi. Ja he työskentelevät yhdessä – tämän liiton puitteissa – koko sen pitkän ja vaivalloisen ajanjakson, jolloin he ovat vastuussa universuminsa aineellisesta organisoinnista.
4. Elämänluomisen kausi. Kun Luoja-Poika on julistanut aikomuksensa luoda elämää, seuraa Paratiisissa ”personoimisseremoniat”, joihin Seitsemän Valtiashenkeä osallistuvat ja jotka valvova Valtiashenki kokee omakohtaisesti. Tämä on Paratiisin-Jumaluuden anti Luoja-Pojan Henki-puolison yksilöllisyyteen, ja se ilmenee maailmankaikkeudelle Äärettömän Hengen persoonassa tapahtuvana ”primaaripurkauksen” ilmiönä. Tämän Paratiisissa tapahtuvan ilmiön kanssa samanaikaisesti tulee Luoja-Pojan tähänastisesta persoonattomasta Henki-puolisosta käytännöllisesti katsoen kiistämätön persoona. Tästä lähtien ja hamaan ikuisuuteen asti tätä paikallisuniversumin Äiti-Henkeä pidetään persoonana, ja hän tulee ylläpitämään henkilökohtaisia suhteita kaikkiin tämän jälkeen seuraavassa elämän luomistyössä alkunsa saaviin persoonallisuusjoukkoihin.
5. Lahjoittautumista seuraavat aikakaudet. Uusi suuri muutos Luovan Hengen koskaan päättymättömässä elämänurassa tapahtuu, kun Luoja-Poika palaa universumin päämajaan suoritettuaan loppuun seitsemännen lahjoittautumisensa ja saavutettuaan universumiinsa kohdistuvan täyden suvereenisuuden. Tässä tilaisuudessa, yhteen kokoontuneiden universumin hallintopersoonallisuuksien edessä, voittoisa Luoja-Poika ylentää Universumin Äiti-Hengen kanssahallitsijakseen ja tunnustaa Henki-puolison vertaisekseen.
6. Valon ja elämän aikakaudet. Valon ja elämän aikakauden vakiinnuttua paikallisuniversumin kanssahallitsija siirtyy Luovan Hengen elämänuran kuudenteen vaiheeseen. Mutta emme saa kuvailla tämän suurenmoisen kokemuksen luonnetta. Sellaiset asiat kuuluvat Nebadonin kehityksen tulevaan vaiheeseen.
7. Paljastumaton elämänvaihe. Tiedämme näistä paikallisuniversumin Äiti-Hengen elämänuran kuudesta vaiheesta. Joudumme kuitenkin väistämättä kysymään: Onko olemassa vielä seitsemäskin vaihe? Muistamme, että lopullisuuden saavuttajien päästessä siihen, mikä näyttää olevan heidän lopullinen päämääränsä kuolevaisten ylösnousemuksen puitteissa, heidät merkitään rekisteriin niin, että he ovat astumassa kuudennen vaiheen henkien elämänuralle. Arvelemme, että lopullisuuden saavuttajia kuitenkin odottaa vielä uusi ja paljastumaton elämänura maailmankaikkeuden palveluksessa. Lähellä onkin ajatus, että katsomme myös Universumien Äiti-Henkien edessä olevaksi jonkin paljastumattoman elämänvaiheen, joka tulee muodostamaan seitsemännen vaiheen heidän henkilökohtaisessa kokemuksessaan universumin palveluksessa ja uskollisessa yhteistyössä Luoja-Mikaelien yhteisön kanssa.
Much that pertains to the nature and function of the local universe Creative Spirits properly belongs to the narrative of their association with the Creator Sons in the organization and management of the local creations; but there are many features of the prelocal universe experiences of these marvelous beings which may be narrated as a part of this discussion of the seven Supreme Spirit groups.
We are conversant with six phases of the career of a local universe Mother Spirit, and we speculate much concerning the probability of a seventh stage of activity. These different stages of existence are:
1. Initial Paradise Differentiation. When a Creator Son is personalized by the joint action of the Universal Father and the Eternal Son, simultaneously there occurs in the person of the Infinite Spirit what is known as the “supreme reaction of complement.” We do not comprehend the nature of this reaction, but we understand that it designates an inherent modification of those personalizable possibilities which are embraced within the creative potential of the Conjoint Creator. The birth of a co-ordinate Creator Son signalizes the birth within the person of the Infinite Spirit of the potential of the future local universe consort of this Paradise Son. We are not cognizant of this new prepersonal identification of entity, but we know that this fact finds place on the Paradise records of the career of such a Creator Son.
2. Preliminary Creatorship Training. During the long period of the preliminary training of a Michael Son in the organization and administration of universes, his future consort undergoes further development of entity and becomes group conscious of destiny. We do not know, but we suspect that such a group-conscious entity becomes space cognizant and begins that preliminary training requisite to the acquirement of spirit skill in her future work of collaboration with the complemental Michael in universe creation and administration.
3. The Stage of Physical Creation. At the time the creatorship charge is administered to a Michael Son by the Eternal Son, the Master Spirit who directs the superuniverse to which this new Creator Son is destined gives expression to the “prayer of identification” in the presence of the Infinite Spirit; and for the first time, the entity of the subsequent Creative Spirit appears as differentiated from the person of the Infinite Spirit. And proceeding directly to the person of the petitioning Master Spirit, this entity is immediately lost to our recognition, becoming apparently a part of the person of this Master Spirit. The newly identified Creative Spirit remains with the Master Spirit until the moment of the departure of the Creator Son for the adventure of space; whereupon the Master Spirit commits the new Spirit consort to the keeping of the Creator Son, at the same time administering to the Spirit consort the charge of eternal fidelity and unending loyalty. And then occurs one of the most profoundly touching episodes which ever take place on Paradise. The Universal Father speaks in acknowledgment of the eternal union of the Creator Son and the Creative Spirit and in confirmation of the bestowal of certain joint powers of administration by the Master Spirit of superuniverse jurisdiction.
The Father-united Creator Son and Creative Spirit then go forth on their adventure of universe creation. And they work together in this form of association throughout the long and arduous period of the material organization of their universe.
4. The Life-Creation Era. Upon the declaration of intention to create life by the Creator Son, there ensue on Paradise the “personalization ceremonies,” participated in by the Seven Master Spirits and personally experienced by the supervising Master Spirit. This is a Paradise Deity contribution to the individuality of the Spirit consort of the Creator Son and becomes manifest to the universe in the phenomenon of “the primary eruption” in the person of the Infinite Spirit. Simultaneously with this phenomenon on Paradise, the heretofore impersonal Spirit consort of the Creator Son becomes, to all practical intents and purposes, a bona fide person. Henceforth and forevermore, this same local universe Mother Spirit will be regarded as a person and will maintain personal relations with all the personality hosts of the ensuing life creation.
5. The Postbestowal Ages. Another and great change occurs in the never-ending career of a Creative Spirit when the Creator Son returns to universe headquarters after the completion of his seventh bestowal and subsequent to his acquirement of full universe sovereignty. On that occasion, before the assembled administrators of the universe, the triumphant Creator Son elevates the Universe Mother Spirit to cosovereignty and acknowledges the Spirit consort as his equal.
6. The Ages of Light and Life. Upon the establishment of the era of light and life the local universe cosovereign enters upon the sixth phase of a Creative Spirit’s career. But we may not portray the nature of this great experience. Such things pertain to a future stage of evolution in Nebadon.
7. The Unrevealed Career. We know of these six phases of the career of a local universe Mother Spirit. It is inevitable that we should ask: Is there a seventh career? We are mindful that, when finaliters attain what appears to be their final destiny of mortal ascension, they are of record as entering upon the career of sixth-stage spirits. We conjecture that there awaits the finaliters still another and unrevealed career in universe assignment. It is only to be expected that we would likewise regard the Universe Mother Spirits as having ahead of them some undisclosed career which will constitute their seventh phase of personal experience in universe service and loyal co-operation with the order of the Creator Michaels.
SuomiEnglish

Urantia-kirja

Sisällysluettelo

← Kaikki luvut ja kirjahaku
EsipuheAvaa koko luku
Luku 1 Universaalinen IsäAvaa koko luku
Luku 2 Jumalan olemusAvaa koko luku
Luku 3 Jumalan attribuutitAvaa koko luku
Luku 4 Jumalan suhde maailmankaikkeuteenAvaa koko luku
Luku 5 Jumalan suhde yksilöönAvaa koko luku
Luku 6 Iankaikkinen PoikaAvaa koko luku
Luku 7 Iankaikkisen Pojan suhde maailmankaikkeuteenAvaa koko luku
Luku 8 Ääretön HenkiAvaa koko luku
Luku 9 Äärettömän Hengen suhde maailmankaikkeuteenAvaa koko luku
Luku 10 Paratiisin-KolminaisuusAvaa koko luku
Luku 11 Ikuinen Paratiisin SaariAvaa koko luku
Luku 12 Universumien universumiAvaa koko luku
Luku 13 Paratiisin pyhät sfääritAvaa koko luku
Luku 14 Keskus- ja jumalallinen universumiAvaa koko luku
Luku 15 Seitsemän superuniversumiaAvaa koko luku
Luku 16 Seitsemän ValtiashenkeäAvaa koko luku
Luku 17 Korkeimpien Henkien seitsemän ryhmääNykyinen lukuAvaa koko luku
Luku 18 Korkeimmat KolminaisuuspersoonallisuudetAvaa koko luku
Luku 19 Rinnasteiset kolminaisuusperäiset olennotAvaa koko luku
Luku 20 Jumalan Paratiisin-PojatAvaa koko luku
Luku 21 Paratiisin Luoja-PojatAvaa koko luku
Luku 22 Kolminaistetut Jumalan PojatAvaa koko luku
Luku 23 Yksinäiset SanansaattajatAvaa koko luku
Luku 24 Äärettömän Hengen korkeammat persoonallisuudetAvaa koko luku
Luku 25 Avaruuden SanansaattajajoukotAvaa koko luku
Luku 26 Keskusuniversumin hoivaavat hengetAvaa koko luku
Luku 27 Ensi asteen supernafien toimintaAvaa koko luku
Luku 28 Superuniversumien hoivaavat hengetAvaa koko luku
Luku 29 Universumivoiman ohjaajatAvaa koko luku
Luku 30 Suuruniversumin persoonallisuudetAvaa koko luku
Luku 31 Lopullisuuden SaavuttajakuntaAvaa koko luku
Luku 32 Paikallisuniversumien kehitysAvaa koko luku
Luku 33 Paikallisuniversumin hallintoAvaa koko luku
Luku 34 Paikallisuniversumin Äiti-HenkiAvaa koko luku
Luku 35 Jumalan paikallisuniversumipojatAvaa koko luku
Luku 36 ElämänkantajatAvaa koko luku
Luku 37 Paikallisuniversumin persoonallisuudetAvaa koko luku
Luku 38 Paikallisuniversumin hoivaavat hengetAvaa koko luku
Luku 39 Serafien armeijakunnatAvaa koko luku
Luku 40 Ylösnousemukselliset Jumalan pojatAvaa koko luku
Luku 41 Paikallisuniversumin fyysiset aspektitAvaa koko luku
Luku 42 Energia – mieli ja aineAvaa koko luku
Luku 43 KonstellaatiotAvaa koko luku
Luku 44 Taivaalliset taidetyöntekijätAvaa koko luku
Luku 45 Paikallisjärjestelmän hallintoAvaa koko luku
Luku 46 Paikallisjärjestelmän päämajaAvaa koko luku
Luku 47 Seitsemän mansiomaailmaaAvaa koko luku
Luku 48 MorontiaelämäAvaa koko luku
Luku 49 Asutut maailmatAvaa koko luku
Luku 50 PlaneettaprinssitAvaa koko luku
Luku 51 Planetaariset AatamitAvaa koko luku
Luku 52 Planetaariset kuolevaisten aikakaudetAvaa koko luku
Luku 53 Luciferin kapinaAvaa koko luku
Luku 54 Luciferin kapinaan liittyvät ongelmatAvaa koko luku
Luku 55 Valon ja elämän sfääritAvaa koko luku
Luku 56 Universaalinen ykseysAvaa koko luku
Luku 57 Urantian alkuperäAvaa koko luku
Luku 58 Elämän juurruttaminen UrantialleAvaa koko luku
Luku 59 Elämän merellisen muodon aikakausi UrantiallaAvaa koko luku
Luku 60 Urantia maaeliöstön varhaiskaudellaAvaa koko luku
Luku 61 Nisäkkäiden aikakausi UrantiallaAvaa koko luku
Luku 62 Alkuihmisen kantarodutAvaa koko luku
Luku 63 Ensimmäinen ihmisperheAvaa koko luku
Luku 64 Evolutionaariset värilliset rodutAvaa koko luku
Luku 65 Evoluution valvontaAvaa koko luku
Luku 66 Urantian PlaneettaprinssiAvaa koko luku
Luku 67 Planeetan kapinaAvaa koko luku
Luku 68 Sivilisaation sarastusAvaa koko luku
Luku 69 Ihmisen perusinstituutiotAvaa koko luku
Luku 70 Ihmisperäisen hallitusjärjestelmän kehitysAvaa koko luku
Luku 71 Valtion kehittyminenAvaa koko luku
Luku 72 Erään naapuriplaneetan hallitusjärjestelmäAvaa koko luku
Luku 73 Eedenin PuutarhaAvaa koko luku
Luku 74 Aatami ja EevaAvaa koko luku
Luku 75 Aatami ja Eeva rikkovat sopimuksensaAvaa koko luku
Luku 76 Toinen PuutarhaAvaa koko luku
Luku 77 KeskiväliolennotAvaa koko luku
Luku 78 Violetti rotu Aatamin aikojen jälkeenAvaa koko luku
Luku 79 Andiittien leviäminen itämaihinAvaa koko luku
Luku 80 Andiittien leviäminen länsimaihinAvaa koko luku
Luku 81 Nykysivilisaation kehittyminenAvaa koko luku
Luku 82 Avioliiton kehitysAvaa koko luku
Luku 83 AvioliittoinstituutioAvaa koko luku
Luku 84 Avioliitto ja perhe-elämäAvaa koko luku
Luku 85 Palvonnan alkujuuretAvaa koko luku
Luku 86 Uskonnon varhaiskehitysAvaa koko luku
Luku 87 AavekultitAvaa koko luku
Luku 88 Fetissit, taikakalut ja magiaAvaa koko luku
Luku 89 Synti, uhri ja sovitusAvaa koko luku
Luku 90 Shamanismi – poppamiehet ja papitAvaa koko luku
Luku 91 Rukoilun kehityshistoriaAvaa koko luku
Luku 92 Uskonnon myöhempi kehitysAvaa koko luku
Luku 93 Makiventa MelkisedekAvaa koko luku
Luku 94 Melkisedekin opetusten vaikutus itämaillaAvaa koko luku
Luku 95 Melkisedekin opetusten vaikutus LevantissaAvaa koko luku
Luku 96 Jahve – heprealaisten JumalaAvaa koko luku
Luku 97 Jumalakäsityksen kehitys heprealaisten keskuudessaAvaa koko luku
Luku 98 Melkisedekin opetusten vaikutus länsimaissaAvaa koko luku
Luku 99 Uskontoon liittyvät yhteiskunnalliset kysymyksetAvaa koko luku
Luku 100 Uskonto ihmisen kokemuksessaAvaa koko luku
Luku 101 Uskonnon todellinen luonneAvaa koko luku
Luku 102 Uskonnollisen uskon perustuksetAvaa koko luku
Luku 103 Uskonnollisen kokemuksen reaalisuusAvaa koko luku
Luku 104 Kolminaisuuskäsityksen kasvuAvaa koko luku
Luku 105 Jumaluus ja todellisuusAvaa koko luku
Luku 106 Universumin todellisuustasotAvaa koko luku
Luku 107 Ajatuksensuuntaajien alkuperä ja olemusAvaa koko luku
Luku 108 Ajatuksensuuntaajien tehtävä ja toimintaAvaa koko luku
Luku 109 Suuntaajien suhde universumin luotuihinAvaa koko luku
Luku 110 Suuntaajien suhde yksittäisiin kuolevaisiinAvaa koko luku
Luku 111 Suuntaaja ja sieluAvaa koko luku
Luku 112 Persoonallisuuden eloonjääminenAvaa koko luku
Luku 113 KohtalonsuojelijaserafitAvaa koko luku
Luku 114 Serafien planetaarinen hallitusAvaa koko luku
Luku 115 Korkein OlentoAvaa koko luku
Luku 116 Kaikkivaltias KorkeinAvaa koko luku
Luku 117 Korkein JumalaAvaa koko luku
Luku 118 Korkein ja Perimmäinen – ajallisuus ja avaruusAvaa koko luku
Luku 119 Kristus Mikaelin lahjoittautumisetAvaa koko luku
Luku 120 Mikaelin lahjoittautuminen UrantiallaAvaa koko luku
Luku 121 Mikaelin lahjoittautumisen aikaiset olotAvaa koko luku
Luku 122 Jeesuksen syntymä ja vauvaikäAvaa koko luku
Luku 123 Jeesuksen varhaislapsuusAvaa koko luku
Luku 124 Jeesuksen myöhempi lapsuusikäAvaa koko luku
Luku 125 Jeesus JerusalemissaAvaa koko luku
Luku 126 Kaksi ratkaisevan tärkeää vuottaAvaa koko luku
Luku 127 NuoruusvuodetAvaa koko luku
Luku 128 Jeesuksen varhaismiehuusAvaa koko luku
Luku 129 Jeesuksen aikuisiän loppupuoliAvaa koko luku
Luku 130 Matkalla RoomaanAvaa koko luku
Luku 131 Maailman uskonnotAvaa koko luku
Luku 132 Roomassa vietetty aikaAvaa koko luku
Luku 133 Paluu RoomastaAvaa koko luku
Luku 134 Siirtymäkauden vuodetAvaa koko luku
Luku 135 Johannes KastajaAvaa koko luku
Luku 136 Kaste ja ne neljäkymmentä päivääAvaa koko luku
Luku 137 Odottelua GalileassaAvaa koko luku
Luku 138 Valtakunnan sanansaattajain kouluttaminenAvaa koko luku
Luku 139 Kaksitoista apostoliaAvaa koko luku
Luku 140 Kahdentoista apostolin virkaanasettaminenAvaa koko luku
Luku 141 Julkisen toiminnan alkuAvaa koko luku
Luku 142 Pääsiäinen JerusalemissaAvaa koko luku
Luku 143 Matka Samarian halkiAvaa koko luku
Luku 144 Gilboalla ja DekapoliissaAvaa koko luku
Luku 145 Neljä vaiheikasta päivää KapernaumissaAvaa koko luku
Luku 146 Ensimmäinen Galilean-saarnamatkaAvaa koko luku
Luku 147 Pistäytyminen JerusalemissaAvaa koko luku
Luku 148 Evankelistojen koulutusta BetsaidassaAvaa koko luku
Luku 149 Toinen saarnamatkaAvaa koko luku
Luku 150 Kolmas saarnamatkaAvaa koko luku
Luku 151 Odottelua ja opetusta järvenrannallaAvaa koko luku
Luku 152 Kapernaumin kriisiin johtaneet tapahtumatAvaa koko luku
Luku 153 Kapernaumin kriisiAvaa koko luku
Luku 154 Viimeiset Kapernaumissa vietetyt päivätAvaa koko luku
Luku 155 Pakomatka Pohjois-Galilean halkiAvaa koko luku
Luku 156 Oleskelu Tyyrossa ja SiidonissaAvaa koko luku
Luku 157 Filippuksen KesareassaAvaa koko luku
Luku 158 KirkastusvuoriAvaa koko luku
Luku 159 Kiertomatka DekapoliissaAvaa koko luku
Luku 160 Rodan AleksandrialainenAvaa koko luku
Luku 161 Jatkokeskustelut Rodanin kanssaAvaa koko luku
Luku 162 LehtimajanjuhlaAvaa koko luku
Luku 163 Seitsemänkymmenen opettajan virkaanasettajaiset MagadanissaAvaa koko luku
Luku 164 Temppelin vihkimisen muistojuhlaAvaa koko luku
Luku 165 Perean-lähetysretki alkaaAvaa koko luku
Luku 166 Viimeinen käynti Pohjois-PereassaAvaa koko luku
Luku 167 Käynti FiladelfiassaAvaa koko luku
Luku 168 Lasaruksen kuolleistaherättäminenAvaa koko luku
Luku 169 Viimeinen opetuskerta PellassaAvaa koko luku
Luku 170 Taivaan valtakuntaAvaa koko luku
Luku 171 Matkalla JerusalemiinAvaa koko luku
Luku 172 Jerusalemiin-menoAvaa koko luku
Luku 173 Maanantai JerusalemissaAvaa koko luku
Luku 174 Tiistaiaamu temppelissäAvaa koko luku
Luku 175 Viimeinen temppelipuheAvaa koko luku
Luku 176 Tiistai-ilta ÖljymäelläAvaa koko luku
Luku 177 Keskiviikko – lepopäiväAvaa koko luku
Luku 178 Viimeinen leirillä vietetty päiväAvaa koko luku
Luku 179 Viimeinen ehtoollinenAvaa koko luku
Luku 180 JäähyväispuheAvaa koko luku
Luku 181 Viimeiset kehotukset ja varoituksetAvaa koko luku
Luku 182 GetsemanessaAvaa koko luku
Luku 183 Jeesus kavalletaan ja pidätetäänAvaa koko luku
Luku 184 Sanhedrinin oikeusistuimen edessäAvaa koko luku
Luku 185 Oikeuskäsittely Pilatuksen edessäAvaa koko luku
Luku 186 Hetkeä ennen ristiinnaulitsemistaAvaa koko luku
Luku 187 RistiinnaulitseminenAvaa koko luku
Luku 188 Haudassaolon aikaAvaa koko luku
Luku 189 KuolleistanousuAvaa koko luku
Luku 190 Jeesuksen morontiailmestymisetAvaa koko luku
Luku 191 Ilmestymiset apostoleille ja muille johtohenkilöilleAvaa koko luku
Luku 192 Ilmestymiset GalileassaAvaa koko luku
Luku 193 Viimeiset ilmestymiset ja taivaaseenastuminenAvaa koko luku
Luku 194 Totuuden Hengen lahjoittaminenAvaa koko luku
Luku 195 Helluntain jälkeenAvaa koko luku
Luku 196 Jeesuksen uskoAvaa koko luku

Pikaluku

Avaa luku →

Jaa jae

Urantia-kirjan

Sanasto

Urantia-kirjan

Ehdota sanaa

-
1.00×

Luo uusi keskustelu

×