Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Monoteismi syntyi filosofisena vastalauseena polyteismin epäjohdonmukaisuuteen. Se kehittyi siten, että jumalat järjestettiin ensi vaiheessa jumalaperheeksi niin, että yliluonnolliset toiminnat jakautuivat perheenjäsenten toimialoiksi. Sitten päädyttiin henoteismiin nostamalla yksi jumala monien yläpuolelle. Ja lopulta suljettiin jumalten joukosta pois kaikki muut paitsi lopullista arvoa oleva Ainoa Jumala.
Kolminaisuusoppi versoo kokemuksellisesta vastalauseesta sitä vastaan, että on mahdotonta käsittää sellaisen ihmishahmoisuudesta riisutun yksinäisen Jumaluuden ykseyttä, jolla ei olisi johonkin liittyvää universumimerkitystä. Kun filosofialle annetaan riittävästi aikaa, se pyrkii abstrahoimaan persoonalliset ominaisuudet puhtaan monoteismin jumaluuskäsitteestä, ja näin se madaltaa tämän idean irrallisesta Jumalasta panteistisen Absoluutin statukseen. Sellaisen Jumalan persoonallisen luonteen käsittäminen on ollut aina vaikeata, jolla ei ole mitään henkilökohtaisia tasa-arvon pohjalle rakentuvia suhteita muihin rinnakkaisiin persoonallisiin olentoihin. Jumaluudessa oleva persoonallisuus vaatii, että tällainen Jumaluus on suhteessa toiseen ja yhtä persoonalliseen Jumaluuteen.
Kolminaisuuskäsitteen tuntiessaan ihmisen mieli voi toivoa käsittävänsä jotakin rakkauden ja lain keskinäissuhteesta ajallis-avaruudellisissa luomuksissa. Hengellisen uskon kautta ihminen pääsee ymmärtämään Jumalan rakkautta, mutta hän huomaa pian, ettei tällä hengellisellä uskolla ole mitään vaikutusta säädettyihin aineellisen universumin lakeihin. Olipa ihmisen usko Jumalaan hänen Paratiisin-Isänään miten lujaa hyvänsä, avartuvat kosmiset näköpiirit vaativat häntä silti tunnustamaan myös sen realiteetin, että Paratiisin-Jumaluus on universaalinen laki; vaativat häntä tunnustamaan Kolminaisuuden täysivaltaisuuden ulottuvan Paratiisin ulkopuolelle ja luovan varjonsa jopa niiden kolmen ikuisen persoonan Luoja-Poikien ja Luovien Tyttärien kehittyvien paikallisuniversumien ylle, joiden jumaluusliitto on Paratiisin-Kolminaisuuden tosiasia ja realiteetti ja ikuinen jakamattomuus.
Ja tämä samainen Paratiisin-Kolminaisuus on todellinen entiteetti – ei persoonallisuus, mutta kuitenkin tosi ja absoluuttinen realiteetti; ei persoonallisuus, mutta kuitenkin sellainen, joka on yhteen sopiva sen kanssa rinnan olemassa olevien persoonallisuuksien – Isän, Pojan ja Hengen persoonallisuuksien – kanssa. Kolminaisuus on enemmän kuin sellainen pelkän yhteenlaskutoimituksen tuloksena saatava jumaluusrealiteetti, joka olisi tuloksena Paratiisin kolmen Jumaluuden toisiinsa yhdistymisestä. Kolminaisuuden ominaisuudet, ominaispiirteet ja toiminnot eivät ole Paratiisin kolmen Jumaluuden attribuuttien yksinkertainen summa, vaan kolminaisuustoiminnot ovat jotakin ainutlaatuista, omintakeista, eivätkä ne ole täysin ennakoitavissa Isän, Pojan ja Hengen attribuutteja erittelemällä.
Esimerkiksi: Maan päällä ollessaan Mestari huomautti seuraajilleen, ettei oikeudenkäyttö ole koskaan henkilökohtainen toimitus, vaan se on aina ryhmäfunktio. Myöskään Jumalat eivät persoonina jaa oikeutta, vaan he suorittavat tämän tehtävän kollektiivisena yksikkönä, Paratiisin-Kolminaisuutena.
Isän, Pojan ja Hengen kolminaisuusyhdistymän käsitteellinen ymmärtäminen valmistaa ihmismieltä myöhemmin tapahtuvaan tiettyjen muiden kolmoissuhteiden esittelyyn. Teologinen ajattelu saattaa hyvinkin tyytyä Paratiisin-Kolminaisuuden käsitteeseen, mutta filosofinen ja kosminen järkeily vaativat Ensimmäisen Lähteen ja Keskuksen muidenkin kolmiyhteisten yhdistymien tuntemista, ne vaativat sellaisten kolmiyhteisyyksien tuntemista, joissa Infiniittinen toimii erilaisissa muissa universaalisen manifestoitumisen ominaisuuksissa kuin Isänä. Tällaisia ilmentymiä ovat vahvuuden, energian, voiman, kausaation, reagoinnin, potentiaalisuuden, aktuaalisuuden, gravitaation, jännitteen, mallin, alkusyyn ja ykseyden Jumalan suhteet.
Monotheism arose as a philosophic protest against the inconsistency of polytheism. It developed first through pantheon organizations with the departmentalization of supernatural activities, then through the henotheistic exaltation of one god above the many, and finally through the exclusion of all but the One God of final value.
Trinitarianism grows out of the experiential protest against the impossibility of conceiving the oneness of a deanthropomorphized solitary Deity of unrelated universe significance. Given a sufficient time, philosophy tends to abstract the personal qualities from the Deity concept of pure monotheism, thus reducing this idea of an unrelated God to the status of a pantheistic Absolute. It has always been difficult to understand the personal nature of a God who has no personal relationships in equality with other and co-ordinate personal beings. Personality in Deity demands that such Deity exist in relation to other and equal personal Deity.
Through the recognition of the Trinity concept the mind of man can hope to grasp something of the interrelationship of love and law in the time-space creations. Through spiritual faith man gains insight into the love of God but soon discovers that this spiritual faith has no influence on the ordained laws of the material universe. Irrespective of the firmness of man’s belief in God as his Paradise Father, expanding cosmic horizons demand that he also give recognition to the reality of Paradise Deity as universal law, that he recognize the Trinity sovereignty extending outward from Paradise and overshadowing even the evolving local universes of the Creator Sons and Creative Daughters of the three eternal persons whose deity union is the fact and reality and eternal indivisibility of the Paradise Trinity.
And this selfsame Paradise Trinity is a real entity—not a personality but nonetheless a true and absolute reality; not a personality but nonetheless compatible with coexistent personalities—the personalities of the Father, the Son, and the Spirit. The Trinity is a supersummative Deity reality eventuating out of the conjoining of the three Paradise Deities. The qualities, characteristics, and functions of the Trinity are not the simple sum of the attributes of the three Paradise Deities; Trinity functions are something unique, original, and not wholly predictable from an analysis of the attributes of Father, Son, and Spirit.
For example: The Master, when on earth, admonished his followers that justice is never a personal act; it is always a group function. Neither do the Gods, as persons, administer justice. But they perform this very function as a collective whole, as the Paradise Trinity.
The conceptual grasp of the Trinity association of Father, Son, and Spirit prepares the human mind for the further presentation of certain other threefold relationships. Theological reason may be fully satisfied by the concept of the Paradise Trinity, but philosophical and cosmological reason demand the recognition of the other triune associations of the First Source and Center, those triunities in which the Infinite functions in various non-Father capacities of universal manifestation—the relationships of the God of force, energy, power, causation, reaction, potentiality, actuality, gravity, tension, pattern, principle, and unity.
SuomiEnglish
Monoteismi syntyi filosofisena vastalauseena polyteismin epäjohdonmukaisuuteen. Se kehittyi siten, että jumalat järjestettiin ensi vaiheessa jumalaperheeksi niin, että yliluonnolliset toiminnat jakautuivat perheenjäsenten toimialoiksi. Sitten päädyttiin henoteismiin nostamalla yksi jumala monien yläpuolelle. Ja lopulta suljettiin jumalten joukosta pois kaikki muut paitsi lopullista arvoa oleva Ainoa Jumala.
Monotheism arose as a philosophic protest against the inconsistency of polytheism. It developed first through pantheon organizations with the departmentalization of supernatural activities, then through the henotheistic exaltation of one god above the many, and finally through the exclusion of all but the One God of final value.
Kolminaisuusoppi versoo kokemuksellisesta vastalauseesta sitä vastaan, että on mahdotonta käsittää sellaisen ihmishahmoisuudesta riisutun yksinäisen Jumaluuden ykseyttä, jolla ei olisi johonkin liittyvää universumimerkitystä. Kun filosofialle annetaan riittävästi aikaa, se pyrkii abstrahoimaan persoonalliset ominaisuudet puhtaan monoteismin jumaluuskäsitteestä, ja näin se madaltaa tämän idean irrallisesta Jumalasta panteistisen Absoluutin statukseen. Sellaisen Jumalan persoonallisen luonteen käsittäminen on ollut aina vaikeata, jolla ei ole mitään henkilökohtaisia tasa-arvon pohjalle rakentuvia suhteita muihin rinnakkaisiin persoonallisiin olentoihin. Jumaluudessa oleva persoonallisuus vaatii, että tällainen Jumaluus on suhteessa toiseen ja yhtä persoonalliseen Jumaluuteen.
Trinitarianism grows out of the experiential protest against the impossibility of conceiving the oneness of a deanthropomorphized solitary Deity of unrelated universe significance. Given a sufficient time, philosophy tends to abstract the personal qualities from the Deity concept of pure monotheism, thus reducing this idea of an unrelated God to the status of a pantheistic Absolute. It has always been difficult to understand the personal nature of a God who has no personal relationships in equality with other and co-ordinate personal beings. Personality in Deity demands that such Deity exist in relation to other and equal personal Deity.
Kolminaisuuskäsitteen tuntiessaan ihmisen mieli voi toivoa käsittävänsä jotakin rakkauden ja lain keskinäissuhteesta ajallis-avaruudellisissa luomuksissa. Hengellisen uskon kautta ihminen pääsee ymmärtämään Jumalan rakkautta, mutta hän huomaa pian, ettei tällä hengellisellä uskolla ole mitään vaikutusta säädettyihin aineellisen universumin lakeihin. Olipa ihmisen usko Jumalaan hänen Paratiisin-Isänään miten lujaa hyvänsä, avartuvat kosmiset näköpiirit vaativat häntä silti tunnustamaan myös sen realiteetin, että Paratiisin-Jumaluus on universaalinen laki; vaativat häntä tunnustamaan Kolminaisuuden täysivaltaisuuden ulottuvan Paratiisin ulkopuolelle ja luovan varjonsa jopa niiden kolmen ikuisen persoonan Luoja-Poikien ja Luovien Tyttärien kehittyvien paikallisuniversumien ylle, joiden jumaluusliitto on Paratiisin-Kolminaisuuden tosiasia ja realiteetti ja ikuinen jakamattomuus.
Through the recognition of the Trinity concept the mind of man can hope to grasp something of the interrelationship of love and law in the time-space creations. Through spiritual faith man gains insight into the love of God but soon discovers that this spiritual faith has no influence on the ordained laws of the material universe. Irrespective of the firmness of man’s belief in God as his Paradise Father, expanding cosmic horizons demand that he also give recognition to the reality of Paradise Deity as universal law, that he recognize the Trinity sovereignty extending outward from Paradise and overshadowing even the evolving local universes of the Creator Sons and Creative Daughters of the three eternal persons whose deity union is the fact and reality and eternal indivisibility of the Paradise Trinity.
Ja tämä samainen Paratiisin-Kolminaisuus on todellinen entiteetti – ei persoonallisuus, mutta kuitenkin tosi ja absoluuttinen realiteetti; ei persoonallisuus, mutta kuitenkin sellainen, joka on yhteen sopiva sen kanssa rinnan olemassa olevien persoonallisuuksien – Isän, Pojan ja Hengen persoonallisuuksien – kanssa. Kolminaisuus on enemmän kuin sellainen pelkän yhteenlaskutoimituksen tuloksena saatava jumaluusrealiteetti, joka olisi tuloksena Paratiisin kolmen Jumaluuden toisiinsa yhdistymisestä. Kolminaisuuden ominaisuudet, ominaispiirteet ja toiminnot eivät ole Paratiisin kolmen Jumaluuden attribuuttien yksinkertainen summa, vaan kolminaisuustoiminnot ovat jotakin ainutlaatuista, omintakeista, eivätkä ne ole täysin ennakoitavissa Isän, Pojan ja Hengen attribuutteja erittelemällä.
And this selfsame Paradise Trinity is a real entity—not a personality but nonetheless a true and absolute reality; not a personality but nonetheless compatible with coexistent personalities—the personalities of the Father, the Son, and the Spirit. The Trinity is a supersummative Deity reality eventuating out of the conjoining of the three Paradise Deities. The qualities, characteristics, and functions of the Trinity are not the simple sum of the attributes of the three Paradise Deities; Trinity functions are something unique, original, and not wholly predictable from an analysis of the attributes of Father, Son, and Spirit.
Esimerkiksi: Maan päällä ollessaan Mestari huomautti seuraajilleen, ettei oikeudenkäyttö ole koskaan henkilökohtainen toimitus, vaan se on aina ryhmäfunktio. Myöskään Jumalat eivät persoonina jaa oikeutta, vaan he suorittavat tämän tehtävän kollektiivisena yksikkönä, Paratiisin-Kolminaisuutena.
For example: The Master, when on earth, admonished his followers that justice is never a personal act; it is always a group function. Neither do the Gods, as persons, administer justice. But they perform this very function as a collective whole, as the Paradise Trinity.
Isän, Pojan ja Hengen kolminaisuusyhdistymän käsitteellinen ymmärtäminen valmistaa ihmismieltä myöhemmin tapahtuvaan tiettyjen muiden kolmoissuhteiden esittelyyn. Teologinen ajattelu saattaa hyvinkin tyytyä Paratiisin-Kolminaisuuden käsitteeseen, mutta filosofinen ja kosminen järkeily vaativat Ensimmäisen Lähteen ja Keskuksen muidenkin kolmiyhteisten yhdistymien tuntemista, ne vaativat sellaisten kolmiyhteisyyksien tuntemista, joissa Infiniittinen toimii erilaisissa muissa universaalisen manifestoitumisen ominaisuuksissa kuin Isänä. Tällaisia ilmentymiä ovat vahvuuden, energian, voiman, kausaation, reagoinnin, potentiaalisuuden, aktuaalisuuden, gravitaation, jännitteen, mallin, alkusyyn ja ykseyden Jumalan suhteet.
The conceptual grasp of the Trinity association of Father, Son, and Spirit prepares the human mind for the further presentation of certain other threefold relationships. Theological reason may be fully satisfied by the concept of the Paradise Trinity, but philosophical and cosmological reason demand the recognition of the other triune associations of the First Source and Center, those triunities in which the Infinite functions in various non-Father capacities of universal manifestation—the relationships of the God of force, energy, power, causation, reaction, potentiality, actuality, gravity, tension, pattern, principle, and unity.