Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Salvingtonin korkein neuvosto oli juuri saanut käsitellyksi planeetalla 217, järjestelmässä 87, konstellaatiossa numero 61 toimivien Elämänkantajien esittämän pyynnön, että heidän avukseen lähetettäisiin Aineellinen Poika. Tämä planeetta sattui sitä paitsi sijaitsemaan sellaisessa asuttujen maailmojen järjestelmässä, jossa muuan toinen Järjestelmänhallitsija oli joutunut harhateille. Käsillä oli siihen mennessä toinen tämänkaltainen kapina koko Nebadonissa.
Ratkaisuntekoa mainitun planeetan Elämänkantajien lähettämän anomuksen osalta lykättiin Mikaelin pyynnöstä, kunnes Immanuel olisi harkinnut asiaa ja antanut siitä lausuntonsa. Tällainen menettely oli poikkeuksellista, ja muistan hyvin, kuinka me kaikki aavistimme jotakin epätavallista olevan tekeillä. Eikä meidän kauan tarvinnutkaan olla jännityksessä. Mikael ryhtyi toimenpiteisiin jättääkseen universumin johtamisen Immanuelin käsiin, samalla kun hän uskoi taivaallisten voimien päällikkyyden Gabrielin hoitoon. Ja hallinnolliset velvollisuutensa tällä tavoin muille luovutettuaan hän jätti hyvästit Universumin Äiti-Hengelle ja katosi Salvingtonin lähtökentältä täsmälleen niin kuin hän oli tehnyt kahdessa aikaisemmassakin tapauksessa.
Ja niin kuin saatoimme odottaakin, kolmantena tämän jälkeisenä päivänä, asiasta ennalta mitään ilmoittamatta, konstellaation numero 61:n järjestelmän numero 87:n päämajamaailmaan ilmestyi vieras Aineellinen Poika, jonka seurassa oli Uversan Päivien Muinaisten valtuuttamana ja Salvingtonin Immanuelin varmistamana muuan yksittäinen sekonafi. Järjestelmän virkaatekevä Hallitsija nimitti tämän uuden ja salaperäisen Aineellisen Pojan oitis maailman numero 217:n virkaatekeväksi Planeettaprinssiksi, ja konstellaation numero 61:n Kaikkein Korkeimmat vahvistivat heti tämän nimityksen.
Näin tämä ainutlaatuinen Aineellinen Poika aloitti vaikean uransa luopuruuden ja kapinoinnin takia karanteeniin asetetussa maailmassa, joka sijaitsee saarretussa järjestelmässä vailla mitään suoraa yhteydenpitoa ulkopuoliseen universumiin. Ja tässä maailmassa hän työskenteli planeetan ajanlaskun mukaan mitattuna yksikseen kokonaisen sukupolven ajan. Kyseinen Aineellinen Hätätilapoika sai hairahtuneen Planeettaprinssin ja tämän koko esikunnan katumaan ja palaamaan oikealle tielle. Ja hän oli todistamassa, miten tämä planeetta saatettiin takaisin palvelemaan lojaalisti Paratiisin vallankäyttöä sellaisena kuin se on paikallisuniversumeissa vakiintunut. Aineellinen Poika ja Tytär saapuivat aikanaan tähän elvytettyyn ja pelastettuun maailmaan, ja sitten kun heidät oli näkyvinä planeetanhallitsijoina asianmukaisesti asetettu virkaansa, väliaikainen eli Hätätila-Planeettaprinssi lausui muodolliset jäähyväiset ja katosi eräänä päivänä keskipäivän aikaan. Kolmantena päivänä tämän jälkeen Mikael ilmestyi totutulle paikalleen Salvingtonissa, eikä aikaakaan kun superuniversumin kaukotiedotuslähetyksissä luettiin Päivien Muinaisten neljäs julistus, joka ilmoitti Nebadonin Mikaelin suvereenisuuden edenneen taas pidemmälle.
Olen pahoillani, ettei minulla ole lupaa kertoa siitä kärsivällisyydestä, mielenlujuudesta ja taitavuudesta, jolla tämä Aineellinen Poika kohtasi tuon sekasortoisen planeetan koettelevat tilanteet. Tämän eristetyn maailman saattaminen jälleen oikealle tielle on eräs pelastuksesta kertovien aikakirjojen syvimmin liikuttavista luvuista koko Nebadonissa. Tämän tehtäväkäynnin päättymiseen mennessä koko Nebadonille oli selvinnyt, miksi heidän rakastettu hallitsijansa päätti ryhtyä näihin toistuviin lahjoittautumisiin jonkun hänen alapuolellaan olevaan luokkaan kuuluvan älyllisen olennon hahmossa.
Mikaelin lahjoittautumiset, ensin Melkisedek-Poikana, sitten Lanonandek-Poikana ja seuraavaksi Aineellisena Poikana, ovat kaikki yhtä salaperäisiä ja selittämättömiä. Kussakin tapauksessa hän ilmestyi yhtäkkiä ja täysin kehittyneenä lahjoittautumisen kohteena olevan ryhmän yksilönä. Tällaisiin inkarnaatioihin liittyvää mysteeriä eivät koskaan tule tuntemaan muut kuin ne, joilla on pääsy arkistojen sisäkehälle Sonaringtonin pyhällä sfäärillä.
Tämän eristyksissä ja kapinatilassa olleen maailman Planeettaprinssinä suoritetun ihmeteltävän lahjoittautumisen jälkeen kukaan Nebadonin Aineellisista Pojista tai Tyttäristä ei ole koskaan tuntenut kiusausta valittaa toimeksiannoistaan tai moittia planeettatehtäviinsä liittyviä vaikeuksia. Oli aika mikä hyvänsä, Aineelliset Pojat tietävät, että heillä on universumin Luoja-Pojassa ymmärtäväinen hallitsija ja myötätuntoinen ystävä, sellainen, joka on ”joka suhteessa koeteltu ja kokeiltu”, aivan kuten heitäkin on koeteltava ja kokeiltava.
Jokaista tässä mainittua tehtäväkäyntiä seurasi aikakausi, jolloin palvelualttius ja lojaalisuus tästä universumista peräisin olevien taivaan älyllisten olentojen keskuudessa kohosivat entistäkin korkeammalle, kun kullekin tämän jälkeen seuraavalle lahjoittautumiskaudelle taas oli ominaista edistyminen ja koheneminen kaikilla universumihallinnon metodien ja hallitusmenetelmien alalla. Koskaan tämän lahjoittautumisen jälkeen yksikään Aineellinen Poika tai Tytär ei ole tieten tahtoen liittynyt kapinaan Mikaelia vastaan, sillä he rakastavat ja kunnioittavat häntä aivan liian antaumuksellisesti koskaan tietoisesti hänet torjuakseen. Viimeksi kuluneiden aikojen Aatamit on saatu harhateille vain korkeammantyyppisten kapinallispersoonallisuuksien harjoittaman petoksen ja viisastelun avulla.
The supreme council on Salvington had just finished the consideration of the call of the Life Carriers on planet 217 in system 87 in constellation 61 for the dispatch to their assistance of a Material Son. Now this planet was situated in a system of inhabited worlds where another System Sovereign had gone astray, the second such rebellion in all Nebadon up to that time.
Upon the request of Michael, action on the petition of the Life Carriers of this planet was deferred pending its consideration by Immanuel and his report thereon. This was an irregular procedure, and I well remember how we all anticipated something unusual, and we were not long held in suspense. Michael proceeded to place universe direction in the hands of Immanuel, while he intrusted command of the celestial forces to Gabriel, and having thus disposed of his administrative responsibilities, he took leave of the Universe Mother Spirit and vanished from the dispatching field of Salvington precisely as he had done on two previous occasions.
And, as might have been expected, on the third day thereafter there appeared, unannounced, on the headquarters world of system 87 in constellation 61, a strange Material Son, accompanied by a lone seconaphim, accredited by the Uversa Ancients of Days, and certified by Immanuel of Salvington. Immediately the acting System Sovereign appointed this new and mysterious Material Son acting Planetary Prince of world 217, and this designation was at once confirmed by the Most Highs of constellation 61.
Thus did this unique Material Son begin his difficult career on a quarantined world of secession and rebellion, located in a beleaguered system without any direct communication with the outside universe, working alone for one whole generation of planetary time. This emergency Material Son effected the repentance and reclamation of the defaulting Planetary Prince and his entire staff and witnessed the restoration of the planet to the loyal service of the Paradise rule as established in the local universes. In due time a Material Son and Daughter arrived on this rejuvenated and redeemed world, and when they had been duly installed as visible planetary rulers, the transitory or emergency Planetary Prince took formal leave, disappearing at noon one day. On the third day thereafter, Michael appeared in his accustomed place on Salvington, and very soon the superuniverse broadcasts carried the fourth proclamation of the Ancients of Days announcing the further advancement of the sovereignty of Michael in Nebadon.
I regret that I do not have permission to narrate the patience, fortitude, and skill with which this Material Son met the trying situations on this confused planet. The reclamation of this isolated world is one of the most beautifully touching chapters in the annals of salvation throughout Nebadon. By the end of this mission it had become evident to all Nebadon as to why their beloved ruler chose to engage in these repeated bestowals in the likeness of some subordinate order of intelligent being.
The bestowals of Michael as a Melchizedek Son, then as a Lanonandek Son, and next as a Material Son are all equally mysterious and beyond explanation. In each instance he appeared suddenly and as a fully developed individual of the bestowal group. The mystery of such incarnations will never be known except to those who have access to the inner circle of the records on the sacred sphere of Sonarington.
Never, since this marvelous bestowal as the Planetary Prince of a world in isolation and rebellion, have any of the Material Sons or Daughters in Nebadon been tempted to complain of their assignments or to find fault with the difficulties of their planetary missions. For all time the Material Sons know that in the Creator Son of the universe they have an understanding sovereign and a sympathetic friend, one who has in “all points been tried and tested,” even as they must also be tried and tested.
Each of these missions was followed by an age of increasing service and loyalty among all celestial intelligences of universe origin, while each succeeding bestowal age was characterized by advancement and improvement in all methods of universe administration and in all techniques of government. Since this bestowal no Material Son or Daughter has ever knowingly joined in rebellion against Michael; they love and honor him too devotedly ever consciously to reject him. Only through deception and sophistry have the Adams of recent times been led astray by higher types of rebel personalities.
SuomiEnglish