Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
IANKAIKKINEN Poika on Universaalisen Isän ”ensimmäisen” persoonallisen ja absoluuttisen ajatuksen täydellinen ja lopullinen ilmentymä. Niinpä, milloin ja miten tahansa Isä ilmaiseekin itsensä persoonallisesti ja absoluuttisesti, hän tekee sen Iankaikkisen Poikansa kautta, joka aina on ollut, joka nyt on ja joka aina on oleva elävä ja jumalallinen Sana. Ja tämän Iankaikkisen Pojan asuinsija on kaiken olevaisen keskuksessa Ikuisen ja Universaalisen Isän yhteydessä, jossa se kietoo välittömään verhoonsa hänen henkilökohtaisen läsnäolonsa.
Puhumme Jumalan ”ensimmäisestä” ajatuksesta ja viittaamme sellaiseen, mikä on mahdotonta, eli puhumme Iankaikkisen Pojan ajallisesta alkuperästä päästäksemme radoille, joita ihmisäly ajattelussaan noudattaa. Näihin kielellisiin vääristymiin turvautumalla teemme parhaamme, jotta kompromissin kautta saisimme yhteyden kuolevaisten olentojen aikasidonnaiseen mieleen. Universaalisella Isällä ei asioiden peräkkäisyyden merkityksessä ole koskaan voinut olla mitään ensimmäistä ajatusta, eikä Iankaikkisella Pojalla koskaan ole ollut alkua. Mutta minua neuvottiin esittämään ikuisuuden realiteetit kuolevaisten ajallisuuteen rajoittuvalle mielelle tällaisin ajatussymbolein ja kuvaamaan iäisyyden suhteet tällaisin ajallisen peräkkäisyyden käsittein.
Iankaikkinen Poika on hengellinen personoituma siitä, mikä on Paratiisin-Isän universaalinen ja infiniittinen käsitys jumalallisesta todellisuudesta, kvalifioimattomasta hengestä ja absoluuttisesta persoonallisuudesta. Ja tällä tavoin Poika on jumalallinen ilmoitus Universaalisen Isän luojaidentiteetistä. Pojan täydellinen persoonallisuus paljastaa sen, että Isä todellakin on hengellisen, tahdollisen, tarkoituksellisen ja persoonallisen kaikkien merkitysten ja arvojen ikuinen ja universaalinen alkulähde.
Pyrkiessämme mahdollistamaan sen, että ajallisuuden finiittinen mieli saattaisi muodostaa jonkinlaisen peräkkäisyyteen perustuvan käsityksen Paratiisin-Kolminaisuuden ikuisten ja infiniittisten olentojen välisistä suhteista, turvaudumme sellaiseen käsitteelliseen vapauteen, että puhumme ”Isän ensimmäisestä persoonallisesta, universaalisesta ja infiniittisestä ajatuksesta”. Minun on mahdotonta välittää ihmismielelle mitään todellisuutta vastaavaa käsitystä Jumaluuksien ikuisista suhteista. Käytän siksi termejä, jotka antavat finiittiselle mielelle edes jonkinlaisen kuvan näiden ikuisten olentojen suhteista toinen toistaan seuraavina aikakausina. Uskomme Pojan ilmaantuneen Isästä; meille opetetaan, että kumpikin on kvalifioimattomasti ikuinen. On sen vuoksi ilmeistä, ettei yksikään ajallinen luotu voi koskaan täysin käsittää tätä Pojan mysteeriä: hän juontuu Isästä, mutta hän on kuitenkin yhtä ikuinen kuin Isä itse.
THE Eternal Son is the perfect and final expression of the “first” personal and absolute concept of the Universal Father. Accordingly, whenever and however the Father personally and absolutely expresses himself, he does so through his Eternal Son, who ever has been, now is, and ever will be, the living and divine Word. And this Eternal Son is residential at the center of all things, in association with, and immediately enshrouding the personal presence of, the Eternal and Universal Father.
We speak of God’s “first” thought and allude to an impossible time origin of the Eternal Son for the purpose of gaining access to the thought channels of the human intellect. Such distortions of language represent our best efforts at contact-compromise with the time-bound minds of mortal creatures. In the sequential sense the Universal Father never could have had a first thought, nor could the Eternal Son ever have had a beginning. But I was instructed to portray the realities of eternity to the time-limited minds of mortals by such symbols of thought and to designate the relationships of eternity by such time concepts of sequentiality.
The Eternal Son is the spiritual personalization of the Paradise Father’s universal and infinite concept of divine reality, unqualified spirit, and absolute personality. And thereby does the Son constitute the divine revelation of the creator identity of the Universal Father. The perfect personality of the Son discloses that the Father is actually the eternal and universal source of all the meanings and values of the spiritual, the volitional, the purposeful, and the personal.
In an effort to enable the finite mind of time to form some sequential concept of the relationships of the eternal and infinite beings of the Paradise Trinity, we utilize such license of conception as to refer to the “Father’s first personal, universal, and infinite concept.” It is impossible for me to convey to the human mind any adequate idea of the eternal relations of the Deities; therefore do I employ such terms as will afford the finite mind something of an idea of the relationship of these eternal beings in the subsequent eras of time. We believe the Son sprang from the Father; we are taught that both are unqualifiedly eternal. It is apparent, therefore, that no time creature can ever fully comprehend this mystery of a Son who is derived from the Father, and yet who is co-ordinately eternal with the Father himself.
SuomiEnglish
IANKAIKKINEN Poika on Universaalisen Isän ”ensimmäisen” persoonallisen ja absoluuttisen ajatuksen täydellinen ja lopullinen ilmentymä. Niinpä, milloin ja miten tahansa Isä ilmaiseekin itsensä persoonallisesti ja absoluuttisesti, hän tekee sen Iankaikkisen Poikansa kautta, joka aina on ollut, joka nyt on ja joka aina on oleva elävä ja jumalallinen Sana. Ja tämän Iankaikkisen Pojan asuinsija on kaiken olevaisen keskuksessa Ikuisen ja Universaalisen Isän yhteydessä, jossa se kietoo välittömään verhoonsa hänen henkilökohtaisen läsnäolonsa.
THE Eternal Son is the perfect and final expression of the “first” personal and absolute concept of the Universal Father. Accordingly, whenever and however the Father personally and absolutely expresses himself, he does so through his Eternal Son, who ever has been, now is, and ever will be, the living and divine Word. And this Eternal Son is residential at the center of all things, in association with, and immediately enshrouding the personal presence of, the Eternal and Universal Father.
Puhumme Jumalan ”ensimmäisestä” ajatuksesta ja viittaamme sellaiseen, mikä on mahdotonta, eli puhumme Iankaikkisen Pojan ajallisesta alkuperästä päästäksemme radoille, joita ihmisäly ajattelussaan noudattaa. Näihin kielellisiin vääristymiin turvautumalla teemme parhaamme, jotta kompromissin kautta saisimme yhteyden kuolevaisten olentojen aikasidonnaiseen mieleen. Universaalisella Isällä ei asioiden peräkkäisyyden merkityksessä ole koskaan voinut olla mitään ensimmäistä ajatusta, eikä Iankaikkisella Pojalla koskaan ole ollut alkua. Mutta minua neuvottiin esittämään ikuisuuden realiteetit kuolevaisten ajallisuuteen rajoittuvalle mielelle tällaisin ajatussymbolein ja kuvaamaan iäisyyden suhteet tällaisin ajallisen peräkkäisyyden käsittein.
We speak of God’s “first” thought and allude to an impossible time origin of the Eternal Son for the purpose of gaining access to the thought channels of the human intellect. Such distortions of language represent our best efforts at contact-compromise with the time-bound minds of mortal creatures. In the sequential sense the Universal Father never could have had a first thought, nor could the Eternal Son ever have had a beginning. But I was instructed to portray the realities of eternity to the time-limited minds of mortals by such symbols of thought and to designate the relationships of eternity by such time concepts of sequentiality.
Iankaikkinen Poika on hengellinen personoituma siitä, mikä on Paratiisin-Isän universaalinen ja infiniittinen käsitys jumalallisesta todellisuudesta, kvalifioimattomasta hengestä ja absoluuttisesta persoonallisuudesta. Ja tällä tavoin Poika on jumalallinen ilmoitus Universaalisen Isän luojaidentiteetistä. Pojan täydellinen persoonallisuus paljastaa sen, että Isä todellakin on hengellisen, tahdollisen, tarkoituksellisen ja persoonallisen kaikkien merkitysten ja arvojen ikuinen ja universaalinen alkulähde.
The Eternal Son is the spiritual personalization of the Paradise Father’s universal and infinite concept of divine reality, unqualified spirit, and absolute personality. And thereby does the Son constitute the divine revelation of the creator identity of the Universal Father. The perfect personality of the Son discloses that the Father is actually the eternal and universal source of all the meanings and values of the spiritual, the volitional, the purposeful, and the personal.
Pyrkiessämme mahdollistamaan sen, että ajallisuuden finiittinen mieli saattaisi muodostaa jonkinlaisen peräkkäisyyteen perustuvan käsityksen Paratiisin-Kolminaisuuden ikuisten ja infiniittisten olentojen välisistä suhteista, turvaudumme sellaiseen käsitteelliseen vapauteen, että puhumme ”Isän ensimmäisestä persoonallisesta, universaalisesta ja infiniittisestä ajatuksesta”. Minun on mahdotonta välittää ihmismielelle mitään todellisuutta vastaavaa käsitystä Jumaluuksien ikuisista suhteista. Käytän siksi termejä, jotka antavat finiittiselle mielelle edes jonkinlaisen kuvan näiden ikuisten olentojen suhteista toinen toistaan seuraavina aikakausina. Uskomme Pojan ilmaantuneen Isästä; meille opetetaan, että kumpikin on kvalifioimattomasti ikuinen. On sen vuoksi ilmeistä, ettei yksikään ajallinen luotu voi koskaan täysin käsittää tätä Pojan mysteeriä: hän juontuu Isästä, mutta hän on kuitenkin yhtä ikuinen kuin Isä itse.
In an effort to enable the finite mind of time to form some sequential concept of the relationships of the eternal and infinite beings of the Paradise Trinity, we utilize such license of conception as to refer to the “Father’s first personal, universal, and infinite concept.” It is impossible for me to convey to the human mind any adequate idea of the eternal relations of the Deities; therefore do I employ such terms as will afford the finite mind something of an idea of the relationship of these eternal beings in the subsequent eras of time. We believe the Son sprang from the Father; we are taught that both are unqualifiedly eternal. It is apparent, therefore, that no time creature can ever fully comprehend this mystery of a Son who is derived from the Father, and yet who is co-ordinately eternal with the Father himself.