Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Jumalan tahdon täyttäminen ei ole enempää eikä vähempää kuin osoitus luodun halukkuudesta jakaa sisäinen elämänsä Jumalan kanssa – sen saman Jumalan kanssa, joka on mahdollistanut tällaisen sisäistä merkitysarvoa omaavan luodun olennon elämän. Jakaminen on Jumalan kaltaista – jumalallista. Jumala jakaa kaiken Iankaikkisen Pojan ja Äärettömän Hengen kanssa, kun nämä puolestaan jakavat kaiken universumien jumalallisten Poikien ja Henkityttärien kanssa.
Jumalan jäljitteleminen on avain täydellisyyteen. Hänen tahtonsa täyttäminen on eloonjäämisen ja eloonjäämisessä tapahtuvan täydellistymisen salaisuus.
Kuolevaiset elävät Jumalassa, ja samalla tavoin on Jumala tahtonut elää kuolevaisissa. Niin kuin ihmiset uskoutuvat hänen haltuunsa, niin on hänkin – jo sitä ennen – uskonut osasen itsestään olemaan ihmisten kanssa; hän on suostunut elämään ihmisissä ja asumaan ihmisissä ihmistahdon alaisena.
Rauha tässä elämässä, eloonjääminen kuolemassa, täydellisyys seuraavassa elämässä, palvelu ikuisuudessa – kaikki nämä saavutetaan (hengessä) tällä hetkellä, kunhan luodun persoonallisuus suostuu alistamaan – päättää alistaa – luodun olennon tahdon Isän tahdolle. Ja Isä on jo katsonut hyväksi alistaa osasen itsestään luodun olennon persoonallisuuden tahdon alaiseksi.
Tällainen luodun tekemä päätös ei merkitse, että luotu luopuisi tahdostaan. Kysymys on tahdon pyhittämisestä, tahdon laajentamisesta, tahdon ylevöittämisestä, tahdon täydellistämisestä. Ja tällainen valinta kohottaa luodun olennon tahdon ajallisen merkittävyyden tasolta siihen korkeampaan asemaan, jossa luotu-pojan persoonallisuus on kanssakäymisissä henki-Isän persoonallisuuden kanssa.
Tässä Isän tahdon valitsemisessa on kysymys kuolevaisen ihmisen toimin tapahtuvasta henki-Isän hengellisestä löytämisestä, olkoonkin että kokonainen aikakausi kuluu, ennen kuin luotu-poika aktuaalisesti seisoo Paratiisissa olevan Isän tosiasiallisten kasvojen edessä. Tässä valinnassa ei niinkään ole kysymys luodun olennon tahdon kieltämisestä – ”Tapahtukoon sinun tahtosi, ei minun” – kuin luodun antamasta myönteisestä vakuutuksesta: ”Minun tahtoni on, että sinun tahtosi tapahtuu.” Ja jos tämä valinta tehdään, niin Jumalan valinnut poika on ennemmin tai myöhemmin kokeva sisäisen yhdistymisen (fuusion) sisimmässään elävään Jumalan osaseen, samalla kun tämä täydellistyvä poika tulee kokemaan persoonallisuuden tuntemaa korkeinta tyydytystä ihmisen persoonallisuuden ja hänen Tekijänsä persoonallisuuden palvontayhteydestä, kahden sellaisen persoonallisuuden kanssakäymisestä, joiden luovat attribuutit ovat ikiajoiksi yhtyneet heidän itsensä tahtomassa ilmentymän keskinäisyydessä – ihmisen tahdon ja Jumalan tahdon taas uuden ikuisen kumppanuussuhteen syntymässä.
The doing of the will of God is nothing more or less than an exhibition of creature willingness to share the inner life with God—with the very God who has made such a creature life of inner meaning-value possible. Sharing is Godlike—divine. God shares all with the Eternal Son and the Infinite Spirit, while they, in turn, share all things with the divine Sons and spirit Daughters of the universes.
The imitation of God is the key to perfection; the doing of his will is the secret of survival and of perfection in survival.
Mortals live in God, and so God has willed to live in mortals. As men trust themselves to him, so has he—and first—trusted a part of himself to be with men; has consented to live in men and to indwell men subject to the human will.
Peace in this life, survival in death, perfection in the next life, service in eternity—all these are achieved (in spirit) now when the creature personality consents—chooses—to subject the creature will to the Father’s will. And already has the Father chosen to make a fragment of himself subject to the will of the creature personality.
Such a creature choice is not a surrender of will. It is a consecration of will, an expansion of will, a glorification of will, a perfecting of will; and such choosing raises the creature will from the level of temporal significance to that higher estate wherein the personality of the creature son communes with the personality of the spirit Father.
This choosing of the Father’s will is the spiritual finding of the spirit Father by mortal man, even though an age must pass before the creature son may actually stand in the factual presence of God on Paradise. This choosing does not so much consist in the negation of creature will—“Not my will but yours be done”—as it consists in the creature’s positive affirmation: “It is my will that your will be done.” And if this choice is made, sooner or later will the God-choosing son find inner union (fusion) with the indwelling God fragment, while this same perfecting son will find supreme personality satisfaction in the worship communion of the personality of man and the personality of his Maker, two personalities whose creative attributes have eternally joined in self-willed mutuality of expression—the birth of another eternal partnership of the will of man and the will of God.
SuomiEnglish
Jumalan tahdon täyttäminen ei ole enempää eikä vähempää kuin osoitus luodun halukkuudesta jakaa sisäinen elämänsä Jumalan kanssa – sen saman Jumalan kanssa, joka on mahdollistanut tällaisen sisäistä merkitysarvoa omaavan luodun olennon elämän. Jakaminen on Jumalan kaltaista – jumalallista. Jumala jakaa kaiken Iankaikkisen Pojan ja Äärettömän Hengen kanssa, kun nämä puolestaan jakavat kaiken universumien jumalallisten Poikien ja Henkityttärien kanssa.
The doing of the will of God is nothing more or less than an exhibition of creature willingness to share the inner life with God—with the very God who has made such a creature life of inner meaning-value possible. Sharing is Godlike—divine. God shares all with the Eternal Son and the Infinite Spirit, while they, in turn, share all things with the divine Sons and spirit Daughters of the universes.
Jumalan jäljitteleminen on avain täydellisyyteen. Hänen tahtonsa täyttäminen on eloonjäämisen ja eloonjäämisessä tapahtuvan täydellistymisen salaisuus.
The imitation of God is the key to perfection; the doing of his will is the secret of survival and of perfection in survival.
Kuolevaiset elävät Jumalassa, ja samalla tavoin on Jumala tahtonut elää kuolevaisissa. Niin kuin ihmiset uskoutuvat hänen haltuunsa, niin on hänkin – jo sitä ennen – uskonut osasen itsestään olemaan ihmisten kanssa; hän on suostunut elämään ihmisissä ja asumaan ihmisissä ihmistahdon alaisena.
Mortals live in God, and so God has willed to live in mortals. As men trust themselves to him, so has he—and first—trusted a part of himself to be with men; has consented to live in men and to indwell men subject to the human will.
Rauha tässä elämässä, eloonjääminen kuolemassa, täydellisyys seuraavassa elämässä, palvelu ikuisuudessa – kaikki nämä saavutetaan (hengessä) tällä hetkellä, kunhan luodun persoonallisuus suostuu alistamaan – päättää alistaa – luodun olennon tahdon Isän tahdolle. Ja Isä on jo katsonut hyväksi alistaa osasen itsestään luodun olennon persoonallisuuden tahdon alaiseksi.
Peace in this life, survival in death, perfection in the next life, service in eternity—all these are achieved (in spirit) now when the creature personality consents—chooses—to subject the creature will to the Father’s will. And already has the Father chosen to make a fragment of himself subject to the will of the creature personality.
Tällainen luodun tekemä päätös ei merkitse, että luotu luopuisi tahdostaan. Kysymys on tahdon pyhittämisestä, tahdon laajentamisesta, tahdon ylevöittämisestä, tahdon täydellistämisestä. Ja tällainen valinta kohottaa luodun olennon tahdon ajallisen merkittävyyden tasolta siihen korkeampaan asemaan, jossa luotu-pojan persoonallisuus on kanssakäymisissä henki-Isän persoonallisuuden kanssa.
Such a creature choice is not a surrender of will. It is a consecration of will, an expansion of will, a glorification of will, a perfecting of will; and such choosing raises the creature will from the level of temporal significance to that higher estate wherein the personality of the creature son communes with the personality of the spirit Father.
Tässä Isän tahdon valitsemisessa on kysymys kuolevaisen ihmisen toimin tapahtuvasta henki-Isän hengellisestä löytämisestä, olkoonkin että kokonainen aikakausi kuluu, ennen kuin luotu-poika aktuaalisesti seisoo Paratiisissa olevan Isän tosiasiallisten kasvojen edessä. Tässä valinnassa ei niinkään ole kysymys luodun olennon tahdon kieltämisestä – ”Tapahtukoon sinun tahtosi, ei minun” – kuin luodun antamasta myönteisestä vakuutuksesta: ”Minun tahtoni on, että sinun tahtosi tapahtuu.” Ja jos tämä valinta tehdään, niin Jumalan valinnut poika on ennemmin tai myöhemmin kokeva sisäisen yhdistymisen (fuusion) sisimmässään elävään Jumalan osaseen, samalla kun tämä täydellistyvä poika tulee kokemaan persoonallisuuden tuntemaa korkeinta tyydytystä ihmisen persoonallisuuden ja hänen Tekijänsä persoonallisuuden palvontayhteydestä, kahden sellaisen persoonallisuuden kanssakäymisestä, joiden luovat attribuutit ovat ikiajoiksi yhtyneet heidän itsensä tahtomassa ilmentymän keskinäisyydessä – ihmisen tahdon ja Jumalan tahdon taas uuden ikuisen kumppanuussuhteen syntymässä.
This choosing of the Father’s will is the spiritual finding of the spirit Father by mortal man, even though an age must pass before the creature son may actually stand in the factual presence of God on Paradise. This choosing does not so much consist in the negation of creature will—“Not my will but yours be done”—as it consists in the creature’s positive affirmation: “It is my will that your will be done.” And if this choice is made, sooner or later will the God-choosing son find inner union (fusion) with the indwelling God fragment, while this same perfecting son will find supreme personality satisfaction in the worship communion of the personality of man and the personality of his Maker, two personalities whose creative attributes have eternally joined in self-willed mutuality of expression—the birth of another eternal partnership of the will of man and the will of God.