Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Kun ihmiset joutuvat olemaan lähellä toisiaan, he useinkin oppivat pitämään toisistaan, mutta primitiivinen ihminen ei ollut luonnostaan mitenkään ylitsevuotavainen veljeyden hengeltään eikä halukas solmimaan sosiaalisia yhteyksiä kaltaisiinsa. Varhaisrodut oppivat pikemminkin vasta karvaan kokemuksen kautta, että ”yhteistyössä on voimaa”; ja juuri tämä luontaisen veljellisen kiintymyksen puuttuminen on nytkin ihmisten välisen veljeyden välittömän toteutumisen esteenä Urantialla.
Yhteenliittymisestä tuli jo varhaisessa vaiheessa elossasäilymisen ehto. Yksinäinen ihminen oli avuton, ellei hän kantanut heimomerkkiä todisteena kuulumisestaan johonkin ryhmään, joka varmasti kostaisi jokaisen häneen kohdistuvan päällekarkauksen. Vielä Kainin aikana oli kohtalokasta kuljeskella yksikseen ilman merkkiä johonkin ryhmään kuulumisesta. Sivilisaatiosta on kehittynyt ihmiselle vakuutus väkivaltaista kuolemaa vastaan, ja vakuutusmaksut suoritetaan puolestaan alistumalla yhteiskunnan säätämiin lukuisiin lain määräyksiin.
Alkukantainen yhteiskunta perustui näin ollen välttämättömyydestä kasvaneeseen vastavuoroisuuteen ja yhteenliittymisestä seuranneeseen lisääntyneeseen turvallisuuteen. Ja ihmisyhteiskunta on kehittynyt aikakausia pitkien jaksojen kuluessa tämän eristyneisyydenpelon seurauksena ja vastahakoisen yhteistoiminnan myötä.
Primitiiviset ihmiset oppivat jo aikaisessa vaiheessa, että ryhmä on tavattomasti mahtavampi ja väkevämpi kuin sen yksittäisten osasten pelkkä summa. Sata yhteen liittynyttä ja yhteisymmärryksessä toimivaa miestä pystyy siirtämään suuren kiven, ja parikymmentä hyvin koulutettua järjestyksenvalvojaa kykenee hillitsemään vihaisen väkijoukon. Ja juuri näin yhteiskunta syntyi; ei pelkästään siitä, että monet liittyivät yhteen, vaan paremminkin tuloksena siitä, että älykkäät yhdessätoimijat organisoituivat. Mutta yhteistoiminta ei ole ihmisen luonnollinen ominaisuus, vaan hän oppii yhteistyöhön, ensiksi siksi, että hän pelkää, ja myöhemmin siksi, että hän havaitsee sen hyödyllisimmäksi tavaksi kohdata ajallisuuden vaikeudet ja suojautua luuloteltuja ikuisuuden vaaroja vastaan.
Tällä tavoin jo varhaisessa vaiheessa alkeelliseksi yhteiskunnaksi järjestyneet kansakunnat menestyivät muita paremmin sekä luonnon voittamisessa että puolustautumisessa muita ihmisiä vastaan; heillä oli paremmat hengissäselviämisen mahdollisuudet. Siitä lähtien sivilisaatio on kohtaamistaan monista takaiskuista huolimatta kulkenut Urantialla tasaisesti eteenpäin. Ja vain siksi, että yhteenliittymiseen sisältyy se arvo, että hengissäsäilymisen mahdollisuus sen myötä paranee, ihmisen monet virheratkaisutkaan eivät ole tähän mennessä onnistuneet pysäyttämään tai tuhoamaan ihmissivilisaatiota.
Sen, että nykypäivien kulttuuriyhteiskunta on ilmiönä kokolailla uusi, osoittaa oivallisesti sellaisten alkeellisten sosiaalisten olojen säilyminen aina nykyaikaan asti, jollaiset ovat ominaisia Australian alkuasukkaille sekä Afrikan bushmanneille ja pygmeille. Näiden takapajuisten kansanheimojen keskuudessa on vieläkin havaittavissa jonkinlaista alkuaikojen ryhmävihamielisyyttä, henkilökohtaista epäluuloisuutta ja muita varsin epäsosiaalisia ominaisuuksia, jotka olivat kaikille primitiivisille roduille hyvinkin tunnusomaisia. Nämä muinaisaikojen ei-sosiaalisten kansanheimojen surkeat jäänteet ovat oivallisena todisteena siitä tosiasiasta, että ihmisen luonnollinen individualistinen taipumus ei pysty kilpailemaan menestyksellisesti sosiaaliseen edistymiseen kuuluvien tehokkaampien ja voimakkaampien organisaatioiden ja yhteenliittymien kanssa. Tällaiset takapajuiset ja epäluuloiset, antisosiaaliset rodut, joiden puhuma murre muuttuu aina viidenkymmenen tai sadan kilometrin välein, ovat havainnollinen esitys siitä, millaisessa maailmassa saattaisitte nyt elää, ellei Planeettaprinssin ruumiillisen esikunnan yhteen nivoutunutta opetusta eikä Aatamin rodunkohentajaryhmän myöhempiä ponnistuksia olisi esiintynyt.
Nykyajan iskulause ”takaisin luontoon” on tietämättömyydestä johtuvaa itsensä pettämistä, uskomus, jonka mukaan kerran todellakin olisi vallinnut kuviteltu ”kultainen aikakausi”. Ainoa perusta tarulle kultaisesta aikakaudesta on siinä, että Dalamatia ja Eeden ovat historiallisia tosiasioita. Mutta nämä entisiin verrattuina paremmat yhteiskunnat olivat vielä kaukana utopististen haaveiden todeksitulosta.
When brought closely together, men often learn to like one another, but primitive man was not naturally overflowing with the spirit of brotherly feeling and the desire for social contact with his fellows. Rather did the early races learn by sad experience that “in union there is strength”; and it is this lack of natural brotherly attraction that now stands in the way of immediate realization of the brotherhood of man on Urantia.
Association early became the price of survival. The lone man was helpless unless he bore a tribal mark which testified that he belonged to a group which would certainly avenge any assault made upon him. Even in the days of Cain it was fatal to go abroad alone without some mark of group association. Civilization has become man’s insurance against violent death, while the premiums are paid by submission to society’s numerous law demands.
Primitive society was thus founded on the reciprocity of necessity and on the enhanced safety of association. And human society has evolved in agelong cycles as a result of this isolation fear and by means of reluctant co-operation.
Primitive human beings early learned that groups are vastly greater and stronger than the mere sum of their individual units. One hundred men united and working in unison can move a great stone; a score of well-trained guardians of the peace can restrain an angry mob. And so society was born, not of mere association of numbers, but rather as a result of the organization of intelligent co-operators. But co-operation is not a natural trait of man; he learns to co-operate first through fear and then later because he discovers it is most beneficial in meeting the difficulties of time and guarding against the supposed perils of eternity.
The peoples who thus early organized themselves into a primitive society became more successful in their attacks on nature as well as in defense against their fellows; they possessed greater survival possibilities; hence has civilization steadily progressed on Urantia, notwithstanding its many setbacks. And it is only because of the enhancement of survival value in association that man’s many blunders have thus far failed to stop or destroy human civilization.
That contemporary cultural society is a rather recent phenomenon is well shown by the present-day survival of such primitive social conditions as characterize the Australian natives and the Bushmen and Pygmies of Africa. Among these backward peoples may be observed something of the early group hostility, personal suspicion, and other highly antisocial traits which were so characteristic of all primitive races. These miserable remnants of the nonsocial peoples of ancient times bear eloquent testimony to the fact that the natural individualistic tendency of man cannot successfully compete with the more potent and powerful organizations and associations of social progression. These backward and suspicious antisocial races that speak a different dialect every forty or fifty miles illustrate what a world you might now be living in but for the combined teaching of the corporeal staff of the Planetary Prince and the later labors of the Adamic group of racial uplifters.
The modern phrase, “back to nature,” is a delusion of ignorance, a belief in the reality of the onetime fictitious “golden age.” The only basis for the legend of the golden age is the historic fact of Dalamatia and Eden. But these improved societies were far from the realization of utopian dreams.
SuomiEnglish
Kun ihmiset joutuvat olemaan lähellä toisiaan, he useinkin oppivat pitämään toisistaan, mutta primitiivinen ihminen ei ollut luonnostaan mitenkään ylitsevuotavainen veljeyden hengeltään eikä halukas solmimaan sosiaalisia yhteyksiä kaltaisiinsa. Varhaisrodut oppivat pikemminkin vasta karvaan kokemuksen kautta, että ”yhteistyössä on voimaa”; ja juuri tämä luontaisen veljellisen kiintymyksen puuttuminen on nytkin ihmisten välisen veljeyden välittömän toteutumisen esteenä Urantialla.
When brought closely together, men often learn to like one another, but primitive man was not naturally overflowing with the spirit of brotherly feeling and the desire for social contact with his fellows. Rather did the early races learn by sad experience that “in union there is strength”; and it is this lack of natural brotherly attraction that now stands in the way of immediate realization of the brotherhood of man on Urantia.
Yhteenliittymisestä tuli jo varhaisessa vaiheessa elossasäilymisen ehto. Yksinäinen ihminen oli avuton, ellei hän kantanut heimomerkkiä todisteena kuulumisestaan johonkin ryhmään, joka varmasti kostaisi jokaisen häneen kohdistuvan päällekarkauksen. Vielä Kainin aikana oli kohtalokasta kuljeskella yksikseen ilman merkkiä johonkin ryhmään kuulumisesta. Sivilisaatiosta on kehittynyt ihmiselle vakuutus väkivaltaista kuolemaa vastaan, ja vakuutusmaksut suoritetaan puolestaan alistumalla yhteiskunnan säätämiin lukuisiin lain määräyksiin.
Association early became the price of survival. The lone man was helpless unless he bore a tribal mark which testified that he belonged to a group which would certainly avenge any assault made upon him. Even in the days of Cain it was fatal to go abroad alone without some mark of group association. Civilization has become man’s insurance against violent death, while the premiums are paid by submission to society’s numerous law demands.
Alkukantainen yhteiskunta perustui näin ollen välttämättömyydestä kasvaneeseen vastavuoroisuuteen ja yhteenliittymisestä seuranneeseen lisääntyneeseen turvallisuuteen. Ja ihmisyhteiskunta on kehittynyt aikakausia pitkien jaksojen kuluessa tämän eristyneisyydenpelon seurauksena ja vastahakoisen yhteistoiminnan myötä.
Primitive society was thus founded on the reciprocity of necessity and on the enhanced safety of association. And human society has evolved in agelong cycles as a result of this isolation fear and by means of reluctant co-operation.
Primitiiviset ihmiset oppivat jo aikaisessa vaiheessa, että ryhmä on tavattomasti mahtavampi ja väkevämpi kuin sen yksittäisten osasten pelkkä summa. Sata yhteen liittynyttä ja yhteisymmärryksessä toimivaa miestä pystyy siirtämään suuren kiven, ja parikymmentä hyvin koulutettua järjestyksenvalvojaa kykenee hillitsemään vihaisen väkijoukon. Ja juuri näin yhteiskunta syntyi; ei pelkästään siitä, että monet liittyivät yhteen, vaan paremminkin tuloksena siitä, että älykkäät yhdessätoimijat organisoituivat. Mutta yhteistoiminta ei ole ihmisen luonnollinen ominaisuus, vaan hän oppii yhteistyöhön, ensiksi siksi, että hän pelkää, ja myöhemmin siksi, että hän havaitsee sen hyödyllisimmäksi tavaksi kohdata ajallisuuden vaikeudet ja suojautua luuloteltuja ikuisuuden vaaroja vastaan.
Primitive human beings early learned that groups are vastly greater and stronger than the mere sum of their individual units. One hundred men united and working in unison can move a great stone; a score of well-trained guardians of the peace can restrain an angry mob. And so society was born, not of mere association of numbers, but rather as a result of the organization of intelligent co-operators. But co-operation is not a natural trait of man; he learns to co-operate first through fear and then later because he discovers it is most beneficial in meeting the difficulties of time and guarding against the supposed perils of eternity.
Tällä tavoin jo varhaisessa vaiheessa alkeelliseksi yhteiskunnaksi järjestyneet kansakunnat menestyivät muita paremmin sekä luonnon voittamisessa että puolustautumisessa muita ihmisiä vastaan; heillä oli paremmat hengissäselviämisen mahdollisuudet. Siitä lähtien sivilisaatio on kohtaamistaan monista takaiskuista huolimatta kulkenut Urantialla tasaisesti eteenpäin. Ja vain siksi, että yhteenliittymiseen sisältyy se arvo, että hengissäsäilymisen mahdollisuus sen myötä paranee, ihmisen monet virheratkaisutkaan eivät ole tähän mennessä onnistuneet pysäyttämään tai tuhoamaan ihmissivilisaatiota.
The peoples who thus early organized themselves into a primitive society became more successful in their attacks on nature as well as in defense against their fellows; they possessed greater survival possibilities; hence has civilization steadily progressed on Urantia, notwithstanding its many setbacks. And it is only because of the enhancement of survival value in association that man’s many blunders have thus far failed to stop or destroy human civilization.
Sen, että nykypäivien kulttuuriyhteiskunta on ilmiönä kokolailla uusi, osoittaa oivallisesti sellaisten alkeellisten sosiaalisten olojen säilyminen aina nykyaikaan asti, jollaiset ovat ominaisia Australian alkuasukkaille sekä Afrikan bushmanneille ja pygmeille. Näiden takapajuisten kansanheimojen keskuudessa on vieläkin havaittavissa jonkinlaista alkuaikojen ryhmävihamielisyyttä, henkilökohtaista epäluuloisuutta ja muita varsin epäsosiaalisia ominaisuuksia, jotka olivat kaikille primitiivisille roduille hyvinkin tunnusomaisia. Nämä muinaisaikojen ei-sosiaalisten kansanheimojen surkeat jäänteet ovat oivallisena todisteena siitä tosiasiasta, että ihmisen luonnollinen individualistinen taipumus ei pysty kilpailemaan menestyksellisesti sosiaaliseen edistymiseen kuuluvien tehokkaampien ja voimakkaampien organisaatioiden ja yhteenliittymien kanssa. Tällaiset takapajuiset ja epäluuloiset, antisosiaaliset rodut, joiden puhuma murre muuttuu aina viidenkymmenen tai sadan kilometrin välein, ovat havainnollinen esitys siitä, millaisessa maailmassa saattaisitte nyt elää, ellei Planeettaprinssin ruumiillisen esikunnan yhteen nivoutunutta opetusta eikä Aatamin rodunkohentajaryhmän myöhempiä ponnistuksia olisi esiintynyt.
That contemporary cultural society is a rather recent phenomenon is well shown by the present-day survival of such primitive social conditions as characterize the Australian natives and the Bushmen and Pygmies of Africa. Among these backward peoples may be observed something of the early group hostility, personal suspicion, and other highly antisocial traits which were so characteristic of all primitive races. These miserable remnants of the nonsocial peoples of ancient times bear eloquent testimony to the fact that the natural individualistic tendency of man cannot successfully compete with the more potent and powerful organizations and associations of social progression. These backward and suspicious antisocial races that speak a different dialect every forty or fifty miles illustrate what a world you might now be living in but for the combined teaching of the corporeal staff of the Planetary Prince and the later labors of the Adamic group of racial uplifters.
Nykyajan iskulause ”takaisin luontoon” on tietämättömyydestä johtuvaa itsensä pettämistä, uskomus, jonka mukaan kerran todellakin olisi vallinnut kuviteltu ”kultainen aikakausi”. Ainoa perusta tarulle kultaisesta aikakaudesta on siinä, että Dalamatia ja Eeden ovat historiallisia tosiasioita. Mutta nämä entisiin verrattuina paremmat yhteiskunnat olivat vielä kaukana utopististen haaveiden todeksitulosta.
The modern phrase, “back to nature,” is a delusion of ignorance, a belief in the reality of the onetime fictitious “golden age.” The only basis for the legend of the golden age is the historic fact of Dalamatia and Eden. But these improved societies were far from the realization of utopian dreams.