Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Jerusemissa toimiva kaksikymmennelijäseninen planetaarinen valvojakunta osoittaa Urantian ajanlaskun mukaan joka sadas vuosi yhden joukostaan oleskelemaan maailmassanne ja toimimaan valvojien toimeenpanevana edustajana, paikan päällä asuvana eli residenttinä kenraalikuvernöörinä. Käsillä olevien kertomusten valmisteluaikoihin tämä toimeenpaneva viranhaltija vaihdettiin niin, että yhdeksännentoista tässä tehtävässä palvelleen tilalle astui kahdeskymmenes. Planeetan nykyisen valvojan nimi pidetään teiltä salassa vain siksi, että kuolevainen ihminen on varsin altis kunnioittamaan tavallisuudesta poikkeavia kanssaihmisiään ja ihmistasoa korkeammalla olevia ylempiään, jopa tekemään heistä jumalia.
Residentillä kenraalikuvernöörillä ei ole mitään varsinaista omakohtaista määräysvaltaa maailman asiainhoidossa muutoin kuin kahdenkymmenenneljän Jerusemissa toimivan neuvonantajan edustajan ominaisuudessa. Hän toimii ihmisen yläpuolella vaikuttavan hallinnon koordinoijana ja on Urantialla toimivien taivaallisten olentojen kunnioitettu päämies ja yleisesti tunnustettu johtaja. Kaikki enkeliarmeijakuntien luokat pitävät häntä koordinoivana ohjaajanaan, kun yhdistyneet keskiväliolennot taas – sen jälkeen kun 1-2-3 ensimmäinen poistui heidän joukostaan tullakseen yhdeksi kahdestakymmenestäneljästä neuvonantajasta – pitävät toinen toistaan seuraavia kenraalikuvernöörejä planetaarisina isinään.
Vaikkei kenraalikuvernöörillä olekaan varsinaista ja omakohtaista määräysvaltaa planeetalla, hän antaa silti joka päivä kymmenittäin ratkaisuja ja päätöksiä, jotka kaikki asianosaiset persoonallisuudet hyväksyvät lopullisiksi. Hän on paljon enemmän isällinen neuvoja kuin tekninen vallankäyttäjä. Tietyllä tavalla hän toimii niin kuin Planeettaprinssi toimisi, mutta hänen hallintonsa muistuttaa paljon enemmän Aineellisten Poikien hallintoa.
Urantian hallitus on edustettuna Jerusemin neuvostoissa sellaista järjestelyä noudattaen, että Urantialta palaava kenraalikuvernööri istuu väliaikaisena jäsenenä Planeettaprinsseistä koostuvassa Järjestelmän Hallitsijan kabinetissa. Kun Makiventa nimitettiin Sijaishallitsijaprinssiksi, odotettiin, että hän ottaisi välittömästi paikkansa Satanian Planeettaprinssien neuvostossa, mutta tähän mennessä hän ei ole ryhtynyt mihinkään sensuuntaisiin toimenpiteisiin.
Aineellisen tason yläpuolella toimiva Urantian hallitus ei pidä kovinkaan läheistä elimellistä yhteyttä paikallisuniversumin korkeampiin yksikköihin. Täällä asuva kenraalikuvernööri edustaa tavallaan sekä Salvingtonia että Jerusemia, sillä hän toimii niiden kahdenkymmenenneljän neuvonantajan puolesta, jotka edustavat suoraan sekä Mikaelia että Gabrielia. Ja koska planetaarinen kuvernööri on Jerusemin kansalainen, hän voi toimia Järjestelmän Hallitsijan edustajana. Konstellaation viranomaisia edustaa suoraan Vorondadek-Poika, Edentian lähettämä tarkkailija.
Every one hundred years of Urantia time, the Jerusem corps of twenty-four planetary supervisors designates one of their number to sojourn on your world to act as their executive representative, as resident governor general. During the times of the preparation of these narratives this executive officer was changed, the nineteenth so to serve being succeeded by the twentieth. The name of the current planetary supervisor is withheld from you only because mortal man is so prone to venerate, even to deify, his extraordinary compatriots and superhuman superiors.
The resident governor general has no actual personal authority in the management of world affairs except as the representative of the twenty-four Jerusem counselors. He acts as the co-ordinator of superhuman administration and is the respected head and universally recognized leader of the celestial beings functioning on Urantia. All orders of angelic hosts regard him as their co-ordinating director, while the United Midwayers, since the departure of 1-2-3 the first to become one of the twenty-four counselors, really look upon the successive governors general as their planetary fathers.
Although the governor general does not possess actual and personal authority on the planet, he hands down scores of rulings and decisions each day which are accepted as final by all personalities concerned. He is much more of a fatherly adviser than a technical ruler. In certain ways he functions as would a Planetary Prince, but his administration much more closely resembles that of the Material Sons.
The Urantia government is represented in the councils of Jerusem in accordance with an arrangement whereby the returning governor general sits as a temporary member of the System Sovereign’s cabinet of Planetary Princes. It was expected, when Machiventa was designated vicegerent Prince, that he would immediately assume his place in the council of the Planetary Princes of Satania, but thus far he has made no gesture in this direction.
The supermaterial government of Urantia does not maintain a very close organic relationship with the higher units of the local universe. In a way, the resident governor general represents Salvington as well as Jerusem since he acts on behalf of the twenty-four counselors, who are directly representative of Michael and Gabriel. And being a Jerusem citizen, the planetary governor can function as a spokesman for the System Sovereign. The constellation authorities are represented directly by a Vorondadek Son, the Edentia observer.
SuomiEnglish