Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Nabon oli kreikanjuutalainen ja Rooman tärkeimmän mysteerikultin, mitralaisuuden, eturivin johtajia. Jos kohta tämä mitralaisuuden ylipappi kävi monetkin keskustelut damaskoslaisen kirjanoppineen kanssa, pysyvimmin häneen vaikutti kuitenkin heidän eräänä iltana käymänsä mielipiteidenvaihto totuudesta ja uskosta. Nabon oli ajatellut tehdä Jeesuksesta käännynnäisen ja oli jopa ehdottanut, että tämä palaisi Palestiinaan mitralaisopettajana. Hänellä ei ollut edes aavistusta siitä, että Jeesus oli valmentamassa hänestä henkilöä, joka yhtenä ensimmäisistä kääntyisi valtakunnan evankeliumin kannattajaksi. Jeesuksen opetuksen ydinsisältö kuului nykyisen kielenkäytön mukaisesti ilmaistuna seuraavasti:
Totuus ei ole sanoin määriteltävissä; se on määriteltävissä vain elämällä. Totuus on aina enemmän kuin tietoa. Tieto liittyy kohteisiin, joista tehdään havaintoja, mutta totuus nousee tällaisten puhtaasti aineellisten tasojen yläpuolelle siinä, että se kulkee käsi kädessä viisauden kanssa, ja siinä, että siihen kuuluu sellaisia mitattaviksi kelpaamattomia seikkoja kuin inhimillinen kokemus ja jopa hengellisiä ja eläviä realiteetteja. Tiedon alkulähde on tiede, viisauden lähde on oikea filosofia, totuuden lähde on hengellisen elämän uskonnollinen kokemus. Tiedossa on kysymys tosiasioista, viisaudessa on kysymys suhteista, totuudessa on kysymys todellisuusarvoista.
Ihmisellä on taipumus jähmettää tiede, pukea filosofia kaavoihin ja dogmatisoida totuus, sillä hän on mentaalisesti laiska sovittautumaan elämisen yhä pitemmälle meneviin ponnisteluihin, samalla kun hän myös hirvittävästi pelkää tuntematonta. Luonnontilassa elävä ihminen ei mitenkään herkästi ryhdy muuttamaan ajattelutottumuksiaan eikä elintapojaan.
Ilmoitettu totuus, omakohtaisesti löydetty totuus, on ihmissielun ylin ilo; se on aineellisen mielen ja ihmisen sisimmässä olevan hengen yhteinen aikaansaannos. Tämän sielun, joka erottaa totuuden ja rakastaa kauneutta, ikuisen pelastuksen takaa se hyvyyden isoaminen ja janoaminen, joka panee tämän kuolevaisen kehittämään yksiselitteiseksi tavoitteekseen Isän tahdon täyttämisen, Jumalan löytämisen ja hänen kaltaisekseen tulemisen. Todellisen tiedon ja totuuden välillä ei koskaan vallitse ristiriitaa. Ristiriitaa saattaa kylläkin esiintyä tiedon ja ihmisen uskomusten välillä, uskomusten, joita värittää ennakkoluuloisuus, joita vääristää pelko ja joita hallitsee kammo joutua kasvokkain aineellisten seikkojen selvillesaamisen tai hengellisen edistymisen mukanaan tuomien uusien tosiasioiden kanssa.
Mutta totuudesta ei voi koskaan tulla ihmisen omaisuutta, ellei hän harjoita uskoa. Tämä on totta siksi, etteivät ihmisen ajatukset, viisaus, etiikka ja ihanteet nouse milloinkaan korkeammalle kuin hänen uskonsa, hänen ylevin toiveensa. Ja kaikki tällainen todellinen usko perustuu syvälliseen mietiskelyyn, vilpittömään itsekritiikkiin ja myönnytyksiä tekemättömään moraaliseen tietoisuuteen. Usko on henkistyneen luovan mielikuvituksen innoituksen lähde.
Usko toimii päästääkseen vapaaksi sen jumalallisen kipinän ihmisyyden yläpuolelle nousevat toiminnat, sen kuolemattoman alkusolun toiminnat, joka elää ihmisen mielessä ja on ikuisen eloonjäämisen potentiaali. Kasvit ja eläimet jäävät ajallisuudessa eloon siten, että ne sukupolvesta toiseen siirtävät eteenpäin identtisiä partikkeleita omasta itsestään. Ihmisen ihmissielu (persoonallisuus) selviytyy kuolevaisen kuolemasta sillä, että identiteetti yhdistyy tähän hänessä olevaan jumalallisuuden kipinään, joka on kuolematon ja joka toimii sen hyväksi, että ihmispersoonallisuuden olemassaolo jatkuisi päättymättömällä ja korkeammalla edistyvän universumiolemassaolon tasolla. Näkymättömiin kätketty ihmissielun siemen on kuolematon henki. Sielun toinen sukupolvi on ensimmäinen siinä hengelliseen ja edistyvään olemassaoloon kuuluvien persoonallisuuden ilmentymien sarjassa, joka päättyy, vasta kun tämä jumalallinen entiteetti tavoittaa oman olemassaolonsa lähteen, koko olemassaolon persoonallisen alkulähteen, Jumalan, Universaalisen Isän.
Ihmisen elämä jatkuu – selviytyy kuolemasta –, koska sillä on universumifunktio: sen tehtävänä on löytää Jumala. Uskon aktivoima ihmissielu ei voi pysähtyä, ennen kuin se on saavuttanut tämän kohtalonaan olevan päämäärän. Ja sitten kun se tämän jumalallisen päämäärän kerran saavuttaa, sillä ei voi koskaan olla loppua, sillä siitä on tullut Jumalan kaltainen – ikuinen.
Hengellinen kehittyminen on kokemus siitä, että yhä useammin ja vapaaehtoisesti valitsee hyvyyden, mihin vielä liittyy se, että pahan mahdollisuus yhtäläisesti ja askel askeleelta vähenee. Päästäessä hyvyyden hyväksi tehdyn valinnan lopullisuuteen ja totuuden arvostamiskyvyn täysimääräisyyteen ilmaantuu sen myötä kauneuden ja pyhyyden täydellisyys, johon sisältyvä vanhurskaus ikiajoiksi estää sellaisen mahdollisuuden, että esiin nousisi edes potentiaalisen pahan ajatustakaan. Tällainen Jumalaa tunteva sielu ei luo mitään epäilevästä pahuudesta kertovaa varjoa, koska se toimii näin korkealla jumalallisen hyvyyden henkitasolla.
Paratiisi-hengen läsnäolo ihmisen mielessä on ilmoitus-lupaus ja usko-sitoumus jumalallista etenemistä merkitsevästä ikuisesta olemassaolosta jokaiselle sielulle, joka pyrkii saavuttamaan samastumisen tähän kuolemattomaan ja ihmisen sisimmässä olevaan Universaalisen Isän henkiosaseen.
Universumissa tapahtuvalle etenemiselle on ominaista yhä laajempi persoonallisuuden vapaus, sillä se liittyy yhä korkeampien itsensäymmärtämisen tasojen asteittaiseen saavuttamiseen ja sen seurauksena olevaan vapaaehtoiseen itsehillintään. Päästä hengellisessä itsehillinnässä täydellisyyteen on yhtä kuin universumissa nautittavan vapauden ja henkilökohtaisen kahleettomuuden täysimääräisyys. Usko ravitsee ja ylläpitää ihmisen sielua kaiken sen hämmennyksen keskellä, jonka hän joutuu alkuvaiheessa kokemaan etsiessään suuntaansa tässä valtavassa universumissa, kun rukouksesta puolestaan tulee sielun luovan mielikuvituksen erilaisten innoitusten ja uskon virikkeiden suuri yhdistäjä, siis sellaisen sielun, joka pyrkii samastumaan siinä olevan ja siihen liittyvän jumalallisen läsnäolon henki-ihanteisiin.
Nämä sanat tekivät Naboniin syvän vaikutuksen, niin kuin teki jokainen hänen Jeesuksen kanssa käymänsä keskustelu. Nämä totuudet paloivat jatkuvasti hänen sydämessään, ja hän oli suureksi avuksi myöhemmin saapuneille Jeesuksen evankeliumin saarnaajille.
Nabon was a Greek Jew and foremost among the leaders of the chief mystery cult in Rome, the Mithraic. While this high priest of Mithraism held many conferences with the Damascus scribe, he was most permanently influenced by their discussion of truth and faith one evening. Nabon had thought to make a convert of Jesus and had even suggested that he return to Palestine as a Mithraic teacher. He little realized that Jesus was preparing him to become one of the early converts to the gospel of the kingdom. Restated in modern phraseology, the substance of Jesus’ teaching was:
Truth cannot be defined with words, only by living. Truth is always more than knowledge. Knowledge pertains to things observed, but truth transcends such purely material levels in that it consorts with wisdom and embraces such imponderables as human experience, even spiritual and living realities. Knowledge originates in science; wisdom, in true philosophy; truth, in the religious experience of spiritual living. Knowledge deals with facts; wisdom, with relationships; truth, with reality values.
Man tends to crystallize science, formulate philosophy, and dogmatize truth because he is mentally lazy in adjusting to the progressive struggles of living, while he is also terribly afraid of the unknown. Natural man is slow to initiate changes in his habits of thinking and in his techniques of living.
Revealed truth, personally discovered truth, is the supreme delight of the human soul; it is the joint creation of the material mind and the indwelling spirit. The eternal salvation of this truth-discerning and beauty-loving soul is assured by that hunger and thirst for goodness which leads this mortal to develop a singleness of purpose to do the Father’s will, to find God and to become like him. There is never conflict between true knowledge and truth. There may be conflict between knowledge and human beliefs, beliefs colored with prejudice, distorted by fear, and dominated by the dread of facing new facts of material discovery or spiritual progress.
But truth can never become man’s possession without the exercise of faith. This is true because man’s thoughts, wisdom, ethics, and ideals will never rise higher than his faith, his sublime hope. And all such true faith is predicated on profound reflection, sincere self-criticism, and uncompromising moral consciousness. Faith is the inspiration of the spiritized creative imagination.
Faith acts to release the superhuman activities of the divine spark, the immortal germ, that lives within the mind of man, and which is the potential of eternal survival. Plants and animals survive in time by the technique of passing on from one generation to another identical particles of themselves. The human soul (personality) of man survives mortal death by identity association with this indwelling spark of divinity, which is immortal, and which functions to perpetuate the human personality upon a continuing and higher level of progressive universe existence. The concealed seed of the human soul is an immortal spirit. The second generation of the soul is the first of a succession of personality manifestations of spiritual and progressing existences, terminating only when this divine entity attains the source of its existence, the personal source of all existence, God, the Universal Father.
Human life continues—survives—because it has a universe function, the task of finding God. The faith-activated soul of man cannot stop short of the attainment of this goal of destiny; and when it does once achieve this divine goal, it can never end because it has become like God—eternal.
Spiritual evolution is an experience of the increasing and voluntary choice of goodness attended by an equal and progressive diminution of the possibility of evil. With the attainment of finality of choice for goodness and of completed capacity for truth appreciation, there comes into existence a perfection of beauty and holiness whose righteousness eternally inhibits the possibility of the emergence of even the concept of potential evil. Such a God-knowing soul casts no shadow of doubting evil when functioning on such a high spirit level of divine goodness.
The presence of the Paradise spirit in the mind of man constitutes the revelation promise and the faith pledge of an eternal existence of divine progression for every soul seeking to achieve identity with this immortal and indwelling spirit fragment of the Universal Father.
Universe progress is characterized by increasing personality freedom because it is associated with the progressive attainment of higher and higher levels of self-understanding and consequent voluntary self-restraint. The attainment of perfection of spiritual self-restraint equals completeness of universe freedom and personal liberty. Faith fosters and maintains man’s soul in the midst of the confusion of his early orientation in such a vast universe, whereas prayer becomes the great unifier of the various inspirations of the creative imagination and the faith urges of a soul trying to identify itself with the spirit ideals of the indwelling and associated divine presence.
Nabon was greatly impressed by these words, as he was by each of his talks with Jesus. These truths continued to burn within his heart, and he was of great assistance to the later arriving preachers of Jesus’ gospel.
SuomiEnglish
Nabon oli kreikanjuutalainen ja Rooman tärkeimmän mysteerikultin, mitralaisuuden, eturivin johtajia. Jos kohta tämä mitralaisuuden ylipappi kävi monetkin keskustelut damaskoslaisen kirjanoppineen kanssa, pysyvimmin häneen vaikutti kuitenkin heidän eräänä iltana käymänsä mielipiteidenvaihto totuudesta ja uskosta. Nabon oli ajatellut tehdä Jeesuksesta käännynnäisen ja oli jopa ehdottanut, että tämä palaisi Palestiinaan mitralaisopettajana. Hänellä ei ollut edes aavistusta siitä, että Jeesus oli valmentamassa hänestä henkilöä, joka yhtenä ensimmäisistä kääntyisi valtakunnan evankeliumin kannattajaksi. Jeesuksen opetuksen ydinsisältö kuului nykyisen kielenkäytön mukaisesti ilmaistuna seuraavasti:
Nabon was a Greek Jew and foremost among the leaders of the chief mystery cult in Rome, the Mithraic. While this high priest of Mithraism held many conferences with the Damascus scribe, he was most permanently influenced by their discussion of truth and faith one evening. Nabon had thought to make a convert of Jesus and had even suggested that he return to Palestine as a Mithraic teacher. He little realized that Jesus was preparing him to become one of the early converts to the gospel of the kingdom. Restated in modern phraseology, the substance of Jesus’ teaching was:
Totuus ei ole sanoin määriteltävissä; se on määriteltävissä vain elämällä. Totuus on aina enemmän kuin tietoa. Tieto liittyy kohteisiin, joista tehdään havaintoja, mutta totuus nousee tällaisten puhtaasti aineellisten tasojen yläpuolelle siinä, että se kulkee käsi kädessä viisauden kanssa, ja siinä, että siihen kuuluu sellaisia mitattaviksi kelpaamattomia seikkoja kuin inhimillinen kokemus ja jopa hengellisiä ja eläviä realiteetteja. Tiedon alkulähde on tiede, viisauden lähde on oikea filosofia, totuuden lähde on hengellisen elämän uskonnollinen kokemus. Tiedossa on kysymys tosiasioista, viisaudessa on kysymys suhteista, totuudessa on kysymys todellisuusarvoista.
Truth cannot be defined with words, only by living. Truth is always more than knowledge. Knowledge pertains to things observed, but truth transcends such purely material levels in that it consorts with wisdom and embraces such imponderables as human experience, even spiritual and living realities. Knowledge originates in science; wisdom, in true philosophy; truth, in the religious experience of spiritual living. Knowledge deals with facts; wisdom, with relationships; truth, with reality values.
Ihmisellä on taipumus jähmettää tiede, pukea filosofia kaavoihin ja dogmatisoida totuus, sillä hän on mentaalisesti laiska sovittautumaan elämisen yhä pitemmälle meneviin ponnisteluihin, samalla kun hän myös hirvittävästi pelkää tuntematonta. Luonnontilassa elävä ihminen ei mitenkään herkästi ryhdy muuttamaan ajattelutottumuksiaan eikä elintapojaan.
Man tends to crystallize science, formulate philosophy, and dogmatize truth because he is mentally lazy in adjusting to the progressive struggles of living, while he is also terribly afraid of the unknown. Natural man is slow to initiate changes in his habits of thinking and in his techniques of living.
Ilmoitettu totuus, omakohtaisesti löydetty totuus, on ihmissielun ylin ilo; se on aineellisen mielen ja ihmisen sisimmässä olevan hengen yhteinen aikaansaannos. Tämän sielun, joka erottaa totuuden ja rakastaa kauneutta, ikuisen pelastuksen takaa se hyvyyden isoaminen ja janoaminen, joka panee tämän kuolevaisen kehittämään yksiselitteiseksi tavoitteekseen Isän tahdon täyttämisen, Jumalan löytämisen ja hänen kaltaisekseen tulemisen. Todellisen tiedon ja totuuden välillä ei koskaan vallitse ristiriitaa. Ristiriitaa saattaa kylläkin esiintyä tiedon ja ihmisen uskomusten välillä, uskomusten, joita värittää ennakkoluuloisuus, joita vääristää pelko ja joita hallitsee kammo joutua kasvokkain aineellisten seikkojen selvillesaamisen tai hengellisen edistymisen mukanaan tuomien uusien tosiasioiden kanssa.
Revealed truth, personally discovered truth, is the supreme delight of the human soul; it is the joint creation of the material mind and the indwelling spirit. The eternal salvation of this truth-discerning and beauty-loving soul is assured by that hunger and thirst for goodness which leads this mortal to develop a singleness of purpose to do the Father’s will, to find God and to become like him. There is never conflict between true knowledge and truth. There may be conflict between knowledge and human beliefs, beliefs colored with prejudice, distorted by fear, and dominated by the dread of facing new facts of material discovery or spiritual progress.
Mutta totuudesta ei voi koskaan tulla ihmisen omaisuutta, ellei hän harjoita uskoa. Tämä on totta siksi, etteivät ihmisen ajatukset, viisaus, etiikka ja ihanteet nouse milloinkaan korkeammalle kuin hänen uskonsa, hänen ylevin toiveensa. Ja kaikki tällainen todellinen usko perustuu syvälliseen mietiskelyyn, vilpittömään itsekritiikkiin ja myönnytyksiä tekemättömään moraaliseen tietoisuuteen. Usko on henkistyneen luovan mielikuvituksen innoituksen lähde.
But truth can never become man’s possession without the exercise of faith. This is true because man’s thoughts, wisdom, ethics, and ideals will never rise higher than his faith, his sublime hope. And all such true faith is predicated on profound reflection, sincere self-criticism, and uncompromising moral consciousness. Faith is the inspiration of the spiritized creative imagination.
Usko toimii päästääkseen vapaaksi sen jumalallisen kipinän ihmisyyden yläpuolelle nousevat toiminnat, sen kuolemattoman alkusolun toiminnat, joka elää ihmisen mielessä ja on ikuisen eloonjäämisen potentiaali. Kasvit ja eläimet jäävät ajallisuudessa eloon siten, että ne sukupolvesta toiseen siirtävät eteenpäin identtisiä partikkeleita omasta itsestään. Ihmisen ihmissielu (persoonallisuus) selviytyy kuolevaisen kuolemasta sillä, että identiteetti yhdistyy tähän hänessä olevaan jumalallisuuden kipinään, joka on kuolematon ja joka toimii sen hyväksi, että ihmispersoonallisuuden olemassaolo jatkuisi päättymättömällä ja korkeammalla edistyvän universumiolemassaolon tasolla. Näkymättömiin kätketty ihmissielun siemen on kuolematon henki. Sielun toinen sukupolvi on ensimmäinen siinä hengelliseen ja edistyvään olemassaoloon kuuluvien persoonallisuuden ilmentymien sarjassa, joka päättyy, vasta kun tämä jumalallinen entiteetti tavoittaa oman olemassaolonsa lähteen, koko olemassaolon persoonallisen alkulähteen, Jumalan, Universaalisen Isän.
Faith acts to release the superhuman activities of the divine spark, the immortal germ, that lives within the mind of man, and which is the potential of eternal survival. Plants and animals survive in time by the technique of passing on from one generation to another identical particles of themselves. The human soul (personality) of man survives mortal death by identity association with this indwelling spark of divinity, which is immortal, and which functions to perpetuate the human personality upon a continuing and higher level of progressive universe existence. The concealed seed of the human soul is an immortal spirit. The second generation of the soul is the first of a succession of personality manifestations of spiritual and progressing existences, terminating only when this divine entity attains the source of its existence, the personal source of all existence, God, the Universal Father.
Ihmisen elämä jatkuu – selviytyy kuolemasta –, koska sillä on universumifunktio: sen tehtävänä on löytää Jumala. Uskon aktivoima ihmissielu ei voi pysähtyä, ennen kuin se on saavuttanut tämän kohtalonaan olevan päämäärän. Ja sitten kun se tämän jumalallisen päämäärän kerran saavuttaa, sillä ei voi koskaan olla loppua, sillä siitä on tullut Jumalan kaltainen – ikuinen.
Human life continues—survives—because it has a universe function, the task of finding God. The faith-activated soul of man cannot stop short of the attainment of this goal of destiny; and when it does once achieve this divine goal, it can never end because it has become like God—eternal.
Hengellinen kehittyminen on kokemus siitä, että yhä useammin ja vapaaehtoisesti valitsee hyvyyden, mihin vielä liittyy se, että pahan mahdollisuus yhtäläisesti ja askel askeleelta vähenee. Päästäessä hyvyyden hyväksi tehdyn valinnan lopullisuuteen ja totuuden arvostamiskyvyn täysimääräisyyteen ilmaantuu sen myötä kauneuden ja pyhyyden täydellisyys, johon sisältyvä vanhurskaus ikiajoiksi estää sellaisen mahdollisuuden, että esiin nousisi edes potentiaalisen pahan ajatustakaan. Tällainen Jumalaa tunteva sielu ei luo mitään epäilevästä pahuudesta kertovaa varjoa, koska se toimii näin korkealla jumalallisen hyvyyden henkitasolla.
Spiritual evolution is an experience of the increasing and voluntary choice of goodness attended by an equal and progressive diminution of the possibility of evil. With the attainment of finality of choice for goodness and of completed capacity for truth appreciation, there comes into existence a perfection of beauty and holiness whose righteousness eternally inhibits the possibility of the emergence of even the concept of potential evil. Such a God-knowing soul casts no shadow of doubting evil when functioning on such a high spirit level of divine goodness.
Paratiisi-hengen läsnäolo ihmisen mielessä on ilmoitus-lupaus ja usko-sitoumus jumalallista etenemistä merkitsevästä ikuisesta olemassaolosta jokaiselle sielulle, joka pyrkii saavuttamaan samastumisen tähän kuolemattomaan ja ihmisen sisimmässä olevaan Universaalisen Isän henkiosaseen.
The presence of the Paradise spirit in the mind of man constitutes the revelation promise and the faith pledge of an eternal existence of divine progression for every soul seeking to achieve identity with this immortal and indwelling spirit fragment of the Universal Father.
Universumissa tapahtuvalle etenemiselle on ominaista yhä laajempi persoonallisuuden vapaus, sillä se liittyy yhä korkeampien itsensäymmärtämisen tasojen asteittaiseen saavuttamiseen ja sen seurauksena olevaan vapaaehtoiseen itsehillintään. Päästä hengellisessä itsehillinnässä täydellisyyteen on yhtä kuin universumissa nautittavan vapauden ja henkilökohtaisen kahleettomuuden täysimääräisyys. Usko ravitsee ja ylläpitää ihmisen sielua kaiken sen hämmennyksen keskellä, jonka hän joutuu alkuvaiheessa kokemaan etsiessään suuntaansa tässä valtavassa universumissa, kun rukouksesta puolestaan tulee sielun luovan mielikuvituksen erilaisten innoitusten ja uskon virikkeiden suuri yhdistäjä, siis sellaisen sielun, joka pyrkii samastumaan siinä olevan ja siihen liittyvän jumalallisen läsnäolon henki-ihanteisiin.
Universe progress is characterized by increasing personality freedom because it is associated with the progressive attainment of higher and higher levels of self-understanding and consequent voluntary self-restraint. The attainment of perfection of spiritual self-restraint equals completeness of universe freedom and personal liberty. Faith fosters and maintains man’s soul in the midst of the confusion of his early orientation in such a vast universe, whereas prayer becomes the great unifier of the various inspirations of the creative imagination and the faith urges of a soul trying to identify itself with the spirit ideals of the indwelling and associated divine presence.
Nämä sanat tekivät Naboniin syvän vaikutuksen, niin kuin teki jokainen hänen Jeesuksen kanssa käymänsä keskustelu. Nämä totuudet paloivat jatkuvasti hänen sydämessään, ja hän oli suureksi avuksi myöhemmin saapuneille Jeesuksen evankeliumin saarnaajille.
Nabon was greatly impressed by these words, as he was by each of his talks with Jesus. These truths continued to burn within his heart, and he was of great assistance to the later arriving preachers of Jesus’ gospel.