Urantiakirja.fi

Ladataan…

Urantiakirja.fi

Rekisteröidy
Siirry lukutekstiin

Luku 23 Yksinäiset Sanansaattajat

2. Yksinäisten Sanansaattajien tehtävät

Yksinäisiä Sanansaattajia ei ole annettu pysyvästi minkään yksittäisen taivaallisen persoonallisuuden tai tällaisten olentojen muodostaman ryhmän käyttöön. He toimivat aina toimeksiannon perusteella, ja tällaisessa palveluksessa ollessaan he työskentelevät asemapaikkanaan olevaa maailmaa ohjaavien persoonallisuuksien välittömässä valvonnassa. Omassa keskuudessaan heillä ei ole mitään organisaatiota eikä hallintoa; he ovat Yksinäisiä Sanansaattajia.
Ääretön Henki osoittaa Yksinäiset Sanansaattajat seuraaviin seitsemään palveluksenmukaiseen jakautumaan:
1. Paratiisin-Kolminaisuuden Sanansaattajat.
2. Havonan kehien Sanansaattajat.
3. Superuniversumien Sanansaattajat.
4. Paikallisuniversumien Sanansaattajat.
5. Osoitteettoman toimeksiannon saaneet tutkimusmatkailijat.
6. Erityistoimeksiannon saaneet suurlähettiläät ja tiedustelijat.
7. Totuudenilmoittajat.
Ei ole mitään estettä sille, etteikö näitä henkilähettejä voitaisi vaihtaa vapaasti toisentyyppisestä palvelusta toisentyyppiseen, ja tällaisia siirtoja tapahtuukin jatkuvasti. Mitään Yksinäisten Sanansaattajien erillisiä luokkia ei ole olemassa. He ovat hengellisesti samankaltaisia ja joka suhteessa tasavertaisia. Yleensä heidät yksilöidään numeron perusteella, mutta Ääretön Henki tuntee heidät heidän henkilökohtaisilla nimillään. Me muut tunnemme heidät heidän kulloisenkin toimeksiantonsa mukaan määräytyvän joko nimen tai numeron perusteella.
1. Paratiisin-Kolminaisuuden Sanansaattajat. Minulla ei ole lupaa paljastaa paljonkaan siitä, mitä Kolminaisuuden palvelukseen osoitettu viestinviejäryhmä tekee. He ovat Jumaluuksien uskottuja ja salaisia palvelijoita, ja kun heidän haltuunsa uskotaan erityisviestejä, jotka koskevat Jumaluuksien noudattamaa, vielä paljastumatonta toimintaohjelmaa ja tulevia toimenpiteitä, heidän ei tiedetä koskaan kavaltaneen sellaista salaisuutta eikä pettäneen heidän luokalleen osoitettua luottamusta. Ja tämä kaikki kerrotaan tässä yhteydessä – ei niin, että se näyttäisi kerskaavan heidän täydellisyydellään – vaan paremminkin osoitukseksi siitä, että Jumaluudet voivat luoda ja että he luovat täydellisiä olentoja.
Urantialla vallitseva hämmennys ja sekasorto eivät ole merkkinä siitä, että Paratiisin Hallitsijoilta puuttuisi kiinnostusta tai kykyä hoitaa asioita toisin. Luojilla on hallussaan kaikki valta tehdä Urantiasta todellinen paratiisi, mutta sen kaltaisella Eedenillä ei olisi mitään annettavaa sellaisten vahvojen, jalojen ja kokeneiden luonteiden kehittymiselle, jotka Jumalat aivan varmasti vasaroivat maailmastanne esille hädän alasimen ja tuskan moukarin välissä. Huolenne ja murheenne, koettelemuksenne ja pettymyksenne ovat aivan yhtä paljon osa jumalallista suunnitelmaa teidän sfäärillänne kuin ovat täydellisen keskusuniversumin maailmojen ylevä täydellisyys ja kaikkien olevaisten loputon soveltuvuus korkeimpaan tarkoitukseensa.
2. Havonan kehien Sanansaattajat. Koko ylösnousemuksellisen elämänvaiheenne ajan teillä on epämääräinen mutta jatkuvasti paraneva kyky tunnistaa Yksinäisten Sanansaattajien läsnäolo, kuitenkin vasta Havonaan saavuttuanne tunnistatte heidät erehtymättä. Ensimmäiset kasvoista kasvoihin tapaamanne sanansaattajat ovat Havonan kehien sanansaattajia.
Yksinäisillä Sanansaattajilla on erityinen suhde Havonan maailmojen syntyperäisasukkaisiin. Näillä sanansaattajilla, jotka keskenään yhdessä ollessaan ovat toiminnallisesti varsin vajavaisia, voi olla ja heillä on perin läheistä ja henkilökohtaista kanssakäymistä Havonan syntyperäisasukkaiden kanssa. Mutta ihmismielelle on aivan mahdotonta välittää käsitystä niistä ylevistä tyydytyksen tuntemuksista, jotka seuraavat siitä, kun näiden jumalallisen täydellisten olentojen mieli on yhteydessä tällaisten lähes transsendenttisten persoonallisuuksien henkeen.
3. Superuniversumien Sanansaattajat. Päivien Muinaiset, nuo Kolminaisuudesta polveutuvat persoonallisuudet, jotka johtavat seitsemän superuniversumin kohtaloja, nuo jumalallista valtaa ja hallinnollista viisautta edustavat kolmikot, saavat käyttöönsä runsaat määrät Yksinäisiä Sanansaattajia. Vain tämän viestinviejäkunnan avulla superuniversumin kolmiyhteiset hallitsijat voivat olla suoraan ja henkilökohtaisesti kanssakäymisissä toisen superuniversumin hallitsijoiden kanssa. Yksinäiset Sanansaattajat ovat ainoa käytettävissä oleva henkiälyä edustava olentotyyppi – Inspiroituja Kolminaisuushenkiä mahdollisesti lukuun ottamatta –, jotka voidaan lähettää superuniversumin päämajasta suoraan toisen superuniversumin päämajaan. Kaikkien muiden persoonallisuuksien on tehtävä sellaiset matkat Havonan ja Valtiashenkien toimeenpanomaailmojen kautta.
On olemassa sellaistakin tietoaineistoa, jota ei voi saada sen kummemmin Gravitaatiosanansaattajien kuin heijastustoiminnan tai tiedotuslähetystenkään kautta. Ja kun Päivien Muinaiset tietysti haluaisivat tietää nämäkin asiat, on heidän lähetettävä Yksinäinen Sanansaattaja tuon tiedon lähteille. Kauan ennen kuin Urantialla edes oli elämää, lähetettiin Uversasta tehtäväkäynnille keskusuniversumiin se Sanansaattaja, joka nyt on seurassani. Hän oli poissa Orvontonin nimenhuudoista miltei miljoonan vuoden ajan, mutta aikanaan hän palasi ja toi mukanaan halutut tiedot.
Superuniversumeissa Yksinäisten Sanansaattajien suorittamia palveluksia ei koske mikään rajoitus. He saavat toimia korkeitten tuomioistuinten päätösten täytäntöönpanijoina tai tietoaineiston kerääjinä toimipiirin hyväksi. Kaikista superuniversumeista Orvonton on heistä mieluisin palvelupaikka, sillä tarve on täällä suurin ja tilaisuudet sankarilliseen ponnisteluun ovat täällä moninkertaiset. Hädänalaisimmissa maailmoissa me kaikki saamme tyydytystä siitä, että toimintamme on entistäkin täysipainoisempaa.
4. Paikallisuniversumien Sanansaattajat. Paikallisuniversumissa Yksinäisten Sanansaattajien toimintaa ei koske mikään rajoitus. He ovat paikallisuniversumin Äiti-Hengen tarkoitusperien ja aikeiden uskollisia julkituojia, vaikka he silti täysin kuuluvatkin hallitsevan Mestari-Pojan hallinnon alaisuuteen. Ja tämä koskee kaikkia paikallisuniversumissa toimivia sanansaattajia siitä riippumatta, suorittavatko he matkojaan suoraan universumipäämajasta vai toimivatko he väliaikaisesti yhteistyössä Konstellaatioiden Isien, Järjestelmänhallitsijoiden vai Planeettaprinssien kanssa. Ennen kuin kaikki valta keskitetään Luoja-Pojan käsiin siinä yhteydessä, kun hänet korotetaan oman universuminsa suvereeniksi hallitsijaksi, nämä paikallisuniversumien sanansaattajat toimivat Päivien Muinaisten yleisjohdon alaisuudessa ja ovat välittömästi vastuussa Päivien Muinaisten paikalliselle edustajalle, Päivien Yhdistyneelle.
5. Osoitteettoman toimeksiannon saaneet tutkimusmatkailijat. Yksinäisten Sanansaattajien reservijoukon käydessä ylimiehitetyksi joku Seitsemästä Korkeimmasta Voimanohjaajasta lähettää heille kutsun ilmoittautua vapaaehtoisiksi tutkimusmatkalle. Eikä vapaaehtoisista ole koskaan pulaa, sillä heistä on mieluisaa tulla lähetetyiksi matkaan vapaina ja esteettöminä tutkimusmatkailijoina kokemaan uusien maailmojen ja universumien järjestymässä olevien ydinalueiden löytämisen tuottama elämys.
He lähtevät tutkimaan vihjeitä, jotka toimialueiden avaruudenpohdiskelijat ovat tuoneet esille. Paratiisin Jumaluuksien tiedossa on epäilemättä näiden avaruuden tuntemattomien energiajärjestelmien olemassaolo, mutta he eivät koskaan paljasta sellaisia tietoja. Elleivät Yksinäiset Sanansaattajat tutkisi ja kartoittaisi näitä uusia, järjestymässä olevia energiakeskuksia, nämä ilmiöt jäisivät aivan naapurustossakin olevien maailmojen älyllisiltä olennoilta pitkiksi ajoiksi vaille huomiota. Yksinäiset Sanansaattajat ovat luokkana äärimmäisen herkkiä vetovoiman suhteen. Niinpä he voivat toisinaan jäljittää hyvinkin pienten pimeitten planeettojen mahdollisen läsnäolon, juuri sellaisten maailmojen, jotka soveltuvat parhaiten elolliskokeiluihin.
Nämä osoitteettoman toimeksiannon saaneet sanansaattaja-löytöretkeilijät partioivat kokonaisuniversumia. He ovat yhtenään tutkimusmatkoilla, jotka suuntautuvat koko ulkoavaruuden kartoittamattomille seuduille. Hallussamme olevasta ulkoavaruuden maailmojen tapahtumia koskevasta tiedosta varsin suuri osa on peräisin Yksinäisten Sanansaattajien tutkimusmatkoilta, sillä monesti he työskentelevät ja suorittavat tutkimuksia yhdessä taivaallisten astronomien kanssa.
6. Erityistehtävän saaneet suurlähettiläät ja tiedustelijat. Samassa superuniversumissa sijaitsevat paikallisuniversumit vaihtavat tavan mukaan suurlähettiläitä, jotka on valittu näiden universumien syntyperäisluokkiin kuuluvien poikien keskuudesta. Mutta jotta säästyttäisiin viivytykseltä, pyydetään Yksinäisiä Sanansaattajia tuon tuostakin lähtemään suurlähettiläiksi toisesta paikallisluomuksesta toiseen ja edustamaan ja tulkitsemaan toista toimipiiriä toiselle. Kun esimerkiksi löydetään vastikään asutettu maailma, se saattaa osoittautua niin etäällä avaruudessa sijaitsevaksi, että kuluisi pitkä aika, ennen kuin serafin hahmossa kulkeva suurlähettiläs pystyisi saavuttamaan tämän kaukaisen universumin. Serafoitu olento ei missään olosuhteissa kykene ylittämään 899 370 Urantian kilometrin sekuntinopeutta. Massiiviset tähdet, risteävät virtaukset ja kiertotiet samoin kuin sivuutettavat vetovoimakappaleet ovat kaikki omiaan hidastamaan tätä nopeutta niin, että jos kysymys on pitkästä matkasta, keskinopeus on tavallisesti noin 885 000 kilometriä sekunnissa.
Kun ilmenee, että syntyperäiseltä suurlähettiläältä kuluisi satoja vuosia kaukaisen paikallisuniversumin saavuttamiseen, käy usein niin, että pyydetään Yksinäistä Sanansaattajaa siirtymään sinne välittömästi väliaikaiseksi suurlähettilääksi. Yksinäiset Sanansaattajat voivat kulkea hyvin lyhyessä ajassa, eivät Gravitaatiosanansaattajien tavoin täysin ajasta ja avaruudesta riippumatta, mutta miltei. On myös tilanteita, jolloin he palvelevat erityistehtävän saaneina tiedustelijoina.
7. Totuudenilmoittajat. Yksinäiset Sanansaattajat katsovat totuuden ilmoittamista tarkoittavan tehtävän korkeimmaksi omalle luokalleen annetuksi luottamuksenosoitukseksi. Ja he toimivat tavan takaa tässä ominaisuudessa superuniversumeista aina avaruuden yksittäisiin planeettoihin saakka. Kerran toisensa jälkeen heitä liitetään komissioihin, joita lähetetään maailmoihin ja paikallisjärjestelmiin laajentamaan totuuden julkituloa.
Solitary Messengers are not permanently attached to any individual or group of celestial personalities. They are on duty, always by assignment, and during such service they work under the immediate supervision of those who direct the realms of their attachment. Among themselves they have neither organization nor government of any kind; they are Solitary Messengers.
Solitary Messengers are assigned by the Infinite Spirit to the following seven divisions of service:
1. Messengers of the Paradise Trinity.
2. Messengers of the Havona Circuits.
3. Messengers of the Superuniverses.
4. Messengers of the Local Universes.
5. Explorers of Undirected Assignment.
6. Ambassadors and Emissaries of Special Assignment.
7. Revelators of Truth.
These spirit messengers are in every sense interchangeable from one type of service to another; such transfers are constantly taking place. There are no separate orders of Solitary Messengers; they are spiritually alike and in every sense equal. While they are generally designated by number, they are known to the Infinite Spirit by personal names. They are known to the rest of us by the name or number designative of their current assignment.
1. Messengers of the Paradise Trinity. I am not permitted to reveal much of the work of the group of messengers assigned to the Trinity. They are the trusted and secret servants of the Deities, and when intrusted with special messages which involve the unrevealed policies and future conduct of the Gods, they have never been known to divulge a secret or betray the confidence reposed in their order. And all this is related in this connection, not to appear boastful of their perfection, but rather to point out that the Deities can and do create perfect beings.
The confusion and turmoil of Urantia do not signify that the Paradise Rulers lack either interest or ability to manage affairs differently. The Creators are possessed of full power to make Urantia a veritable paradise, but such an Eden would not contribute to the development of those strong, noble, and experienced characters which the Gods are so surely forging out on your world between the anvils of necessity and the hammers of anguish. Your anxieties and sorrows, your trials and disappointments, are just as much a part of the divine plan on your sphere as are the exquisite perfection and infinite adaptation of all things to their supreme purpose on the worlds of the central and perfect universe.
2. Messengers of the Havona Circuits. Throughout the ascendant career you will be vaguely, but increasingly, able to detect the presence of the Solitary Messengers, but not until you reach Havona will you recognize them unmistakably. The first of the messengers you will see face to face will be those of the Havona circuits.
Solitary Messengers enjoy special relations with the natives of the Havona worlds. These messengers, who are so functionally handicapped when associating with one another, can and do have a very close and personal communion with the Havona natives. But it is quite impossible to convey to human minds the supreme satisfactions consequent upon the contact of the minds of these divinely perfect beings with the spirits of such near-transcendent personalities.
3. Messengers of the Superuniverses. The Ancients of Days, those personalities of Trinity origin who preside over the destinies of the seven superuniverses, those trios of divine power and administrative wisdom, are bountifully supplied with Solitary Messengers. It is only through this order of messengers that the triune rulers of one superuniverse can directly and personally communicate with the rulers of another. Solitary Messengers are the only available type of spirit intelligence—aside, possibly, from the Inspired Trinity Spirits—that can be dispatched from the headquarters of one superuniverse directly to the headquarters of another. All other personalities must make such excursions by way of Havona and the executive worlds of the Master Spirits.
There are some kinds of information which cannot be obtained either by Gravity Messengers, reflectivity, or broadcast. And when the Ancients of Days would certainly know these things, they must dispatch a Solitary Messenger to the source of knowledge. Long before the presence of life on Urantia the messenger now associated with me was assigned on a mission out of Uversa to the central universe—was absent from the roll calls of Orvonton for almost a million years but returned in due time with the desired information.
There is no limitation upon the service of Solitary Messengers in the superuniverses; they may function as executioners of the high tribunals or as intelligence gatherers for the good of the realm. Of all the supercreations they most delight to serve in Orvonton because here the need is greatest and the opportunities for heroic effort are greatly multiplied. In the more needy realms we all enjoy the satisfaction of a more replete function.
4. Messengers of the Local Universes. In the services of a local universe there is no limit upon the functioning of the Solitary Messengers. They are the faithful revealers of the motives and intent of the local universe Mother Spirit, although they are under the full jurisdiction of the reigning Master Son. And this is true of all messengers operating in a local universe, whether they are traveling out directly from universe headquarters, or whether they are acting temporarily in liaison with Constellation Fathers, System Sovereigns, or Planetary Princes. Before the concentration of all power in the hands of a Creator Son at the time of his elevation as sovereign ruler of his universe, these messengers of the local universes function under the general direction of the Ancients of Days and are immediately responsible to their resident representative, the Union of Days.
5. Explorers of Undirected Assignment. When the reserve corps of the Solitary Messengers is overrecruited, there issues from one of the Seven Supreme Power Directors a call for exploration volunteers; and there is never a lack of volunteers, for they delight to be dispatched as free and untrammeled explorers, to experience the thrill of finding the organizing nucleuses of new worlds and universes.
They go forth to investigate the clues furnished by the space contemplators of the realms. Undoubtedly the Paradise Deities know of the existence of these undiscovered energy systems of space, but they never divulge such information. If the Solitary Messengers did not explore and chart these newly organizing energy centers, such phenomena would long remain unnoticed even by the intelligences of adjacent realms. Solitary Messengers, as a class, are highly sensitive to gravity; accordingly they can sometimes detect the probable presence of very small dark planets, the very worlds which are best adapted to life experiments.
These messenger-explorers of undirected assignment patrol the master universe. They are constantly out on exploring expeditions to the uncharted regions of all outer space. Very much of the information which we possess of transactions in the realms of outer space, we owe to the explorations of the Solitary Messengers as they often work and study with the celestial astronomers.
6. Ambassadors and Emissaries of Special Assignment. Local universes situated within the same superuniverse customarily exchange ambassadors selected from their native orders of sonship. But to avoid delay, Solitary Messengers are frequently asked to go as ambassadors from one local creation to another, to represent and interpret one realm to another. For example: When a newly inhabited realm is discovered, it may prove to be so remote in space that a long time will pass before an enseraphimed ambassador can reach this far-distant universe. An enseraphimed being cannot possibly exceed the velocity of 558,840 Urantia miles in one second of your time. Massive stars, crosscurrents, and detours, as well as attraction tangents, will all tend to retard such speed so that on a long journey the velocity will average about 550,000 miles per second.
When it develops that it will require hundreds of years for a native ambassador to reach a far-distant local universe, a Solitary Messenger is often asked to proceed there immediately to act as ambassador ad interim. Solitary Messengers can go in very short order, not independently of time and space as do the Gravity Messengers, but nearly so. They also serve in other circumstances as emissaries of special assignment.
7. Revelators of Truth. The Solitary Messengers regard the assignment to reveal truth as the highest trust of their order. And they function ever and anon in this capacity, from the superuniverses to the individual planets of space. They are frequently attached to commissions which are sent to enlarge the revelation of truth to the worlds and systems.
SuomiEnglish

Urantia-kirja

Sisällysluettelo

← Kaikki luvut ja kirjahaku
EsipuheAvaa koko luku
Luku 1 Universaalinen IsäAvaa koko luku
Luku 2 Jumalan olemusAvaa koko luku
Luku 3 Jumalan attribuutitAvaa koko luku
Luku 4 Jumalan suhde maailmankaikkeuteenAvaa koko luku
Luku 5 Jumalan suhde yksilöönAvaa koko luku
Luku 6 Iankaikkinen PoikaAvaa koko luku
Luku 7 Iankaikkisen Pojan suhde maailmankaikkeuteenAvaa koko luku
Luku 8 Ääretön HenkiAvaa koko luku
Luku 9 Äärettömän Hengen suhde maailmankaikkeuteenAvaa koko luku
Luku 10 Paratiisin-KolminaisuusAvaa koko luku
Luku 11 Ikuinen Paratiisin SaariAvaa koko luku
Luku 12 Universumien universumiAvaa koko luku
Luku 13 Paratiisin pyhät sfääritAvaa koko luku
Luku 14 Keskus- ja jumalallinen universumiAvaa koko luku
Luku 15 Seitsemän superuniversumiaAvaa koko luku
Luku 16 Seitsemän ValtiashenkeäAvaa koko luku
Luku 17 Korkeimpien Henkien seitsemän ryhmääAvaa koko luku
Luku 18 Korkeimmat KolminaisuuspersoonallisuudetAvaa koko luku
Luku 19 Rinnasteiset kolminaisuusperäiset olennotAvaa koko luku
Luku 20 Jumalan Paratiisin-PojatAvaa koko luku
Luku 21 Paratiisin Luoja-PojatAvaa koko luku
Luku 22 Kolminaistetut Jumalan PojatAvaa koko luku
Luku 23 Yksinäiset SanansaattajatNykyinen lukuAvaa koko luku
Luku 24 Äärettömän Hengen korkeammat persoonallisuudetAvaa koko luku
Luku 25 Avaruuden SanansaattajajoukotAvaa koko luku
Luku 26 Keskusuniversumin hoivaavat hengetAvaa koko luku
Luku 27 Ensi asteen supernafien toimintaAvaa koko luku
Luku 28 Superuniversumien hoivaavat hengetAvaa koko luku
Luku 29 Universumivoiman ohjaajatAvaa koko luku
Luku 30 Suuruniversumin persoonallisuudetAvaa koko luku
Luku 31 Lopullisuuden SaavuttajakuntaAvaa koko luku
Luku 32 Paikallisuniversumien kehitysAvaa koko luku
Luku 33 Paikallisuniversumin hallintoAvaa koko luku
Luku 34 Paikallisuniversumin Äiti-HenkiAvaa koko luku
Luku 35 Jumalan paikallisuniversumipojatAvaa koko luku
Luku 36 ElämänkantajatAvaa koko luku
Luku 37 Paikallisuniversumin persoonallisuudetAvaa koko luku
Luku 38 Paikallisuniversumin hoivaavat hengetAvaa koko luku
Luku 39 Serafien armeijakunnatAvaa koko luku
Luku 40 Ylösnousemukselliset Jumalan pojatAvaa koko luku
Luku 41 Paikallisuniversumin fyysiset aspektitAvaa koko luku
Luku 42 Energia – mieli ja aineAvaa koko luku
Luku 43 KonstellaatiotAvaa koko luku
Luku 44 Taivaalliset taidetyöntekijätAvaa koko luku
Luku 45 Paikallisjärjestelmän hallintoAvaa koko luku
Luku 46 Paikallisjärjestelmän päämajaAvaa koko luku
Luku 47 Seitsemän mansiomaailmaaAvaa koko luku
Luku 48 MorontiaelämäAvaa koko luku
Luku 49 Asutut maailmatAvaa koko luku
Luku 50 PlaneettaprinssitAvaa koko luku
Luku 51 Planetaariset AatamitAvaa koko luku
Luku 52 Planetaariset kuolevaisten aikakaudetAvaa koko luku
Luku 53 Luciferin kapinaAvaa koko luku
Luku 54 Luciferin kapinaan liittyvät ongelmatAvaa koko luku
Luku 55 Valon ja elämän sfääritAvaa koko luku
Luku 56 Universaalinen ykseysAvaa koko luku
Luku 57 Urantian alkuperäAvaa koko luku
Luku 58 Elämän juurruttaminen UrantialleAvaa koko luku
Luku 59 Elämän merellisen muodon aikakausi UrantiallaAvaa koko luku
Luku 60 Urantia maaeliöstön varhaiskaudellaAvaa koko luku
Luku 61 Nisäkkäiden aikakausi UrantiallaAvaa koko luku
Luku 62 Alkuihmisen kantarodutAvaa koko luku
Luku 63 Ensimmäinen ihmisperheAvaa koko luku
Luku 64 Evolutionaariset värilliset rodutAvaa koko luku
Luku 65 Evoluution valvontaAvaa koko luku
Luku 66 Urantian PlaneettaprinssiAvaa koko luku
Luku 67 Planeetan kapinaAvaa koko luku
Luku 68 Sivilisaation sarastusAvaa koko luku
Luku 69 Ihmisen perusinstituutiotAvaa koko luku
Luku 70 Ihmisperäisen hallitusjärjestelmän kehitysAvaa koko luku
Luku 71 Valtion kehittyminenAvaa koko luku
Luku 72 Erään naapuriplaneetan hallitusjärjestelmäAvaa koko luku
Luku 73 Eedenin PuutarhaAvaa koko luku
Luku 74 Aatami ja EevaAvaa koko luku
Luku 75 Aatami ja Eeva rikkovat sopimuksensaAvaa koko luku
Luku 76 Toinen PuutarhaAvaa koko luku
Luku 77 KeskiväliolennotAvaa koko luku
Luku 78 Violetti rotu Aatamin aikojen jälkeenAvaa koko luku
Luku 79 Andiittien leviäminen itämaihinAvaa koko luku
Luku 80 Andiittien leviäminen länsimaihinAvaa koko luku
Luku 81 Nykysivilisaation kehittyminenAvaa koko luku
Luku 82 Avioliiton kehitysAvaa koko luku
Luku 83 AvioliittoinstituutioAvaa koko luku
Luku 84 Avioliitto ja perhe-elämäAvaa koko luku
Luku 85 Palvonnan alkujuuretAvaa koko luku
Luku 86 Uskonnon varhaiskehitysAvaa koko luku
Luku 87 AavekultitAvaa koko luku
Luku 88 Fetissit, taikakalut ja magiaAvaa koko luku
Luku 89 Synti, uhri ja sovitusAvaa koko luku
Luku 90 Shamanismi – poppamiehet ja papitAvaa koko luku
Luku 91 Rukoilun kehityshistoriaAvaa koko luku
Luku 92 Uskonnon myöhempi kehitysAvaa koko luku
Luku 93 Makiventa MelkisedekAvaa koko luku
Luku 94 Melkisedekin opetusten vaikutus itämaillaAvaa koko luku
Luku 95 Melkisedekin opetusten vaikutus LevantissaAvaa koko luku
Luku 96 Jahve – heprealaisten JumalaAvaa koko luku
Luku 97 Jumalakäsityksen kehitys heprealaisten keskuudessaAvaa koko luku
Luku 98 Melkisedekin opetusten vaikutus länsimaissaAvaa koko luku
Luku 99 Uskontoon liittyvät yhteiskunnalliset kysymyksetAvaa koko luku
Luku 100 Uskonto ihmisen kokemuksessaAvaa koko luku
Luku 101 Uskonnon todellinen luonneAvaa koko luku
Luku 102 Uskonnollisen uskon perustuksetAvaa koko luku
Luku 103 Uskonnollisen kokemuksen reaalisuusAvaa koko luku
Luku 104 Kolminaisuuskäsityksen kasvuAvaa koko luku
Luku 105 Jumaluus ja todellisuusAvaa koko luku
Luku 106 Universumin todellisuustasotAvaa koko luku
Luku 107 Ajatuksensuuntaajien alkuperä ja olemusAvaa koko luku
Luku 108 Ajatuksensuuntaajien tehtävä ja toimintaAvaa koko luku
Luku 109 Suuntaajien suhde universumin luotuihinAvaa koko luku
Luku 110 Suuntaajien suhde yksittäisiin kuolevaisiinAvaa koko luku
Luku 111 Suuntaaja ja sieluAvaa koko luku
Luku 112 Persoonallisuuden eloonjääminenAvaa koko luku
Luku 113 KohtalonsuojelijaserafitAvaa koko luku
Luku 114 Serafien planetaarinen hallitusAvaa koko luku
Luku 115 Korkein OlentoAvaa koko luku
Luku 116 Kaikkivaltias KorkeinAvaa koko luku
Luku 117 Korkein JumalaAvaa koko luku
Luku 118 Korkein ja Perimmäinen – ajallisuus ja avaruusAvaa koko luku
Luku 119 Kristus Mikaelin lahjoittautumisetAvaa koko luku
Luku 120 Mikaelin lahjoittautuminen UrantiallaAvaa koko luku
Luku 121 Mikaelin lahjoittautumisen aikaiset olotAvaa koko luku
Luku 122 Jeesuksen syntymä ja vauvaikäAvaa koko luku
Luku 123 Jeesuksen varhaislapsuusAvaa koko luku
Luku 124 Jeesuksen myöhempi lapsuusikäAvaa koko luku
Luku 125 Jeesus JerusalemissaAvaa koko luku
Luku 126 Kaksi ratkaisevan tärkeää vuottaAvaa koko luku
Luku 127 NuoruusvuodetAvaa koko luku
Luku 128 Jeesuksen varhaismiehuusAvaa koko luku
Luku 129 Jeesuksen aikuisiän loppupuoliAvaa koko luku
Luku 130 Matkalla RoomaanAvaa koko luku
Luku 131 Maailman uskonnotAvaa koko luku
Luku 132 Roomassa vietetty aikaAvaa koko luku
Luku 133 Paluu RoomastaAvaa koko luku
Luku 134 Siirtymäkauden vuodetAvaa koko luku
Luku 135 Johannes KastajaAvaa koko luku
Luku 136 Kaste ja ne neljäkymmentä päivääAvaa koko luku
Luku 137 Odottelua GalileassaAvaa koko luku
Luku 138 Valtakunnan sanansaattajain kouluttaminenAvaa koko luku
Luku 139 Kaksitoista apostoliaAvaa koko luku
Luku 140 Kahdentoista apostolin virkaanasettaminenAvaa koko luku
Luku 141 Julkisen toiminnan alkuAvaa koko luku
Luku 142 Pääsiäinen JerusalemissaAvaa koko luku
Luku 143 Matka Samarian halkiAvaa koko luku
Luku 144 Gilboalla ja DekapoliissaAvaa koko luku
Luku 145 Neljä vaiheikasta päivää KapernaumissaAvaa koko luku
Luku 146 Ensimmäinen Galilean-saarnamatkaAvaa koko luku
Luku 147 Pistäytyminen JerusalemissaAvaa koko luku
Luku 148 Evankelistojen koulutusta BetsaidassaAvaa koko luku
Luku 149 Toinen saarnamatkaAvaa koko luku
Luku 150 Kolmas saarnamatkaAvaa koko luku
Luku 151 Odottelua ja opetusta järvenrannallaAvaa koko luku
Luku 152 Kapernaumin kriisiin johtaneet tapahtumatAvaa koko luku
Luku 153 Kapernaumin kriisiAvaa koko luku
Luku 154 Viimeiset Kapernaumissa vietetyt päivätAvaa koko luku
Luku 155 Pakomatka Pohjois-Galilean halkiAvaa koko luku
Luku 156 Oleskelu Tyyrossa ja SiidonissaAvaa koko luku
Luku 157 Filippuksen KesareassaAvaa koko luku
Luku 158 KirkastusvuoriAvaa koko luku
Luku 159 Kiertomatka DekapoliissaAvaa koko luku
Luku 160 Rodan AleksandrialainenAvaa koko luku
Luku 161 Jatkokeskustelut Rodanin kanssaAvaa koko luku
Luku 162 LehtimajanjuhlaAvaa koko luku
Luku 163 Seitsemänkymmenen opettajan virkaanasettajaiset MagadanissaAvaa koko luku
Luku 164 Temppelin vihkimisen muistojuhlaAvaa koko luku
Luku 165 Perean-lähetysretki alkaaAvaa koko luku
Luku 166 Viimeinen käynti Pohjois-PereassaAvaa koko luku
Luku 167 Käynti FiladelfiassaAvaa koko luku
Luku 168 Lasaruksen kuolleistaherättäminenAvaa koko luku
Luku 169 Viimeinen opetuskerta PellassaAvaa koko luku
Luku 170 Taivaan valtakuntaAvaa koko luku
Luku 171 Matkalla JerusalemiinAvaa koko luku
Luku 172 Jerusalemiin-menoAvaa koko luku
Luku 173 Maanantai JerusalemissaAvaa koko luku
Luku 174 Tiistaiaamu temppelissäAvaa koko luku
Luku 175 Viimeinen temppelipuheAvaa koko luku
Luku 176 Tiistai-ilta ÖljymäelläAvaa koko luku
Luku 177 Keskiviikko – lepopäiväAvaa koko luku
Luku 178 Viimeinen leirillä vietetty päiväAvaa koko luku
Luku 179 Viimeinen ehtoollinenAvaa koko luku
Luku 180 JäähyväispuheAvaa koko luku
Luku 181 Viimeiset kehotukset ja varoituksetAvaa koko luku
Luku 182 GetsemanessaAvaa koko luku
Luku 183 Jeesus kavalletaan ja pidätetäänAvaa koko luku
Luku 184 Sanhedrinin oikeusistuimen edessäAvaa koko luku
Luku 185 Oikeuskäsittely Pilatuksen edessäAvaa koko luku
Luku 186 Hetkeä ennen ristiinnaulitsemistaAvaa koko luku
Luku 187 RistiinnaulitseminenAvaa koko luku
Luku 188 Haudassaolon aikaAvaa koko luku
Luku 189 KuolleistanousuAvaa koko luku
Luku 190 Jeesuksen morontiailmestymisetAvaa koko luku
Luku 191 Ilmestymiset apostoleille ja muille johtohenkilöilleAvaa koko luku
Luku 192 Ilmestymiset GalileassaAvaa koko luku
Luku 193 Viimeiset ilmestymiset ja taivaaseenastuminenAvaa koko luku
Luku 194 Totuuden Hengen lahjoittaminenAvaa koko luku
Luku 195 Helluntain jälkeenAvaa koko luku
Luku 196 Jeesuksen uskoAvaa koko luku

Pikaluku

Avaa luku →

Jaa jae

Urantia-kirjan

Sanasto

Urantia-kirjan

Ehdota sanaa

-
1.00×

Luo uusi keskustelu

×