Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Monista tiedossani olevista syistä, joiden vuoksi Luciferia ja hänen liittolaisiaan ei internoitu eikä tuomittu nopeammin, minulla on lupa mainita seuraavat:
1. Armo edellyttää, että jokaisella väärintekijällä tulee olla riittävästi aikaa, jonka kuluessa hän voi muodostaa harkitun ja kaikin puolin parhaana pitämänsä kannan omiin pahoihin ajatuksiinsa ja synnillisiin tekoihinsa.
2. Korkeinta oikeudellisuutta hallitsee Isän tuntema rakkaus; oikeudellisuus ei sen vuoksi koskaan tuhoa sitä, jonka armo voi pelastaa. Jokaiselle pahantekijälle suodaan aikaa pelastuksen vastaanottamiseen.
3. Kukaan rakastava isä ei ole koskaan kärkäs rankaisemaan perheensä hairahtunutta jäsentä. Kärsivällisyys voi toimia vain sidoksissa aikaan.
4. Vaikka väärintekeminen aina vahingoittaa perhettä, viisaus ja rakkaus kehottavat hairahtumattomia lapsia sietämään harhateille joutunutta veljeä aikana, jonka rakastava isä on myöntänyt synnintekijälle, jotta tämä huomaisi menettelynsä erheellisyyden ja valitsisi pelastuksen.
5. Riippumatta siitä, mikä Mikaelin asenne oli Luciferia kohtaan, huolimatta siitä, että hän on Luciferin Luoja-isä, Luoja-Pojan toimialaan ei kuulunut summittainen oikeudenkäyttö Järjestelmän Hallitsija -luopurin suhteen, sillä hän ei vielä silloin ollut suorittanut loppuun sitä lahjoittautumisista koostunutta elämänvaihettaan, jolla hän saavutti Nebadoniin kohdistuvan rajoittamattoman hallitsijanvallan.
6. Päivien Muinaiset olisivat voineet tuhota nämä kapinalliset välittömästi, mutta he hävittävät väärintekijöitä harvoin ilman perinpohjaista oikeuskäsittelyä. Tässä tapauksessa he kieltäytyivät peruuttamasta Mikaelin päätöksiä.
7. On ilmeistä, että Immanuel neuvoi Mikaelia pysyttelemään kapinallisten yläpuolella ja antamaan kapinan kulkea luonnollista, itsetuhoon päättyvää kulkuaan. Ja Päivien Yhdistyneen viisaus on ajallinen heijastuma Paratiisin-Kolminaisuuden yhdistyneestä viisaudesta.
8. Edentian Päivien Uskollinen neuvoi Konstellaation-Isiä antamaan kapinallisille vapaat kädet, jotta kaikki myötätunto näitä pahantekijöitä kohtaan sitäkin nopeammin kitkeytyisi Norlatiadekin joka ainoan nykyisen ja tulevan kansalaisen – jokaisen kuolevaisen, morontia- tai henkiolennon – sydämestä.
9. Orvontonin Korkeimman Toimeenpanijan henkilökohtainen edustaja antoi Jerusemissa Gabrielille neuvon huolehtia siitä, että jokaisella elävällä olennolla olisi täysi mahdollisuus kypsyttää harkittu kanta asioihin, joista Luciferin vapaudenjulistuksessa oli kysymys. Kun kerran kapinan aiheuttaneet kysymykset olivat nousseet puheenaiheiksi, Gabrielia hätätila-asioissa neuvova Paratiisin-neuvonantaja ilmoitti, että mikäli tällaista täyttä ja esteetöntä mahdollisuutta ei kaikille Norlatiadekin luoduille myönnettäisi, siinä tapauksessa kaikkia tällaisia varauksellisia ja epäilyksen vaivaamia luotuja koskeva Paratiisin määräämä karanteeni laajennettaisiin itsesuojelutarkoituksessa koskemaan koko konstellaatiota. Jotta ylösnousemuksen ovet Paratiisiin pysyisivät auki Norlatiadekin olennoille, oli välttämätöntä huolehtia siitä, että kapina kehittyi täyteen mittaansa, ja varmistaa, että kaikki sen kanssa tavalla taikka toisella tekemisissä olevat olennot määrittelisivät siihen tyhjentävän kantansa.
10. Salvingtonin Jumalallinen Hoivaaja julkaisi kolmantena itsenäisenä julistuksenaan valtuutuksen, joka määräsi, ettei pidä tehdä mitään, mikä puolittain ehostaisi, pelkurimaisesti piilottaisi tai muuten kätkisi kapinallisten ja kapinan inhottavat kasvot. Enkelijoukot määrättiin työskentelemään synnin ilmeen täydellisen paljastumisen ja rajoittamattoman ilmitulomahdollisuuden hyväksi, sillä se olisi joutuisin tapa parantaa pahuuden ja synnin rutto täydellisesti ja lopullisesti.
11. Jerusemissa organisoitiin entisistä kuolevaisista hätätilaneuvosto, johon kuului Voimallisia Sanansaattajia, samanlaisista tilanteista henkilökohtaista kokemusta omaavia kunnialla kruunattuja kuolevaisia sekä näiden työtovereita. He varoittivat Gabrielia, että ainakin kolminkertainen määrä olentoja joutuisi harhaan, jos kapinan tukahduttamisessa pyrittäisiin käyttämään mielivaltaisia tai summittaisia keinoja. Uversan koko neuvonantajakunta kehotti yksimielisesti Gabrielia antamaan kapinan kulkea oman luonnollisen tiensä päähän, vaikka sen seuraamusten kitkeminen vaatisi miljoona vuotta.
12. Aika on jopa ajallisuuden universumeissa suhteellista: Olettakaamme, että joku elinikänsä puolesta keskimääräinen Urantian kuolevainen suorittaisi rikoksen, joka panisi liikkeelle maailmanlaajuisen sekasorron, ja jos hänet vangittaisiin, tuomittaisiin ja teloitettaisiin kahden tai kolmen päivän kuluessa rikoksen tekopäivästä, tuntuisiko se teistä pitkältä ajalta? Ja kuitenkin se olisi parhaiten verrattavissa Luciferin elämän pituuteen siinäkin tapauksessa, että hänen nyt aloitettua tuomitsemistaan ei vietäisi päätökseen vielä sataantuhanteen Urantian vuoteen. Ajan suhteellinen kuluminen Uversan näkökulmasta, Uversan, jossa oikeudenkäynti on vireillä, on ilmaistavissa sanomalla, että Luciferin rikos tuotiin oikeuden käsiteltäväksi, ennen kuin kaksi ja puoli sekuntia oli kulunut sen tekohetkestä. Paratiisin näkökulmasta katsottuna tuomitseminen tapahtuu samanaikaisesti itse teon kanssa.
On olemassa vielä yhtä suuri määrä osittain teidän käsitettävissänne olevia syitä siihen, miksi Luciferin kapinaa ei mielivaltaisesti pysäytetty, mutta minun ei ole lupa niitä kertoa. Saan ilmoittaa teille, että me Uversassa opetamme neljäkymmentäkahdeksan syytä siihen, miksi pahan sallitaan kulkea moraaliseen vararikkoon ja hengelliseen hävittämiseen johtavan tiensä loppuun. Epäilemättä on vielä aivan yhtä monta syytä, joita minäkään en tunne.
Of the many reasons known to me as to why Lucifer and his confederates were not sooner interned or adjudicated, I am permitted to recite the following:
1. Mercy requires that every wrongdoer have sufficient time in which to formulate a deliberate and fully chosen attitude regarding his evil thoughts and sinful acts.
2. Supreme justice is dominated by a Father’s love; therefore will justice never destroy that which mercy can save. Time to accept salvation is vouchsafed every evildoer.
3. No affectionate father is ever precipitate in visiting punishment upon an erring member of his family. Patience cannot function independently of time.
4. While wrongdoing is always deleterious to a family, wisdom and love admonish the upright children to bear with an erring brother during the time granted by the affectionate father in which the sinner may see the error of his way and embrace salvation.
5. Regardless of Michael’s attitude toward Lucifer, notwithstanding his being Lucifer’s Creator-father, it was not in the province of the Creator Son to exercise summary jurisdiction over the apostate System Sovereign because he had not then completed his bestowal career, thereby attaining unqualified sovereignty of Nebadon.
6. The Ancients of Days could have immediately annihilated these rebels, but they seldom execute wrongdoers without a full hearing. In this instance they refused to overrule the Michael decisions.
7. It is evident that Immanuel counseled Michael to remain aloof from the rebels and allow rebellion to pursue a natural course of self-obliteration. And the wisdom of the Union of Days is the time reflection of the united wisdom of the Paradise Trinity.
8. The Faithful of Days on Edentia advised the Constellation Fathers to allow the rebels free course to the end that all sympathy for these evildoers should be the sooner uprooted in the hearts of every present and future citizen of Norlatiadek—every mortal, morontia, or spirit creature.
9. On Jerusem the personal representative of the Supreme Executive of Orvonton counseled Gabriel to foster full opportunity for every living creature to mature a deliberate choice in those matters involved in the Lucifer Declaration of Liberty. The issues of rebellion having been raised, the Paradise emergency adviser of Gabriel portrayed that, if such full and free opportunity were not given all Norlatiadek creatures, then would the Paradise quarantine against all such possible halfhearted or doubt-stricken creatures be extended in self-protection against the entire constellation. To keep open the Paradise doors of ascension to the beings of Norlatiadek, it was necessary to provide for the full development of rebellion and to insure the complete determination of attitude on the part of all beings in any way concerned therewith.
10. The Divine Minister of Salvington issued as her third independent proclamation a mandate directing that nothing be done to half cure, cowardly suppress, or otherwise hide the hideous visage of rebels and rebellion. The angelic hosts were directed to work for full disclosure and unlimited opportunity for sin-expression as the quickest technique of achieving the perfect and final cure of the plague of evil and sin.
11. An emergency council of ex-mortals consisting of Mighty Messengers, glorified mortals who had had personal experience with like situations, together with their colleagues, was organized on Jerusem. They advised Gabriel that at least three times the number of beings would be led astray if arbitrary or summary methods of suppression were attempted. The entire Uversa corps of counselors concurred in advising Gabriel to permit the rebellion to take its full and natural course, even if it should require a million years to wind up the consequences.
12. Time, even in a universe of time, is relative: If a Urantia mortal of average length of life should commit a crime which precipitated world-wide pandemonium, and if he were apprehended, tried, and executed within two or three days of the commission of the crime, would it seem a long time to you? And yet that would be nearer a comparison with the length of Lucifer’s life even if his adjudication, now begun, should not be completed for a hundred thousand Urantia years. The relative lapse of time from the viewpoint of Uversa, where the litigation is pending, could be indicated by saying that the crime of Lucifer was being brought to trial within two and a half seconds of its commission. From the Paradise viewpoint the adjudication is simultaneous with the enactment.
There are an equal number of reasons for not arbitrarily stopping the Lucifer rebellion which would be partially comprehensible to you, but which I am not permitted to narrate. I may inform you that on Uversa we teach forty-eight reasons for permitting evil to run the full course of its own moral bankruptcy and spiritual extinction. I doubt not that there are just as many additional reasons not known to me.
SuomiEnglish