Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
KOSKA Gonodilla oli mukanaan Intian ruhtinaiden lähettämiä tervehdyksiä Rooman hallitsijalle Tiberiukselle, niin kolmantena päivänä Roomaan-saapumisensa jälkeen molemmat intialaiset ja Jeesus astuivat hänen eteensä. Äreä keisari oli tuona päivänä epätavallisen hyväntuulinen ja jutteli pitkään kolmikkomme kanssa. Ja kun nämä olivat poistuneet hänen luotaan, keisari lausui oikealla puolellaan seisovalle adjutantille seuraavan huomion Jeesuksesta: ”Jos minulla olisi tuon kaverin kuninkaallinen ryhti ja hienostunut käytös, niin olisinpa oikea keisari, täh?”
Roomassa viettämänään aikana Ganidilla oli säännölliset tunnit sekä opiskelua että eri puolilla kaupunkia sijaitseviin nähtävyyksiin tutustumista varten. Hänen isällään oli toimitettavanaan paljon liikeasioita, ja koska tämä halusi, että hänen pojastaan varttuisi hänelle arvollinen seuraaja hänen laajojen kauppasuhteidensa hoitajana, hän arveli ajan kypsäksi esitellä poika liikemaailmalle. Roomassa oli monia Intian kansalaisia, ja usein joku Gonodin omista palkollisista kulki hänen mukanaan tulkkina, joten Jeesus saattoi käyttää kokonaisia päiviä oman mielensä mukaan. Näin hänelle jäi aikaa tutustua perin pohjin tähän kahden miljoonan asukkaan kaupunkiin. Hänet saattoi nähdä vähän väliä forumilla, joka oli kaupungin poliittisen, juridisen ja liike-elämän keskus. Hän kiipesi monesti Capitoliumille, ja katsellessaan tätä Jupiterille, Junolle ja Minervalle omistettua suurenmoista temppeliä hän pohti sitä tietämättömyyden orjuutta, jossa tuolloisia roomalaisia pidettiin. Paljon hän vietti aikaa myös Palatinuskukkulalla, jolla sijaitsivat keisarin residenssi, Apollon temppeli sekä kreikkalainen ja latinalainen kirjasto.
Tuohon aikaan Rooman keisarikuntaan kuuluivat koko Etelä-Eurooppa, Vähä-Aasia, Syyria, Egypti ja Luoteis-Afrikka; ja sen asujaimistoon kuului itäisen pallonpuoliskon jokaisen maan kansalaisia. Jeesuksen halu päästä tutkimaan tätä Urantian kuolevaisista koostuvaa kosmopoliittista väenkeskittymää ja saada tutustua siihen oli suurimpana syynä hänen suostumukseensa tämän matkan tekemiseen.
Roomassa ollessaan Jeesus oppi ihmisistä paljon, mutta arvokkain kaikista hänen tässä kaupungissa kuuden kuukauden oleskelun jälkeen saamistaan moninaisista kokemuksista oli yhteys, jonka hän loi maailmanvallan pääkaupungin uskonnollisiin johtajiin, sekä hänen vaikutuksensa heihin. Jo ennen kuin Jeesuksen ensimmäinen Rooman-viikko oli päättynyt, hän oli etsinyt käsiinsä kyynikkojen, stoalaisten ja mysteerikulttien, eritoten mitralaisryhmän, arvolliset johtajat ja tutustunut heihin. Emme tiedä, miten tarkasti Jeesus aavisti, että juutalaiset tulisivat torjumaan hänen sanomansa, mutta on varmaa, että hän aavisti, kuinka hänen sananviejänsä ennen pitkää saapuisivat Roomaan julistamaan sanaa taivaan valtakunnasta; ja siksi hän ryhtyi mitä hämmästyttävimmällä tavalla valmistamaan tietä sille, että näiden sanoma otettaisiin sitäkin paremmin ja varmemmin vastaan. Johtavien stoalaisten joukosta hän valitsi viisi, kyynikoista yksitoista ja mysteerikulttien johtajista kuusitoista, ja lähes kuuden kuukauden ajan hän käytti suuren osan vapaa-ajastaan läheiseen yhdessäoloon näiden uskonnon opettajien kanssa. Ja hänen opetusmenetelmänsä oli seuraavanlainen: Hän ei kertaakaan takertunut heidän erehdyksiinsä eikä sanallakaan puuttunut heidän opetuksissaan esiintyviin puutteellisuuksiin. Kussakin tapauksessa hän tapasi ottaa erikseen esille heidän opetuksiinsa sisältyvän totuuden ja jatkaa sitten keskustelua siten, että tämä totuus kävi heidän mielessään entistäkin houkuttelevammaksi ja valaistummaksi niin, että tämä totuuden painottuminen varsin lyhyessä ajassa työnsi tehokkaasti tieltään siihen liittyneen erheen. Ja näin nämä Jeesuksen opettamat miehet ja naiset valmentuivat varhaiskristillisten lähetyssaarnaajien opetuksiin sisältyneiden uusien ja samankaltaisten totuuksien myöhempään tunnistamiseen. Juuri tämä varhaisessa vaiheessa tapahtunut evankeliuminjulistajien opetusten hyväksyminen antoi tuntemamme voimakkaan sysäyksen kristinuskon nopealle leviämiselle Roomaan ja sieltä koko valtakunnan alueelle.
Tämän huomionarvoisen teon merkitys käy paremmin ymmärrettäväksi, kun toteamme lisäksi sen seikan, että tämän Jeesuksen opettaman kolmenkymmenenkahden Rooman uskonnollisen johtajan ryhmän kohdalla ponnistelut osoittautuivat turhiksi vain kahden kohdalla. Muista kolmestakymmenestä tuli keskushenkilöitä aikana, jolloin Roomassa laskettiin kristinuskon perustukset, ja muutamat heistä olivat antamassa apuaan myös, kun mitralaisuuden päätemppeli muutettiin tuon kaupungin ensimmäiseksi kristilliseksi kirkkorakennukseksi. Me, jotka katselemme ihmisten toimia kulissien takaa ja yhdeksäntoista vuosisadan ajallisessa valossa, panemme merkille kolme sellaista suurenmoisen arvokasta tekijää, jotka vaikuttivat näyttämön varhaiseen valmistumiseen kristinuskon nopealle leviämiselle kaikkialle Eurooppaan, ja ne ovat:
1. Simon Pietarin valitseminen apostoliksi sekä se, että hänet pidettiin tässä tehtävässä.
2. Jerusalemissa käyty keskustelu Stefanuksen kanssa, jonka kuolema johti Saulus Tarsoslaisen siirtymiseen kristinuskon puolelle.
3. Näiden kolmenkymmenen roomalaisen alustava valmentaminen niin, että heistä myöhemmin tuli uuden uskonnon johtajia Roomassa ja koko valtakunnan piirissä.
Vaikka Stefanus ja kolmekymmentä valittua saivat kokea kaikenlaista, heidän mieleensä ei koko aikana koskaan juolahtanut, että he olivat kerran keskustelleet sen miehen kanssa, jonka nimestä tuli heidän uskonnonopetuksensa aihe. Jeesuksen tekemä työ alkuperäisten kolmenkymmenenkahden hyväksi oli täysin henkilökohtaista. Näiden yksilöjen hyväksi suorittamiensa ponnistelujen kuluessa Damaskoksen kirjanoppinut ei koskaan tavannut heistä kerrallaan useampaa kuin kolmea, harvoin useampaa kuin kahta, sillä useimmiten hän opetti heitä yksittäin. Ja hän saattoi suorittaa tämän suuren uskonnollisen opetustyön siksi, etteivät nämä miehet ja naiset olleet perinteen sitomia; he eivät olleet vakiintuneiden ennakkokäsitysten uhreja sikäli, että heillä olisi ollut valmiit käsitykset tulevaisuuden uskonnollisista kehityskuluista.
Monet olivat ne kerrat pian tämän jälkeen seuranneina vuosina, jolloin Pietari, Paavali ja muut Rooman kristilliset opettajat saivat kuulla tästä damaskoslaisesta kirjanoppineesta, joka oli kulkenut heidän edellään ja oli niin ilmeisen selvästi (ja tietämättään, niin kuin he luulivat) valmistellut tietä heidän tulla uusi evankeliumi mukanaan. Vaikkei Paavali koskaan todellisuudessa aavistanut tämän damaskoslaisen kirjanoppineen henkilöllisyyttä, hän tuli vähän ennen kuolemaansa kuitenkin henkilökuvausten samankaltaisuuden perusteella siihen johtopäätökseen, että ”antiokialainen teltantekijä” oli samalla myös ”damaskoslainen kirjanoppinut”. Roomassa saarnatessaan Simon Pietari arveli eräässä tilanteessa, jolloin hän oli kuunnellut kuvausta mainitusta damaskoslaisesta kirjanoppineesta, että tämä henkilö olisi saattanut olla Jeesus, mutta hän torjui ajatuksen yhtä nopeasti, koska hän varsin hyvin tiesi (niin kuin hän luuli), ettei Mestari ollut koskaan käynyt Roomassa.
SINCE Gonod carried greetings from the princes of India to Tiberius, the Roman ruler, on the third day after their arrival in Rome the two Indians and Jesus appeared before him. The morose emperor was unusually cheerful on this day and chatted long with the trio. And when they had gone from his presence, the emperor, referring to Jesus, remarked to the aide standing on his right, “If I had that fellow’s kingly bearing and gracious manner, I would be a real emperor, eh?”
While at Rome, Ganid had regular hours for study and for visiting places of interest about the city. His father had much business to transact, and desiring that his son grow up to become a worthy successor in the management of his vast commercial interests, he thought the time had come to introduce the boy to the business world. There were many citizens of India in Rome, and often one of Gonod’s own employees would accompany him as interpreter so that Jesus would have whole days to himself; this gave him time in which to become thoroughly acquainted with this city of two million inhabitants. He was frequently to be found in the forum, the center of political, legal, and business life. He often went up to the Capitolium and pondered the bondage of ignorance in which these Romans were held as he beheld this magnificent temple dedicated to Jupiter, Juno, and Minerva. He also spent much time on Palatine hill, where were located the emperor’s residence, the temple of Apollo, and the Greek and Latin libraries.
At this time the Roman Empire included all of southern Europe, Asia Minor, Syria, Egypt, and northwest Africa; and its inhabitants embraced the citizens of every country of the Eastern Hemisphere. His desire to study and mingle with this cosmopolitan aggregation of Urantia mortals was the chief reason why Jesus consented to make this journey.
Jesus learned much about men while in Rome, but the most valuable of all the manifold experiences of his six months’ sojourn in that city was his contact with, and influence upon, the religious leaders of the empire’s capital. Before the end of the first week in Rome Jesus had sought out, and had made the acquaintance of, the worth-while leaders of the Cynics, the Stoics, and the mystery cults, in particular the Mithraic group. Whether or not it was apparent to Jesus that the Jews were going to reject his mission, he most certainly foresaw that his messengers were presently coming to Rome to proclaim the kingdom of heaven; and he therefore set about, in the most amazing manner, to prepare the way for the better and more certain reception of their message. He selected five of the leading Stoics, eleven of the Cynics, and sixteen of the mystery-cult leaders and spent much of his spare time for almost six months in intimate association with these religious teachers. And this was his method of instruction: Never once did he attack their errors or even mention the flaws in their teachings. In each case he would select the truth in what they taught and then proceed so to embellish and illuminate this truth in their minds that in a very short time this enhancement of the truth effectively crowded out the associated error; and thus were these Jesus-taught men and women prepared for the subsequent recognition of additional and similar truths in the teachings of the early Christian missionaries. It was this early acceptance of the teachings of the gospel preachers which gave that powerful impetus to the rapid spread of Christianity in Rome and from there throughout the empire.
The significance of this remarkable doing can the better be understood when we record the fact that, out of this group of thirty-two Jesus-taught religious leaders in Rome, only two were unfruitful; the thirty became pivotal individuals in the establishment of Christianity in Rome, and certain of them also aided in turning the chief Mithraic temple into the first Christian church of that city. We who view human activities from behind the scenes and in the light of nineteen centuries of time recognize just three factors of paramount value in the early setting of the stage for the rapid spread of Christianity throughout Europe, and they are:
1. The choosing and holding of Simon Peter as an apostle.
2. The talk in Jerusalem with Stephen, whose death led to the winning of Saul of Tarsus.
3. The preliminary preparation of these thirty Romans for the subsequent leadership of the new religion in Rome and throughout the empire.
Through all their experiences, neither Stephen nor the thirty chosen ones ever realized that they had once talked with the man whose name became the subject of their religious teaching. Jesus’ work in behalf of the original thirty-two was entirely personal. In his labors for these individuals the scribe of Damascus never met more than three of them at one time, seldom more than two, while most often he taught them singly. And he could do this great work of religious training because these men and women were not tradition bound; they were not victims of a settled preconception as to all future religious developments.
Many were the times in the years so soon to follow that Peter, Paul, and the other Christian teachers in Rome heard about this scribe of Damascus who had preceded them, and who had so obviously (and as they supposed unwittingly) prepared the way for their coming with the new gospel. Though Paul never really surmised the identity of this scribe of Damascus, he did, a short time before his death, because of the similarity of personal descriptions, reach the conclusion that the “tentmaker of Antioch” was also the “scribe of Damascus.” On one occasion, while preaching in Rome, Simon Peter, on listening to a description of the Damascus scribe, surmised that this individual might have been Jesus but quickly dismissed the idea, knowing full well (so he thought) that the Master had never been in Rome.
SuomiEnglish
KOSKA Gonodilla oli mukanaan Intian ruhtinaiden lähettämiä tervehdyksiä Rooman hallitsijalle Tiberiukselle, niin kolmantena päivänä Roomaan-saapumisensa jälkeen molemmat intialaiset ja Jeesus astuivat hänen eteensä. Äreä keisari oli tuona päivänä epätavallisen hyväntuulinen ja jutteli pitkään kolmikkomme kanssa. Ja kun nämä olivat poistuneet hänen luotaan, keisari lausui oikealla puolellaan seisovalle adjutantille seuraavan huomion Jeesuksesta: ”Jos minulla olisi tuon kaverin kuninkaallinen ryhti ja hienostunut käytös, niin olisinpa oikea keisari, täh?”
SINCE Gonod carried greetings from the princes of India to Tiberius, the Roman ruler, on the third day after their arrival in Rome the two Indians and Jesus appeared before him. The morose emperor was unusually cheerful on this day and chatted long with the trio. And when they had gone from his presence, the emperor, referring to Jesus, remarked to the aide standing on his right, “If I had that fellow’s kingly bearing and gracious manner, I would be a real emperor, eh?”
Roomassa viettämänään aikana Ganidilla oli säännölliset tunnit sekä opiskelua että eri puolilla kaupunkia sijaitseviin nähtävyyksiin tutustumista varten. Hänen isällään oli toimitettavanaan paljon liikeasioita, ja koska tämä halusi, että hänen pojastaan varttuisi hänelle arvollinen seuraaja hänen laajojen kauppasuhteidensa hoitajana, hän arveli ajan kypsäksi esitellä poika liikemaailmalle. Roomassa oli monia Intian kansalaisia, ja usein joku Gonodin omista palkollisista kulki hänen mukanaan tulkkina, joten Jeesus saattoi käyttää kokonaisia päiviä oman mielensä mukaan. Näin hänelle jäi aikaa tutustua perin pohjin tähän kahden miljoonan asukkaan kaupunkiin. Hänet saattoi nähdä vähän väliä forumilla, joka oli kaupungin poliittisen, juridisen ja liike-elämän keskus. Hän kiipesi monesti Capitoliumille, ja katsellessaan tätä Jupiterille, Junolle ja Minervalle omistettua suurenmoista temppeliä hän pohti sitä tietämättömyyden orjuutta, jossa tuolloisia roomalaisia pidettiin. Paljon hän vietti aikaa myös Palatinuskukkulalla, jolla sijaitsivat keisarin residenssi, Apollon temppeli sekä kreikkalainen ja latinalainen kirjasto.
While at Rome, Ganid had regular hours for study and for visiting places of interest about the city. His father had much business to transact, and desiring that his son grow up to become a worthy successor in the management of his vast commercial interests, he thought the time had come to introduce the boy to the business world. There were many citizens of India in Rome, and often one of Gonod’s own employees would accompany him as interpreter so that Jesus would have whole days to himself; this gave him time in which to become thoroughly acquainted with this city of two million inhabitants. He was frequently to be found in the forum, the center of political, legal, and business life. He often went up to the Capitolium and pondered the bondage of ignorance in which these Romans were held as he beheld this magnificent temple dedicated to Jupiter, Juno, and Minerva. He also spent much time on Palatine hill, where were located the emperor’s residence, the temple of Apollo, and the Greek and Latin libraries.
Tuohon aikaan Rooman keisarikuntaan kuuluivat koko Etelä-Eurooppa, Vähä-Aasia, Syyria, Egypti ja Luoteis-Afrikka; ja sen asujaimistoon kuului itäisen pallonpuoliskon jokaisen maan kansalaisia. Jeesuksen halu päästä tutkimaan tätä Urantian kuolevaisista koostuvaa kosmopoliittista väenkeskittymää ja saada tutustua siihen oli suurimpana syynä hänen suostumukseensa tämän matkan tekemiseen.
At this time the Roman Empire included all of southern Europe, Asia Minor, Syria, Egypt, and northwest Africa; and its inhabitants embraced the citizens of every country of the Eastern Hemisphere. His desire to study and mingle with this cosmopolitan aggregation of Urantia mortals was the chief reason why Jesus consented to make this journey.
Roomassa ollessaan Jeesus oppi ihmisistä paljon, mutta arvokkain kaikista hänen tässä kaupungissa kuuden kuukauden oleskelun jälkeen saamistaan moninaisista kokemuksista oli yhteys, jonka hän loi maailmanvallan pääkaupungin uskonnollisiin johtajiin, sekä hänen vaikutuksensa heihin. Jo ennen kuin Jeesuksen ensimmäinen Rooman-viikko oli päättynyt, hän oli etsinyt käsiinsä kyynikkojen, stoalaisten ja mysteerikulttien, eritoten mitralaisryhmän, arvolliset johtajat ja tutustunut heihin. Emme tiedä, miten tarkasti Jeesus aavisti, että juutalaiset tulisivat torjumaan hänen sanomansa, mutta on varmaa, että hän aavisti, kuinka hänen sananviejänsä ennen pitkää saapuisivat Roomaan julistamaan sanaa taivaan valtakunnasta; ja siksi hän ryhtyi mitä hämmästyttävimmällä tavalla valmistamaan tietä sille, että näiden sanoma otettaisiin sitäkin paremmin ja varmemmin vastaan. Johtavien stoalaisten joukosta hän valitsi viisi, kyynikoista yksitoista ja mysteerikulttien johtajista kuusitoista, ja lähes kuuden kuukauden ajan hän käytti suuren osan vapaa-ajastaan läheiseen yhdessäoloon näiden uskonnon opettajien kanssa. Ja hänen opetusmenetelmänsä oli seuraavanlainen: Hän ei kertaakaan takertunut heidän erehdyksiinsä eikä sanallakaan puuttunut heidän opetuksissaan esiintyviin puutteellisuuksiin. Kussakin tapauksessa hän tapasi ottaa erikseen esille heidän opetuksiinsa sisältyvän totuuden ja jatkaa sitten keskustelua siten, että tämä totuus kävi heidän mielessään entistäkin houkuttelevammaksi ja valaistummaksi niin, että tämä totuuden painottuminen varsin lyhyessä ajassa työnsi tehokkaasti tieltään siihen liittyneen erheen. Ja näin nämä Jeesuksen opettamat miehet ja naiset valmentuivat varhaiskristillisten lähetyssaarnaajien opetuksiin sisältyneiden uusien ja samankaltaisten totuuksien myöhempään tunnistamiseen. Juuri tämä varhaisessa vaiheessa tapahtunut evankeliuminjulistajien opetusten hyväksyminen antoi tuntemamme voimakkaan sysäyksen kristinuskon nopealle leviämiselle Roomaan ja sieltä koko valtakunnan alueelle.
Jesus learned much about men while in Rome, but the most valuable of all the manifold experiences of his six months’ sojourn in that city was his contact with, and influence upon, the religious leaders of the empire’s capital. Before the end of the first week in Rome Jesus had sought out, and had made the acquaintance of, the worth-while leaders of the Cynics, the Stoics, and the mystery cults, in particular the Mithraic group. Whether or not it was apparent to Jesus that the Jews were going to reject his mission, he most certainly foresaw that his messengers were presently coming to Rome to proclaim the kingdom of heaven; and he therefore set about, in the most amazing manner, to prepare the way for the better and more certain reception of their message. He selected five of the leading Stoics, eleven of the Cynics, and sixteen of the mystery-cult leaders and spent much of his spare time for almost six months in intimate association with these religious teachers. And this was his method of instruction: Never once did he attack their errors or even mention the flaws in their teachings. In each case he would select the truth in what they taught and then proceed so to embellish and illuminate this truth in their minds that in a very short time this enhancement of the truth effectively crowded out the associated error; and thus were these Jesus-taught men and women prepared for the subsequent recognition of additional and similar truths in the teachings of the early Christian missionaries. It was this early acceptance of the teachings of the gospel preachers which gave that powerful impetus to the rapid spread of Christianity in Rome and from there throughout the empire.
Tämän huomionarvoisen teon merkitys käy paremmin ymmärrettäväksi, kun toteamme lisäksi sen seikan, että tämän Jeesuksen opettaman kolmenkymmenenkahden Rooman uskonnollisen johtajan ryhmän kohdalla ponnistelut osoittautuivat turhiksi vain kahden kohdalla. Muista kolmestakymmenestä tuli keskushenkilöitä aikana, jolloin Roomassa laskettiin kristinuskon perustukset, ja muutamat heistä olivat antamassa apuaan myös, kun mitralaisuuden päätemppeli muutettiin tuon kaupungin ensimmäiseksi kristilliseksi kirkkorakennukseksi. Me, jotka katselemme ihmisten toimia kulissien takaa ja yhdeksäntoista vuosisadan ajallisessa valossa, panemme merkille kolme sellaista suurenmoisen arvokasta tekijää, jotka vaikuttivat näyttämön varhaiseen valmistumiseen kristinuskon nopealle leviämiselle kaikkialle Eurooppaan, ja ne ovat:
The significance of this remarkable doing can the better be understood when we record the fact that, out of this group of thirty-two Jesus-taught religious leaders in Rome, only two were unfruitful; the thirty became pivotal individuals in the establishment of Christianity in Rome, and certain of them also aided in turning the chief Mithraic temple into the first Christian church of that city. We who view human activities from behind the scenes and in the light of nineteen centuries of time recognize just three factors of paramount value in the early setting of the stage for the rapid spread of Christianity throughout Europe, and they are:
1. Simon Pietarin valitseminen apostoliksi sekä se, että hänet pidettiin tässä tehtävässä.
1. The choosing and holding of Simon Peter as an apostle.
2. Jerusalemissa käyty keskustelu Stefanuksen kanssa, jonka kuolema johti Saulus Tarsoslaisen siirtymiseen kristinuskon puolelle.
2. The talk in Jerusalem with Stephen, whose death led to the winning of Saul of Tarsus.
3. Näiden kolmenkymmenen roomalaisen alustava valmentaminen niin, että heistä myöhemmin tuli uuden uskonnon johtajia Roomassa ja koko valtakunnan piirissä.
3. The preliminary preparation of these thirty Romans for the subsequent leadership of the new religion in Rome and throughout the empire.
Vaikka Stefanus ja kolmekymmentä valittua saivat kokea kaikenlaista, heidän mieleensä ei koko aikana koskaan juolahtanut, että he olivat kerran keskustelleet sen miehen kanssa, jonka nimestä tuli heidän uskonnonopetuksensa aihe. Jeesuksen tekemä työ alkuperäisten kolmenkymmenenkahden hyväksi oli täysin henkilökohtaista. Näiden yksilöjen hyväksi suorittamiensa ponnistelujen kuluessa Damaskoksen kirjanoppinut ei koskaan tavannut heistä kerrallaan useampaa kuin kolmea, harvoin useampaa kuin kahta, sillä useimmiten hän opetti heitä yksittäin. Ja hän saattoi suorittaa tämän suuren uskonnollisen opetustyön siksi, etteivät nämä miehet ja naiset olleet perinteen sitomia; he eivät olleet vakiintuneiden ennakkokäsitysten uhreja sikäli, että heillä olisi ollut valmiit käsitykset tulevaisuuden uskonnollisista kehityskuluista.
Through all their experiences, neither Stephen nor the thirty chosen ones ever realized that they had once talked with the man whose name became the subject of their religious teaching. Jesus’ work in behalf of the original thirty-two was entirely personal. In his labors for these individuals the scribe of Damascus never met more than three of them at one time, seldom more than two, while most often he taught them singly. And he could do this great work of religious training because these men and women were not tradition bound; they were not victims of a settled preconception as to all future religious developments.
Monet olivat ne kerrat pian tämän jälkeen seuranneina vuosina, jolloin Pietari, Paavali ja muut Rooman kristilliset opettajat saivat kuulla tästä damaskoslaisesta kirjanoppineesta, joka oli kulkenut heidän edellään ja oli niin ilmeisen selvästi (ja tietämättään, niin kuin he luulivat) valmistellut tietä heidän tulla uusi evankeliumi mukanaan. Vaikkei Paavali koskaan todellisuudessa aavistanut tämän damaskoslaisen kirjanoppineen henkilöllisyyttä, hän tuli vähän ennen kuolemaansa kuitenkin henkilökuvausten samankaltaisuuden perusteella siihen johtopäätökseen, että ”antiokialainen teltantekijä” oli samalla myös ”damaskoslainen kirjanoppinut”. Roomassa saarnatessaan Simon Pietari arveli eräässä tilanteessa, jolloin hän oli kuunnellut kuvausta mainitusta damaskoslaisesta kirjanoppineesta, että tämä henkilö olisi saattanut olla Jeesus, mutta hän torjui ajatuksen yhtä nopeasti, koska hän varsin hyvin tiesi (niin kuin hän luuli), ettei Mestari ollut koskaan käynyt Roomassa.
Many were the times in the years so soon to follow that Peter, Paul, and the other Christian teachers in Rome heard about this scribe of Damascus who had preceded them, and who had so obviously (and as they supposed unwittingly) prepared the way for their coming with the new gospel. Though Paul never really surmised the identity of this scribe of Damascus, he did, a short time before his death, because of the similarity of personal descriptions, reach the conclusion that the “tentmaker of Antioch” was also the “scribe of Damascus.” On one occasion, while preaching in Rome, Simon Peter, on listening to a description of the Damascus scribe, surmised that this individual might have been Jesus but quickly dismissed the idea, knowing full well (so he thought) that the Master had never been in Rome.