Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Vaikka käytännöllisesti katsoen kaikki eloon jäävät kuolevaiset fuusioituvat Suuntaajaansa jossakin mansiomaailmassa tai heti korkeammille morontiasfääreille saavuttuaan, esiintyy silti joitakin tapauksia, jolloin fuusio viivästyy. Jotkut kokevat tämän lopullisen varmuuden eloonjäämisestä vasta universumipäämajan viimeisiin opetusmaailmoihin saapuessaan, ja muutamat näistä päättymättömän elämän kuolevaisehdokkaista eivät kerta kaikkiaan onnistu saavuttamaan samastumisfuusiota uskollisen Suuntaajansa kanssa.
Oikeusviranomaiset ovat katsoneet nämä kuolevaiset eloonjäämisen arvoisiksi, ja samoin heidän Suuntaajansa ovat Diviningtonista palaamalla osoittaneet hyväksyvänsä heidän ylösnousemuksensa mansiomaailmoihin. Nämä olennot ovat nousseet järjestelmän, konstellaation ja Salvingtonin kehän opetusmaailmojen kautta, heidän osakseen on tullut ”seitsemänkymmentä kertaa seitsemän” fuusioitumistilaisuutta, ja siltikään he eivät ole kyenneet saavuttamaan ykseyttä Suuntaajansa kanssa.
Kun käy ilmeiseksi, että jokin synkronoitumisvaikeus ehkäisee Isään fuusioitumisen, kutsutaan koolle Luoja-Pojan eloonjäämistuomarit. Ja kun tämä Päivien Muinaisten henkilökohtaisen edustajan sanktioima tutkintaoikeus lopulta määrittelee, ettei ylösnousemuskuolevaisen syytä ole mikään sellainen havaittava seikka, joka aiheuttaisi fuusion epäonnistumisen, se vahvistaa tämän havaintonsa paikallisuniversumin pöytäkirjoihin ja lähettää huomionsa asianmukaisesti Päivien Muinaisille. Sen jälkeen sisäinen Suuntaaja palaa heti Diviningtoniin saamaan Personoitujen Opastajien vahvistuksen, ja näiden jäähyväisten jälkeen morontiakuolevainen fuusioituu välittömästi Luoja-Pojan hengen yksilöitymään.
Paljolti samoin kuin Nebadonin morontiasfäärit ovat yhteisiä Henkeen fuusioituneiden kuolevaisten kesken, Orvontonin palvelut ovat yhteisiä näille Poikaan fuusioituneille luoduille ja heidän Suuntaajaan fuusioituneille veljilleen, jotka ovat matkalla sisäänpäin kohti kaukaisuuksien takaista Paratiisin Saarta. He ovat totisesti veljiänne, ja nautitte suuresti heidän seurastaan käydessänne läpi superuniversumin koulutusmaailmoja.
Poikaan fuusioituneet kuolevaiset eivät ole runsaslukuinen ryhmä, onhan heitä Orvontonin superuniversumissakin vähemmän kuin miljoona. Ellei oteta huomioon sitä, ettei heidän ole määrä asua Paratiisissa, he ovat muutoin kaikin tavoin Suuntaajaan fuusioituneiden kumppaniensa vertaisia. Superuniversumin toimeksiannosta he matkustavat usein Paratiisiin, mutta he asuvat siellä harvoin vakinaisesti, sillä olentoluokkana he ovat syntymäsuperuniversumiinsa rajoitettuja.
While practically all surviving mortals are fused with their Adjusters on one of the mansion worlds or immediately upon their arrival on the higher morontia spheres, there are certain cases of delayed fusion, some not experiencing this final surety of survival until they reach the last educational worlds of the universe headquarters; and a few of these mortal candidates for never-ending life utterly fail to attain identity fusion with their faithful Adjusters.
Such mortals have been deemed worthy of survival by the adjudicational authorities, and even their Adjusters, by returning from Divinington, have concurred in their ascension to the mansion worlds. Such beings have ascended through a system, a constellation, and through the educational worlds of the Salvington circuit; they have enjoyed the “seventy times seven” opportunities for fusion and still have been unable to attain oneness with their Adjusters.
When it becomes apparent that some synchronizing difficulty is inhibiting Father fusion, the survival referees of the Creator Son are convened. And when this court of inquiry, sanctioned by a personal representative of the Ancients of Days, finally determines that the ascending mortal is not guilty of any discoverable cause for failure to attain fusion, they so certify on the records of the local universe and duly transmit this finding to the Ancients of Days. Thereupon does the indwelling Adjuster return forthwith to Divinington for confirmation by the Personalized Monitors, and upon this leave-taking the morontia mortal is immediately fused with an individualized gift of the spirit of the Creator Son.
Much as the morontia spheres of Nebadon are shared with the Spirit-fused mortals, so do these Son-fused creatures share the services of Orvonton with their Adjuster-fused brethren who are journeying inward towards the far-distant Isle of Paradise. They are truly your brethren, and you will greatly enjoy their association as you pass through the training worlds of the superuniverse.
Son-fused mortals are not a numerous group, there being less than one million of them in the superuniverse of Orvonton. Aside from residential destiny on Paradise they are in every way the equals of their Adjuster-fused associates. They frequently journey to Paradise on superuniverse assignment but seldom permanently reside there, being, as a class, confined to the superuniverse of their nativity.
SuomiEnglish