Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Kun avioliittoa koskevien tapasääntöjen kehitys oli vielä alkuvaiheessaan, avioliitto oli löyhä side, joka oli katkaistavissa milloin vain, ja lapset seurasivat aina äidin mukana. Äiti–lapsi-suhde on vaistonvarainen, ja se on vaikuttanut tapasääntöjen kulloisestakin kehitysvaiheesta riippumatta.
Alkukantaisten kansanheimojen keskuudessa avioliitoista vain noin puolet osoittautui tyydyttäviksi. Eron syynä oli useimmissa tapauksissa hedelmättömyys, joka pantiin aina vaimon syyksi; ja uskottiin, että lapsettomat vaimot muuttuisivat henkien maailmassa käärmeiksi. Alkukantaisempien tapojen vallitessa avioeron toteutumiseen tarvittiin aina miehen päätös, ja joidenkin kansojen keskuudessa nämä normit ovat säilyneet kahdennellekymmenennelle vuosisadalle saakka.
Jotkin heimot kehittivät tapasääntöjen kehittymisen myötä kaksi avioliiton muotoa: tavallisen, joka salli avioeron, ja pappisavioliiton, joka ei sallinut eroamista. Kun vaimoja ruvettiin ostamaan ja antamaan heille myötäjäisiä, se vaikutti erojen määrään niitä suuresti vähentäen, sillä avioliiton päättyminen epäonnistumiseen tiesi aina varallisuusseuraamuksia. Ja toden sanoaksemme tämä ikivanha omaisuustekijä lujittaa monia nykyajankin avioliittoja.
Yhteisöllisen aseman ja omaisuuden suomien etuoikeuksien aiheuttama sosiaalinen paine on aina ollut voimallinen avioliittotabuja ja -tapasääntöjä ylläpitävä tekijä. Avioliittoinstituutio on kautta aikakausien kulkenut tasaisesti eteenpäin ja on nykymaailmassa hyvällä pohjalla siitä huolimatta, että sen kimppuun käy uhkaavasti niiden kansojen keskuudessa laajalle levinnyt tyytymättömyys, joiden jäsenet nauttivat laajimmin henkilökohtaisesta valinnanvapaudesta – kokonaan uudesta vapauden lajista. Tällaisia asennoitumishäiriöitä ilmenee edistyneempien rotujen keskuudessa äkillisesti kiihtyneen sosiaalisen kehityksen seurauksena, kun sitä vastoin lyhyemmän matkan edenneiden kansojen keskuudessa avioliitto jatkaa vanhempien tapasääntöjen ohjauksessa kukoistustaan ja vähittäistä kohenemistaan.
Se, että vanhemman ja kauan vallalla olleen omaisuusmotiivin korvasi uutena ja yhtäkkisenä ilmaantunut ihanteellisempi mutta äärimmäisen yksilökeskeinen rakkausmotiivi, on vääjäämättä aiheuttanut avioliittoinstituution väliaikaista epävakaistumista. Ihmisen avioliittomotiivit ovat aina olleet huomattavasti kulloisenkin avioliittomoraalin yläpuolella, ja yhdeksännellätoista ja kahdennellakymmenennellä vuosisadalla länsimainen avioliiton ihanne on äkillisesti edennyt kauas rotujen itsekeskeisistä ja vain osaksi hallituista seksuaalisista yllykkeistä. Se, että jossakin yhteiskunnassa esiintyy suuri joukko naimattomia henkilöitä, on merkki tapasääntöjen ohimenevästä luhistumisesta tai niiden vaihtumisesta.
Avioliiton todellisena koetinkivenä on kautta aikojen ollut se jatkuva läheisyyden tunne, joka on kaikessa perhe-elämässä välttämätön. Kahdelta lellitellyltä ja pilalle hemmotellulta nuorelta, jotka on kasvatettu niin, että he odottavat saavansa myöten jokaisen mielihalunsa kohdalla ja voivansa tyydyttää turhamaisuuttaan ja minäkeskeisyyttään täysin mitoin, voidaan tuskin toivoa loistavaa menestymistä avioliitossa ja kodinrakennuksessa – elämänikäisessä kumppanuudessa, joka edellyttää itsensäunohtamista, kompromissien tekemistä, uhrautumista ja epäitsekästä omistautumista lastenkasvatukselle.
Esiaviolliseen seurusteluun tunkeutuva tavaton määrä kuvittelua ja haaveellista romantiikkaa on suurelta osalta syypää nykyajan länsimaisten kansojen keskuudessa kasvavassa määrin ilmenevään eroamisherkkyyteen. Ja naisen suurempi henkilökohtainen vapaus ja lisääntynyt taloudellinen riippumattomuus mutkistavat tätä kaikkea entisestään. Mutkaton avioero, kun ero johtuu itsehillinnän puutteesta tai persoonallisuuden normaalin sopeutumisen epäonnistumisesta, johtaa suoraa tietä vain takaisin niihin alkeellisiin yhteiskunnan kehitysvaiheisiin, joista ihminen on selviytynyt vasta varsin äskettäin ja varsin paljon henkilökohtaisen ahdistuksen ja rotukohtaisen kärsimyksen tuloksena.
Mutta täsmälleen niin kauan kuin yhteiskunta ei kasvata lapsia ja nuoria kunnollisesti, niin kauan kuin yhteiskuntajärjestelmä ei tarjoa riittävää avioliittoon valmistavaa opetusta ja niin kauan kuin nuoruudelle ominainen epäviisas ja kypsymätön ihanteellisuus toimii ratkaisevana tekijänä naimisiin mentäessä, täsmälleen niin kauan pysyvät avioeroluvut korkeina. Ja samassa määrin kuin sosiaalinen ryhmä jättää nuoret vaille avioliittovalmennusta, avioeron pitää toimia sosiaalisena varaventtiilinä, joka kehittyvien tapasääntöjen nopean kasvun aikakausina estää vieläkin pahemmat tilanteet.
Entisajan ihmiset näyttävät suhtautuneen avioliittoon suunnilleen yhtä vakavasti kuin jotkut nykyajan ihmiset. Eikä juuri näytä siltä, että nykyajan monet harkitsemattomat ja epäonnistuneet avioliitot olisivat suurikaan parannus, jos niitä verrataan niihin muinaisiin tapoihin, jotka tekivät nuorista miehistä ja naisista pariutumiskelpoisia. Nykyisen yhteiskunnan suuri epäjohdonmukaisuus on siinä, että se ylistää rakkautta ja ihannoi avioliittoa, samalla kun se ei hyväksy kummankaan perinpohjaista tarkastelua.
In the early evolution of the marital mores, marriage was a loose union which could be terminated at will, and the children always followed the mother; the mother-child bond is instinctive and has functioned regardless of the developmental stage of the mores.
Among primitive peoples only about one half the marriages proved satisfactory. The most frequent cause for separation was barrenness, which was always blamed on the wife; and childless wives were believed to become snakes in the spirit world. Under the more primitive mores, divorce was had at the option of the man alone, and these standards have persisted to the twentieth century among some peoples.
As the mores evolved, certain tribes developed two forms of marriage: the ordinary, which permitted divorce, and the priest marriage, which did not allow for separation. The inauguration of wife purchase and wife dowry, by introducing a property penalty for marriage failure, did much to lessen separation. And, indeed, many modern unions are stabilized by this ancient property factor.
The social pressure of community standing and property privileges has always been potent in the maintenance of the marriage taboos and mores. Down through the ages marriage has made steady progress and stands on advanced ground in the modern world, notwithstanding that it is threateningly assailed by widespread dissatisfaction among those peoples where individual choice—a new liberty—figures most largely. While these upheavals of adjustment appear among the more progressive races as a result of suddenly accelerated social evolution, among the less advanced peoples marriage continues to thrive and slowly improve under the guidance of the older mores.
The new and sudden substitution of the more ideal but extremely individualistic love motive in marriage for the older and long-established property motive, has unavoidably caused the marriage institution to become temporarily unstable. Man’s marriage motives have always far transcended actual marriage morals, and in the nineteenth and twentieth centuries the Occidental ideal of marriage has suddenly far outrun the self-centered and but partially controlled sex impulses of the races. The presence of large numbers of unmarried persons in any society indicates the temporary breakdown or the transition of the mores.
The real test of marriage, all down through the ages, has been that continuous intimacy which is inescapable in all family life. Two pampered and spoiled youths, educated to expect every indulgence and full gratification of vanity and ego, can hardly hope to make a great success of marriage and home building—a lifelong partnership of self-effacement, compromise, devotion, and unselfish dedication to child culture.
The high degree of imagination and fantastic romance entering into courtship is largely responsible for the increasing divorce tendencies among modern Occidental peoples, all of which is further complicated by woman’s greater personal freedom and increased economic liberty. Easy divorce, when the result of lack of self-control or failure of normal personality adjustment, only leads directly back to those crude societal stages from which man has emerged so recently and as the result of so much personal anguish and racial suffering.
But just so long as society fails to properly educate children and youths, so long as the social order fails to provide adequate premarital training, and so long as unwise and immature youthful idealism is to be the arbiter of the entrance upon marriage, just so long will divorce remain prevalent. And in so far as the social group falls short of providing marriage preparation for youths, to that extent must divorce function as the social safety valve which prevents still worse situations during the ages of the rapid growth of the evolving mores.
The ancients seem to have regarded marriage just about as seriously as some present-day people do. And it does not appear that many of the hasty and unsuccessful marriages of modern times are much of an improvement over the ancient practices of qualifying young men and women for mating. The great inconsistency of modern society is to exalt love and to idealize marriage while disapproving of the fullest examination of both.
SuomiEnglish
Kun avioliittoa koskevien tapasääntöjen kehitys oli vielä alkuvaiheessaan, avioliitto oli löyhä side, joka oli katkaistavissa milloin vain, ja lapset seurasivat aina äidin mukana. Äiti–lapsi-suhde on vaistonvarainen, ja se on vaikuttanut tapasääntöjen kulloisestakin kehitysvaiheesta riippumatta.
In the early evolution of the marital mores, marriage was a loose union which could be terminated at will, and the children always followed the mother; the mother-child bond is instinctive and has functioned regardless of the developmental stage of the mores.
Alkukantaisten kansanheimojen keskuudessa avioliitoista vain noin puolet osoittautui tyydyttäviksi. Eron syynä oli useimmissa tapauksissa hedelmättömyys, joka pantiin aina vaimon syyksi; ja uskottiin, että lapsettomat vaimot muuttuisivat henkien maailmassa käärmeiksi. Alkukantaisempien tapojen vallitessa avioeron toteutumiseen tarvittiin aina miehen päätös, ja joidenkin kansojen keskuudessa nämä normit ovat säilyneet kahdennellekymmenennelle vuosisadalle saakka.
Among primitive peoples only about one half the marriages proved satisfactory. The most frequent cause for separation was barrenness, which was always blamed on the wife; and childless wives were believed to become snakes in the spirit world. Under the more primitive mores, divorce was had at the option of the man alone, and these standards have persisted to the twentieth century among some peoples.
Jotkin heimot kehittivät tapasääntöjen kehittymisen myötä kaksi avioliiton muotoa: tavallisen, joka salli avioeron, ja pappisavioliiton, joka ei sallinut eroamista. Kun vaimoja ruvettiin ostamaan ja antamaan heille myötäjäisiä, se vaikutti erojen määrään niitä suuresti vähentäen, sillä avioliiton päättyminen epäonnistumiseen tiesi aina varallisuusseuraamuksia. Ja toden sanoaksemme tämä ikivanha omaisuustekijä lujittaa monia nykyajankin avioliittoja.
As the mores evolved, certain tribes developed two forms of marriage: the ordinary, which permitted divorce, and the priest marriage, which did not allow for separation. The inauguration of wife purchase and wife dowry, by introducing a property penalty for marriage failure, did much to lessen separation. And, indeed, many modern unions are stabilized by this ancient property factor.
Yhteisöllisen aseman ja omaisuuden suomien etuoikeuksien aiheuttama sosiaalinen paine on aina ollut voimallinen avioliittotabuja ja -tapasääntöjä ylläpitävä tekijä. Avioliittoinstituutio on kautta aikakausien kulkenut tasaisesti eteenpäin ja on nykymaailmassa hyvällä pohjalla siitä huolimatta, että sen kimppuun käy uhkaavasti niiden kansojen keskuudessa laajalle levinnyt tyytymättömyys, joiden jäsenet nauttivat laajimmin henkilökohtaisesta valinnanvapaudesta – kokonaan uudesta vapauden lajista. Tällaisia asennoitumishäiriöitä ilmenee edistyneempien rotujen keskuudessa äkillisesti kiihtyneen sosiaalisen kehityksen seurauksena, kun sitä vastoin lyhyemmän matkan edenneiden kansojen keskuudessa avioliitto jatkaa vanhempien tapasääntöjen ohjauksessa kukoistustaan ja vähittäistä kohenemistaan.
The social pressure of community standing and property privileges has always been potent in the maintenance of the marriage taboos and mores. Down through the ages marriage has made steady progress and stands on advanced ground in the modern world, notwithstanding that it is threateningly assailed by widespread dissatisfaction among those peoples where individual choice—a new liberty—figures most largely. While these upheavals of adjustment appear among the more progressive races as a result of suddenly accelerated social evolution, among the less advanced peoples marriage continues to thrive and slowly improve under the guidance of the older mores.
Se, että vanhemman ja kauan vallalla olleen omaisuusmotiivin korvasi uutena ja yhtäkkisenä ilmaantunut ihanteellisempi mutta äärimmäisen yksilökeskeinen rakkausmotiivi, on vääjäämättä aiheuttanut avioliittoinstituution väliaikaista epävakaistumista. Ihmisen avioliittomotiivit ovat aina olleet huomattavasti kulloisenkin avioliittomoraalin yläpuolella, ja yhdeksännellätoista ja kahdennellakymmenennellä vuosisadalla länsimainen avioliiton ihanne on äkillisesti edennyt kauas rotujen itsekeskeisistä ja vain osaksi hallituista seksuaalisista yllykkeistä. Se, että jossakin yhteiskunnassa esiintyy suuri joukko naimattomia henkilöitä, on merkki tapasääntöjen ohimenevästä luhistumisesta tai niiden vaihtumisesta.
The new and sudden substitution of the more ideal but extremely individualistic love motive in marriage for the older and long-established property motive, has unavoidably caused the marriage institution to become temporarily unstable. Man’s marriage motives have always far transcended actual marriage morals, and in the nineteenth and twentieth centuries the Occidental ideal of marriage has suddenly far outrun the self-centered and but partially controlled sex impulses of the races. The presence of large numbers of unmarried persons in any society indicates the temporary breakdown or the transition of the mores.
Avioliiton todellisena koetinkivenä on kautta aikojen ollut se jatkuva läheisyyden tunne, joka on kaikessa perhe-elämässä välttämätön. Kahdelta lellitellyltä ja pilalle hemmotellulta nuorelta, jotka on kasvatettu niin, että he odottavat saavansa myöten jokaisen mielihalunsa kohdalla ja voivansa tyydyttää turhamaisuuttaan ja minäkeskeisyyttään täysin mitoin, voidaan tuskin toivoa loistavaa menestymistä avioliitossa ja kodinrakennuksessa – elämänikäisessä kumppanuudessa, joka edellyttää itsensäunohtamista, kompromissien tekemistä, uhrautumista ja epäitsekästä omistautumista lastenkasvatukselle.
The real test of marriage, all down through the ages, has been that continuous intimacy which is inescapable in all family life. Two pampered and spoiled youths, educated to expect every indulgence and full gratification of vanity and ego, can hardly hope to make a great success of marriage and home building—a lifelong partnership of self-effacement, compromise, devotion, and unselfish dedication to child culture.
Esiaviolliseen seurusteluun tunkeutuva tavaton määrä kuvittelua ja haaveellista romantiikkaa on suurelta osalta syypää nykyajan länsimaisten kansojen keskuudessa kasvavassa määrin ilmenevään eroamisherkkyyteen. Ja naisen suurempi henkilökohtainen vapaus ja lisääntynyt taloudellinen riippumattomuus mutkistavat tätä kaikkea entisestään. Mutkaton avioero, kun ero johtuu itsehillinnän puutteesta tai persoonallisuuden normaalin sopeutumisen epäonnistumisesta, johtaa suoraa tietä vain takaisin niihin alkeellisiin yhteiskunnan kehitysvaiheisiin, joista ihminen on selviytynyt vasta varsin äskettäin ja varsin paljon henkilökohtaisen ahdistuksen ja rotukohtaisen kärsimyksen tuloksena.
The high degree of imagination and fantastic romance entering into courtship is largely responsible for the increasing divorce tendencies among modern Occidental peoples, all of which is further complicated by woman’s greater personal freedom and increased economic liberty. Easy divorce, when the result of lack of self-control or failure of normal personality adjustment, only leads directly back to those crude societal stages from which man has emerged so recently and as the result of so much personal anguish and racial suffering.
Mutta täsmälleen niin kauan kuin yhteiskunta ei kasvata lapsia ja nuoria kunnollisesti, niin kauan kuin yhteiskuntajärjestelmä ei tarjoa riittävää avioliittoon valmistavaa opetusta ja niin kauan kuin nuoruudelle ominainen epäviisas ja kypsymätön ihanteellisuus toimii ratkaisevana tekijänä naimisiin mentäessä, täsmälleen niin kauan pysyvät avioeroluvut korkeina. Ja samassa määrin kuin sosiaalinen ryhmä jättää nuoret vaille avioliittovalmennusta, avioeron pitää toimia sosiaalisena varaventtiilinä, joka kehittyvien tapasääntöjen nopean kasvun aikakausina estää vieläkin pahemmat tilanteet.
But just so long as society fails to properly educate children and youths, so long as the social order fails to provide adequate premarital training, and so long as unwise and immature youthful idealism is to be the arbiter of the entrance upon marriage, just so long will divorce remain prevalent. And in so far as the social group falls short of providing marriage preparation for youths, to that extent must divorce function as the social safety valve which prevents still worse situations during the ages of the rapid growth of the evolving mores.
Entisajan ihmiset näyttävät suhtautuneen avioliittoon suunnilleen yhtä vakavasti kuin jotkut nykyajan ihmiset. Eikä juuri näytä siltä, että nykyajan monet harkitsemattomat ja epäonnistuneet avioliitot olisivat suurikaan parannus, jos niitä verrataan niihin muinaisiin tapoihin, jotka tekivät nuorista miehistä ja naisista pariutumiskelpoisia. Nykyisen yhteiskunnan suuri epäjohdonmukaisuus on siinä, että se ylistää rakkautta ja ihannoi avioliittoa, samalla kun se ei hyväksy kummankaan perinpohjaista tarkastelua.
The ancients seem to have regarded marriage just about as seriously as some present-day people do. And it does not appear that many of the hasty and unsuccessful marriages of modern times are much of an improvement over the ancient practices of qualifying young men and women for mating. The great inconsistency of modern society is to exalt love and to idealize marriage while disapproving of the fullest examination of both.