Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
PERJANTAI-ILTANA, heidän Betsaidaan-saapumisensa päivänä, kuten myös sapattiaamuna apostolit panivat merkille, että Jeesuksen mieltä askarrutti jokin suunnaton ongelma. He tiedostivat, että Mestari ajatteli tavallistakin ankarammin jotakin tärkeää asiaa. Aamiaista hän ei nauttinut ollenkaan, ja keskipäivälläkin hän söi vain murusen. Koko sapattiaamun ja edellisen illan kaksitoista apostolia työtovereineen olivat olleet koolla pienissä ryhmissä talon ympärillä, puutarhassa ja rannalla. Heitä kaikkia painoi epävarmuudesta johtuva jännitys ja pahoista aavistuksista aiheutuva epätietoisuus. Jeesus ei ollut heidän Jerusalemista-lähtönsä jälkeen lausunut heille montakaan sanaa.
He eivät kuukausimääriin olleet nähneet Mestaria yhtä mietteliäänä ja yhtä vähäpuheisena. Simon Pietarikin oli apea, ellei peräti masentunut. Andreas ei tiennyt, mitä hänen pitäisi alakuloisille tovereilleen tehdä. Natanael sanoi, että he olivat keskellä ”tyventä myrskyn edellä”. Tuomas toi julki ajatuksen, että ”kohta tapahtuisi jotakin tavatonta”. Filippus kehotti Daavid Sebedeusta ”unohtamaan kansanjoukon ruokkimis- ja majoittamissuunnitelmat, kunnes taas tiedämme, mitä Mestarin ajatuksissa liikkuu.” Matteus kaavaili uusia toimenpiteitä kassan täydentämiseksi. Jaakob ja Johannes vaihtoivat mielipiteitä saarnasta, joka kohta kuultaisiin synagogassa, ja he kehittelivät monenlaisia arveluja sen mahdollisesta luonteesta ja aiheesta. Simon Selootti toi julki uskomuksensa, todellisuudessa toiveensa, siitä, että ”taivaassa oleva Isä ehkä aikoo jollakin odottamattomalla tavalla puuttua tapahtumain kulkuun puolustaakseen ja tukeakseen Poikaansa”, Juudas Iskariot sen sijaan rohkeni antautua sellaisen ajatuksen valtaan, että Jeesusta mahdollisesti kalvoivat katumuksentunnot siksi, että ”hänellä ei ollut ollut rohkeutta ja uskallusta antaa niiden viidentuhannen julistaa häntä juutalaisten kuninkaaksi”.
Näin syvästi masentuneiden ja lohduttomien seuraajien ryhmän parista Jeesus lähti tuona kauniina sapatin iltapäivänä pitämään käänteentekevän saarnansa Kapernaumin synagogassa. Ainoan iloisen tervehdyksen tai menestyksen toivotuksen hänen lähimpien seuraajiensa taholta lausui toinen Alfeuksen luottavaisista kaksosista, joka sinä hetkenä, kun Jeesus poistui talosta synagogaan mennäkseen, tervehti häntä iloisesti ja sanoi: ”Rukoilemme, että Isä auttaa sinua ja että suuremmat väkijoukot kuin koskaan aiemmin kertyvät ympärillemme.”
ON FRIDAY evening, the day of their arrival at Bethsaida, and on Sabbath morning, the apostles noticed that Jesus was seriously occupied with some momentous problem; they were cognizant that the Master was giving unusual thought to some important matter. He ate no breakfast and but little at noontide. All of Sabbath morning and the evening before, the twelve and their associates were gathered together in small groups about the house, in the garden, and along the seashore. There was a tension of uncertainty and a suspense of apprehension resting upon all of them. Jesus had said little to them since they left Jerusalem.
Not in months had they seen the Master so preoccupied and uncommunicative. Even Simon Peter was depressed, if not downcast. Andrew was at a loss to know what to do for his dejected associates. Nathaniel said they were in the midst of the “lull before the storm.” Thomas expressed the opinion that “something out of the ordinary is about to happen.” Philip advised David Zebedee to “forget about plans for feeding and lodging the multitude until we know what the Master is thinking about.” Matthew was putting forth renewed efforts to replenish the treasury. James and John talked over the forthcoming sermon in the synagogue and speculated much as to its probable nature and scope. Simon Zelotes expressed the belief, in reality a hope, that “the Father in heaven may be about to intervene in some unexpected manner for the vindication and support of his Son,” while Judas Iscariot dared to indulge the thought that possibly Jesus was oppressed with regrets that “he did not have the courage and daring to permit the five thousand to proclaim him king of the Jews.”
It was from among such a group of depressed and disconsolate followers that Jesus went forth on this beautiful Sabbath afternoon to preach his epoch-making sermon in the Capernaum synagogue. The only word of cheerful greeting or well-wishing from any of his immediate followers came from one of the unsuspecting Alpheus twins, who, as Jesus left the house on his way to the synagogue, saluted him cheerily and said: “We pray the Father will help you, and that we may have bigger multitudes than ever.”
SuomiEnglish
PERJANTAI-ILTANA, heidän Betsaidaan-saapumisensa päivänä, kuten myös sapattiaamuna apostolit panivat merkille, että Jeesuksen mieltä askarrutti jokin suunnaton ongelma. He tiedostivat, että Mestari ajatteli tavallistakin ankarammin jotakin tärkeää asiaa. Aamiaista hän ei nauttinut ollenkaan, ja keskipäivälläkin hän söi vain murusen. Koko sapattiaamun ja edellisen illan kaksitoista apostolia työtovereineen olivat olleet koolla pienissä ryhmissä talon ympärillä, puutarhassa ja rannalla. Heitä kaikkia painoi epävarmuudesta johtuva jännitys ja pahoista aavistuksista aiheutuva epätietoisuus. Jeesus ei ollut heidän Jerusalemista-lähtönsä jälkeen lausunut heille montakaan sanaa.
ON FRIDAY evening, the day of their arrival at Bethsaida, and on Sabbath morning, the apostles noticed that Jesus was seriously occupied with some momentous problem; they were cognizant that the Master was giving unusual thought to some important matter. He ate no breakfast and but little at noontide. All of Sabbath morning and the evening before, the twelve and their associates were gathered together in small groups about the house, in the garden, and along the seashore. There was a tension of uncertainty and a suspense of apprehension resting upon all of them. Jesus had said little to them since they left Jerusalem.
He eivät kuukausimääriin olleet nähneet Mestaria yhtä mietteliäänä ja yhtä vähäpuheisena. Simon Pietarikin oli apea, ellei peräti masentunut. Andreas ei tiennyt, mitä hänen pitäisi alakuloisille tovereilleen tehdä. Natanael sanoi, että he olivat keskellä ”tyventä myrskyn edellä”. Tuomas toi julki ajatuksen, että ”kohta tapahtuisi jotakin tavatonta”. Filippus kehotti Daavid Sebedeusta ”unohtamaan kansanjoukon ruokkimis- ja majoittamissuunnitelmat, kunnes taas tiedämme, mitä Mestarin ajatuksissa liikkuu.” Matteus kaavaili uusia toimenpiteitä kassan täydentämiseksi. Jaakob ja Johannes vaihtoivat mielipiteitä saarnasta, joka kohta kuultaisiin synagogassa, ja he kehittelivät monenlaisia arveluja sen mahdollisesta luonteesta ja aiheesta. Simon Selootti toi julki uskomuksensa, todellisuudessa toiveensa, siitä, että ”taivaassa oleva Isä ehkä aikoo jollakin odottamattomalla tavalla puuttua tapahtumain kulkuun puolustaakseen ja tukeakseen Poikaansa”, Juudas Iskariot sen sijaan rohkeni antautua sellaisen ajatuksen valtaan, että Jeesusta mahdollisesti kalvoivat katumuksentunnot siksi, että ”hänellä ei ollut ollut rohkeutta ja uskallusta antaa niiden viidentuhannen julistaa häntä juutalaisten kuninkaaksi”.
Not in months had they seen the Master so preoccupied and uncommunicative. Even Simon Peter was depressed, if not downcast. Andrew was at a loss to know what to do for his dejected associates. Nathaniel said they were in the midst of the “lull before the storm.” Thomas expressed the opinion that “something out of the ordinary is about to happen.” Philip advised David Zebedee to “forget about plans for feeding and lodging the multitude until we know what the Master is thinking about.” Matthew was putting forth renewed efforts to replenish the treasury. James and John talked over the forthcoming sermon in the synagogue and speculated much as to its probable nature and scope. Simon Zelotes expressed the belief, in reality a hope, that “the Father in heaven may be about to intervene in some unexpected manner for the vindication and support of his Son,” while Judas Iscariot dared to indulge the thought that possibly Jesus was oppressed with regrets that “he did not have the courage and daring to permit the five thousand to proclaim him king of the Jews.”
Näin syvästi masentuneiden ja lohduttomien seuraajien ryhmän parista Jeesus lähti tuona kauniina sapatin iltapäivänä pitämään käänteentekevän saarnansa Kapernaumin synagogassa. Ainoan iloisen tervehdyksen tai menestyksen toivotuksen hänen lähimpien seuraajiensa taholta lausui toinen Alfeuksen luottavaisista kaksosista, joka sinä hetkenä, kun Jeesus poistui talosta synagogaan mennäkseen, tervehti häntä iloisesti ja sanoi: ”Rukoilemme, että Isä auttaa sinua ja että suuremmat väkijoukot kuin koskaan aiemmin kertyvät ympärillemme.”
It was from among such a group of depressed and disconsolate followers that Jesus went forth on this beautiful Sabbath afternoon to preach his epoch-making sermon in the Capernaum synagogue. The only word of cheerful greeting or well-wishing from any of his immediate followers came from one of the unsuspecting Alpheus twins, who, as Jesus left the house on his way to the synagogue, saluted him cheerily and said: “We pray the Father will help you, and that we may have bigger multitudes than ever.”