Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Vaikka Prinssin päämaja oli suurenmoisen kaunis ja tarkoitettu herättämään kunnioitusta tuonaikaisissa primitiivisissä ihmisissä, se oli kaiken kaikkiaan kuitenkin vaatimaton. Rakennukset eivät olleet erityisen suuria, sillä näiden muualta tuotettujen opettajien tarkoituksena oli rohkaista maanviljelyn lopulta koittavaa kehittymistä panemalla alulle karjanhoito. Kaupunginmuurien sisäpuolelle oli varattu riittävästi maa-alaa niin, että siitä olisi riittänyt laidun- ja puutarhamaata noin kahdenkymmenentuhannen asukkaan tarpeisiin.
Kaupungin keskellä sijainneen palvontatemppelin ja ihmistä korkeammalla olevien johtajaryhmien kymmenen neuvostorakennuksen sisätilat olivat todella kauniita taideteoksia. Ja vaikka asuinrakennukset olivat siisteyden ja puhtauden esikuvia, kaikki oli myöhempien aikojen kehitykseen verrattuna kuitenkin hyvin yksinkertaista ja perin alkeellista. Tähän kulttuurin päämajan aikaansaamiseen ei käytetty mitään menetelmiä, jotka eivät luonnostaan kuuluneet Urantialle.
Prinssin ruumiillinen esikunta isännöi yksinkertaisia ja esikuvallisia asumuksia. Niitä he hoitivat koteina, joiden oli määrä innoittaa maailman sosiaalisessa keskuksessa ja opetuspäämajassa oleskelevia opiskelija-tarkkailijoita ja tehdä heihin suotuisa vaikutus.
Perhe-elämän tarkalleen määrätty järjestys ja tapa, että yksi perhe elää yhdessä ja asuu verrattain vakiintuneessa asuinpaikassa, ovat peräisin näiltä Dalamatian ajoilta ja johtuvat pääasiassa Caligastian sadan ja heidän oppilaidensa antamasta esikuvasta ja heidän esittämistään opetuksista. Kodista ei sosiaalisena yksikkönä koskaan tullut menestystä, ennen kuin Dalamatian supermiehet ja supernaiset johdattivat ihmiskunnan rakastamaan lapsenlapsiaan ja lastenlastensa lapsia ja tekemään suunnitelmia näiden hyväksi. Villi-ihminen rakastaa lastaan, mutta sivistynyt ihminen rakastaa myös lapsenlastaan.
Prinssin esikunnan jäsenet asuivat yhdessä kuin isä ja äiti. Heillä ei tosin ollut omia lapsia, mutta Dalamatian viisikymmentä mallikotia tarjosivat aina suojan vähintäänkin viidellesadalle adoptoidulle pikkulapselle, jotka kerättiin andonilaisten ja sangik-rotujen korkeammantasoisten perheiden keskuudesta; monet näistä lapsista olivat orpoja. Heillä oli onni saada osakseen näiden oivallisten vanhempien harjoittamaa järjestyksenpitoa ja antamaa koulutusta. Ja sen jälkeen kun he olivat käyneet Prinssin kouluja kolme vuotta (he menivät kouluun kolmentoista – viidentoista ikäisinä), he olivat naimakelpoisia ja valmiita ottamaan vastaan tehtävänsä Prinssin lähettiläinä kukin oman rotunsa apua tarvitsevien heimojen keskuudessa.
Fad oli vastuussa siitä Dalamatian opetussuunnitelmasta, jota toteutettiin ammattikoulun tapaan ja jonka avulla oppilaat oppivat tekemällä ja jonka he selvittivät suorittamalla päivittäin hyödyllisiä tehtäviä. Tämä opetusohjelma ei jättänyt huomiotta ajattelun ja tunne-elämän merkitystä luonteen kehittämisessä, mutta se antoi etusijan käden taitojen harjaannuttamiselle. Opetus oli sekä yksilöllistä että kollektiivista. Oppilaita opettivat sekä miehet että naiset erikseen, mutta myös kummatkin yhdessä. Puolet tästä ryhmäopetuksesta annettiin kummallekin sukupuolelle erikseen, toinen puoli oli yhteisopetusta. Oppilaat saivat yksilöllistä opetusta käden taidoissa ja heitä sosiaalistettiin ryhmissä tai luokissa. Heitä harjaannutettiin ystävystymään itseään nuorempien ryhmien, itseään iäkkäämpien ryhmien ja aikuisten kanssa sekä tekemään ryhmätyötä ikätovereidensa kanssa. Heidät perehdytettiin myös sellaisiin yhteisöihin kuten perheryhmiin, pelijoukkueisiin ja koululuokkiin.
Niiden myöhempien oppilaiden joukossa, jotka Mesopotamiassa koulutettiin työskentelemään kukin oman rotunsa keskuudessa, oli andoniitteja läntisen Intian ylängöiltä sekä punaisten ja sinisten ihmisten edustajia; vielä myöhemmin saatiin vastaanottaa myös pieni määrä keltaisen rodun edustajia.
Hap antoi näille alkuaikojen roduille moraalilain. Tämä säännöstö tunnettiin nimellä ”Isän tie”, ja se sisälsi seuraavat seitsemän käskyä.
1. Älä pelkää äläkä palvele muuta Jumalaa kuin kaikkien Isää.
2. Älä ole tottelematon Isän Pojalle, maailman hallitsijalle, äläkä osoita epäkunnioitusta hänen ihmistä korkeammalla olevia avustajiaan kohtaan.
3. Älä valehtele, kun sinut kutsutaan kansan tuomarien eteen.
4. Älä tapa miehiä, naisia äläkä lapsia.
5. Älä varasta naapurisi tavaraa tai karjaa.
6. Älä kajoa ystäväsi vaimoon.
7. Älä osoita epäkunnioitusta vanhempiasi tai heimon vanhimpia kohtaan.
Tällainen oli Dalamatian laki lähes kolmensadantuhannen vuoden ajan. Ja monet niistä kivistä, joihin tämä laki kaiverrettiin, lepäävät nyt aaltojen alla Mesopotamian ja Persian rannikon edustalla. Tavaksi tuli pitää yhtä käskyä mielessä kunakin viikonpäivänä, ja se lausuttiin tervehdittäessä ja ateriahetken kiitosrukouksena.
Silloinen ajanlasku perustui kuun vaiheisiin niin, että kuukauden pituudeksi laskettiin kaksikymmentäkahdeksan päivää. Lukuun ottamatta vuorokauden jakamista päivään ja yöhön tämä oli ainoa näiden varhaiskansojen tuntema ajanlaskutapa. Seitsenpäiväisen viikon toivat käyttöön Dalamatian opettajat, ja se muotoutui siitä tosiasiasta, että seitsemän on yksi neljäsosa kahdestakymmenestäkahdeksasta. Se merkitys, joka numerolla seitsemän on superuniversumissa, tarjosi heille epäilemättä tilaisuuden ujuttaa hengellinen muistinvirkistin arkipäiväiseen ajan laskemiseen. Mutta viikkojaolla ei ole mitään luonnonmukaista alkuperää.
Kaupunkia ympäröivä maaseutu oli noin sadankuudenkymmenen kilometrin säteellä melko hyvin asutuksen piirissä. Kaupungin välittömässä läheisyydessä sadat Prinssin kouluista valmistuneet harjoittivat karjanhoitoa ja sovelsivat muutoinkin hänen esikunnaltaan ja sen lukuisilta ihmisauttajilta saamaansa opetusta. Muutama heistä harjoitti peltoviljelyä ja puutarhanhoitoa.
Ihmiskuntaa ei pantu raatamaan pelloille rangaistukseksi jostakin luulotellusta synnistä. ”Otsasi hiessä pitää sinun syödä peltojesi antimet” ei suinkaan ollut rangaistukseksi luettu tuomio siitä, että ihminen oli osallistunut Caligastia-petturin johdolla Luciferin kapinan mielettömyyksiin. Maapohjan viljeleminen on luonnollinen osa edistyvän sivilisaation alullesaattamista evolutionaarisissa maailmoissa, ja tämä kehotus oli Planeettaprinssin ja hänen esikuntansa antaman kaiken opetuksen pääasiana koko kolmensadantuhannen vuoden ajan heidän Urantialle-saapumisensa ja niiden traagisten aikojen välillä, jolloin Caligastia liitti kohtalonsa kapinallisen Luciferin kohtaloon. Maatyö ei ole kirous, vaan pikemminkin suurin siunaus kaikille, jotka sillä keinoin pääsevät nauttimaan kaikkien ihmistoimien joukossa inhimillisimmästä toiminnasta.
Kapinan puhjetessa Dalamatiassa asuvan väestön lukumäärä oli miltei kuusituhatta. Tähän lukuun sisältyivät varsinaiset opiskelijat, mutta siihen eivät kuuluneet vierailijat eivätkä tarkkailijat, joita oli aina toista tuhatta. Mutta teillä ei voi olla juuri minkäänlaista käsitystä noiden kaukaisten aikojen uskomattomasta edistyksestä, sillä käytännöllisesti katsoen kaikki noiden aikojen ihmisten ihmeelliset saavutukset pyyhkäistiin olemattomiin siinä hirvittävässä sekasorrossa ja viheliäisessä hengellisessä pimeydessä, joka seurasi Caligastian petoksen ja kapinamielialan lietsomisen aiheuttamaa katastrofia.
The Prince’s headquarters, though exquisitely beautiful and designed to awe the primitive men of that age, was altogether modest. The buildings were not especially large as it was the motive of these imported teachers to encourage the eventual development of agriculture through the introduction of animal husbandry. The land provision within the city walls was sufficient to provide for pasturage and gardening for the support of a population of about twenty thousand.
The interiors of the central temple of worship and the ten council mansions of the supervising groups of supermen were indeed beautiful works of art. And while the residential buildings were models of neatness and cleanliness, everything was very simple and altogether primitive in comparison with later-day developments. At this headquarters of culture no methods were employed which did not naturally belong on Urantia.
The Prince’s corporeal staff presided over simple and exemplary abodes which they maintained as homes designed to inspire and favorably impress the student observers sojourning at the world’s social center and educational headquarters.
The definite order of family life and the living of one family together in one residence of comparatively settled location date from these times of Dalamatia and were chiefly due to the example and teachings of the one hundred and their pupils. The home as a social unit never became a success until the supermen and superwomen of Dalamatia led mankind to love and plan for their grandchildren and their grandchildren’s children. Savage man loves his child, but civilized man loves also his grandchild.
The Prince’s staff lived together as fathers and mothers. True, they had no children of their own, but the fifty pattern homes of Dalamatia never sheltered less than five hundred adopted little ones assembled from the superior families of the Andonic and Sangik races; many of these children were orphans. They were favored with the discipline and training of these superparents; and then, after three years in the schools of the Prince (they entered from thirteen to fifteen), they were eligible for marriage and ready to receive their commissions as emissaries of the Prince to the needy tribes of their respective races.
Fad sponsored the Dalamatia plan of teaching that was carried out as an industrial school in which the pupils learned by doing, and through which they worked their way by the daily performance of useful tasks. This plan of education did not ignore thinking and feeling in the development of character; but it gave first place to manual training. The instruction was individual and collective. The pupils were taught by both men and women and by the two acting conjointly. One half of this group instruction was by sexes; the other half was coeducational. Students were taught manual dexterity as individuals and were socialized in groups or classes. They were trained to fraternize with younger groups, older groups, and adults, as well as to do teamwork with those of their own ages. They were also familiarized with such associations as family groups, play squads, and school classes.
Among the later students trained in Mesopotamia for work with their respective races were Andonites from the highlands of western India together with representatives of the red men and the blue men; still later a small number of the yellow race were also received.
Hap presented the early races with a moral law. This code was known as “The Father’s Way” and consisted of the following seven commands:
1. You shall not fear nor serve any God but the Father of all.
2. You shall not disobey the Father’s Son, the world’s ruler, nor show disrespect to his superhuman associates.
3. You shall not speak a lie when called before the judges of the people.
4. You shall not kill men, women, or children.
5. You shall not steal your neighbor’s goods or cattle.
6. You shall not touch your friend’s wife.
7. You shall not show disrespect to your parents or to the elders of the tribe.
This was the law of Dalamatia for almost three hundred thousand years. And many of the stones on which this law was inscribed now lie beneath the waters off the shores of Mesopotamia and Persia. It became the custom to hold one of these commands in mind for each day of the week, using it for salutations and mealtime thanksgiving.
The time measurement of these days was the lunar month, this period being reckoned as twenty-eight days. That, with the exception of day and night, was the only time reckoning known to the early peoples. The seven-day week was introduced by the Dalamatia teachers and grew out of the fact that seven was one fourth of twenty-eight. The significance of the number seven in the superuniverse undoubtedly afforded them opportunity to introduce a spiritual reminder into the common reckoning of time. But there is no natural origin for the weekly period.
The country around the city was quite well settled within a radius of one hundred miles. Immediately surrounding the city, hundreds of graduates of the Prince’s schools engaged in animal husbandry and otherwise carried out the instruction they had received from his staff and their numerous human helpers. A few engaged in agriculture and horticulture.
Mankind was not consigned to agricultural toil as the penalty of supposed sin. “In the sweat of your face shall you eat the fruit of the fields” was not a sentence of punishment pronounced because of man’s participation in the follies of the Lucifer rebellion under the leadership of the traitorous Caligastia. The cultivation of the soil is inherent in the establishment of an advancing civilization on the evolutionary worlds, and this injunction was the center of all teaching of the Planetary Prince and his staff throughout the three hundred thousand years which intervened between their arrival on Urantia and those tragic days when Caligastia threw in his lot with the rebel Lucifer. Work with the soil is not a curse; rather is it the highest blessing to all who are thus permitted to enjoy the most human of all human activities.
At the outbreak of the rebellion, Dalamatia had a resident population of almost six thousand. This number includes the regular students but does not embrace the visitors and observers, who always numbered more than one thousand. But you can have little or no concept of the marvelous progress of those faraway times; practically all of the wonderful human gains of those days were wiped out by the horrible confusion and abject spiritual darkness which followed the Caligastia catastrophe of deception and sedition.
SuomiEnglish
Vaikka Prinssin päämaja oli suurenmoisen kaunis ja tarkoitettu herättämään kunnioitusta tuonaikaisissa primitiivisissä ihmisissä, se oli kaiken kaikkiaan kuitenkin vaatimaton. Rakennukset eivät olleet erityisen suuria, sillä näiden muualta tuotettujen opettajien tarkoituksena oli rohkaista maanviljelyn lopulta koittavaa kehittymistä panemalla alulle karjanhoito. Kaupunginmuurien sisäpuolelle oli varattu riittävästi maa-alaa niin, että siitä olisi riittänyt laidun- ja puutarhamaata noin kahdenkymmenentuhannen asukkaan tarpeisiin.
The Prince’s headquarters, though exquisitely beautiful and designed to awe the primitive men of that age, was altogether modest. The buildings were not especially large as it was the motive of these imported teachers to encourage the eventual development of agriculture through the introduction of animal husbandry. The land provision within the city walls was sufficient to provide for pasturage and gardening for the support of a population of about twenty thousand.
Kaupungin keskellä sijainneen palvontatemppelin ja ihmistä korkeammalla olevien johtajaryhmien kymmenen neuvostorakennuksen sisätilat olivat todella kauniita taideteoksia. Ja vaikka asuinrakennukset olivat siisteyden ja puhtauden esikuvia, kaikki oli myöhempien aikojen kehitykseen verrattuna kuitenkin hyvin yksinkertaista ja perin alkeellista. Tähän kulttuurin päämajan aikaansaamiseen ei käytetty mitään menetelmiä, jotka eivät luonnostaan kuuluneet Urantialle.
The interiors of the central temple of worship and the ten council mansions of the supervising groups of supermen were indeed beautiful works of art. And while the residential buildings were models of neatness and cleanliness, everything was very simple and altogether primitive in comparison with later-day developments. At this headquarters of culture no methods were employed which did not naturally belong on Urantia.
Prinssin ruumiillinen esikunta isännöi yksinkertaisia ja esikuvallisia asumuksia. Niitä he hoitivat koteina, joiden oli määrä innoittaa maailman sosiaalisessa keskuksessa ja opetuspäämajassa oleskelevia opiskelija-tarkkailijoita ja tehdä heihin suotuisa vaikutus.
The Prince’s corporeal staff presided over simple and exemplary abodes which they maintained as homes designed to inspire and favorably impress the student observers sojourning at the world’s social center and educational headquarters.
Perhe-elämän tarkalleen määrätty järjestys ja tapa, että yksi perhe elää yhdessä ja asuu verrattain vakiintuneessa asuinpaikassa, ovat peräisin näiltä Dalamatian ajoilta ja johtuvat pääasiassa Caligastian sadan ja heidän oppilaidensa antamasta esikuvasta ja heidän esittämistään opetuksista. Kodista ei sosiaalisena yksikkönä koskaan tullut menestystä, ennen kuin Dalamatian supermiehet ja supernaiset johdattivat ihmiskunnan rakastamaan lapsenlapsiaan ja lastenlastensa lapsia ja tekemään suunnitelmia näiden hyväksi. Villi-ihminen rakastaa lastaan, mutta sivistynyt ihminen rakastaa myös lapsenlastaan.
The definite order of family life and the living of one family together in one residence of comparatively settled location date from these times of Dalamatia and were chiefly due to the example and teachings of the one hundred and their pupils. The home as a social unit never became a success until the supermen and superwomen of Dalamatia led mankind to love and plan for their grandchildren and their grandchildren’s children. Savage man loves his child, but civilized man loves also his grandchild.
Prinssin esikunnan jäsenet asuivat yhdessä kuin isä ja äiti. Heillä ei tosin ollut omia lapsia, mutta Dalamatian viisikymmentä mallikotia tarjosivat aina suojan vähintäänkin viidellesadalle adoptoidulle pikkulapselle, jotka kerättiin andonilaisten ja sangik-rotujen korkeammantasoisten perheiden keskuudesta; monet näistä lapsista olivat orpoja. Heillä oli onni saada osakseen näiden oivallisten vanhempien harjoittamaa järjestyksenpitoa ja antamaa koulutusta. Ja sen jälkeen kun he olivat käyneet Prinssin kouluja kolme vuotta (he menivät kouluun kolmentoista – viidentoista ikäisinä), he olivat naimakelpoisia ja valmiita ottamaan vastaan tehtävänsä Prinssin lähettiläinä kukin oman rotunsa apua tarvitsevien heimojen keskuudessa.
The Prince’s staff lived together as fathers and mothers. True, they had no children of their own, but the fifty pattern homes of Dalamatia never sheltered less than five hundred adopted little ones assembled from the superior families of the Andonic and Sangik races; many of these children were orphans. They were favored with the discipline and training of these superparents; and then, after three years in the schools of the Prince (they entered from thirteen to fifteen), they were eligible for marriage and ready to receive their commissions as emissaries of the Prince to the needy tribes of their respective races.
Fad oli vastuussa siitä Dalamatian opetussuunnitelmasta, jota toteutettiin ammattikoulun tapaan ja jonka avulla oppilaat oppivat tekemällä ja jonka he selvittivät suorittamalla päivittäin hyödyllisiä tehtäviä. Tämä opetusohjelma ei jättänyt huomiotta ajattelun ja tunne-elämän merkitystä luonteen kehittämisessä, mutta se antoi etusijan käden taitojen harjaannuttamiselle. Opetus oli sekä yksilöllistä että kollektiivista. Oppilaita opettivat sekä miehet että naiset erikseen, mutta myös kummatkin yhdessä. Puolet tästä ryhmäopetuksesta annettiin kummallekin sukupuolelle erikseen, toinen puoli oli yhteisopetusta. Oppilaat saivat yksilöllistä opetusta käden taidoissa ja heitä sosiaalistettiin ryhmissä tai luokissa. Heitä harjaannutettiin ystävystymään itseään nuorempien ryhmien, itseään iäkkäämpien ryhmien ja aikuisten kanssa sekä tekemään ryhmätyötä ikätovereidensa kanssa. Heidät perehdytettiin myös sellaisiin yhteisöihin kuten perheryhmiin, pelijoukkueisiin ja koululuokkiin.
Fad sponsored the Dalamatia plan of teaching that was carried out as an industrial school in which the pupils learned by doing, and through which they worked their way by the daily performance of useful tasks. This plan of education did not ignore thinking and feeling in the development of character; but it gave first place to manual training. The instruction was individual and collective. The pupils were taught by both men and women and by the two acting conjointly. One half of this group instruction was by sexes; the other half was coeducational. Students were taught manual dexterity as individuals and were socialized in groups or classes. They were trained to fraternize with younger groups, older groups, and adults, as well as to do teamwork with those of their own ages. They were also familiarized with such associations as family groups, play squads, and school classes.
Niiden myöhempien oppilaiden joukossa, jotka Mesopotamiassa koulutettiin työskentelemään kukin oman rotunsa keskuudessa, oli andoniitteja läntisen Intian ylängöiltä sekä punaisten ja sinisten ihmisten edustajia; vielä myöhemmin saatiin vastaanottaa myös pieni määrä keltaisen rodun edustajia.
Among the later students trained in Mesopotamia for work with their respective races were Andonites from the highlands of western India together with representatives of the red men and the blue men; still later a small number of the yellow race were also received.
Hap antoi näille alkuaikojen roduille moraalilain. Tämä säännöstö tunnettiin nimellä ”Isän tie”, ja se sisälsi seuraavat seitsemän käskyä.
Hap presented the early races with a moral law. This code was known as “The Father’s Way” and consisted of the following seven commands:
1. Älä pelkää äläkä palvele muuta Jumalaa kuin kaikkien Isää.
1. You shall not fear nor serve any God but the Father of all.
2. Älä ole tottelematon Isän Pojalle, maailman hallitsijalle, äläkä osoita epäkunnioitusta hänen ihmistä korkeammalla olevia avustajiaan kohtaan.
2. You shall not disobey the Father’s Son, the world’s ruler, nor show disrespect to his superhuman associates.
3. Älä valehtele, kun sinut kutsutaan kansan tuomarien eteen.
3. You shall not speak a lie when called before the judges of the people.
4. Älä tapa miehiä, naisia äläkä lapsia.
4. You shall not kill men, women, or children.
5. Älä varasta naapurisi tavaraa tai karjaa.
5. You shall not steal your neighbor’s goods or cattle.
6. Älä kajoa ystäväsi vaimoon.
6. You shall not touch your friend’s wife.
7. Älä osoita epäkunnioitusta vanhempiasi tai heimon vanhimpia kohtaan.
7. You shall not show disrespect to your parents or to the elders of the tribe.
Tällainen oli Dalamatian laki lähes kolmensadantuhannen vuoden ajan. Ja monet niistä kivistä, joihin tämä laki kaiverrettiin, lepäävät nyt aaltojen alla Mesopotamian ja Persian rannikon edustalla. Tavaksi tuli pitää yhtä käskyä mielessä kunakin viikonpäivänä, ja se lausuttiin tervehdittäessä ja ateriahetken kiitosrukouksena.
This was the law of Dalamatia for almost three hundred thousand years. And many of the stones on which this law was inscribed now lie beneath the waters off the shores of Mesopotamia and Persia. It became the custom to hold one of these commands in mind for each day of the week, using it for salutations and mealtime thanksgiving.
Silloinen ajanlasku perustui kuun vaiheisiin niin, että kuukauden pituudeksi laskettiin kaksikymmentäkahdeksan päivää. Lukuun ottamatta vuorokauden jakamista päivään ja yöhön tämä oli ainoa näiden varhaiskansojen tuntema ajanlaskutapa. Seitsenpäiväisen viikon toivat käyttöön Dalamatian opettajat, ja se muotoutui siitä tosiasiasta, että seitsemän on yksi neljäsosa kahdestakymmenestäkahdeksasta. Se merkitys, joka numerolla seitsemän on superuniversumissa, tarjosi heille epäilemättä tilaisuuden ujuttaa hengellinen muistinvirkistin arkipäiväiseen ajan laskemiseen. Mutta viikkojaolla ei ole mitään luonnonmukaista alkuperää.
The time measurement of these days was the lunar month, this period being reckoned as twenty-eight days. That, with the exception of day and night, was the only time reckoning known to the early peoples. The seven-day week was introduced by the Dalamatia teachers and grew out of the fact that seven was one fourth of twenty-eight. The significance of the number seven in the superuniverse undoubtedly afforded them opportunity to introduce a spiritual reminder into the common reckoning of time. But there is no natural origin for the weekly period.
Kaupunkia ympäröivä maaseutu oli noin sadankuudenkymmenen kilometrin säteellä melko hyvin asutuksen piirissä. Kaupungin välittömässä läheisyydessä sadat Prinssin kouluista valmistuneet harjoittivat karjanhoitoa ja sovelsivat muutoinkin hänen esikunnaltaan ja sen lukuisilta ihmisauttajilta saamaansa opetusta. Muutama heistä harjoitti peltoviljelyä ja puutarhanhoitoa.
The country around the city was quite well settled within a radius of one hundred miles. Immediately surrounding the city, hundreds of graduates of the Prince’s schools engaged in animal husbandry and otherwise carried out the instruction they had received from his staff and their numerous human helpers. A few engaged in agriculture and horticulture.
Ihmiskuntaa ei pantu raatamaan pelloille rangaistukseksi jostakin luulotellusta synnistä. ”Otsasi hiessä pitää sinun syödä peltojesi antimet” ei suinkaan ollut rangaistukseksi luettu tuomio siitä, että ihminen oli osallistunut Caligastia-petturin johdolla Luciferin kapinan mielettömyyksiin. Maapohjan viljeleminen on luonnollinen osa edistyvän sivilisaation alullesaattamista evolutionaarisissa maailmoissa, ja tämä kehotus oli Planeettaprinssin ja hänen esikuntansa antaman kaiken opetuksen pääasiana koko kolmensadantuhannen vuoden ajan heidän Urantialle-saapumisensa ja niiden traagisten aikojen välillä, jolloin Caligastia liitti kohtalonsa kapinallisen Luciferin kohtaloon. Maatyö ei ole kirous, vaan pikemminkin suurin siunaus kaikille, jotka sillä keinoin pääsevät nauttimaan kaikkien ihmistoimien joukossa inhimillisimmästä toiminnasta.
Mankind was not consigned to agricultural toil as the penalty of supposed sin. “In the sweat of your face shall you eat the fruit of the fields” was not a sentence of punishment pronounced because of man’s participation in the follies of the Lucifer rebellion under the leadership of the traitorous Caligastia. The cultivation of the soil is inherent in the establishment of an advancing civilization on the evolutionary worlds, and this injunction was the center of all teaching of the Planetary Prince and his staff throughout the three hundred thousand years which intervened between their arrival on Urantia and those tragic days when Caligastia threw in his lot with the rebel Lucifer. Work with the soil is not a curse; rather is it the highest blessing to all who are thus permitted to enjoy the most human of all human activities.
Kapinan puhjetessa Dalamatiassa asuvan väestön lukumäärä oli miltei kuusituhatta. Tähän lukuun sisältyivät varsinaiset opiskelijat, mutta siihen eivät kuuluneet vierailijat eivätkä tarkkailijat, joita oli aina toista tuhatta. Mutta teillä ei voi olla juuri minkäänlaista käsitystä noiden kaukaisten aikojen uskomattomasta edistyksestä, sillä käytännöllisesti katsoen kaikki noiden aikojen ihmisten ihmeelliset saavutukset pyyhkäistiin olemattomiin siinä hirvittävässä sekasorrossa ja viheliäisessä hengellisessä pimeydessä, joka seurasi Caligastian petoksen ja kapinamielialan lietsomisen aiheuttamaa katastrofia.
At the outbreak of the rebellion, Dalamatia had a resident population of almost six thousand. This number includes the regular students but does not embrace the visitors and observers, who always numbered more than one thousand. But you can have little or no concept of the marvelous progress of those faraway times; practically all of the wonderful human gains of those days were wiped out by the horrible confusion and abject spiritual darkness which followed the Caligastia catastrophe of deception and sedition.