Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Miten typerää onkaan aineellisuuteen suuntautuneen ihmisen taholta hänen antaa maailmankaikkeuden mekanistisuudesta esitettyjen näkemysten kaltaisten haavoittuvien teorioiden riistää itseltään todelliseen uskontoon kuuluvan henkilökohtaisen kokemuksen antamat valtavat hengelliset voimavarat. Tosiasiat eivät koskaan riitele todellisen hengellisen uskon kanssa; teoriat saattavat niin tehdä. Parempi olisi, että tiede omistautuisi taikauskon hävittämiseen kuin että se koettaa kumota uskonnollisen uskon – ihmisen uskon hengellisiin realiteetteihin ja jumalallisiin arvoihin.
Tieteen tulisi tehdä ihmisen hyväksi aineellisesti se, minkä uskonto tekee hänen hyväkseen hengellisesti, eli avartaa elämän näköpiiriä ja laajentaa ihmisen persoonallisuutta. Todellisella tieteellä ei voi olla mitään pysyvää riitaa todellisen uskonnon kanssa. ”Tieteellinen metodi” on pelkästään älyllinen mittapuu aineellisten kokeilujen ja fyysisten saavutusten mittaamiseksi. Mutta aineellisena ja kokonaan älyyn pohjautuvana se on hengellisten realiteettien ja uskonnollisten kokemusten arvioimisessa äärimmäisen hyödytön.
Nykyajan mekanisti on epäjohdonmukainen, sillä jos universumimme olisi pelkästään ainetta ja ihminen olisi vain kone, tällainen ihminen ei mitenkään kykenisi tunnistamaan itseään sanotunkaltaiseksi koneeksi, ja tällainen koneihminen olisi niin ikään täysin tietämätön tuollaisen aineellisen maailmankaikkeuden olemassaolon tosiasiasta. Materialistista kauhua ja epätoivoa edustava mekanistinen tiede ei ole kyennyt tiedostamaan sitä tosiasiaa, että tiedemiehellä, jonka nimenomaan aineellisen ylittävä ymmärrys laatii näitä erheellisiä ja itsensä kanssa ristiriidassa olevia käsityksiä materialistisesta maailmankaikkeudesta, on hengen asuttama mieli.
Totuutta, kauneutta ja hyvyyttä olevat ikuiset ja infiniittiset paratiisiarvot kätkeytyvät ajallisuuden ja avaruuden universumeissa esiintyvien ilmiöiden tosiasioihin. Mutta näiden hengellisten arvojen havaitsemiseen ja näkemiseen tarvitaan hengestä syntyneen kuolevaisen uskon silmä.
Hengelliseen edistymiseen liittyvät realiteetit ja arvot eivät ole ”psykologinen projektio” – pelkkää hienommalla nimellä kutsuttua materiaalisen mielen valveunta. Sellaiset asiat ovat ihmisen sisimmässä olevan Suuntaajan, ihmismielessä elävän Jumalan hengen, hengellisiä ennakointeja. Älkääkä antako töin tuskin vilaukselta nähtyjen ”suhteellisuuteen” liittyvien löytöjen parissa puuhastelunne sekoittaa käsityksiänne Jumalan ikuisuudesta ja infiniittisyydestä. Ja aina kun tavoittelette tyydytystä minuuden julkituomisen tarpeelle, älkää silloin tehkö sitä virhettä, ettette anna tilaisuutta Suuntaajan julkitulolle, todellisen ja paremman minuutenne esiintulemiselle.
Jos tämä universumi olisi vain ainetta, aineellinen ihminen ei koskaan kykenisi muodostamaan käsitystä tällaisen pelkästään aineellisen olemassaolon mekanistisesta luonteesta. Juuri tämä mekanistinen universumikäsitys on itsessään ei-aineellinen mielen ilmiö, ja kaikki mieli on alkuperältään ei-aineellista, siitäkin huolimatta, kuinka perin pohjin se saattaa olla aineellisesti ehdollistunutta ja mekanistisesti kontrolloitua.
Kuolevaisen ihmisen osittain kehittynyttä mentaalista mekanismia ei ole ylikuormitettu johdonmukaisuudella ja viisaudella. Ihmisen omahyväisyys pääsee usein karkuun hänen järjeltään ja väistää hänen logiikkansa.
Kaikkein pessimistisimmänkin materialistin pessimismi on jo sinänsä ja sellaisenaan riittävä todiste siitä, että pessimistin universumi ei ole kokonaan aineellinen. Sekä optimismi että pessimismi ovat käsitysreaktioita sellaisessa mielessä, joka on tietoinen niin hyvin arvoista kuin tosiasioistakin. Jos maailmankaikkeus todellakin olisi sitä, mitä materialisti sen katsoo olevan, ihmiskoneeksi ymmärretyltä ihmiseltä puuttuisi siinä tapauksessa kokonaan tämän nimenomaisen tosiasian tiedostettu tietoisuus. Ellei hengestä syntyneen mielen sisällä olisi tietoisuutta arvojen käsitteestä, universumimaterialismin tosiasia ja universumitoiminnan mekanistiset ilmiöt olisivat ihmiselle täysin tiedostamattomia. Kone ei voi olla tietoinen toisen koneen olemuksesta tai arvosta.
Mekanistinen filosofia elämästä ja universumista ei voi olla tieteellinen, sillä tiede tunnustaa ja käsittelee vain materiaaleja ja tosiasioita. Filosofia on väistämättä ylitieteellistä. Ihminen on luonnon materiaalinen tosiasia, mutta hänen elämänsä on ilmiö, joka nousee luonnon aineellisten tasojen yläpuolelle sikäli, että siinä tulevat julki mieleen liittyvät kontrolliattribuutit ja henkeen liittyvät luovat ominaisuudet.
Kun ihminen vakavissaan yrittää tulla mekanistiksi, kysymys on sellaisesta traagisesta ilmiöstä, että tämä ihminen yrittää turhaan tehdä älyllistä ja moraalista itsemurhaa. Mutta hän ei voi sitä tehdä.
Jos maailmankaikkeus olisi pelkästään aineellinen ja ihminen vain kone, ei olisi olemassa mitään tiedettä, joka antaisi tiedemiehelle rohkeuden postuloida tämä universumin mekanisointi. Koneet eivät kykene mittaamaan, luokittelemaan eivätkä arvioimaan itseään. Tällaisen tieteellisen työn voisi suorittaa vain jokin konetta korkeamman statuksen omaava entiteetti.
Jos universumitodellisuus on vain yksi suunnaton kone, ihmisen täytyy siinä tapauksessa olla universumin ulkopuolella ja siitä erillään kyetäkseen tiedostamaan tällaisen tosiasian ja tajuamaan tällaiseen arviointiin sisältyvän oivalluksen.
Jos ihminen on vain kone, niin millä keinoin tämä ihminen päätyy uskomaan tai väittää tietävänsä, että hän on vain kone? Kokemus oman minuuden minätietoisesta arvioimisesta ei koskaan ole pelkän koneen attribuutti. Minuudestaan tietoinen ja vannoutunut mekanisti on paras mahdollinen vastaus mekanismille. Jos materialismi olisi tosiasia, mitään minuudestaan tietoista mekanistia ei voisi olla olemassa. On myös totta, että ihmisen on oltava ensin moraalinen persoona, vasta sitten hän voi suorittaa moraalittomia tekoja.
Jo yksistään materialismiväitteen olemassaolo tuo epäsuorasti julki, että se mieli, joka ottaa vapauden esittää tällaisia dogmeja, edustaa aineellisuuden ylittävää tietoisuutta. Mekanismi voisi vain rappeutua, mutta koskaan se ei kykenisi edistymään. Koneet eivät ajattele, luo, unelmoi, kaipaa, ihannoi, isoa totuutta tai janoa vanhurskautta. Ne eivät motivoi elämäänsä pitämällä intohimonaan toisten koneiden palvelemista, eivätkä ne ota ikuista edistymistä merkitseväksi päämääräkseen sitä ylevää tehtävää, että ne löytäisivät Jumalan ja pyrkisivät olemaan hänen kaltaisensa. Koneet eivät koskaan ole älykkäitä, emotionaalisia, esteettisiä, eettisiä, moraalisia eivätkä hengellisiä.
Taide todistaa, ettei ihminen ole mekanistinen, mutta sitä se ei todista, että hän on hengellisesti kuolematon. Taide on kuolevaisten morontiaa, aineellisen ihmisen ja hengellisen ihmisen välillä oleva kenttä. Runous on yritys irtautua aineellisista realiteeteista hengellisiin arvoihin.
Korkean sivilisaation oloissa taide humanisoi tiedettä, kun vuorostaan taidetta hengellistää todellinen uskonto – hengellisten ja ikuisten arvojen syvä ymmärrys. Taide edustaa todellisuuden inhimillistä ja ajallis-avaruudellista arviointia. Uskonto on kosmisten arvojen jumalallista syleilyä, ja se merkitsee samalla ikuista edistymistä hengellisessä ylösnousemuksessa ja avartumisessa. Ajallinen taide on vaarallista vain käydessään sokeaksi niitä jumalallisten mallien antamia henkistandardeja kohtaan, joita ikuisuus heijastelee ajallisuuteen kuuluvina todellisuuden varjoina. Elämään kuuluvien aineellisten kohteiden tehokas manipulointi on todellista taidetta; elämään kuuluvien aineellisten tosiasioiden jalostava muuntaminen on uskontoa, eikä uskonto koskaan lakkaa esittämästä taiteesta hengellisiä arvioita.
Miten mieletöntä onkaan otaksua, että automaatti kykenisi luomaan automatismia käsittelevän filosofian, ja miten naurettavaa, että se sattuisi yltiöpäisyyksissään laatimaan sellaisen filosofian nimenomaan muista automaateista, automaattitovereistaan!
Jokainen aineellisesta maailmankaikkeudesta esitetty tulkinta on arvoton, ellei siinä osoiteta tieteenharjoittajalle hänelle kuuluvaa tunnustusta. Mikään taidearviointi ei ole aito, ellei se suo tunnustusta taiteilijalle. Moraalin arviointi ei ole minkään arvoista, ellei arviointi koske myös moraalinharjoittajaa. Mikään filosofiaa koskeva tunnustuksenosoitus ei ole rakentava, jos se jättää filosofin vaille huomiota, eikä uskontoa voi olla olemassa ilman sellaisen uskonnonharjoittajan todellista kokemusta, joka tämän nimenomaisen kokemuksen myötä ja sen kautta yrittää löytää Jumalan ja tuntea hänet. Universumien universumi on niin ikään vailla merkitystä, ellei mukaan oteta MINÄ OLEN -olevaista[69], infiniittistä Jumalaa, joka sen teki ja joka lakkaamatta sitä johtaa.
Mekanistit – humanistit – ajelehtivat helposti materiaalisten virtausten mukana. Idealistit ja spiritistit uskaltavat, älynsä ja tarmonsa siihen pannen, käyttää myös airojaan modifioidakseen puhtaasti aineelliselta näyttävää energiavirtojen kulkua.
Tiede elää mielen luomasta matematiikasta; musiikki ilmentää tunnetilojen tempoa. Uskonto on sitä sielun hengellistä rytmiä, joka on ajallis-avaruudellisessa harmoniassa Infiniittisyyden korkeampien ja ikuisten melodiamittojen kanssa. Uskonnollinen kokemus on jotakin sellaista ihmiselämässä olevaa, joka on kerta kaikkiaan matematiikan yläpuolella.
Kirjaimisto edustaa kielessä materialismin mukaista mekanismia, kun taas sanat, jotka ilmaisevat – rakkautta ja vihaa, pelkuruutta ja rohkeutta kuvastavien – tuhansien ajatusten, suurten ideoiden ja jalojen ihanteiden merkityksen, edustavat kaikkea sitä, mitä mieli tuo julki sekä aineellisen että hengellisen lain asettamissa puitteissa, persoonallisuuden tahdon esiintulon ohjaamana ja tilanteeseen vaikuttavien tekijöiden rajoittamana.
Universumi ei ole niiden tiedemiehen löytämien lakien, mekanismien ja yhdenmukaisuuksien kaltainen, joita hän tulee pitäneeksi tieteenä, vaan mieluumminkin se on sen uteliaan, ajattelevan, valintoja tekevän, luovan, yhdistelevän ja erittelevän tiedemiehen kaltainen, joka tällä tavoin tekee huomioita maailmankaikkeuden ilmiöistä ja luokittelee luomistuloksen aineellisen puolen mekanistisiin vaiheisiin luonnostaan sisältyviä matemaattisia tosiasioita. Universumi ei myöskään ole taiteilijan luoman taiteen kaltainen, vaan mieluumminkin se on sen ponnistelevan, uneksivan, halajavan ja edistyvän taiteilijan kaltainen, joka hengelliseen päämäärään päästäkseen koettaa nousta aineellisista olevaisista koostuvan maailman yläpuolelle.
Energiasta ja aineesta koostuvan kehittyvän ja edistyvän universumin todellisuuden näkee tiedemies, ei tiede. Aineellisen olemassaolon ja hengellisen vapauden välissä olevan välivaiheisen morontiamaailman olemassaolon osoittaa taiteilija, ei taide. Ikuisuuden saatossa kohdattavien henkirealiteettien ja jumalallisten arvojen olemassaolon osoittaa uskonnonharjoittaja, ei uskonto.
How foolish it is for material-minded man to allow such vulnerable theories as those of a mechanistic universe to deprive him of the vast spiritual resources of the personal experience of true religion. Facts never quarrel with real spiritual faith; theories may. Better that science should be devoted to the destruction of superstition rather than attempting the overthrow of religious faith—human belief in spiritual realities and divine values.
Science should do for man materially what religion does for him spiritually: extend the horizon of life and enlarge his personality. True science can have no lasting quarrel with true religion. The “scientific method” is merely an intellectual yardstick wherewith to measure material adventures and physical achievements. But being material and wholly intellectual, it is utterly useless in the evaluation of spiritual realities and religious experiences.
The inconsistency of the modern mechanist is: If this were merely a material universe and man only a machine, such a man would be wholly unable to recognize himself as such a machine, and likewise would such a machine-man be wholly unconscious of the fact of the existence of such a material universe. The materialistic dismay and despair of a mechanistic science has failed to recognize the fact of the spirit-indwelt mind of the scientist whose very supermaterial insight formulates these mistaken and self-contradictory concepts of a materialistic universe.
Paradise values of eternity and infinity, of truth, beauty, and goodness, are concealed within the facts of the phenomena of the universes of time and space. But it requires the eye of faith in a spirit-born mortal to detect and discern these spiritual values.
The realities and values of spiritual progress are not a “psychologic projection”—a mere glorified daydream of the material mind. Such things are the spiritual forecasts of the indwelling Adjuster, the spirit of God living in the mind of man. And let not your dabblings with the faintly glimpsed findings of “relativity” disturb your concepts of the eternity and infinity of God. And in all your solicitation concerning the necessity for self-expression do not make the mistake of failing to provide for Adjuster-expression, the manifestation of your real and better self.
If this were only a material universe, material man would never be able to arrive at the concept of the mechanistic character of such an exclusively material existence. This very mechanistic concept of the universe is in itself a nonmaterial phenomenon of mind, and all mind is of nonmaterial origin, no matter how thoroughly it may appear to be materially conditioned and mechanistically controlled.
The partially evolved mental mechanism of mortal man is not overendowed with consistency and wisdom. Man’s conceit often outruns his reason and eludes his logic.
The very pessimism of the most pessimistic materialist is, in and of itself, sufficient proof that the universe of the pessimist is not wholly material. Both optimism and pessimism are concept reactions in a mind conscious of values as well as of facts. If the universe were truly what the materialist regards it to be, man as a human machine would then be devoid of all conscious recognition of that very fact. Without the consciousness of the concept of values within the spirit-born mind, the fact of universe materialism and the mechanistic phenomena of universe operation would be wholly unrecognized by man. One machine cannot be conscious of the nature or value of another machine.
A mechanistic philosophy of life and the universe cannot be scientific because science recognizes and deals only with materials and facts. Philosophy is inevitably superscientific. Man is a material fact of nature, but his life is a phenomenon which transcends the material levels of nature in that it exhibits the control attributes of mind and the creative qualities of spirit.
The sincere effort of man to become a mechanist represents the tragic phenomenon of that man’s futile effort to commit intellectual and moral suicide. But he cannot do it.
If the universe were only material and man only a machine, there would be no science to embolden the scientist to postulate this mechanization of the universe. Machines cannot measure, classify, nor evaluate themselves. Such a scientific piece of work could be executed only by some entity of supermachine status.
If universe reality is only one vast machine, then man must be outside of the universe and apart from it in order to recognize such a fact and become conscious of the insight of such an evaluation.
If man is only a machine, by what technique does this man come to believe or claim to know that he is only a machine? The experience of self-conscious evaluation of one’s self is never an attribute of a mere machine. A self-conscious and avowed mechanist is the best possible answer to mechanism. If materialism were a fact, there could be no self-conscious mechanist. It is also true that one must first be a moral person before one can perform immoral acts.
The very claim of materialism implies a supermaterial consciousness of the mind which presumes to assert such dogmas. A mechanism might deteriorate, but it could never progress. Machines do not think, create, dream, aspire, idealize, hunger for truth, or thirst for righteousness. They do not motivate their lives with the passion to serve other machines and to choose as their goal of eternal progression the sublime task of finding God and striving to be like him. Machines are never intellectual, emotional, aesthetic, ethical, moral, or spiritual.
Art proves that man is not mechanistic, but it does not prove that he is spiritually immortal. Art is mortal morontia, the intervening field between man, the material, and man, the spiritual. Poetry is an effort to escape from material realities to spiritual values.
In a high civilization, art humanizes science, while in turn it is spiritualized by true religion—insight into spiritual and eternal values. Art represents the human and time-space evaluation of reality. Religion is the divine embrace of cosmic values and connotes eternal progression in spiritual ascension and expansion. The art of time is dangerous only when it becomes blind to the spirit standards of the divine patterns which eternity reflects as the reality shadows of time. True art is the effective manipulation of the material things of life; religion is the ennobling transformation of the material facts of life, and it never ceases in its spiritual evaluation of art.
How foolish to presume that an automaton could conceive a philosophy of automatism, and how ridiculous that it should presume to form such a concept of other and fellow automatons!
Any scientific interpretation of the material universe is valueless unless it provides due recognition for the scientist. No appreciation of art is genuine unless it accords recognition to the artist. No evaluation of morals is worth while unless it includes the moralist. No recognition of philosophy is edifying if it ignores the philosopher, and religion cannot exist without the real experience of the religionist who, in and through this very experience, is seeking to find God and to know him. Likewise is the universe of universes without significance apart from the I AM, the infinite God who made it and unceasingly manages it.
Mechanists—humanists—tend to drift with the material currents. Idealists and spiritists dare to use their oars with intelligence and vigor in order to modify the apparently purely material course of the energy streams.
Science lives by the mathematics of the mind; music expresses the tempo of the emotions. Religion is the spiritual rhythm of the soul in time-space harmony with the higher and eternal melody measurements of Infinity. Religious experience is something in human life which is truly supermathematical.
In language, an alphabet represents the mechanism of materialism, while the words expressive of the meaning of a thousand thoughts, grand ideas, and noble ideals—of love and hate, of cowardice and courage—represent the performances of mind within the scope defined by both material and spiritual law, directed by the assertion of the will of personality, and limited by the inherent situational endowment.
The universe is not like the laws, mechanisms, and the uniformities which the scientist discovers, and which he comes to regard as science, but rather like the curious, thinking, choosing, creative, combining, and discriminating scientist who thus observes universe phenomena and classifies the mathematical facts inherent in the mechanistic phases of the material side of creation. Neither is the universe like the art of the artist, but rather like the striving, dreaming, aspiring, and advancing artist who seeks to transcend the world of material things in an effort to achieve a spiritual goal.
The scientist, not science, perceives the reality of an evolving and advancing universe of energy and matter. The artist, not art, demonstrates the existence of the transient morontia world intervening between material existence and spiritual liberty. The religionist, not religion, proves the existence of the spirit realities and divine values which are to be encountered in the progress of eternity.
SuomiEnglish
Miten typerää onkaan aineellisuuteen suuntautuneen ihmisen taholta hänen antaa maailmankaikkeuden mekanistisuudesta esitettyjen näkemysten kaltaisten haavoittuvien teorioiden riistää itseltään todelliseen uskontoon kuuluvan henkilökohtaisen kokemuksen antamat valtavat hengelliset voimavarat. Tosiasiat eivät koskaan riitele todellisen hengellisen uskon kanssa; teoriat saattavat niin tehdä. Parempi olisi, että tiede omistautuisi taikauskon hävittämiseen kuin että se koettaa kumota uskonnollisen uskon – ihmisen uskon hengellisiin realiteetteihin ja jumalallisiin arvoihin.
How foolish it is for material-minded man to allow such vulnerable theories as those of a mechanistic universe to deprive him of the vast spiritual resources of the personal experience of true religion. Facts never quarrel with real spiritual faith; theories may. Better that science should be devoted to the destruction of superstition rather than attempting the overthrow of religious faith—human belief in spiritual realities and divine values.
Tieteen tulisi tehdä ihmisen hyväksi aineellisesti se, minkä uskonto tekee hänen hyväkseen hengellisesti, eli avartaa elämän näköpiiriä ja laajentaa ihmisen persoonallisuutta. Todellisella tieteellä ei voi olla mitään pysyvää riitaa todellisen uskonnon kanssa. ”Tieteellinen metodi” on pelkästään älyllinen mittapuu aineellisten kokeilujen ja fyysisten saavutusten mittaamiseksi. Mutta aineellisena ja kokonaan älyyn pohjautuvana se on hengellisten realiteettien ja uskonnollisten kokemusten arvioimisessa äärimmäisen hyödytön.
Science should do for man materially what religion does for him spiritually: extend the horizon of life and enlarge his personality. True science can have no lasting quarrel with true religion. The “scientific method” is merely an intellectual yardstick wherewith to measure material adventures and physical achievements. But being material and wholly intellectual, it is utterly useless in the evaluation of spiritual realities and religious experiences.
Nykyajan mekanisti on epäjohdonmukainen, sillä jos universumimme olisi pelkästään ainetta ja ihminen olisi vain kone, tällainen ihminen ei mitenkään kykenisi tunnistamaan itseään sanotunkaltaiseksi koneeksi, ja tällainen koneihminen olisi niin ikään täysin tietämätön tuollaisen aineellisen maailmankaikkeuden olemassaolon tosiasiasta. Materialistista kauhua ja epätoivoa edustava mekanistinen tiede ei ole kyennyt tiedostamaan sitä tosiasiaa, että tiedemiehellä, jonka nimenomaan aineellisen ylittävä ymmärrys laatii näitä erheellisiä ja itsensä kanssa ristiriidassa olevia käsityksiä materialistisesta maailmankaikkeudesta, on hengen asuttama mieli.
The inconsistency of the modern mechanist is: If this were merely a material universe and man only a machine, such a man would be wholly unable to recognize himself as such a machine, and likewise would such a machine-man be wholly unconscious of the fact of the existence of such a material universe. The materialistic dismay and despair of a mechanistic science has failed to recognize the fact of the spirit-indwelt mind of the scientist whose very supermaterial insight formulates these mistaken and self-contradictory concepts of a materialistic universe.
Totuutta, kauneutta ja hyvyyttä olevat ikuiset ja infiniittiset paratiisiarvot kätkeytyvät ajallisuuden ja avaruuden universumeissa esiintyvien ilmiöiden tosiasioihin. Mutta näiden hengellisten arvojen havaitsemiseen ja näkemiseen tarvitaan hengestä syntyneen kuolevaisen uskon silmä.
Paradise values of eternity and infinity, of truth, beauty, and goodness, are concealed within the facts of the phenomena of the universes of time and space. But it requires the eye of faith in a spirit-born mortal to detect and discern these spiritual values.
Hengelliseen edistymiseen liittyvät realiteetit ja arvot eivät ole ”psykologinen projektio” – pelkkää hienommalla nimellä kutsuttua materiaalisen mielen valveunta. Sellaiset asiat ovat ihmisen sisimmässä olevan Suuntaajan, ihmismielessä elävän Jumalan hengen, hengellisiä ennakointeja. Älkääkä antako töin tuskin vilaukselta nähtyjen ”suhteellisuuteen” liittyvien löytöjen parissa puuhastelunne sekoittaa käsityksiänne Jumalan ikuisuudesta ja infiniittisyydestä. Ja aina kun tavoittelette tyydytystä minuuden julkituomisen tarpeelle, älkää silloin tehkö sitä virhettä, ettette anna tilaisuutta Suuntaajan julkitulolle, todellisen ja paremman minuutenne esiintulemiselle.
The realities and values of spiritual progress are not a “psychologic projection”—a mere glorified daydream of the material mind. Such things are the spiritual forecasts of the indwelling Adjuster, the spirit of God living in the mind of man. And let not your dabblings with the faintly glimpsed findings of “relativity” disturb your concepts of the eternity and infinity of God. And in all your solicitation concerning the necessity for self-expression do not make the mistake of failing to provide for Adjuster-expression, the manifestation of your real and better self.
Jos tämä universumi olisi vain ainetta, aineellinen ihminen ei koskaan kykenisi muodostamaan käsitystä tällaisen pelkästään aineellisen olemassaolon mekanistisesta luonteesta. Juuri tämä mekanistinen universumikäsitys on itsessään ei-aineellinen mielen ilmiö, ja kaikki mieli on alkuperältään ei-aineellista, siitäkin huolimatta, kuinka perin pohjin se saattaa olla aineellisesti ehdollistunutta ja mekanistisesti kontrolloitua.
If this were only a material universe, material man would never be able to arrive at the concept of the mechanistic character of such an exclusively material existence. This very mechanistic concept of the universe is in itself a nonmaterial phenomenon of mind, and all mind is of nonmaterial origin, no matter how thoroughly it may appear to be materially conditioned and mechanistically controlled.
Kuolevaisen ihmisen osittain kehittynyttä mentaalista mekanismia ei ole ylikuormitettu johdonmukaisuudella ja viisaudella. Ihmisen omahyväisyys pääsee usein karkuun hänen järjeltään ja väistää hänen logiikkansa.
The partially evolved mental mechanism of mortal man is not overendowed with consistency and wisdom. Man’s conceit often outruns his reason and eludes his logic.
Kaikkein pessimistisimmänkin materialistin pessimismi on jo sinänsä ja sellaisenaan riittävä todiste siitä, että pessimistin universumi ei ole kokonaan aineellinen. Sekä optimismi että pessimismi ovat käsitysreaktioita sellaisessa mielessä, joka on tietoinen niin hyvin arvoista kuin tosiasioistakin. Jos maailmankaikkeus todellakin olisi sitä, mitä materialisti sen katsoo olevan, ihmiskoneeksi ymmärretyltä ihmiseltä puuttuisi siinä tapauksessa kokonaan tämän nimenomaisen tosiasian tiedostettu tietoisuus. Ellei hengestä syntyneen mielen sisällä olisi tietoisuutta arvojen käsitteestä, universumimaterialismin tosiasia ja universumitoiminnan mekanistiset ilmiöt olisivat ihmiselle täysin tiedostamattomia. Kone ei voi olla tietoinen toisen koneen olemuksesta tai arvosta.
The very pessimism of the most pessimistic materialist is, in and of itself, sufficient proof that the universe of the pessimist is not wholly material. Both optimism and pessimism are concept reactions in a mind conscious of values as well as of facts. If the universe were truly what the materialist regards it to be, man as a human machine would then be devoid of all conscious recognition of that very fact. Without the consciousness of the concept of values within the spirit-born mind, the fact of universe materialism and the mechanistic phenomena of universe operation would be wholly unrecognized by man. One machine cannot be conscious of the nature or value of another machine.
Mekanistinen filosofia elämästä ja universumista ei voi olla tieteellinen, sillä tiede tunnustaa ja käsittelee vain materiaaleja ja tosiasioita. Filosofia on väistämättä ylitieteellistä. Ihminen on luonnon materiaalinen tosiasia, mutta hänen elämänsä on ilmiö, joka nousee luonnon aineellisten tasojen yläpuolelle sikäli, että siinä tulevat julki mieleen liittyvät kontrolliattribuutit ja henkeen liittyvät luovat ominaisuudet.
A mechanistic philosophy of life and the universe cannot be scientific because science recognizes and deals only with materials and facts. Philosophy is inevitably superscientific. Man is a material fact of nature, but his life is a phenomenon which transcends the material levels of nature in that it exhibits the control attributes of mind and the creative qualities of spirit.
Kun ihminen vakavissaan yrittää tulla mekanistiksi, kysymys on sellaisesta traagisesta ilmiöstä, että tämä ihminen yrittää turhaan tehdä älyllistä ja moraalista itsemurhaa. Mutta hän ei voi sitä tehdä.
The sincere effort of man to become a mechanist represents the tragic phenomenon of that man’s futile effort to commit intellectual and moral suicide. But he cannot do it.
Jos maailmankaikkeus olisi pelkästään aineellinen ja ihminen vain kone, ei olisi olemassa mitään tiedettä, joka antaisi tiedemiehelle rohkeuden postuloida tämä universumin mekanisointi. Koneet eivät kykene mittaamaan, luokittelemaan eivätkä arvioimaan itseään. Tällaisen tieteellisen työn voisi suorittaa vain jokin konetta korkeamman statuksen omaava entiteetti.
If the universe were only material and man only a machine, there would be no science to embolden the scientist to postulate this mechanization of the universe. Machines cannot measure, classify, nor evaluate themselves. Such a scientific piece of work could be executed only by some entity of supermachine status.
Jos universumitodellisuus on vain yksi suunnaton kone, ihmisen täytyy siinä tapauksessa olla universumin ulkopuolella ja siitä erillään kyetäkseen tiedostamaan tällaisen tosiasian ja tajuamaan tällaiseen arviointiin sisältyvän oivalluksen.
If universe reality is only one vast machine, then man must be outside of the universe and apart from it in order to recognize such a fact and become conscious of the insight of such an evaluation.
Jos ihminen on vain kone, niin millä keinoin tämä ihminen päätyy uskomaan tai väittää tietävänsä, että hän on vain kone? Kokemus oman minuuden minätietoisesta arvioimisesta ei koskaan ole pelkän koneen attribuutti. Minuudestaan tietoinen ja vannoutunut mekanisti on paras mahdollinen vastaus mekanismille. Jos materialismi olisi tosiasia, mitään minuudestaan tietoista mekanistia ei voisi olla olemassa. On myös totta, että ihmisen on oltava ensin moraalinen persoona, vasta sitten hän voi suorittaa moraalittomia tekoja.
If man is only a machine, by what technique does this man come to believe or claim to know that he is only a machine? The experience of self-conscious evaluation of one’s self is never an attribute of a mere machine. A self-conscious and avowed mechanist is the best possible answer to mechanism. If materialism were a fact, there could be no self-conscious mechanist. It is also true that one must first be a moral person before one can perform immoral acts.
Jo yksistään materialismiväitteen olemassaolo tuo epäsuorasti julki, että se mieli, joka ottaa vapauden esittää tällaisia dogmeja, edustaa aineellisuuden ylittävää tietoisuutta. Mekanismi voisi vain rappeutua, mutta koskaan se ei kykenisi edistymään. Koneet eivät ajattele, luo, unelmoi, kaipaa, ihannoi, isoa totuutta tai janoa vanhurskautta. Ne eivät motivoi elämäänsä pitämällä intohimonaan toisten koneiden palvelemista, eivätkä ne ota ikuista edistymistä merkitseväksi päämääräkseen sitä ylevää tehtävää, että ne löytäisivät Jumalan ja pyrkisivät olemaan hänen kaltaisensa. Koneet eivät koskaan ole älykkäitä, emotionaalisia, esteettisiä, eettisiä, moraalisia eivätkä hengellisiä.
The very claim of materialism implies a supermaterial consciousness of the mind which presumes to assert such dogmas. A mechanism might deteriorate, but it could never progress. Machines do not think, create, dream, aspire, idealize, hunger for truth, or thirst for righteousness. They do not motivate their lives with the passion to serve other machines and to choose as their goal of eternal progression the sublime task of finding God and striving to be like him. Machines are never intellectual, emotional, aesthetic, ethical, moral, or spiritual.
Taide todistaa, ettei ihminen ole mekanistinen, mutta sitä se ei todista, että hän on hengellisesti kuolematon. Taide on kuolevaisten morontiaa, aineellisen ihmisen ja hengellisen ihmisen välillä oleva kenttä. Runous on yritys irtautua aineellisista realiteeteista hengellisiin arvoihin.
Art proves that man is not mechanistic, but it does not prove that he is spiritually immortal. Art is mortal morontia, the intervening field between man, the material, and man, the spiritual. Poetry is an effort to escape from material realities to spiritual values.
Korkean sivilisaation oloissa taide humanisoi tiedettä, kun vuorostaan taidetta hengellistää todellinen uskonto – hengellisten ja ikuisten arvojen syvä ymmärrys. Taide edustaa todellisuuden inhimillistä ja ajallis-avaruudellista arviointia. Uskonto on kosmisten arvojen jumalallista syleilyä, ja se merkitsee samalla ikuista edistymistä hengellisessä ylösnousemuksessa ja avartumisessa. Ajallinen taide on vaarallista vain käydessään sokeaksi niitä jumalallisten mallien antamia henkistandardeja kohtaan, joita ikuisuus heijastelee ajallisuuteen kuuluvina todellisuuden varjoina. Elämään kuuluvien aineellisten kohteiden tehokas manipulointi on todellista taidetta; elämään kuuluvien aineellisten tosiasioiden jalostava muuntaminen on uskontoa, eikä uskonto koskaan lakkaa esittämästä taiteesta hengellisiä arvioita.
In a high civilization, art humanizes science, while in turn it is spiritualized by true religion—insight into spiritual and eternal values. Art represents the human and time-space evaluation of reality. Religion is the divine embrace of cosmic values and connotes eternal progression in spiritual ascension and expansion. The art of time is dangerous only when it becomes blind to the spirit standards of the divine patterns which eternity reflects as the reality shadows of time. True art is the effective manipulation of the material things of life; religion is the ennobling transformation of the material facts of life, and it never ceases in its spiritual evaluation of art.
Miten mieletöntä onkaan otaksua, että automaatti kykenisi luomaan automatismia käsittelevän filosofian, ja miten naurettavaa, että se sattuisi yltiöpäisyyksissään laatimaan sellaisen filosofian nimenomaan muista automaateista, automaattitovereistaan!
How foolish to presume that an automaton could conceive a philosophy of automatism, and how ridiculous that it should presume to form such a concept of other and fellow automatons!
Jokainen aineellisesta maailmankaikkeudesta esitetty tulkinta on arvoton, ellei siinä osoiteta tieteenharjoittajalle hänelle kuuluvaa tunnustusta. Mikään taidearviointi ei ole aito, ellei se suo tunnustusta taiteilijalle. Moraalin arviointi ei ole minkään arvoista, ellei arviointi koske myös moraalinharjoittajaa. Mikään filosofiaa koskeva tunnustuksenosoitus ei ole rakentava, jos se jättää filosofin vaille huomiota, eikä uskontoa voi olla olemassa ilman sellaisen uskonnonharjoittajan todellista kokemusta, joka tämän nimenomaisen kokemuksen myötä ja sen kautta yrittää löytää Jumalan ja tuntea hänet. Universumien universumi on niin ikään vailla merkitystä, ellei mukaan oteta MINÄ OLEN -olevaista[69], infiniittistä Jumalaa, joka sen teki ja joka lakkaamatta sitä johtaa.
Any scientific interpretation of the material universe is valueless unless it provides due recognition for the scientist. No appreciation of art is genuine unless it accords recognition to the artist. No evaluation of morals is worth while unless it includes the moralist. No recognition of philosophy is edifying if it ignores the philosopher, and religion cannot exist without the real experience of the religionist who, in and through this very experience, is seeking to find God and to know him. Likewise is the universe of universes without significance apart from the I AM, the infinite God who made it and unceasingly manages it.
Mekanistit – humanistit – ajelehtivat helposti materiaalisten virtausten mukana. Idealistit ja spiritistit uskaltavat, älynsä ja tarmonsa siihen pannen, käyttää myös airojaan modifioidakseen puhtaasti aineelliselta näyttävää energiavirtojen kulkua.
Mechanists—humanists—tend to drift with the material currents. Idealists and spiritists dare to use their oars with intelligence and vigor in order to modify the apparently purely material course of the energy streams.
Tiede elää mielen luomasta matematiikasta; musiikki ilmentää tunnetilojen tempoa. Uskonto on sitä sielun hengellistä rytmiä, joka on ajallis-avaruudellisessa harmoniassa Infiniittisyyden korkeampien ja ikuisten melodiamittojen kanssa. Uskonnollinen kokemus on jotakin sellaista ihmiselämässä olevaa, joka on kerta kaikkiaan matematiikan yläpuolella.
Science lives by the mathematics of the mind; music expresses the tempo of the emotions. Religion is the spiritual rhythm of the soul in time-space harmony with the higher and eternal melody measurements of Infinity. Religious experience is something in human life which is truly supermathematical.
Kirjaimisto edustaa kielessä materialismin mukaista mekanismia, kun taas sanat, jotka ilmaisevat – rakkautta ja vihaa, pelkuruutta ja rohkeutta kuvastavien – tuhansien ajatusten, suurten ideoiden ja jalojen ihanteiden merkityksen, edustavat kaikkea sitä, mitä mieli tuo julki sekä aineellisen että hengellisen lain asettamissa puitteissa, persoonallisuuden tahdon esiintulon ohjaamana ja tilanteeseen vaikuttavien tekijöiden rajoittamana.
In language, an alphabet represents the mechanism of materialism, while the words expressive of the meaning of a thousand thoughts, grand ideas, and noble ideals—of love and hate, of cowardice and courage—represent the performances of mind within the scope defined by both material and spiritual law, directed by the assertion of the will of personality, and limited by the inherent situational endowment.
Universumi ei ole niiden tiedemiehen löytämien lakien, mekanismien ja yhdenmukaisuuksien kaltainen, joita hän tulee pitäneeksi tieteenä, vaan mieluumminkin se on sen uteliaan, ajattelevan, valintoja tekevän, luovan, yhdistelevän ja erittelevän tiedemiehen kaltainen, joka tällä tavoin tekee huomioita maailmankaikkeuden ilmiöistä ja luokittelee luomistuloksen aineellisen puolen mekanistisiin vaiheisiin luonnostaan sisältyviä matemaattisia tosiasioita. Universumi ei myöskään ole taiteilijan luoman taiteen kaltainen, vaan mieluumminkin se on sen ponnistelevan, uneksivan, halajavan ja edistyvän taiteilijan kaltainen, joka hengelliseen päämäärään päästäkseen koettaa nousta aineellisista olevaisista koostuvan maailman yläpuolelle.
The universe is not like the laws, mechanisms, and the uniformities which the scientist discovers, and which he comes to regard as science, but rather like the curious, thinking, choosing, creative, combining, and discriminating scientist who thus observes universe phenomena and classifies the mathematical facts inherent in the mechanistic phases of the material side of creation. Neither is the universe like the art of the artist, but rather like the striving, dreaming, aspiring, and advancing artist who seeks to transcend the world of material things in an effort to achieve a spiritual goal.
Energiasta ja aineesta koostuvan kehittyvän ja edistyvän universumin todellisuuden näkee tiedemies, ei tiede. Aineellisen olemassaolon ja hengellisen vapauden välissä olevan välivaiheisen morontiamaailman olemassaolon osoittaa taiteilija, ei taide. Ikuisuuden saatossa kohdattavien henkirealiteettien ja jumalallisten arvojen olemassaolon osoittaa uskonnonharjoittaja, ei uskonto.
The scientist, not science, perceives the reality of an evolving and advancing universe of energy and matter. The artist, not art, demonstrates the existence of the transient morontia world intervening between material existence and spiritual liberty. The religionist, not religion, proves the existence of the spirit realities and divine values which are to be encountered in the progress of eternity.