Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Yli kahdenkymmenenviidentuhannen vuoden ajan, lähes vuoteen 2000 eKr. asti, Euraasia oli sydänosiltaan pääasiassa, jos kohta yhä vähemmässä määrin, andiittinen. Turkestanin alangoilta andiitit kääntyivät länteen ja sisäjärvet kiertäen he saapuivat Eurooppaan, kun he taas tämän alueen ylänkömailta soluttautuivat itäänpäin. Itä-Turkestan (Sinkiang) ja vähemmässä määrin Tiibet olivat ne muinaiset porttikäytävät, joiden kautta nämä Mesopotamian kansanheimot vuoristosolia myöten tunkeutuivat keltaisten ihmisten pohjoisille maille. Andiittien tunkeutuminen Intiaan tapahtui Turkestanin ylängöiltä Punjabiin ja Iranin laidunmailta Belutshistanin kautta perille. Nämä varhaisemmat vaellukset eivät olleet missään mielessä valloituksia, vaan oli pikemminkin kysymys andiittiheimojen jatkuvasta ajautumisesta läntiseen Intiaan ja Kiinaan.
Lähes viidentoistatuhannen vuoden ajan jatkui sekoittuneen andiittikulttuurin keskusten olemassaolo Tarimjoen laaksossa Sinkiangissa ja siitä etelään Tiibetin ylänköseuduilla, jossa andiittien ja andoniittien sekoittuminen oli laajamittaista. Tariminlaakso oli varsinaisen andiittikulttuurin itäisin etuvartio. Sinne andiitit rakensivat asutuskeskuksensa ja ryhtyivät kauppasuhteisiin edistyshaluisten kiinalaisten kanssa idän suunnalla ja andoniittien kanssa pohjoisessa. Tarimin seutu oli tuohon aikaan viljavaa maata; sateet olivat runsaita. Gobi idässä oli aavaa laidunmaata, jossa paimenkansat olivat vähitellen siirtymässä maanviljelyn piiriin. Tämä sivilisaatio tuhoutui sateita tuovien tuulten käännyttyä kaakkoon, mutta omana aikanaan se kilpaili itsensä Mesopotamian kanssa.
Keski-Aasian ylänköseutujen aste asteelta paheneva kuivuus alkoi vuoden 8000 eKr. tienoilla ajaa andiitteja jokilaaksoihin ja merenrannoille. Sen lisäksi, että yhä vaikeammaksi käyvä kuivuus ajoi heidät Niilin, Eufratin, Induksen ja Keltaisenjoen laaksoihin, se sai aikaan uuden käänteen andiittien sivilisaatiossa. Ilmaantui uusi ihmisluokka, kauppiaat, joita alkoi esiintyä suurin määrin.
Kun metsästys ilmastollisten olojen vuoksi kävi vaeltaville andiiteille tuottamattomaksi, he eivät noudattaneetkaan vanhempien rotujen evolutionaarista kurssia sikäli, että heistä olisi tullut karjapaimenia. Kaupankäynti ja kaupunkilainen elämäntapa ilmaantuivat. Egyptistä Mesopotamian ja Turkestanin kautta aina Kiinan ja Intian virroille saakka korkeammin sivistyneet heimot alkoivat kerääntyä käsiteollisuudelle ja kaupankäynnille omistautuviin kaupunkeihin. Adoniasta tuli Keski-Aasian kaupanharjoittajien suurkaupunki. Se sijaitsi lähellä nykyistä Ashkhabadin kaupunkia. Kiven, metallien, puutavaran ja saviastioiden kauppa vilkastui sekä maalla että vesillä.
Mutta alati yltyvä kuivuus pani vähitellen liikkeelle andiittien suuren exoduksen Kaspianmeren etelä- ja itäpuolisilta mailta. Vaellusten vuoksiaalto alkoi muuttaa suuntaa niin, että se kääntyikin pohjoisesta etelään, ja babylonialaiset ratsumiehet alkoivat tunkea Mesopotamiaan.
Keski-Aasian yhä vain pahemman vedettömyyden vaikutuksiin kuului myös väkiluvun väheneminen ja näiden kansojen sotaisuuden heikkeneminen; ja kun pohjoisessa tapahtunut sademäärän väheneminen pakotti nomadiandoniitit etelään, Turkestanissa alkoi valtava andiittien maastamuutto. Tässä on kysymys niin kutsuttujen arjalaisten viimeisestä muutosta kohti Levanttia ja Intiaa. Se nosti lakipisteeseensä sen Aatamin jälkeläisten pitkäaikaisen hajaantumisen, jonka kuluessa nämä oivalliset rodut olivat ainakin johonkin määrään asti kohentaneet kaikkia Aasian ja useimpia Tyynenmeren saarien kansoja.
Samalla kun andiitit näin hajaantuivat itäisen pallonpuoliskon yli, heiltä riistettiin heidän kotimaansa Mesopotamiassa ja Turkestanissa, sillä nimenomaan tämä andoniittien laaja-alainen siirtyminen etelään harvensi Keski-Aasian andiittien rivejä lähes niiden häviämiseen asti.
Mutta vielä kahdennellakymmenennelläkin Kristuksen jälkeisellä vuosisadalla on turaanilais- ja tiibetiläiskansojen keskuudessa havaittavissa jälkiä andiittisesta perimästä, mistä todistavat näillä seuduin silloin tällöin tavattavat vaaleat ihmistyypit. Varhaiset kiinalaisten annaalit sisältävät merkintöjä punatukkaisten nomadien esiintymisestä Keltaisenjoen rauhallisten yhdyskuntien pohjoispuolella, ja vieläkin on jäljellä maalauksia, joissa totuudenmukaisesti tuodaan julki se, että muinaisaikojen Tariminlaaksossa esiintyi sekä vaaleita andiittisia että tummaverisiä mongolityyppejä.
Keski-Aasian andiiteissa pinnan alla piilleen sotilaallisen nerokkuuden viimeinen suuri julkitulo tapahtui vuonna 1200 jKr., kun mongolit Tshingis-kaanin johdolla ryhtyivät valloittamaan suurinta osaa Aasian manteresta. Ja entisajan andiittien tavoin nämä soturit julistivat, että on olemassa ”yksi Jumala taivaassa”. Heidän maailmanvaltansa varsin pikainen mureneminen viivästytti länsimaiden ja itämaiden välisiä kulttuuriyhteyksiä pahasti ja vaikeutti monoteistisen käsityksen leviämistä Aasiassa suuresti.
For over twenty-five thousand years, on down to nearly 2000 b.c., the heart of Eurasia was predominantly, though diminishingly, Andite. In the lowlands of Turkestan the Andites made the westward turning around the inland lakes into Europe, while from the highlands of this region they infiltrated eastward. Eastern Turkestan (Sinkiang) and, to a lesser extent, Tibet were the ancient gateways through which these peoples of Mesopotamia penetrated the mountains to the northern lands of the yellow men. The Andite infiltration of India proceeded from the Turkestan highlands into the Punjab and from the Iranian grazing lands through Baluchistan. These earlier migrations were in no sense conquests; they were, rather, the continual drifting of the Andite tribes into western India and China.
For almost fifteen thousand years centers of mixed Andite culture persisted in the basin of the Tarim River in Sinkiang and to the south in the highland regions of Tibet, where the Andites and Andonites had extensively mingled. The Tarim valley was the easternmost outpost of the true Andite culture. Here they built their settlements and entered into trade relations with the progressive Chinese to the east and with the Andonites to the north. In those days the Tarim region was a fertile land; the rainfall was plentiful. To the east the Gobi was an open grassland where the herders were gradually turning to agriculture. This civilization perished when the rain winds shifted to the southeast, but in its day it rivaled Mesopotamia itself.
By 8000 b.c. the slowly increasing aridity of the highland regions of central Asia began to drive the Andites to the river bottoms and the seashores. This increasing drought not only drove them to the valleys of the Nile, Euphrates, Indus, and Yellow rivers, but it produced a new development in Andite civilization. A new class of men, the traders, began to appear in large numbers.
When climatic conditions made hunting unprofitable for the migrating Andites, they did not follow the evolutionary course of the older races by becoming herders. Commerce and urban life made their appearance. From Egypt through Mesopotamia and Turkestan to the rivers of China and India, the more highly civilized tribes began to assemble in cities devoted to manufacture and trade. Adonia became the central Asian commercial metropolis, being located near the present city of Ashkhabad. Commerce in stone, metal, wood, and pottery was accelerated on both land and water.
But ever-increasing drought gradually brought about the great Andite exodus from the lands south and east of the Caspian Sea. The tide of migration began to veer from northward to southward, and the Babylonian cavalrymen began to push into Mesopotamia.
Increasing aridity in central Asia further operated to reduce population and to render these people less warlike; and when the diminishing rainfall to the north forced the nomadic Andonites southward, there was a tremendous exodus of Andites from Turkestan. This is the terminal movement of the so-called Aryans into the Levant and India. It culminated that long dispersal of the mixed descendants of Adam during which every Asiatic and most of the island peoples of the Pacific were to some extent improved by these superior races.
Thus, while they dispersed over the Eastern Hemisphere, the Andites were dispossessed of their homelands in Mesopotamia and Turkestan, for it was this extensive southward movement of Andonites that diluted the Andites in central Asia nearly to the vanishing point.
But even in the twentieth century after Christ there are traces of Andite blood among the Turanian and Tibetan peoples, as is witnessed by the blond types occasionally found in these regions. The early Chinese annals record the presence of the red-haired nomads to the north of the peaceful settlements of the Yellow River, and there still remain paintings which faithfully record the presence of both the blond-Andite and the brunet-Mongolian types in the Tarim basin of long ago.
The last great manifestation of the submerged military genius of the central Asiatic Andites was in a.d. 1200, when the Mongols under Genghis Khan began the conquest of the greater portion of the Asiatic continent. And like the Andites of old, these warriors proclaimed the existence of “one God in heaven.” The early breakup of their empire long delayed cultural intercourse between Occident and Orient and greatly handicapped the growth of the monotheistic concept in Asia.
SuomiEnglish
Yli kahdenkymmenenviidentuhannen vuoden ajan, lähes vuoteen 2000 eKr. asti, Euraasia oli sydänosiltaan pääasiassa, jos kohta yhä vähemmässä määrin, andiittinen. Turkestanin alangoilta andiitit kääntyivät länteen ja sisäjärvet kiertäen he saapuivat Eurooppaan, kun he taas tämän alueen ylänkömailta soluttautuivat itäänpäin. Itä-Turkestan (Sinkiang) ja vähemmässä määrin Tiibet olivat ne muinaiset porttikäytävät, joiden kautta nämä Mesopotamian kansanheimot vuoristosolia myöten tunkeutuivat keltaisten ihmisten pohjoisille maille. Andiittien tunkeutuminen Intiaan tapahtui Turkestanin ylängöiltä Punjabiin ja Iranin laidunmailta Belutshistanin kautta perille. Nämä varhaisemmat vaellukset eivät olleet missään mielessä valloituksia, vaan oli pikemminkin kysymys andiittiheimojen jatkuvasta ajautumisesta läntiseen Intiaan ja Kiinaan.
For over twenty-five thousand years, on down to nearly 2000 b.c., the heart of Eurasia was predominantly, though diminishingly, Andite. In the lowlands of Turkestan the Andites made the westward turning around the inland lakes into Europe, while from the highlands of this region they infiltrated eastward. Eastern Turkestan (Sinkiang) and, to a lesser extent, Tibet were the ancient gateways through which these peoples of Mesopotamia penetrated the mountains to the northern lands of the yellow men. The Andite infiltration of India proceeded from the Turkestan highlands into the Punjab and from the Iranian grazing lands through Baluchistan. These earlier migrations were in no sense conquests; they were, rather, the continual drifting of the Andite tribes into western India and China.
Lähes viidentoistatuhannen vuoden ajan jatkui sekoittuneen andiittikulttuurin keskusten olemassaolo Tarimjoen laaksossa Sinkiangissa ja siitä etelään Tiibetin ylänköseuduilla, jossa andiittien ja andoniittien sekoittuminen oli laajamittaista. Tariminlaakso oli varsinaisen andiittikulttuurin itäisin etuvartio. Sinne andiitit rakensivat asutuskeskuksensa ja ryhtyivät kauppasuhteisiin edistyshaluisten kiinalaisten kanssa idän suunnalla ja andoniittien kanssa pohjoisessa. Tarimin seutu oli tuohon aikaan viljavaa maata; sateet olivat runsaita. Gobi idässä oli aavaa laidunmaata, jossa paimenkansat olivat vähitellen siirtymässä maanviljelyn piiriin. Tämä sivilisaatio tuhoutui sateita tuovien tuulten käännyttyä kaakkoon, mutta omana aikanaan se kilpaili itsensä Mesopotamian kanssa.
For almost fifteen thousand years centers of mixed Andite culture persisted in the basin of the Tarim River in Sinkiang and to the south in the highland regions of Tibet, where the Andites and Andonites had extensively mingled. The Tarim valley was the easternmost outpost of the true Andite culture. Here they built their settlements and entered into trade relations with the progressive Chinese to the east and with the Andonites to the north. In those days the Tarim region was a fertile land; the rainfall was plentiful. To the east the Gobi was an open grassland where the herders were gradually turning to agriculture. This civilization perished when the rain winds shifted to the southeast, but in its day it rivaled Mesopotamia itself.
Keski-Aasian ylänköseutujen aste asteelta paheneva kuivuus alkoi vuoden 8000 eKr. tienoilla ajaa andiitteja jokilaaksoihin ja merenrannoille. Sen lisäksi, että yhä vaikeammaksi käyvä kuivuus ajoi heidät Niilin, Eufratin, Induksen ja Keltaisenjoen laaksoihin, se sai aikaan uuden käänteen andiittien sivilisaatiossa. Ilmaantui uusi ihmisluokka, kauppiaat, joita alkoi esiintyä suurin määrin.
By 8000 b.c. the slowly increasing aridity of the highland regions of central Asia began to drive the Andites to the river bottoms and the seashores. This increasing drought not only drove them to the valleys of the Nile, Euphrates, Indus, and Yellow rivers, but it produced a new development in Andite civilization. A new class of men, the traders, began to appear in large numbers.
Kun metsästys ilmastollisten olojen vuoksi kävi vaeltaville andiiteille tuottamattomaksi, he eivät noudattaneetkaan vanhempien rotujen evolutionaarista kurssia sikäli, että heistä olisi tullut karjapaimenia. Kaupankäynti ja kaupunkilainen elämäntapa ilmaantuivat. Egyptistä Mesopotamian ja Turkestanin kautta aina Kiinan ja Intian virroille saakka korkeammin sivistyneet heimot alkoivat kerääntyä käsiteollisuudelle ja kaupankäynnille omistautuviin kaupunkeihin. Adoniasta tuli Keski-Aasian kaupanharjoittajien suurkaupunki. Se sijaitsi lähellä nykyistä Ashkhabadin kaupunkia. Kiven, metallien, puutavaran ja saviastioiden kauppa vilkastui sekä maalla että vesillä.
When climatic conditions made hunting unprofitable for the migrating Andites, they did not follow the evolutionary course of the older races by becoming herders. Commerce and urban life made their appearance. From Egypt through Mesopotamia and Turkestan to the rivers of China and India, the more highly civilized tribes began to assemble in cities devoted to manufacture and trade. Adonia became the central Asian commercial metropolis, being located near the present city of Ashkhabad. Commerce in stone, metal, wood, and pottery was accelerated on both land and water.
Mutta alati yltyvä kuivuus pani vähitellen liikkeelle andiittien suuren exoduksen Kaspianmeren etelä- ja itäpuolisilta mailta. Vaellusten vuoksiaalto alkoi muuttaa suuntaa niin, että se kääntyikin pohjoisesta etelään, ja babylonialaiset ratsumiehet alkoivat tunkea Mesopotamiaan.
But ever-increasing drought gradually brought about the great Andite exodus from the lands south and east of the Caspian Sea. The tide of migration began to veer from northward to southward, and the Babylonian cavalrymen began to push into Mesopotamia.
Keski-Aasian yhä vain pahemman vedettömyyden vaikutuksiin kuului myös väkiluvun väheneminen ja näiden kansojen sotaisuuden heikkeneminen; ja kun pohjoisessa tapahtunut sademäärän väheneminen pakotti nomadiandoniitit etelään, Turkestanissa alkoi valtava andiittien maastamuutto. Tässä on kysymys niin kutsuttujen arjalaisten viimeisestä muutosta kohti Levanttia ja Intiaa. Se nosti lakipisteeseensä sen Aatamin jälkeläisten pitkäaikaisen hajaantumisen, jonka kuluessa nämä oivalliset rodut olivat ainakin johonkin määrään asti kohentaneet kaikkia Aasian ja useimpia Tyynenmeren saarien kansoja.
Increasing aridity in central Asia further operated to reduce population and to render these people less warlike; and when the diminishing rainfall to the north forced the nomadic Andonites southward, there was a tremendous exodus of Andites from Turkestan. This is the terminal movement of the so-called Aryans into the Levant and India. It culminated that long dispersal of the mixed descendants of Adam during which every Asiatic and most of the island peoples of the Pacific were to some extent improved by these superior races.
Samalla kun andiitit näin hajaantuivat itäisen pallonpuoliskon yli, heiltä riistettiin heidän kotimaansa Mesopotamiassa ja Turkestanissa, sillä nimenomaan tämä andoniittien laaja-alainen siirtyminen etelään harvensi Keski-Aasian andiittien rivejä lähes niiden häviämiseen asti.
Thus, while they dispersed over the Eastern Hemisphere, the Andites were dispossessed of their homelands in Mesopotamia and Turkestan, for it was this extensive southward movement of Andonites that diluted the Andites in central Asia nearly to the vanishing point.
Mutta vielä kahdennellakymmenennelläkin Kristuksen jälkeisellä vuosisadalla on turaanilais- ja tiibetiläiskansojen keskuudessa havaittavissa jälkiä andiittisesta perimästä, mistä todistavat näillä seuduin silloin tällöin tavattavat vaaleat ihmistyypit. Varhaiset kiinalaisten annaalit sisältävät merkintöjä punatukkaisten nomadien esiintymisestä Keltaisenjoen rauhallisten yhdyskuntien pohjoispuolella, ja vieläkin on jäljellä maalauksia, joissa totuudenmukaisesti tuodaan julki se, että muinaisaikojen Tariminlaaksossa esiintyi sekä vaaleita andiittisia että tummaverisiä mongolityyppejä.
But even in the twentieth century after Christ there are traces of Andite blood among the Turanian and Tibetan peoples, as is witnessed by the blond types occasionally found in these regions. The early Chinese annals record the presence of the red-haired nomads to the north of the peaceful settlements of the Yellow River, and there still remain paintings which faithfully record the presence of both the blond-Andite and the brunet-Mongolian types in the Tarim basin of long ago.
Keski-Aasian andiiteissa pinnan alla piilleen sotilaallisen nerokkuuden viimeinen suuri julkitulo tapahtui vuonna 1200 jKr., kun mongolit Tshingis-kaanin johdolla ryhtyivät valloittamaan suurinta osaa Aasian manteresta. Ja entisajan andiittien tavoin nämä soturit julistivat, että on olemassa ”yksi Jumala taivaassa”. Heidän maailmanvaltansa varsin pikainen mureneminen viivästytti länsimaiden ja itämaiden välisiä kulttuuriyhteyksiä pahasti ja vaikeutti monoteistisen käsityksen leviämistä Aasiassa suuresti.
The last great manifestation of the submerged military genius of the central Asiatic Andites was in a.d. 1200, when the Mongols under Genghis Khan began the conquest of the greater portion of the Asiatic continent. And like the Andites of old, these warriors proclaimed the existence of “one God in heaven.” The early breakup of their empire long delayed cultural intercourse between Occident and Orient and greatly handicapped the growth of the monotheistic concept in Asia.