Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Ihmispersoonallisuus on jumalallisen Luoja-persoonallisuuden ajallis-avaruudellinen varjokuva. Eikä mitään olevaista voi koskaan todellisuutta vastaavalla tavalla ymmärtää sen varjoa tarkastelemalla. Varjoja tulisi tulkita todellisen substanssin ehdoin.
Tieteelle Jumala on syy, aiheuttaja; filosofialle hän on idea; uskonnolle hän on henkilö, jopa rakastava taivaallinen Isä. Tiedemiehelle Jumala on perimmäinen voima, filosofille hän on ykseyden hypoteesi, uskonnonharjoittajalle hän on elävä hengellinen kokemus. Ihmisen puutteellista käsitystä Universaalisen Isän persoonasta voidaan kohentaa vain sillä, että ihminen edistyy maailmankaikkeudessa hengellisesti, ja käsityksestä tulee itse asiassa todellisuutta vastaava vasta, kun ajallisuuden ja avaruuden pyhiinvaeltajat lopulta pääsevät Paratiisissa olevan, elävän Jumalan jumalalliseen syleilyyn.
Älkää koskaan kadottako näkyvistänne persoonallisuuden vastakkaisia näkökulmia, niin kuin Jumala ja ihminen sen käsittävät. Ihminen tarkastelee ja ymmärtää persoonallisuutta sitä finiittisyydestä infiniittisyyteen katselemalla; Jumala katsoo infiniittisyydestä finiittisyyteen. Ihmisen persoonallisuuden tyyppi on asteikon alimpana, Jumalan ylimpänä; hänen persoonallisuutensa edustaa korkeimmuutta, perimmäisyyttä ja absoluuttisuutta. Jumalallista persoonallisuutta koskevien vähääkään parempien käsitysten oli sen vuoksi kärsivällisesti odotettava ilmaantumistaan niin kauan, että paremmat käsitykset ihmispersoonallisuudesta ilmaantuvat, ja eritoten odotettava entistä laajempaa ilmoitusta sekä ihmisen että Jumalan persoonallisuudesta Mikaelin, Luoja-Pojan, lahjoittautumisen merkeissä Urantialla elämän elämän muodossa.
Kuolevaisen mielessä asuva esipersoonallinen jumalallinen henki antaa juuri siinä tosiasiassa, että se on läsnä, pätevän todisteen aktuaalisesta olemassaolostaan, mutta jumalallisen persoonallisuuden käsite voidaan ymmärtää vain aitoon henkilökohtaiseen uskonnolliseen kokemukseen sisältyvän hengellisen ymmärryksen kautta. Jokainen persoona – inhimillinen tai jumalallinen – voidaan tuntea ja käsittää täysin erillään kyseisen persoonan ulkoisista reaktioista tai aineellisesta läsnäolosta.
Jonkinasteinen moraalinen samankaltaisuus ja hengellinen sopusointu on välttämätöntä kahden henkilön väliselle ystävyydelle; on tuskin luultavaa, että rakastava persoonallisuus voi rakkaudettomalle henkilölle paljastaa itsestään yhtään mitään. Jotta pääsisi edes vähän lähemmäksi jumalallisen persoonallisuuden tuntemista, on tähän ponnistukseen pyhitettävä kokonaan kaikki ihmisen persoonallisuuteen sisältyvät kyvyt; puolesta sydämestä lähtevä, osittainen omistautuminen tälle asialle on oleva hyödytöntä.
Mitä täydellisemmin ihminen ymmärtää itseään ja kunnioittaa kanssaihmistensä persoonallisuuden arvoa, sitä enemmän hän on isoava Alkuperäisen Persoonallisuuden tuntemista, ja sitä vilpittömämmin sellainen Jumalaa tunteva ihminen pyrkii tulemaan Alkuperäisen Persoonallisuuden kaltaiseksi. Voitte väitellä Jumalaa koskevista mielipiteistä, mutta kokemus hänestä ja hänessä menee kaiken inhimillisen kiistelyn ja pelkän älyllisen logiikan yläpuolelle ja tuolle puolen. Jumalaa tunteva ihminen kuvailee hengellisiä kokemuksiaan – ei epäuskoisten vakuuttamiseksi – vaan uskovien mielenylennykseksi ja keskinäiseksi tyydytykseksi.
Maailmankaikkeuden tunnettavuuden ja ymmärrettävyyden olettaminen on samaa kuin olettaisi, että maailmankaikkeus on mielen aikaansaama ja persoonallisuuden johtama. Ihmisen mieli voi käsittää vain muiden mielten mielellisiä ilmiöitä – olkootpa ne inhimillisiä tai yli-inhimillisiä. Jos ihmisen persoonallisuus voi kokea maailmankaikkeuden, niin tähän maailmankaikkeuteen kätkeytyy jonnekin jumalallinen mieli ja aktuaalinen persoonallisuus.
Jumala on henki – henkipersoonallisuus. Myös ihminen on henki – potentiaalinen henkipersoonallisuus. Jeesus Nasaretilainen saavutti tämän henkipersoonallisuuden potentiaalin täyden toteutumisen inhimillisessä kokemuksessa, sen vuoksi hänen elämästään, jonka kuluessa hän täytti Isän tahdon, tulee ihmiselle todellisin ja ihanteellisin Jumalan persoonallisuuden paljastus. Vaikka Universaalisen Isän persoonallisuus on käsitettävissä vain aktuaalisessa uskonnollisessa kokemuksessa, Jeesuksen maisessa elämässä meitä silti innoittaa tällaisen toteutumisen täydellinen julkitulo ja Jumalan persoonallisuuden julkituonti aidosti inhimillisessä kokemuksessa.
Human personality is the time-space image-shadow cast by the divine Creator personality. And no actuality can ever be adequately comprehended by an examination of its shadow. Shadows should be interpreted in terms of the true substance.
God is to science a cause, to philosophy an idea, to religion a person, even the loving heavenly Father. God is to the scientist a primal force, to the philosopher a hypothesis of unity, to the religionist a living spiritual experience. Man’s inadequate concept of the personality of the Universal Father can be improved only by man’s spiritual progress in the universe and will become truly adequate only when the pilgrims of time and space finally attain the divine embrace of the living God on Paradise.
Never lose sight of the antipodal viewpoints of personality as it is conceived by God and man. Man views and comprehends personality, looking from the finite to the infinite; God looks from the infinite to the finite. Man possesses the lowest type of personality; God, the highest, even supreme, ultimate, and absolute. Therefore did the better concepts of the divine personality have patiently to await the appearance of improved ideas of human personality, especially the enhanced revelation of both human and divine personality in the Urantian bestowal life of Michael, the Creator Son.
The prepersonal divine spirit which indwells the mortal mind carries, in its very presence, the valid proof of its actual existence, but the concept of the divine personality can be grasped only by the spiritual insight of genuine personal religious experience. Any person, human or divine, may be known and comprehended quite apart from the external reactions or the material presence of that person.
Some degree of moral affinity and spiritual harmony is essential to friendship between two persons; a loving personality can hardly reveal himself to a loveless person. Even to approach the knowing of a divine personality, all of man’s personality endowments must be wholly consecrated to the effort; halfhearted, partial devotion will be unavailing.
The more completely man understands himself and appreciates the personality values of his fellows, the more he will crave to know the Original Personality, and the more earnestly such a God-knowing human will strive to become like the Original Personality. You can argue over opinions about God, but experience with him and in him exists above and beyond all human controversy and mere intellectual logic. The God-knowing man describes his spiritual experiences, not to convince unbelievers, but for the edification and mutual satisfaction of believers.
To assume that the universe can be known, that it is intelligible, is to assume that the universe is mind made and personality managed. Man’s mind can only perceive the mind phenomena of other minds, be they human or superhuman. If man’s personality can experience the universe, there is a divine mind and an actual personality somewhere concealed in that universe.
God is spirit—spirit personality; man is also a spirit—potential spirit personality. Jesus of Nazareth attained the full realization of this potential of spirit personality in human experience; therefore his life of achieving the Father’s will becomes man’s most real and ideal revelation of the personality of God. Even though the personality of the Universal Father can be grasped only in actual religious experience, in Jesus’ earth life we are inspired by the perfect demonstration of such a realization and revelation of the personality of God in a truly human experience.
SuomiEnglish
Ihmispersoonallisuus on jumalallisen Luoja-persoonallisuuden ajallis-avaruudellinen varjokuva. Eikä mitään olevaista voi koskaan todellisuutta vastaavalla tavalla ymmärtää sen varjoa tarkastelemalla. Varjoja tulisi tulkita todellisen substanssin ehdoin.
Human personality is the time-space image-shadow cast by the divine Creator personality. And no actuality can ever be adequately comprehended by an examination of its shadow. Shadows should be interpreted in terms of the true substance.
Tieteelle Jumala on syy, aiheuttaja; filosofialle hän on idea; uskonnolle hän on henkilö, jopa rakastava taivaallinen Isä. Tiedemiehelle Jumala on perimmäinen voima, filosofille hän on ykseyden hypoteesi, uskonnonharjoittajalle hän on elävä hengellinen kokemus. Ihmisen puutteellista käsitystä Universaalisen Isän persoonasta voidaan kohentaa vain sillä, että ihminen edistyy maailmankaikkeudessa hengellisesti, ja käsityksestä tulee itse asiassa todellisuutta vastaava vasta, kun ajallisuuden ja avaruuden pyhiinvaeltajat lopulta pääsevät Paratiisissa olevan, elävän Jumalan jumalalliseen syleilyyn.
God is to science a cause, to philosophy an idea, to religion a person, even the loving heavenly Father. God is to the scientist a primal force, to the philosopher a hypothesis of unity, to the religionist a living spiritual experience. Man’s inadequate concept of the personality of the Universal Father can be improved only by man’s spiritual progress in the universe and will become truly adequate only when the pilgrims of time and space finally attain the divine embrace of the living God on Paradise.
Älkää koskaan kadottako näkyvistänne persoonallisuuden vastakkaisia näkökulmia, niin kuin Jumala ja ihminen sen käsittävät. Ihminen tarkastelee ja ymmärtää persoonallisuutta sitä finiittisyydestä infiniittisyyteen katselemalla; Jumala katsoo infiniittisyydestä finiittisyyteen. Ihmisen persoonallisuuden tyyppi on asteikon alimpana, Jumalan ylimpänä; hänen persoonallisuutensa edustaa korkeimmuutta, perimmäisyyttä ja absoluuttisuutta. Jumalallista persoonallisuutta koskevien vähääkään parempien käsitysten oli sen vuoksi kärsivällisesti odotettava ilmaantumistaan niin kauan, että paremmat käsitykset ihmispersoonallisuudesta ilmaantuvat, ja eritoten odotettava entistä laajempaa ilmoitusta sekä ihmisen että Jumalan persoonallisuudesta Mikaelin, Luoja-Pojan, lahjoittautumisen merkeissä Urantialla elämän elämän muodossa.
Never lose sight of the antipodal viewpoints of personality as it is conceived by God and man. Man views and comprehends personality, looking from the finite to the infinite; God looks from the infinite to the finite. Man possesses the lowest type of personality; God, the highest, even supreme, ultimate, and absolute. Therefore did the better concepts of the divine personality have patiently to await the appearance of improved ideas of human personality, especially the enhanced revelation of both human and divine personality in the Urantian bestowal life of Michael, the Creator Son.
Kuolevaisen mielessä asuva esipersoonallinen jumalallinen henki antaa juuri siinä tosiasiassa, että se on läsnä, pätevän todisteen aktuaalisesta olemassaolostaan, mutta jumalallisen persoonallisuuden käsite voidaan ymmärtää vain aitoon henkilökohtaiseen uskonnolliseen kokemukseen sisältyvän hengellisen ymmärryksen kautta. Jokainen persoona – inhimillinen tai jumalallinen – voidaan tuntea ja käsittää täysin erillään kyseisen persoonan ulkoisista reaktioista tai aineellisesta läsnäolosta.
The prepersonal divine spirit which indwells the mortal mind carries, in its very presence, the valid proof of its actual existence, but the concept of the divine personality can be grasped only by the spiritual insight of genuine personal religious experience. Any person, human or divine, may be known and comprehended quite apart from the external reactions or the material presence of that person.
Jonkinasteinen moraalinen samankaltaisuus ja hengellinen sopusointu on välttämätöntä kahden henkilön väliselle ystävyydelle; on tuskin luultavaa, että rakastava persoonallisuus voi rakkaudettomalle henkilölle paljastaa itsestään yhtään mitään. Jotta pääsisi edes vähän lähemmäksi jumalallisen persoonallisuuden tuntemista, on tähän ponnistukseen pyhitettävä kokonaan kaikki ihmisen persoonallisuuteen sisältyvät kyvyt; puolesta sydämestä lähtevä, osittainen omistautuminen tälle asialle on oleva hyödytöntä.
Some degree of moral affinity and spiritual harmony is essential to friendship between two persons; a loving personality can hardly reveal himself to a loveless person. Even to approach the knowing of a divine personality, all of man’s personality endowments must be wholly consecrated to the effort; halfhearted, partial devotion will be unavailing.
Mitä täydellisemmin ihminen ymmärtää itseään ja kunnioittaa kanssaihmistensä persoonallisuuden arvoa, sitä enemmän hän on isoava Alkuperäisen Persoonallisuuden tuntemista, ja sitä vilpittömämmin sellainen Jumalaa tunteva ihminen pyrkii tulemaan Alkuperäisen Persoonallisuuden kaltaiseksi. Voitte väitellä Jumalaa koskevista mielipiteistä, mutta kokemus hänestä ja hänessä menee kaiken inhimillisen kiistelyn ja pelkän älyllisen logiikan yläpuolelle ja tuolle puolen. Jumalaa tunteva ihminen kuvailee hengellisiä kokemuksiaan – ei epäuskoisten vakuuttamiseksi – vaan uskovien mielenylennykseksi ja keskinäiseksi tyydytykseksi.
The more completely man understands himself and appreciates the personality values of his fellows, the more he will crave to know the Original Personality, and the more earnestly such a God-knowing human will strive to become like the Original Personality. You can argue over opinions about God, but experience with him and in him exists above and beyond all human controversy and mere intellectual logic. The God-knowing man describes his spiritual experiences, not to convince unbelievers, but for the edification and mutual satisfaction of believers.
Maailmankaikkeuden tunnettavuuden ja ymmärrettävyyden olettaminen on samaa kuin olettaisi, että maailmankaikkeus on mielen aikaansaama ja persoonallisuuden johtama. Ihmisen mieli voi käsittää vain muiden mielten mielellisiä ilmiöitä – olkootpa ne inhimillisiä tai yli-inhimillisiä. Jos ihmisen persoonallisuus voi kokea maailmankaikkeuden, niin tähän maailmankaikkeuteen kätkeytyy jonnekin jumalallinen mieli ja aktuaalinen persoonallisuus.
To assume that the universe can be known, that it is intelligible, is to assume that the universe is mind made and personality managed. Man’s mind can only perceive the mind phenomena of other minds, be they human or superhuman. If man’s personality can experience the universe, there is a divine mind and an actual personality somewhere concealed in that universe.
Jumala on henki – henkipersoonallisuus. Myös ihminen on henki – potentiaalinen henkipersoonallisuus. Jeesus Nasaretilainen saavutti tämän henkipersoonallisuuden potentiaalin täyden toteutumisen inhimillisessä kokemuksessa, sen vuoksi hänen elämästään, jonka kuluessa hän täytti Isän tahdon, tulee ihmiselle todellisin ja ihanteellisin Jumalan persoonallisuuden paljastus. Vaikka Universaalisen Isän persoonallisuus on käsitettävissä vain aktuaalisessa uskonnollisessa kokemuksessa, Jeesuksen maisessa elämässä meitä silti innoittaa tällaisen toteutumisen täydellinen julkitulo ja Jumalan persoonallisuuden julkituonti aidosti inhimillisessä kokemuksessa.
God is spirit—spirit personality; man is also a spirit—potential spirit personality. Jesus of Nazareth attained the full realization of this potential of spirit personality in human experience; therefore his life of achieving the Father’s will becomes man’s most real and ideal revelation of the personality of God. Even though the personality of the Universal Father can be grasped only in actual religious experience, in Jesus’ earth life we are inspired by the perfect demonstration of such a realization and revelation of the personality of God in a truly human experience.