Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Elokuun 17. päivänä vuonna 22 jKr. Johanneksen ollessa kahdenkymmenenkahdeksan vuoden ikäinen hänen äitinsä siirtyi yllättäen rajan taa. Elisabetin ystävät, jotka olivat tietoisia nasiireja koskevista rajoituksista sikäli, etteivät nämä saaneet joutua kosketuksiin kuolleiden kanssa silloinkaan, kun kysymys oli omasta perheenjäsenestä, suorittivat kaikki järjestelyt Elisabetin hautaamiseksi, ennen kuin lähettivät ketään pyytämään Johannesta paikalle. Saatuaan tiedon äitinsä kuolemasta Johannes määräsi Ezdan ajamaan hänen katraansa Eengediin ja lähti itse Hebroniin.
Palattuaan äitinsä hautajaisista Eengediin Johannes lahjoitti laumansa veljeskunnalle ja vetäytyi joksikin aikaa pois ulkoisesta maailmasta, samalla kun hän paastosi ja rukoili. Johannes tunsi vain vanhat keinot lähestyä jumaluutta, sillä hän tiesi vain, mitä Elia, Samuel ja Daniel olivat asiasta kirjoittaneet. Elia oli hänen profeettaihanteensa. Elia oli Israelin opettajista ensimmäinen, jota pidettiin profeettana, ja Johannes uskoi vilpittömästi, että hänen oli määrä olla tämän taivaallisten sanansaattajien pitkän ja maineikkaan rivistön viimeinen.
Kahden ja puolen vuoden ajan Johannes asui Eengedissä, ja hän sai useimmat veljeskunnan jäsenistä vakuuttumaan siitä, että ”aikakauden päättyminen oli lähellä”, että ”taivaan valtakunta olisi kohta ilmaantuva”. Ja koko hänen alkuaikojen opetuksensa perustui vallalla olleeseen juutalaiseen ajatukseen ja käsitykseen Messiaasta juutalaisen kansanheimon luvattuna vapahtajana, joka vapauttaisi juutalaiset ei-juutalaisten vallanpitäjäin herruudesta.
Koko tämän jakson ajan Johannes luki paljon nasiirien Eengedin-kodista löytämiään pyhiä kirjoituksia. Häneen vaikutti erityisesti Jesaja, mutta myös Malakia, joka oli siihenastisista profeetoista viimeinen. Hän luki lukemasta päästyään Jesajan kirjan viittä viimeistä lukua, ja hän uskoi näihin profetioihin. Sitten hän tapasi lukea Malakian kirjasta: ”Katso, minä lähetän teille profeetta Elian, ennen kuin tulee Herran päivä, se suuri ja peljättävä; ja hän on kääntävä isien sydämet lasten puoleen ja lasten sydämet heidän isiensä puoleen, etten minä tulisi ja löisi maata ja vihkisi sitä tuhon omaksi.” Ja vain tämä Malakian lupaus Elian paluusta pidätti Johannesta lähtemästä saarnaamaan tulevasta valtakunnasta ja kehottamaan juutalaisia kanssaihmisiään pakenemaan vihaa, joka olisi tulossa. Johannes oli valmis julistamaan sanomaa tulevasta valtakunnasta, mutta tämä Elian saapumisen odotus pidätteli häntä yli kahden vuoden ajan. Hän tiesi, ettei hän ollut Elia. Mitä Malakia tarkoitti? Oliko profetia ymmärrettävä kirjaimellisesti vai kuvaannollisesti? Miten hän saisi selville totuuden? Viimein hän rohkeni ajatella, että koska profeetoista ensimmäinen oli nimeltään Elia, tulisi viimeinenkin lopulta tuntea samalla nimellä. Hänellä oli tämän suhteen kuitenkin epäilyksiä, niin vahvoja epäilyksiä, ettei hän koskaan kutsunut itseään Eliaksi.
Johanneksen nimenomaan Elialta saamat vaikutteet saivat hänet omaksumaan vaikutuskeinokseen suoran ja kaihtelemattoman hyökkäyksen aikalaistensa syntejä ja paheita vastaan. Hän pyrki pukeutumaan kuin Elia, ja hän koetti puhua kuin Elia. Kaikissa ulkonaisissa seikoissa hän oli muinaisen profeetan kaltainen. Hän oli juuri samanlainen luja ja värikäs luonnonlapsi, juuri samanlainen peloton ja rohkea vanhurskauden saarnaaja. Johannes ei ollut oppimaton, tunsihan hän hyvin juutalaisten pyhät kirjoitukset, mutta kultivoitunut hän tuskin oli. Hänen ajatuksenjuoksunsa oli selkeää, hänen puheensa oli voimallista ja hänen tuomionsa olivat tulikivenkatkuisia. Hän tuskin kelpasi omalle aikakaudelleen esimerkiksi, suorapuheiseksi moitteeksi kylläkin.
Lopulta hän keksi tavan, jolla julistaisi sanomaa uudesta aikakaudesta, Jumalan valtakunnasta. Hän päätyi siihen, että hänestä tulisi Messiaan airut. Hän sysäsi syrjään kaikki epäilyksensä ja poistui Eengedistä eräänä maaliskuun päivänä vuonna 25 jKr. aloittaakseen lyhyen mutta loisteliaan uransa julkisena saarnaajana.
On August 17, a.d. 22, when John was twenty-eight years of age, his mother suddenly passed away. Elizabeth’s friends, knowing of the Nazarite restrictions regarding contact with the dead, even in one’s own family, made all arrangements for the burial of Elizabeth before sending for John. When he received word of the death of his mother, he directed Ezda to drive his herds to Engedi and started for Hebron.
On returning to Engedi from his mother’s funeral, he presented his flocks to the brotherhood and for a season detached himself from the outside world while he fasted and prayed. John knew only of the old methods of approach to divinity; he knew only of the records of such as Elijah, Samuel, and Daniel. Elijah was his ideal of a prophet. Elijah was the first of the teachers of Israel to be regarded as a prophet, and John truly believed that he was to be the last of this long and illustrious line of the messengers of heaven.
For two and a half years John lived at Engedi, and he persuaded most of the brotherhood that “the end of the age was at hand”; that “the kingdom of heaven was about to appear.” And all his early teaching was based upon the current Jewish idea and concept of the Messiah as the promised deliverer of the Jewish nation from the domination of their gentile rulers.
Throughout this period John read much in the sacred writings which he found at the Engedi home of the Nazarites. He was especially impressed by Isaiah and by Malachi, the last of the prophets up to that time. He read and reread the last five chapters of Isaiah, and he believed these prophecies. Then he would read in Malachi: “Behold, I will send you Elijah the prophet before the coming of the great and dreadful day of the Lord; and he shall turn the hearts of the fathers toward the children and the hearts of the children toward their fathers, lest I come and smite the earth with a curse.” And it was only this promise of Malachi that Elijah would return that deterred John from going forth to preach about the coming kingdom and to exhort his fellow Jews to flee from the wrath to come. John was ripe for the proclamation of the message of the coming kingdom, but this expectation of the coming of Elijah held him back for more than two years. He knew he was not Elijah. What did Malachi mean? Was the prophecy literal or figurative? How could he know the truth? He finally dared to think that, since the first of the prophets was called Elijah, so the last should be known, eventually, by the same name. Nevertheless, he had doubts, doubts sufficient to prevent his ever calling himself Elijah.
It was the influence of Elijah that caused John to adopt his methods of direct and blunt assault upon the sins and vices of his contemporaries. He sought to dress like Elijah, and he endeavored to talk like Elijah; in every outward aspect he was like the olden prophet. He was just such a stalwart and picturesque child of nature, just such a fearless and daring preacher of righteousness. John was not illiterate, he did well know the Jewish sacred writings, but he was hardly cultured. He was a clear thinker, a powerful speaker, and a fiery denunciator. He was hardly an example to his age, but he was an eloquent rebuke.
At last he thought out the method of proclaiming the new age, the kingdom of God; he settled that he was to become the herald of the Messiah; he swept aside all doubts and departed from Engedi one day in March of a.d. 25 to begin his short but brilliant career as a public preacher.
SuomiEnglish
Elokuun 17. päivänä vuonna 22 jKr. Johanneksen ollessa kahdenkymmenenkahdeksan vuoden ikäinen hänen äitinsä siirtyi yllättäen rajan taa. Elisabetin ystävät, jotka olivat tietoisia nasiireja koskevista rajoituksista sikäli, etteivät nämä saaneet joutua kosketuksiin kuolleiden kanssa silloinkaan, kun kysymys oli omasta perheenjäsenestä, suorittivat kaikki järjestelyt Elisabetin hautaamiseksi, ennen kuin lähettivät ketään pyytämään Johannesta paikalle. Saatuaan tiedon äitinsä kuolemasta Johannes määräsi Ezdan ajamaan hänen katraansa Eengediin ja lähti itse Hebroniin.
On August 17, a.d. 22, when John was twenty-eight years of age, his mother suddenly passed away. Elizabeth’s friends, knowing of the Nazarite restrictions regarding contact with the dead, even in one’s own family, made all arrangements for the burial of Elizabeth before sending for John. When he received word of the death of his mother, he directed Ezda to drive his herds to Engedi and started for Hebron.
Palattuaan äitinsä hautajaisista Eengediin Johannes lahjoitti laumansa veljeskunnalle ja vetäytyi joksikin aikaa pois ulkoisesta maailmasta, samalla kun hän paastosi ja rukoili. Johannes tunsi vain vanhat keinot lähestyä jumaluutta, sillä hän tiesi vain, mitä Elia, Samuel ja Daniel olivat asiasta kirjoittaneet. Elia oli hänen profeettaihanteensa. Elia oli Israelin opettajista ensimmäinen, jota pidettiin profeettana, ja Johannes uskoi vilpittömästi, että hänen oli määrä olla tämän taivaallisten sanansaattajien pitkän ja maineikkaan rivistön viimeinen.
On returning to Engedi from his mother’s funeral, he presented his flocks to the brotherhood and for a season detached himself from the outside world while he fasted and prayed. John knew only of the old methods of approach to divinity; he knew only of the records of such as Elijah, Samuel, and Daniel. Elijah was his ideal of a prophet. Elijah was the first of the teachers of Israel to be regarded as a prophet, and John truly believed that he was to be the last of this long and illustrious line of the messengers of heaven.
Kahden ja puolen vuoden ajan Johannes asui Eengedissä, ja hän sai useimmat veljeskunnan jäsenistä vakuuttumaan siitä, että ”aikakauden päättyminen oli lähellä”, että ”taivaan valtakunta olisi kohta ilmaantuva”. Ja koko hänen alkuaikojen opetuksensa perustui vallalla olleeseen juutalaiseen ajatukseen ja käsitykseen Messiaasta juutalaisen kansanheimon luvattuna vapahtajana, joka vapauttaisi juutalaiset ei-juutalaisten vallanpitäjäin herruudesta.
For two and a half years John lived at Engedi, and he persuaded most of the brotherhood that “the end of the age was at hand”; that “the kingdom of heaven was about to appear.” And all his early teaching was based upon the current Jewish idea and concept of the Messiah as the promised deliverer of the Jewish nation from the domination of their gentile rulers.
Koko tämän jakson ajan Johannes luki paljon nasiirien Eengedin-kodista löytämiään pyhiä kirjoituksia. Häneen vaikutti erityisesti Jesaja, mutta myös Malakia, joka oli siihenastisista profeetoista viimeinen. Hän luki lukemasta päästyään Jesajan kirjan viittä viimeistä lukua, ja hän uskoi näihin profetioihin. Sitten hän tapasi lukea Malakian kirjasta: ”Katso, minä lähetän teille profeetta Elian, ennen kuin tulee Herran päivä, se suuri ja peljättävä; ja hän on kääntävä isien sydämet lasten puoleen ja lasten sydämet heidän isiensä puoleen, etten minä tulisi ja löisi maata ja vihkisi sitä tuhon omaksi.” Ja vain tämä Malakian lupaus Elian paluusta pidätti Johannesta lähtemästä saarnaamaan tulevasta valtakunnasta ja kehottamaan juutalaisia kanssaihmisiään pakenemaan vihaa, joka olisi tulossa. Johannes oli valmis julistamaan sanomaa tulevasta valtakunnasta, mutta tämä Elian saapumisen odotus pidätteli häntä yli kahden vuoden ajan. Hän tiesi, ettei hän ollut Elia. Mitä Malakia tarkoitti? Oliko profetia ymmärrettävä kirjaimellisesti vai kuvaannollisesti? Miten hän saisi selville totuuden? Viimein hän rohkeni ajatella, että koska profeetoista ensimmäinen oli nimeltään Elia, tulisi viimeinenkin lopulta tuntea samalla nimellä. Hänellä oli tämän suhteen kuitenkin epäilyksiä, niin vahvoja epäilyksiä, ettei hän koskaan kutsunut itseään Eliaksi.
Throughout this period John read much in the sacred writings which he found at the Engedi home of the Nazarites. He was especially impressed by Isaiah and by Malachi, the last of the prophets up to that time. He read and reread the last five chapters of Isaiah, and he believed these prophecies. Then he would read in Malachi: “Behold, I will send you Elijah the prophet before the coming of the great and dreadful day of the Lord; and he shall turn the hearts of the fathers toward the children and the hearts of the children toward their fathers, lest I come and smite the earth with a curse.” And it was only this promise of Malachi that Elijah would return that deterred John from going forth to preach about the coming kingdom and to exhort his fellow Jews to flee from the wrath to come. John was ripe for the proclamation of the message of the coming kingdom, but this expectation of the coming of Elijah held him back for more than two years. He knew he was not Elijah. What did Malachi mean? Was the prophecy literal or figurative? How could he know the truth? He finally dared to think that, since the first of the prophets was called Elijah, so the last should be known, eventually, by the same name. Nevertheless, he had doubts, doubts sufficient to prevent his ever calling himself Elijah.
Johanneksen nimenomaan Elialta saamat vaikutteet saivat hänet omaksumaan vaikutuskeinokseen suoran ja kaihtelemattoman hyökkäyksen aikalaistensa syntejä ja paheita vastaan. Hän pyrki pukeutumaan kuin Elia, ja hän koetti puhua kuin Elia. Kaikissa ulkonaisissa seikoissa hän oli muinaisen profeetan kaltainen. Hän oli juuri samanlainen luja ja värikäs luonnonlapsi, juuri samanlainen peloton ja rohkea vanhurskauden saarnaaja. Johannes ei ollut oppimaton, tunsihan hän hyvin juutalaisten pyhät kirjoitukset, mutta kultivoitunut hän tuskin oli. Hänen ajatuksenjuoksunsa oli selkeää, hänen puheensa oli voimallista ja hänen tuomionsa olivat tulikivenkatkuisia. Hän tuskin kelpasi omalle aikakaudelleen esimerkiksi, suorapuheiseksi moitteeksi kylläkin.
It was the influence of Elijah that caused John to adopt his methods of direct and blunt assault upon the sins and vices of his contemporaries. He sought to dress like Elijah, and he endeavored to talk like Elijah; in every outward aspect he was like the olden prophet. He was just such a stalwart and picturesque child of nature, just such a fearless and daring preacher of righteousness. John was not illiterate, he did well know the Jewish sacred writings, but he was hardly cultured. He was a clear thinker, a powerful speaker, and a fiery denunciator. He was hardly an example to his age, but he was an eloquent rebuke.
Lopulta hän keksi tavan, jolla julistaisi sanomaa uudesta aikakaudesta, Jumalan valtakunnasta. Hän päätyi siihen, että hänestä tulisi Messiaan airut. Hän sysäsi syrjään kaikki epäilyksensä ja poistui Eengedistä eräänä maaliskuun päivänä vuonna 25 jKr. aloittaakseen lyhyen mutta loisteliaan uransa julkisena saarnaajana.
At last he thought out the method of proclaiming the new age, the kingdom of God; he settled that he was to become the herald of the Messiah; he swept aside all doubts and departed from Engedi one day in March of a.d. 25 to begin his short but brilliant career as a public preacher.