Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Eräänä iltapäivänä, kun he olivat lähestymässä Tarentumia, sattui maantien varressa varsin mielenkiintoinen välikohtaus. He näkivät, miten muuan karkea ja röyhkeä nuorukainen kävi raa’asti erään pienemmän pojan kimppuun. Jeesus kiiruhti hyökkäyksen kohteeksi joutuneen nuorukaisen avuksi ja saatuaan tämän turvaan hän piti lujasti kiinni päällekarkaajasta, kunnes pienempi poika oli päässyt pakoon. Kun Jeesus irrotti otteensa pikku rähisijästä, Ganid kävi samassa hetkessä käsiksi tähän poikaan ja ryhtyi antamaan hänelle raikuvaa selkäsaunaa, mutta Ganidin hämmästykseksi Jeesus tuli kiireesti väliin. Kun Jeesus oli saanut Ganidin rauhoittumaan ja päästänyt pelästyneen pojan menemään, Ganid huudahti kiihdyksissään, heti kun sai hengityksensä tasaantumaan: ”En pysty ymmärtämään sinua, Opettaja. Jos armeliaisuus vaatii sinua pelastamaan pienemmän pojan, eikö oikeudenmukaisuus vastaavasti vaatisi isomman ja hyökkäykseen syyllistyneen nuorukaisen rankaisemista?” Vastatessaan Ganidille Jeesus sanoi:
”Ganid, on totta, ettet ymmärrä. Armeliaisuuden osoittaminen on aina yksilön suorittama teko, mutta oikeudenmukaisuuden edellyttämä rangaistus on sosiaalisten, valtiollisten tai universumin hallinnosta vastaavien ryhmien tehtävä. Velvollisuuksiini kuuluu yksilönä armeliaisuuden osoittaminen; minun täytyy mennä kimppuun käydyn miehenalun turvaksi, ja on täysin johdonmukaista, että saan käyttää riittäviä voimakeinoja päällekarkaajan hillitsemiseksi. Ja tein juuri niin. Onnistuin vapauttamaan hyökkäyksen kohteeksi joutuneen pojan; ja sillä tein velvollisuuteni armeliaisuuden osalta. Voimakeinoin pidättelin sitten päällekarkaajaa sen verran kauan, että kiistan heikompi osapuoli pääsi karkuun, minkä jälkeen vetäydyin pois koko asiasta. En ryhtynyt istumaan oikeutta päällekarkaajaa vastaan hänen motiivinsa tutkiakseni – arvioidakseni oikeudellisesti kaikkia seikkoja, jotka liittyivät hänen hyökkäykseensä toverinsa kimppuun – ja ryhtyäkseni sitten panemaan täytäntöön tuomiota, jonka oma mieleni kenties sanelisi hänen tekemänsä vääryyden oikeudenmukaisena hyvityksenä. Ganid, armeliaisuus saattaa olla suurpiirteistä, mutta oikeudenkäyttö on täsmällistä. Etkö kykene näkemään, että tuskin on kahta henkilöä, jotka pystyisivät olemaan samaa mieltä siitä, millainen rangaistus täyttäisi oikeudenmukaisuuden vaatimukset? Toinen haluaisi määrätä neljäkymmentä raipaniskua, toinen kaksikymmentä, ja vielä joku muu haluaisi määrätä oikeudenmukaiseksi rangaistukseksi telkeämisen yksinäisselliin. Etkö kykene ymmärtämään, että tässä maailmassa tällaiset kysymykset olisi parempi jättää ryhmän vastuulle, tai niiden tulisi olla ryhmän valitsemien edustajien hoidossa? Universumissa asia on järjestetty siten, että tuomiovalta kuuluu niille, jotka tuntevat perin pohjin kaikki rikkomusta edeltäneet seikat samoin kuin sen motiivit. Sivistyneessä yhteiskunnassa ja järjestyneessä universumissa oikeudenkäyttö edellyttää, että asian tasapuolisen arvioinnin jälkeen langetetaan oikeudenmukainen tuomio, ja tällaiset valtuudet on annettu vain maailmojen oikeudesta vastaaville ryhmille ja koko luomistuloksen korkeampien universumien kaikentietäville viranomaisille.”
He keskustelivat tästä armeliaisuuden osoittamista ja oikeudenkäyttöä koskevasta ongelmasta päiväkausia. Ja Ganid ymmärsi ainakin jossain määrin, miksei Jeesus halunnut antautua henkilökohtaiseen voimainmittelöön. Mutta Ganid esitti vielä yhden viimeisen kysymyksen, johon hän ei koskaan saanut täysin tyydyttävää vastausta. Ja tuo kysymys kuului: ”Mutta, Opettaja, jos joku sinua väkevämpi ja pahansisuinen olento sattuisi käymään kimppuusi ja uhkaisi surmata sinut, mitä sinä tekisit? Etkö tekisi mitään puolustaaksesi itseäsi?” Vaikkei Jeesus tyhjentävää ja tyydyttävää vastausta voinutkaan nuorenmiehen kysymykseen antaa siksi, ettei hän halunnut paljastaa tälle elävänsä elämäänsä maan päällä Paratiisin-Isän osoittaman rakkauden valaisevana esimerkkinä tilannetta seuraavalle universumille, hän lausui asiasta kuitenkin tämän verran:
”Ganid, voin hyvin ymmärtää, miten jotkin näistä ongelmista sinua hämmentävät, ja yritän vastata kysymykseesi. Kaikissa sellaisissa mahdollisissa tapauksissa, että joku kävisi persoonani kimppuun, minä ensiksi päättelisin, olisiko päällekarkaaja Jumalan poika – lihallishahmoinen veljeni – vaiko ei, ja jos olisin sitä mieltä, ettei tällä luodulla ole moraalista arvostelukykyä eikä hengellistä järkeä, käyttäisin hyökkääjälle koituvista seuraamuksista välittämättä kaikkia niitä voimia, jotka ovat vastarinnan tekemistä varten käytettävissäni. Mutta tällä tavoin en kävisi Jumalan pojan statuksen omaavan lähimmäisen kimppuun, en edes itsepuolustuksen nimissä. Toisin sanoen, en ennakoivasti enkä arviota tekemättä rankaisisi häntä siitä, että hän on hyökännyt päälleni. Koettaisin kaikin mahdollisin keinoin estää häntä ja houkutella häntä luopumaan moisesta hyökkäyksestä, ja siinä tapauksessa, etten onnistuisi sitä ehkäisemään, koettaisin sitä lieventää. Ganid, minulla on ehdoton luottamus taivaallisen Isäni huolenpitoon; olen vihkiytynyt täyttämään taivaassa olevan Isäni tahdon. En usko, että todellinen vahinko voi minua kohdata. En usko, että elämäntehtävääni voi todellisuudessa vaarantaa mikään sellainen, mitä vihamieheni tahtoisivat minulle tapahtuvan, ja ystäviemme taholta ei meidän tietenkään tarvitse pelätä mitään väkivaltaa. Olen ehdottoman vakuuttunut siitä, että koko universumi on minua kohtaan ystävällinen – tähän kaikenvoittavaan totuuteen minä itsepintaisesti uskon varauksetonta luottamusta osoittaen siitäkin huolimatta, että ulkonaiset seikat joskus näyttävät puhuvan sitä vastaan.”
Mutta Ganidia ei vastaus täysin tyydyttänyt. He keskustelivat näistä asioista monta kertaa, ja Jeesus kertoi hänelle joistakin poikavuosiensa kokemuksista ja myös kivenhakkaajan pojasta Jaakobista. Kuultuaan, miten Jaakob otti tehtäväkseen Jeesuksen puolustamisen, Ganid sanoi: ”No nyt alan ymmärtää! Ensinnäkin, harvoinhan kukaan normaali ihminen haluaisi hyökätä kaltaisesi ystävällisen henkilön kimppuun, ja vaikka joku niin ajattelematon olisikin, että ryhtyisi sellaiseen tekoon, on jotakuinkin varmaa, että lähellä on joku toinen kuolevainen, joka rientäisi avuksesi, aivan kuten sinä itse aina menet pelastamaan jokaisen, jonka huomaat olevan hädässä. Sydämessäni olen samaa mieltä kanssasi, Opettaja, mutta järkeni sanoo silti, että jos olisin ollut Jaakob, olisin mielelläni rankaissut raakimuksia, jotka ottivat vapauden käydä kimppuusi vain, koska luulivat, ettet puolustaisi itseäsi. Arvelisin, että saat vaeltaa elämäntaipaleesi kohtalaisen turvassa siksi, että käytät niin paljon aikaasi muiden auttamiseen ja pulassa olevien kanssaihmistemme hoivaamiseen – niin ja varsin todennäköisesti lähellä on aina joku sinua puolustamassa.” Ja Jeesus vastasi: ”Sitä ei ole vielä koeteltu, Ganid, ja kun se tapahtuu, meidän on pidettävä kiinni siitä, mikä on Isän tahto.” Ja tämä oli jokseenkin kaikki, mitä nuorimies sai opettajansa sanomaan tästä vaikeasta aiheesta, joka koski itsepuolustusta ja vastarinnasta pidättymistä. Eräässä toisessa yhteydessä hän sai kuulla Jeesuksen esittävän sellaisen mielipiteen, että järjestyneellä yhteiskunnalla oli täysi oikeus käyttää voimakeinoja pannessaan täytäntöön oikeuteen perustuvia päätöksiään.
A very interesting incident occurred one afternoon by the roadside as they neared Tarentum. They observed a rough and bullying youth brutally attacking a smaller lad. Jesus hastened to the assistance of the assaulted youth, and when he had rescued him, he tightly held on to the offender until the smaller lad had made his escape. The moment Jesus released the little bully, Ganid pounced upon the boy and began soundly to thrash him, and to Ganid’s astonishment Jesus promptly interfered. After he had restrained Ganid and permitted the frightened boy to escape, the young man, as soon as he got his breath, excitedly exclaimed: “I cannot understand you, Teacher. If mercy requires that you rescue the smaller lad, does not justice demand the punishment of the larger and offending youth?” In answering, Jesus said:
“Ganid, it is true, you do not understand. Mercy ministry is always the work of the individual, but justice punishment is the function of the social, governmental, or universe administrative groups. As an individual I am beholden to show mercy; I must go to the rescue of the assaulted lad, and in all consistency I may employ sufficient force to restrain the aggressor. And that is just what I did. I achieved the deliverance of the assaulted lad; that was the end of mercy ministry. Then I forcibly detained the aggressor a sufficient length of time to enable the weaker party to the dispute to make his escape, after which I withdrew from the affair. I did not proceed to sit in judgment on the aggressor, thus to pass upon his motive—to adjudicate all that entered into his attack upon his fellow—and then undertake to execute the punishment which my mind might dictate as just recompense for his wrongdoing. Ganid, mercy may be lavish, but justice is precise. Cannot you discern that no two persons are likely to agree as to the punishment which would satisfy the demands of justice? One would impose forty lashes, another twenty, while still another would advise solitary confinement as a just punishment. Can you not see that on this world such responsibilities had better rest upon the group or be administered by chosen representatives of the group? In the universe, judgment is vested in those who fully know the antecedents of all wrongdoing as well as its motivation. In civilized society and in an organized universe the administration of justice presupposes the passing of just sentence consequent upon fair judgment, and such prerogatives are vested in the juridical groups of the worlds and in the all-knowing administrators of the higher universes of all creation.”
For days they talked about this problem of manifesting mercy and administering justice. And Ganid, at least to some extent, understood why Jesus would not engage in personal combat. But Ganid asked one last question, to which he never received a fully satisfactory answer; and that question was: “But, Teacher, if a stronger and ill-tempered creature should attack you and threaten to destroy you, what would you do? Would you make no effort to defend yourself?” Although Jesus could not fully and satisfactorily answer the lad’s question, inasmuch as he was not willing to disclose to him that he (Jesus) was living on earth as the exemplification of the Paradise Father’s love to an onlooking universe, he did say this much:
“Ganid, I can well understand how some of these problems perplex you, and I will endeavor to answer your question. First, in all attacks which might be made upon my person, I would determine whether or not the aggressor was a son of God—my brother in the flesh—and if I thought such a creature did not possess moral judgment and spiritual reason, I would unhesitatingly defend myself to the full capacity of my powers of resistance, regardless of consequences to the attacker. But I would not thus assault a fellow man of sonship status, even in self-defense. That is, I would not punish him in advance and without judgment for his assault upon me. I would by every possible artifice seek to prevent and dissuade him from making such an attack and to mitigate it in case of my failure to abort it. Ganid, I have absolute confidence in my heavenly Father’s overcare; I am consecrated to doing the will of my Father in heaven. I do not believe that real harm can befall me; I do not believe that my lifework can really be jeopardized by anything my enemies might wish to visit upon me, and surely we have no violence to fear from our friends. I am absolutely assured that the entire universe is friendly to me—this all-powerful truth I insist on believing with a wholehearted trust in spite of all appearances to the contrary.”
But Ganid was not fully satisfied. Many times they talked over these matters, and Jesus told him some of his boyhood experiences and also about Jacob the stone mason’s son. On learning how Jacob appointed himself to defend Jesus, Ganid said: “Oh, I begin to see! In the first place very seldom would any normal human being want to attack such a kindly person as you, and even if anyone should be so unthinking as to do such a thing, there is pretty sure to be near at hand some other mortal who will fly to your assistance, even as you always go to the rescue of any person you observe to be in distress. In my heart, Teacher, I agree with you, but in my head I still think that if I had been Jacob, I would have enjoyed punishing those rude fellows who presumed to attack you just because they thought you would not defend yourself. I presume you are fairly safe in your journey through life since you spend much of your time helping others and ministering to your fellows in distress—well, most likely there’ll always be someone on hand to defend you.” And Jesus replied: “That test has not yet come, Ganid, and when it does, we will have to abide by the Father’s will.” And that was about all the lad could get his teacher to say on this difficult subject of self-defense and nonresistance. On another occasion he did draw from Jesus the opinion that organized society had every right to employ force in the execution of its just mandates.
SuomiEnglish
Eräänä iltapäivänä, kun he olivat lähestymässä Tarentumia, sattui maantien varressa varsin mielenkiintoinen välikohtaus. He näkivät, miten muuan karkea ja röyhkeä nuorukainen kävi raa’asti erään pienemmän pojan kimppuun. Jeesus kiiruhti hyökkäyksen kohteeksi joutuneen nuorukaisen avuksi ja saatuaan tämän turvaan hän piti lujasti kiinni päällekarkaajasta, kunnes pienempi poika oli päässyt pakoon. Kun Jeesus irrotti otteensa pikku rähisijästä, Ganid kävi samassa hetkessä käsiksi tähän poikaan ja ryhtyi antamaan hänelle raikuvaa selkäsaunaa, mutta Ganidin hämmästykseksi Jeesus tuli kiireesti väliin. Kun Jeesus oli saanut Ganidin rauhoittumaan ja päästänyt pelästyneen pojan menemään, Ganid huudahti kiihdyksissään, heti kun sai hengityksensä tasaantumaan: ”En pysty ymmärtämään sinua, Opettaja. Jos armeliaisuus vaatii sinua pelastamaan pienemmän pojan, eikö oikeudenmukaisuus vastaavasti vaatisi isomman ja hyökkäykseen syyllistyneen nuorukaisen rankaisemista?” Vastatessaan Ganidille Jeesus sanoi:
A very interesting incident occurred one afternoon by the roadside as they neared Tarentum. They observed a rough and bullying youth brutally attacking a smaller lad. Jesus hastened to the assistance of the assaulted youth, and when he had rescued him, he tightly held on to the offender until the smaller lad had made his escape. The moment Jesus released the little bully, Ganid pounced upon the boy and began soundly to thrash him, and to Ganid’s astonishment Jesus promptly interfered. After he had restrained Ganid and permitted the frightened boy to escape, the young man, as soon as he got his breath, excitedly exclaimed: “I cannot understand you, Teacher. If mercy requires that you rescue the smaller lad, does not justice demand the punishment of the larger and offending youth?” In answering, Jesus said:
”Ganid, on totta, ettet ymmärrä. Armeliaisuuden osoittaminen on aina yksilön suorittama teko, mutta oikeudenmukaisuuden edellyttämä rangaistus on sosiaalisten, valtiollisten tai universumin hallinnosta vastaavien ryhmien tehtävä. Velvollisuuksiini kuuluu yksilönä armeliaisuuden osoittaminen; minun täytyy mennä kimppuun käydyn miehenalun turvaksi, ja on täysin johdonmukaista, että saan käyttää riittäviä voimakeinoja päällekarkaajan hillitsemiseksi. Ja tein juuri niin. Onnistuin vapauttamaan hyökkäyksen kohteeksi joutuneen pojan; ja sillä tein velvollisuuteni armeliaisuuden osalta. Voimakeinoin pidättelin sitten päällekarkaajaa sen verran kauan, että kiistan heikompi osapuoli pääsi karkuun, minkä jälkeen vetäydyin pois koko asiasta. En ryhtynyt istumaan oikeutta päällekarkaajaa vastaan hänen motiivinsa tutkiakseni – arvioidakseni oikeudellisesti kaikkia seikkoja, jotka liittyivät hänen hyökkäykseensä toverinsa kimppuun – ja ryhtyäkseni sitten panemaan täytäntöön tuomiota, jonka oma mieleni kenties sanelisi hänen tekemänsä vääryyden oikeudenmukaisena hyvityksenä. Ganid, armeliaisuus saattaa olla suurpiirteistä, mutta oikeudenkäyttö on täsmällistä. Etkö kykene näkemään, että tuskin on kahta henkilöä, jotka pystyisivät olemaan samaa mieltä siitä, millainen rangaistus täyttäisi oikeudenmukaisuuden vaatimukset? Toinen haluaisi määrätä neljäkymmentä raipaniskua, toinen kaksikymmentä, ja vielä joku muu haluaisi määrätä oikeudenmukaiseksi rangaistukseksi telkeämisen yksinäisselliin. Etkö kykene ymmärtämään, että tässä maailmassa tällaiset kysymykset olisi parempi jättää ryhmän vastuulle, tai niiden tulisi olla ryhmän valitsemien edustajien hoidossa? Universumissa asia on järjestetty siten, että tuomiovalta kuuluu niille, jotka tuntevat perin pohjin kaikki rikkomusta edeltäneet seikat samoin kuin sen motiivit. Sivistyneessä yhteiskunnassa ja järjestyneessä universumissa oikeudenkäyttö edellyttää, että asian tasapuolisen arvioinnin jälkeen langetetaan oikeudenmukainen tuomio, ja tällaiset valtuudet on annettu vain maailmojen oikeudesta vastaaville ryhmille ja koko luomistuloksen korkeampien universumien kaikentietäville viranomaisille.”
“Ganid, it is true, you do not understand. Mercy ministry is always the work of the individual, but justice punishment is the function of the social, governmental, or universe administrative groups. As an individual I am beholden to show mercy; I must go to the rescue of the assaulted lad, and in all consistency I may employ sufficient force to restrain the aggressor. And that is just what I did. I achieved the deliverance of the assaulted lad; that was the end of mercy ministry. Then I forcibly detained the aggressor a sufficient length of time to enable the weaker party to the dispute to make his escape, after which I withdrew from the affair. I did not proceed to sit in judgment on the aggressor, thus to pass upon his motive—to adjudicate all that entered into his attack upon his fellow—and then undertake to execute the punishment which my mind might dictate as just recompense for his wrongdoing. Ganid, mercy may be lavish, but justice is precise. Cannot you discern that no two persons are likely to agree as to the punishment which would satisfy the demands of justice? One would impose forty lashes, another twenty, while still another would advise solitary confinement as a just punishment. Can you not see that on this world such responsibilities had better rest upon the group or be administered by chosen representatives of the group? In the universe, judgment is vested in those who fully know the antecedents of all wrongdoing as well as its motivation. In civilized society and in an organized universe the administration of justice presupposes the passing of just sentence consequent upon fair judgment, and such prerogatives are vested in the juridical groups of the worlds and in the all-knowing administrators of the higher universes of all creation.”
He keskustelivat tästä armeliaisuuden osoittamista ja oikeudenkäyttöä koskevasta ongelmasta päiväkausia. Ja Ganid ymmärsi ainakin jossain määrin, miksei Jeesus halunnut antautua henkilökohtaiseen voimainmittelöön. Mutta Ganid esitti vielä yhden viimeisen kysymyksen, johon hän ei koskaan saanut täysin tyydyttävää vastausta. Ja tuo kysymys kuului: ”Mutta, Opettaja, jos joku sinua väkevämpi ja pahansisuinen olento sattuisi käymään kimppuusi ja uhkaisi surmata sinut, mitä sinä tekisit? Etkö tekisi mitään puolustaaksesi itseäsi?” Vaikkei Jeesus tyhjentävää ja tyydyttävää vastausta voinutkaan nuorenmiehen kysymykseen antaa siksi, ettei hän halunnut paljastaa tälle elävänsä elämäänsä maan päällä Paratiisin-Isän osoittaman rakkauden valaisevana esimerkkinä tilannetta seuraavalle universumille, hän lausui asiasta kuitenkin tämän verran:
For days they talked about this problem of manifesting mercy and administering justice. And Ganid, at least to some extent, understood why Jesus would not engage in personal combat. But Ganid asked one last question, to which he never received a fully satisfactory answer; and that question was: “But, Teacher, if a stronger and ill-tempered creature should attack you and threaten to destroy you, what would you do? Would you make no effort to defend yourself?” Although Jesus could not fully and satisfactorily answer the lad’s question, inasmuch as he was not willing to disclose to him that he (Jesus) was living on earth as the exemplification of the Paradise Father’s love to an onlooking universe, he did say this much:
”Ganid, voin hyvin ymmärtää, miten jotkin näistä ongelmista sinua hämmentävät, ja yritän vastata kysymykseesi. Kaikissa sellaisissa mahdollisissa tapauksissa, että joku kävisi persoonani kimppuun, minä ensiksi päättelisin, olisiko päällekarkaaja Jumalan poika – lihallishahmoinen veljeni – vaiko ei, ja jos olisin sitä mieltä, ettei tällä luodulla ole moraalista arvostelukykyä eikä hengellistä järkeä, käyttäisin hyökkääjälle koituvista seuraamuksista välittämättä kaikkia niitä voimia, jotka ovat vastarinnan tekemistä varten käytettävissäni. Mutta tällä tavoin en kävisi Jumalan pojan statuksen omaavan lähimmäisen kimppuun, en edes itsepuolustuksen nimissä. Toisin sanoen, en ennakoivasti enkä arviota tekemättä rankaisisi häntä siitä, että hän on hyökännyt päälleni. Koettaisin kaikin mahdollisin keinoin estää häntä ja houkutella häntä luopumaan moisesta hyökkäyksestä, ja siinä tapauksessa, etten onnistuisi sitä ehkäisemään, koettaisin sitä lieventää. Ganid, minulla on ehdoton luottamus taivaallisen Isäni huolenpitoon; olen vihkiytynyt täyttämään taivaassa olevan Isäni tahdon. En usko, että todellinen vahinko voi minua kohdata. En usko, että elämäntehtävääni voi todellisuudessa vaarantaa mikään sellainen, mitä vihamieheni tahtoisivat minulle tapahtuvan, ja ystäviemme taholta ei meidän tietenkään tarvitse pelätä mitään väkivaltaa. Olen ehdottoman vakuuttunut siitä, että koko universumi on minua kohtaan ystävällinen – tähän kaikenvoittavaan totuuteen minä itsepintaisesti uskon varauksetonta luottamusta osoittaen siitäkin huolimatta, että ulkonaiset seikat joskus näyttävät puhuvan sitä vastaan.”
“Ganid, I can well understand how some of these problems perplex you, and I will endeavor to answer your question. First, in all attacks which might be made upon my person, I would determine whether or not the aggressor was a son of God—my brother in the flesh—and if I thought such a creature did not possess moral judgment and spiritual reason, I would unhesitatingly defend myself to the full capacity of my powers of resistance, regardless of consequences to the attacker. But I would not thus assault a fellow man of sonship status, even in self-defense. That is, I would not punish him in advance and without judgment for his assault upon me. I would by every possible artifice seek to prevent and dissuade him from making such an attack and to mitigate it in case of my failure to abort it. Ganid, I have absolute confidence in my heavenly Father’s overcare; I am consecrated to doing the will of my Father in heaven. I do not believe that real harm can befall me; I do not believe that my lifework can really be jeopardized by anything my enemies might wish to visit upon me, and surely we have no violence to fear from our friends. I am absolutely assured that the entire universe is friendly to me—this all-powerful truth I insist on believing with a wholehearted trust in spite of all appearances to the contrary.”
Mutta Ganidia ei vastaus täysin tyydyttänyt. He keskustelivat näistä asioista monta kertaa, ja Jeesus kertoi hänelle joistakin poikavuosiensa kokemuksista ja myös kivenhakkaajan pojasta Jaakobista. Kuultuaan, miten Jaakob otti tehtäväkseen Jeesuksen puolustamisen, Ganid sanoi: ”No nyt alan ymmärtää! Ensinnäkin, harvoinhan kukaan normaali ihminen haluaisi hyökätä kaltaisesi ystävällisen henkilön kimppuun, ja vaikka joku niin ajattelematon olisikin, että ryhtyisi sellaiseen tekoon, on jotakuinkin varmaa, että lähellä on joku toinen kuolevainen, joka rientäisi avuksesi, aivan kuten sinä itse aina menet pelastamaan jokaisen, jonka huomaat olevan hädässä. Sydämessäni olen samaa mieltä kanssasi, Opettaja, mutta järkeni sanoo silti, että jos olisin ollut Jaakob, olisin mielelläni rankaissut raakimuksia, jotka ottivat vapauden käydä kimppuusi vain, koska luulivat, ettet puolustaisi itseäsi. Arvelisin, että saat vaeltaa elämäntaipaleesi kohtalaisen turvassa siksi, että käytät niin paljon aikaasi muiden auttamiseen ja pulassa olevien kanssaihmistemme hoivaamiseen – niin ja varsin todennäköisesti lähellä on aina joku sinua puolustamassa.” Ja Jeesus vastasi: ”Sitä ei ole vielä koeteltu, Ganid, ja kun se tapahtuu, meidän on pidettävä kiinni siitä, mikä on Isän tahto.” Ja tämä oli jokseenkin kaikki, mitä nuorimies sai opettajansa sanomaan tästä vaikeasta aiheesta, joka koski itsepuolustusta ja vastarinnasta pidättymistä. Eräässä toisessa yhteydessä hän sai kuulla Jeesuksen esittävän sellaisen mielipiteen, että järjestyneellä yhteiskunnalla oli täysi oikeus käyttää voimakeinoja pannessaan täytäntöön oikeuteen perustuvia päätöksiään.
But Ganid was not fully satisfied. Many times they talked over these matters, and Jesus told him some of his boyhood experiences and also about Jacob the stone mason’s son. On learning how Jacob appointed himself to defend Jesus, Ganid said: “Oh, I begin to see! In the first place very seldom would any normal human being want to attack such a kindly person as you, and even if anyone should be so unthinking as to do such a thing, there is pretty sure to be near at hand some other mortal who will fly to your assistance, even as you always go to the rescue of any person you observe to be in distress. In my heart, Teacher, I agree with you, but in my head I still think that if I had been Jacob, I would have enjoyed punishing those rude fellows who presumed to attack you just because they thought you would not defend yourself. I presume you are fairly safe in your journey through life since you spend much of your time helping others and ministering to your fellows in distress—well, most likely there’ll always be someone on hand to defend you.” And Jesus replied: “That test has not yet come, Ganid, and when it does, we will have to abide by the Father’s will.” And that was about all the lad could get his teacher to say on this difficult subject of self-defense and nonresistance. On another occasion he did draw from Jesus the opinion that organized society had every right to employ force in the execution of its just mandates.