Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Kummallista kyllä Jeesus ei tullut ollenkaan ajatelleeksi vanhempiaan. Silloinkaan kun Lasaruksen äiti aamiaispöydässä totesi, että Jeesuksen vanhemmat olisivat varmaankin jo kotipuolessa, hän ei näyttänyt ymmärtävän, että nämä olisivat ainakin jonkin verran huolissaan siitä, että hän oli jättäytynyt muista jälkeen.
Hän suuntasi taas askelensa temppeliin, mutta ei pysähtynyt Öljymäen harjalle mietiskelemään. Aamun keskustelujen kuluessa uhrattiin paljon aikaa lain ja profeettojen käsittelyyn, ja opettajia ällistytti, miten hyvin Jeesus oli perehtynyt pyhiin kirjoituksiin – sekä heprean että kreikan kielellä. Mutta heidän hämmästelynsä kohteena ei niinkään ollut hänen totuudentietämyksensä kuin hänen nuoruutensa.
Iltapäivän kokoontumisessa kävi niin, että he olivat päässeet tuskin alkua pitemmälle esittäessään vastausta hänen kysymykseensä rukouksen tarkoituksesta, kun keskustelun johtaja pyysi poikaa astumaan esiin ja hänen viereensä istuutuen pyysi häntä esittämään omat näkemyksensä rukouksesta ja palvomisesta.
Edellisenä iltana Jeesuksen vanhemmat olivat kuulleet tästä omituisesta nuorukaisesta, joka kävi näppärää sananvaihtoa lainselittäjien kanssa, mutta heidän mieleensä ei juolahtanut, että tämä nuorimies olisi heidän poikansa. He olivat jo jotakuinkin päättäneet matkata aina Sakariaan kotiin saakka, sillä he ajattelivat, että Jeesus oli saattanut mennä sinne tapaamaan Elisabetia ja Johannesta. Arvellessaan Sakariaan kenties olevan temppelissä he poikkesivat sinne matkallaan Juudan kaupunkiin. Kuvitelkaapa heidän hämmästystään ja ällistystään, kun he temppelin pihoja kuljeskellessaan yhtäkkiä tunnistivat kadonneen poikansa äänen ja näkivät hänet istumassa temppelin opettajien joukossa.
Joosef ei saanut sanaa suustaan, mutta Maria antoi patoutuneiden pelon ja levottomuuden tuntemustensa purkautua, ja rynnätessään pojan luo, joka nyt oli noussut seisomaan hämmästyneitä vanhempiaan tervehtiäkseen, hän sanoi: ”Lapseni, minkä tähden olet kohdellut meitä tällä tavoin? Olemme, isäsi ja minä, jo yli kolmen päivän ajan murehtien etsineet sinua. Mikä ihmeessä pani sinut lähtemään luotamme?” Hetki oli jännittynyt. Kaikkien katseet suuntautuivat Jeesukseen heidän yrittäessään kuulla, mitä tämä sanoisi. Hänen isänsä katsoi häneen moittivasti, muttei virkkanut mitään.
Ei sovi unohtaa, että Jeesuksen oletettiin olevan jo nuori mies. Hänhän oli päättänyt lapselle säännön mukaan annettavan koulutuksen, hänet oli tunnustettu lain pojaksi ja hän oli saanut vihkimyksen Israelin kansalaiseksi. Ja kuitenkin hänen äitinsä läksytti häntä kaikkea muuta kuin leppoisasti kaikkien paikalle kerääntyneiden ihmisten silmien edessä juuri samana hetkenä, kun hän oli suorittamassa nuoren elämänsä vakavinta ja ylevintä voimainponnistusta. Ja näin, Jeesukselle etupäässä muuta kuin kunniaa tuottavalla tavalla, Maria katkaisi lyhyeen erään suurimmista tilaisuuksista, jotka Jeesukselle koskaan suotiin toimia totuuden opettajana, vanhurskauden saarnaajana, hänen taivaassa olevan Isänsä rakastavan luonteenlaadun esilletuojana.
Mutta nuorukainen oli tilanteen tasalla. Ottaessasi tasapuolisesti huomioon kaikki tekijät, jotka yhdessä muodostivat tämän tilanteen, sinulla on paremmat edellytykset tavoittaa se viisaus, joka sisältyi pojan vastaukseen äitinsä tahattomaan moitteeseen. Hetken mietittyään Jeesus nimittäin vastasi äidilleen seuraavin sanoin: ”Mikä on syynä siihen, että olette näin kauan etsineet minua? Eikö mieleenne tullut, että löytäisitte minut Isäni huoneesta, sillä onhan koittanut aika, jolloin minun tulisi toimittaa Isäni asioita?”
Jokainen läsnäolija ällistyi nuorukaisen puhetavasta. Sanaakaan sanomatta he kaikki poistuivat paikalta ja jättivät hänet yksinään seisomaan vanhempiensa seuraan. Pian tämä nuori mies kuitenkin päästi kaikki kolme piinallisesta tilanteesta, kun hän hiljaa lausui: ”Tulkaa, vanhempani, sillä kukaan ei ole tehnyt muuta kuin, minkä luuli parhaaksi. Isämme taivaassa on säätänyt nämä asiat; menkäämme kotiin.”
Hiljaisuuden vallitessa he lähtivät matkaan ja saapuivat yöksi Jerikoon. He seisahtuivat vain yhden kerran, ja se tapahtui Öljymäen harjalla, kun nuorukainen kohotti sauvansa ylös ilmaan ja voimakkaan tunnekuohun ravistaessa häntä kiireestä kantapäähän sanoi: ”Oi Jerusalem, Jerusalem, ja sen asukkaat, minkälaisia orjia te olettekaan: alistutte Rooman ikeen alle ja annatte omien perinteidenne tehdä teistä uhrejaan. Mutta tulen kerran vielä takaisin puhdistaakseni tuon temppelin tuolla ja vapauttaakseni kansani tästä orjuudesta!”
Kolme päivää kestäneen Nasaretin-matkan aikana Jeesus ei lausunut montakaan sanaa; paljon eivät myöskään hänen vanhempansa puhuneet hänen läsnä ollessaan. He eivät todellakaan voineet ymmärtää esikoispoikansa käyttäytymistä, mutta hänen sanansa he kätkivät sydämensä syvyyksiin, vaikkeivät niiden merkitystä täysin käsittämään kyenneetkään.
Kotiin päästyään Jeesus lausui vanhemmilleen muutaman sanan vakuuttaen heille kiintymystään ja antaen heidän ymmärtää, ettei heidän tarvinnut pelätä sellaista, että hän enää antaisi heille aihetta tuntea huolta hänen käyttäytymisestään. Hän päätti tämän tärkeän toteamuksensa sanomalla: ”Vaikka minun onkin noudatettava taivaassa olevan Isäni tahtoa, olen myös oleva kuuliainen isälleni, joka on maan päällä. Minä odotan hetkeäni.”
Vaikka Jeesus mielessään monet kerrat halusi kieltäytyä suostumasta vanhempiensa hyvää tarkoittaviin mutta harhautuneisiin pyrkimyksiin määrätä hänen ajattelunsa kulkua tai päättää hänen puolestaan siitä, mikä olisi hänen toimintasuunnitelmansa maan päällä, silti hän kaikessa, joka oli sopusoinnussa sen kanssa, että hän oli vihkiytynyt noudattamaan Paratiisin-Isänsä tahtoa, mitä nöyrimmin mukautui maisen isänsä toiveisiin ja lihallisen perheensä menettelytapoihin. Silloinkin kun hän ei voinut johonkin suostua, hän teki kaiken mahdollisen siihen mukautuakseen. Hän oli taiteilija kysymyksen ollessa siitä, miten saada sovitetuksi yhteen toisaalta hänen antaumuksensa velvollisuuden täyttämistä kohtaan ja toisaalta hänen velvoitteensa, jotka johtuivat lojaalisuudesta perhettä kohtaan ja hänen sosiaalisesta palvelutoiminnastaan.
Joosef oli ymmällään, mutta Maria lohduttautui näitä kokemuksia pohtiessaan sillä, että hän päätyi pitämään poikansa Öljymäellä lausumia sanoja profeetallisena ilmoituksena hänen messiaanisesta tehtävästään Israelin vapauttajana. Hän ryhtyi entistä tarmokkaammin valamaan Jeesuksen ajatuksia isänmaallisiin ja kansallismielisiin uomiin ja värväsi oman veljensä, Jeesuksen suosikkienon, antamaan tässä suhteessa oman panoksensa; ja monella muullakin tavalla Jeesuksen äiti antautui tehtävään, joka hänen mielestään kuului hänelle esikoispoikansa valmentamisessa ottamaan paikkansa niiden johtajana, jotka nostaisivat Daavidin valtaistuimen taas pystyyn ja jotka ikiajoiksi karistaisivat poliittista orjuutta merkitsevän ei-juutalaisten ikeen heidän yltään.
Jesus was strangely unmindful of his earthly parents; even at breakfast, when Lazarus’s mother remarked that his parents must be about home by that time, Jesus did not seem to comprehend that they would be somewhat worried about his having lingered behind.
Again he journeyed to the temple, but he did not pause to meditate at the brow of Olivet. In the course of the morning’s discussions much time was devoted to the law and the prophets, and the teachers were astonished that Jesus was so familiar with the Scriptures, in Hebrew as well as Greek. But they were amazed not so much by his knowledge of truth as by his youth.
At the afternoon conference they had hardly begun to answer his question relating to the purpose of prayer when the leader invited the lad to come forward and, sitting beside him, bade him state his own views regarding prayer and worship.
The evening before, Jesus’ parents had heard about this strange youth who so deftly sparred with the expounders of the law, but it had not occurred to them that this lad was their son. They had about decided to journey out to the home of Zacharias as they thought Jesus might have gone thither to see Elizabeth and John. Thinking Zacharias might perhaps be at the temple, they stopped there on their way to the City of Judah. As they strolled through the courts of the temple, imagine their surprise and amazement when they recognized the voice of the missing lad and beheld him seated among the temple teachers.
Joseph was speechless, but Mary gave vent to her long-pent-up fear and anxiety when, rushing up to the lad, now standing to greet his astonished parents, she said: “My child, why have you treated us like this? It is now more than three days that your father and I have searched for you sorrowing. Whatever possessed you to desert us?” It was a tense moment. All eyes were turned on Jesus to hear what he would say. His father looked reprovingly at him but said nothing.
It should be remembered that Jesus was supposed to be a young man. He had finished the regular schooling of a child, had been recognized as a son of the law, and had received consecration as a citizen of Israel. And yet his mother more than mildly upbraided him before all the people assembled, right in the midst of the most serious and sublime effort of his young life, thus bringing to an inglorious termination one of the greatest opportunities ever to be granted him to function as a teacher of truth, a preacher of righteousness, a revealer of the loving character of his Father in heaven.
But the lad was equal to the occasion. When you take into fair consideration all the factors which combined to make up this situation, you will be better prepared to fathom the wisdom of the boy’s reply to his mother’s unintended rebuke. After a moment’s thought, Jesus answered his mother, saying: “Why is it that you have so long sought me? Would you not expect to find me in my Father’s house since the time has come when I should be about my Father’s business?”
Everyone was astonished at the lad’s manner of speaking. Silently they all withdrew and left him standing alone with his parents. Presently the young man relieved the embarrassment of all three when he quietly said: “Come, my parents, none has done aught but that which he thought best. Our Father in heaven has ordained these things; let us depart for home.”
In silence they started out, arriving at Jericho for the night. Only once did they pause, and that on the brow of Olivet, when the lad raised his staff aloft and, quivering from head to foot under the surging of intense emotion, said: “O Jerusalem, Jerusalem, and the people thereof, what slaves you are—subservient to the Roman yoke and victims of your own traditions—but I will return to cleanse yonder temple and deliver my people from this bondage!”
On the three days’ journey to Nazareth Jesus said little; neither did his parents say much in his presence. They were truly at a loss to understand the conduct of their first-born son, but they did treasure in their hearts his sayings, even though they could not fully comprehend their meanings.
Upon reaching home, Jesus made a brief statement to his parents, assuring them of his affection and implying that they need not fear he would again give any occasion for their suffering anxiety because of his conduct. He concluded this momentous statement by saying: “While I must do the will of my Father in heaven, I will also be obedient to my father on earth. I will await my hour.”
Though Jesus, in his mind, would many times refuse to consent to the well-intentioned but misguided efforts of his parents to dictate the course of his thinking or to establish the plan of his work on earth, still, in every manner consistent with his dedication to the doing of his Paradise Father’s will, he did most gracefully conform to the desires of his earthly father and to the usages of his family in the flesh. Even when he could not consent, he would do everything possible to conform. He was an artist in the matter of adjusting his dedication to duty to his obligations of family loyalty and social service.
Joseph was puzzled, but Mary, as she reflected on these experiences, gained comfort, eventually viewing his utterance on Olivet as prophetic of the Messianic mission of her son as Israel’s deliverer. She set to work with renewed energy to mold his thoughts into patriotic and nationalistic channels and enlisted the efforts of her brother, Jesus’ favorite uncle; and in every other way did the mother of Jesus address herself to the task of preparing her first-born son to assume the leadership of those who would restore the throne of David and forever cast off the gentile yoke of political bondage.
SuomiEnglish
Kummallista kyllä Jeesus ei tullut ollenkaan ajatelleeksi vanhempiaan. Silloinkaan kun Lasaruksen äiti aamiaispöydässä totesi, että Jeesuksen vanhemmat olisivat varmaankin jo kotipuolessa, hän ei näyttänyt ymmärtävän, että nämä olisivat ainakin jonkin verran huolissaan siitä, että hän oli jättäytynyt muista jälkeen.
Jesus was strangely unmindful of his earthly parents; even at breakfast, when Lazarus’s mother remarked that his parents must be about home by that time, Jesus did not seem to comprehend that they would be somewhat worried about his having lingered behind.
Hän suuntasi taas askelensa temppeliin, mutta ei pysähtynyt Öljymäen harjalle mietiskelemään. Aamun keskustelujen kuluessa uhrattiin paljon aikaa lain ja profeettojen käsittelyyn, ja opettajia ällistytti, miten hyvin Jeesus oli perehtynyt pyhiin kirjoituksiin – sekä heprean että kreikan kielellä. Mutta heidän hämmästelynsä kohteena ei niinkään ollut hänen totuudentietämyksensä kuin hänen nuoruutensa.
Again he journeyed to the temple, but he did not pause to meditate at the brow of Olivet. In the course of the morning’s discussions much time was devoted to the law and the prophets, and the teachers were astonished that Jesus was so familiar with the Scriptures, in Hebrew as well as Greek. But they were amazed not so much by his knowledge of truth as by his youth.
Iltapäivän kokoontumisessa kävi niin, että he olivat päässeet tuskin alkua pitemmälle esittäessään vastausta hänen kysymykseensä rukouksen tarkoituksesta, kun keskustelun johtaja pyysi poikaa astumaan esiin ja hänen viereensä istuutuen pyysi häntä esittämään omat näkemyksensä rukouksesta ja palvomisesta.
At the afternoon conference they had hardly begun to answer his question relating to the purpose of prayer when the leader invited the lad to come forward and, sitting beside him, bade him state his own views regarding prayer and worship.
Edellisenä iltana Jeesuksen vanhemmat olivat kuulleet tästä omituisesta nuorukaisesta, joka kävi näppärää sananvaihtoa lainselittäjien kanssa, mutta heidän mieleensä ei juolahtanut, että tämä nuorimies olisi heidän poikansa. He olivat jo jotakuinkin päättäneet matkata aina Sakariaan kotiin saakka, sillä he ajattelivat, että Jeesus oli saattanut mennä sinne tapaamaan Elisabetia ja Johannesta. Arvellessaan Sakariaan kenties olevan temppelissä he poikkesivat sinne matkallaan Juudan kaupunkiin. Kuvitelkaapa heidän hämmästystään ja ällistystään, kun he temppelin pihoja kuljeskellessaan yhtäkkiä tunnistivat kadonneen poikansa äänen ja näkivät hänet istumassa temppelin opettajien joukossa.
The evening before, Jesus’ parents had heard about this strange youth who so deftly sparred with the expounders of the law, but it had not occurred to them that this lad was their son. They had about decided to journey out to the home of Zacharias as they thought Jesus might have gone thither to see Elizabeth and John. Thinking Zacharias might perhaps be at the temple, they stopped there on their way to the City of Judah. As they strolled through the courts of the temple, imagine their surprise and amazement when they recognized the voice of the missing lad and beheld him seated among the temple teachers.
Joosef ei saanut sanaa suustaan, mutta Maria antoi patoutuneiden pelon ja levottomuuden tuntemustensa purkautua, ja rynnätessään pojan luo, joka nyt oli noussut seisomaan hämmästyneitä vanhempiaan tervehtiäkseen, hän sanoi: ”Lapseni, minkä tähden olet kohdellut meitä tällä tavoin? Olemme, isäsi ja minä, jo yli kolmen päivän ajan murehtien etsineet sinua. Mikä ihmeessä pani sinut lähtemään luotamme?” Hetki oli jännittynyt. Kaikkien katseet suuntautuivat Jeesukseen heidän yrittäessään kuulla, mitä tämä sanoisi. Hänen isänsä katsoi häneen moittivasti, muttei virkkanut mitään.
Joseph was speechless, but Mary gave vent to her long-pent-up fear and anxiety when, rushing up to the lad, now standing to greet his astonished parents, she said: “My child, why have you treated us like this? It is now more than three days that your father and I have searched for you sorrowing. Whatever possessed you to desert us?” It was a tense moment. All eyes were turned on Jesus to hear what he would say. His father looked reprovingly at him but said nothing.
Ei sovi unohtaa, että Jeesuksen oletettiin olevan jo nuori mies. Hänhän oli päättänyt lapselle säännön mukaan annettavan koulutuksen, hänet oli tunnustettu lain pojaksi ja hän oli saanut vihkimyksen Israelin kansalaiseksi. Ja kuitenkin hänen äitinsä läksytti häntä kaikkea muuta kuin leppoisasti kaikkien paikalle kerääntyneiden ihmisten silmien edessä juuri samana hetkenä, kun hän oli suorittamassa nuoren elämänsä vakavinta ja ylevintä voimainponnistusta. Ja näin, Jeesukselle etupäässä muuta kuin kunniaa tuottavalla tavalla, Maria katkaisi lyhyeen erään suurimmista tilaisuuksista, jotka Jeesukselle koskaan suotiin toimia totuuden opettajana, vanhurskauden saarnaajana, hänen taivaassa olevan Isänsä rakastavan luonteenlaadun esilletuojana.
It should be remembered that Jesus was supposed to be a young man. He had finished the regular schooling of a child, had been recognized as a son of the law, and had received consecration as a citizen of Israel. And yet his mother more than mildly upbraided him before all the people assembled, right in the midst of the most serious and sublime effort of his young life, thus bringing to an inglorious termination one of the greatest opportunities ever to be granted him to function as a teacher of truth, a preacher of righteousness, a revealer of the loving character of his Father in heaven.
Mutta nuorukainen oli tilanteen tasalla. Ottaessasi tasapuolisesti huomioon kaikki tekijät, jotka yhdessä muodostivat tämän tilanteen, sinulla on paremmat edellytykset tavoittaa se viisaus, joka sisältyi pojan vastaukseen äitinsä tahattomaan moitteeseen. Hetken mietittyään Jeesus nimittäin vastasi äidilleen seuraavin sanoin: ”Mikä on syynä siihen, että olette näin kauan etsineet minua? Eikö mieleenne tullut, että löytäisitte minut Isäni huoneesta, sillä onhan koittanut aika, jolloin minun tulisi toimittaa Isäni asioita?”
But the lad was equal to the occasion. When you take into fair consideration all the factors which combined to make up this situation, you will be better prepared to fathom the wisdom of the boy’s reply to his mother’s unintended rebuke. After a moment’s thought, Jesus answered his mother, saying: “Why is it that you have so long sought me? Would you not expect to find me in my Father’s house since the time has come when I should be about my Father’s business?”
Jokainen läsnäolija ällistyi nuorukaisen puhetavasta. Sanaakaan sanomatta he kaikki poistuivat paikalta ja jättivät hänet yksinään seisomaan vanhempiensa seuraan. Pian tämä nuori mies kuitenkin päästi kaikki kolme piinallisesta tilanteesta, kun hän hiljaa lausui: ”Tulkaa, vanhempani, sillä kukaan ei ole tehnyt muuta kuin, minkä luuli parhaaksi. Isämme taivaassa on säätänyt nämä asiat; menkäämme kotiin.”
Everyone was astonished at the lad’s manner of speaking. Silently they all withdrew and left him standing alone with his parents. Presently the young man relieved the embarrassment of all three when he quietly said: “Come, my parents, none has done aught but that which he thought best. Our Father in heaven has ordained these things; let us depart for home.”
Hiljaisuuden vallitessa he lähtivät matkaan ja saapuivat yöksi Jerikoon. He seisahtuivat vain yhden kerran, ja se tapahtui Öljymäen harjalla, kun nuorukainen kohotti sauvansa ylös ilmaan ja voimakkaan tunnekuohun ravistaessa häntä kiireestä kantapäähän sanoi: ”Oi Jerusalem, Jerusalem, ja sen asukkaat, minkälaisia orjia te olettekaan: alistutte Rooman ikeen alle ja annatte omien perinteidenne tehdä teistä uhrejaan. Mutta tulen kerran vielä takaisin puhdistaakseni tuon temppelin tuolla ja vapauttaakseni kansani tästä orjuudesta!”
In silence they started out, arriving at Jericho for the night. Only once did they pause, and that on the brow of Olivet, when the lad raised his staff aloft and, quivering from head to foot under the surging of intense emotion, said: “O Jerusalem, Jerusalem, and the people thereof, what slaves you are—subservient to the Roman yoke and victims of your own traditions—but I will return to cleanse yonder temple and deliver my people from this bondage!”
Kolme päivää kestäneen Nasaretin-matkan aikana Jeesus ei lausunut montakaan sanaa; paljon eivät myöskään hänen vanhempansa puhuneet hänen läsnä ollessaan. He eivät todellakaan voineet ymmärtää esikoispoikansa käyttäytymistä, mutta hänen sanansa he kätkivät sydämensä syvyyksiin, vaikkeivät niiden merkitystä täysin käsittämään kyenneetkään.
On the three days’ journey to Nazareth Jesus said little; neither did his parents say much in his presence. They were truly at a loss to understand the conduct of their first-born son, but they did treasure in their hearts his sayings, even though they could not fully comprehend their meanings.
Kotiin päästyään Jeesus lausui vanhemmilleen muutaman sanan vakuuttaen heille kiintymystään ja antaen heidän ymmärtää, ettei heidän tarvinnut pelätä sellaista, että hän enää antaisi heille aihetta tuntea huolta hänen käyttäytymisestään. Hän päätti tämän tärkeän toteamuksensa sanomalla: ”Vaikka minun onkin noudatettava taivaassa olevan Isäni tahtoa, olen myös oleva kuuliainen isälleni, joka on maan päällä. Minä odotan hetkeäni.”
Upon reaching home, Jesus made a brief statement to his parents, assuring them of his affection and implying that they need not fear he would again give any occasion for their suffering anxiety because of his conduct. He concluded this momentous statement by saying: “While I must do the will of my Father in heaven, I will also be obedient to my father on earth. I will await my hour.”
Vaikka Jeesus mielessään monet kerrat halusi kieltäytyä suostumasta vanhempiensa hyvää tarkoittaviin mutta harhautuneisiin pyrkimyksiin määrätä hänen ajattelunsa kulkua tai päättää hänen puolestaan siitä, mikä olisi hänen toimintasuunnitelmansa maan päällä, silti hän kaikessa, joka oli sopusoinnussa sen kanssa, että hän oli vihkiytynyt noudattamaan Paratiisin-Isänsä tahtoa, mitä nöyrimmin mukautui maisen isänsä toiveisiin ja lihallisen perheensä menettelytapoihin. Silloinkin kun hän ei voinut johonkin suostua, hän teki kaiken mahdollisen siihen mukautuakseen. Hän oli taiteilija kysymyksen ollessa siitä, miten saada sovitetuksi yhteen toisaalta hänen antaumuksensa velvollisuuden täyttämistä kohtaan ja toisaalta hänen velvoitteensa, jotka johtuivat lojaalisuudesta perhettä kohtaan ja hänen sosiaalisesta palvelutoiminnastaan.
Though Jesus, in his mind, would many times refuse to consent to the well-intentioned but misguided efforts of his parents to dictate the course of his thinking or to establish the plan of his work on earth, still, in every manner consistent with his dedication to the doing of his Paradise Father’s will, he did most gracefully conform to the desires of his earthly father and to the usages of his family in the flesh. Even when he could not consent, he would do everything possible to conform. He was an artist in the matter of adjusting his dedication to duty to his obligations of family loyalty and social service.
Joosef oli ymmällään, mutta Maria lohduttautui näitä kokemuksia pohtiessaan sillä, että hän päätyi pitämään poikansa Öljymäellä lausumia sanoja profeetallisena ilmoituksena hänen messiaanisesta tehtävästään Israelin vapauttajana. Hän ryhtyi entistä tarmokkaammin valamaan Jeesuksen ajatuksia isänmaallisiin ja kansallismielisiin uomiin ja värväsi oman veljensä, Jeesuksen suosikkienon, antamaan tässä suhteessa oman panoksensa; ja monella muullakin tavalla Jeesuksen äiti antautui tehtävään, joka hänen mielestään kuului hänelle esikoispoikansa valmentamisessa ottamaan paikkansa niiden johtajana, jotka nostaisivat Daavidin valtaistuimen taas pystyyn ja jotka ikiajoiksi karistaisivat poliittista orjuutta merkitsevän ei-juutalaisten ikeen heidän yltään.
Joseph was puzzled, but Mary, as she reflected on these experiences, gained comfort, eventually viewing his utterance on Olivet as prophetic of the Messianic mission of her son as Israel’s deliverer. She set to work with renewed energy to mold his thoughts into patriotic and nationalistic channels and enlisted the efforts of her brother, Jesus’ favorite uncle; and in every other way did the mother of Jesus address herself to the task of preparing her first-born son to assume the leadership of those who would restore the throne of David and forever cast off the gentile yoke of political bondage.