Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Pääosa superuniversumin aurinkoihin ja planeettoihin sisältyvästä massasta on peräisin tähtisumukehristä; hyvin pieni osa superuniversumin massasta on voimanohjaajien välittömin toimenpitein organisoitua (sellaista esiintyy arkkitehtonisten sfäärien konstruktiossa), vaikka vaihteleva määrä materiaa kaiken aikaa saakin alkunsa avoimessa avaruudessa.
Alkuperänsä puolesta auringot, planeetat ja muut sfäärit ovat valtaosaltaan sijoitettavissa johonkin seuraavista kymmenestä ryhmästä:
1. Samankeskiset supistumarenkaat. Eivät kaikki tähtisumut ole kierteisiä. Moni suunnattoman suuri tähtisumu sen sijaan, että se halkeaisi kaksoistähtijärjestelmäksi tai kehittyisi kierteiseksi, alkaakin tiivistyä ja muodostaa moninkertaisia renkaita. Pitkien ajanjaksojen ajan tällainen tähtisumu näyttää suunnattoman suurelta keskusauringolta, jota ympäröivät lukuisat, sitä kiertävistä ja renkailta näyttävistä ainemuodostumista koostuvat, jättiläismäiset pilvet.
2. Sinkoutuneisiin tähtiin lukeutuvat ne auringot, jotka ovat sinkoutuneet pois hyvin kuumista kaasuista koostuvista emäkehristä. Ne eivät sinkoudu renkaina, vaan oikealle ja vasemmalle suuntautuvina jonoina. On myös sellaisia sinkoutuneita tähtiä, jotka ovat peräisin muista kuin kierteissumuista.
3. Gravitaatioräjähdyksessä syntyneet planeetat. Kun aurinko syntyy kierteisestä tai juovikkaasta tähtisumusta, ei ole harvinaista, että se sinkoutuu siitä melkoisen välimatkan päähän. Tällainen aurinko on miltei kokonaan kaasumainen, ja kunhan se on jonkin verran jäähtynyt ja tiivistynyt, se saattaa myöhemmin kiertyä jonkin valtavan ainemassan – jättiläisauringon tai avaruuden pimeän saarekkeen – lähelle. Tällainen lähestyminen saattaa kuitenkin jäädä sen verran etäiseksi, ettei seurauksena ole yhteentörmäystä, mutta kuitenkin kyllin läheiseksi, jotta suuremman kappaleen vetovoima voi pienemmässä kappaleessa panna alulle vuorovesi-ilmiön kaltaiset kouristukset. Näin alkaa sarja vuorovesi-ilmiön kaltaisia mullistuksia, jotka ovat samanaikaisia kouristelevan auringon vastakkaisilla puolilla. Suurimmillaan nämä räjähtävät purkaukset tuottavat sarjan vaihtelevankokoisia ainekasautumia, jotka saattavat sinkoutua purkautuvan auringon gravitaatiokentän paluupisteen ulkopuolelle ja vakiintuvat sitten omille radoilleen kiertämään jompaakumpaa tähän episodiin osallistuvaa taivaankappaletta. Myöhemmin tapahtuu, että suuremmat ainekasautumat yhdistyvät ja vetävät asteittain pienemmät kappaleet itseensä. Tämä on tapa, jolla monet pienempien järjestelmien kiinteät planeetat syntyvät. Aurinkokuntanne syntymä oli nimenomaan tällainen.
4. Keskipakoiset planeettatyttäret. Kun suunnattoman suuret auringot ovat tietyissä kehitysvaiheissaan, ja jos niiden pyörimisvauhti kiihtyy huomattavasti, ne alkavat singota suuria määriä omaa ainettaan, joka saattaa sittemmin kerääntyä yhteen muodostaakseen pieniä maailmoja, jotka jatkavat kiertoaan emäauringon ympäri.
5. Gravitaatiovajauksen aiheuttamat sfäärit. Sille, miten suuri yksittäinen tähti voi olla, on olemassa kriittinen raja. Kun jokin aurinko saavuttaa tämän rajan, se on tuomittu hajoamaan, ellei se hidasta pyörimisnopeuttaan. Tapahtuu auringon fissio, jakautuminen, ja uusi tätä lajia oleva kaksoistähti syntyy. Tämän jättiläismäisen hajoamisen sivutuotteena saattaa sittemmin muodostua suuri joukko pikkuplaneettoja.
6. Supistumatähdet. Suurin ulkoplaneetta vetää pienemmissä järjestelmissä toisinaan naapurimaailmat itseensä, kun lähellä aurinkoa olevat planeetat taas aloittavat loppusyöksynsä. Aurinkokuntanne tapauksessa tällainen loppu merkitsisi sitä, että Aurinko imaisisi itseensä neljä sisempää planeettaa, samalla kun suurin planeetta, Jupiter, jäljelle jääneet maailmat siepatessaan laajenisi suuresti. Aurinkokunnan tämänkaltainen loppu johtaisi kahden toisiaan lähellä olevan mutta erilaisen auringon muodostumiseen, mikä on eräs kaksoistähtien muotoutumistyyppi. Tällaiset katastrofit ovat epätavallisia muualla kuin superuniversumien tähtikasautumien ulkoreunalla.
7. Kumulatiiviset sfäärit. Avaruudessa kiertelevästä suuresta materiamäärästä saattaa vähitellen kerääntyä pieniä planeettoja. Ne kasvavat siitä, että niihin kertyy ainetta meteoreista ja pienemmistä yhteentörmäyksistä. Tietyissä avaruuden sektoreissa vallitsevat olosuhteet suosivat tämänmuotoista planeettojen syntyä. Monen asutetun maailman syntyhistoria on ollut juuri tällainen.
Jotkin tiiviistä pimeistä saarekkeista ovat välitön seuraus avaruudessa olevista muuntuvan energian kertymistä. Pimeiden saarekkeiden toinen ryhmä on syntynyt siitä, että avaruudessa kiertelevät valtavat kylmät ainesmassat, jotka koostuvat pelkistä sirusista ja meteoreista, ovat kerääntyneet yhteen. Tämänkaltaiset materiakertymät eivät ole koskaan kuumia, ja muutoin kuin tiheyden osalta ne ovat koostumukseltaan hyvin paljon Urantian kaltaisia.
8. Loppuun palaneet auringot. Jotkin avaruuden pimeistä saarekkeista ovat loppuun palaneita, yksinäisiä aurinkoja. Ne ovat säteilleet kaiken sisältämänsä avaruusenergian. Järjestyneet materiayksiköt lähenevät täysimääräisen tiheyden tilaa, tosiasiallista täyttä tiiviyttä. Ja tarvitaan aikakausi aikakauden perään, jotta tällaiset valtavat, hyvin tiiviit ainesmassat varautuisivat uudelleen avaruuden voimavirroista ja näin yhteentörmäyksen tai jonkin muun yhtä elvyttävän kosmisen tapahtuman seurauksena valmistuisivat universumitoiminnan uusia syklejä varten.
9. Yhteentörmäysten aikaansaamat sfäärit. Alueilla, joilla tähtirykelmät ovat tiheässä, yhteentörmäykset ovat tavallisia. Tällaista astronomista uudelleenjärjestelyä seuraa suunnattomia energiamuutoksia ja aineen transmutaatioita. Erityisen suurivaikutuksisia ovat törmäykset, joissa osallisina on kuolleita aurinkoja, sikäli että ne luovat laajaulotteisia energiavirtauksia. Törmäyksessä syntyvä murske on useinkin aineellisena ytimenä kuolevaisten asuttamiseen soveltuvien planetaaristen kappaleiden sittemmin tapahtuvaan muotoutumiseen.
10. Arkkitehtoniset maailmat. Kysymyksessä ovat ne maailmat, jotka on rakennettu suunnitelmien ja yksityiskohtaisten ohjeiden mukaan jotakin erityistarkoitusta varten. Tällaisia ovat muiden muassa Salvington, paikallisuniversuminne päämaja, ja Uversa, superuniversumimme hallituksen sijaintipaikka.
Lisäksi on olemassa lukuisia muita menetelmiä aurinkojen kehittämiseksi ja planeettojen erottamiseksi, mutta edellä mainitut menettelytavat kertovat jotakin metodeista, joilla tähtijärjestelmien ja planeettaperheiden laaja enemmistö on saatettu olevaiseksi. Jos ryhtyisi kuvailemaan kaikkia niitä erilaisia menetelmiä, jotka tulevat kysymykseen tähtien muodonmuutoksissa ja planeettojen kehittymisessä, tarvittaisiin siihen kuvaus lähes sadasta aurinkojen muodostamis- ja planeettojen aikaansaamistavasta. Tarkoissa taivaitten tutkimuksissanne tutkijanne havaitsevat ilmiöitä, joissa näkyvät kaikki mainitut tähtievoluution muodot, mutta perin harvoin he löytävät todisteita asuttuina planeettoina palvelevien pienten ja valottomien ainekertymien muotoutumisesta, laajojen materiaalisten luomusten kaikkein tärkeimmistä osasista.
The bulk of the mass contained in the suns and planets of a superuniverse originates in the nebular wheels; very little of superuniverse mass is organized by the direct action of the power directors (as in the construction of architectural spheres), although a constantly varying quantity of matter originates in open space.
As to origin, the majority of the suns, planets, and other spheres can be classified in one of the following ten groups:
1. Concentric Contraction Rings. Not all nebulae are spiral. Many an immense nebula, instead of splitting into a double star system or evolving as a spiral, undergoes condensation by multiple-ring formation. For long periods such a nebula appears as an enormous central sun surrounded by numerous gigantic clouds of encircling, ring-appearing formations of matter.
2. The Whirled Stars embrace those suns which are thrown off the great mother wheels of highly heated gases. They are not thrown off as rings but in right- and left-handed processions. Whirled stars are also of origin in other-than-spiral nebulae.
3. Gravity-explosion Planets. When a sun is born of a spiral or of a barred nebula, not infrequently it is thrown out a considerable distance. Such a sun is highly gaseous, and subsequently, after it has somewhat cooled and condensed, it may chance to swing near some enormous mass of matter, a gigantic sun or a dark island of space. Such an approach may not be near enough to result in collision but still near enough to allow the gravity pull of the greater body to start tidal convulsions in the lesser, thus initiating a series of tidal upheavals which occur simultaneously on opposite sides of the convulsed sun. At their height these explosive eruptions produce a series of varying-sized aggregations of matter which may be projected beyond the gravity-reclamation zone of the erupting sun, thus becoming stabilized in orbits of their own around one of the two bodies concerned in this episode. Later on the larger collections of matter unite and gradually draw the smaller bodies to themselves. In this way many of the solid planets of the lesser systems are brought into existence. Your own solar system had just such an origin.
4. Centrifugal Planetary Daughters. Enormous suns, when in certain stages of development, and if their revolutionary rate greatly accelerates, begin to throw off large quantities of matter which may subsequently be assembled to form small worlds that continue to encircle the parent sun.
5. Gravity-deficiency Spheres. There is a critical limit to the size of individual stars. When a sun reaches this limit, unless it slows down in revolutionary rate, it is doomed to split; sun fission occurs, and a new double star of this variety is born. Numerous small planets may be subsequently formed as a by-product of this gigantic disruption.
6. Contractural Stars. In the smaller systems the largest outer planet sometimes draws to itself its neighboring worlds, while those planets near the sun begin their terminal plunge. With your solar system, such an end would mean that the four inner planets would be claimed by the sun, while the major planet, Jupiter, would be greatly enlarged by capturing the remaining worlds. Such an end of a solar system would result in the production of two adjacent but unequal suns, one type of double star formation. Such catastrophes are infrequent except out on the fringe of the superuniverse starry aggregations.
7. Cumulative Spheres. From the vast quantity of matter circulating in space, small planets may slowly accumulate. They grow by meteoric accretion and by minor collisions. In certain sectors of space, conditions favor such forms of planetary birth. Many an inhabited world has had such an origin.
Some of the dense dark islands are the direct result of the accretions of transmuting energy in space. Another group of these dark islands have come into being by the accumulation of enormous quantities of cold matter, mere fragments and meteors, circulating through space. Such aggregations of matter have never been hot and, except for density, are in composition very similar to Urantia.
8. Burned-out Suns. Some of the dark islands of space are burned-out isolated suns, all available space-energy having been emitted. The organized units of matter approximate full condensation, virtual complete consolidation; and it requires ages upon ages for such enormous masses of highly condensed matter to be recharged in the circuits of space and thus to be prepared for new cycles of universe function following a collision or some equally revivifying cosmic happening.
9. Collisional Spheres. In those regions of thicker clustering, collisions are not uncommon. Such an astronomic readjustment is accompanied by tremendous energy changes and matter transmutations. Collisions involving dead suns are peculiarly influential in creating widespread energy fluctuations. Collisional debris often constitutes the material nucleuses for the subsequent formation of planetary bodies adapted to mortal habitation.
10. Architectural Worlds. These are the worlds which are built according to plans and specifications for some special purpose, such as Salvington, the headquarters of your local universe, and Uversa, the seat of government of our superuniverse.
There are numerous other techniques for evolving suns and segregating planets, but the foregoing procedures suggest the methods whereby the vast majority of stellar systems and planetary families are brought into existence. To undertake to describe all the various techniques involved in stellar metamorphosis and planetary evolution would require the narration of almost one hundred different modes of sun formation and planetary origin. As your star students scan the heavens, they will observe phenomena indicative of all these modes of stellar evolution, but they will seldom detect evidence of the formation of those small, nonluminous collections of matter which serve as inhabited planets, the most important of the vast material creations.
SuomiEnglish
Pääosa superuniversumin aurinkoihin ja planeettoihin sisältyvästä massasta on peräisin tähtisumukehristä; hyvin pieni osa superuniversumin massasta on voimanohjaajien välittömin toimenpitein organisoitua (sellaista esiintyy arkkitehtonisten sfäärien konstruktiossa), vaikka vaihteleva määrä materiaa kaiken aikaa saakin alkunsa avoimessa avaruudessa.
The bulk of the mass contained in the suns and planets of a superuniverse originates in the nebular wheels; very little of superuniverse mass is organized by the direct action of the power directors (as in the construction of architectural spheres), although a constantly varying quantity of matter originates in open space.
Alkuperänsä puolesta auringot, planeetat ja muut sfäärit ovat valtaosaltaan sijoitettavissa johonkin seuraavista kymmenestä ryhmästä:
As to origin, the majority of the suns, planets, and other spheres can be classified in one of the following ten groups:
1. Samankeskiset supistumarenkaat. Eivät kaikki tähtisumut ole kierteisiä. Moni suunnattoman suuri tähtisumu sen sijaan, että se halkeaisi kaksoistähtijärjestelmäksi tai kehittyisi kierteiseksi, alkaakin tiivistyä ja muodostaa moninkertaisia renkaita. Pitkien ajanjaksojen ajan tällainen tähtisumu näyttää suunnattoman suurelta keskusauringolta, jota ympäröivät lukuisat, sitä kiertävistä ja renkailta näyttävistä ainemuodostumista koostuvat, jättiläismäiset pilvet.
1. Concentric Contraction Rings. Not all nebulae are spiral. Many an immense nebula, instead of splitting into a double star system or evolving as a spiral, undergoes condensation by multiple-ring formation. For long periods such a nebula appears as an enormous central sun surrounded by numerous gigantic clouds of encircling, ring-appearing formations of matter.
2. Sinkoutuneisiin tähtiin lukeutuvat ne auringot, jotka ovat sinkoutuneet pois hyvin kuumista kaasuista koostuvista emäkehristä. Ne eivät sinkoudu renkaina, vaan oikealle ja vasemmalle suuntautuvina jonoina. On myös sellaisia sinkoutuneita tähtiä, jotka ovat peräisin muista kuin kierteissumuista.
2. The Whirled Stars embrace those suns which are thrown off the great mother wheels of highly heated gases. They are not thrown off as rings but in right- and left-handed processions. Whirled stars are also of origin in other-than-spiral nebulae.
3. Gravitaatioräjähdyksessä syntyneet planeetat. Kun aurinko syntyy kierteisestä tai juovikkaasta tähtisumusta, ei ole harvinaista, että se sinkoutuu siitä melkoisen välimatkan päähän. Tällainen aurinko on miltei kokonaan kaasumainen, ja kunhan se on jonkin verran jäähtynyt ja tiivistynyt, se saattaa myöhemmin kiertyä jonkin valtavan ainemassan – jättiläisauringon tai avaruuden pimeän saarekkeen – lähelle. Tällainen lähestyminen saattaa kuitenkin jäädä sen verran etäiseksi, ettei seurauksena ole yhteentörmäystä, mutta kuitenkin kyllin läheiseksi, jotta suuremman kappaleen vetovoima voi pienemmässä kappaleessa panna alulle vuorovesi-ilmiön kaltaiset kouristukset. Näin alkaa sarja vuorovesi-ilmiön kaltaisia mullistuksia, jotka ovat samanaikaisia kouristelevan auringon vastakkaisilla puolilla. Suurimmillaan nämä räjähtävät purkaukset tuottavat sarjan vaihtelevankokoisia ainekasautumia, jotka saattavat sinkoutua purkautuvan auringon gravitaatiokentän paluupisteen ulkopuolelle ja vakiintuvat sitten omille radoilleen kiertämään jompaakumpaa tähän episodiin osallistuvaa taivaankappaletta. Myöhemmin tapahtuu, että suuremmat ainekasautumat yhdistyvät ja vetävät asteittain pienemmät kappaleet itseensä. Tämä on tapa, jolla monet pienempien järjestelmien kiinteät planeetat syntyvät. Aurinkokuntanne syntymä oli nimenomaan tällainen.
3. Gravity-explosion Planets. When a sun is born of a spiral or of a barred nebula, not infrequently it is thrown out a considerable distance. Such a sun is highly gaseous, and subsequently, after it has somewhat cooled and condensed, it may chance to swing near some enormous mass of matter, a gigantic sun or a dark island of space. Such an approach may not be near enough to result in collision but still near enough to allow the gravity pull of the greater body to start tidal convulsions in the lesser, thus initiating a series of tidal upheavals which occur simultaneously on opposite sides of the convulsed sun. At their height these explosive eruptions produce a series of varying-sized aggregations of matter which may be projected beyond the gravity-reclamation zone of the erupting sun, thus becoming stabilized in orbits of their own around one of the two bodies concerned in this episode. Later on the larger collections of matter unite and gradually draw the smaller bodies to themselves. In this way many of the solid planets of the lesser systems are brought into existence. Your own solar system had just such an origin.
4. Keskipakoiset planeettatyttäret. Kun suunnattoman suuret auringot ovat tietyissä kehitysvaiheissaan, ja jos niiden pyörimisvauhti kiihtyy huomattavasti, ne alkavat singota suuria määriä omaa ainettaan, joka saattaa sittemmin kerääntyä yhteen muodostaakseen pieniä maailmoja, jotka jatkavat kiertoaan emäauringon ympäri.
4. Centrifugal Planetary Daughters. Enormous suns, when in certain stages of development, and if their revolutionary rate greatly accelerates, begin to throw off large quantities of matter which may subsequently be assembled to form small worlds that continue to encircle the parent sun.
5. Gravitaatiovajauksen aiheuttamat sfäärit. Sille, miten suuri yksittäinen tähti voi olla, on olemassa kriittinen raja. Kun jokin aurinko saavuttaa tämän rajan, se on tuomittu hajoamaan, ellei se hidasta pyörimisnopeuttaan. Tapahtuu auringon fissio, jakautuminen, ja uusi tätä lajia oleva kaksoistähti syntyy. Tämän jättiläismäisen hajoamisen sivutuotteena saattaa sittemmin muodostua suuri joukko pikkuplaneettoja.
5. Gravity-deficiency Spheres. There is a critical limit to the size of individual stars. When a sun reaches this limit, unless it slows down in revolutionary rate, it is doomed to split; sun fission occurs, and a new double star of this variety is born. Numerous small planets may be subsequently formed as a by-product of this gigantic disruption.
6. Supistumatähdet. Suurin ulkoplaneetta vetää pienemmissä järjestelmissä toisinaan naapurimaailmat itseensä, kun lähellä aurinkoa olevat planeetat taas aloittavat loppusyöksynsä. Aurinkokuntanne tapauksessa tällainen loppu merkitsisi sitä, että Aurinko imaisisi itseensä neljä sisempää planeettaa, samalla kun suurin planeetta, Jupiter, jäljelle jääneet maailmat siepatessaan laajenisi suuresti. Aurinkokunnan tämänkaltainen loppu johtaisi kahden toisiaan lähellä olevan mutta erilaisen auringon muodostumiseen, mikä on eräs kaksoistähtien muotoutumistyyppi. Tällaiset katastrofit ovat epätavallisia muualla kuin superuniversumien tähtikasautumien ulkoreunalla.
6. Contractural Stars. In the smaller systems the largest outer planet sometimes draws to itself its neighboring worlds, while those planets near the sun begin their terminal plunge. With your solar system, such an end would mean that the four inner planets would be claimed by the sun, while the major planet, Jupiter, would be greatly enlarged by capturing the remaining worlds. Such an end of a solar system would result in the production of two adjacent but unequal suns, one type of double star formation. Such catastrophes are infrequent except out on the fringe of the superuniverse starry aggregations.
7. Kumulatiiviset sfäärit. Avaruudessa kiertelevästä suuresta materiamäärästä saattaa vähitellen kerääntyä pieniä planeettoja. Ne kasvavat siitä, että niihin kertyy ainetta meteoreista ja pienemmistä yhteentörmäyksistä. Tietyissä avaruuden sektoreissa vallitsevat olosuhteet suosivat tämänmuotoista planeettojen syntyä. Monen asutetun maailman syntyhistoria on ollut juuri tällainen.
7. Cumulative Spheres. From the vast quantity of matter circulating in space, small planets may slowly accumulate. They grow by meteoric accretion and by minor collisions. In certain sectors of space, conditions favor such forms of planetary birth. Many an inhabited world has had such an origin.
Jotkin tiiviistä pimeistä saarekkeista ovat välitön seuraus avaruudessa olevista muuntuvan energian kertymistä. Pimeiden saarekkeiden toinen ryhmä on syntynyt siitä, että avaruudessa kiertelevät valtavat kylmät ainesmassat, jotka koostuvat pelkistä sirusista ja meteoreista, ovat kerääntyneet yhteen. Tämänkaltaiset materiakertymät eivät ole koskaan kuumia, ja muutoin kuin tiheyden osalta ne ovat koostumukseltaan hyvin paljon Urantian kaltaisia.
Some of the dense dark islands are the direct result of the accretions of transmuting energy in space. Another group of these dark islands have come into being by the accumulation of enormous quantities of cold matter, mere fragments and meteors, circulating through space. Such aggregations of matter have never been hot and, except for density, are in composition very similar to Urantia.
8. Loppuun palaneet auringot. Jotkin avaruuden pimeistä saarekkeista ovat loppuun palaneita, yksinäisiä aurinkoja. Ne ovat säteilleet kaiken sisältämänsä avaruusenergian. Järjestyneet materiayksiköt lähenevät täysimääräisen tiheyden tilaa, tosiasiallista täyttä tiiviyttä. Ja tarvitaan aikakausi aikakauden perään, jotta tällaiset valtavat, hyvin tiiviit ainesmassat varautuisivat uudelleen avaruuden voimavirroista ja näin yhteentörmäyksen tai jonkin muun yhtä elvyttävän kosmisen tapahtuman seurauksena valmistuisivat universumitoiminnan uusia syklejä varten.
8. Burned-out Suns. Some of the dark islands of space are burned-out isolated suns, all available space-energy having been emitted. The organized units of matter approximate full condensation, virtual complete consolidation; and it requires ages upon ages for such enormous masses of highly condensed matter to be recharged in the circuits of space and thus to be prepared for new cycles of universe function following a collision or some equally revivifying cosmic happening.
9. Yhteentörmäysten aikaansaamat sfäärit. Alueilla, joilla tähtirykelmät ovat tiheässä, yhteentörmäykset ovat tavallisia. Tällaista astronomista uudelleenjärjestelyä seuraa suunnattomia energiamuutoksia ja aineen transmutaatioita. Erityisen suurivaikutuksisia ovat törmäykset, joissa osallisina on kuolleita aurinkoja, sikäli että ne luovat laajaulotteisia energiavirtauksia. Törmäyksessä syntyvä murske on useinkin aineellisena ytimenä kuolevaisten asuttamiseen soveltuvien planetaaristen kappaleiden sittemmin tapahtuvaan muotoutumiseen.
9. Collisional Spheres. In those regions of thicker clustering, collisions are not uncommon. Such an astronomic readjustment is accompanied by tremendous energy changes and matter transmutations. Collisions involving dead suns are peculiarly influential in creating widespread energy fluctuations. Collisional debris often constitutes the material nucleuses for the subsequent formation of planetary bodies adapted to mortal habitation.
10. Arkkitehtoniset maailmat. Kysymyksessä ovat ne maailmat, jotka on rakennettu suunnitelmien ja yksityiskohtaisten ohjeiden mukaan jotakin erityistarkoitusta varten. Tällaisia ovat muiden muassa Salvington, paikallisuniversuminne päämaja, ja Uversa, superuniversumimme hallituksen sijaintipaikka.
10. Architectural Worlds. These are the worlds which are built according to plans and specifications for some special purpose, such as Salvington, the headquarters of your local universe, and Uversa, the seat of government of our superuniverse.
Lisäksi on olemassa lukuisia muita menetelmiä aurinkojen kehittämiseksi ja planeettojen erottamiseksi, mutta edellä mainitut menettelytavat kertovat jotakin metodeista, joilla tähtijärjestelmien ja planeettaperheiden laaja enemmistö on saatettu olevaiseksi. Jos ryhtyisi kuvailemaan kaikkia niitä erilaisia menetelmiä, jotka tulevat kysymykseen tähtien muodonmuutoksissa ja planeettojen kehittymisessä, tarvittaisiin siihen kuvaus lähes sadasta aurinkojen muodostamis- ja planeettojen aikaansaamistavasta. Tarkoissa taivaitten tutkimuksissanne tutkijanne havaitsevat ilmiöitä, joissa näkyvät kaikki mainitut tähtievoluution muodot, mutta perin harvoin he löytävät todisteita asuttuina planeettoina palvelevien pienten ja valottomien ainekertymien muotoutumisesta, laajojen materiaalisten luomusten kaikkein tärkeimmistä osasista.
There are numerous other techniques for evolving suns and segregating planets, but the foregoing procedures suggest the methods whereby the vast majority of stellar systems and planetary families are brought into existence. To undertake to describe all the various techniques involved in stellar metamorphosis and planetary evolution would require the narration of almost one hundred different modes of sun formation and planetary origin. As your star students scan the heavens, they will observe phenomena indicative of all these modes of stellar evolution, but they will seldom detect evidence of the formation of those small, nonluminous collections of matter which serve as inhabited planets, the most important of the vast material creations.