Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Pelokas huolestuneisuus oli villi-ihmisen luonnollinen mielentila. Kun miehistä ja naisista tulee liiallisen huolestuneisuuden uhreja, he yksinkertaisesti palaavat kaukaisten esivanhempiensa luonnonmukaiseen tilaan. Ja siinä vaiheessa, kun huolekkuus muuttuu tuskaiseksi, se estää henkilöä toimimasta ja saa säännönmukaisesti aikaan evolutionaarisia muutoksia ja biologisia mukautumisilmiöitä. Tuska ja kärsimys ovat kehityksen etenemiselle välttämättömiä.
Elämäntaistelu on niin tuskallista, että jotkin takapajuiset heimot vielä nykyisinkin ulvovat ja valittavat jokaista uutta auringonnousua. Alkukantainen ihminen kyseli alituiseen: ”Kuka minua kiusaa?” Ellei hän löytänyt kärsimyksilleen aineellista lähdettä, hän selitti niiden olevan henkien aiheuttamia. Ja niin uskonto syntyi salaperäistä kohtaan tunnetusta pelosta, näkymätöntä kohtaan tunnetusta kunnioituksesta ja tuntematonta kohtaan tunnetusta kammosta. Luonnonpelosta tuli siten olemassaolotaisteluun vaikuttava tekijä, ensin sattuman ja sitten salaperäisyyden takia.
Alkukantainen mieli oli looginen, mutta se omasi perin harvoja ideoita niitä älyllisesti yhdistelläkseen. Villi-ihmisen mieli oli kouluttamaton, se oli täysin vailla hienosyisyyttä. Jos jokin tapaus sattui toisen jälkeen, villi piti niitä syynä ja seurauksena. Mitä sivistynyt ihminen pitää taikauskona, oli villi-ihmisen kohdalla vain silkkaa tietämättömyyttä. Ihmiskunta on ollut hidas oppimaan, ettei tavoitteiden ja toiminnan tulosten välillä välttämättä ole mitään yhteyttä. Ihmiset alkavat vasta nyt käsittää, että olemassaolon piirissä reaktiot esiintyvät tekojen ja niiden seuraamusten välillä. Villi-ihminen pyrki personoimaan kaiken epäkonkreettisen ja abstraktisen, ja tällä tavoin sekä luonto että sattuma personoituivat aaveiksi, hengiksi, ja myöhemmin jumaliksi.
Ihminen on luonnostaan taipuvainen uskomaan siihen, mitä hän pitää parhaana itselleen, siihen, mikä on välittömästi tai etäisemmin hänen etunsa mukaista. Oman edun tavoittelu hämärtää suuressa osin logiikan. Villien ja sivistyneiden ihmisten ajatusmaailman välillä esiintyvässä eroavaisuudessa on kysymys enemmänkin ajattelun sisällöstä kuin sen luonteesta, kysymyksessä on pikemmin aste-ero kuin laatuero.
Mutta jos vaikeasti käsitettävät asiat jatkuvasti pannaan yliluonnollisten seikkojen syyksi, se ei ole muuta kuin laiska ja kätevä tapa välttää kaikenlaista älyllistä pinnistelyä. Onni on vain sana, joka on sepitetty peittämään sitä, mikä minä inhimillisen olemassaolon aikakautena hyvänsä on selittämätöntä. Se tarkoittaa ilmiöitä, joista ihmiset eivät kykene pääsemään tai joista he eivät halua päästä selville. Sattuma on sana, joka merkitsee, että ihminen on liian tietämätön tai liian veltto selvittääkseen kulloisenkin ilmiön syyt. Ihmiset pitävät luonnollista tapahtumaa sattumana tai huonona onnena vain, kun heillä ei ole tiedonhalua eikä mielikuvitusta, kun roduilta puuttuu aloitteellisuutta ja seikkailumieltä. Elämänilmiöiden tutkiminen tulee ennemmin tai myöhemmin hävittämään ihmisen uskon sattumaan, onneen ja niin kutsuttuihin sattumuksiin, ja hän asettaa tilalle maailmankaikkeuden, jossa vallitsee laki ja järjestys ja jossa tarkalleen määrätyt syyt käyvät kaikkien seurausten edellä. Näin olemassaolonpelko korvautuu elämänilolla.
Villi-ihminen suhtautuu luontoon kaikkinensa ikään kuin se olisi elävä, ikään kuin se olisi jonkin ulkopuolisen vallassa. Sivistynyt ihminen potkii ja sadattelee yhä elottomia kappaleita, jotka sattuvat hänen tielleen ja kolhivat häntä. Alkukantainen ihminen ei pitänyt koskaan mitään sattumanvaraisena, vaan hänestä kaikki oli aina tahallista. Sallimuksen valtakunta, onnen toiminta, henkimaailma, oli alkukantaiselle ihmiselle aivan yhtä jäsentymätön ja umpimähkäinen kuin alkuaikojen yhteiskunta. Onnea pidettiin henkimaailman oikukkaana ja sen kulloisestakin mielentilasta johtuvana reaktiona. Myöhempinä aikoina onnen katsottiin riippuvan siitä, millä tuulella jumalat sattuivat olemaan.
Mutteivät kaikki uskonnot suinkaan kehittyneet animismista. Muunlaisia käsityksiä yliluonnollisesta esiintyi yhtä aikaa animismin kanssa, ja nämäkin uskomukset johtivat palvomiseen. Naturalismi ei ole uskonto, se on uskonnon seurausilmiö.
Anxiety was a natural state of the savage mind. When men and women fall victims to excessive anxiety, they are simply reverting to the natural estate of their far-distant ancestors; and when anxiety becomes actually painful, it inhibits activity and unfailingly institutes evolutionary changes and biologic adaptations. Pain and suffering are essential to progressive evolution.
The struggle for life is so painful that certain backward tribes even yet howl and lament over each new sunrise. Primitive man constantly asked, “Who is tormenting me?” Not finding a material source for his miseries, he settled upon a spirit explanation. And so was religion born of the fear of the mysterious, the awe of the unseen, and the dread of the unknown. Nature fear thus became a factor in the struggle for existence first because of chance and then because of mystery.
The primitive mind was logical but contained few ideas for intelligent association; the savage mind was uneducated, wholly unsophisticated. If one event followed another, the savage considered them to be cause and effect. What civilized man regards as superstition was just plain ignorance in the savage. Mankind has been slow to learn that there is not necessarily any relationship between purposes and results. Human beings are only just beginning to realize that the reactions of existence appear between acts and their consequences. The savage strives to personalize everything intangible and abstract, and thus both nature and chance become personalized as ghosts—spirits—and later on as gods.
Man naturally tends to believe that which he deems best for him, that which is in his immediate or remote interest; self-interest largely obscures logic. The difference between the minds of savage and civilized men is more one of content than of nature, of degree rather than of quality.
But to continue to ascribe things difficult of comprehension to supernatural causes is nothing less than a lazy and convenient way of avoiding all forms of intellectual hard work. Luck is merely a term coined to cover the inexplicable in any age of human existence; it designates those phenomena which men are unable or unwilling to penetrate. Chance is a word which signifies that man is too ignorant or too indolent to determine causes. Men regard a natural occurrence as an accident or as bad luck only when they are destitute of curiosity and imagination, when the races lack initiative and adventure. Exploration of the phenomena of life sooner or later destroys man’s belief in chance, luck, and so-called accidents, substituting therefor a universe of law and order wherein all effects are preceded by definite causes. Thus is the fear of existence replaced by the joy of living.
The savage looked upon all nature as alive, as possessed by something. Civilized man still kicks and curses those inanimate objects which get in his way and bump him. Primitive man never regarded anything as accidental; always was everything intentional. To primitive man the domain of fate, the function of luck, the spirit world, was just as unorganized and haphazard as was primitive society. Luck was looked upon as the whimsical and temperamental reaction of the spirit world; later on, as the humor of the gods.
But all religions did not develop from animism. Other concepts of the supernatural were contemporaneous with animism, and these beliefs also led to worship. Naturalism is not a religion—it is the offspring of religion.
SuomiEnglish
Pelokas huolestuneisuus oli villi-ihmisen luonnollinen mielentila. Kun miehistä ja naisista tulee liiallisen huolestuneisuuden uhreja, he yksinkertaisesti palaavat kaukaisten esivanhempiensa luonnonmukaiseen tilaan. Ja siinä vaiheessa, kun huolekkuus muuttuu tuskaiseksi, se estää henkilöä toimimasta ja saa säännönmukaisesti aikaan evolutionaarisia muutoksia ja biologisia mukautumisilmiöitä. Tuska ja kärsimys ovat kehityksen etenemiselle välttämättömiä.
Anxiety was a natural state of the savage mind. When men and women fall victims to excessive anxiety, they are simply reverting to the natural estate of their far-distant ancestors; and when anxiety becomes actually painful, it inhibits activity and unfailingly institutes evolutionary changes and biologic adaptations. Pain and suffering are essential to progressive evolution.
Elämäntaistelu on niin tuskallista, että jotkin takapajuiset heimot vielä nykyisinkin ulvovat ja valittavat jokaista uutta auringonnousua. Alkukantainen ihminen kyseli alituiseen: ”Kuka minua kiusaa?” Ellei hän löytänyt kärsimyksilleen aineellista lähdettä, hän selitti niiden olevan henkien aiheuttamia. Ja niin uskonto syntyi salaperäistä kohtaan tunnetusta pelosta, näkymätöntä kohtaan tunnetusta kunnioituksesta ja tuntematonta kohtaan tunnetusta kammosta. Luonnonpelosta tuli siten olemassaolotaisteluun vaikuttava tekijä, ensin sattuman ja sitten salaperäisyyden takia.
The struggle for life is so painful that certain backward tribes even yet howl and lament over each new sunrise. Primitive man constantly asked, “Who is tormenting me?” Not finding a material source for his miseries, he settled upon a spirit explanation. And so was religion born of the fear of the mysterious, the awe of the unseen, and the dread of the unknown. Nature fear thus became a factor in the struggle for existence first because of chance and then because of mystery.
Alkukantainen mieli oli looginen, mutta se omasi perin harvoja ideoita niitä älyllisesti yhdistelläkseen. Villi-ihmisen mieli oli kouluttamaton, se oli täysin vailla hienosyisyyttä. Jos jokin tapaus sattui toisen jälkeen, villi piti niitä syynä ja seurauksena. Mitä sivistynyt ihminen pitää taikauskona, oli villi-ihmisen kohdalla vain silkkaa tietämättömyyttä. Ihmiskunta on ollut hidas oppimaan, ettei tavoitteiden ja toiminnan tulosten välillä välttämättä ole mitään yhteyttä. Ihmiset alkavat vasta nyt käsittää, että olemassaolon piirissä reaktiot esiintyvät tekojen ja niiden seuraamusten välillä. Villi-ihminen pyrki personoimaan kaiken epäkonkreettisen ja abstraktisen, ja tällä tavoin sekä luonto että sattuma personoituivat aaveiksi, hengiksi, ja myöhemmin jumaliksi.
The primitive mind was logical but contained few ideas for intelligent association; the savage mind was uneducated, wholly unsophisticated. If one event followed another, the savage considered them to be cause and effect. What civilized man regards as superstition was just plain ignorance in the savage. Mankind has been slow to learn that there is not necessarily any relationship between purposes and results. Human beings are only just beginning to realize that the reactions of existence appear between acts and their consequences. The savage strives to personalize everything intangible and abstract, and thus both nature and chance become personalized as ghosts—spirits—and later on as gods.
Ihminen on luonnostaan taipuvainen uskomaan siihen, mitä hän pitää parhaana itselleen, siihen, mikä on välittömästi tai etäisemmin hänen etunsa mukaista. Oman edun tavoittelu hämärtää suuressa osin logiikan. Villien ja sivistyneiden ihmisten ajatusmaailman välillä esiintyvässä eroavaisuudessa on kysymys enemmänkin ajattelun sisällöstä kuin sen luonteesta, kysymyksessä on pikemmin aste-ero kuin laatuero.
Man naturally tends to believe that which he deems best for him, that which is in his immediate or remote interest; self-interest largely obscures logic. The difference between the minds of savage and civilized men is more one of content than of nature, of degree rather than of quality.
Mutta jos vaikeasti käsitettävät asiat jatkuvasti pannaan yliluonnollisten seikkojen syyksi, se ei ole muuta kuin laiska ja kätevä tapa välttää kaikenlaista älyllistä pinnistelyä. Onni on vain sana, joka on sepitetty peittämään sitä, mikä minä inhimillisen olemassaolon aikakautena hyvänsä on selittämätöntä. Se tarkoittaa ilmiöitä, joista ihmiset eivät kykene pääsemään tai joista he eivät halua päästä selville. Sattuma on sana, joka merkitsee, että ihminen on liian tietämätön tai liian veltto selvittääkseen kulloisenkin ilmiön syyt. Ihmiset pitävät luonnollista tapahtumaa sattumana tai huonona onnena vain, kun heillä ei ole tiedonhalua eikä mielikuvitusta, kun roduilta puuttuu aloitteellisuutta ja seikkailumieltä. Elämänilmiöiden tutkiminen tulee ennemmin tai myöhemmin hävittämään ihmisen uskon sattumaan, onneen ja niin kutsuttuihin sattumuksiin, ja hän asettaa tilalle maailmankaikkeuden, jossa vallitsee laki ja järjestys ja jossa tarkalleen määrätyt syyt käyvät kaikkien seurausten edellä. Näin olemassaolonpelko korvautuu elämänilolla.
But to continue to ascribe things difficult of comprehension to supernatural causes is nothing less than a lazy and convenient way of avoiding all forms of intellectual hard work. Luck is merely a term coined to cover the inexplicable in any age of human existence; it designates those phenomena which men are unable or unwilling to penetrate. Chance is a word which signifies that man is too ignorant or too indolent to determine causes. Men regard a natural occurrence as an accident or as bad luck only when they are destitute of curiosity and imagination, when the races lack initiative and adventure. Exploration of the phenomena of life sooner or later destroys man’s belief in chance, luck, and so-called accidents, substituting therefor a universe of law and order wherein all effects are preceded by definite causes. Thus is the fear of existence replaced by the joy of living.
Villi-ihminen suhtautuu luontoon kaikkinensa ikään kuin se olisi elävä, ikään kuin se olisi jonkin ulkopuolisen vallassa. Sivistynyt ihminen potkii ja sadattelee yhä elottomia kappaleita, jotka sattuvat hänen tielleen ja kolhivat häntä. Alkukantainen ihminen ei pitänyt koskaan mitään sattumanvaraisena, vaan hänestä kaikki oli aina tahallista. Sallimuksen valtakunta, onnen toiminta, henkimaailma, oli alkukantaiselle ihmiselle aivan yhtä jäsentymätön ja umpimähkäinen kuin alkuaikojen yhteiskunta. Onnea pidettiin henkimaailman oikukkaana ja sen kulloisestakin mielentilasta johtuvana reaktiona. Myöhempinä aikoina onnen katsottiin riippuvan siitä, millä tuulella jumalat sattuivat olemaan.
The savage looked upon all nature as alive, as possessed by something. Civilized man still kicks and curses those inanimate objects which get in his way and bump him. Primitive man never regarded anything as accidental; always was everything intentional. To primitive man the domain of fate, the function of luck, the spirit world, was just as unorganized and haphazard as was primitive society. Luck was looked upon as the whimsical and temperamental reaction of the spirit world; later on, as the humor of the gods.
Mutteivät kaikki uskonnot suinkaan kehittyneet animismista. Muunlaisia käsityksiä yliluonnollisesta esiintyi yhtä aikaa animismin kanssa, ja nämäkin uskomukset johtivat palvomiseen. Naturalismi ei ole uskonto, se on uskonnon seurausilmiö.
But all religions did not develop from animism. Other concepts of the supernatural were contemporaneous with animism, and these beliefs also led to worship. Naturalism is not a religion—it is the offspring of religion.