Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Palvonnan alkujuuret
ELLEI alku-uskonnon yhteyttä moraaliin oteta lukuun ja jos sivuutetaan kaikki hengellisesti vaikuttavat tekijät, niin alkeellisella uskonnolla oli biologinen alkuperä ja luonnollinen, evoluution mukainen kehityskulku. Korkeammilla eläimillä on kyllä pelkoja, mutta niillä ei ole kuvitelmia, niinpä niillä ei ole myöskään uskontoa. Ihminen luo alkeelliset uskontonsa peloistaan, ja hän luo ne kuvitelmiensa välityksellä.
Alkeellisissa ilmenemismuodoissaan palvontaa esiintyy ihmislajin kehityksen kuluessa jo paljon ennen kuin ihmismieli kykenee muodostamaan sellaisia monimutkaisempia käsityksiä nyt elettävästä ja tämän jälkeen seuraavasta elämästä, joita voitaisiin pitää uskontona. Alkuaikojen uskonto oli luonteeltaan täysin älyperäistä, ja se perustui kokonaan mielleyhtymiä herättäviin olosuhteisiin. Palvonnan kohteet olivat täysin mieleenjohtumien varaisia, ja niihin kuului sellaisia luonnonkohteita, jotka olivat lähistöllä tai jotka nousivat ajatusmaailmaltaan yksinkertaisten, alkukantaisten urantialaisten arkipäivän kokemuspiirissä etualalle.
Heti kun uskonto kehittyi luonnonpalvontaa pitemmälle, se hankki henkiperäisiä lähtökohtia, mutta silti se oli aina sosiaalisen ympäristön ehdollistamaa. Sitä mukaa kun luonnonpalvonta kehittyi, ihmisen ajatuksissa hahmottui kuva kuolevaisen yläpuolella olevassa maailmassa noudatettavasta työnjaosta, ja niin järvet, puut, kosket, sade ja sadat muut tuiki tavalliset maapallolla esiintyvät ilmiöt saivat kukin oman luonnonhenkensä.
Milloin tätä, milloin tuota palvomalla ihminen on palvonut kaikkea maan päällä olevaa, itsensäpalvomistakaan unohtamatta. Hän on palvonut niin ikään melkein kaikkea, mitä mielikuvitus voi keksiä taivaalta tai maanpinnan alapuolelta. Alkukantainen ihminen pelkäsi kaikkia voiman ilmenemismuotoja, niinpä hän palvoi jokaista luonnonilmiötä, jota ei kyennyt käsittämään. Myrskyjen, tulvien, maanjäristysten, maanvyörymien, tulivuorten, tulen, lämmön ja kylmyyden kaltaisten väkevien luonnonvoimien tarkkailu teki syvän vaikutuksen ihmisen avartuvaan mieleen. Elämän selittämättömiä asioita nimitetään yhä ”Jumalan teoiksi” ja ”kaitselmuksen salaperäisiksi johdatuksiksi”.
1. Kivien- ja mäkienpalvonta
Kivi oli kehittyvän ihmisen ensimmäinen palvontakohde. Eteläintialainen kateri-kansa palvoo vielä nykyäänkin kiveä, samoin kuin tekevät lukuisat pohjoisintialaiset heimot. Jaakob nukkui kivi pään alla, koska hän kunnioitti sitä. Hän jopa voiteli sen öljyllä. Raakel kätki joukon pyhiä kiviä telttaansa.
Ajatus, että kivet olisivat jotakin tavallisuudesta poikkeavaa, juolahti alkuaikojen ihmisen mieleen hänen huomatessaan, miten ne saattoivat yhtäkkiä ilmaantua pellon tai laidunniityn pintaan. Ihmiset eivät ottaneet huomioon eroosiota eivätkä maankääntämisen seurauksia. Kivet tekivät alkuaikojen kansanheimoihin suuren vaikutuksen myös sen vuoksi, että monet niistä muistuttivat eläimiä. Sivistyksen piirissä elävän ihmisen huomio kiinnittyy vuoristossa esiintyviin lukuisiin kivimuodostumiin, jotka muistuttavat kovasti eläinten ja jopa ihmisten kasvoja. Mutta syvimmän vaikutuksen tekivät meteorikivet, joita primitiiviset ihmiset tarkkailivat, kun ne komeasti liekehtien kiisivät ilmakehän läpi. Tähdenlento kauhistutti alkuaikojen ihmistä, ja hänen oli helppo uskoa tällaisen säkenöivän juovan osoittavan hengen kulkureittiä tämän ollessa matkalla maahan. Ei siis ole mikään ihme, että ihmiset päätyivät palvomaan tällaisia ilmiöitä, etenkin kun he myöhemmin löysivät nämä meteorit. Ja tämä johti suurempaan kunnioitukseen kaikkia muitakin kiviä kohtaan. Bengalissa monet palvovat meteoria, joka putosi maahan vuonna 1880 jKr.
Kaikilla muinaisilla sukukunnilla ja heimoilla oli pyhät kivensä, ja useimmat nykyajan kansat osoittavat jonkinasteista kunnioitusta tietyntyyppisille kiville: jalokivilleen. Viiden kiven muodostama ryhmä oli kunnioituksen kohteena Intiassa, Kreikassa se oli kolmenkymmenen kiven sikermä, punaisten ihmisten keskuudessa se tavallisesti oli kivistä muodostettu kehä. Roomalaiset viskasivat aina kiven ilmaan Jupiteria avuksi huutaessaan. Intiassa voidaan tänäkin päivänä käyttää kiveä todistajana. Joillakin seuduin kiveä saatetaan käyttää lain talismaanina, ja sen nauttiman arvovallan nojalla lainrikkoja saadaan viedyksi tuomarin eteen. Mutta yksinkertaiset kuolevaiset eivät aina pidä Jumaluutta ja kunnioittavan palvontamenon kohdetta samana. Tällaiset fetissit ovat monesti pelkästään todellisen palvontakohteen eduskuvia.
Muinaisuuden ihmiset tunsivat omalaatuista kunnioitusta kivissä esiintyviä reikiä kohtaan. Tällaisten huokoisten kivien otaksuttiin olevan tavattoman tehokkaita sairauksien parantamisessa. Korvalehtiin ei tehty reikiä kivien riiputtamiseksi, vaan korvaan pantiin kivi pitämään korvan reikä avoimena. Vielä nykyaikanakin taikauskoiset henkilöt tekevät reikiä lantteihin. Afrikassa alkuasukkaat pitävät paljon melua fetissikivistään. Edelleenkin kiviä pidetään itse asiassa kaikkien takapajuisten heimojen ja kansojen keskuudessa taikauskoisen kunnioituksen kohteina. Kivienpalvonta on vielä nykyäänkin laajalle levinnyttä kaikkialla maailmassa. Hautakivi on nykyaikaan asti säilynyt niiden kuvapatsaiden ja epäjumalien symboli, joita kaiverrettiin kiveen, silloin kun uskottiin aaveisiin ja edesmenneiden lähimmäisten vainajahenkiin.
Vuorenpalvonta seurasi kivienpalvontaa, ja ensimmäiset palvotut kukkulat olivat suuria kivimuodostumia. Ennen pitkää tavaksi tuli uskoa vuorten olevan jumalten asuinsijoja, ja niin korkeita maastokohoumia palvottiin vielä tästäkin syystä. Ajan mittaan yhdistettiin tietyt vuoret tiettyihin jumaliin, ja niistä tuli sen vuoksi pyhiä. Tietämättömät ja taikauskoiset alkuasukkaat uskoivat luolien johtavan manalaan pahoine henkineen ja demoneineen, toisin kuin vuoret, jotka samastuivat myöhemmin kehittyneisiin käsityksiin hyvistä hengistä ja jumaluuksista.
2. Kasvien- ja puidenpalvonta
Ensin kasveja pelättiin ja sitten niitä niistä saatavien päihdyttävien juomien takia palvottiin. Alkuaikojen ihminen uskoi päihtymyksen tekevän ihmisestä jumalallisen. Sellaiseen kokemukseen uskottiin liittyvän jotakin epätavallista ja pyhää. Alkoholi tunnetaan vielä nykyäänkin ”spirituksena”[7].
Alkuaikojen ihminen suhtautui jyvän itämiseen pelolla ja taikauskoisella kunnioituksella. Apostoli Paavali ei ollut ensimmäinen, joka itävästä jyvästä johdatteli syvällisiä hengellisiä opetuksia ja sai siitä uskonnollisille vakaumuksille perustan.
Puunpalvontakultit kuuluvat vanhimpien uskonnollisten ilmiöiden ryhmään. Kaikki muinaiset häät järjestettiin puun alla, ja kun naiset halusivat lapsia, nähtiin heidän toisinaan metsän siimeksessä hellästi syleilevän rotevaa tammea. Monia kasveja ja puita kunnioitettiin niiden todellisten tai kuviteltujen lääkinnällisten ominaisuuksien johdosta. Villi-ihmiset uskoivat, että kaikki kemialliset vaikutukset johtuivat suoraan yliluonnollisten voimien toiminnasta.
Käsitykset puiden hengistä vaihtelivat suuresti siitä riippuen, mistä heimosta ja rodusta kulloinkin oli kysymys. Joissakin puissa asusti ystävällisiä henkiä, toiset taas olivat petollisten ja julmien henkien hallussa. Suomalaiset uskoivat, että useimmissa puissa asui ystävällisiä henkiä. Sveitsiläisten suhtautuminen puihin oli kauan aikaa epäluuloista, sillä he uskoivat, että niissä lymysi viekkaita henkiä. Intian ja Itä-Venäjän asukkaat pitivät puiden henkiä julmina. Patagonialaiset palvovat yhä puita, samoin kuin tekivät muinaiset seemiläiset. Vielä kauan puunpalvonnasta luopumisensa jälkeenkin heprealaiset kunnioittivat eri jumaluuksiaan edelleen lehdoissa. Kiinaa lukuun ottamatta oli yhteen aikaan vallalla yleismaailmallinen elämänpuun kultti.
Usko siihen, että maanpinnan alla oleva vesi tai siellä olevat arvometallit ovat löydettävissä puisen taikavarvun avulla, on jäänne muinaisista puukulteista. Juhannussalko, joulukuusi ja taikauskoinen tapa koputtaa puuta ovat jatkoa tietyille puidenpalvontaan ja myöhempien aikojen puukultteihin liittyneille ikivanhoille tavoille.
Monet näistä luonnon kunnioittamisen varhaisimmista muodoista sekoittuivat myöhempinä aikoina kehittyneisiin palvontamenetelmiin, mutta varhaisimmat mielenauttajien aktivoimaa tyyppiä edustavat palvonnan muodot olivat käytössä paljon ennen kuin ihmiskunnan vasta heräämässä oleva uskonnollisuus alkoi täydessä mitassaan reagoida hengellisten vaikuttajien antamiin virikkeisiin.
3. Eläintenpalvonta
Primitiivinen ihminen asennoitui korkeampiin eläimiin erikoisella tavalla ja näitä ikään kuin kaltaisinaan pitäen; olivathan hänen esi-isänsä eläneet ja jopa paritelleet niiden kanssa. Etelä-Aasiassa uskottiin jo ammoin, että ihmisten sielut palaisivat eläimen hahmossa takaisin maan päälle. Tämä uskomus oli perua vielä varhaisemmasta eläintenpalvomisen tavasta.
Alkuaikojen ihmiset kunnioittivat eläimiä niiden voiman ja oveluuden takia. He luulivat, että joidenkin luontokappaleiden tarkka vainu ja terävä näkö osoittivat niiden olevan hengen ohjauksessa. Jokaista eläintä on jonakin aikana palvonut jokin rotu. Näiden palvontakohteiden joukossa oli kentaurien ja merenneitojen kaltaisia puoliksi ihmisinä, puoliksi eläiminä pidettyjä luontokappaleita.
Heprealaiset palvoivat käärmeitä aina kuningas Hiskian aikoihin asti, ja hindut ylläpitävät edelleenkin ystävällisiä suhteita kotikäärmeisiinsä. Kiinalaisten harjoittama lohikäärmeenpalvonta on käärmekulttien jäänne. Käärmeen viisaus oli kreikkalaisen lääketieteen symboli, ja käärme on yhä nykyajan lääkärien käyttämä tunnuskuva. Käärmeenlumonnan taito on peräisin niiden käärmerakkauden kulttia edustaneiden naisshamaanien ajoilta, jotka päivittäisten käärmeenpuremien johdosta muuttuivat käärmeenmyrkyn suhteen immuuneiksi, itse asiassa heistä tuli auttamattomia tämän myrkyn orjia, jotka eivät ilman sitä enää kyenneet tulemaan toimeen.
Hyönteisten ja muiden eläinten palvomista edisti myöhemmin tehty väärä tulkinta kultaisesta säännöstä, jonka mukaan olisi tehtävä toisille (elämän jokaiselle ilmenemismuodolle) niin kuin haluaisi tehtävän itselleen. Muinaiset ihmiset uskoivat yhteen aikaan, että lintujen siivet saivat aikaan kaikki tuulet, ja siksi he sekä pelkäsivät että kunnioittivat kaikkia siivekkäitä luontokappaleita. Entisaikojen pohjoismaalaiset ajattelivat pimennysten johtuvan siitä, että susi ahmaisi osan auringosta tai kuusta. Hindut kuvaavat Vishnun usein hevosenpäisenä. Monissa tapauksissa eläinsymboli edustaa unohtunutta jumalaa tai kadonnutta kulttia. Kehitysuskonnon piirissä lampaasta tuli jo varhaisessa vaiheessa tyypillinen uhrieläin, ja kyyhkysestä tuli rauhan ja rakkauden eduskuva.
Symboliikka voi uskonnossa olla joko hyväksi tai pahasta, aivan sen mukaan, missä määrin eduskuva syrjäyttää alkuperäisen palvontaidean tai on sitä tekemättä. Eikä symboliikkaa tule sekoittaa suoranaiseen epäjumalan palvontaan, jossa palvonnan välittömänä ja nimenomaisena kohteena on aineellinen kappale.
4. Luonnonelementtien palvonta
Ihmiskunta on palvonut maata, ilmaa, vettä ja tulta. Alkurodut kunnioittivat lähteitä ja palvoivat jokia. Mongoliassa on vielä nykyäänkin vallalla voimakas jokikultti. Kasteesta tuli uskonnollinen seremonia Babyloniassa, ja kreikkalaiset harrastivat vuotuista rituaalikylpyä. Muinaisajan ihmisten oli helppo kuvitella henkien asuvan pulppuavissa lähteissä, ryöppyävissä vesisuihkuissa, virtaavissa joissa ja kuohuvissa koskissa. Virtaavat vedet tekivät elävän vaikutuksen näihin yksinkertaisiin mieliin ja saivat ne uskomaan, että henki teki luonnon kohteet eläviksi ja että oli olemassa yliluonnollista voimaa. Joskus saattoi käydä niinkin, että jonkin jokijumalan loukkaamisen pelosta kieltäydyttiin pelastamasta hukkuvaa ihmistä.
Monet asiat ja lukuisat tapahtumat ovat toimineet eri aikoina eri kansanheimojen uskonnollisten virikkeiden antajina. Monet Intian kukkulaheimoista palvovat yhä sateenkaarta. Sekä Intiassa että Afrikassa sateenkaarta pidetään jättiläismäisenä taivaallisena käärmeenä, heprealaiset ja kristityt pitävät sitä ”lupauksen kaarena”. Samoin saatetaan jossakin maailmankolkassa siunauksellisina pidettyjä voimia pitää toisella seudulla onnettomuutta tuovina. Etelä-Amerikassa itätuuli on jumala, sillä se tuo mukanaan sadetta; Intiassa se on paholainen, koska se tuo tomua ja aiheuttaa kuivuutta. Muinaiset beduiinit uskoivat, että hiekkamyrskyjen aiheuttaja oli luonnonhenki, ja Mooseksenkin aikana usko luonnonhenkiin oli vielä niin lujaa, että se varmisti niiden säilymisen heprealaisten teologiassa tulen, veden ja ilman enkeleinä.
Pilvet, vesi- ja raesade ovat kaikki olleet lukuisten alkeellisten heimojen ja monien varhaisten luontokulttien pelon aiheita ja palvonnan kohteita. Rajuilmat jyrinöineen ja salamointeineen kauhistuttivat alkuaikojen ihmistä. Nämä luonnonvoimien temmellykset tekivät häneen niin valtavan vaikutuksen, että ukkosenjylinää pidettiin vihaisen jumalan äänenä. Tulenpalvonta ja salamointia kohtaan tunnettu pelko kytkeytyivät yhteen, ja ne levisivät laajasti monien varhaisten ihmisryhmien keskuuteen.
Alkeellisten, pelon vallassa olevien kuolevaisten mielessä tuli sekoittui magiaan. Innokas magian kannattaja muistaa kyllä yhdenkin sattumalta onnistuneen taikamenojensa tuloksen, vaikka hän huolettomasti unohtaakin kymmenet negatiiviset tulokset, kertakaikkiset epäonnistumiset. Tulen kunnioittaminen saavutti huippunsa Persiassa, jossa se oli vallalla pitkään. Toiset heimot palvoivat tulta itse jumaluutena, toiset kunnioittivat sitä palvomiensa jumaluuksien puhdistavan ja sovittavan hengen liekehtivänä eduskuvana. Vestan neitsyille oli annettu tehtäväksi pyhien tulien vaaliminen, ja kahdennellakymmenennellä vuosisadalla kynttilät palavat yhä osana monien uskonnollisten toimitusten rituaalia.
5. Taivaankappaleiden palvonta
Kivien-, vuorten-, puiden- ja eläintenpalvonta kehittyi luonnollisella tavalla luonnonvoimien pelontäyteisen kunnioittamisen kautta auringon, kuun ja tähtien jumalallistamiseksi. Intiassa ja muualla tähtiä pidettiin lihallisesta elämästä erkaantuneiden suurmiesten kunniankruununsa saaneina sieluina. Kaldealaiset tähtikultinharjoittajat pitivät itseään taivasisän ja maaäidin lapsina.
Kuunpalvonta edelsi auringonpalvontaa. Kuun kunnioittaminen oli korkeimmillaan metsästyksen aikakaudella, kun auringonpalvonnasta taas tuli myöhemmin seuranneiden maanviljelyn aikakausien tärkein uskonnollinen seremonia. Auringonpalvonta saavutti laajaa suosiota ensin Intiassa, ja siellä se myös säilyi kauimmin. Persiassa auringon kunnioitus johti myöhempään Mitra-kulttiin. Useiden kansojen keskuudessa aurinkoa pidettiin asianomaisen kansan kuninkaiden esi-isänä. Kaldealaiset sijoittivat auringon ”maailmankaikkeuden seitsemän kehän” keskustaan. Myöhemmät sivilisaatiot kunnioittivat aurinkoa antamalla viikon ensimmäiselle päivälle auringon nimen.
Auringonjumalan arveltiin olevan niiden neitseestä syntyneiden kohtalon poikien salaperäinen isä, joita oletettiin aina välillä lahjoitettavan pelastajiksi suosiota nauttivien rotujen keskuuteen. Tällaiset yliluonnolliset lapset pantiin aina ajelehtimaan jollekin pyhälle joelle, jolta heidät sitten epätavallisella tavalla pelastettiin. Tämän jälkeen he kasvoivat aikuisiksi muuttuakseen sitten ihmeitä tekeviksi persoonallisuuksiksi ja kansansa vapahtajiksi.
6. Ihmisenpalvonta
Kaikkea muuta maan päällä ja ylhäällä taivaissa palvottuaan ihminen ei epäröinyt kunnioittaa samanlaisella palvonnalla myös itseään. Ajatusmaailmaltaan yksinkertainen villi-ihminen ei tee selvää eroa eläinten, ihmisten ja jumalten välillä.
Alkuaikojen ihminen piti kaikkia epätavallisia henkilöitä yli-inhimillisinä, ja hän pelkäsi tällaisia olentoja niin paljon, että tunsi kunnioittavaa kauhua heitä kohtaan. Tiettyyn määrään asti hän kirjaimellisesti palvoi heitä. Jos joku sai kaksoset, sitäkin pidettiin joko erittäin onnekkaana tai sitten erittäin epäonnekkaana tapahtumana. Hullut, kaatumatautiset ja heikkomieliset olivat monesti normaalimielisten kanssaihmistensä palvonnan kohteita, sillä nämä uskoivat, että jumalat olivat asettuneet asumaan tällaisiin epänormaaleihin olentoihin. Pappeja, kuninkaita ja profeettoja palvottiin, ja entisaikojen pyhien miesten katsottiin olevan jumaluuksien henkeyttämiä.
Heimopäälliköt kuolivat ja heidät korotettiin jumaliksi. Jalojen sielujen siirtyessä rajan taa heidät myöhempinä aikoina julistettiin pyhimyksiksi. Ilman ulkopuolista apua kehitys ei olisi koskaan luonut jumalia, jotka olisivat olleet korkeampia kuin edesmenneiden ihmisten kunnialla kruunatut, kunniaan nostetut ja korkealle kehittyneet henget. Varhaiskehityksen aikana uskonto luo omat jumalansa. Ilmoituksen myötä Jumalat muovaavat uskontoa. Kehitysuskonto luo jumalansa kuolevaisen ihmisen kuvaksi ja kaltaiseksi, ilmoitususkonto pyrkii kehittämään ja muovaamaan kuolevaisen ihmisen Jumalan kuvaksi ja kaltaiseksi.
Syntyperänsä puolesta inhimillisiksi oletetut vainajahenkijumalat tulisi pitää erillään luonnonjumalista, sillä luonnonpalvonta kehitti yleisen jumalaperheen, johon kuului jumalien asemaan ylennettyjä luonnonhenkiä. Luontokulttien kehittyminen jatkui myöhemmin ilmaantuneiden aavekulttien rinnalla, ja molemmat vaikuttivat toisiinsa. Moniin uskonnollisiin käsitejärjestelmiin sisältyi kaksinainen käsitys jumaluudesta: luonnonjumalat ja vainajahenkijumalat. Joissakin teologioissa nämä käsitteet ovat kietoutuneet hämmentävästi toisiinsa, mistä on valaisevana esimerkkinä Thor, aaveena palvottu sankari, joka oli myös salamoinnin herra.
Mutta ihmisen harjoittama ihmisenpalvonta saavutti huippunsa, silloin kun maalliset hallitsijat vaativat alamaisiltaan tämänkaltaista kunnioitusta, ja kun he moisten vaatimusten perusteluksi väittivät polveutuvansa jumaluudesta.
7. Palvonnan ja viisauden auttajat
Saattaa näyttää siltä ikään kuin luonnonpalvonta olisi alkukantaisten miesten ja naisten mielessä syntynyt luonnostaan ja omaehtoisesti, ja niin se syntyikin. Mutta koko tämän ajan näissä samoissa alkeellisissa mielissä vaikutti kuudes auttajahenki, joka oli annettu näiden kansanheimojen pariin nimenomaan ihmisen tätä evoluution vaihetta ohjaavaksi voimaksi. Ja jatkuvasti tämä henki lietsoi ihmislajin palvonnantarvetta, miten alkeellisia sen ensimmäiset ilmenemismuodot olivatkin. Palvonnanhenki antoi peruuttamattoman alkusysäyksen ihmisen palvonnantarpeelle, olkoonkin että palvonnanhalun vaikuttimena, sitten kun se sai näkyvät ilmenemismuodot, oli eläimellinen pelko, ja vaikka sen varhaisin harjoittaminen keskittyikin luonnonkohteisiin.
Täytyy muistaa, että tunne, ei ajattelu, oli koko evolutionaarista kehitystä ohjaava ja hallitseva tekijä. Primitiivinen mieli ei tee suurtakaan eroa pelkäämisen, karttamisen, kunnioittamisen ja palvomisen välillä.
Kun palvonnantarvetta ohjaa ja opastaa viisaus, mietiskelevä ja kokemusperäinen ajattelu, siitä alkaa kehittyä todelliseksi uskonnoksi katsottava ilmiö. Kun seitsemäs auttajahenki, viisaudenhenki, pääsee vaikuttamaan täydellä voimallaan, silloin ihminen alkaa palvonnassaan kääntää selkäänsä luonnolle ja luonnon esineille ja kääntyä luonnon Jumalan ja kaikkien luonnonolioiden ikuisen Luojan puoleen.
[Esittänyt eräs Nebadonin Loistava Iltatähti.]
[7]: 'Spiritus' (lat.) merkitsee 'henki'.
The Origins of Worship
PRIMITIVE religion had a biologic origin, a natural evolutionary development, aside from moral associations and apart from all spiritual influences. The higher animals have fears but no illusions, hence no religion. Man creates his primitive religions out of his fears and by means of his illusions.
In the evolution of the human species, worship in its primitive manifestations appears long before the mind of man is capable of formulating the more complex concepts of life now and in the hereafter which deserve to be called religion. Early religion was wholly intellectual in nature and was entirely predicated on associational circumstances. The objects of worship were altogether suggestive; they consisted of the things of nature which were close at hand, or which loomed large in the commonplace experience of the simple-minded primitive Urantians.
When religion once evolved beyond nature worship, it acquired roots of spirit origin but was nevertheless always conditioned by the social environment. As nature worship developed, man’s concepts envisioned a division of labor in the supermortal world; there were nature spirits for lakes, trees, waterfalls, rain, and hundreds of other ordinary terrestrial phenomena.
At one time or another mortal man has worshiped everything on the face of the earth, including himself. He has also worshiped about everything imaginable in the sky and beneath the surface of the earth. Primitive man feared all manifestations of power; he worshiped every natural phenomenon he could not comprehend. The observation of powerful natural forces, such as storms, floods, earthquakes, landslides, volcanoes, fire, heat, and cold, greatly impressed the expanding mind of man. The inexplicable things of life are still termed “acts of God” and “mysterious dispensations of Providence.”
1. Worship of Stones and Hills
The first object to be worshiped by evolving man was a stone. Today the Kateri people of southern India still worship a stone, as do numerous tribes in northern India. Jacob slept on a stone because he venerated it; he even anointed it. Rachel concealed a number of sacred stones in her tent.
Stones first impressed early man as being out of the ordinary because of the manner in which they would so suddenly appear on the surface of a cultivated field or pasture. Men failed to take into account either erosion or the results of the overturning of soil. Stones also greatly impressed early peoples because of their frequent resemblance to animals. The attention of civilized man is arrested by numerous stone formations in the mountains which so much resemble the faces of animals and even men. But the most profound influence was exerted by meteoric stones which primitive humans beheld hurtling through the atmosphere in flaming grandeur. The shooting star was awesome to early man, and he easily believed that such blazing streaks marked the passage of a spirit on its way to earth. No wonder men were led to worship such phenomena, especially when they subsequently discovered the meteors. And this led to greater reverence for all other stones. In Bengal many worship a meteor which fell to earth in a.d. 1880.
All ancient clans and tribes had their sacred stones, and most modern peoples manifest a degree of veneration for certain types of stones—their jewels. A group of five stones was reverenced in India; in Greece it was a cluster of thirty; among the red men it was usually a circle of stones. The Romans always threw a stone into the air when invoking Jupiter. In India even to this day a stone can be used as a witness. In some regions a stone may be employed as a talisman of the law, and by its prestige an offender can be haled into court. But simple mortals do not always identify Deity with an object of reverent ceremony. Such fetishes are many times mere symbols of the real object of worship.
The ancients had a peculiar regard for holes in stones. Such porous rocks were supposed to be unusually efficacious in curing diseases. Ears were not perforated to carry stones, but the stones were put in to keep the ear holes open. Even in modern times superstitious persons make holes in coins. In Africa the natives make much ado over their fetish stones. In fact, among all backward tribes and peoples stones are still held in superstitious veneration. Stone worship is even now widespread over the world. The tombstone is a surviving symbol of images and idols which were carved in stone in connection with beliefs in ghosts and the spirits of departed fellow beings.
Hill worship followed stone worship, and the first hills to be venerated were large stone formations. It presently became the custom to believe that the gods inhabited the mountains, so that high elevations of land were worshiped for this additional reason. As time passed, certain mountains were associated with certain gods and therefore became holy. The ignorant and superstitious aborigines believed that caves led to the underworld, with its evil spirits and demons, in contrast with the mountains, which were identified with the later evolving concepts of good spirits and deities.
2. Worship of Plants and Trees
Plants were first feared and then worshiped because of the intoxicating liquors which were derived therefrom. Primitive man believed that intoxication rendered one divine. There was supposed to be something unusual and sacred about such an experience. Even in modern times alcohol is known as “spirits.”
Early man looked upon sprouting grain with dread and superstitious awe. The Apostle Paul was not the first to draw profound spiritual lessons from, and predicate religious beliefs on, the sprouting grain.
The cults of tree worship are among the oldest religious groups. All early marriages were held under the trees, and when women desired children, they would sometimes be found out in the forest affectionately embracing a sturdy oak. Many plants and trees were venerated because of their real or fancied medicinal powers. The savage believed that all chemical effects were due to the direct activity of supernatural forces.
Ideas about tree spirits varied greatly among different tribes and races. Some trees were indwelt by kindly spirits; others harbored the deceptive and cruel. The Finns believed that most trees were occupied by kind spirits. The Swiss long mistrusted the trees, believing they contained tricky spirits. The inhabitants of India and eastern Russia regard the tree spirits as being cruel. The Patagonians still worship trees, as did the early Semites. Long after the Hebrews ceased tree worship, they continued to venerate their various deities in the groves. Except in China, there once existed a universal cult of the tree of life.
The belief that water or precious metals beneath the earth’s surface can be detected by a wooden divining rod is a relic of the ancient tree cults. The Maypole, the Christmas tree, and the superstitious practice of rapping on wood perpetuate certain of the ancient customs of tree worship and the later-day tree cults.
Many of these earliest forms of nature veneration became blended with the later evolving techniques of worship, but the earliest mind-adjutant-activated types of worship were functioning long before the newly awakening religious nature of mankind became fully responsive to the stimulus of spiritual influences.
3. The Worship of Animals
Primitive man had a peculiar and fellow feeling for the higher animals. His ancestors had lived with them and even mated with them. In southern Asia it was early believed that the souls of men came back to earth in animal form. This belief was a survival of the still earlier practice of worshiping animals.
Early men revered the animals for their power and their cunning. They thought the keen scent and the farseeing eyes of certain creatures betokened spirit guidance. The animals have all been worshiped by one race or another at one time or another. Among such objects of worship were creatures that were regarded as half human and half animal, such as centaurs and mermaids.
The Hebrews worshiped serpents down to the days of King Hezekiah, and the Hindus still maintain friendly relations with their house snakes. The Chinese worship of the dragon is a survival of the snake cults. The wisdom of the serpent was a symbol of Greek medicine and is still employed as an emblem by modern physicians. The art of snake charming has been handed down from the days of the female shamans of the snake love cult, who, as the result of daily snake bites, became immune, in fact, became genuine venom addicts and could not get along without this poison.
The worship of insects and other animals was promoted by a later misinterpretation of the golden rule—doing to others (every form of life) as you would be done by. The ancients once believed that all winds were produced by the wings of birds and therefore both feared and worshiped all winged creatures. The early Nordics thought that eclipses were caused by a wolf that devoured a portion of the sun or moon. The Hindus often show Vishnu with a horse’s head. Many times an animal symbol stands for a forgotten god or a vanished cult. Early in evolutionary religion the lamb became the typical sacrificial animal and the dove the symbol of peace and love.
In religion, symbolism may be either good or bad just to the extent that the symbol does or does not displace the original worshipful idea. And symbolism must not be confused with direct idolatry wherein the material object is directly and actually worshiped.
4. Worship of the Elements
Mankind has worshiped earth, air, water, and fire. The primitive races venerated springs and worshiped rivers. Even now in Mongolia there flourishes an influential river cult. Baptism became a religious ceremonial in Babylon, and the Greeks practiced the annual ritual bath. It was easy for the ancients to imagine that the spirits dwelt in the bubbling springs, gushing fountains, flowing rivers, and raging torrents. Moving waters vividly impressed these simple minds with beliefs of spirit animation and supernatural power. Sometimes a drowning man would be refused succor for fear of offending some river god.
Many things and numerous events have functioned as religious stimuli to different peoples in different ages. A rainbow is yet worshiped by many of the hill tribes of India. In both India and Africa the rainbow is thought to be a gigantic celestial snake; Hebrews and Christians regard it as “the bow of promise.” Likewise, influences regarded as beneficent in one part of the world may be looked upon as malignant in other regions. The east wind is a god in South America, for it brings rain; in India it is a devil because it brings dust and causes drought. The ancient Bedouins believed that a nature spirit produced the sand whirls, and even in the times of Moses belief in nature spirits was strong enough to insure their perpetuation in Hebrew theology as angels of fire, water, and air.
Clouds, rain, and hail have all been feared and worshiped by numerous primitive tribes and by many of the early nature cults. Windstorms with thunder and lightning overawed early man. He was so impressed with these elemental disturbances that thunder was regarded as the voice of an angry god. The worship of fire and the fear of lightning were linked together and were widespread among many early groups.
Fire was mixed up with magic in the minds of primitive fear-ridden mortals. A devotee of magic will vividly remember one positive chance result in the practice of his magic formulas, while he nonchalantly forgets a score of negative results, out-and-out failures. Fire reverence reached its height in Persia, where it long persisted. Some tribes worshiped fire as a deity itself; others revered it as the flaming symbol of the purifying and purging spirit of their venerated deities. Vestal virgins were charged with the duty of watching sacred fires, and in the twentieth century candles still burn as a part of the ritual of many religious services.
5. Worship of the Heavenly Bodies
The worship of rocks, hills, trees, and animals naturally developed up through fearful veneration of the elements to the deification of the sun, moon, and stars. In India and elsewhere the stars were regarded as the glorified souls of great men who had departed from the life in the flesh. The Chaldean star cultists considered themselves to be the children of the sky father and the earth mother.
Moon worship preceded sun worship. Veneration of the moon was at its height during the hunting era, while sun worship became the chief religious ceremony of the subsequent agricultural ages. Solar worship first took extensive root in India, and there it persisted the longest. In Persia sun veneration gave rise to the later Mithraic cult. Among many peoples the sun was regarded as the ancestor of their kings. The Chaldeans put the sun in the center of “the seven circles of the universe.” Later civilizations honored the sun by giving its name to the first day of the week.
The sun god was supposed to be the mystic father of the virgin-born sons of destiny who ever and anon were thought to be bestowed as saviors upon favored races. These supernatural infants were always put adrift upon some sacred river to be rescued in an extraordinary manner, after which they would grow up to become miraculous personalities and the deliverers of their peoples.
6. Worship of Man
Having worshiped everything else on the face of the earth and in the heavens above, man has not hesitated to honor himself with such adoration. The simple-minded savage makes no clear distinction between beasts, men, and gods.
Early man regarded all unusual persons as superhuman, and he so feared such beings as to hold them in reverential awe; to some degree he literally worshiped them. Even having twins was regarded as being either very lucky or very unlucky. Lunatics, epileptics, and the feeble-minded were often worshiped by their normal-minded fellows, who believed that such abnormal beings were indwelt by the gods. Priests, kings, and prophets were worshiped; the holy men of old were looked upon as inspired by the deities.
Tribal chiefs died and were deified. Later, distinguished souls passed on and were sainted. Unaided evolution never originated gods higher than the glorified, exalted, and evolved spirits of deceased humans. In early evolution religion creates its own gods. In the course of revelation the Gods formulate religion. Evolutionary religion creates its gods in the image and likeness of mortal man; revelatory religion seeks to evolve and transform mortal man into the image and likeness of God.
The ghost gods, who are of supposed human origin, should be distinguished from the nature gods, for nature worship did evolve a pantheon—nature spirits elevated to the position of gods. The nature cults continued to develop along with the later appearing ghost cults, and each exerted an influence upon the other. Many religious systems embraced a dual concept of deity, nature gods and ghost gods; in some theologies these concepts are confusingly intertwined, as is illustrated by Thor, a ghost hero who was also master of the lightning.
But the worship of man by man reached its height when temporal rulers commanded such veneration from their subjects and, in substantiation of such demands, claimed to have descended from deity.
7. The Adjutants of Worship and Wisdom
Nature worship may seem to have arisen naturally and spontaneously in the minds of primitive men and women, and so it did; but there was operating all this time in these same primitive minds the sixth adjutant spirit, which had been bestowed upon these peoples as a directing influence of this phase of human evolution. And this spirit was constantly stimulating the worship urge of the human species, no matter how primitive its first manifestations might be. The spirit of worship gave definite origin to the human impulse to worship, notwithstanding that animal fear motivated the expression of worshipfulness, and that its early practice became centered upon objects of nature.
You must remember that feeling, not thinking, was the guiding and controlling influence in all evolutionary development. To the primitive mind there is little difference between fearing, shunning, honoring, and worshiping.
When the worship urge is admonished and directed by wisdom—meditative and experiential thinking—it then begins to develop into the phenomenon of real religion. When the seventh adjutant spirit, the spirit of wisdom, achieves effective ministration, then in worship man begins to turn away from nature and natural objects to the God of nature and to the eternal Creator of all things natural.
[Presented by a Brilliant Evening Star of Nebadon.]
SuomiEnglish
ELLEI alku-uskonnon yhteyttä moraaliin oteta lukuun ja jos sivuutetaan kaikki hengellisesti vaikuttavat tekijät, niin alkeellisella uskonnolla oli biologinen alkuperä ja luonnollinen, evoluution mukainen kehityskulku. Korkeammilla eläimillä on kyllä pelkoja, mutta niillä ei ole kuvitelmia, niinpä niillä ei ole myöskään uskontoa. Ihminen luo alkeelliset uskontonsa peloistaan, ja hän luo ne kuvitelmiensa välityksellä.
PRIMITIVE religion had a biologic origin, a natural evolutionary development, aside from moral associations and apart from all spiritual influences. The higher animals have fears but no illusions, hence no religion. Man creates his primitive religions out of his fears and by means of his illusions.
Alkeellisissa ilmenemismuodoissaan palvontaa esiintyy ihmislajin kehityksen kuluessa jo paljon ennen kuin ihmismieli kykenee muodostamaan sellaisia monimutkaisempia käsityksiä nyt elettävästä ja tämän jälkeen seuraavasta elämästä, joita voitaisiin pitää uskontona. Alkuaikojen uskonto oli luonteeltaan täysin älyperäistä, ja se perustui kokonaan mielleyhtymiä herättäviin olosuhteisiin. Palvonnan kohteet olivat täysin mieleenjohtumien varaisia, ja niihin kuului sellaisia luonnonkohteita, jotka olivat lähistöllä tai jotka nousivat ajatusmaailmaltaan yksinkertaisten, alkukantaisten urantialaisten arkipäivän kokemuspiirissä etualalle.
In the evolution of the human species, worship in its primitive manifestations appears long before the mind of man is capable of formulating the more complex concepts of life now and in the hereafter which deserve to be called religion. Early religion was wholly intellectual in nature and was entirely predicated on associational circumstances. The objects of worship were altogether suggestive; they consisted of the things of nature which were close at hand, or which loomed large in the commonplace experience of the simple-minded primitive Urantians.
Heti kun uskonto kehittyi luonnonpalvontaa pitemmälle, se hankki henkiperäisiä lähtökohtia, mutta silti se oli aina sosiaalisen ympäristön ehdollistamaa. Sitä mukaa kun luonnonpalvonta kehittyi, ihmisen ajatuksissa hahmottui kuva kuolevaisen yläpuolella olevassa maailmassa noudatettavasta työnjaosta, ja niin järvet, puut, kosket, sade ja sadat muut tuiki tavalliset maapallolla esiintyvät ilmiöt saivat kukin oman luonnonhenkensä.
When religion once evolved beyond nature worship, it acquired roots of spirit origin but was nevertheless always conditioned by the social environment. As nature worship developed, man’s concepts envisioned a division of labor in the supermortal world; there were nature spirits for lakes, trees, waterfalls, rain, and hundreds of other ordinary terrestrial phenomena.
Milloin tätä, milloin tuota palvomalla ihminen on palvonut kaikkea maan päällä olevaa, itsensäpalvomistakaan unohtamatta. Hän on palvonut niin ikään melkein kaikkea, mitä mielikuvitus voi keksiä taivaalta tai maanpinnan alapuolelta. Alkukantainen ihminen pelkäsi kaikkia voiman ilmenemismuotoja, niinpä hän palvoi jokaista luonnonilmiötä, jota ei kyennyt käsittämään. Myrskyjen, tulvien, maanjäristysten, maanvyörymien, tulivuorten, tulen, lämmön ja kylmyyden kaltaisten väkevien luonnonvoimien tarkkailu teki syvän vaikutuksen ihmisen avartuvaan mieleen. Elämän selittämättömiä asioita nimitetään yhä ”Jumalan teoiksi” ja ”kaitselmuksen salaperäisiksi johdatuksiksi”.
At one time or another mortal man has worshiped everything on the face of the earth, including himself. He has also worshiped about everything imaginable in the sky and beneath the surface of the earth. Primitive man feared all manifestations of power; he worshiped every natural phenomenon he could not comprehend. The observation of powerful natural forces, such as storms, floods, earthquakes, landslides, volcanoes, fire, heat, and cold, greatly impressed the expanding mind of man. The inexplicable things of life are still termed “acts of God” and “mysterious dispensations of Providence.”
Kivi oli kehittyvän ihmisen ensimmäinen palvontakohde. Eteläintialainen kateri-kansa palvoo vielä nykyäänkin kiveä, samoin kuin tekevät lukuisat pohjoisintialaiset heimot. Jaakob nukkui kivi pään alla, koska hän kunnioitti sitä. Hän jopa voiteli sen öljyllä. Raakel kätki joukon pyhiä kiviä telttaansa.
The first object to be worshiped by evolving man was a stone. Today the Kateri people of southern India still worship a stone, as do numerous tribes in northern India. Jacob slept on a stone because he venerated it; he even anointed it. Rachel concealed a number of sacred stones in her tent.
Ajatus, että kivet olisivat jotakin tavallisuudesta poikkeavaa, juolahti alkuaikojen ihmisen mieleen hänen huomatessaan, miten ne saattoivat yhtäkkiä ilmaantua pellon tai laidunniityn pintaan. Ihmiset eivät ottaneet huomioon eroosiota eivätkä maankääntämisen seurauksia. Kivet tekivät alkuaikojen kansanheimoihin suuren vaikutuksen myös sen vuoksi, että monet niistä muistuttivat eläimiä. Sivistyksen piirissä elävän ihmisen huomio kiinnittyy vuoristossa esiintyviin lukuisiin kivimuodostumiin, jotka muistuttavat kovasti eläinten ja jopa ihmisten kasvoja. Mutta syvimmän vaikutuksen tekivät meteorikivet, joita primitiiviset ihmiset tarkkailivat, kun ne komeasti liekehtien kiisivät ilmakehän läpi. Tähdenlento kauhistutti alkuaikojen ihmistä, ja hänen oli helppo uskoa tällaisen säkenöivän juovan osoittavan hengen kulkureittiä tämän ollessa matkalla maahan. Ei siis ole mikään ihme, että ihmiset päätyivät palvomaan tällaisia ilmiöitä, etenkin kun he myöhemmin löysivät nämä meteorit. Ja tämä johti suurempaan kunnioitukseen kaikkia muitakin kiviä kohtaan. Bengalissa monet palvovat meteoria, joka putosi maahan vuonna 1880 jKr.
Stones first impressed early man as being out of the ordinary because of the manner in which they would so suddenly appear on the surface of a cultivated field or pasture. Men failed to take into account either erosion or the results of the overturning of soil. Stones also greatly impressed early peoples because of their frequent resemblance to animals. The attention of civilized man is arrested by numerous stone formations in the mountains which so much resemble the faces of animals and even men. But the most profound influence was exerted by meteoric stones which primitive humans beheld hurtling through the atmosphere in flaming grandeur. The shooting star was awesome to early man, and he easily believed that such blazing streaks marked the passage of a spirit on its way to earth. No wonder men were led to worship such phenomena, especially when they subsequently discovered the meteors. And this led to greater reverence for all other stones. In Bengal many worship a meteor which fell to earth in a.d. 1880.
Kaikilla muinaisilla sukukunnilla ja heimoilla oli pyhät kivensä, ja useimmat nykyajan kansat osoittavat jonkinasteista kunnioitusta tietyntyyppisille kiville: jalokivilleen. Viiden kiven muodostama ryhmä oli kunnioituksen kohteena Intiassa, Kreikassa se oli kolmenkymmenen kiven sikermä, punaisten ihmisten keskuudessa se tavallisesti oli kivistä muodostettu kehä. Roomalaiset viskasivat aina kiven ilmaan Jupiteria avuksi huutaessaan. Intiassa voidaan tänäkin päivänä käyttää kiveä todistajana. Joillakin seuduin kiveä saatetaan käyttää lain talismaanina, ja sen nauttiman arvovallan nojalla lainrikkoja saadaan viedyksi tuomarin eteen. Mutta yksinkertaiset kuolevaiset eivät aina pidä Jumaluutta ja kunnioittavan palvontamenon kohdetta samana. Tällaiset fetissit ovat monesti pelkästään todellisen palvontakohteen eduskuvia.
All ancient clans and tribes had their sacred stones, and most modern peoples manifest a degree of veneration for certain types of stones—their jewels. A group of five stones was reverenced in India; in Greece it was a cluster of thirty; among the red men it was usually a circle of stones. The Romans always threw a stone into the air when invoking Jupiter. In India even to this day a stone can be used as a witness. In some regions a stone may be employed as a talisman of the law, and by its prestige an offender can be haled into court. But simple mortals do not always identify Deity with an object of reverent ceremony. Such fetishes are many times mere symbols of the real object of worship.
Muinaisuuden ihmiset tunsivat omalaatuista kunnioitusta kivissä esiintyviä reikiä kohtaan. Tällaisten huokoisten kivien otaksuttiin olevan tavattoman tehokkaita sairauksien parantamisessa. Korvalehtiin ei tehty reikiä kivien riiputtamiseksi, vaan korvaan pantiin kivi pitämään korvan reikä avoimena. Vielä nykyaikanakin taikauskoiset henkilöt tekevät reikiä lantteihin. Afrikassa alkuasukkaat pitävät paljon melua fetissikivistään. Edelleenkin kiviä pidetään itse asiassa kaikkien takapajuisten heimojen ja kansojen keskuudessa taikauskoisen kunnioituksen kohteina. Kivienpalvonta on vielä nykyäänkin laajalle levinnyttä kaikkialla maailmassa. Hautakivi on nykyaikaan asti säilynyt niiden kuvapatsaiden ja epäjumalien symboli, joita kaiverrettiin kiveen, silloin kun uskottiin aaveisiin ja edesmenneiden lähimmäisten vainajahenkiin.
The ancients had a peculiar regard for holes in stones. Such porous rocks were supposed to be unusually efficacious in curing diseases. Ears were not perforated to carry stones, but the stones were put in to keep the ear holes open. Even in modern times superstitious persons make holes in coins. In Africa the natives make much ado over their fetish stones. In fact, among all backward tribes and peoples stones are still held in superstitious veneration. Stone worship is even now widespread over the world. The tombstone is a surviving symbol of images and idols which were carved in stone in connection with beliefs in ghosts and the spirits of departed fellow beings.
Vuorenpalvonta seurasi kivienpalvontaa, ja ensimmäiset palvotut kukkulat olivat suuria kivimuodostumia. Ennen pitkää tavaksi tuli uskoa vuorten olevan jumalten asuinsijoja, ja niin korkeita maastokohoumia palvottiin vielä tästäkin syystä. Ajan mittaan yhdistettiin tietyt vuoret tiettyihin jumaliin, ja niistä tuli sen vuoksi pyhiä. Tietämättömät ja taikauskoiset alkuasukkaat uskoivat luolien johtavan manalaan pahoine henkineen ja demoneineen, toisin kuin vuoret, jotka samastuivat myöhemmin kehittyneisiin käsityksiin hyvistä hengistä ja jumaluuksista.
Hill worship followed stone worship, and the first hills to be venerated were large stone formations. It presently became the custom to believe that the gods inhabited the mountains, so that high elevations of land were worshiped for this additional reason. As time passed, certain mountains were associated with certain gods and therefore became holy. The ignorant and superstitious aborigines believed that caves led to the underworld, with its evil spirits and demons, in contrast with the mountains, which were identified with the later evolving concepts of good spirits and deities.
Ensin kasveja pelättiin ja sitten niitä niistä saatavien päihdyttävien juomien takia palvottiin. Alkuaikojen ihminen uskoi päihtymyksen tekevän ihmisestä jumalallisen. Sellaiseen kokemukseen uskottiin liittyvän jotakin epätavallista ja pyhää. Alkoholi tunnetaan vielä nykyäänkin ”spirituksena”[7].
Plants were first feared and then worshiped because of the intoxicating liquors which were derived therefrom. Primitive man believed that intoxication rendered one divine. There was supposed to be something unusual and sacred about such an experience. Even in modern times alcohol is known as “spirits.”
Alkuaikojen ihminen suhtautui jyvän itämiseen pelolla ja taikauskoisella kunnioituksella. Apostoli Paavali ei ollut ensimmäinen, joka itävästä jyvästä johdatteli syvällisiä hengellisiä opetuksia ja sai siitä uskonnollisille vakaumuksille perustan.
Early man looked upon sprouting grain with dread and superstitious awe. The Apostle Paul was not the first to draw profound spiritual lessons from, and predicate religious beliefs on, the sprouting grain.
Puunpalvontakultit kuuluvat vanhimpien uskonnollisten ilmiöiden ryhmään. Kaikki muinaiset häät järjestettiin puun alla, ja kun naiset halusivat lapsia, nähtiin heidän toisinaan metsän siimeksessä hellästi syleilevän rotevaa tammea. Monia kasveja ja puita kunnioitettiin niiden todellisten tai kuviteltujen lääkinnällisten ominaisuuksien johdosta. Villi-ihmiset uskoivat, että kaikki kemialliset vaikutukset johtuivat suoraan yliluonnollisten voimien toiminnasta.
The cults of tree worship are among the oldest religious groups. All early marriages were held under the trees, and when women desired children, they would sometimes be found out in the forest affectionately embracing a sturdy oak. Many plants and trees were venerated because of their real or fancied medicinal powers. The savage believed that all chemical effects were due to the direct activity of supernatural forces.
Käsitykset puiden hengistä vaihtelivat suuresti siitä riippuen, mistä heimosta ja rodusta kulloinkin oli kysymys. Joissakin puissa asusti ystävällisiä henkiä, toiset taas olivat petollisten ja julmien henkien hallussa. Suomalaiset uskoivat, että useimmissa puissa asui ystävällisiä henkiä. Sveitsiläisten suhtautuminen puihin oli kauan aikaa epäluuloista, sillä he uskoivat, että niissä lymysi viekkaita henkiä. Intian ja Itä-Venäjän asukkaat pitivät puiden henkiä julmina. Patagonialaiset palvovat yhä puita, samoin kuin tekivät muinaiset seemiläiset. Vielä kauan puunpalvonnasta luopumisensa jälkeenkin heprealaiset kunnioittivat eri jumaluuksiaan edelleen lehdoissa. Kiinaa lukuun ottamatta oli yhteen aikaan vallalla yleismaailmallinen elämänpuun kultti.
Ideas about tree spirits varied greatly among different tribes and races. Some trees were indwelt by kindly spirits; others harbored the deceptive and cruel. The Finns believed that most trees were occupied by kind spirits. The Swiss long mistrusted the trees, believing they contained tricky spirits. The inhabitants of India and eastern Russia regard the tree spirits as being cruel. The Patagonians still worship trees, as did the early Semites. Long after the Hebrews ceased tree worship, they continued to venerate their various deities in the groves. Except in China, there once existed a universal cult of the tree of life.
Usko siihen, että maanpinnan alla oleva vesi tai siellä olevat arvometallit ovat löydettävissä puisen taikavarvun avulla, on jäänne muinaisista puukulteista. Juhannussalko, joulukuusi ja taikauskoinen tapa koputtaa puuta ovat jatkoa tietyille puidenpalvontaan ja myöhempien aikojen puukultteihin liittyneille ikivanhoille tavoille.
The belief that water or precious metals beneath the earth’s surface can be detected by a wooden divining rod is a relic of the ancient tree cults. The Maypole, the Christmas tree, and the superstitious practice of rapping on wood perpetuate certain of the ancient customs of tree worship and the later-day tree cults.
Monet näistä luonnon kunnioittamisen varhaisimmista muodoista sekoittuivat myöhempinä aikoina kehittyneisiin palvontamenetelmiin, mutta varhaisimmat mielenauttajien aktivoimaa tyyppiä edustavat palvonnan muodot olivat käytössä paljon ennen kuin ihmiskunnan vasta heräämässä oleva uskonnollisuus alkoi täydessä mitassaan reagoida hengellisten vaikuttajien antamiin virikkeisiin.
Many of these earliest forms of nature veneration became blended with the later evolving techniques of worship, but the earliest mind-adjutant-activated types of worship were functioning long before the newly awakening religious nature of mankind became fully responsive to the stimulus of spiritual influences.
Primitiivinen ihminen asennoitui korkeampiin eläimiin erikoisella tavalla ja näitä ikään kuin kaltaisinaan pitäen; olivathan hänen esi-isänsä eläneet ja jopa paritelleet niiden kanssa. Etelä-Aasiassa uskottiin jo ammoin, että ihmisten sielut palaisivat eläimen hahmossa takaisin maan päälle. Tämä uskomus oli perua vielä varhaisemmasta eläintenpalvomisen tavasta.
Primitive man had a peculiar and fellow feeling for the higher animals. His ancestors had lived with them and even mated with them. In southern Asia it was early believed that the souls of men came back to earth in animal form. This belief was a survival of the still earlier practice of worshiping animals.
Alkuaikojen ihmiset kunnioittivat eläimiä niiden voiman ja oveluuden takia. He luulivat, että joidenkin luontokappaleiden tarkka vainu ja terävä näkö osoittivat niiden olevan hengen ohjauksessa. Jokaista eläintä on jonakin aikana palvonut jokin rotu. Näiden palvontakohteiden joukossa oli kentaurien ja merenneitojen kaltaisia puoliksi ihmisinä, puoliksi eläiminä pidettyjä luontokappaleita.
Early men revered the animals for their power and their cunning. They thought the keen scent and the farseeing eyes of certain creatures betokened spirit guidance. The animals have all been worshiped by one race or another at one time or another. Among such objects of worship were creatures that were regarded as half human and half animal, such as centaurs and mermaids.
Heprealaiset palvoivat käärmeitä aina kuningas Hiskian aikoihin asti, ja hindut ylläpitävät edelleenkin ystävällisiä suhteita kotikäärmeisiinsä. Kiinalaisten harjoittama lohikäärmeenpalvonta on käärmekulttien jäänne. Käärmeen viisaus oli kreikkalaisen lääketieteen symboli, ja käärme on yhä nykyajan lääkärien käyttämä tunnuskuva. Käärmeenlumonnan taito on peräisin niiden käärmerakkauden kulttia edustaneiden naisshamaanien ajoilta, jotka päivittäisten käärmeenpuremien johdosta muuttuivat käärmeenmyrkyn suhteen immuuneiksi, itse asiassa heistä tuli auttamattomia tämän myrkyn orjia, jotka eivät ilman sitä enää kyenneet tulemaan toimeen.
The Hebrews worshiped serpents down to the days of King Hezekiah, and the Hindus still maintain friendly relations with their house snakes. The Chinese worship of the dragon is a survival of the snake cults. The wisdom of the serpent was a symbol of Greek medicine and is still employed as an emblem by modern physicians. The art of snake charming has been handed down from the days of the female shamans of the snake love cult, who, as the result of daily snake bites, became immune, in fact, became genuine venom addicts and could not get along without this poison.
Hyönteisten ja muiden eläinten palvomista edisti myöhemmin tehty väärä tulkinta kultaisesta säännöstä, jonka mukaan olisi tehtävä toisille (elämän jokaiselle ilmenemismuodolle) niin kuin haluaisi tehtävän itselleen. Muinaiset ihmiset uskoivat yhteen aikaan, että lintujen siivet saivat aikaan kaikki tuulet, ja siksi he sekä pelkäsivät että kunnioittivat kaikkia siivekkäitä luontokappaleita. Entisaikojen pohjoismaalaiset ajattelivat pimennysten johtuvan siitä, että susi ahmaisi osan auringosta tai kuusta. Hindut kuvaavat Vishnun usein hevosenpäisenä. Monissa tapauksissa eläinsymboli edustaa unohtunutta jumalaa tai kadonnutta kulttia. Kehitysuskonnon piirissä lampaasta tuli jo varhaisessa vaiheessa tyypillinen uhrieläin, ja kyyhkysestä tuli rauhan ja rakkauden eduskuva.
The worship of insects and other animals was promoted by a later misinterpretation of the golden rule—doing to others (every form of life) as you would be done by. The ancients once believed that all winds were produced by the wings of birds and therefore both feared and worshiped all winged creatures. The early Nordics thought that eclipses were caused by a wolf that devoured a portion of the sun or moon. The Hindus often show Vishnu with a horse’s head. Many times an animal symbol stands for a forgotten god or a vanished cult. Early in evolutionary religion the lamb became the typical sacrificial animal and the dove the symbol of peace and love.
Symboliikka voi uskonnossa olla joko hyväksi tai pahasta, aivan sen mukaan, missä määrin eduskuva syrjäyttää alkuperäisen palvontaidean tai on sitä tekemättä. Eikä symboliikkaa tule sekoittaa suoranaiseen epäjumalan palvontaan, jossa palvonnan välittömänä ja nimenomaisena kohteena on aineellinen kappale.
In religion, symbolism may be either good or bad just to the extent that the symbol does or does not displace the original worshipful idea. And symbolism must not be confused with direct idolatry wherein the material object is directly and actually worshiped.
Ihmiskunta on palvonut maata, ilmaa, vettä ja tulta. Alkurodut kunnioittivat lähteitä ja palvoivat jokia. Mongoliassa on vielä nykyäänkin vallalla voimakas jokikultti. Kasteesta tuli uskonnollinen seremonia Babyloniassa, ja kreikkalaiset harrastivat vuotuista rituaalikylpyä. Muinaisajan ihmisten oli helppo kuvitella henkien asuvan pulppuavissa lähteissä, ryöppyävissä vesisuihkuissa, virtaavissa joissa ja kuohuvissa koskissa. Virtaavat vedet tekivät elävän vaikutuksen näihin yksinkertaisiin mieliin ja saivat ne uskomaan, että henki teki luonnon kohteet eläviksi ja että oli olemassa yliluonnollista voimaa. Joskus saattoi käydä niinkin, että jonkin jokijumalan loukkaamisen pelosta kieltäydyttiin pelastamasta hukkuvaa ihmistä.
Mankind has worshiped earth, air, water, and fire. The primitive races venerated springs and worshiped rivers. Even now in Mongolia there flourishes an influential river cult. Baptism became a religious ceremonial in Babylon, and the Greeks practiced the annual ritual bath. It was easy for the ancients to imagine that the spirits dwelt in the bubbling springs, gushing fountains, flowing rivers, and raging torrents. Moving waters vividly impressed these simple minds with beliefs of spirit animation and supernatural power. Sometimes a drowning man would be refused succor for fear of offending some river god.
Monet asiat ja lukuisat tapahtumat ovat toimineet eri aikoina eri kansanheimojen uskonnollisten virikkeiden antajina. Monet Intian kukkulaheimoista palvovat yhä sateenkaarta. Sekä Intiassa että Afrikassa sateenkaarta pidetään jättiläismäisenä taivaallisena käärmeenä, heprealaiset ja kristityt pitävät sitä ”lupauksen kaarena”. Samoin saatetaan jossakin maailmankolkassa siunauksellisina pidettyjä voimia pitää toisella seudulla onnettomuutta tuovina. Etelä-Amerikassa itätuuli on jumala, sillä se tuo mukanaan sadetta; Intiassa se on paholainen, koska se tuo tomua ja aiheuttaa kuivuutta. Muinaiset beduiinit uskoivat, että hiekkamyrskyjen aiheuttaja oli luonnonhenki, ja Mooseksenkin aikana usko luonnonhenkiin oli vielä niin lujaa, että se varmisti niiden säilymisen heprealaisten teologiassa tulen, veden ja ilman enkeleinä.
Many things and numerous events have functioned as religious stimuli to different peoples in different ages. A rainbow is yet worshiped by many of the hill tribes of India. In both India and Africa the rainbow is thought to be a gigantic celestial snake; Hebrews and Christians regard it as “the bow of promise.” Likewise, influences regarded as beneficent in one part of the world may be looked upon as malignant in other regions. The east wind is a god in South America, for it brings rain; in India it is a devil because it brings dust and causes drought. The ancient Bedouins believed that a nature spirit produced the sand whirls, and even in the times of Moses belief in nature spirits was strong enough to insure their perpetuation in Hebrew theology as angels of fire, water, and air.
Pilvet, vesi- ja raesade ovat kaikki olleet lukuisten alkeellisten heimojen ja monien varhaisten luontokulttien pelon aiheita ja palvonnan kohteita. Rajuilmat jyrinöineen ja salamointeineen kauhistuttivat alkuaikojen ihmistä. Nämä luonnonvoimien temmellykset tekivät häneen niin valtavan vaikutuksen, että ukkosenjylinää pidettiin vihaisen jumalan äänenä. Tulenpalvonta ja salamointia kohtaan tunnettu pelko kytkeytyivät yhteen, ja ne levisivät laajasti monien varhaisten ihmisryhmien keskuuteen.
Clouds, rain, and hail have all been feared and worshiped by numerous primitive tribes and by many of the early nature cults. Windstorms with thunder and lightning overawed early man. He was so impressed with these elemental disturbances that thunder was regarded as the voice of an angry god. The worship of fire and the fear of lightning were linked together and were widespread among many early groups.
Alkeellisten, pelon vallassa olevien kuolevaisten mielessä tuli sekoittui magiaan. Innokas magian kannattaja muistaa kyllä yhdenkin sattumalta onnistuneen taikamenojensa tuloksen, vaikka hän huolettomasti unohtaakin kymmenet negatiiviset tulokset, kertakaikkiset epäonnistumiset. Tulen kunnioittaminen saavutti huippunsa Persiassa, jossa se oli vallalla pitkään. Toiset heimot palvoivat tulta itse jumaluutena, toiset kunnioittivat sitä palvomiensa jumaluuksien puhdistavan ja sovittavan hengen liekehtivänä eduskuvana. Vestan neitsyille oli annettu tehtäväksi pyhien tulien vaaliminen, ja kahdennellakymmenennellä vuosisadalla kynttilät palavat yhä osana monien uskonnollisten toimitusten rituaalia.
Fire was mixed up with magic in the minds of primitive fear-ridden mortals. A devotee of magic will vividly remember one positive chance result in the practice of his magic formulas, while he nonchalantly forgets a score of negative results, out-and-out failures. Fire reverence reached its height in Persia, where it long persisted. Some tribes worshiped fire as a deity itself; others revered it as the flaming symbol of the purifying and purging spirit of their venerated deities. Vestal virgins were charged with the duty of watching sacred fires, and in the twentieth century candles still burn as a part of the ritual of many religious services.
Kivien-, vuorten-, puiden- ja eläintenpalvonta kehittyi luonnollisella tavalla luonnonvoimien pelontäyteisen kunnioittamisen kautta auringon, kuun ja tähtien jumalallistamiseksi. Intiassa ja muualla tähtiä pidettiin lihallisesta elämästä erkaantuneiden suurmiesten kunniankruununsa saaneina sieluina. Kaldealaiset tähtikultinharjoittajat pitivät itseään taivasisän ja maaäidin lapsina.
The worship of rocks, hills, trees, and animals naturally developed up through fearful veneration of the elements to the deification of the sun, moon, and stars. In India and elsewhere the stars were regarded as the glorified souls of great men who had departed from the life in the flesh. The Chaldean star cultists considered themselves to be the children of the sky father and the earth mother.
Kuunpalvonta edelsi auringonpalvontaa. Kuun kunnioittaminen oli korkeimmillaan metsästyksen aikakaudella, kun auringonpalvonnasta taas tuli myöhemmin seuranneiden maanviljelyn aikakausien tärkein uskonnollinen seremonia. Auringonpalvonta saavutti laajaa suosiota ensin Intiassa, ja siellä se myös säilyi kauimmin. Persiassa auringon kunnioitus johti myöhempään Mitra-kulttiin. Useiden kansojen keskuudessa aurinkoa pidettiin asianomaisen kansan kuninkaiden esi-isänä. Kaldealaiset sijoittivat auringon ”maailmankaikkeuden seitsemän kehän” keskustaan. Myöhemmät sivilisaatiot kunnioittivat aurinkoa antamalla viikon ensimmäiselle päivälle auringon nimen.
Moon worship preceded sun worship. Veneration of the moon was at its height during the hunting era, while sun worship became the chief religious ceremony of the subsequent agricultural ages. Solar worship first took extensive root in India, and there it persisted the longest. In Persia sun veneration gave rise to the later Mithraic cult. Among many peoples the sun was regarded as the ancestor of their kings. The Chaldeans put the sun in the center of “the seven circles of the universe.” Later civilizations honored the sun by giving its name to the first day of the week.
Auringonjumalan arveltiin olevan niiden neitseestä syntyneiden kohtalon poikien salaperäinen isä, joita oletettiin aina välillä lahjoitettavan pelastajiksi suosiota nauttivien rotujen keskuuteen. Tällaiset yliluonnolliset lapset pantiin aina ajelehtimaan jollekin pyhälle joelle, jolta heidät sitten epätavallisella tavalla pelastettiin. Tämän jälkeen he kasvoivat aikuisiksi muuttuakseen sitten ihmeitä tekeviksi persoonallisuuksiksi ja kansansa vapahtajiksi.
The sun god was supposed to be the mystic father of the virgin-born sons of destiny who ever and anon were thought to be bestowed as saviors upon favored races. These supernatural infants were always put adrift upon some sacred river to be rescued in an extraordinary manner, after which they would grow up to become miraculous personalities and the deliverers of their peoples.
Kaikkea muuta maan päällä ja ylhäällä taivaissa palvottuaan ihminen ei epäröinyt kunnioittaa samanlaisella palvonnalla myös itseään. Ajatusmaailmaltaan yksinkertainen villi-ihminen ei tee selvää eroa eläinten, ihmisten ja jumalten välillä.
Having worshiped everything else on the face of the earth and in the heavens above, man has not hesitated to honor himself with such adoration. The simple-minded savage makes no clear distinction between beasts, men, and gods.
Alkuaikojen ihminen piti kaikkia epätavallisia henkilöitä yli-inhimillisinä, ja hän pelkäsi tällaisia olentoja niin paljon, että tunsi kunnioittavaa kauhua heitä kohtaan. Tiettyyn määrään asti hän kirjaimellisesti palvoi heitä. Jos joku sai kaksoset, sitäkin pidettiin joko erittäin onnekkaana tai sitten erittäin epäonnekkaana tapahtumana. Hullut, kaatumatautiset ja heikkomieliset olivat monesti normaalimielisten kanssaihmistensä palvonnan kohteita, sillä nämä uskoivat, että jumalat olivat asettuneet asumaan tällaisiin epänormaaleihin olentoihin. Pappeja, kuninkaita ja profeettoja palvottiin, ja entisaikojen pyhien miesten katsottiin olevan jumaluuksien henkeyttämiä.
Early man regarded all unusual persons as superhuman, and he so feared such beings as to hold them in reverential awe; to some degree he literally worshiped them. Even having twins was regarded as being either very lucky or very unlucky. Lunatics, epileptics, and the feeble-minded were often worshiped by their normal-minded fellows, who believed that such abnormal beings were indwelt by the gods. Priests, kings, and prophets were worshiped; the holy men of old were looked upon as inspired by the deities.
Heimopäälliköt kuolivat ja heidät korotettiin jumaliksi. Jalojen sielujen siirtyessä rajan taa heidät myöhempinä aikoina julistettiin pyhimyksiksi. Ilman ulkopuolista apua kehitys ei olisi koskaan luonut jumalia, jotka olisivat olleet korkeampia kuin edesmenneiden ihmisten kunnialla kruunatut, kunniaan nostetut ja korkealle kehittyneet henget. Varhaiskehityksen aikana uskonto luo omat jumalansa. Ilmoituksen myötä Jumalat muovaavat uskontoa. Kehitysuskonto luo jumalansa kuolevaisen ihmisen kuvaksi ja kaltaiseksi, ilmoitususkonto pyrkii kehittämään ja muovaamaan kuolevaisen ihmisen Jumalan kuvaksi ja kaltaiseksi.
Tribal chiefs died and were deified. Later, distinguished souls passed on and were sainted. Unaided evolution never originated gods higher than the glorified, exalted, and evolved spirits of deceased humans. In early evolution religion creates its own gods. In the course of revelation the Gods formulate religion. Evolutionary religion creates its gods in the image and likeness of mortal man; revelatory religion seeks to evolve and transform mortal man into the image and likeness of God.
Syntyperänsä puolesta inhimillisiksi oletetut vainajahenkijumalat tulisi pitää erillään luonnonjumalista, sillä luonnonpalvonta kehitti yleisen jumalaperheen, johon kuului jumalien asemaan ylennettyjä luonnonhenkiä. Luontokulttien kehittyminen jatkui myöhemmin ilmaantuneiden aavekulttien rinnalla, ja molemmat vaikuttivat toisiinsa. Moniin uskonnollisiin käsitejärjestelmiin sisältyi kaksinainen käsitys jumaluudesta: luonnonjumalat ja vainajahenkijumalat. Joissakin teologioissa nämä käsitteet ovat kietoutuneet hämmentävästi toisiinsa, mistä on valaisevana esimerkkinä Thor, aaveena palvottu sankari, joka oli myös salamoinnin herra.
The ghost gods, who are of supposed human origin, should be distinguished from the nature gods, for nature worship did evolve a pantheon—nature spirits elevated to the position of gods. The nature cults continued to develop along with the later appearing ghost cults, and each exerted an influence upon the other. Many religious systems embraced a dual concept of deity, nature gods and ghost gods; in some theologies these concepts are confusingly intertwined, as is illustrated by Thor, a ghost hero who was also master of the lightning.
Mutta ihmisen harjoittama ihmisenpalvonta saavutti huippunsa, silloin kun maalliset hallitsijat vaativat alamaisiltaan tämänkaltaista kunnioitusta, ja kun he moisten vaatimusten perusteluksi väittivät polveutuvansa jumaluudesta.
But the worship of man by man reached its height when temporal rulers commanded such veneration from their subjects and, in substantiation of such demands, claimed to have descended from deity.
Saattaa näyttää siltä ikään kuin luonnonpalvonta olisi alkukantaisten miesten ja naisten mielessä syntynyt luonnostaan ja omaehtoisesti, ja niin se syntyikin. Mutta koko tämän ajan näissä samoissa alkeellisissa mielissä vaikutti kuudes auttajahenki, joka oli annettu näiden kansanheimojen pariin nimenomaan ihmisen tätä evoluution vaihetta ohjaavaksi voimaksi. Ja jatkuvasti tämä henki lietsoi ihmislajin palvonnantarvetta, miten alkeellisia sen ensimmäiset ilmenemismuodot olivatkin. Palvonnanhenki antoi peruuttamattoman alkusysäyksen ihmisen palvonnantarpeelle, olkoonkin että palvonnanhalun vaikuttimena, sitten kun se sai näkyvät ilmenemismuodot, oli eläimellinen pelko, ja vaikka sen varhaisin harjoittaminen keskittyikin luonnonkohteisiin.
Nature worship may seem to have arisen naturally and spontaneously in the minds of primitive men and women, and so it did; but there was operating all this time in these same primitive minds the sixth adjutant spirit, which had been bestowed upon these peoples as a directing influence of this phase of human evolution. And this spirit was constantly stimulating the worship urge of the human species, no matter how primitive its first manifestations might be. The spirit of worship gave definite origin to the human impulse to worship, notwithstanding that animal fear motivated the expression of worshipfulness, and that its early practice became centered upon objects of nature.
Täytyy muistaa, että tunne, ei ajattelu, oli koko evolutionaarista kehitystä ohjaava ja hallitseva tekijä. Primitiivinen mieli ei tee suurtakaan eroa pelkäämisen, karttamisen, kunnioittamisen ja palvomisen välillä.
You must remember that feeling, not thinking, was the guiding and controlling influence in all evolutionary development. To the primitive mind there is little difference between fearing, shunning, honoring, and worshiping.
Kun palvonnantarvetta ohjaa ja opastaa viisaus, mietiskelevä ja kokemusperäinen ajattelu, siitä alkaa kehittyä todelliseksi uskonnoksi katsottava ilmiö. Kun seitsemäs auttajahenki, viisaudenhenki, pääsee vaikuttamaan täydellä voimallaan, silloin ihminen alkaa palvonnassaan kääntää selkäänsä luonnolle ja luonnon esineille ja kääntyä luonnon Jumalan ja kaikkien luonnonolioiden ikuisen Luojan puoleen.
When the worship urge is admonished and directed by wisdom—meditative and experiential thinking—it then begins to develop into the phenomenon of real religion. When the seventh adjutant spirit, the spirit of wisdom, achieves effective ministration, then in worship man begins to turn away from nature and natural objects to the God of nature and to the eternal Creator of all things natural.
[Esittänyt eräs Nebadonin Loistava Iltatähti.]
[Presented by a Brilliant Evening Star of Nebadon.]