Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
JEESUS oli tässä vaiheessa jo täysin ja lopullisesti irrottautunut nasaretilaisperheen kotiasioiden hoitamisesta ja sen jäsenten välittömästä ohjaamisesta. Aina kastetilaisuuteensa saakka hän edelleen avusti perhettä rahallisesti, ja hän oli yhä henkilökohtaisesti varsin kiinnostunut jokaisen veljensä ja sisarensa hengellisestä hyvinvoinnista. Ja aina hän oli valmis tekemään kaiken, mikä inhimillisesti katsoen oli mahdollista, jotta hänen leskiäitinsä olisi tuntenut itsensä tyytyväiseksi ja onnelliseksi.
Ihmisen Poika oli jo suorittanut kaikki valmistelut sitä silmällä pitäen, että hän irtautuisi pysyvästi Nasaretin-kodista; eikä se käynyt häneltä helposti. Jeesus luonnollisestikin rakasti omaisiaan, hän rakasti perhettään, ja tätä luonnollista kiintymystä oli lisännyt suunnattomasti se, että hän niin epätavallisen laajassa mitassa oli omistautunut heidän hyväkseen. Mitä enemmän omistaudumme kaltaisillemme, sitä enemmän alamme heitä rakastaa. Ja kun Jeesus oli näin kokonaan omistautunut perheelleen, hän rakasti sen jäseniä suurella ja palavalla kiintymyksellä.
Kaikki perheenjäsenet olivat vähä vähältä havahtuneet huomaamaan, että Jeesus valmistautui jättämään heidät. Ennakoidun eron haikeutta lievensi vain se, että hänen menetelmänään oli valmentaa heidät vähitellen siihen hetkeen, jolloin hän ilmoittaisi lähtöaikeestaan. Yli neljän vuoden ajan he panivat merkille, miten hän teki suunnitelmia tätä lopulta koittavaa eroa ajatellen.
JESUS had fully and finally separated himself from the management of the domestic affairs of the Nazareth family and from the immediate direction of its individuals. He continued, right up to the event of his baptism, to contribute to the family finances and to take a keen personal interest in the spiritual welfare of every one of his brothers and sisters. And always was he ready to do everything humanly possible for the comfort and happiness of his widowed mother.
The Son of Man had now made every preparation for detaching himself permanently from the Nazareth home; and this was not easy for him to do. Jesus naturally loved his people; he loved his family, and this natural affection had been tremendously augmented by his extraordinary devotion to them. The more fully we bestow ourselves upon our fellows, the more we come to love them; and since Jesus had given himself so fully to his family, he loved them with a great and fervent affection.
All the family had slowly awakened to the realization that Jesus was making ready to leave them. The sadness of the anticipated separation was only tempered by this graduated method of preparing them for the announcement of his intended departure. For more than four years they discerned that he was planning for this eventual separation.
SuomiEnglish