Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Kolminaistumisen keinoin Isä vapautuu siitä kvalifioimattomasta henkipersoonallisuudesta, joka on Poika, mutta näin tehdessään hän samalla tekee itsestään tämän samaisen Pojan Isän ja saa rajoittamattoman kyvyn tulla kaikkien jälkeenpäin luotavien, olevaistettavien tai muiden personoitavien älyllisten ja tahdollisten olentotyyppien jumalalliseksi Isäksi. Absoluuttisen ja kvalifioimattoman persoonallisuuden ominaisuudessa Isä voi toimia vain Poikana ja Pojan kanssa, mutta persoonallisena Isänä hän jatkaa persoonallisuuden lahjoittamista älyllisten ja tahdollisten olentojen eri tasoilla oleville erilaisille ryhmille, ja hän ylläpitää ikuisesti, rakastavassa kumppanuudessa, henkilökohtaisia yhteyksiä tähän universumilasten laajaan perheeseen.
Lahjoitettuaan Poikansa persoonallisuudelle täyden minuutensa, ja kun tämä itsensä lahjoittamisen teko on loppuun saatettu ja täydellinen, silloin nämä iäiset osapuolet antavat siitä infiniittisestä voimasta ja olemuksesta, joka näin on olemassa Isä–Poika-unionissa, yhteisesti ne ominaisuudet ja attribuutit, jotka muodostavat vielä yhden heidän kaltaisensa olennon; ja tämä yhteispersoonallisuus, Ääretön Henki, saattaa päätökseen Jumaluuden eksistentiaalisen personoitumisen.
Poika on välttämätön Jumalan isyydelle. Henki on välttämätön Toisen ja Kolmannen Persoonan väliselle veljeydelle. Kolme persoonaa on pienin mahdollinen sosiaalinen ryhmä, mutta tämä on vähäisin kaikista niistä monista syistä, joiden takia uskotaan Myötätoimijan välttämättömyyteen.
Ensimmäinen Lähde ja Keskus on infiniittinen isäpersoonallisuus, rajoittamaton alkulähdepersoonallisuus. Iankaikkinen Poika on kvalifioimaton persoonallisuusabsoluutti, se jumalallinen olento, joka pysyy kautta aikojen ja ikuisuuden Jumalan persoonallisen olemuksen täydellisenä julkituontina. Ääretön Henki on yhteispersoonallisuus, iäisen Isä–Poika-unionin ainutlaatuinen persoonallinen seuraamus.
Ensimmäisen Lähteen ja Keskuksen persoonallisuus on infiniittisyyden persoonallisuus vähennettynä Iankaikkisen Pojan absoluuttisella persoonallisuudella. Kolmannen Lähteen ja Keskuksen persoonallisuus on enemmän kuin yhteenlaskettu, superadditiivinen, seuraus vapautuneen Isä-persoonallisuuden ja absoluuttisen Poika-persoonallisuuden unionista.
Universaalinen Isä, Iankaikkinen Poika ja Ääretön Henki ovat ainutlaatuisia persoonia; yksikään ei ole toisinto; jokainen on alkuperäinen; kaikki ovat yhdistyneitä.
Ainoastaan Iankaikkinen Poika kokee jumalallisen persoonallisuuden sukulaissuhteen täyteyden, tietoisuuden sekä Isän poikana että Hengen isänä olemisesta ja jumalallisesta tasavertaisuudesta sekä Isä-vanhemman että Henki-kumppanin kanssa. Isä kokee omaavansa itsensä kanssa tasavertaisen Pojan, mutta Isä ei tunne mitään edeltäviä esi-isiä. Iankaikkisella Pojalla on kokemus poikana olemisesta, tuntemus persoonallisuuden syntyperästä, ja samalla Poika tietää olevansa toinen Äärettömän Hengen vanhemmista. Ääretön Henki on tietoinen persoonallisuutensa kaksinaisesta syntyperästä, mutta hän ei ole vanhemman osassa tasavertaiselle jumaluuspersoonallisuudelle. Hengen myötä täyttyy Jumaluuden personoitumisen eksistentiaalinen sykli; Kolmannen Lähteen ja Keskuksen ensivaiheiset persoonallisuudet ovat kokemuksellisia, ja heidän lukumääränsä on seitsemän.
Oma alkuperäni on Paratiisin-Kolminaisuudessa. Tunnen Kolminaisuuden yhdistyneenä Jumaluutena. Tiedän myös, että Isä, Poika ja Henki ovat olemassa ja toimivat tarkoin määrättyjen henkilökohtaisten kapasiteettiensa puitteissa. Tiedän varmasti, etteivät he toimi vain henkilökohtaisesti ja kollektiivisesti, vaan että he myös koordinoivat suorituksensa erilaisissa ryhmittymissä, niin että he lopulta toimivat seitsemässä eri kapasiteetissa yksin tai monta yhdessä. Ja koska nämä seitsemän yhdistelmää kattavat kaikki tällaisten jumalallisten yhdistymien mahdollisuudet, siitä on väistämättömänä seurauksena, että maailmankaikkeuden reaalisuudet esiintyvät seitsemänä arvojen, tarkoitusten ja persoonallisuuden muunnelmana.
By the technique of trinitization the Father divests himself of that unqualified spirit personality which is the Son, but in so doing he constitutes himself the Father of this very Son and thereby possesses himself of unlimited capacity to become the divine Father of all subsequently created, eventuated, or other personalized types of intelligent will creatures. As the absolute and unqualified personality the Father can function only as and with the Son, but as a personal Father he continues to bestow personality upon the diverse hosts of the differing levels of intelligent will creatures, and he forever maintains personal relations of loving association with this vast family of universe children.
After the Father has bestowed upon the personality of his Son the fullness of himself, and when this act of self-bestowal is complete and perfect, of the infinite power and nature which are thus existent in the Father-Son union, the eternal partners conjointly bestow those qualities and attributes which constitute still another being like themselves; and this conjoint personality, the Infinite Spirit, completes the existential personalization of Deity.
The Son is indispensable to the fatherhood of God. The Spirit is indispensable to the fraternity of the Second and Third Persons. Three persons are a minimum social group, but this is least of all the many reasons for believing in the inevitability of the Conjoint Actor.
The First Source and Center is the infinite father-personality, the unlimited source personality. The Eternal Son is the unqualified personality-absolute, that divine being who stands throughout all time and eternity as the perfect revelation of the personal nature of God. The Infinite Spirit is the conjoint personality, the unique personal consequence of the everlasting Father-Son union.
The personality of the First Source and Center is the personality of infinity minus the absolute personality of the Eternal Son. The personality of the Third Source and Center is the superadditive consequence of the union of the liberated Father-personality and the absolute Son-personality.
The Universal Father, the Eternal Son, and the Infinite Spirit are unique persons; none is a duplicate; each is original; all are united.
The Eternal Son alone experiences the fullness of divine personality relationship, consciousness of both sonship with the Father and paternity to the Spirit and of divine equality with both Father-ancestor and Spirit-associate. The Father knows the experience of having a Son who is his equal, but the Father knows no ancestral antecedents. The Eternal Son has the experience of sonship, recognition of personality ancestry, and at the same time the Son is conscious of being joint parent to the Infinite Spirit. The Infinite Spirit is conscious of twofold personality ancestry but is not parental to a co-ordinate Deity personality. With the Spirit the existential cycle of Deity personalization attains completion; the primary personalities of the Third Source and Center are experiential and are seven in number.
I am of origin in the Paradise Trinity. I know the Trinity as unified Deity; I also know that the Father, Son, and Spirit exist and act in their definite personal capacities. I positively know that they not only act personally and collectively, but that they also co-ordinate their performances in various groupings, so that in the end they function in seven different singular and plural capacities. And since these seven associations exhaust the possibilities for such divinity combination, it is inevitable that the realities of the universe shall appear in seven variations of values, meanings, and personality.
SuomiEnglish