Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Runsas vuosimiljoona sitten ilmaantuivat yhtäkkisesti mesopotamialaiset ihmisen kantanisäkkäät, suoraan istukallisten nisäkkäiden pohjoisamerikkalaisesta puoliapinalajista polveutuneet jälkeläiset. Ne olivat vilkkaita, pieniä luontokappaleita, pituudeltaan vajaan metrin mittaisia. Ja vaikka niillä ei ollut tapana kävellä takaraajoillaan, ne pystyivät silti helposti seisomaan suorassa. Ne olivat karvaisia ja ketteriä ja lörpöttelivät apinoiden tapaan, mutta ihmisapinaheimoista poiketen ne olivat lihansyöjiä. Niillä oli kämmentä vasten kääntyvä alkeellinen peukalo, ja niiden isovarvas toimi varsin kätevänä tarttumavarpaana. Tästä ajankohdasta eteenpäin kehittivät ihmistä edeltäneet lajit toinen toisensa jälkeen tätä kämmentä vasten kääntyvää peukaloa, samalla kun niiden isonvarpaan tarttumiskyky asteittain heikkeni. Myöhemmillä apinalajeilla tarttumaisovarvas säilyi, mutta ne eivät koskaan kehittäneet sentyyppistä peukaloa kuin ihmisellä on.
Nämä ihmisen kantanisäkkäät saavuttivat täysikasvuisuuden kolmi- tai nelivuotiaina, ja niiden potentiaalinen elinikä oli keskimäärin kaksikymmentä vuotta. Jälkeläisiä ne synnyttivät yleensä yhden kerrallaan, jos kohta satunnaisesti syntyi myös kaksosia.
Tämän uuden lajin jäsenillä oli kaikista maan päällä siihen mennessä eläneistä eläimistä kokoonsa nähden suurimmat aivot. Niillä oli monia sellaisia tuntoja ja ne omasivat lukuisia sellaisia vaistoja, jotka olivat myöhemmin ominaisia alkukantaiselle ihmiselle. Ne olivat varsin uteliaita ja osoittivat melkoista voitonriemua jossakin hankkeessa onnistuessaan. Ruokahalu ja sukupuolinen viehtymys olivat hyvin kehittyneitä, ja selkeää sukupuolista valikointia ilmeni hienostumattomassa kosiskelussa ja kumppaninvalinnassa. Tarvittaessa ne taistelivat raivoisasti kaltaisiaan puolustaen, ja ne olivat varsin helliä perhesuhteissaan. Ne tunsivat nöyrtymystä, joka ei ollut kaukana häpeän- ja katumuksentunnosta. Puolisoaan kohtaan ne olivat erittäin helliä ja liikuttavan uskollisia, mutta jos ne olosuhteiden pakosta joutuivat erilleen, niillä oli tapana valita itselleen uusi puoliso.
Pienikokoisina ja riittävän järkevinä tajuamaan metsäisen asuinympäristönsä vaarat niissä kehittyi aivan erityinen pelko, joka pani ne turvautumaan lajin elossasäilymiseen suuresti myötävaikuttaneisiin, viisaisiin varotoimenpiteisiin. Näihin varokeinoihin kuului muun muassa alkeellisten suojien kyhääminen puiden latvustoihin, mikä eliminoi monet maan pinnalla elämisen vaarat. Ihmiskunnassa ilmenevä pelkäämisalttius on peräisin erityisesti näiltä ajoilta.
Näissä kantanisäkkäissä kehittyi enemmän heimohenkeä kuin oli esiintynyt milloinkaan aikaisemmin. Ne olivat tosiaankin erittäin laumahakuisia, mutta siitä huolimatta äärimmäisen taistelunhaluisia, aina kun niiden vakiintuneeseen elämäntapaan kuuluvia tavanomaisia puuhia jollakin tavoin häirittiin, ja pahasti suuttuessaan ne osoittivat tulista mielenlaatua. Niiden sotaisa luonne palveli kuitenkin hyvää tarkoitusta; korkeammantasoiset ryhmät kävivät siekailematonta sotaa alemmantasoisia naapureitaan vastaan, ja näin tämä laji valikoivan eloonjäämisen myötä parani vähitellen laadullisesti. Eikä aikaakaan, kun ne hallitsivat tämän seudun pienempien luontokappaleiden elämää, ja hyvin harvat niitä vanhemmista, lihaasyömättömistä apinan kaltaisista heimoista säilyivät lajien joukossa.
Yli tuhannen vuoden ajan nämä aggressiiviset pieneläimet lisääntyivät lukumääräisesti ja levisivät eri puolille Mesopotamian niemimaata, samalla kun ne fyysiseltä tyypiltään ja yleiseltä älykkyydeltään kaiken aikaa laadullisesti kohenivat. Ja tasan seitsemänkymmentä sukupolvea sen jälkeen, kun tämä heimo oli saanut alkunsa korkeimmantyyppisestä puoliapinakantaisästään, sattui seuraava käänteentekevä kehitystapahtuma: Urantian ihmisten evoluutioon tämän jälkeen kuuluvan elintärkeän välivaiheen esivanhempien yhtäkkinen eriytyminen.
A little more than one million years ago the Mesopotamian dawn mammals, the direct descendants of the North American lemur type of placental mammal, suddenly appeared. They were active little creatures, almost three feet tall; and while they did not habitually walk on their hind legs, they could easily stand erect. They were hairy and agile and chattered in monkeylike fashion, but unlike the simian tribes, they were flesh eaters. They had a primitive opposable thumb as well as a highly useful grasping big toe. From this point onward the prehuman species successively developed the opposable thumb while they progressively lost the grasping power of the great toe. The later ape tribes retained the grasping big toe but never developed the human type of thumb.
These dawn mammals attained full growth when three or four years of age, having a potential life span, on the average, of about twenty years. As a rule offspring were born singly, although twins were occasional.
The members of this new species had the largest brains for their size of any animal that had theretofore existed on earth. They experienced many of the emotions and shared numerous instincts which later characterized primitive man, being highly curious and exhibiting considerable elation when successful at any undertaking. Food hunger and sex craving were well developed, and a definite sex selection was manifested in a crude form of courtship and choice of mates. They would fight fiercely in defense of their kindred and were quite tender in family associations, possessing a sense of self-abasement bordering on shame and remorse. They were very affectionate and touchingly loyal to their mates, but if circumstances separated them, they would choose new partners.
Being small of stature and having keen minds to realize the dangers of their forest habitat, they developed an extraordinary fear which led to those wise precautionary measures that so enormously contributed to survival, such as their construction of crude shelters in the high treetops which eliminated many of the perils of ground life. The beginning of the fear tendencies of mankind more specifically dates from these days.
These dawn mammals developed more of a tribal spirit than had ever been previously exhibited. They were, indeed, highly gregarious but nevertheless exceedingly pugnacious when in any way disturbed in the ordinary pursuit of their routine life, and they displayed fiery tempers when their anger was fully aroused. Their bellicose natures, however, served a good purpose; superior groups did not hesitate to make war on their inferior neighbors, and thus, by selective survival, the species was progressively improved. They very soon dominated the life of the smaller creatures of this region, and very few of the older noncarnivorous monkeylike tribes survived.
These aggressive little animals multiplied and spread over the Mesopotamian peninsula for more than one thousand years, constantly improving in physical type and general intelligence. And it was just seventy generations after this new tribe had taken origin from the highest type of lemur ancestor that the next epoch-making development occurred—the sudden differentiation of the ancestors of the next vital step in the evolution of human beings on Urantia.
SuomiEnglish
Runsas vuosimiljoona sitten ilmaantuivat yhtäkkisesti mesopotamialaiset ihmisen kantanisäkkäät, suoraan istukallisten nisäkkäiden pohjoisamerikkalaisesta puoliapinalajista polveutuneet jälkeläiset. Ne olivat vilkkaita, pieniä luontokappaleita, pituudeltaan vajaan metrin mittaisia. Ja vaikka niillä ei ollut tapana kävellä takaraajoillaan, ne pystyivät silti helposti seisomaan suorassa. Ne olivat karvaisia ja ketteriä ja lörpöttelivät apinoiden tapaan, mutta ihmisapinaheimoista poiketen ne olivat lihansyöjiä. Niillä oli kämmentä vasten kääntyvä alkeellinen peukalo, ja niiden isovarvas toimi varsin kätevänä tarttumavarpaana. Tästä ajankohdasta eteenpäin kehittivät ihmistä edeltäneet lajit toinen toisensa jälkeen tätä kämmentä vasten kääntyvää peukaloa, samalla kun niiden isonvarpaan tarttumiskyky asteittain heikkeni. Myöhemmillä apinalajeilla tarttumaisovarvas säilyi, mutta ne eivät koskaan kehittäneet sentyyppistä peukaloa kuin ihmisellä on.
A little more than one million years ago the Mesopotamian dawn mammals, the direct descendants of the North American lemur type of placental mammal, suddenly appeared. They were active little creatures, almost three feet tall; and while they did not habitually walk on their hind legs, they could easily stand erect. They were hairy and agile and chattered in monkeylike fashion, but unlike the simian tribes, they were flesh eaters. They had a primitive opposable thumb as well as a highly useful grasping big toe. From this point onward the prehuman species successively developed the opposable thumb while they progressively lost the grasping power of the great toe. The later ape tribes retained the grasping big toe but never developed the human type of thumb.
Nämä ihmisen kantanisäkkäät saavuttivat täysikasvuisuuden kolmi- tai nelivuotiaina, ja niiden potentiaalinen elinikä oli keskimäärin kaksikymmentä vuotta. Jälkeläisiä ne synnyttivät yleensä yhden kerrallaan, jos kohta satunnaisesti syntyi myös kaksosia.
These dawn mammals attained full growth when three or four years of age, having a potential life span, on the average, of about twenty years. As a rule offspring were born singly, although twins were occasional.
Tämän uuden lajin jäsenillä oli kaikista maan päällä siihen mennessä eläneistä eläimistä kokoonsa nähden suurimmat aivot. Niillä oli monia sellaisia tuntoja ja ne omasivat lukuisia sellaisia vaistoja, jotka olivat myöhemmin ominaisia alkukantaiselle ihmiselle. Ne olivat varsin uteliaita ja osoittivat melkoista voitonriemua jossakin hankkeessa onnistuessaan. Ruokahalu ja sukupuolinen viehtymys olivat hyvin kehittyneitä, ja selkeää sukupuolista valikointia ilmeni hienostumattomassa kosiskelussa ja kumppaninvalinnassa. Tarvittaessa ne taistelivat raivoisasti kaltaisiaan puolustaen, ja ne olivat varsin helliä perhesuhteissaan. Ne tunsivat nöyrtymystä, joka ei ollut kaukana häpeän- ja katumuksentunnosta. Puolisoaan kohtaan ne olivat erittäin helliä ja liikuttavan uskollisia, mutta jos ne olosuhteiden pakosta joutuivat erilleen, niillä oli tapana valita itselleen uusi puoliso.
The members of this new species had the largest brains for their size of any animal that had theretofore existed on earth. They experienced many of the emotions and shared numerous instincts which later characterized primitive man, being highly curious and exhibiting considerable elation when successful at any undertaking. Food hunger and sex craving were well developed, and a definite sex selection was manifested in a crude form of courtship and choice of mates. They would fight fiercely in defense of their kindred and were quite tender in family associations, possessing a sense of self-abasement bordering on shame and remorse. They were very affectionate and touchingly loyal to their mates, but if circumstances separated them, they would choose new partners.
Pienikokoisina ja riittävän järkevinä tajuamaan metsäisen asuinympäristönsä vaarat niissä kehittyi aivan erityinen pelko, joka pani ne turvautumaan lajin elossasäilymiseen suuresti myötävaikuttaneisiin, viisaisiin varotoimenpiteisiin. Näihin varokeinoihin kuului muun muassa alkeellisten suojien kyhääminen puiden latvustoihin, mikä eliminoi monet maan pinnalla elämisen vaarat. Ihmiskunnassa ilmenevä pelkäämisalttius on peräisin erityisesti näiltä ajoilta.
Being small of stature and having keen minds to realize the dangers of their forest habitat, they developed an extraordinary fear which led to those wise precautionary measures that so enormously contributed to survival, such as their construction of crude shelters in the high treetops which eliminated many of the perils of ground life. The beginning of the fear tendencies of mankind more specifically dates from these days.
Näissä kantanisäkkäissä kehittyi enemmän heimohenkeä kuin oli esiintynyt milloinkaan aikaisemmin. Ne olivat tosiaankin erittäin laumahakuisia, mutta siitä huolimatta äärimmäisen taistelunhaluisia, aina kun niiden vakiintuneeseen elämäntapaan kuuluvia tavanomaisia puuhia jollakin tavoin häirittiin, ja pahasti suuttuessaan ne osoittivat tulista mielenlaatua. Niiden sotaisa luonne palveli kuitenkin hyvää tarkoitusta; korkeammantasoiset ryhmät kävivät siekailematonta sotaa alemmantasoisia naapureitaan vastaan, ja näin tämä laji valikoivan eloonjäämisen myötä parani vähitellen laadullisesti. Eikä aikaakaan, kun ne hallitsivat tämän seudun pienempien luontokappaleiden elämää, ja hyvin harvat niitä vanhemmista, lihaasyömättömistä apinan kaltaisista heimoista säilyivät lajien joukossa.
These dawn mammals developed more of a tribal spirit than had ever been previously exhibited. They were, indeed, highly gregarious but nevertheless exceedingly pugnacious when in any way disturbed in the ordinary pursuit of their routine life, and they displayed fiery tempers when their anger was fully aroused. Their bellicose natures, however, served a good purpose; superior groups did not hesitate to make war on their inferior neighbors, and thus, by selective survival, the species was progressively improved. They very soon dominated the life of the smaller creatures of this region, and very few of the older noncarnivorous monkeylike tribes survived.
Yli tuhannen vuoden ajan nämä aggressiiviset pieneläimet lisääntyivät lukumääräisesti ja levisivät eri puolille Mesopotamian niemimaata, samalla kun ne fyysiseltä tyypiltään ja yleiseltä älykkyydeltään kaiken aikaa laadullisesti kohenivat. Ja tasan seitsemänkymmentä sukupolvea sen jälkeen, kun tämä heimo oli saanut alkunsa korkeimmantyyppisestä puoliapinakantaisästään, sattui seuraava käänteentekevä kehitystapahtuma: Urantian ihmisten evoluutioon tämän jälkeen kuuluvan elintärkeän välivaiheen esivanhempien yhtäkkinen eriytyminen.
These aggressive little animals multiplied and spread over the Mesopotamian peninsula for more than one thousand years, constantly improving in physical type and general intelligence. And it was just seventy generations after this new tribe had taken origin from the highest type of lemur ancestor that the next epoch-making development occurred—the sudden differentiation of the ancestors of the next vital step in the evolution of human beings on Urantia.