Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Avioliittoinstituutio, jonka huipentuma on koti, on totta kyllä ihmisen ylevin instituutio, mutta se on nimenomaan ihmisen aikaansaannos. Sitä ei olisi koskaan pitänyt ruveta kutsumaan sakramentiksi. Seetiläispapit tekivät avioliitosta uskonnollisen rituaalin; mutta tuhannet vuodet Eedenin jälkeen pariutuminen pysyi puhtaasti sosiaalisena ja siviili-instituutiona.
Ihmisten välisten liittojen vertaaminen jumalallisiin liittoihin on tavattoman valitettavaa. Aviomiehen ja -vaimon liittyminen yhteen avioliitto–koti-suhteen puitteissa on evolutionaaristen maailmojen kuolevaisten suorittama aineellinen toimenpide. Tosin on totta, että aviomiehen ja -vaimon vilpittömistä ja inhimillisistä edistymispyrkimyksistä voi seurata paljonkin hengellistä etenemistä, mutta se ei vielä merkitse, että avioliitto välttämättä olisi pyhä. Hengellinen edistys seuraa siitä, että vakavasti paneudutaan niihin muihin väyliin, joiden kautta ihminen pyrkii eteenpäin.
Avioliitto ei tosiasiallisesti ole myöskään verrattavissa siihen suhteeseen, joka Suuntaajalla on ihmiseen, eikä Kristus Mikaelin ja hänen ihmisveljiensä väliseen veljeyteen. Tällaiset suhteet eivät juuri miltään osin ole verrattavissa aviomiehen ja -vaimon väliseen liittoon. Ja on mitä valitettavinta, että nämä samat suhteet väärin käsittämällä ihminen on saanut aikaan niin paljon sekaannusta käsityksissään avioliiton asemasta.
On niin ikään valitettavaa, että jotkin kuolevaisryhmät ovat käsittäneet avioliiton sinetöityvän jumalallisen toimenpiteen kautta. Tällaiset uskomukset johtavat suoraa tietä sellaiseen käsitykseen, että aviosuhde olisi purkamaton, olivat olosuhteet tai sopimuspuolten toiveet minkälaatuiset hyvänsä. Mutta avioliiton purkautumisen tosiasia jo itsessään osoittaa, ettei Jumaluus ole mukaan liittyvänä osapuolena tällaisissa liitoissa. Jos Jumala kerran on liittänyt yhteen mitkä tahansa kaksi olevaista tai persoonaa, nämä pysyvät tällä tavoin yhdistyneinä niin kauan kunnes jumalallinen tahto määrää ne eroamaan. Mutta kun on kysymys avioliitosta, joka on ihmisen oma instituutio, kuka rohkenee ryhtyä tuomariksi sanoakseen, mitkä avioliitot ovat sellaisia liittoja, jotka universumin valvojat saattaisivat hyväksyä ja mitkä avioliitot taasen ovat luonteensa ja alkuperänsä puolesta puhtaasti ihmisperäisiä?
Avioliiton ihanne on korkeuksien sfääreillä silti olemassa. Jokaisen paikallisjärjestelmän pääkaupungissa Jumalan Aineelliset Pojat ja Tyttäret ilmentävät aviositein ja jälkeläisten tuottamisen ja kasvattamisen tarkoituksin yhteen liittyneiden miehen ja naisen liiton korkeimpia ihanteita. Loppujen lopuksi siis ihanteellinen kuolevaisten välinen avioliitto onkin ihmisen kannalta pyhä.
Avioliitto on aina ollut ja on edelleenkin ihmisen ajallista ihanteellisuutta edustava suurin unelma. Jos kohta tämä kaunis unelma harvoin kokonaisuudessaan toteutuu, se pysyy silti suurenmoisena ihanteena, joka iäti houkuttelee edistyvää ihmiskuntaa entistä lujempiin ponnistuksiin inhimillisen onnen saavuttamiseksi. Mutta nuorille miehille ja naisille olisi opetettava avioliiton todellisuudesta jotakin, jo ennen kuin heidät sysätään keskelle perhe-elämän keskinäisten suhteiden asettamia ankaria vaatimuksia. Nuorelle ihmiselle ominaista ihanteellisuutta olisi laimennettava karistamalla hänestä ainakin muutama niistä harhakuvitelmista, joita hänellä ennen avioliiton solmimista on.
Nuoruudelle ominaista avioliiton ihannointia ei tulisi kuitenkaan lannistaa, sillä sellaiset haaveet ovat tulevaisuuden päämääränä olevan perhe-elämän hahmottelua. Sellainen suhtautuminen on sekä virikkeitä antavaa että hyödyllistä sillä edellytyksellä, että se ei johda piittaamattomuuteen avioliiton ja myöhemmin seuraavan perhe-elämän käytännöllisten ja arkipäiväisten vaatimusten tajuamista kohtaan.
Avioliiton ihanteet ovat viime aikoina astuneet aimo askeleen eteenpäin; joidenkin kansojen keskuudessa naisella on käytännöllisesti katsoen samat oikeudet kuin puolisollaan. Perheestä on, ainakin käsitteellisellä tasolla, tulossa jälkeläisten kasvattamiseen suuntautuva lojaali kumppanuussuhde, johon liittyy seksuaalinen uskollisuus. Muttei tämän uudemman avioliittoversionkaan tarvitsisi ottaa vapautta heilahtaa niin kauas äärimmäisyyteen, että se tuo mukanaan molemminpuolisen yksinoikeuden toisen osapuolen persoonallisuuteen ja yksilöllisyyteen. Avioliitto ei ole pelkkä yksilökeskeinen ihanne, vaan se on miehen ja naisen kehittyvä sosiaalinen kumppanuussuhde, joka on olemassa ja joka toimii nykyisten tapasääntöjen alaisena, tabujen rajoittamana sekä yhteiskunnan lakien ja säädösten voimassa pitämänä.
Kahdennenkymmenennen vuosisadan avioliitot ovat entisaikojen avioliittoihin verrattuina korkeatasoisia siitäkin huolimatta, että koti-instituutiota juuri nyt ankarasti koetellaankin. Tämä johtuu niistä ongelmista, jotka suin päin tapahtunut naisten vapauksien lisääminen on yhtäkkiä sysännyt sosiaalisen organisaation kannettaviksi, oikeuksien, jotka häneltä varsin pitkään evättiin, koska menneiden sukupolvien tapasääntöjen kehitys oli perin vitkaista.
[Esittänyt Urantialle sijoitettu serafien päällikkö.]
Marriage which culminates in the home is indeed man’s most exalted institution, but it is essentially human; it should never have been called a sacrament. The Sethite priests made marriage a religious ritual; but for thousands of years after Eden, mating continued as a purely social and civil institution.
The likening of human associations to divine associations is most unfortunate. The union of husband and wife in the marriage-home relationship is a material function of the mortals of the evolutionary worlds. True, indeed, much spiritual progress may accrue consequent upon the sincere human efforts of husband and wife to progress, but this does not mean that marriage is necessarily sacred. Spiritual progress is attendant upon sincere application to other avenues of human endeavor.
Neither can marriage be truly compared to the relation of the Adjuster to man nor to the fraternity of Christ Michael and his human brethren. At scarcely any point are such relationships comparable to the association of husband and wife. And it is most unfortunate that the human misconception of these relationships has produced so much confusion as to the status of marriage.
It is also unfortunate that certain groups of mortals have conceived of marriage as being consummated by divine action. Such beliefs lead directly to the concept of the indissolubility of the marital state regardless of the circumstances or wishes of the contracting parties. But the very fact of marriage dissolution itself indicates that Deity is not a conjoining party to such unions. If God has once joined any two things or persons together, they will remain thus joined until such a time as the divine will decrees their separation. But, regarding marriage, which is a human institution, who shall presume to sit in judgment, to say which marriages are unions that might be approved by the universe supervisors in contrast with those which are purely human in nature and origin?
Nevertheless, there is an ideal of marriage on the spheres on high. On the capital of each local system the Material Sons and Daughters of God do portray the height of the ideals of the union of man and woman in the bonds of marriage and for the purpose of procreating and rearing offspring. After all, the ideal mortal marriage is humanly sacred.
Marriage always has been and still is man’s supreme dream of temporal ideality. Though this beautiful dream is seldom realized in its entirety, it endures as a glorious ideal, ever luring progressing mankind on to greater strivings for human happiness. But young men and women should be taught something of the realities of marriage before they are plunged into the exacting demands of the interassociations of family life; youthful idealization should be tempered with some degree of premarital disillusionment.
The youthful idealization of marriage should not, however, be discouraged; such dreams are the visualization of the future goal of family life. This attitude is both stimulating and helpful providing it does not produce an insensitivity to the realization of the practical and commonplace requirements of marriage and subsequent family life.
The ideals of marriage have made great progress in recent times; among some peoples woman enjoys practically equal rights with her consort. In concept, at least, the family is becoming a loyal partnership for rearing offspring, accompanied by sexual fidelity. But even this newer version of marriage need not presume to swing so far to the extreme as to confer mutual monopoly of all personality and individuality. Marriage is not just an individualistic ideal; it is the evolving social partnership of a man and a woman, existing and functioning under the current mores, restricted by the taboos, and enforced by the laws and regulations of society.
Twentieth-century marriages stand high in comparison with those of past ages, notwithstanding that the home institution is now undergoing a serious testing because of the problems so suddenly thrust upon the social organization by the precipitate augmentation of woman’s liberties, rights so long denied her in the tardy evolution of the mores of past generations.
[Presented by the Chief of Seraphim stationed on Urantia.]
SuomiEnglish
Avioliittoinstituutio, jonka huipentuma on koti, on totta kyllä ihmisen ylevin instituutio, mutta se on nimenomaan ihmisen aikaansaannos. Sitä ei olisi koskaan pitänyt ruveta kutsumaan sakramentiksi. Seetiläispapit tekivät avioliitosta uskonnollisen rituaalin; mutta tuhannet vuodet Eedenin jälkeen pariutuminen pysyi puhtaasti sosiaalisena ja siviili-instituutiona.
Marriage which culminates in the home is indeed man’s most exalted institution, but it is essentially human; it should never have been called a sacrament. The Sethite priests made marriage a religious ritual; but for thousands of years after Eden, mating continued as a purely social and civil institution.
Ihmisten välisten liittojen vertaaminen jumalallisiin liittoihin on tavattoman valitettavaa. Aviomiehen ja -vaimon liittyminen yhteen avioliitto–koti-suhteen puitteissa on evolutionaaristen maailmojen kuolevaisten suorittama aineellinen toimenpide. Tosin on totta, että aviomiehen ja -vaimon vilpittömistä ja inhimillisistä edistymispyrkimyksistä voi seurata paljonkin hengellistä etenemistä, mutta se ei vielä merkitse, että avioliitto välttämättä olisi pyhä. Hengellinen edistys seuraa siitä, että vakavasti paneudutaan niihin muihin väyliin, joiden kautta ihminen pyrkii eteenpäin.
The likening of human associations to divine associations is most unfortunate. The union of husband and wife in the marriage-home relationship is a material function of the mortals of the evolutionary worlds. True, indeed, much spiritual progress may accrue consequent upon the sincere human efforts of husband and wife to progress, but this does not mean that marriage is necessarily sacred. Spiritual progress is attendant upon sincere application to other avenues of human endeavor.
Avioliitto ei tosiasiallisesti ole myöskään verrattavissa siihen suhteeseen, joka Suuntaajalla on ihmiseen, eikä Kristus Mikaelin ja hänen ihmisveljiensä väliseen veljeyteen. Tällaiset suhteet eivät juuri miltään osin ole verrattavissa aviomiehen ja -vaimon väliseen liittoon. Ja on mitä valitettavinta, että nämä samat suhteet väärin käsittämällä ihminen on saanut aikaan niin paljon sekaannusta käsityksissään avioliiton asemasta.
Neither can marriage be truly compared to the relation of the Adjuster to man nor to the fraternity of Christ Michael and his human brethren. At scarcely any point are such relationships comparable to the association of husband and wife. And it is most unfortunate that the human misconception of these relationships has produced so much confusion as to the status of marriage.
On niin ikään valitettavaa, että jotkin kuolevaisryhmät ovat käsittäneet avioliiton sinetöityvän jumalallisen toimenpiteen kautta. Tällaiset uskomukset johtavat suoraa tietä sellaiseen käsitykseen, että aviosuhde olisi purkamaton, olivat olosuhteet tai sopimuspuolten toiveet minkälaatuiset hyvänsä. Mutta avioliiton purkautumisen tosiasia jo itsessään osoittaa, ettei Jumaluus ole mukaan liittyvänä osapuolena tällaisissa liitoissa. Jos Jumala kerran on liittänyt yhteen mitkä tahansa kaksi olevaista tai persoonaa, nämä pysyvät tällä tavoin yhdistyneinä niin kauan kunnes jumalallinen tahto määrää ne eroamaan. Mutta kun on kysymys avioliitosta, joka on ihmisen oma instituutio, kuka rohkenee ryhtyä tuomariksi sanoakseen, mitkä avioliitot ovat sellaisia liittoja, jotka universumin valvojat saattaisivat hyväksyä ja mitkä avioliitot taasen ovat luonteensa ja alkuperänsä puolesta puhtaasti ihmisperäisiä?
It is also unfortunate that certain groups of mortals have conceived of marriage as being consummated by divine action. Such beliefs lead directly to the concept of the indissolubility of the marital state regardless of the circumstances or wishes of the contracting parties. But the very fact of marriage dissolution itself indicates that Deity is not a conjoining party to such unions. If God has once joined any two things or persons together, they will remain thus joined until such a time as the divine will decrees their separation. But, regarding marriage, which is a human institution, who shall presume to sit in judgment, to say which marriages are unions that might be approved by the universe supervisors in contrast with those which are purely human in nature and origin?
Avioliiton ihanne on korkeuksien sfääreillä silti olemassa. Jokaisen paikallisjärjestelmän pääkaupungissa Jumalan Aineelliset Pojat ja Tyttäret ilmentävät aviositein ja jälkeläisten tuottamisen ja kasvattamisen tarkoituksin yhteen liittyneiden miehen ja naisen liiton korkeimpia ihanteita. Loppujen lopuksi siis ihanteellinen kuolevaisten välinen avioliitto onkin ihmisen kannalta pyhä.
Nevertheless, there is an ideal of marriage on the spheres on high. On the capital of each local system the Material Sons and Daughters of God do portray the height of the ideals of the union of man and woman in the bonds of marriage and for the purpose of procreating and rearing offspring. After all, the ideal mortal marriage is humanly sacred.
Avioliitto on aina ollut ja on edelleenkin ihmisen ajallista ihanteellisuutta edustava suurin unelma. Jos kohta tämä kaunis unelma harvoin kokonaisuudessaan toteutuu, se pysyy silti suurenmoisena ihanteena, joka iäti houkuttelee edistyvää ihmiskuntaa entistä lujempiin ponnistuksiin inhimillisen onnen saavuttamiseksi. Mutta nuorille miehille ja naisille olisi opetettava avioliiton todellisuudesta jotakin, jo ennen kuin heidät sysätään keskelle perhe-elämän keskinäisten suhteiden asettamia ankaria vaatimuksia. Nuorelle ihmiselle ominaista ihanteellisuutta olisi laimennettava karistamalla hänestä ainakin muutama niistä harhakuvitelmista, joita hänellä ennen avioliiton solmimista on.
Marriage always has been and still is man’s supreme dream of temporal ideality. Though this beautiful dream is seldom realized in its entirety, it endures as a glorious ideal, ever luring progressing mankind on to greater strivings for human happiness. But young men and women should be taught something of the realities of marriage before they are plunged into the exacting demands of the interassociations of family life; youthful idealization should be tempered with some degree of premarital disillusionment.
Nuoruudelle ominaista avioliiton ihannointia ei tulisi kuitenkaan lannistaa, sillä sellaiset haaveet ovat tulevaisuuden päämääränä olevan perhe-elämän hahmottelua. Sellainen suhtautuminen on sekä virikkeitä antavaa että hyödyllistä sillä edellytyksellä, että se ei johda piittaamattomuuteen avioliiton ja myöhemmin seuraavan perhe-elämän käytännöllisten ja arkipäiväisten vaatimusten tajuamista kohtaan.
The youthful idealization of marriage should not, however, be discouraged; such dreams are the visualization of the future goal of family life. This attitude is both stimulating and helpful providing it does not produce an insensitivity to the realization of the practical and commonplace requirements of marriage and subsequent family life.
Avioliiton ihanteet ovat viime aikoina astuneet aimo askeleen eteenpäin; joidenkin kansojen keskuudessa naisella on käytännöllisesti katsoen samat oikeudet kuin puolisollaan. Perheestä on, ainakin käsitteellisellä tasolla, tulossa jälkeläisten kasvattamiseen suuntautuva lojaali kumppanuussuhde, johon liittyy seksuaalinen uskollisuus. Muttei tämän uudemman avioliittoversionkaan tarvitsisi ottaa vapautta heilahtaa niin kauas äärimmäisyyteen, että se tuo mukanaan molemminpuolisen yksinoikeuden toisen osapuolen persoonallisuuteen ja yksilöllisyyteen. Avioliitto ei ole pelkkä yksilökeskeinen ihanne, vaan se on miehen ja naisen kehittyvä sosiaalinen kumppanuussuhde, joka on olemassa ja joka toimii nykyisten tapasääntöjen alaisena, tabujen rajoittamana sekä yhteiskunnan lakien ja säädösten voimassa pitämänä.
The ideals of marriage have made great progress in recent times; among some peoples woman enjoys practically equal rights with her consort. In concept, at least, the family is becoming a loyal partnership for rearing offspring, accompanied by sexual fidelity. But even this newer version of marriage need not presume to swing so far to the extreme as to confer mutual monopoly of all personality and individuality. Marriage is not just an individualistic ideal; it is the evolving social partnership of a man and a woman, existing and functioning under the current mores, restricted by the taboos, and enforced by the laws and regulations of society.
Kahdennenkymmenennen vuosisadan avioliitot ovat entisaikojen avioliittoihin verrattuina korkeatasoisia siitäkin huolimatta, että koti-instituutiota juuri nyt ankarasti koetellaankin. Tämä johtuu niistä ongelmista, jotka suin päin tapahtunut naisten vapauksien lisääminen on yhtäkkiä sysännyt sosiaalisen organisaation kannettaviksi, oikeuksien, jotka häneltä varsin pitkään evättiin, koska menneiden sukupolvien tapasääntöjen kehitys oli perin vitkaista.
Twentieth-century marriages stand high in comparison with those of past ages, notwithstanding that the home institution is now undergoing a serious testing because of the problems so suddenly thrust upon the social organization by the precipitate augmentation of woman’s liberties, rights so long denied her in the tardy evolution of the mores of past generations.
[Esittänyt Urantialle sijoitettu serafien päällikkö.]
[Presented by the Chief of Seraphim stationed on Urantia.]