Urantiakirja.fi

Ladataan…

Urantiakirja.fi

Rekisteröidy
Siirry lukutekstiin

Urantia-kirja

Luku 35 Jumalan paikallisuniversumipojat

Jumalan paikallisuniversumipojat

EDELLÄ esitellyt Jumalan Pojat ovat peräisin Paratiisista. He ovat universaalisten toimipiirien jumalallisten Hallitsijoiden jälkeläisiä. Poikien ensimmäisen Paratiisi-yhteisön, Luoja-Poikien, edustajia Nebadonissa on vain yksi: Mikael, universumin isä ja hallitsija. Poikien toisen Paratiisi-yhteisön, Avonaalien eli Hallinnollisten Poikien, edustajia Nebadonissa on täysi kiintiöllinen: 1 062. Ja nämä ”vähäisemmät Kristukset” ovat aivan yhtä aikaansaavia ja kaikkivoipaisia planetaarisissa lahjoittautumisissaan kuin oli Urantialla toiminut Luoja- ja Mestari-Poika. Koska kolmas yhteisö polveutuu Kolminaisuudesta, sitä ei rekisteröidä paikallisuniversumissa, mutta arvioin Kolminaisuuden Opettaja-Poikia olevan Nebadonissa viidentoista- ja kahdenkymmenentuhannen välillä, johon lukuun eivät sisälly kirjoissa olevat 9 642 luotujen kolminaistamaa avustajaa. Nämä Paratiisin Daynaalit eivät ole sen paremmin tuomareita kuin hallintoviranomaisiakaan; he ovat superopettajia.
Kohta tämän jälkeen tarkasteltavat Poikien tyypit ovat alkuisin paikallisuniversumista; he ovat Paratiisin Luoja-Pojan jälkeläistö erilaisista yhdistymistä häntä täydentävän Universumin Äiti-Hengen kanssa. Näissä kertomuksissa mainitaan paikallisuniversumin poikien seuraavat luokat:
1. Melkisedek-Pojat.
2. Vorondadek-Pojat.
3. Lanonandek-Pojat.
4. Elämänkantaja-Pojat.
Kolmiyhteinen Paratiisin-Jumaluus toimii kolmen Poikien luokan luomiseksi: Mikaelien, Avonaalien ja Daynaalien. Paikallisuniversumin kaksinainen Jumaluus – Poika ja Henki – toimii niin ikään kolmen ylevän Poikien luokan luomiseksi: Melkisedekien, Vorondadekien ja Lanonandekien; ja saatettuaan päätökseen tämän kolminkertaisen julkituonnin he toimivat yhdessä Seitsenkertaisen Jumalan seuraavan tason kanssa Elämänkantajien monitaitoisen yhteisön aikaansaamiseksi. Nämä olennot luokitellaan taivaasta laskeutuviin Jumalan Poikiin kuuluviksi, mutta he ovat ainoalaatuinen ja omaperäinen universumin elollisuuden muoto. Heitä tarkastelemme koko seuraavan luvun pituudelta.

1. Isä-Melkisedek

Sen jälkeen kun henkilökohtaisiksi apulaisiksi tarkoitetut olennot, kuten Kirkas Aamutähti ja muut hallinnon persoonallisuudet, on saatettu olevaisiksi asianomaista universumia koskevan jumalallisen tarkoituksen ja luomissuunnitelmien mukaisesti, Luoja-Pojan ja Luovan Hengen, Äärettömän Hengen Paikallisuniversumityttären, kesken ilmenee uudenlainen luova liitto. Tämän luovan kumppanuuden tuloksena oleva jälkeläispersoonallisuus on alkuperäinen Melkisedek, Isä-Melkisedek, se ainutlaatuinen olento, joka toimii sittemmin yhdessä Luoja-Pojan ja Luovan Hengen kanssa saattaakseen olevaiseksi koko sen ryhmän, joka kantaa samaa nimeä.
Nebadonin universumissa Isä-Melkisedek toimii Kirkkaan Aamutähden ensimmäisenä toimeenpanevana työtoverina. Gabriel työskentelee enemmänkin universumin toimintalinjojen, Melkisedek puolestaan käytännön menettelytapojen parissa. Gabriel johtaa Nebadonin pysyviä oikeusistuimia ja neuvostoja, Melkisedek sen sijaan johtaa erityisiä, ylimääräisiä ja hätätilakomissioita ja neuvoa-antavia elimiä. Gabriel ja Isä-Melkisedek eivät ole koskaan samanaikaisesti poissa Salvingtonista, sillä Gabrielin poissa ollessa Isä-Melkisedek toimii Nebadonin toimeenpanopäällikkönä.
Luoja-Poika ja Luova Henki loivat yhdessä Isä-Melkisedekin kanssa oman universumimme Melkisedekit yhden standardiajanlaskun mukaisen tuhatvuotisjakson kuluessa. Koska Melkisedekit ovat Poikien luokka, jonka tasa-arvoisena luojana toimi yksi heidän omaan joukkoonsa kuuluva, he ovat muodostukseltaan osaksi itsesyntyisiä, ja heillä on sen vuoksi tilaisuus panna toimeen verratonta tyyppiä oleva itsehallinto. He valitsevat määräajoin oman hallinnollisen päällikkönsä standardiajanlaskun mukaan seitsenvuotiseksi virkakaudeksi, ja he toimivat muutoinkin itseään säätelevänä yhteisönä, vaikka alkuperäinen Melkisedek tiettyjä luontaisia kanssavanhemman valtaoikeuksia käyttääkin. Aika ajoin tämä Isä-Melkisedek nimittää joitakuita omaan luokkaansa kuuluvia yksilöitä toimimaan erityisinä midsoniittisiin maailmoihin osoitettuina Elämänkantajina. Nämä maailmat edustavat sellaista asuttujen planeettojen tyyppiä, jota ei ole tähän mennessä Urantialla paljastettu.
Melkisedekit eivät toimi kovinkaan laajasti paikallisuniversumin ulkopuolella, paitsi silloin kun heitä kutsutaan todistajiksi asioissa, jotka ovat superuniversumin oikeusistuinten ratkaistavina, ja kun heitä nimitetään erityisiksi suurlähettiläiksi, niin kuin heitä joskus nimitetään edustamaan jotakin universumia saman superuniversumin toisessa universumissa. Kunkin universumin alkuperäisellä eli esikois-Melkisedekillä on aina vapaus matkustaa naapuriuniversumeihin tai Paratiisiin, silloin kun hän suorittaa tehtäviä, joissa on kysymys hänen luokkansa intresseistä ja velvollisuuksista.

2. Melkisedek-Pojat

Melkisedekit ovat ensimmäinen sellainen jumalallisten Poikien luokka, jotka tulevat niin lähelle alempana olevaa luodun elollisuuden tasoa, että he kykenevät toimimaan suoraan palvelutyössä, jota harjoitetaan kuolevaisten ylevöittämiseksi, ja he kykenevät palvelemaan evolutionaarisia ihmissukukuntia ilman, että heidän on välttämättä ruumiillistuttava. Nämä Pojat ovat luonnostaan puolivälissä suurenmoista persoonallisuuksien taivaastalaskeutumista, sillä alkuperänsä puolesta he ovat jokseenkin puolimatkassa korkeimman Jumalallisuuden ja alimman tahdolla varustettuja luotuja edustavan elollisuuden välillä. Näin heistä tulee luonnollisia välittäjiä toisaalta elollisen olemassaolon korkeampien ja jumalallisten tasojen ja toisaalta evolutionaaristen maailmojen alempien, jopa aineellisten, elollismuotojen välillä. Serafiyhteisöt, enkelit, työskentelevät mielellään Melkisedekien kanssa. Itse asiassa kaikenmuotoista älyllistä elämää edustavat olennot tuntevat nämä Pojat ymmärtäväisinä ystävinä, myötätuntoisina opettajina ja viisaina neuvonantajina.
Melkisedekit ovat itsehallinnollinen olentoluokka. Tämän ainutlaatuisen ryhmän myötä kohtaamme ensimmäisen paikallisuniversumin olentojen taholta tulevan yrityksen itsemääräämiseen, ja näemme korkeinta tyyppiä edustavan aidon itsehallinnon. Ryhmänsä hallintoa sekä kotiplaneettansa ja siihen liittyvien kuuden sfäärin ja niiden lisämaailmojen hallintoa varten nämä Pojat organisoivat oman koneistonsa. Ja tässä yhteydessä olisi kirjattava, etteivät he ole koskaan käyttäneet väärin etuoikeuksiaan. Koko Orvontonin superuniversumissa nämä Melkisedek-Pojat eivät ole kertaakaan pettäneet heille osoitettua luottamusta. He ovat universumin jokaisen itsehallintoa tavoittelevan olentoryhmän toivo. He ovat itsehallinnon esikuva ja itsehallinnon opettajia kaikille Nebadonin sfääreille. Älyllisten olentojen kaikki luokat – ylemmät ylhäältä ja alaiset alhaalta – ylistävät varauksettomasti Melkisedekien hallintoa.
Poikien Melkisedek-luokalla on suuren perheen vanhimman pojan asema ja vastuu. Pääosaltaan heidän työnsä on säännönmukaista ja jossain määrin rutiininomaista, mutta siinä on paljon sellaista, mikä on vapaaehtoista ja jonka he ovat kokonaan itse itselleen sälyttäneet. Valtaosa Salvingtonissa ajoittain kokoontuvista erityiskokouksista kutsutaan koolle Melkisedekien esityksestä. Omasta aloitteestaan nämä Pojat partioivat omaa synnyinuniversumiaan. He ylläpitävät universumin tiedonkeruuseen omistautuvaa riippumatonta organisaatiota ja laativat aikajaksottaisia raportteja Luoja-Pojalle kaikesta siitä informaatiosta riippumatta, joka tulee universumipäämajaan toimipiirin rutiinihallinnosta huolehtivien säännönmukaisten elinten toimesta. He ovat luontaisesti ennakkoluulottomia tarkkailijoita; he nauttivat älyllisten olentojen kaikkien luokkien täyttä luottamusta.
Melkisedekit toimivat maailmojen paikasta toiseen siirtyvinä ja neuvoa-antavina valitustuomioistuimina. Nämä Universumin Pojat menevät maailmoihin pieninä ryhminä palvelemaan neuvoa-antavina komissioina, ottamaan vastaan valaehtoisia todistuksia, kuulemaan ehdotuksia ja toimimaan neuvojina. Näin he auttavat sovittamaan niitä merkittävämpiä vaikeuksia ja ratkaisemaan niitä vakavia erimielisyyksiä, joita evolutionaaristen toimipiirien asioissa aika ajoin esiintyy.
Nämä universumin vanhimmat Pojat ovat Kirkkaan Aamutähden pääavustajia pantaessa täytäntöön Luoja-Pojan määräyksiä. Melkisedekin mennessä Gabrielin nimissä johonkin kaukaiseen maailmaan hänet voidaan tuota nimenomaista tehtävää varten valtuuttaa toimimaan lähettäjänsä sijaisena, ja siinä tapauksessa hän ilmestyy tehtävän kohdeplaneetalle Kirkkaan Aamutähden täysin valtuuksin. Näin tapahtuu varsinkin sfääreillä, joille ei kyseisen maailman luotujen hahmoisena ole vielä ilmestynyt jotakuta korkeampaa Poikaa.
Siirtyessään lahjoittautumista merkitsevään elämänvaiheeseen, joka tapahtuu evolutionaarisessa maailmassa, Luoja-Poika menee sinne yksin. Mutta kun joku hänen paratiisillisista veljistään, Avonaali-Poika, astuu lahjoittautumisvaiheeseen, hänellä on seurassaan luvultaan kaksitoista Melkisedek-tukijaa, jotka varsin tehokkaasti myötävaikuttavat lahjoittautumistehtävän onnistumiseen. He tukevat Paratiisin Avonaaleja myös näiden asuttuihin maailmoihin suuntautuvilla hallinnollisilla tehtäväkäynneillä. Näissä tehtävissä toimiessaan Melkisedekit ovat ihmissilmin nähtäviä, siinä tapauksessa että myös Avonaali-Poika on ilmestynyt näkyvässä hahmossa.
Ei ole olemassa sellaista planeetan hengellisten tarpeiden vaihetta, josta he eivät pitäisi huolta. He ovat niitä opettajia, jotka niin usein onnistuvat saamaan kokonaisia, pitkälle ehtineen elämänmuodon omaavia maailmoja tuntemaan lopullisesti ja täysimääräisesti Luoja-Pojan ja hänen Paratiisin-Isänsä.
Melkisedekien viisaus on jokseenkin täydellistä, mutta arvostelukykynsä osalta he eivät ole erehtymättömiä. Ollessaan erillään muista ja ollessaan suorittamassa planetaarisia tehtäviä he ovat joskus vähäisemmissä asioissa erehtyneet, toisin sanoen he ovat päättäneet tehdä jotakin, jota heidän valvojansa eivät sittemmin hyväksyneetkään. Tällainen arviointivirhe tekee Melkisedekistä tilapäisesti palveluskelvottoman aina siihen asti, kunnes hän menee Salvingtoniin ja saa kahdenkeskisessä tapaamisessa Luoja-Pojan kanssa opastusta, joka puhdistaa hänet kokonaan hänen ja hänen tovereidensa välillä erimielisyyttä aiheuttaneesta epäharmoniasta. Ja sitten, ojennuslevon jälkeen, seuraa kolmantena päivänä uusi virkaanasettaminen. Mutta tällaisia Melkisedekien toiminnassa ilmenneitä vähäisiä harha-askelia on Nebadonissa esiintynyt varsin harvoin.
Nämä Pojat eivät ole enentyvä yhteisö; heidän lukumääränsä on muuttumaton, mutta on eri paikallisuniversumeissa erisuuruinen. Nebadonissa olevan päämajaplaneettansa kirjoihin merkitty Melkisedekien luku on yli kymmenen miljoonaa.

3. Melkisedekien maailmat

Melkisedekit pitävät hallussaan omaa maailmaansa, joka on lähellä universumin päämajaa, Salvingtonia. Tämä sfääri, jonka nimi on Melkisedek, on Salvingtonin seitsemästäkymmenestä primaarisfääristä koostuvan kehän ohjausmaailma. Kutakin primaarisfääriä ympäröi kuusi erityistoiminnoille omistettua lisäsfääriä. Näistä ihastusta herättävistä sfääreistä – seitsemänkymmentä primaarista ja 420 lisäsfääriä – puhutaan usein Melkisedekien yliopistona. Kaikista Nebadonin konstellaatioista tulevat ylösnousemuskuolevaiset suorittavat Salvingtonin asukkaan asemaa hankkiessaan koulutusjakson jokaisella näistä 490 maailmasta. Mutta taivasmatkalaisten opetus on vain yksi Salvingtonin arkkitehtonisten sfäärien sikermässä käynnissä olevien moninaisten toimintojen osa-alue.
Salvingtonin kehän 490 sfääriä jakaantuvat kymmeneen ryhmään, joista jokaiseen kuuluu seitsemän primaarista ja neljäkymmentäkaksi lisäsfääriä. Jokainen näistä ryhmistä on universumin jonkin suuremman elollisyhteisön yleisvalvonnassa. Ensimmäinen ryhmä, johon kuuluvat ohjausmaailma ja ympäröivän planeettakulkueen seuraavat kuusi primaarisfääriä, on Melkisedekien valvonnassa. Nämä Melkisedekien maailmat ovat:
1. Ohjausmaailma – Melkisedek-Poikien kotimaailma.
2. Fyysistä elämää käsittelevien koulujen ja elämän energioita käsittelevien laboratorioiden maailma.
3. Morontiaelämän maailma.
4. Alkuvaiheisen henkielämän sfääri.
5. Keskivaiheisen henkielämän sfääri.
6. Edistyvän henkielämän sfääri.
7. Rinnasteisen ja korkeimman itsetiedostuksen alue.
Kunkin tällaisen Melkisedek-sfäärin kuusi lisämaailmaa on omistettu toiminnoille, jotka liittyvät näihin maailmoihin kytkeytyvän primaarisfäärin työhön.
Ohjausmaailma, Melkisedek-sfääri, on kaikkien niiden olentojen yhteinen kohtaamispaikka, jotka ovat mukana kouluttamassa ja hengellistämässä ajallisuudesta ja avaruudesta tulevia ylösnousemuskuolevaisia. Taivasmatkalaiselle tämä maailma on ehkä koko Nebadonin mielenkiintoisin paikka. Kaikkien konstellaationsa koulutuksesta valmistuvien evolutionaaristen kuolevaisten on määrä laskeutua Melkisedekille, jossa heidät perehdytetään Salvingtonin koulutusjärjestelmän tiedonaloihin ja henkisen etenemisen ohjelmaan. Ja milloinkaan et ole unohtava reaktioitasi tässä ainutlaatuisessa maailmassa viettämääsi ensimmäiseen elinpäivään, et edes saavutettuasi Paratiisin-määränpääsi.
Ylösnousemuskuolevaiset asuvat Melkisedekin maailmassa harjoittaessaan opintojaan kuudella ympäröivällä erityisopetusplaneetalla. Ja tätä samaa menetelmää noudatetaan koko sen ajan, jonka he oleskelevat seitsemässäkymmenessä kulttuurimaailmassa, Salvingtonin kehän primaarisfääreillä.
Melkisedekin sfäärin kuudessa lisämaailmassa asuvien lukuisten olentojen aika kuluu moniin erilaisiin toimintoihin, mutta kysymyksen ollessa ylösnousemuskuolevaisista, nämä satelliitit pyhitetään seuraaville opiskelun erityisaloille:
1. Sfääri numero yksi omistautuu ylösnousemuskuolevaisten alkuvaiheisen, planeetalla eletyn elämän tarkasteluun. Tämä tehtävä suoritetaan luokissa, jotka koostuvat jostakin tietystä maailmasta kotoisin olevista kuolevaisista. Urantialta tulevat harjoittavat tällaista kokemusten jälkitarkastelua yhdessä.
2. Sfäärin numero kaksi erityistehtävä koostuu samankaltaisesta jälkitarkastelusta, joka kohdistuu paikallisjärjestelmän päämajan primaarisatelliittia ympäröivissä mansiomaailmoissa läpikäytyihin kokemuksiin.
3. Tällä sfäärillä suoritettavat tarkastelut liittyvät oleskeluun paikallisjärjestelmän pääkaupunkisfäärillä ja sisältävät järjestelmäpäämajan sfäärisikermän jäljellä olevien arkkitehtonisten maailmojen toiminnat.
4. Neljännellä sfäärillä luodaan katsaus konstellaation seitsemässäkymmenessä lisämaailmassa ja niiden liitännäissfääreillä saatuihin kokemuksiin.
5. Viidennellä sfäärillä suoritetaan jälkitarkastelu taivasmatkalaisten oleskelusta konstellaation päämajamaailmassa.
6. Sfäärillä numero kuusi vietettävä aika omistetaan siihen, että koetetaan suhteuttaa mainitut viisi ajanjaksoa ja päästä tällä keinoin kokemusten koordinoitumiseen valmisteluna sille, että ollaan astumassa universumikoulutukseen kuuluviin Melkisedekien alkeiskouluihin.
Universumihallinnon ja hengellisen viisauden koulut sijaitsevat Melkisedekien kotimaailmassa. Siellä ovat myös koulut, joissa käsitellään jotakin yhtä tutkimusalaa, kuten energiaa, ainetta, organisaatiota, viestintää, arkistoja, etiikkaa ja luotujen olentojen olemassaolon vertailevaa tutkimusta.
Hengellisyyden Melkisedek-korkeakoulussa kaikki Jumalan Poikien luokat – jopa Paratiisin-luokat – työskentelevät yhdessä Melkisedek- ja serafiopettajien kanssa niiden joukkojen kouluttamisessa, jotka lähtevät kohtalon evankelistoiksi julistamaan hengellistä vapautta ja Jumalan poikautta universumin kaukaisimpiinkin maailmoihin. Tämä Melkisedekien yliopiston erityiskoulu on muilta suljettu universumi-instituutio; sinne ei oteta vierailevia opiskelijoita avaruuden muilta alueilta.
Korkeinta universumihallinnon oppikurssia Melkisedekit pitävät kotimaailmassaan. Tätä Korkean Etiikan Laitosta johtaa alkuperäinen Isä-Melkisedek. Juuri näihin kouluihin eri universumit lähettävät vaihto-oppilaita. Vaikka Nebadonin nuori universumi onkin matalalla asteikossa, jossa universumeja verrataan niiden saavuttaman hengellisyyden tason ja korkean eettisen kehityksen osalta toisiinsa, hallinnolliset vaikeutemme ovat kuitenkin muuttaneet koko universumin – muiden lähistöllä olevien luomakuntien kannalta – sellaiseksi valtavaksi klinikaksi, että Melkisedekien korkeakoulut ovat täpötäynnä muilta alueilta tulevia opiskelijavieraita ja tarkkailijoita. Paikallisten ilmoittautuneiden suunnattoman ryhmän lisäksi Melkisedekien kouluissa on läsnä aina yli satatuhatta opiskelijavierasta, sillä Nebadonin Melkisedekien yhteisö on kuuluisa koko Splandonin piirissä.

4. Melkisedekien erityistyö

Melkisedekien toimintojen eräs pitkälle erikoistunut haara liittyy ylösnousemuskuolevaisten edistyvän morontiavaiheen valvontaan. Kärsivälliset ja viisaat serafihoivaajat antavat suuren osan tästä koulutuksesta, ja heitä avustavat ne kuolevaiset, jotka ovat nousseet suhteellisesti korkeammille tasoille siinä, mitä universumin puitteissa on määrä saavuttaa. Mutta Melkisedekit valvovat yhdessä Kolminaisuuden Opettaja-Poikien kanssa kaikkea tätä opetustyötä.
Vaikka Melkisedekien yhteisöt pääasiassa omistautuvat hoitamaan paikallisuniversumin valtavaa opetusjärjestelmää ja kokemuksellista koulutusjärjestelmää, ne toimivat lisäksi ainutkertaisissa tehtävissä ja epätavallisissa olosuhteissa. Kehittyvässä universumissa, joka lopulta on käsittävä osapuilleen kymmenen miljoonaa asuttua maailmaa, tapahtuu pakostakin monia tavallisuudesta poikkeavia asioita, ja Melkisedekit toimivat juuri tällaisissa poikkeustilanteissa. Konstellaationne päämajassa Edentiassa heidät tunnetaan Hätätilapoikina. He ovat aina valmiina palvelemaan kaikissa pulmatilanteissa – olivatpa nämä fyysisiä, älyperäisiä tai hengellisiä – sattuipa sellainen planeetalla, järjestelmässä, konstellaatiossa tai universumissa. Milloin ja missä tahansa vain tarvitaan erityisapua, sieltä ja silloin tapaat yhden tai useamman Melkisedek-Pojan.
Kun Luoja-Pojan suunnitelman jokin yksityiskohta uhkaa epäonnistua, joku Melkisedekeistä lähtee heti antamaan apua. Mutta ei heitä usein kutsuta toimintaan sellaisen synnillisen kapinan keskelle, jollainen riehui Sataniassa.
Kaikissa tahdollisten luotujen asuttamissa maailmoissa Melkisedekit toimivat ensimmäisinä kaikissa hätätapauksissa, olivatpa ne luonteeltaan millaisia tahansa. Joskus he toimivat väliaikaisina holhoojina tottelemattomilla planeetoilla ja palvelevat suoritustilaan joutuneen planeettahallituksen konkurssipesän hoitajina. Planetaarisessa kriisissä nämä Melkisedek-Pojat palvelevat monessa ainutlaatuisessa ominaisuudessa. Tällaisen Pojan on helppo tehdä itsensä kuolevaisille olennoille näkyväksi, ja joskus joku tähän yhteisöön kuuluva on jopa ruumiillistunut kuolevaisen lihallisessa hahmossa. Nebadonissa Melkisedek on toiminut seitsemän kertaa evolutionaarisessa maailmassa kuolevaisen olennon lihallisessa hahmossa, ja lukuisissa tapauksissa nämä Pojat ovat ilmaantuneet universumin luotujen johonkin muuhun luokkaan kuuluvan hahmossa. He ovat toden totta monipuolisia ja vapaaehtoisia hätätilapalvelijoita universumin älyllisten olentojen kaikille luokille ja kaikille maailmoille ja maailmojen muodostamille järjestelmille.
Melkisedek, joka eli Urantialla Abrahamin aikana, tunnettiin paikallisesti Saalemin ruhtinaana siksi, että hän johti pientä totuudenetsijöiden siirtokuntaa, joka asusti Saalemiksi kutsutulla paikkakunnalla. Hän tarjoutui ruumiillistumaan kuolevaisen olennon lihallisessa hahmossa, ja niin hän planeetan väliaikaisten pesänhoitaja-Melkisedekien suostumuksen saatuaan sitten tekikin. Nämä pelkäsivät elämän valon sammuvan tuona tihenevän hengellisen pimeyden aikakautena. Ja niin hän vaali oman aikansa totuutta ja siirsi sen turvallisesti eteenpäin Abrahamille ja tämän kumppaneille.

5. Vorondadek-Pojat

Henkilökohtaisten apulaisten ja monitaitoisten Melkisedekien ensimmäisen ryhmän luotuaan Luoja-Poika ja paikallisuniversumin Luova Henki suunnittelivat ja saattoivat olevaiseksi toisen suuren ja moninaisen universumin poikien luokan: Vorondadekit. Heidät tunnetaan yleisemmin Konstellaation-Isinä, koska kaikissa paikallisuniversumeissa on tähän yhteisöön kuuluva Poika poikkeuksetta jokaisen konstellaation hallituksen johdossa.
Kussakin paikallisuniversumissa olevien Vorondadekien määrä vaihtelee; kirjoihin merkitty lukumäärä Nebadonissa on täsmälleen miljoona. Vertaistensa, Melkisedekien, tavoin näilläkään Pojilla ei ole lisääntymiskykyä. Ei ole olemassa mitään tunnettua menetelmää, jolla he voisivat lisätä määräänsä.
Puheena olevat Pojat ovat monissa suhteissa itsehallinnollinen yhteisö; yksilöinä ja ryhminä, jopa kokonaisuutena, he ovat suurelta osin itsemäärääviä, paljolti samoin kuin Melkisedekit, mutta Vorondadekien toiminta ei ole yhtä laaja-alaista. He eivät ole Melkisedek-veljiensä veroisia näiden loistavassa monipuolisuudessa, mutta hallitsijoina ja kaukokatseisina hallintomiehinä he ovat jopa näitä luotettavampia ja tehokkaampia. Hallinnon osalta he eivät myöskään ole täysin alaistensa, Järjestelmänhallitsijoina toimivien Lanonandekien, vertaisia, mutta he voittavat kaikki universumipoikien luokat tavoitteen muuttumattomuudessa ja arvostelukyvyn jumalallisuudessa.
Vaikka tämän luokan Poikien päätökset ja ratkaisut ovatkin aina jumalallisten poikien hengen mukaisia ja sopusoinnussa Luoja-Pojan toimintaperiaatteiden kanssa, on heitä erehdyksensä johdosta kuitenkin haastettu Luoja-Pojan luokse, ja jonkin toimintatavan yksityiskohdan osalta heidän päätöksiään on joskus kumottu, kun asiassa on vedottu universumin korkeampiin oikeusistuimiin. Mutta harvoinpa nämä Pojat lankeavat erehdykseen, eivätkä he ole koskaan ryhtyneet kapinaan; Nebadonin koko historian aikana ei yhdenkään Vorondadekin ole koskaan havaittu uhmanneen universumin hallitusta.
Vorondadekien paikallisuniversumeissa suorittama palvelu on laajamittaista ja monipuolista. He toimivat muihin universumeihin lähetettyinä suurlähettiläinä sekä konsuleina, jotka edustavat konstellaatioita omassa synnyinuniversumissaan. Kaikista paikallisuniversumin poikien yhteisöistä juuri he ovat niitä, joille useimmin uskotaan täydet hallitsijan valtuudet käytettäviksi kriittisissä universumitilanteissa.
Maailmoissa, jotka on erotettu hengelliseen pimeyteen, sfääreillä, joita on kapinan ja lankeemuksen takia kohdannut planetaarinen eristäminen, on tavallisesti läsnä Vorondadek-tarkkailija odotettaessa normaalistatuksen palauttamista. Tietyissä hätätapauksissa tämä Kaikkein Korkein tarkkailija voisi harjoittaa ehdotonta ja mielensä mukaista valtaa jokaista tuolle planeetalle määrättyä taivaallista olentoa kohtaan. Salvingtonin kirjoihin on merkitty, että Vorondadekit ovat joskus käyttäneetkin tällaista valtaa noiden planeettojen Kaikkein Korkeimpien sijaishallitsijoiden ominaisuudessa. Ja näin on tapahtunut myös sellaisten asuttujen maailmojen kohdalla, jotka säästyivät kapinalta.
Usein kahdentoista tai useamman Vorondadek-Pojan ryhmä istuu oikeutta korkeana valitus- ja vetoomustuomioistuimena käsittelemässä erityistapauksia, joissa on kysymys jonkin planeetan tai järjestelmän statuksesta. Mutta laajemmassa mitassa heidän työnsä liittyy luontaisesti konstellaatiohallituksille kuuluviin lainsäädännällisiin toimiin. Kaikkien näiden palvelustensa tuloksena Vorondadek-Pojista on tullut paikallisuniversumien historioitsijoita; he tuntevat omakohtaisesti kaikki asuttujen maailmojen poliittiset kamppailut ja sosiaaliset mullistukset.

6. Konstellaation-Isät

Vähintään kolme Vorondadekia nimitetään hallitsijoiksi kuhunkin paikallisuniversumin sadasta konstellaatiosta. Nämä Pojat valitsee Luoja-Poika, ja Gabriel valtuuttaa heidät konstellaatioiden Kaikkein Korkeimmiksi palvelemaan kymmenen vuosituhatta – 10 000 standardivuotta eli noin 50 000 Urantian vuotta. Hallitsevalla Kaikkein Korkeimmalla, Konstellaation-Isällä, on kaksi työtoveria: vanhempi ja nuorempi. Jokaisen hallituksenvaihdoksen yhteydessä vanhemmasta työtoverista tulee hallituksen päämies, nuorempi jäsen ottaa vastuulleen vanhemman velvollisuudet, kun taas Salvingtonin maailmoissa asuvat palvelusmääräystä vailla olevat Vorondadekit nimeävät joukostaan yhden ehdokkaan valittavaksi kantamaan nuoremman työtoverin vastuut. Tällä tavoin jokainen Kaikkein Korkeimmista hallitsijoista palvelee voimassa olevan toimintaperiaatteen mukaan konstellaation päämajassa kolme kymmentuhatvuotisjaksoa eli noin 150 000 Urantian vuotta.
Satalukuisesta Konstellaation-Isien joukosta, konstellaatiohallitusten varsinaisista johtavista päälliköistä, muodostuu Luoja-Pojan korkein neuvoa-antava kabinetti. Tällä neuvostolla on tavan takaa istunto universumipäämajassa, ja siellä käytävien keskustelujen ala ja laajuus eivät tunne rajoituksia, mutta pääasiassa siellä käsitellään konstellaatioiden hyvinvointia ja koko paikallisuniversumin hallinnon yhtenäistämistä.
Kun Konstellaation-Isä on hoitamassa velvollisuuksiaan universumipäämajassa, niin kuin hän tavan takaa on, vanhemmasta työtoverista tulee konstellaation asioiden väliaikainen johtaja. Vanhemman hallituskumppanin normaali tehtävä on hengellisten asioiden valvonta, kun taas nuorempi työtoveri työskentelee henkilökohtaisesti konstellaation fyysisen hyvinvoinnin hyväksi. Minkään merkittävämmän toimenpiteen toteuttamiseen ei konstellaatiossa koskaan ryhdytä, elleivät kaikki kolme Kaikkein Korkeinta ole yksimielisiä sen toimeenpanon kaikista yksityiskohdista.
Koko henkisen tiedonkeruun ja viestityskanavien koneisto on konstellaation Kaikkein Korkeimpien käytettävissä. Heillä on täydellinen yhteys ylempiinsä Salvingtonissa kuten myös välittömiin alaisiinsa, paikallisjärjestelmien hallitsijoihin. He kokoontuvat aika ajoin neuvonpitoon näiden Järjestelmänhallitsijoiden kanssa pohtiakseen konstellaation tilaa.
Kaikkein Korkeimmat keräävät ympärilleen neuvonantajajoukon, jonka määrä ja jäsenet ajoittain vaihtuvat sen mukaan, mitä erilaisia ryhmiä konstellaatiopäämajassa on läsnä, ja myös sen mukaan, miten paikalliset vaatimukset vaihtelevat. Suuren paineen aikoina he saattavat pyytää ja heille lähetetään nopeasti lisää Vorondadek-luokan Poikia antamaan apua hallintotyössä. Konstellaatiotanne, Norlatiadekia, hallinnoi nykyisellään kaksitoista Vorondadek-Poikaa.

7. Vorondadekien maailmat

Salvingtonia ympäröivien seitsemänkymmenen primaarisfäärin muodostamassa kehässä oleva toinen seitsenmaailmainen ryhmä käsittää Vorondadekien planeetat. Jokainen näistä sfääreistä kuusine sitä kiertävine satelliitteineen on pyhitetty Vorondadekien toiminnan jollekin erityisalueelle. Näissä neljässäkymmenessäyhdeksässä maailmassa ylösnousemuskuolevaiset saavat opetukseensa kuuluvaa huipputietoa universumin lainsäädännästä.
Konstellaatioiden päämajamaailmoissa toimiessaan ylösnousemuskuolevaiset ovat tarkkailleet lakiasäätäviä kokouksia, mutta täällä, näissä Vorondadek-maailmoissa, he osallistuvat vanhempien Vorondadekien ohjauksessa paikallisuniversumin varsinaiseen yleislainsäädäntään. Tällaisten lainsäädäntätoimien on tarkoitus koordinoida sadan konstellaation autonomisten lakiasäätävien kokousten toisistaan poikkeavat kannanmäärittelyt. Vorondadekien kouluissa saatavaa opetusta ei ylitetä edes Uversassa. Tämä koulutus on asteittain etenevää. Se ulottuu ensimmäiseltä sfääriltä kaikille kuudelle satelliitille niillä tehtävine täydentävine töineen ja sieltä edelleen jäljellä olevien kuuden primaarisfäärin läpi niihin liittyvine satelliittiryhmineen.
Ylösnousemuspyhiinvaeltajat tutustutetaan näissä opiskelun ja käytännön työn maailmoissa lukuisiin uusiin toimintoihin. Meitä ei ole kielletty paljastamasta näitä uusia pyrintöjä, joista ette osaa edes uneksia, mutta meidän on luovuttava toivosta, että kykenisimme kuvailemaan näitä hankkeita kuolevaisten olentojen aineelliselle mielelle. Meiltä puuttuu sanat näihin vertaansa vailla oleviin toimintoihin sisältyvien merkitysten välittämiseen. Eikä ole olemassa mitään vastaavankaltaisia ihmisten toimia, joita voitaisiin käyttää havainnollistamaan näitä ylösnousemuskuolevaisten uusia askareita heidän harjoittaessaan opintojaan näissä neljässäkymmenessäyhdeksässä maailmassa. Ja monet muut toiminnot, jotka eivät kuulu ylösnousemusjärjestelmään, keskittyvät näihin Salvingtonin kehän Vorondadek-maailmoihin.

8. Lanonandek-Pojat

Vorondadekien luomisen jälkeen Luoja-Poika ja Universumin Äiti-Henki yhdistyvät saattaakseen olevaisuuteen universumin poikien kolmannen luokan: Lanonandekit. Vaikka nämä ahkeroivatkin moninaisten järjestelmähallintoihin liittyvien tehtävien parissa, heidät tunnetaan parhaiten Järjestelmäin Hallitsijoina, paikallisjärjestelmien hallitsijoina, ja Planeettaprinsseinä, asuttujen maailmojen hallinnollisina päällikköinä.
Koska nämä olennot ovat myöhempi ja – jumalallisuuden tasoja ajatellen – alempi luotujen poikien luokka, heiltä edellytettiin tiettyjen koulutuskurssien suorittamista Melkisedekien maailmoissa valmistukseksi myöhemmin seuraavaan palvelukseen. He olivat Melkisedekien yliopiston ensimmäiset oppilaat, ja heidän Melkisedek-opettajansa ja -kuulustelijansa luokittelivat heidät ja antoivat heille todistuksen itse kunkin kyvykkyyden, persoonallisuuden ja saavutusten mukaan.
Olemassaolonsa alussa Nebadonin universumilla oli täsmälleen kaksitoista miljoonaa Lanonandekia, ja Melkisedekien sfäärin läpikäytyään heidät jaoteltiin loppukokeissa kolmeen luokkaan:
1. Ensiasteiset Lanonandekit. Korkeimpaan arvoasteeseen kuului 709 841 yksilöä. Kysymys on Pojista, joita osoitetaan Järjestelmänhallitsijoiksi sekä avustajiksi konstellaatioiden korkeimpiin neuvostoihin ja neuvonantajiksi universumin korkeampaan hallintotyöhön.
2. Toisasteiset Lanonandekit. Tähän Melkisedekistä valmistuneeseen luokkaan kuului 10 234 601 Lanonandekia. Heidät osoitetaan Planeettaprinsseiksi sekä tämän luokan varajoukkoihin.
3. Kolmannen asteen Lanonandekit. Tähän ryhmään kuului 1 055 558 yksilöä. Nämä Pojat toimivat apulaisavustajina, viestinviejinä, valvojina, valtuutettuina ja tarkkailijoina, ja he toimittavat erilaisia järjestelmien ja niiden rakenteeseen kuuluvien maailmojen tehtäviä.
Evolutionaarisista olennoista poiketen näiden Poikien ei ole mahdollista edetä yhdestä ryhmästä toiseen. Kun Melkisedekit ovat heidät kerran kouluttaneet, kun heidät kerran on testattu ja luokiteltu, he palvelevat jatkuvasti virka-asemassa, johon heidät on määrätty. Nämäkään Pojat eivät tuota jälkeläisiä; heidän määränsä universumissa on muuttumaton.
Poikien Lanonandek-yhteisö luokitellaan Salvingtonissa pyörein luvuin seuraavasti:
Universumin Koordinoijat ja Konstellaatioiden Neuvojat . 100 000
Järjestelmien Hallitsijat ja Avustajat . . . . . . . . . . . 600 000
Planeettaprinssit ja näiden reservit . . . . . . . . . . . 10 000 000
Viestinviejäjoukot . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 400 000
Valvojat ja kirjurit . . . . . . . . . . . . . . . 100 000
Varajoukot . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 800 000
Koska Lanonandekit ovat Melkisedekejä ja Vorondadekeja jonkin verran alempi poikien luokka, he ovat vieläkin suuremmaksi avuksi universumin alemmissa yksiköissä, sillä he pystyvät pääsemään lähemmäksi älyllisten ihmissukukuntien vähäisempiä luotuja. He ovat myös suuremmassa vaarassa joutua eksyksiin, irtautua hyväksyttävistä universumihallinnon menetelmistä. Mutta nämä Lanonandekit, varsinkin ensiasteinen yhteisö, ovat kaikista paikallisuniversumin hallintopersoonallisuuksista kaikkein taitavimmat ja monipuolisimmat. Täytäntöönpanokyvykkyydessä heidän edelleen menevät vain Gabriel ja hänen paljastamattomat työtoverinsa.

9. Lanonandek-hallitsijat

Lanonandekit ovat planeettojen pysyviä valtiaita ja järjestelmien kiertäviä hallitsijoita. Tällainen Poika hallitsee nyt Jerusemissa, asutuista maailmoista koostuvan paikallisjärjestelmänne päämajassa.
Järjestelmänhallitsijat hallitsevat kaksi- tai kolmijäsenisinä komissioina kunkin asutuista maailmoista koostuvan järjestelmän päämajassa. Joka kymmenestuhannes vuosi Konstellaation Isä nimeää yhden näistä Lanonandekeista päälliköksi. Toisinaan kolmikon päällikkyydessä ei suoriteta mitään muutosta, koska asia on täysin konstellaation hallitsijoiden vapaan harkinnan varassa. Järjestelmähallitusten henkilöstössä ei tapahdu äkkinäisiä muutoksia, ellei jotain tragediaa satu.
Kun Järjestelmän Hallitsijat tai avustajat kutsutaan takaisin, heidän paikkansa täytetään valinnoin, jotka konstellaation päämajassa sijaitseva korkein neuvosto tekee tämän yhteisön varajoukkojen keskuudesta. Varajoukkojen määrä on Edentiassa keskimääräistä suurempi.
Lanonandekien korkeimmat neuvostot sijaitsevat eri konstellaatiopääkaupungeissa. Tällaista elintä johtaa Konstellaation-Isän vanhempi Kaikkein Korkein työtoveri, kun nuorempi avustaja taas valvoo toisasteisen yhteisön reservejä.
Järjestelmänhallitsijat ovat nimensä veroisia; asuttujen maailmojen paikallisten asioiden osalta he ovat kutakuinkin suvereeneja. He toimivat lähes isällisesti ohjatessaan Planeettaprinssejä, Aineellisia Poikia ja hoivaavia henkiä. Hallitsijan henkilökohtainen ote asioihin on jokseenkin kaiken kattava. Näitä hallitsijoita eivät valvo keskusuniversumista tulevat Kolminaisuuden tarkkailijat. He muodostavat paikallisuniversumin toimeenpanevan haaran, ja lainsäädännöllisten määräysten voimaansaattamisen valvojina ja oikeudellisten päätösten täytäntöönpanon toteuttajina he edustavat sitä yhtä ja ainoata asemaa koko universumin hallinnossa, johon henkilökohtainen epälojaalisuus Mikael-Pojan tahtoa kohtaan voisi mitä helpoimmin ja vaivattomimmin linnoittautua ja jossa se voisi pyrkiä pitämään puoliaan.
Omalla paikallisuniversumillanne on ollut epäonnea sikäli, että yli seitsemänsataa Lanonandek-luokan Poikaa on kapinoinut universumin hallitusta vastaan ja aiheuttanut menettelyllään sekasortoa useissa järjestelmissä ja lukuisilla planeetoilla. Näiden vararikkoisten kokonaismäärästä oli Järjestelmänhallitsijoita vain kolme; nämä Pojat kuuluivat käytännöllisesti katsoen kaikki toiseen ja kolmanteen luokkaan eli Planeettaprinsseihin ja kolmannen asteen Lanonandekeihin.
Näiden nuhteettomuudesta poikenneiden Poikien suuri määrä ei merkitse, että luomistoiminnassa olisi ollut jotakin vikaa. Heidät olisi voitu luoda jumalallisen täydellisiksi, mutta heidät luotiin sellaisiksi kuin he ovat, jotta he ymmärtäisivät paremmin ajallisuuden ja avaruuden maailmoissa asuvia evolutionaarisia luotuja ja pääsisivät heitä lähelle.
Kaikista Orvontonin paikallisuniversumeista – Henselonia lukuun ottamatta – oma universumimme on menettänyt eniten tähän luokkaan kuuluvia Poikia. Uversassa vallitsee yhteinen käsitys siitä, että meillä Nebadonissa on ollut niin paljon hallinnollisia vaikeuksia siksi, että Lanonandek-luokan Poikamme on luotu sellaisiksi, joilla on suuri henkilökohtainen valinnan ja suunnittelun vapaus. En toki esitä tätä huomiota arvostelemisen tarkoituksessa. Universumimme Luojalla on täysi valta ja valtuus tehdä näin. Korkeat johtajamme väittävät, että vaikka tällaiset vapaasti valitsevat Pojat aiheuttavatkin ylen määrin hankaluuksia universumin varhaisempina aikoina, niin sitten kun asiat on kokonaan puitu ja lopullisesti ratkaistu, näiden läpikotaisin koeteltujen Poikien korkeamman lojaalisuuden ja täydellisemmän omatahtoisen palvelun muodossa saatava hyöty korvaa runsain mitoin varhaisempien aikojen sekasorron ja koettelemukset.
Silloin kun järjestelmän pääkaupungissa puhkeaa kapina, uusi hallitsija asetetaan virkaansa tavallisesti verrattain lyhyen ajan kuluessa. Mutta näin ei menetellä yksittäisillä planeetoilla. Ne ovat aineellisen luomistuloksen rakenneosia, ja luodun olennon vapaa tahto on yhtenä osatekijänä kaikkien tällaisten ongelmien lopullisessa ratkaisemisessa. Eristettyihin maailmoihin, planeetoille, joiden vallanpitäjä-Prinssit ovat kulkeneet harhaan, nimitetään Planeettaprinssin seuraaja, mutta nämä seuraajat ryhtyvät hallitsemaan tällaisia maailmoja aktiivisesti, vasta kun kapinan seuraukset on Melkisedekien ja muiden hoivaavien persoonallisuuksien parannuskeinoin osittain voitettu ja hävitetty. Planeettaprinssin kapinointi eristää samalla hetkellä hänen planeettansa, paikalliset henkiyhteyspiirit katkaistaan välittömästi. Vain lahjoittautuva Poika voi tällaisessa hengellisesti eristetyssä maailmassa palauttaa planeettainväliset viestityslinjat.
On olemassa menettelytapa näiden omapäisten ja epäviisaitten Poikien pelastamiseksi, ja monet ovatkin käyttäneet hyväkseen tätä armeliasta järjestelyä. Mutta he eivät enää koskaan saa toimia sellaisissa virka-asemissa, joissa he lankesivat. Arvonpalautuksen jälkeen heidät määrätään valvontatehtäviin ja fyysisen hallinnon osastoille.

10. Lanonandekien maailmat

Seitsemänkymmentä planeettaa käsittävän Salvingtonin-kehän kolmas seitsenmaailmainen ryhmä vastaavine neljinekymmeninekaksine satelliitteineen muodostaa Lanonandekien hallintosfäärien sikermän. Näissä maailmoissa entisten Järjestelmänhallitsijoiden yhteisöön kuuluvat kokeneet Lanonandekit toimivat ylösnousemuspyhiinvaeltajien ja serafijoukkojen hallinnonopettajina. Evolutionaariset kuolevaiset tarkkailevat järjestelmän hallintovirkailijoiden työskentelyä järjestelmäpääkaupungeissa, mutta täällä he osallistuvat kymmenentuhannen paikallisjärjestelmän hallinnollisten kannanmäärittelyjen tosiasialliseen koordinoimiseen.
Näitä paikallisuniversumin hallintokouluja valvoo sellaisten Lanonandek-Poikien yhteisö, joilla on takanaan pitkä kokemus Järjestelmänhallitsijoina ja konstellaation neuvonantajina. Vain Ensan hallintokoulut menevät paremmuudessa näiden toimeenpanokoulujen edelle.
Samalla kun Lanonandekien maailmat toimivat ylösnousemuskuolevaisten koulutussfääreinä, ne ovat myös universumin normaaleihin ja rutiininomaisiin hallintotoimiin liittyvien laajakantoisten hankkeiden keskuksia. Koko Paratiisin-matkansa ajan ylösnousemuspyhiinvaeltajat harjoittavat opintojaan kouluissa, joissa tietoa sovelletaan käytäntöön. He saavat harjoitusta, kun he tosiaan tekevät, mitä heille opetetaan. Melkisedekien tukema universumin opetusjärjestelmä on käytännöllinen, asteittain etenevä, mielekäs ja kokemuksellinen. Siihen sisältyy koulutusta aineellisissa, älyllisissä, morontiaalisissa ja hengellisissä asioissa.
Juuri näiden Lanonandekeille kuuluvien hallinnollisten sfäärien yhteydessä useimmat mainitun luokan pelastetuista Pojista palvelevat valvojina ja planeetta-asiain johtajina. Ja nämä langenneet Planeettaprinssit ja ne heidän kapinalliset liittolaisensa, jotka päättävät hyväksyä tarjotun arvonpalautuksen, jatkavat palveluaan näissä rutiinitehtävissä ainakin siksi, kunnes Nebadonin universumi asettuu valoon ja elämään.
Monet vanhempien järjestelmien Lanonandek-Pojat ovat kuitenkin saavuttaneet loistavat ansioluettelot palvelun, hallinnon ja hengellisen edistymisen aloilla. He ovat jalo, uskollinen ja lojaali ryhmä, vaikka heillä onkin taipumus joutua henkilökohtaisen vapauden harhojen ja itsemääräämisoikeudellisten kuvitelmien kautta eksyksiin.
[Toimittanut Arkkienkelien Päällikkö, joka toimi Salvingtonin Gabrielin valtuuttamana.]

The Local Universe Sons of God

THE Sons of God previously introduced have had a Paradise origin. They are the offspring of the divine Rulers of the universal domains. Of the first Paradise order of sonship, the Creator Sons, there is in Nebadon only one, Michael, the universe father and sovereign. Of the second order of Paradise sonship, the Avonal or Magisterial Sons, Nebadon has its full quota—1,062. And these “lesser Christs” are just as effective and all-powerful in their planetary bestowals as was the Creator and Master Son on Urantia. The third order, being of Trinity origin, do not register in a local universe, but I estimate there are in Nebadon between fifteen and twenty thousand Trinity Teacher Sons exclusive of 9,642 creature-trinitized assistants of record. These Paradise Daynals are neither magistrates nor administrators; they are superteachers.
The types of Sons about to be considered are of local universe origin; they are the offspring of a Paradise Creator Son in varied association with the complemental Universe Mother Spirit. The following orders of local universe sonship find mention in these narratives:
1. Melchizedek Sons.
2. Vorondadek Sons.
3. Lanonandek Sons.
4. Life Carrier Sons.
Triune Paradise Deity functions for the creation of three orders of sonship: the Michaels, the Avonals, and the Daynals. Dual Deity in the local universe, the Son and the Spirit, also functions in the creation of three high orders of Sons: the Melchizedeks, the Vorondadeks, and the Lanonandeks; and having achieved this threefold expression, they collaborate with the next level of God the Sevenfold in the production of the versatile order of Life Carriers. These beings are classified with the descending Sons of God, but they are a unique and original form of universe life. Their consideration will occupy the whole of the next paper.

1. The Father Melchizedek

After bringing into existence the beings of personal aid, such as the Bright and Morning Star and other administrative personalities, in accordance with the divine purpose and creative plans of a given universe, there occurs a new form of creative union between the Creator Son and the Creative Spirit, the local universe Daughter of the Infinite Spirit. The personality offspring resulting from this creative partnership is the original Melchizedek—the Father Melchizedek—that unique being who subsequently collaborates with the Creator Son and the Creative Spirit to bring into existence the entire group of that name.
In the universe of Nebadon the Father Melchizedek acts as the first executive associate of the Bright and Morning Star. Gabriel is occupied more with universe policies, Melchizedek with practical procedures. Gabriel presides over the regularly constituted tribunals and councils of Nebadon, Melchizedek over the special, extraordinary, and emergency commissions and advisory bodies. Gabriel and the Father Melchizedek are never away from Salvington at the same time, for in Gabriel’s absence the Father Melchizedek functions as the chief executive of Nebadon.
The Melchizedeks of our universe were all created within one millennial period of standard time by the Creator Son and the Creative Spirit in liaison with the Father Melchizedek. Being an order of sonship wherein one of their own number functioned as co-ordinate creator, Melchizedeks are in constitution partly of self-origin and therefore candidates for the realization of a supernal type of self-government. They periodically elect their own administrative chief for a term of seven years of standard time and otherwise function as a self-regulating order, though the original Melchizedek does exercise certain inherent coparental prerogatives. From time to time this Father Melchizedek designates certain individuals of his order to function as special Life Carriers to the midsonite worlds, a type of inhabited planet not heretofore revealed on Urantia.
The Melchizedeks do not function extensively outside the local universe except when they are called as witnesses in matters pending before the tribunals of the superuniverse, and when designated special ambassadors, as they sometimes are, representing one universe to another in the same superuniverse. The original or first-born Melchizedek of each universe is always at liberty to journey to the neighboring universes or to Paradise on missions having to do with the interests and duties of his order.

2. The Melchizedek Sons

The Melchizedeks are the first order of divine Sons to approach sufficiently near the lower creature life to be able to function directly in the ministry of mortal uplift, to serve the evolutionary races without the necessity of incarnation. These Sons are naturally at the mid-point of the great personality descent, by origin being just about midway between the highest Divinity and the lowest creature life of will endowment. They thus become the natural intermediaries between the higher and divine levels of living existence and the lower, even the material, forms of life on the evolutionary worlds. The seraphic orders, the angels, delight to work with the Melchizedeks; in fact, all forms of intelligent life find in these Sons understanding friends, sympathetic teachers, and wise counselors.
The Melchizedeks are a self-governing order. With this unique group we encounter the first attempt at self-determination on the part of local universe beings and observe the highest type of true self-government. These Sons organize their own machinery for their group and home-planet administration, as well as that for the six associated spheres and their tributary worlds. And it should be recorded that they have never abused their prerogatives; not once throughout all the superuniverse of Orvonton have these Melchizedek Sons ever betrayed their trust. They are the hope of every universe group which aspires to self-government; they are the pattern and the teachers of self-government to all the spheres of Nebadon. All orders of intelligent beings, superiors from above and subordinates from below, are wholehearted in their praise of the government of the Melchizedeks.
The Melchizedek order of sonship occupies the position, and assumes the responsibility, of the eldest son in a large family. Most of their work is regular and somewhat routine, but much of it is voluntary and altogether self-imposed. A majority of the special assemblies which, from time to time, convene on Salvington are called on motion of the Melchizedeks. On their own initiative these Sons patrol their native universe. They maintain an autonomous organization devoted to universe intelligence, making periodical reports to the Creator Son independent of all information coming up to universe headquarters through the regular agencies concerned with the routine administration of the realm. They are by nature unprejudiced observers; they have the full confidence of all classes of intelligent beings.
The Melchizedeks function as mobile and advisory review courts of the realms; these universe Sons go in small groups to the worlds to serve as advisory commissions, to take depositions, to receive suggestions, and to act as counselors, thus helping to compose the major difficulties and settle the serious differences which arise from time to time in the affairs of the evolutionary domains.
These eldest Sons of a universe are the chief aids of the Bright and Morning Star in carrying out the mandates of the Creator Son. When a Melchizedek goes to a remote world in the name of Gabriel, he may, for the purposes of that particular mission, be deputized in the name of the sender and in that event will appear on the planet of assignment with the full authority of the Bright and Morning Star. Especially is this true on those spheres where a higher Son has not yet appeared in the likeness of the creatures of the realm.
When a Creator Son enters upon the bestowal career on an evolutionary world, he goes alone; but when one of his Paradise brothers, an Avonal Son, enters upon a bestowal, he is accompanied by the Melchizedek supporters, twelve in number, who so efficiently contribute to the success of the bestowal mission. They also support the Paradise Avonals on magisterial missions to the inhabited worlds, and in these assignments the Melchizedeks are visible to mortal eyes if the Avonal Son is also thus manifest.
There is no phase of planetary spiritual need to which they do not minister. They are the teachers who so often win whole worlds of advanced life to the final and full recognition of the Creator Son and his Paradise Father.
The Melchizedeks are well-nigh perfect in wisdom, but they are not infallible in judgment. When detached and alone on planetary missions, they have sometimes erred in minor matters, that is, they have elected to do certain things which their supervisors did not subsequently approve. Such an error of judgment temporarily disqualifies a Melchizedek until he goes to Salvington and, in audience with the Creator Son, receives that instruction which effectually purges him of the disharmony which caused disagreement with his fellows; and then, following the correctional rest, reinstatement to service ensues on the third day. But these minor misadaptations in Melchizedek function have rarely occurred in Nebadon.
These Sons are not an increasing order; their number is stationary, although varying in each local universe. The number of Melchizedeks of record on their headquarters planet in Nebadon is upward of ten million.

3. The Melchizedek Worlds

The Melchizedeks occupy a world of their own near Salvington, the universe headquarters. This sphere, by name Melchizedek, is the pilot world of the Salvington circuit of seventy primary spheres, each of which is encircled by six tributary spheres devoted to specialized activities. These marvelous spheres—seventy primaries and 420 tributaries—are often spoken of as the Melchizedek University. Ascending mortals from all the constellations of Nebadon pass through training on all 490 worlds in the acquirement of residential status on Salvington. But the education of ascenders is only one phase of the manifold activities taking place on the Salvington cluster of architectural spheres.
The 490 spheres of the Salvington circuit are divided into ten groups, each containing seven primary and forty-two tributary spheres. Each of these groups is under the general supervision of some one of the major orders of universe life. The first group, embracing the pilot world and the next six primary spheres in the encircling planetary procession, is under the supervision of the Melchizedeks. These Melchizedek worlds are:
1. The pilot world—the home world of the Melchizedek Sons.
2. The world of the physical-life schools and the laboratories of living energies.
3. The world of morontia life.
4. The sphere of initial spirit life.
5. The world of mid-spirit life.
6. The sphere of advancing spirit life.
7. The domain of co-ordinate and supreme self-realization.
The six tributary worlds of each of these Melchizedek spheres are devoted to activities germane to the work of the associated primary sphere.
The pilot world, the sphere Melchizedek, is the common meeting ground for all beings who are engaged in educating and spiritualizing the ascending mortals of time and space. To an ascender this world is probably the most interesting place in all Nebadon. All evolutionary mortals who graduate from their constellation training are destined to land on Melchizedek, where they are initiated into the regime of the disciplines and spirit progression of the Salvington educational system. And never will you forget your reactions to the first day of life on this unique world, not even after you have reached your Paradise destination.
Ascending mortals maintain residence on the Melchizedek world while pursuing their training on the six encircling planets of specialized education. And this same method is adhered to throughout their sojourn on the seventy cultural worlds, the primary spheres of the Salvington circuit.
Many diverse activities occupy the time of the numerous beings who reside on the six tributary worlds of the Melchizedek sphere, but as concerns the ascending mortals, these satellites are devoted to the following special phases of study:
1. Sphere number one is occupied with the review of the initial planetary life of the ascending mortals. This work is carried on in classes composed of those who hail from a given world of mortal origin. Those from Urantia pursue such an experiential review together.
2. The special work of sphere number two consists in a similar review of the experiences passed through on the mansion worlds encircling the premier satellite of the local system headquarters.
3. The reviews of this sphere pertain to the sojourn on the capital of the local system and embrace the activities of the remainder of the architectural worlds of the system headquarters cluster.
4. The fourth sphere is occupied with a review of the experiences of the seventy tributary worlds of the constellation and of their associated spheres.
5. On the fifth sphere there is conducted the review of the ascendant sojourn on the constellation headquarters world.
6. The time on sphere number six is devoted to an attempt to correlate these five epochs and thus achieve co-ordination of experience preparatory to entering the Melchizedek primary schools of universe training.
The schools of universe administration and spiritual wisdom are located on the Melchizedek home world, where also are to be found those schools devoted to a single line of research, such as energy, matter, organization, communication, records, ethics, and comparative creature existence.
In the Melchizedek College of Spiritual Endowment all orders—even the Paradise orders—of the Sons of God co-operate with the Melchizedek and the seraphic teachers in training the hosts who go forth as evangels of destiny, proclaiming spiritual liberty and divine sonship even to the remote worlds of the universe. This particular school of the Melchizedek University is an exclusive universe institution; student visitors are not received from other realms.
The highest course of training in universe administration is given by the Melchizedeks on their home world. This College of High Ethics is presided over by the original Father Melchizedek. It is to these schools that the various universes send exchange students. While the young universe of Nebadon stands low in the scale of universes as regards spiritual achievement and high ethical development, nevertheless, our administrative troubles have so turned the whole universe into a vast clinic for other near-by creations that the Melchizedek colleges are thronged with student visitors and observers from other realms. Besides the immense group of local registrants there are always upward of one hundred thousand foreign students in attendance upon the Melchizedek schools, for the order of Melchizedeks in Nebadon is renowned throughout all Splandon.

4. Special Work of the Melchizedeks

A highly specialized branch of Melchizedek activities has to do with the supervision of the progressive morontia career of the ascending mortals. Much of this training is conducted by the patient and wise seraphic ministers, assisted by mortals who have ascended to relatively higher levels of universe attainment, but all of this educational work is under the general supervision of the Melchizedeks in association with the Trinity Teacher Sons.
While the Melchizedek orders are chiefly devoted to the vast educational system and experiential training regime of the local universe, they also function in unique assignments and in unusual circumstances. In an evolving universe eventually embracing approximately ten million inhabited worlds, many things out of the ordinary are destined to happen, and it is in such emergencies that the Melchizedeks act. On Edentia, your constellation headquarters, they are known as emergency Sons. They are always ready to serve in all exigencies—physical, intellectual, or spiritual—whether on a planet, in a system, in a constellation, or in the universe. Whenever and wherever special help is needed, there you will find one or more of the Melchizedek Sons.
When failure of some feature of the Creator Son’s plan is threatened, forthwith will go a Melchizedek to render assistance. But not often are they summoned to function in the presence of sinful rebellion, such as occurred in Satania.
The Melchizedeks are the first to act in all emergencies of whatever nature on all worlds where will creatures dwell. They sometimes act as temporary custodians on wayward planets, serving as receivers of a defaulting planetary government. In a planetary crisis these Melchizedek Sons serve in many unique capacities. It is easily possible for such a Son to make himself visible to mortal beings, and sometimes one of this order has even incarnated in the likeness of mortal flesh. Seven times in Nebadon has a Melchizedek served on an evolutionary world in the similitude of mortal flesh, and on numerous occasions these Sons have appeared in the likeness of other orders of universe creatures. They are indeed the versatile and volunteer emergency ministers to all orders of universe intelligences and to all the worlds and systems of worlds.
The Melchizedek who lived on Urantia during the time of Abraham was locally known as Prince of Salem because he presided over a small colony of truth seekers residing at a place called Salem. He volunteered to incarnate in the likeness of mortal flesh and did so with the approval of the Melchizedek receivers of the planet, who feared that the light of life would become extinguished during that period of increasing spiritual darkness. And he did foster the truth of his day and safely pass it on to Abraham and his associates.

5. The Vorondadek Sons

After the creation of the personal aids and the first group of the versatile Melchizedeks, the Creator Son and the local universe Creative Spirit planned for, and brought into existence, the second great and diverse order of universe sonship, the Vorondadeks. They are more generally known as Constellation Fathers because a Son of this order is uniformly found at the head of each constellation government in every local universe.
The number of Vorondadeks varies in each local universe, just one million being the recorded number in Nebadon. These Sons, like their co-ordinates, the Melchizedeks, possess no power of reproduction. There exists no known method whereby they can increase their numbers.
In many respects these Sons are a self-governing body; as individuals and as groups, even as a whole, they are largely self-determinative, much as are the Melchizedeks, but Vorondadeks do not function through such a wide range of activities. They do not equal their Melchizedek brethren in brilliant versatility, but they are even more reliable and efficient as rulers and farseeing administrators. Neither are they quite the administrative peers of their subordinates, the Lanonandek System Sovereigns, but they excel all orders of universe sonship in stability of purpose and in divinity of judgment.
Although the decisions and rulings of this order of Sons are always in accordance with the spirit of divine sonship and in harmony with the policies of the Creator Son, they have been cited for error to the Creator Son, and in details of technique their decisions have sometimes been reversed on appeal to the superior tribunals of the universe. But these Sons rarely fall into error, and they have never gone into rebellion; never in all the history of Nebadon has a Vorondadek been found in contempt of the universe government.
The service of the Vorondadeks in the local universes is extensive and varied. They serve as ambassadors to other universes and as consuls representing constellations within their native universe. Of all orders of local universe sonship they are the most often intrusted with the full delegation of sovereign powers to be exercised in critical universe situations.
On those worlds segregated in spiritual darkness, those spheres which have, through rebellion and default, suffered planetary isolation, an observer Vorondadek is usually present pending the restoration of normal status. In certain emergencies this Most High observer could exercise absolute and arbitrary authority over every celestial being assigned to that planet. It is of record on Salvington that the Vorondadeks have sometimes exercised such authority as Most High regents of such planets. And this has also been true even of inhabited worlds that were untouched by rebellion.
Often a corps of twelve or more Vorondadek Sons sits en banc as a high court of review and appeal concerning special cases involving the status of a planet or a system. But their work more largely pertains to the legislative functions indigenous to the constellation governments. As a result of all these services, the Vorondadek Sons have become the historians of the local universes; they are personally familiar with all the political struggles and the social upheavals of the inhabited worlds.

6. The Constellation Fathers

At least three Vorondadeks are assigned to the rulership of each of the one hundred constellations of a local universe. These Sons are selected by the Creator Son and are commissioned by Gabriel as the Most Highs of the constellations for service during one dekamillennium—10,000 standard years, about 50,000 years of Urantia time. The reigning Most High, the Constellation Father, has two associates, a senior and a junior. At each change of administration the senior associate becomes the head of the government, the junior assumes the duties of the senior, while the unassigned Vorondadeks resident on the Salvington worlds nominate one of their number as candidate for selection to assume the responsibilities of junior associate. Thus each of the Most High rulers, in accordance with present policy, has a period of service on the headquarters of a constellation of three dekamillenniums, about 150,000 Urantia years.
The one hundred Constellation Fathers, the actual presiding heads of the constellation governments, constitute the supreme advisory cabinet of the Creator Son. This council is in frequent session at universe headquarters and is unlimited in the scope and range of its deliberations but is chiefly concerned with the welfare of the constellations and with the unification of the administration of the entire local universe.
When a Constellation Father is in attendance upon duties at the universe headquarters, as he frequently is, the senior associate becomes acting director of constellation affairs. The normal function of the senior associate is the oversight of spiritual affairs, while the junior associate is personally occupied with the physical welfare of the constellation. No major policy, however, is ever carried out in a constellation unless all three of the Most Highs are agreed upon all the details of its execution.
The entire mechanism of spirit intelligence and communication channels is at the disposal of the constellation Most Highs. They are in perfect touch with their superiors on Salvington and with their direct subordinates, the sovereigns of the local systems. They frequently convene in council with these System Sovereigns to deliberate upon the state of the constellation.
The Most Highs surround themselves with a corps of counselors, which varies in number and personnel from time to time in accordance with the presence of the various groups at constellation headquarters and also as the local requirements vary. During times of stress they may ask for, and will quickly receive, additional Sons of the Vorondadek order to assist with the administrative work. Norlatiadek, your own constellation, is at present administered by twelve Vorondadek Sons.

7. The Vorondadek Worlds

The second group of seven worlds in the circuit of seventy primary spheres surrounding Salvington comprise the Vorondadek planets. Each of these spheres, with its six encircling satellites, is devoted to a special phase of Vorondadek activities. On these forty-nine realms the ascending mortals secure the acme of their education respecting universe legislation.
The ascending mortals have observed the legislative assemblies as they functioned on the headquarters worlds of the constellations, but here on these Vorondadek worlds they participate in the enactment of the actual general legislation of the local universe under the tutelage of the senior Vorondadeks. Such enactments are designed to co-ordinate the varied pronouncements of the autonomous legislative assemblies of the one hundred constellations. The instruction to be had in the Vorondadek schools is unexcelled even on Uversa. This training is progressive, extending from the first sphere, with supplemental work on its six satellites, on up through the remaining six primary spheres and their associated satellite groups.
The ascending pilgrims will be introduced to numerous new activities on these worlds of study and practical work. We are not forbidden to undertake the revelation of these new and undreamed-of pursuits, but we despair of being able to portray these undertakings to the material mind of mortal beings. We are without words to convey the meanings of these supernal activities, and there are no analogous human engagements which might be utilized as illustrations of these new occupations of the ascending mortals as they pursue their studies on these forty-nine worlds. And many other activities, not a part of the ascendant regime, are centered on these Vorondadek worlds of the Salvington circuit.

8. The Lanonandek Sons

After the creation of the Vorondadeks, the Creator Son and the Universe Mother Spirit unite for the purpose of bringing into existence the third order of universe sonship, the Lanonandeks. Although occupied with varied tasks connected with the system administrations, they are best known as System Sovereigns, the rulers of the local systems, and as Planetary Princes, the administrative heads of the inhabited worlds.
Being a later and lower—as concerns divinity levels—order of sonship creation, these beings were required to pass through certain courses of training on the Melchizedek worlds in preparation for subsequent service. They were the first students in the Melchizedek University and were classified and certified by their Melchizedek teachers and examiners according to ability, personality, and attainment.
The universe of Nebadon began its existence with exactly twelve million Lanonandeks, and when they had passed through the Melchizedek sphere, they were divided in the final tests into three classes:
1. Primary Lanonandeks. Of the highest rank there were 709,841. These are the Sons designated as System Sovereigns and assistants to the supreme councils of the constellations and as counselors in the higher administrative work of the universe.
2. Secondary Lanonandeks. Of this order emerging from Melchizedek there were 10,234,601. They are assigned as Planetary Princes and to the reserves of that order.
3. Tertiary Lanonandeks. This group contained 1,055,558. These Sons function as subordinate assistants, messengers, custodians, commissioners, observers, and prosecute the miscellaneous duties of a system and its component worlds.
It is not possible, as it is with evolutionary beings, for these Sons to progress from one group to another. When subjected to the Melchizedek training, when once tested and classified, they serve continuously in the rank assigned. Neither do these Sons engage in reproduction; their number in the universe is stationary.
In round numbers the Lanonandek order of Sons is classified on Salvington as follows:
Universe Co-ordinators and Constellation Counselors . 100,000
System Sovereigns and Assistants600,000
Planetary Princes and Reserves10,000,000
Messenger Corps400,000
Custodians and Recorders100,000
Reserve Corps800,000
Since Lanonandeks are a somewhat lower order of sonship than the Melchizedeks and the Vorondadeks, they are of even greater service in the subordinate units of the universe, for they are capable of drawing nearer the lower creatures of the intelligent races. They also stand in greater danger of going astray, of departing from the acceptable technique of universe government. But these Lanonandeks, especially the primary order, are the most able and versatile of all local universe administrators. In executive ability they are excelled only by Gabriel and his unrevealed associates.

9. The Lanonandek Rulers

The Lanonandeks are the continuous rulers of the planets and the rotating sovereigns of the systems. Such a Son now rules on Jerusem, the headquarters of your local system of inhabited worlds.
The System Sovereigns rule in commissions of two or three on the headquarters of each system of inhabited worlds. The Constellation Father names one of these Lanonandeks as chief every dekamillennium. Sometimes no change in the head of the trio is made, the matter being entirely optional with the constellation rulers. System governments do not suddenly change in personnel unless a tragedy of some sort occurs.
When System Sovereigns or assistants are recalled, their places are filled by selections made by the supreme council located on the constellation headquarters from the reserves of that order, a group which is larger on Edentia than the average indicated.
The supreme Lanonandek councils are stationed on the various constellation headquarters. Such a body is presided over by the senior Most High associate of the Constellation Father, while the junior associate supervises the reserves of the secondary order.
The System Sovereigns are true to their names; they are well-nigh sovereign in the local affairs of the inhabited worlds. They are almost paternal in their direction of the Planetary Princes, the Material Sons, and the ministering spirits. The personal grasp of the sovereign is all but complete. These rulers are not supervised by Trinity observers from the central universe. They are the executive division of the local universe, and as custodians of the enforcement of legislative mandates and as executives for the application of judicial verdicts, they present the one place in all universe administration where personal disloyalty to the will of the Michael Son could most easily and readily intrench itself and seek to assert itself.
Our local universe has been unfortunate in that over seven hundred Sons of the Lanonandek order have rebelled against the universe government, thus precipitating confusion in several systems and on numerous planets. Of this entire number of failures only three were System Sovereigns; practically all of these Sons belonged to the second and third orders, Planetary Princes and tertiary Lanonandeks.
The large number of these Sons who have lapsed from integrity does not indicate any fault in creatorship. They could have been made divinely perfect, but they were so created that they might better understand, and draw near to, the evolutionary creatures dwelling on the worlds of time and space.
Of all the local universes in Orvonton, our universe has, with the exception of Henselon, lost the largest number of this order of Sons. On Uversa it is the consensus that we have had so much administrative trouble in Nebadon because our Sons of the Lanonandek order have been created with such a large degree of personal liberty in choosing and planning. I do not make this observation by way of criticism. The Creator of our universe has full authority and power to do this. It is the contention of our high rulers that, while such free-choosing Sons make excessive trouble in the earlier ages of the universe, when things are fully sifted and finally settled, the gains of higher loyalty and fuller volitional service on the part of these thoroughly tested Sons will far more than compensate for the confusion and tribulations of earlier times.
In the event of rebellion on a system headquarters, a new sovereign is usually installed within a comparatively short time, but not so on the individual planets. They are the component units of the material creation, and creature free will is a factor in the final adjudication of all such problems. Successor Planetary Princes are designated for isolated worlds, planets whose princes of authority may have gone astray, but they do not assume active rulership of such worlds until the results of insurrection are partially overcome and removed by the remedial measures adopted by the Melchizedeks and other ministering personalities. Rebellion by a Planetary Prince instantly isolates his planet; the local spiritual circuits are immediately severed. Only a bestowal Son can re-establish interplanetary lines of communication on such a spiritually isolated world.
There exists a plan for saving these wayward and unwise Sons, and many have availed themselves of this merciful provision; but never again may they function in those positions wherein they defaulted. After rehabilitation they are assigned to custodial duties and to departments of physical administration.

10. The Lanonandek Worlds

The third group of seven worlds in the Salvington circuit of seventy planets, with their respective forty-two satellites, constitute the Lanonandek cluster of administrative spheres. On these realms the experienced Lanonandeks belonging to the ex-System Sovereign corps officiate as administrative teachers of the ascending pilgrims and the seraphic hosts. The evolutionary mortals observe the system administrators at work on the system capitals, but here they participate in the actual co-ordination of the administrative pronouncements of the ten thousand local systems.
These administrative schools of the local universe are supervised by a corps of Lanonandek Sons who have had long experience as System Sovereigns and as constellation counselors. These executive colleges are excelled only by the administrative schools of Ensa.
While serving as training spheres for ascending mortals, the Lanonandek worlds are the centers for extensive undertakings having to do with the normal and routine administrative operations of the universe. All the way in to Paradise the ascending pilgrims pursue their studies in the practical schools of applied knowledge—actual training in really doing the things they are being taught. The universe educational system sponsored by the Melchizedeks is practical, progressive, meaningful, and experiential. It embraces training in things material, intellectual, morontial, and spiritual.
It is in connection with these administrative spheres of the Lanonandeks that most of the salvaged Sons of that order serve as custodians and directors of planetary affairs. And these defaulting Planetary Princes and their associates in rebellion who choose to accept the proffered rehabilitation will continue to serve in these routine capacities, at least until the universe of Nebadon is settled in light and life.
Many of the Lanonandek Sons in the older systems, however, have established wonderful records of service, administration, and spiritual achievement. They are a noble, faithful, and loyal group, notwithstanding their tendency to fall into error through fallacies of personal liberty and fictions of self-determination.
[Sponsored by the Chief of Archangels acting by authority of Gabriel of Salvington.]
SuomiEnglish

Sisällysluettelo

← Kaikki luvut ja kirjahaku
EsipuheAvaa koko luku
Luku 1 Universaalinen IsäAvaa koko luku
Luku 2 Jumalan olemusAvaa koko luku
Luku 3 Jumalan attribuutitAvaa koko luku
Luku 4 Jumalan suhde maailmankaikkeuteenAvaa koko luku
Luku 5 Jumalan suhde yksilöönAvaa koko luku
Luku 6 Iankaikkinen PoikaAvaa koko luku
Luku 7 Iankaikkisen Pojan suhde maailmankaikkeuteenAvaa koko luku
Luku 8 Ääretön HenkiAvaa koko luku
Luku 9 Äärettömän Hengen suhde maailmankaikkeuteenAvaa koko luku
Luku 10 Paratiisin-KolminaisuusAvaa koko luku
Luku 11 Ikuinen Paratiisin SaariAvaa koko luku
Luku 12 Universumien universumiAvaa koko luku
Luku 13 Paratiisin pyhät sfääritAvaa koko luku
Luku 14 Keskus- ja jumalallinen universumiAvaa koko luku
Luku 15 Seitsemän superuniversumiaAvaa koko luku
Luku 16 Seitsemän ValtiashenkeäAvaa koko luku
Luku 17 Korkeimpien Henkien seitsemän ryhmääAvaa koko luku
Luku 18 Korkeimmat KolminaisuuspersoonallisuudetAvaa koko luku
Luku 19 Rinnasteiset kolminaisuusperäiset olennotAvaa koko luku
Luku 20 Jumalan Paratiisin-PojatAvaa koko luku
Luku 21 Paratiisin Luoja-PojatAvaa koko luku
Luku 22 Kolminaistetut Jumalan PojatAvaa koko luku
Luku 23 Yksinäiset SanansaattajatAvaa koko luku
Luku 24 Äärettömän Hengen korkeammat persoonallisuudetAvaa koko luku
Luku 25 Avaruuden SanansaattajajoukotAvaa koko luku
Luku 26 Keskusuniversumin hoivaavat hengetAvaa koko luku
Luku 27 Ensi asteen supernafien toimintaAvaa koko luku
Luku 28 Superuniversumien hoivaavat hengetAvaa koko luku
Luku 29 Universumivoiman ohjaajatAvaa koko luku
Luku 30 Suuruniversumin persoonallisuudetAvaa koko luku
Luku 31 Lopullisuuden SaavuttajakuntaAvaa koko luku
Luku 32 Paikallisuniversumien kehitysAvaa koko luku
Luku 33 Paikallisuniversumin hallintoAvaa koko luku
Luku 34 Paikallisuniversumin Äiti-HenkiAvaa koko luku
Luku 35 Jumalan paikallisuniversumipojatNykyinen lukuAvaa koko luku
Luku 36 ElämänkantajatAvaa koko luku
Luku 37 Paikallisuniversumin persoonallisuudetAvaa koko luku
Luku 38 Paikallisuniversumin hoivaavat hengetAvaa koko luku
Luku 39 Serafien armeijakunnatAvaa koko luku
Luku 40 Ylösnousemukselliset Jumalan pojatAvaa koko luku
Luku 41 Paikallisuniversumin fyysiset aspektitAvaa koko luku
Luku 42 Energia – mieli ja aineAvaa koko luku
Luku 43 KonstellaatiotAvaa koko luku
Luku 44 Taivaalliset taidetyöntekijätAvaa koko luku
Luku 45 Paikallisjärjestelmän hallintoAvaa koko luku
Luku 46 Paikallisjärjestelmän päämajaAvaa koko luku
Luku 47 Seitsemän mansiomaailmaaAvaa koko luku
Luku 48 MorontiaelämäAvaa koko luku
Luku 49 Asutut maailmatAvaa koko luku
Luku 50 PlaneettaprinssitAvaa koko luku
Luku 51 Planetaariset AatamitAvaa koko luku
Luku 52 Planetaariset kuolevaisten aikakaudetAvaa koko luku
Luku 53 Luciferin kapinaAvaa koko luku
Luku 54 Luciferin kapinaan liittyvät ongelmatAvaa koko luku
Luku 55 Valon ja elämän sfääritAvaa koko luku
Luku 56 Universaalinen ykseysAvaa koko luku
Luku 57 Urantian alkuperäAvaa koko luku
Luku 58 Elämän juurruttaminen UrantialleAvaa koko luku
Luku 59 Elämän merellisen muodon aikakausi UrantiallaAvaa koko luku
Luku 60 Urantia maaeliöstön varhaiskaudellaAvaa koko luku
Luku 61 Nisäkkäiden aikakausi UrantiallaAvaa koko luku
Luku 62 Alkuihmisen kantarodutAvaa koko luku
Luku 63 Ensimmäinen ihmisperheAvaa koko luku
Luku 64 Evolutionaariset värilliset rodutAvaa koko luku
Luku 65 Evoluution valvontaAvaa koko luku
Luku 66 Urantian PlaneettaprinssiAvaa koko luku
Luku 67 Planeetan kapinaAvaa koko luku
Luku 68 Sivilisaation sarastusAvaa koko luku
Luku 69 Ihmisen perusinstituutiotAvaa koko luku
Luku 70 Ihmisperäisen hallitusjärjestelmän kehitysAvaa koko luku
Luku 71 Valtion kehittyminenAvaa koko luku
Luku 72 Erään naapuriplaneetan hallitusjärjestelmäAvaa koko luku
Luku 73 Eedenin PuutarhaAvaa koko luku
Luku 74 Aatami ja EevaAvaa koko luku
Luku 75 Aatami ja Eeva rikkovat sopimuksensaAvaa koko luku
Luku 76 Toinen PuutarhaAvaa koko luku
Luku 77 KeskiväliolennotAvaa koko luku
Luku 78 Violetti rotu Aatamin aikojen jälkeenAvaa koko luku
Luku 79 Andiittien leviäminen itämaihinAvaa koko luku
Luku 80 Andiittien leviäminen länsimaihinAvaa koko luku
Luku 81 Nykysivilisaation kehittyminenAvaa koko luku
Luku 82 Avioliiton kehitysAvaa koko luku
Luku 83 AvioliittoinstituutioAvaa koko luku
Luku 84 Avioliitto ja perhe-elämäAvaa koko luku
Luku 85 Palvonnan alkujuuretAvaa koko luku
Luku 86 Uskonnon varhaiskehitysAvaa koko luku
Luku 87 AavekultitAvaa koko luku
Luku 88 Fetissit, taikakalut ja magiaAvaa koko luku
Luku 89 Synti, uhri ja sovitusAvaa koko luku
Luku 90 Shamanismi – poppamiehet ja papitAvaa koko luku
Luku 91 Rukoilun kehityshistoriaAvaa koko luku
Luku 92 Uskonnon myöhempi kehitysAvaa koko luku
Luku 93 Makiventa MelkisedekAvaa koko luku
Luku 94 Melkisedekin opetusten vaikutus itämaillaAvaa koko luku
Luku 95 Melkisedekin opetusten vaikutus LevantissaAvaa koko luku
Luku 96 Jahve – heprealaisten JumalaAvaa koko luku
Luku 97 Jumalakäsityksen kehitys heprealaisten keskuudessaAvaa koko luku
Luku 98 Melkisedekin opetusten vaikutus länsimaissaAvaa koko luku
Luku 99 Uskontoon liittyvät yhteiskunnalliset kysymyksetAvaa koko luku
Luku 100 Uskonto ihmisen kokemuksessaAvaa koko luku
Luku 101 Uskonnon todellinen luonneAvaa koko luku
Luku 102 Uskonnollisen uskon perustuksetAvaa koko luku
Luku 103 Uskonnollisen kokemuksen reaalisuusAvaa koko luku
Luku 104 Kolminaisuuskäsityksen kasvuAvaa koko luku
Luku 105 Jumaluus ja todellisuusAvaa koko luku
Luku 106 Universumin todellisuustasotAvaa koko luku
Luku 107 Ajatuksensuuntaajien alkuperä ja olemusAvaa koko luku
Luku 108 Ajatuksensuuntaajien tehtävä ja toimintaAvaa koko luku
Luku 109 Suuntaajien suhde universumin luotuihinAvaa koko luku
Luku 110 Suuntaajien suhde yksittäisiin kuolevaisiinAvaa koko luku
Luku 111 Suuntaaja ja sieluAvaa koko luku
Luku 112 Persoonallisuuden eloonjääminenAvaa koko luku
Luku 113 KohtalonsuojelijaserafitAvaa koko luku
Luku 114 Serafien planetaarinen hallitusAvaa koko luku
Luku 115 Korkein OlentoAvaa koko luku
Luku 116 Kaikkivaltias KorkeinAvaa koko luku
Luku 117 Korkein JumalaAvaa koko luku
Luku 118 Korkein ja Perimmäinen – ajallisuus ja avaruusAvaa koko luku
Luku 119 Kristus Mikaelin lahjoittautumisetAvaa koko luku
Luku 120 Mikaelin lahjoittautuminen UrantiallaAvaa koko luku
Luku 121 Mikaelin lahjoittautumisen aikaiset olotAvaa koko luku
Luku 122 Jeesuksen syntymä ja vauvaikäAvaa koko luku
Luku 123 Jeesuksen varhaislapsuusAvaa koko luku
Luku 124 Jeesuksen myöhempi lapsuusikäAvaa koko luku
Luku 125 Jeesus JerusalemissaAvaa koko luku
Luku 126 Kaksi ratkaisevan tärkeää vuottaAvaa koko luku
Luku 127 NuoruusvuodetAvaa koko luku
Luku 128 Jeesuksen varhaismiehuusAvaa koko luku
Luku 129 Jeesuksen aikuisiän loppupuoliAvaa koko luku
Luku 130 Matkalla RoomaanAvaa koko luku
Luku 131 Maailman uskonnotAvaa koko luku
Luku 132 Roomassa vietetty aikaAvaa koko luku
Luku 133 Paluu RoomastaAvaa koko luku
Luku 134 Siirtymäkauden vuodetAvaa koko luku
Luku 135 Johannes KastajaAvaa koko luku
Luku 136 Kaste ja ne neljäkymmentä päivääAvaa koko luku
Luku 137 Odottelua GalileassaAvaa koko luku
Luku 138 Valtakunnan sanansaattajain kouluttaminenAvaa koko luku
Luku 139 Kaksitoista apostoliaAvaa koko luku
Luku 140 Kahdentoista apostolin virkaanasettaminenAvaa koko luku
Luku 141 Julkisen toiminnan alkuAvaa koko luku
Luku 142 Pääsiäinen JerusalemissaAvaa koko luku
Luku 143 Matka Samarian halkiAvaa koko luku
Luku 144 Gilboalla ja DekapoliissaAvaa koko luku
Luku 145 Neljä vaiheikasta päivää KapernaumissaAvaa koko luku
Luku 146 Ensimmäinen Galilean-saarnamatkaAvaa koko luku
Luku 147 Pistäytyminen JerusalemissaAvaa koko luku
Luku 148 Evankelistojen koulutusta BetsaidassaAvaa koko luku
Luku 149 Toinen saarnamatkaAvaa koko luku
Luku 150 Kolmas saarnamatkaAvaa koko luku
Luku 151 Odottelua ja opetusta järvenrannallaAvaa koko luku
Luku 152 Kapernaumin kriisiin johtaneet tapahtumatAvaa koko luku
Luku 153 Kapernaumin kriisiAvaa koko luku
Luku 154 Viimeiset Kapernaumissa vietetyt päivätAvaa koko luku
Luku 155 Pakomatka Pohjois-Galilean halkiAvaa koko luku
Luku 156 Oleskelu Tyyrossa ja SiidonissaAvaa koko luku
Luku 157 Filippuksen KesareassaAvaa koko luku
Luku 158 KirkastusvuoriAvaa koko luku
Luku 159 Kiertomatka DekapoliissaAvaa koko luku
Luku 160 Rodan AleksandrialainenAvaa koko luku
Luku 161 Jatkokeskustelut Rodanin kanssaAvaa koko luku
Luku 162 LehtimajanjuhlaAvaa koko luku
Luku 163 Seitsemänkymmenen opettajan virkaanasettajaiset MagadanissaAvaa koko luku
Luku 164 Temppelin vihkimisen muistojuhlaAvaa koko luku
Luku 165 Perean-lähetysretki alkaaAvaa koko luku
Luku 166 Viimeinen käynti Pohjois-PereassaAvaa koko luku
Luku 167 Käynti FiladelfiassaAvaa koko luku
Luku 168 Lasaruksen kuolleistaherättäminenAvaa koko luku
Luku 169 Viimeinen opetuskerta PellassaAvaa koko luku
Luku 170 Taivaan valtakuntaAvaa koko luku
Luku 171 Matkalla JerusalemiinAvaa koko luku
Luku 172 Jerusalemiin-menoAvaa koko luku
Luku 173 Maanantai JerusalemissaAvaa koko luku
Luku 174 Tiistaiaamu temppelissäAvaa koko luku
Luku 175 Viimeinen temppelipuheAvaa koko luku
Luku 176 Tiistai-ilta ÖljymäelläAvaa koko luku
Luku 177 Keskiviikko – lepopäiväAvaa koko luku
Luku 178 Viimeinen leirillä vietetty päiväAvaa koko luku
Luku 179 Viimeinen ehtoollinenAvaa koko luku
Luku 180 JäähyväispuheAvaa koko luku
Luku 181 Viimeiset kehotukset ja varoituksetAvaa koko luku
Luku 182 GetsemanessaAvaa koko luku
Luku 183 Jeesus kavalletaan ja pidätetäänAvaa koko luku
Luku 184 Sanhedrinin oikeusistuimen edessäAvaa koko luku
Luku 185 Oikeuskäsittely Pilatuksen edessäAvaa koko luku
Luku 186 Hetkeä ennen ristiinnaulitsemistaAvaa koko luku
Luku 187 RistiinnaulitseminenAvaa koko luku
Luku 188 Haudassaolon aikaAvaa koko luku
Luku 189 KuolleistanousuAvaa koko luku
Luku 190 Jeesuksen morontiailmestymisetAvaa koko luku
Luku 191 Ilmestymiset apostoleille ja muille johtohenkilöilleAvaa koko luku
Luku 192 Ilmestymiset GalileassaAvaa koko luku
Luku 193 Viimeiset ilmestymiset ja taivaaseenastuminenAvaa koko luku
Luku 194 Totuuden Hengen lahjoittaminenAvaa koko luku
Luku 195 Helluntain jälkeenAvaa koko luku
Luku 196 Jeesuksen uskoAvaa koko luku

Pikaluku

Avaa luku →

Jaa jae

Urantia-kirjan

Sanasto

Urantia-kirjan

Ehdota sanaa

-
1.00×

Luo uusi keskustelu

×