Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Andiittivaellusten loppupuolella Euroopan rotusekoittumat kehkeytyivät kolmeksi valkoiseksi roduksi seuraavaan tapaan:
1. Pohjoinen valkoinen rotu. Tämä niin kutsuttu pohjoismainen rotu koostui pääasiassa sinisistä ihmisistä ja andiiteista, mutta siihen sisältyi myös melkoinen määrä andoniittista verenperintöä samoin kuin pienempiä määriä punaista ja keltaista sangik-ainesta. Pohjoinen valkoinen rotu sisälsi siis näitä neljää toivottavinta ihmisen rotukantaa. Mutta laajin perintöaines tuli siniseltä ihmiseltä. Tyypillinen muinaispohjoismaalainen oli pitkäkalloinen, kookas ja vaalea. Mutta jo kauan sitten tämä rotu sekoittui läpikotaisin kaikkiin valkoisten kansojen eri haarautumiin.
Se Euroopan alkukantainen kulttuuri, jonka maahan tunkeutuvat pohjoismaalaiset kohtasivat, oli siniseen rotuun sekoittuneiden, taantuvien tonavalaisten kulttuuri. Pohjoismaalais-tanskalainen ja tonavalais-andoniittinen kulttuuri kohtasivat ja sekoittuivat Reinin rannoilla, minkä osoituksena Saksassa on tänäkin päivänä kaksi eri roturyhmää.
Kauan aikaa pohjoismaalaiset harjoittivat Itämeren rannikolta keräämänsä meripihkan kauppaa ja loivat Brennersolan kautta laajat kauppasuhteet Tonavanlaakson leveäkalloisiin asukkaisiin. Tämä pitkäaikainen kosketus tonavalaisiin johdatti nämä pohjoismaalaiset äidinpalvontaan, ja usean vuosituhannen ajan ruumiiden polttohautaus oli lähes joka puolella Skandinaviaa vallitseva käytäntö. Tämä selittää, miksei varhaisempien valkoisten rotujen jäännöksiä, vaikka niitä on hautautuneina kaikkialle Eurooppaan, ole löydettävissä – vaan löydettävissä on pelkästään heidän tuhkaansa kivi- ja saviuurnissa. Nämä valkoiset ihmiset myös rakensivat itse asumuksensa; he eivät nimittäin koskaan asuneet luolissa. Ja tämä taas selittää, miksi on olemassa niin vähän todisteita valkoisen ihmisen varhaiskulttuurista, vaikka sitä edeltävä Cro-Magnon-ihmisen kulttuurityyppi on säilynyt hyvin siellä, missä se on ollut turvallisesti luoliin ja vuorenonkaloihin kätkettynä. Ja tilanne antaa siis sellaisen vaikutelman, että Pohjois-Euroopassa yhtenä päivänä on taantuvien tonavalaisten ja sinisten ihmisten alkeellinen kulttuuri ja seuraavana päivänä yhtäkkiä ilmestyvän ja valtavan ylivertaisen valkoisen ihmisen kulttuuri.
2. Keskialueiden valkoinen rotu. Vaikka tähän ryhmään kuuluukin sinisiä, keltaisia ja andiittisia rotuaineksia, se on valtaosaltaan silti andoniittista. Kyseiset ihmiset ovat leveäkalloisia, tummia ja tanakoita. He muodostavat ikään kuin pohjoismaisten ja välimerenrotujen väliin lyödyn kiilan, jonka kanta on Aasiassa ja jonka kärki tunkeutuu Itä-Ranskaan.
Lähes kahdenkymmenentuhannen vuoden ajan andiitit olivat työntäneet andoniitteja Keski-Aasiasta yhä kauemmaksi pohjoiseen. Vuoden 3000 eKr. tienoilla paheneva kuivuus ajoi näitä andoniitteja takaisin Turkestaniin. Tätä andoniittien etelääntyöntymistä jatkui yli tuhat vuotta. Heidän joukkonsa jakautui Kaspianmerta ja Mustaamerta kiertäessään kahtia, ja se työntyi Eurooppaan sekä Balkanin että Ukrainan kautta. Tässä invaasiossa olivat mukana Aataminpojan jälkeläisten jäljellä olleet ryhmät, ja invaasiokauden jälkipuoliskolla sen mukana kulkeutui huomattavat määrät Iranin andiitteja sekä runsaasti seetiläispappien jälkeläisiä.
Andoniittien länteen suuntautunut työntyminen saavutti vuoden 2500 eKr. paikkeilla Euroopan. Ja tämä Turkestanin kukkuloilta tulleiden barbaarien levittäytyminen koko Mesopotamian alueelle, Vähään-Aasiaan ja Tonavan jokilaaksoon oli kaikista kulttuuria siihen mennessä kohdanneista takaiskuista vakavin ja pitkävaikutteisin. Nämä maahantunkeutujat muuttivat keskieurooppalaisten rotujen luonteen peruuttamattomasti andoniittiseksi, ja nämä ovatkin aina siitä lähtien säilyneet tunnusomaisesti alpiinisina.
3. Eteläinen valkoinen rotu. Tämä tummaverinen välimerenrotu koostui andiittisen ja sinisen ihmisen sekoittumasta, jossa oli vähemmän andoniittista sukujuurta kuin on Pohjolassa. Tähän ryhmään sulautui saharalaisten välityksellä myös melkoinen määrä toissijaista sangik-ainesta. Myöhempinä aikoina tähän valkoisen rodun eteläiseen lohkoon liittyi väkeviä andiittisia ainesosia, jotka olivat peräisin itäisen Välimeren alueelta.
Andiitit levittäytyivät kuitenkin Välimeren rannikkomaihin vasta vuoden 2500 eKr. suurten nomadihyökkäysten aikoihin. Maaliikenne ja kauppa olivat miltei pysähdyksissä näinä vuosisatoina, jolloin nomadit tunkeutuivat itäisen Välimeren alueille. Tämä maitse tapahtuvan matkustamisen estyminen johti meriliikenteen ja meritse tapahtuvan kaupankäynnin valtavaan laajenemiseen; Välimerellä meritse käyty kauppa oli täydessä vauhdissa noin neljätuhattaviisisataa vuotta sitten. Ja tästä meriliikenteen kehittymisestä oli seurauksena andiittien jälkeläisten äkillinen levittäytyminen kaikille Välimerenaltaan rannikkoalueille.
Nämä rotusekoitukset laskivat perustukset eteläeurooppalaiselle rodulle, joka on kaikista roduista sekoittunein. Ja tässä käsitellyn ajan jälkeen tämä rotu on sekoittunut entisestään, kun siihen on tullut mukaan Arabian sini-kelta-andiittisia kansanheimoja. Tämä välimerenrotu on tosiaankin niin perin pohjin sekoittunut ympäristön kansanheimoihin, että sitä on itse asiassa mahdoton tunnistaa erilliseksi tyypiksi, mutta sen jäsenet ovat yleisesti ottaen lyhyitä, pitkäkalloisia ja tummaverisiä.
Pohjoisessa andiitit hävittivät siniset ihmiset sotimalla ja aviosuhteiden kautta, mutta etelässä näitä säilyi suurehkoja määriä. Baskit ja berberit edustavat kahta tämän rodun jäljellä olevaa haaraa, mutta nämäkin kansanheimot ovat läpikotaisin saharalaisiin sekoittuneita.
Tällainen tilanne vallitsi Keski-Euroopan rotujen sekoittumisen suhteen noin vuonna 3000 eKr. Aatamin osittaisesta sopimuksen rikkomisesta huolimattakin korkeampien tyyppien sekoittuminen siis toteutui.
Tämä oli se aika, jolloin neoliittinen kivikausi ja lähestyvä pronssikausi menevät päällekkäin. Skandinaviassa elettiin pronssikautta äidinpalvontoineen. Etelä-Ranskassa ja Espanjassa elettiin neoliittistä kivikautta, johon liittyi auringonpalvontaa. Pyöreät ja katottomat aurinkotemppelit rakennettiin tänä aikana. Euroopan valkoiset rodut olivat tarmokkaita rakentajia, jotka tunsivat mielihyvää pystyttäessään suuria paasia kunnianosoitukseksi auringolle, paljolti samoin kuin heidän myöhemmät jälkeläisensä Stonehengessä. Auringonpalvonnan suosio osoittaa, että Etelä-Euroopassa elettiin suurta maanviljelyn kukoistuskautta.
Tähän verrattain äskettäiseen auringonpalvontakauteen kuuluvia taikamenoja kuuluu Bretagnen kansantapoihin vieläkin. Vaikka nämä bretagnelaiset ovat olleet kristittyjä jo yli tuhannen viidensadan vuoden ajan, he säilyttävät vieläkin neoliittisen kivikauden aikaisia taikakaluja pahan silmän torjumiseksi. Savupiipussa he pitävät edelleen ukonkiviä suojana salamaa vastaan. Bretagnelaiset eivät koskaan sekoittuneet Skandinavian pohjoismaalaisiin. He ovat Länsi-Euroopassa asuneiden alkuperäisten andoniittien Välimeren-rotukantaan sekoittunut jäänne.
Mutta jos oletetaan voitavan luokitella valkoiset kansat pohjoismaalaisiin, alpiineihin ja välimerellisiin, ollaan harhateillä. Sekoittumista on tapahtunut kerta kaikkiaan aivan liian paljon, jotta tällainen ryhmittely olisi mahdollinen. Oli aika, jolloin valkoinen rotu jakaantui kokolailla tarkkaan tällaisiin luokkiin, mutta sen jälkeen on tapahtunut keskinäistä sekoittumista laajalla rintamalla, eivätkä nämä eroavuudet ole mitenkään enää selkeästi tunnistettavissa. Vielä vuonna 3000 eKr. muinaiset yhteisöryhmät eivät olleet sen enempää yhtä rotua kuin ovat Pohjois-Amerikan nykyiset asukkaatkaan.
Tämä eurooppalainen kulttuuri jatkoi kasvuaan ja tietynmääräistä sekoittumistaan viidentuhannen vuoden ajan. Mutta kielimuuri esti länsimaailman kansakuntien täysimittaisen vuorovaikutuksen. Viimeksi kuluneen vuosisadan ajan tällä kulttuurilla on ollut paras sekoittumismahdollisuutensa Pohjois-Amerikan kosmopoliittisen väestön keskuudessa; ja tuon manteren tulevaisuuden määräävät sen nykyisten ja tulevien väestöainesten sekaan päästettävien rotutekijöiden laatu samoin kuin ylläpidettävän sosiaalisen kulttuurin taso.
[Esittänyt muuan Nebadonin Arkkienkeli.]
The racial blends in Europe toward the close of the Andite migrations became generalized into the three white races as follows:
1. The northern white race. This so-called Nordic race consisted primarily of the blue man plus the Andite but also contained a considerable amount of Andonite blood, together with smaller amounts of the red and yellow Sangik. The northern white race thus encompassed these four most desirable human stocks. But the largest inheritance was from the blue man. The typical early Nordic was long-headed, tall, and blond. But long ago this race became thoroughly mixed with all of the branches of the white peoples.
The primitive culture of Europe, which was encountered by the invading Nordics, was that of the retrograding Danubians blended with the blue man. The Nordic-Danish and the Danubian-Andonite cultures met and mingled on the Rhine as is witnessed by the existence of two racial groups in Germany today.
The Nordics continued the trade in amber from the Baltic coast, building up a great commerce with the broadheads of the Danube valley via the Brenner Pass. This extended contact with the Danubians led these northerners into mother worship, and for several thousands of years cremation of the dead was almost universal throughout Scandinavia. This explains why remains of the earlier white races, although buried all over Europe, are not to be found—only their ashes in stone and clay urns. These white men also built dwellings; they never lived in caves. And again this explains why there are so few evidences of the white man’s early culture, although the preceding Cro-Magnon type is well preserved where it has been securely sealed up in caves and grottoes. As it were, one day in northern Europe there is a primitive culture of the retrogressing Danubians and the blue man and the next that of a suddenly appearing and vastly superior white man.
2. The central white race. While this group includes strains of blue, yellow, and Andite, it is predominantly Andonite. These people are broad-headed, swarthy, and stocky. They are driven like a wedge between the Nordic and Mediterranean races, with the broad base resting in Asia and the apex penetrating eastern France.
For almost twenty thousand years the Andonites had been pushed farther and farther to the north of central Asia by the Andites. By 3000 b.c. increasing aridity was driving these Andonites back into Turkestan. This Andonite push southward continued for over a thousand years and, splitting around the Caspian and Black seas, penetrated Europe by way of both the Balkans and the Ukraine. This invasion included the remaining groups of Adamson’s descendants and, during the latter half of the invasion period, carried with it considerable numbers of the Iranian Andites as well as many of the descendants of the Sethite priests.
By 2500 b.c. the westward thrust of the Andonites reached Europe. And this overrunning of all Mesopotamia, Asia Minor, and the Danube basin by the barbarians of the hills of Turkestan constituted the most serious and lasting of all cultural setbacks up to that time. These invaders definitely Andonized the character of the central European races, which have ever since remained characteristically Alpine.
3. The southern white race. This brunet Mediterranean race consisted of a blend of the Andite and the blue man, with a smaller Andonite strain than in the north. This group also absorbed a considerable amount of secondary Sangik blood through the Saharans. In later times this southern division of the white race was infused by strong Andite elements from the eastern Mediterranean.
The Mediterranean coastlands did not, however, become permeated by the Andites until the times of the great nomadic invasions of 2500 b.c. Land traffic and trade were nearly suspended during these centuries when the nomads invaded the eastern Mediterranean districts. This interference with land travel brought about the great expansion of sea traffic and trade; Mediterranean sea-borne commerce was in full swing about forty-five hundred years ago. And this development of marine traffic resulted in the sudden expansion of the descendants of the Andites throughout the entire coastal territory of the Mediterranean basin.
These racial mixtures laid the foundations for the southern European race, the most highly mixed of all. And since these days this race has undergone still further admixture, notably with the blue-yellow-Andite peoples of Arabia. This Mediterranean race is, in fact, so freely admixed with the surrounding peoples as to be virtually indiscernible as a separate type, but in general its members are short, long-headed, and brunet.
In the north the Andites, through warfare and marriage, obliterated the blue men, but in the south they survived in greater numbers. The Basques and the Berbers represent the survival of two branches of this race, but even these peoples have been thoroughly admixed with the Saharans.
This was the picture of race mixture presented in central Europe about 3000 b.c. In spite of the partial Adamic default, the higher types did blend.
These were the times of the New Stone Age overlapping the oncoming Bronze Age. In Scandinavia it was the Bronze Age associated with mother worship. In southern France and Spain it was the New Stone Age associated with sun worship. This was the time of the building of the circular and roofless sun temples. The European white races were energetic builders, delighting to set up great stones as tokens to the sun, much as did their later-day descendants at Stonehenge. The vogue of sun worship indicates that this was a great period of agriculture in southern Europe.
The superstitions of this comparatively recent sun-worshiping era even now persist in the folkways of Brittany. Although Christianized for over fifteen hundred years, these Bretons still retain charms of the New Stone Age for warding off the evil eye. They still keep thunderstones in the chimney as protection against lightning. The Bretons never mingled with the Scandinavian Nordics. They are survivors of the original Andonite inhabitants of western Europe, mixed with the Mediterranean stock.
But it is a fallacy to presume to classify the white peoples as Nordic, Alpine, and Mediterranean. There has been altogether too much blending to permit such a grouping. At one time there was a fairly well-defined division of the white race into such classes, but widespread intermingling has since occurred, and it is no longer possible to identify these distinctions with any clarity. Even in 3000 b.c. the ancient social groups were no more of one race than are the present inhabitants of North America.
This European culture for five thousand years continued to grow and to some extent intermingle. But the barrier of language prevented the full reciprocation of the various Occidental nations. During the past century this culture has been experiencing its best opportunity for blending in the cosmopolitan population of North America; and the future of that continent will be determined by the quality of the racial factors which are permitted to enter into its present and future populations, as well as by the level of the social culture which is maintained.
[Presented by an Archangel of Nebadon.]
SuomiEnglish
Andiittivaellusten loppupuolella Euroopan rotusekoittumat kehkeytyivät kolmeksi valkoiseksi roduksi seuraavaan tapaan:
The racial blends in Europe toward the close of the Andite migrations became generalized into the three white races as follows:
1. Pohjoinen valkoinen rotu. Tämä niin kutsuttu pohjoismainen rotu koostui pääasiassa sinisistä ihmisistä ja andiiteista, mutta siihen sisältyi myös melkoinen määrä andoniittista verenperintöä samoin kuin pienempiä määriä punaista ja keltaista sangik-ainesta. Pohjoinen valkoinen rotu sisälsi siis näitä neljää toivottavinta ihmisen rotukantaa. Mutta laajin perintöaines tuli siniseltä ihmiseltä. Tyypillinen muinaispohjoismaalainen oli pitkäkalloinen, kookas ja vaalea. Mutta jo kauan sitten tämä rotu sekoittui läpikotaisin kaikkiin valkoisten kansojen eri haarautumiin.
1. The northern white race. This so-called Nordic race consisted primarily of the blue man plus the Andite but also contained a considerable amount of Andonite blood, together with smaller amounts of the red and yellow Sangik. The northern white race thus encompassed these four most desirable human stocks. But the largest inheritance was from the blue man. The typical early Nordic was long-headed, tall, and blond. But long ago this race became thoroughly mixed with all of the branches of the white peoples.
Se Euroopan alkukantainen kulttuuri, jonka maahan tunkeutuvat pohjoismaalaiset kohtasivat, oli siniseen rotuun sekoittuneiden, taantuvien tonavalaisten kulttuuri. Pohjoismaalais-tanskalainen ja tonavalais-andoniittinen kulttuuri kohtasivat ja sekoittuivat Reinin rannoilla, minkä osoituksena Saksassa on tänäkin päivänä kaksi eri roturyhmää.
The primitive culture of Europe, which was encountered by the invading Nordics, was that of the retrograding Danubians blended with the blue man. The Nordic-Danish and the Danubian-Andonite cultures met and mingled on the Rhine as is witnessed by the existence of two racial groups in Germany today.
Kauan aikaa pohjoismaalaiset harjoittivat Itämeren rannikolta keräämänsä meripihkan kauppaa ja loivat Brennersolan kautta laajat kauppasuhteet Tonavanlaakson leveäkalloisiin asukkaisiin. Tämä pitkäaikainen kosketus tonavalaisiin johdatti nämä pohjoismaalaiset äidinpalvontaan, ja usean vuosituhannen ajan ruumiiden polttohautaus oli lähes joka puolella Skandinaviaa vallitseva käytäntö. Tämä selittää, miksei varhaisempien valkoisten rotujen jäännöksiä, vaikka niitä on hautautuneina kaikkialle Eurooppaan, ole löydettävissä – vaan löydettävissä on pelkästään heidän tuhkaansa kivi- ja saviuurnissa. Nämä valkoiset ihmiset myös rakensivat itse asumuksensa; he eivät nimittäin koskaan asuneet luolissa. Ja tämä taas selittää, miksi on olemassa niin vähän todisteita valkoisen ihmisen varhaiskulttuurista, vaikka sitä edeltävä Cro-Magnon-ihmisen kulttuurityyppi on säilynyt hyvin siellä, missä se on ollut turvallisesti luoliin ja vuorenonkaloihin kätkettynä. Ja tilanne antaa siis sellaisen vaikutelman, että Pohjois-Euroopassa yhtenä päivänä on taantuvien tonavalaisten ja sinisten ihmisten alkeellinen kulttuuri ja seuraavana päivänä yhtäkkiä ilmestyvän ja valtavan ylivertaisen valkoisen ihmisen kulttuuri.
The Nordics continued the trade in amber from the Baltic coast, building up a great commerce with the broadheads of the Danube valley via the Brenner Pass. This extended contact with the Danubians led these northerners into mother worship, and for several thousands of years cremation of the dead was almost universal throughout Scandinavia. This explains why remains of the earlier white races, although buried all over Europe, are not to be found—only their ashes in stone and clay urns. These white men also built dwellings; they never lived in caves. And again this explains why there are so few evidences of the white man’s early culture, although the preceding Cro-Magnon type is well preserved where it has been securely sealed up in caves and grottoes. As it were, one day in northern Europe there is a primitive culture of the retrogressing Danubians and the blue man and the next that of a suddenly appearing and vastly superior white man.
2. Keskialueiden valkoinen rotu. Vaikka tähän ryhmään kuuluukin sinisiä, keltaisia ja andiittisia rotuaineksia, se on valtaosaltaan silti andoniittista. Kyseiset ihmiset ovat leveäkalloisia, tummia ja tanakoita. He muodostavat ikään kuin pohjoismaisten ja välimerenrotujen väliin lyödyn kiilan, jonka kanta on Aasiassa ja jonka kärki tunkeutuu Itä-Ranskaan.
2. The central white race. While this group includes strains of blue, yellow, and Andite, it is predominantly Andonite. These people are broad-headed, swarthy, and stocky. They are driven like a wedge between the Nordic and Mediterranean races, with the broad base resting in Asia and the apex penetrating eastern France.
Lähes kahdenkymmenentuhannen vuoden ajan andiitit olivat työntäneet andoniitteja Keski-Aasiasta yhä kauemmaksi pohjoiseen. Vuoden 3000 eKr. tienoilla paheneva kuivuus ajoi näitä andoniitteja takaisin Turkestaniin. Tätä andoniittien etelääntyöntymistä jatkui yli tuhat vuotta. Heidän joukkonsa jakautui Kaspianmerta ja Mustaamerta kiertäessään kahtia, ja se työntyi Eurooppaan sekä Balkanin että Ukrainan kautta. Tässä invaasiossa olivat mukana Aataminpojan jälkeläisten jäljellä olleet ryhmät, ja invaasiokauden jälkipuoliskolla sen mukana kulkeutui huomattavat määrät Iranin andiitteja sekä runsaasti seetiläispappien jälkeläisiä.
For almost twenty thousand years the Andonites had been pushed farther and farther to the north of central Asia by the Andites. By 3000 b.c. increasing aridity was driving these Andonites back into Turkestan. This Andonite push southward continued for over a thousand years and, splitting around the Caspian and Black seas, penetrated Europe by way of both the Balkans and the Ukraine. This invasion included the remaining groups of Adamson’s descendants and, during the latter half of the invasion period, carried with it considerable numbers of the Iranian Andites as well as many of the descendants of the Sethite priests.
Andoniittien länteen suuntautunut työntyminen saavutti vuoden 2500 eKr. paikkeilla Euroopan. Ja tämä Turkestanin kukkuloilta tulleiden barbaarien levittäytyminen koko Mesopotamian alueelle, Vähään-Aasiaan ja Tonavan jokilaaksoon oli kaikista kulttuuria siihen mennessä kohdanneista takaiskuista vakavin ja pitkävaikutteisin. Nämä maahantunkeutujat muuttivat keskieurooppalaisten rotujen luonteen peruuttamattomasti andoniittiseksi, ja nämä ovatkin aina siitä lähtien säilyneet tunnusomaisesti alpiinisina.
By 2500 b.c. the westward thrust of the Andonites reached Europe. And this overrunning of all Mesopotamia, Asia Minor, and the Danube basin by the barbarians of the hills of Turkestan constituted the most serious and lasting of all cultural setbacks up to that time. These invaders definitely Andonized the character of the central European races, which have ever since remained characteristically Alpine.
3. Eteläinen valkoinen rotu. Tämä tummaverinen välimerenrotu koostui andiittisen ja sinisen ihmisen sekoittumasta, jossa oli vähemmän andoniittista sukujuurta kuin on Pohjolassa. Tähän ryhmään sulautui saharalaisten välityksellä myös melkoinen määrä toissijaista sangik-ainesta. Myöhempinä aikoina tähän valkoisen rodun eteläiseen lohkoon liittyi väkeviä andiittisia ainesosia, jotka olivat peräisin itäisen Välimeren alueelta.
3. The southern white race. This brunet Mediterranean race consisted of a blend of the Andite and the blue man, with a smaller Andonite strain than in the north. This group also absorbed a considerable amount of secondary Sangik blood through the Saharans. In later times this southern division of the white race was infused by strong Andite elements from the eastern Mediterranean.
Andiitit levittäytyivät kuitenkin Välimeren rannikkomaihin vasta vuoden 2500 eKr. suurten nomadihyökkäysten aikoihin. Maaliikenne ja kauppa olivat miltei pysähdyksissä näinä vuosisatoina, jolloin nomadit tunkeutuivat itäisen Välimeren alueille. Tämä maitse tapahtuvan matkustamisen estyminen johti meriliikenteen ja meritse tapahtuvan kaupankäynnin valtavaan laajenemiseen; Välimerellä meritse käyty kauppa oli täydessä vauhdissa noin neljätuhattaviisisataa vuotta sitten. Ja tästä meriliikenteen kehittymisestä oli seurauksena andiittien jälkeläisten äkillinen levittäytyminen kaikille Välimerenaltaan rannikkoalueille.
The Mediterranean coastlands did not, however, become permeated by the Andites until the times of the great nomadic invasions of 2500 b.c. Land traffic and trade were nearly suspended during these centuries when the nomads invaded the eastern Mediterranean districts. This interference with land travel brought about the great expansion of sea traffic and trade; Mediterranean sea-borne commerce was in full swing about forty-five hundred years ago. And this development of marine traffic resulted in the sudden expansion of the descendants of the Andites throughout the entire coastal territory of the Mediterranean basin.
Nämä rotusekoitukset laskivat perustukset eteläeurooppalaiselle rodulle, joka on kaikista roduista sekoittunein. Ja tässä käsitellyn ajan jälkeen tämä rotu on sekoittunut entisestään, kun siihen on tullut mukaan Arabian sini-kelta-andiittisia kansanheimoja. Tämä välimerenrotu on tosiaankin niin perin pohjin sekoittunut ympäristön kansanheimoihin, että sitä on itse asiassa mahdoton tunnistaa erilliseksi tyypiksi, mutta sen jäsenet ovat yleisesti ottaen lyhyitä, pitkäkalloisia ja tummaverisiä.
These racial mixtures laid the foundations for the southern European race, the most highly mixed of all. And since these days this race has undergone still further admixture, notably with the blue-yellow-Andite peoples of Arabia. This Mediterranean race is, in fact, so freely admixed with the surrounding peoples as to be virtually indiscernible as a separate type, but in general its members are short, long-headed, and brunet.
Pohjoisessa andiitit hävittivät siniset ihmiset sotimalla ja aviosuhteiden kautta, mutta etelässä näitä säilyi suurehkoja määriä. Baskit ja berberit edustavat kahta tämän rodun jäljellä olevaa haaraa, mutta nämäkin kansanheimot ovat läpikotaisin saharalaisiin sekoittuneita.
In the north the Andites, through warfare and marriage, obliterated the blue men, but in the south they survived in greater numbers. The Basques and the Berbers represent the survival of two branches of this race, but even these peoples have been thoroughly admixed with the Saharans.
Tällainen tilanne vallitsi Keski-Euroopan rotujen sekoittumisen suhteen noin vuonna 3000 eKr. Aatamin osittaisesta sopimuksen rikkomisesta huolimattakin korkeampien tyyppien sekoittuminen siis toteutui.
This was the picture of race mixture presented in central Europe about 3000 b.c. In spite of the partial Adamic default, the higher types did blend.
Tämä oli se aika, jolloin neoliittinen kivikausi ja lähestyvä pronssikausi menevät päällekkäin. Skandinaviassa elettiin pronssikautta äidinpalvontoineen. Etelä-Ranskassa ja Espanjassa elettiin neoliittistä kivikautta, johon liittyi auringonpalvontaa. Pyöreät ja katottomat aurinkotemppelit rakennettiin tänä aikana. Euroopan valkoiset rodut olivat tarmokkaita rakentajia, jotka tunsivat mielihyvää pystyttäessään suuria paasia kunnianosoitukseksi auringolle, paljolti samoin kuin heidän myöhemmät jälkeläisensä Stonehengessä. Auringonpalvonnan suosio osoittaa, että Etelä-Euroopassa elettiin suurta maanviljelyn kukoistuskautta.
These were the times of the New Stone Age overlapping the oncoming Bronze Age. In Scandinavia it was the Bronze Age associated with mother worship. In southern France and Spain it was the New Stone Age associated with sun worship. This was the time of the building of the circular and roofless sun temples. The European white races were energetic builders, delighting to set up great stones as tokens to the sun, much as did their later-day descendants at Stonehenge. The vogue of sun worship indicates that this was a great period of agriculture in southern Europe.
Tähän verrattain äskettäiseen auringonpalvontakauteen kuuluvia taikamenoja kuuluu Bretagnen kansantapoihin vieläkin. Vaikka nämä bretagnelaiset ovat olleet kristittyjä jo yli tuhannen viidensadan vuoden ajan, he säilyttävät vieläkin neoliittisen kivikauden aikaisia taikakaluja pahan silmän torjumiseksi. Savupiipussa he pitävät edelleen ukonkiviä suojana salamaa vastaan. Bretagnelaiset eivät koskaan sekoittuneet Skandinavian pohjoismaalaisiin. He ovat Länsi-Euroopassa asuneiden alkuperäisten andoniittien Välimeren-rotukantaan sekoittunut jäänne.
The superstitions of this comparatively recent sun-worshiping era even now persist in the folkways of Brittany. Although Christianized for over fifteen hundred years, these Bretons still retain charms of the New Stone Age for warding off the evil eye. They still keep thunderstones in the chimney as protection against lightning. The Bretons never mingled with the Scandinavian Nordics. They are survivors of the original Andonite inhabitants of western Europe, mixed with the Mediterranean stock.
Mutta jos oletetaan voitavan luokitella valkoiset kansat pohjoismaalaisiin, alpiineihin ja välimerellisiin, ollaan harhateillä. Sekoittumista on tapahtunut kerta kaikkiaan aivan liian paljon, jotta tällainen ryhmittely olisi mahdollinen. Oli aika, jolloin valkoinen rotu jakaantui kokolailla tarkkaan tällaisiin luokkiin, mutta sen jälkeen on tapahtunut keskinäistä sekoittumista laajalla rintamalla, eivätkä nämä eroavuudet ole mitenkään enää selkeästi tunnistettavissa. Vielä vuonna 3000 eKr. muinaiset yhteisöryhmät eivät olleet sen enempää yhtä rotua kuin ovat Pohjois-Amerikan nykyiset asukkaatkaan.
But it is a fallacy to presume to classify the white peoples as Nordic, Alpine, and Mediterranean. There has been altogether too much blending to permit such a grouping. At one time there was a fairly well-defined division of the white race into such classes, but widespread intermingling has since occurred, and it is no longer possible to identify these distinctions with any clarity. Even in 3000 b.c. the ancient social groups were no more of one race than are the present inhabitants of North America.
Tämä eurooppalainen kulttuuri jatkoi kasvuaan ja tietynmääräistä sekoittumistaan viidentuhannen vuoden ajan. Mutta kielimuuri esti länsimaailman kansakuntien täysimittaisen vuorovaikutuksen. Viimeksi kuluneen vuosisadan ajan tällä kulttuurilla on ollut paras sekoittumismahdollisuutensa Pohjois-Amerikan kosmopoliittisen väestön keskuudessa; ja tuon manteren tulevaisuuden määräävät sen nykyisten ja tulevien väestöainesten sekaan päästettävien rotutekijöiden laatu samoin kuin ylläpidettävän sosiaalisen kulttuurin taso.
This European culture for five thousand years continued to grow and to some extent intermingle. But the barrier of language prevented the full reciprocation of the various Occidental nations. During the past century this culture has been experiencing its best opportunity for blending in the cosmopolitan population of North America; and the future of that continent will be determined by the quality of the racial factors which are permitted to enter into its present and future populations, as well as by the level of the social culture which is maintained.
[Esittänyt muuan Nebadonin Arkkienkeli.]
[Presented by an Archangel of Nebadon.]