Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Maailmassanne tapahtuneesta Mikaelin lahjoittautumisesta alkaen Urantian yleishallinto on ollut uskottuna Jerusemissa toimivan, kahdestakymmenestäneljästä entisestä urantialaisesta koostuvan erikoisryhmän käsiin. Tämän komission jäsenyyden ehtona olevat vaatimukset eivät ole tiedossamme, mutta olemme panneet merkille, että tällaisen valtuuskirjan saaneet ovat kaikki antaneet oman panoksensa Korkeimman hallitsijanvallan laajenemiseen Satanian järjestelmässä. Urantialla toimiessaan he kaikki olivat olemukseltaan todellisia johtajia, ja (Makiventa Melkisedekiä lukuun ottamatta) mansiomaailmasta saatu kokemus on näitä johtajanominaisuuksia entisestään lisännyt, ja Jerusemin kansalaisuuteen kuuluva koulutus on niitä täydentänyt. Kaksikymmennelijäsenisen komission jäsenten ehdollepanon suorittaa Lanaforgen kabinetti, Edentian Kaikkein Korkeimmat antavat heistä lausuntonsa, Jerusemin Valtuutettu Vartija antaa hyväksyntänsä ja Salvingtonin Gabriel nimittää heidät Mikaelin antamien valtuuksien nojalla virkaansa. Väliaikaisiksi jäseniksi nimitetyt toimivat aivan yhtä täysipainoisesti kuin tämän erikoisvalvojien komission vakinaisetkin jäsenet.
Planetaaristen ohjaajien lautakunta huolehtii varsinkin niiden toimintojen valvonnasta tässä maailmassa, jotka johtuvat siitä, että Mikael koki täällä viimeisen lahjoittautumisensa. Heitä pitävät läheisessä ja välittömässä kosketuksessa Mikaeliin tietyn Loistavan Iltatähden yhteystoiminnot, saman olennon, joka palveli Jeesusta koko tämän kuolevaisena suorittaman lahjoittautumisvaiheen ajan.
Muuan Johannes, jonka tunnette ”Kastajana”, toimii nykyisin tämän neuvoston puheenjohtajana sen pitäessä istuntoa Jerusemissa. Mutta tämän neuvoston itseoikeutettu päällikkö on Satanian Valtuutettu Vartija, Salvingtonissa toimivan Apulaistarkastajan ja Orvontonin Korkeimman Toimeenpanijan välitön ja henkilökohtainen edustaja.
Tämän samaisen, entisistä urantialaisista koostuvan komission jäsenet toimivat myös järjestelmään kuuluvien kolmenkymmenenkuuden muun kapinan takia eristetyn maailman neuvoa-antavina valvojina. He tekevät varsin arvokkaan palveluksen pitäessään Järjestelmän Hallitsijan, Lanaforgen, läheisessä ja myötätuntoisessa kosketuksessa näiden planeettojen asioihin, planeettojen, jotka edelleenkin pysyvät enemmän tai vähemmän Norlatiadekin Konstellaation Isien ylivalvonnassa. Tuon tuostakin nämä kaksikymmentäneljä neuvonantajaa matkustavat yksilöinä kullekin karanteenissa olevalle planeetalle, eritoten Urantialle.
Jokaista muuta eristettyä maailmaa neuvovat samanlaiset ja jäsenmäärältään vaihtelevansuuruiset, sen entisistä asukkaista koostuvat komissiot, mutta nämä muut komissiot ovat alisteisia urantialaiselle kahdenkymmenenneljän ryhmälle. Samalla kun jälkimmäisen komission jäsenet ovat tällä tavoin aktiivisesti kiinnostuneita inhimillisen edistymisen jokaisesta vaiheesta kussakin Satanian karanteeniin asetetussa maailmassa, he tuntevat erityistä ja nimenomaista huolta Urantian kuolevaisrotujen hyvinvoinnista ja etenemisestä, sillä Urantiaa lukuun ottamatta he eivät suoraan ja välittömästi valvo mainituista planeetoista yhdenkään asioita, eikä heidän toimivaltansa täälläkään ole täysimääräistä muutoin kuin tietyillä kuolevaisten eloonjäämiseen liittyvillä toimialoilla.
Kukaan ei tiedä, kauanko nämä kaksikymmentäneljä Urantian neuvonantajaa jatkavat toimintaansa nykyisessä asemassaan, jossa he ovat erillään universumitoimintojen säännönmukaisesta ohjelmasta. Nykyisessä ominaisuudessaan he epäilemättä palvelevat siihen saakka, kunnes planeetan statuksessa tapahtuu jokin sellainen muutos kuin, että tuomiokausi päättyy, Makiventa Melkisedek ottaa täyden toimivallan omiin käsiinsä, Luciferin kapinasta annetaan lopullinen oikeuden päätös tai että Mikael ilmestyy uudelleen viimeisen lahjoittautumisensa maailmaan. Urantian tämänhetkinen residentti kenraalikuvernööri tuntuu kallistuvan sen mielipiteen kannalle, että Makiventaa lukuun ottamatta kaikki muut päästetään jatkamaan nousuaan Paratiisia kohti sinä hetkenä, kun Satanian järjestelmä kytketään taas konstellaation yhteyspiireihin. Mutta muitakin mielipiteitä on kuultu.
Since the times of Michael’s bestowal on your world the general management of Urantia has been intrusted to a special group on Jerusem of twenty-four onetime Urantians. Qualification for membership on this commission is unknown to us, but we have observed that those who have been thus commissioned have all been contributors to the enlarging sovereignty of the Supreme in the system of Satania. By nature they were all real leaders when they functioned on Urantia, and (excepting Machiventa Melchizedek) these qualities of leadership have been further augmented by mansion world experience and supplemented by the training of Jerusem citizenship. Members are nominated to the twenty-four by the cabinet of Lanaforge, seconded by the Most Highs of Edentia, approved by the Assigned Sentinel of Jerusem, and appointed by Gabriel of Salvington in accordance with the mandate of Michael. The temporary appointees function just as fully as do the permanent members of this commission of special supervisors.
This board of planetary directors is especially concerned with the supervision of those activities on this world which result from the fact that Michael here experienced his terminal bestowal. They are kept in close and immediate touch with Michael by the liaison activities of a certain Brilliant Evening Star, the identical being who attended upon Jesus throughout the mortal bestowal.
At the present time one John, known to you as “the Baptist,” is chairman of this council when it is in session on Jerusem. But the ex officio head of this council is the Assigned Sentinel of Satania, the direct and personal representative of the Associate Inspector on Salvington and of the Supreme Executive of Orvonton.
The members of this same commission of former Urantians also act as advisory supervisors of the thirty-six other rebellion-isolated worlds of the system; they perform a very valuable service in keeping Lanaforge, the System Sovereign, in close and sympathetic touch with the affairs of these planets, which still remain more or less under the overcontrol of the Constellation Fathers of Norlatiadek. These twenty-four counselors make frequent trips as individuals to each of the quarantined planets, especially to Urantia.
Each of the other isolated worlds is advised by similar and varying sized commissions of its onetime inhabitants, but these other commissions are subordinate to the Urantian group of twenty-four. While the members of the latter commission are thus actively interested in every phase of human progress on each quarantined world in Satania, they are especially and particularly concerned with the welfare and advancement of the mortal races of Urantia, for they immediately and directly supervise the affairs of none of the planets except Urantia, and even here their authority is not complete excepting in certain domains concerned with mortal survival.
No one knows how long these twenty-four Urantia counselors will continue in their present status, detached from the regular program of universe activities. They will no doubt continue to serve in their present capacities until some change in planetary status ensues, such as the end of a dispensation, the assumption of full authority by Machiventa Melchizedek, the final adjudication of the Lucifer rebellion, or the reappearance of Michael on the world of his final bestowal. The present resident governor general of Urantia seems inclined to the opinion that all but Machiventa may be released for Paradise ascension the moment the system of Satania is restored to the constellation circuits. But other opinions are also current.
SuomiEnglish