Urantiakirja.fi

Ladataan…

Urantiakirja.fi

Rekisteröidy
Siirry lukutekstiin

Urantia-kirja

Luku 161 Jatkokeskustelut Rodanin kanssa

Jatkokeskustelut Rodanin kanssa

SUNNUNTAINA, syyskuun 25. päivänä vuonna 29 jKr., apostolit ja evankelistat kokoontuivat Magadaniin. Työtovereidensa kanssa tuona iltana käymänsä pitkän mielipiteidenvaihdon jälkeen Jeesus yllätti kaikki ilmoittamalla, että hän ja kaksitoista apostolia lähtisivät seuraavan päivän aamuvarhaisella Jerusalemiin ottamaan osaa lehtimajanjuhlaan. Hän antoi evankelistoille määräyksen käydä tapaamassa Galilean uskovia ja naisten ryhmän hän määräsi palaamaan joksikin aikaa Betsaidaan.
Kun Jerusalemiin-lähdön hetki koitti, Natanael ja Tuomas kävivät vielä vilkasta keskustelua Rodan Aleksandrialaisen kanssa, ja he saivat Mestarilta luvan jäädä muutamaksi päiväksi Magadaniin. Ja näin ollen kävi niin, että sillä aikaa kun Jeesus ja kymmenen apostolia olivat matkalla Jerusalemiin, Natanael ja Tuomas paneutuivat hartaaseen väittelyyn Rodanin kanssa. Edellisellä viikolla, jonka kuluessa Rodan oli esitellyt filosofiaansa, Tuomas ja Natanael olivat noudattaneet vuorojärjestystä kreikkalaisfilosofille valtakunnan evankeliumia esittäessään. Rodan pani merkille, miten hyvin häntä Jeesuksen opetusten osalta oli valistanut muuan Johannes Kastajan entinen apostoli, joka oli ollut hänen opettajanaan Aleksandriassa.

1. Onko Jumala persoonallinen?

Oli muuan kysymys, jonka kohdalla toisaalta Rodanin ja toisaalta kahden apostolin näkemyksissä ilmeni eroavuutta, ja tämä oli kysymys Jumalan persoonallisuudesta. Rodan hyväksyi auliisti kaiken, mitä hänelle Jumalan ominaisuuksien osalta tuotiin esille, mutta hän väitti, ettei taivaassa oleva Isä ole eikä voi olla persoona siten kuin ihminen persoonallisuuden käsittää. Kun apostolit omalta osaltaan huomasivat joutuneensa vaikeuksiin koettaessaan todistaa, että Jumala oli persoona, Rodan puolestaan havaitsi, että vielä sitäkin vaikeampaa oli todistaa, ettei hän ole persoona.
Rodan väitti, että persoonallisuuden tosiasiaan kuuluu yhtaikaa voimassa oleva tosiasia tasavertaisten olentojen välisestä täysimääräisestä ja molemminpuolisesta kommunikoinnista, olentojen, jotka kykenevät myötätuntoiseen ymmärtämykseen. Rodan sanoi: ”Ollakseen persoona Jumalalla pitää olla henkikommunikoinnin edellyttämiä symboleja, jotka mahdollistavat hänen tulla täysin ymmärretyksi niiden taholta, jotka ottavat häneen yhteyttä. Mutta koska Jumala on infiniittinen ja ikuinen, kaikkien muiden olentojen Luoja, siitä seuraa – mitä tulee tasavertaisiin olentoihin –, että Jumala on maailmankaikkeudessa yksin. Ei ole ketään, joka olisi hänen kanssaan tasavertainen; ei ole ketään, jonka kanssa hän voisi tasavertaisena kommunikoida. Jumala saattaa tosiaankin olla kaiken persoonallisen lähde, mutta sellaisena hän on persoonallisuuden suhteen transsendentti, aivan kuten Luoja on luodun yläpuolella ja tätä enemmän.”
Tämä kiista vaivasi Tuomasta ja Natanaelia suuresti, ja he olivat pyytäneet Jeesusta pelastamaan heidät pulasta, mutta Mestari kieltäytyi tulemasta mukaan heidän keskusteluihinsa. Tuomakselle hän kuitenkin sanoi: ”Ei ole suurtakaan merkitystä sillä, minkälainen idea teillä Isästä mahdollisesti on, kunhan teille on hengellisessä mielessä käynyt tutuksi hänen infiniittisen ja ikuisen olemuksensa ihanne.”
Tuomas väitti, että tokihan Jumala kommunikoi ihmisen kanssa, ja että Isä sen vuoksi on persoona myös Rodanin esittämän määritelmän puitteissa. Tämän kreikkalainen torjui siltä pohjalta, ettei Jumala tuo itseään persoonallisesti julki, että hän on yhä mysteeri. Silloin Natanael vetosi omaan henkilökohtaiseen kokemukseensa Jumalasta, ja tämän Rodan myönsi ja vahvisti, että hänellä oli äskettäin ollut samanlaisia kokemuksia, mutta nämä kokemukset todistivat hänen väitteensä mukaan vain sen, että Jumala on todellinen, ei sitä, että hän on persoonallinen.
Maanantai-illan tietämissä Tuomas luopui leikistä. Mutta kun päästiin tiistai-iltaan, Natanael oli saanut Rodanin uskomaan, että Isä on persoonallinen, ja hän sai kreikkalaisen näkemyksissä aikaan tämän muutoksen seuraavien argumentointivaiheiden kautta:
1. Onhan Paratiisin Isällä toki tasavertainen kommunikointisuhde ainakin kahden muun olennon kanssa, jotka ovat hänen kanssaan täysin tasavertaisia ja tyystin hänen kaltaisiaan, nimittäin Iankaikkisen Pojan ja Äärettömän Hengen kanssa. Kolminaisuusoppi huomioon ottaen kreikkalaisen oli pakko myöntää Universaalisen Isän persoonallisuus mahdolliseksi. (Juuri näiden keskustelujen myöhemmin tapahtunut tarkastelu johti siihen, että kolminaisuuskäsite avartui kahdentoista apostolin ajatusmaailmassa. Yleisesti tietenkin uskottiin, että Jeesus oli Iankaikkinen Poika.)
2. Koska Jeesus oli Isän kanssa tasavertainen, ja koska tämä Poika oli saanut aikaan persoonallisuuden manifestoitumisen hänen maisille lapsilleen, niin tällainen ilmiö oli todiste tosiasiasta ja osoitus mahdollisuudesta, että kaikilla kolmella Jumalalla on persoonallisuus, ja se ratkaisi ikiajoiksi kysymyksen Jumalan kyvystä kommunikoida ihmisen kanssa ja kysymyksen ihmisen mahdollisuudesta kommunikoida Jumalan kanssa.
3. Että Jeesuksen suhteessa ihmiseen vallitsi molemminpuolinen kanssakäyminen ja täydellinen kommunikaatio; että Jeesus oli Jumalan Poika. Että Isän ja Pojan välinen suhde edellyttää kommunikoinnin tasavertaisuutta ja myötätuntoisen ymmärtämyksen molemminpuolisuutta; että Jeesus ja Isä olivat yhtä. Että Jeesus ylläpiti samanaikaisesti ymmärtäväistä kommunikointisuhdetta sekä Jumalaan että ihmiseen, ja että kun sekä Jumala että ihminen käsittivät Jeesuksen kommunikoinnin sisältämien symbolien merkityksen, niin sekä Jumala että ihminen omasivat persoonallisuuden attribuutit, siltä osin kuin kysymys oli keskinäisen kommunikointikyvyn edellytyksistä. Että Jeesuksen persoonallisuus osoitti todeksi Jumalan persoonallisuuden, samalla kun se todisti lopullisesti, että Jumala on läsnä ihmisessä. Että kaksi olevaista, jotka suhteutuvat samaan olevaiseen, suhteutuvat myös toisiinsa.
4. Että persoonallisuus edustaa ihmisen korkeinta käsitystä siitä, mikä on inhimillinen todellisuus ja mitä ovat jumalalliset arvot; että Jumala edustaa ihmisen korkeinta käsitystä myös siitä, mikä on jumalallinen todellisuus ja mitä ovat infiniittiset arvot; että Jumalan täytyy sen vuoksi olla jumalallinen ja infiniittinen persoonallisuus, reaalisuuteen kuuluva persoonallisuus, vaikka hän infiniittisesti ja ikuisesti ylittää kaiken sen, miten ihminen persoonallisuuden käsittää ja määrittelee, mutta hänen täytyy siitäkin huolimatta olla aina ja universaalisesti persoonallisuus.
5. Että Jumalan täytyy olla persoonallisuus, koska hän on kaiken persoonallisuuden Luoja ja kaiken persoonallisuuden määränpää. Jeesuksen esittämä opetus ”Olkaa sen vuoksi täydelliset niin kuin taivaassa oleva Isännekin on täydellinen” oli tehnyt Rodaniin valtavan vaikutuksen.
Nämä argumentit kuultuaan Rodan sanoi: ”Olen vakuuttunut. Tunnustan Jumalan persoonaksi, jos sallitte, että kvalifioin esittämääni tällaisen vakaumuksen tunnustustani liittämällä siihen, mitä persoonallisuudella tarkoitetaan, joukon laajennettuja arvoja, kuten yli-inhimillinen, transsendenttinen, korkein, infiniittinen, ikuinen, lopullinen ja universaalinen. Olen nyt vakuuttunut siitä, että vaikka Jumalan täytyy olla loputtomasti enemmän kuin persoonallisuus, ei hän voi olla mitään sitä vähemmän. Olen mielissäni, kun voin päättää tämän kiistelyn ja hyväksyä Jeesuksen persoonalliseksi ilmoitukseksi Isästä ja tekijäksi, joka täyttää kaikki logiikassa, järkeilyssä ja filosofiassa esiintyvät aukkopaikat.”

2. Jeesuksen jumalallinen olemus

Koska Natanael ja Tuomas olivat näin täysin hyväksyneet Rodanin näkemykset valtakunnan evankeliumista, jäljellä oli vain yksi kysymys, joka vaati vielä käsittelyä, nimittäin opetus, joka koski Jeesuksen jumalallista olemusta; oppi, joka vasta vähän aikaa sitten oli esitetty julkisesti. Natanael ja Tuomas esittivät yhdessä näkemyksiään Mestarin jumalallisesta olemuksesta, ja seuraavaksi esitettävä kertomus on tiivistetty ja muokattu esitys heidän opetuksestaan:
1. Jeesus on myöntänyt jumalallisuutensa, ja me uskomme häntä. Hänen toimintansa yhteydessä on tapahtunut monia merkillisiä ilmiöitä, jotka voimme ymmärtää vain uskomalla hänen olevan sekä Jumalan Poika että Ihmisen Poika.
2. Kaikki se, mitä hän on elämänsä aikana ollut yhdessä kanssamme, on esimerkki ihmisten välisen ystävyyden ihanteesta. Ei ole mitenkään mahdollista, että joku muu kuin jumalallinen olento kykenisi olemaan sellainen ihmisystävä. Emme ole koskaan tunteneet toista henkilöä, joka olisi ollut lähellekään yhtä vilpittömän epäitsekäs. Hän on jopa syntisten ystävä; hän rohkenee rakastaa vihamiehiään. Meitä kohtaan hän on sangen lojaali. Vaikka hän empimättä meitä nuhteleekin, kaikille on silti selvää, että hän totisesti rakastaa meitä. Mitä paremmin sinä hänet tunnet, sitä enemmän olet häntä rakastava. Hänen horjumaton kiintymyksensä lumoaa sinut. Kaikki nämä vuodet, joiden aikana emme ole kyenneet ymmärtämään hänen lähetystehtäväänsä, hän on ollut uskollinen ystävä. Turvautumatta imarteluun hän kohtelee meitä kaikkia yhtä ystävällisesti. Hänen kiintymyksensä ja myötätuntoisuutensa on muuttumatonta. Hän on jakanut elämänsä ja kaiken muun kanssamme. Olemme onnellinen yhteisö; meille on kaikki yhteistä. Emme usko, että joku, joka on pelkästään ihminen, voisi elää näin nuhteetonta elämää näin koettelevissa olosuhteissa.
3. Mielestämme Jeesus on jumalallinen siksi, ettei hän koskaan tee väärin, hän ei tee virheitä. Hänen viisautensa on ylittämätöntä, hänen hurskautensa on vertaansa vailla. Päivän toisensa jälkeen hän elää täydellisessä sopusoinnussa sen kanssa, mikä on Isän tahto. Rikkomuksia hän ei milloinkaan kadu, sillä hän ei riko yhtäkään Isän lakia vastaan. Hän rukoilee puolestamme ja kanssamme, mutta hän ei koskaan pyydä meitä rukoilemaan itsensä puolesta. Uskomme, että hän on johdonmukaisen synnitön. Emme usko, että kukaan, joka on vain ihminen, koskaan väittäisi elävänsä sellaista elämää. Hän väittää elävänsä täydellistä elämää, ja myönnämme hänen niin tekevän. Meidän hurskautemme kumpuaa katumuksesta, mutta hänen hurskautensa kumpuaa vanhurskaudesta. Hän jopa väittää antavansa synnit anteeksi, ja hän toden totta parantaa sairauksia. Kukaan, joka on pelkästään ihminen, ei voisi, jos hän on täysissä järjissään, väittää antavansa synnin anteeksi – sellainenhan on vain Jumalan etuoikeus. Ja tällä tavoin vanhurskaudessaan täydelliseltä hän on näyttänyt niistä ajoista asti, kun ensi kerran tulimme kosketuksiin hänen kanssaan. Me vartumme armossa ja totuudentuntemuksessa, mutta Mestarissamme tulee heti alkajaisiksi näkyviin vanhurskaudesta kertova kypsyys. Kaikki ihmiset, niin hyvät kuin pahatkin, panevat merkille nämä Jeesuksessa olevat hyvyyden ainekset. Eikä hänen hurskautensa silti koskaan ole tunkeilevaa eikä mahtailevaa. Hän on sekä nöyrä että peloton. Hän tuntuu hyväksyvän uskomme hänen jumalallisuuteensa. Joko hän on se, mikä hän väittää olevansa, tai sitten hän on suurin teeskentelijä ja petkuttaja, minkä maailma on konsanaan tuntenut. Olemme vakuuttuneita siitä, että hän on juuri se, mikä hän väittää olevansa.
4. Hänen luonteensa ainutlaatuisuus ja se, että hän hallitsee täydellisesti tunne-elämänsä, saavat meidät vakuuttumaan siitä, että hänessä yhdistyvät ihmisyys ja jumalallisuus. Hän ei koskaan jätä reagoimatta, kun hän kohtaa inhimillisen hädän; kärsimys ei koskaan jätä häntä kylmäksi. Hänessä herää yhtäläinen sääli niin fyysisen kärsimyksen kuin mentaalisen ahdistuksen tai hengellisen murheenkin edessä. Jos hänen kanssaihmisissään ilmenee uskoa tai jokin muu hyve, hän ei sen tunnustamisessa aikaile eikä sen myöntämisessä kitsastele. Hän on niin perin oikeudenmukainen ja oikeamielinen ja samalla niin perin armelias ja huomaavainen. Hän suree ihmisten hengellistä itsepäisyyttä ja iloitsee, kun he suostuvat näkemään totuuden valon.
5. Hän näyttää tietävän, mitä ajatuksia ihmisten mielessä liikkuu, ja ymmärtävän, mitä heidän sydämensä kaipaa. Ja hän suhtautuu vaivattua henkeämme kohtaan aina myötätuntoisesti. Tuntuu siltä, että hän kokee kaikki inhimilliset emootiomme, mutta hänessä ne ovat suurenmoisella tavalla jalompia. Hänen rakkautensa hyvyyttä kohtaan on väkevää, ja yhtä väkevää on hänen vihansa syntiä kohtaan. Hänellä on yli-inhimillinen tietoisuus Jumaluuden läsnäolosta. Hän rukoilee kuin ihminen, mutta hän toimii kuin Jumala. Hän näyttää tietävän asiat ennakolta; tälläkin hetkellä hän rohkenee puhua omasta kuolemastaan, jostakin salaperäisestä viittauksesta tulevaan kunnialla kruunaamiseensa. Ollen ystävällinen hän on myös urhea ja rohkea. Hän ei milloinkaan emmi täyttäessään velvollisuuttaan.
6. Meihin tekee alinomaa vaikutuksen se ilmiö, että hänellä on yli-inhimillistä tietoa. Tuskin kuluu yhtäkään päivää, etteikö satu jotakin, joka osoittaa Mestarin tietävän, mitä on meneillään matkojen päässä sieltä, missä hän itse on läsnä. Hän tuntuu myös olevan tietoinen työtovereidensa ajatuksista. Ei ole epäilystäkään siitä, että hän on yhteydessä taivaallisiin persoonallisuuksiin; ei ole kysymystäkään siitä, etteikö hän eläisi sellaisella hengellisellä tasolla, joka on kaukana meidän muiden tasomme yläpuolella. Tuntuu siltä, että kaikki on avoinna hänen ainutlaatuiselle ymmärrykselleen. Hän esittää meille kysymyksiä vain saadakseen meidät selville vesille, ei saadakseen tietoa.
7. Mestari ei enää vähään aikaan ole kaihtanut tuomasta julki omaa yli-inhimillisyyttään. Apostolinvirkaan asettamisen päivästämme saakka aina näihin aikoihin asti hän ei ole koskaan kiistänyt, että hän tuli korkeuksissa olevan Isän luota. Hän puhuu jumalallisen opettajan arvovallalla. Mestari ei epäröi kumota nykyisiä uskonnollisia opetuksia ja julistaa uutta evankeliumia epäämättömällä arvovallalla. Hän on vakuuttava, varma ja arvovaltainen. Kuullessaan Jeesuksen puhuvan Johannes Kastajakin julisti, että tämä oli Jumalan Poika. Hän tuntuu olevan sangen itseriittoinen. Hän ei kaipaa väkijoukkojen kannatusta; mitä mieltä ihmiset ovat, on hänestä yhdentekevää. Hän on rohkea eikä silti ollenkaan ylpeä.
8. Jumalasta hän puhuu alituiseen siinä mielessä, että tämä on aina läsnä olevana työtoverina mukana kaikessa, mitä hän tekee. Hän kulkee ympäriinsä tekemässä hyvää, sillä Jumala näyttää olevan hänessä. Hän esittää mitä ällistyttävimpiä väitteitä itsestään ja tehtävästään maan päällä, lausuntoja, jotka olisivat mielettömiä, ellei hän olisi jumalallinen. Kerrankin hän julisti: ”Ennen kuin Abraham oli, minä olen.” Hän on vastaväitteille sijaa suomatta väittänyt olevansa jumalallinen; hän väittää olevansa kumppanuussuhteessa Jumalaan. Hän käyttää kielen tarjoamat mahdollisuudet lähestulkoon loppuun toistaessaan eri tavoin väitteitään siitä, että hänellä on läheinen yhteys taivaalliseen Isään. Hän rohkenee esittää jopa sellaisen väitteen, että hän ja Isä ovat yhtä. Hän sanoo, että jokainen, joka on nähnyt hänet, on nähnyt Isän. Ja kaikki nämä kauhistavat asiat hän sanoo ja tekee niin perin lapsenomaisen luonnollisesti. Toveruudestaan Isän kanssa hän puhuu samaan tapaan kuin toveruudestaan meidän suhteemme. Hän tuntuu olevan varsin varmalla pohjalla Isän suhteen, ja hän puhuu näistä suhteista ikään kuin ne olisivat itsestäänselvyys.
9. Rukouselämässään hän näyttää kommunikoivan suoraan Isänsä kanssa. Olemme kuulleet muutaman hänen rukouksistaan, mutta nämä muutamat tuntuvat osoittavan, että hän keskustelee Jumalan kanssa ikään kuin kasvoista kasvoihin. Hän näyttää tuntevan niin tulevaisuuden kuin menneisyydenkin. Hän yksinkertaisesti ei voisi olla kaikkea tätä ja tehdä kaikkia näitä epätavallisia tekoja, ellei hän olisi jotakin enemmän kuin ihminen. Tiedämme, että hän on inhimillinen, siitä olemme varmat, mutta olemme miltei yhtä varmoja siitä, että hän on myös jumalallinen. Uskomme, että hän on jumalallinen. Olemme vakuuttuneita siitä, että hän on Ihmisen Poika ja Jumalan Poika.
Kun Natanael ja Tuomas olivat saaneet Rodanin kanssa käymänsä keskustelut päätökseen, he riensivät kohti Jerusalemia liittyäkseen apostolitovereidensa seuraan. He saapuivat perille saman viikon perjantaina. Tämä oli ollut suurenmoinen kokemus näiden kolmen uskovan elämässä, ja muut apostolit oppivat paljon siitä, että Natanael ja Tuomas tekivät heille selkoa näistä kokemuksista.
Rodan matkusti takaisin Aleksandriaan, jossa hän opetti monet ajat filosofiaansa Megantan koulussa. Hänestä tuli taivaan valtakunnan myöhemmissä vaiheissa vaikutusvaltainen mies. Hän oli maisen vaelluksensa loppuun asti horjumaton uskova, ja monien muiden mukana hän erkani tästä elämästä Kreikassa aikana, jolloin vainot olivat pahimmillaan.

3. Jeesuksen inhimillinen ja jumalallinen mieli

Tietoisuus jumalallisuudesta kasvoi Jeesuksen mielessä asteittain aina hänen kastetilaisuuteensa asti. Sen jälkeen kun hänestä oli tullut täysin tietoinen omasta jumalallisesta olemuksestaan, ihmisyyttä edeltäneestä olemassaolostaan ja universumiin kohdistuvista oikeuksistaan, hänellä näyttää olleen kyky eri tavoin rajoittaa inhimillistä tietoisuuttaan omasta jumalallisuudestaan. Meistä näyttää siltä, että Jeesus saattoi kasteestaan ristiinnaulitsemiseen saakka täysin vapaasti valita, toimiko hän pelkästään ihmismielen varassa vai käyttikö hän sekä ihmismielen että jumalallisen mielen sisältämää tietoa. Toisinaan hän näytti käyttävän hyväkseen vain ihmisjärkeen kätkeytyvää tietoaineistoa. Toisissa tilanteissa hän näytti toimivan niin yltäkylläisen tiedon ja viisauden nojalla, että sellaisen saattoi mahdollistaa vain hänen jumalallisen tietoisuutensa yli-inhimillisen sisällön hyväksikäyttö.
Voimme ymmärtää hänen ainutlaatuisia suorituksiaan vain hyväksymällä teorian, että hän niin tahtoessaan kykeni itse rajoittamaan jumalallisuustietoisuuttaan. Olemme täysin tietoisia siitä, että hän tuon tuostakin pidätti työtovereiltaan ennakkotietonsa tulevista tapahtumista, ja että hän oli tietoinen heidän ajatustensa ja suunnitelmiensa luonteesta. Ymmärrämme, että hän ei halunnut seuraajiensa tietävän liian hyvin sitä, että hän kykeni saamaan selville heidän ajatuksensa ja pääsemään perille heidän suunnitelmistaan. Hän ei halunnut nousta liian kauas apostoliensa ja opetuslastensa mielessä ihmisestä vallinneen käsityksen yläpuolelle.
Emme kerta kaikkiaan osaa erottaa toisistaan tapaa, jolla hän itse rajoitti jumalallista tietoisuuttaan, ja menetelmää, jolla hän salasi ihmiskumppaneiltaan ennakkotietonsa ja ajatustenlukunsa. Olemme vakuuttuneita siitä, että hän käytti näitä molempia menetelmiä, mutta aina emme jonkin tietyn tapauksen osalta kykene tarkalleen yksilöimään, kumpaa metodia hän mahdollisesti käytti. Teimme tavan takaa sen havainnon, että hän toimi vain tietoisuuden inhimillisen sisällön varassa; hetken päästä saatoimme nähdä hänen käyvän keskusteluja universumin taivaallisten joukkojen johtajien kanssa ja havaita, ettei ollut epäilystäkään siitä, että toiminnassa oli ollut jumalallinen mieli. Ja sitten me – jotakuinkin lukemattomissa tilanteissa – olimme todistamassa, miten toiminnassa oli tämä ihmisestä ja Jumalasta koostuva yhdistelmäpersoonallisuus, jonka aktivoi ihmismielen ja jumalallisen mielen täydelliseltä näyttävä liitto. Meidän tietomme tällaisista ilmiöistä rajoittuu tähän. Emme todellisuudessa todellakaan tiedä täyttä totuutta tästä mysteeristä.

Further Discussions with Rodan

ON SUNDAY, September 25, a.d. 29, the apostles and the evangelists assembled at Magadan. After a long conference that evening with his associates, Jesus surprised all by announcing that early the next day he and the twelve apostles would start for Jerusalem to attend the feast of tabernacles. He directed that the evangelists visit the believers in Galilee, and that the women’s corps return for a while to Bethsaida.
When the hour came to leave for Jerusalem, Nathaniel and Thomas were still in the midst of their discussions with Rodan of Alexandria, and they secured the Master’s permission to remain at Magadan for a few days. And so, while Jesus and the ten were on their way to Jerusalem, Nathaniel and Thomas were engaged in earnest debate with Rodan. The week prior, in which Rodan had expounded his philosophy, Thomas and Nathaniel had alternated in presenting the gospel of the kingdom to the Greek philosopher. Rodan discovered that he had been well instructed in Jesus’ teachings by one of the former apostles of John the Baptist who had been his teacher at Alexandria.

1. The Personality of God

There was one matter on which Rodan and the two apostles did not see alike, and that was the personality of God. Rodan readily accepted all that was presented to him regarding the attributes of God, but he contended that the Father in heaven is not, cannot be, a person as man conceives personality. While the apostles found themselves in difficulty trying to prove that God is a person, Rodan found it still more difficult to prove he is not a person.
Rodan contended that the fact of personality consists in the coexistent fact of full and mutual communication between beings of equality, beings who are capable of sympathetic understanding. Said Rodan: “In order to be a person, God must have symbols of spirit communication which would enable him to become fully understood by those who make contact with him. But since God is infinite and eternal, the Creator of all other beings, it follows that, as regards beings of equality, God is alone in the universe. There are none equal to him; there are none with whom he can communicate as an equal. God indeed may be the source of all personality, but as such he is transcendent to personality, even as the Creator is above and beyond the creature.”
This contention greatly troubled Thomas and Nathaniel, and they had asked Jesus to come to their rescue, but the Master refused to enter into their discussions. He did say to Thomas: “It matters little what idea of the Father you may entertain as long as you are spiritually acquainted with the ideal of his infinite and eternal nature.”
Thomas contended that God does communicate with man, and therefore that the Father is a person, even within the definition of Rodan. This the Greek rejected on the ground that God does not reveal himself personally; that he is still a mystery. Then Nathaniel appealed to his own personal experience with God, and that Rodan allowed, affirming that he had recently had similar experiences, but these experiences, he contended, proved only the reality of God, not his personality.
By Monday night Thomas gave up. But by Tuesday night Nathaniel had won Rodan to believe in the personality of the Father, and he effected this change in the Greek’s views by the following steps of reasoning:
1. The Father in Paradise does enjoy equality of communication with at least two other beings who are fully equal to himself and wholly like himself—the Eternal Son and the Infinite Spirit. In view of the doctrine of the Trinity, the Greek was compelled to concede the personality possibility of the Universal Father. (It was the later consideration of these discussions which led to the enlarged conception of the Trinity in the minds of the twelve apostles. Of course, it was the general belief that Jesus was the Eternal Son.)
2. Since Jesus was equal with the Father, and since this Son had achieved the manifestation of personality to his earth children, such a phenomenon constituted proof of the fact, and demonstration of the possibility, of the possession of personality by all three of the Godheads and forever settled the question regarding the ability of God to communicate with man and the possibility of man’s communicating with God.
3. That Jesus was on terms of mutual association and perfect communication with man; that Jesus was the Son of God. That the relation of Son and Father presupposes equality of communication and mutuality of sympathetic understanding; that Jesus and the Father were one. That Jesus maintained at one and the same time understanding communication with both God and man, and that, since both God and man comprehended the meaning of the symbols of Jesus’ communication, both God and man possessed the attributes of personality in so far as the requirements of the ability of intercommunication were concerned. That the personality of Jesus demonstrated the personality of God, while it proved conclusively the presence of God in man. That two things which are related to the same thing are related to each other.
4. That personality represents man’s highest concept of human reality and divine values; that God also represents man’s highest concept of divine reality and infinite values; therefore, that God must be a divine and infinite personality, a personality in reality although infinitely and eternally transcending man’s concept and definition of personality, but nevertheless always and universally a personality.
5. That God must be a personality since he is the Creator of all personality and the destiny of all personality. Rodan had been tremendously influenced by the teaching of Jesus, “Be you therefore perfect, even as your Father in heaven is perfect.”
When Rodan heard these arguments, he said: “I am convinced. I will confess God as a person if you will permit me to qualify my confession of such a belief by attaching to the meaning of personality a group of extended values, such as superhuman, transcendent, supreme, infinite, eternal, final, and universal. I am now convinced that, while God must be infinitely more than a personality, he cannot be anything less. I am satisfied to end the argument and to accept Jesus as the personal revelation of the Father and the satisfaction of all unsatisfied factors in logic, reason, and philosophy.”

2. The Divine Nature of Jesus

Since Nathaniel and Thomas had so fully approved Rodan’s views of the gospel of the kingdom, there remained only one more point to consider, the teaching dealing with the divine nature of Jesus, a doctrine only so recently publicly announced. Nathaniel and Thomas jointly presented their views of the divine nature of the Master, and the following narrative is a condensed, rearranged, and restated presentation of their teaching:
1. Jesus has admitted his divinity, and we believe him. Many remarkable things have happened in connection with his ministry which we can understand only by believing that he is the Son of God as well as the Son of Man.
2. His life association with us exemplifies the ideal of human friendship; only a divine being could possibly be such a human friend. He is the most truly unselfish person we have ever known. He is the friend even of sinners; he dares to love his enemies. He is very loyal to us. While he does not hesitate to reprove us, it is plain to all that he truly loves us. The better you know him, the more you will love him. You will be charmed by his unswerving devotion. Through all these years of our failure to comprehend his mission, he has been a faithful friend. While he makes no use of flattery, he does treat us all with equal kindness; he is invariably tender and compassionate. He has shared his life and everything else with us. We are a happy community; we share all things in common. We do not believe that a mere human could live such a blameless life under such trying circumstances.
3. We think Jesus is divine because he never does wrong; he makes no mistakes. His wisdom is extraordinary; his piety superb. He lives day by day in perfect accord with the Father’s will. He never repents of misdeeds because he transgresses none of the Father’s laws. He prays for us and with us, but he never asks us to pray for him. We believe that he is consistently sinless. We do not think that one who is only human ever professed to live such a life. He claims to live a perfect life, and we acknowledge that he does. Our piety springs from repentance, but his piety springs from righteousness. He even professes to forgive sins and does heal diseases. No mere man would sanely profess to forgive sin; that is a divine prerogative. And he has seemed to be thus perfect in his righteousness from the times of our first contact with him. We grow in grace and in the knowledge of the truth, but our Master exhibits maturity of righteousness to start with. All men, good and evil, recognize these elements of goodness in Jesus. And yet never is his piety obtrusive or ostentatious. He is both meek and fearless. He seems to approve of our belief in his divinity. He is either what he professes to be, or else he is the greatest hypocrite and fraud the world has ever known. We are persuaded that he is just what he claims to be.
4. The uniqueness of his character and the perfection of his emotional control convince us that he is a combination of humanity and divinity. He unfailingly responds to the spectacle of human need; suffering never fails to appeal to him. His compassion is moved alike by physical suffering, mental anguish, or spiritual sorrow. He is quick to recognize and generous to acknowledge the presence of faith or any other grace in his fellow men. He is so just and fair and at the same time so merciful and considerate. He grieves over the spiritual obstinacy of the people and rejoices when they consent to see the light of truth.
5. He seems to know the thoughts of men’s minds and to understand the longings of their hearts. And he is always sympathetic with our troubled spirits. He seems to possess all our human emotions, but they are magnificently glorified. He strongly loves goodness and equally hates sin. He possesses a superhuman consciousness of the presence of Deity. He prays like a man but performs like a God. He seems to foreknow things; he even now dares to speak about his death, some mystic reference to his future glorification. While he is kind, he is also brave and courageous. He never falters in doing his duty.
6. We are constantly impressed by the phenomenon of his superhuman knowledge. Hardly does a day pass but something transpires to disclose that the Master knows what is going on away from his immediate presence. He also seems to know about the thoughts of his associates. He undoubtedly has communion with celestial personalities; he unquestionably lives on a spiritual plane far above the rest of us. Everything seems to be open to his unique understanding. He asks us questions to draw us out, not to gain information.
7. Recently the Master does not hesitate to assert his superhumanity. From the day of our ordination as apostles right on down to recent times, he has never denied that he came from the Father above. He speaks with the authority of a divine teacher. The Master does not hesitate to refute the religious teachings of today and to declare the new gospel with positive authority. He is assertive, positive, and authoritative. Even John the Baptist, when he heard Jesus speak, declared that he was the Son of God. He seems to be so sufficient within himself. He craves not the support of the multitude; he is indifferent to the opinions of men. He is brave and yet so free from pride.
8. He constantly talks about God as an ever-present associate in all that he does. He goes about doing good, for God seems to be in him. He makes the most astounding assertions about himself and his mission on earth, statements which would be absurd if he were not divine. He once declared, “Before Abraham was, I am.” He has definitely claimed divinity; he professes to be in partnership with God. He well-nigh exhausts the possibilities of language in the reiteration of his claims of intimate association with the heavenly Father. He even dares to assert that he and the Father are one. He says that anyone who has seen him has seen the Father. And he says and does all these tremendous things with such childlike naturalness. He alludes to his association with the Father in the same manner that he refers to his association with us. He seems to be so sure about God and speaks of these relations in such a matter-of-fact way.
9. In his prayer life he appears to communicate directly with his Father. We have heard few of his prayers, but these few would indicate that he talks with God, as it were, face to face. He seems to know the future as well as the past. He simply could not be all of this and do all of these extraordinary things unless he were something more than human. We know he is human, we are sure of that, but we are almost equally sure that he is also divine. We believe that he is divine. We are convinced that he is the Son of Man and the Son of God.
When Nathaniel and Thomas had concluded their conferences with Rodan, they hurried on toward Jerusalem to join their fellow apostles, arriving on Friday of that week. This had been a great experience in the lives of all three of these believers, and the other apostles learned much from the recounting of these experiences by Nathaniel and Thomas.
Rodan made his way back to Alexandria, where he long taught his philosophy in the school of Meganta. He became a mighty man in the later affairs of the kingdom of heaven; he was a faithful believer to the end of his earth days, yielding up his life in Greece with others when the persecutions were at their height.

3. Jesus’ Human and Divine Minds

Consciousness of divinity was a gradual growth in the mind of Jesus up to the occasion of his baptism. After he became fully self-conscious of his divine nature, prehuman existence, and universe prerogatives, he seems to have possessed the power of variously limiting his human consciousness of his divinity. It appears to us that from his baptism until the crucifixion it was entirely optional with Jesus whether to depend only on the human mind or to utilize the knowledge of both the human and the divine minds. At times he appeared to avail himself of only that information which was resident in the human intellect. On other occasions he appeared to act with such fullness of knowledge and wisdom as could be afforded only by the utilization of the superhuman content of his divine consciousness.
We can understand his unique performances only by accepting the theory that he could, at will, self-limit his divinity consciousness. We are fully cognizant that he frequently withheld from his associates his foreknowledge of events, and that he was aware of the nature of their thinking and planning. We understand that he did not wish his followers to know too fully that he was able to discern their thoughts and to penetrate their plans. He did not desire too far to transcend the concept of the human as it was held in the minds of his apostles and disciples.
We are utterly at a loss to differentiate between his practice of self-limiting his divine consciousness and his technique of concealing his preknowledge and thought discernment from his human associates. We are convinced that he used both of these techniques, but we are not always able, in a given instance, to specify which method he may have employed. We frequently observed him acting with only the human content of consciousness; then would we behold him in conference with the directors of the celestial hosts of the universe and discern the undoubted functioning of the divine mind. And then on almost numberless occasions did we witness the working of this combined personality of man and God as it was activated by the apparent perfect union of the human and the divine minds. This is the limit of our knowledge of such phenomena; we really do not actually know the full truth about this mystery.
SuomiEnglish
SUNNUNTAINA, syyskuun 25. päivänä vuonna 29 jKr., apostolit ja evankelistat kokoontuivat Magadaniin. Työtovereidensa kanssa tuona iltana käymänsä pitkän mielipiteidenvaihdon jälkeen Jeesus yllätti kaikki ilmoittamalla, että hän ja kaksitoista apostolia lähtisivät seuraavan päivän aamuvarhaisella Jerusalemiin ottamaan osaa lehtimajanjuhlaan. Hän antoi evankelistoille määräyksen käydä tapaamassa Galilean uskovia ja naisten ryhmän hän määräsi palaamaan joksikin aikaa Betsaidaan.
ON SUNDAY, September 25, a.d. 29, the apostles and the evangelists assembled at Magadan. After a long conference that evening with his associates, Jesus surprised all by announcing that early the next day he and the twelve apostles would start for Jerusalem to attend the feast of tabernacles. He directed that the evangelists visit the believers in Galilee, and that the women’s corps return for a while to Bethsaida.
Kun Jerusalemiin-lähdön hetki koitti, Natanael ja Tuomas kävivät vielä vilkasta keskustelua Rodan Aleksandrialaisen kanssa, ja he saivat Mestarilta luvan jäädä muutamaksi päiväksi Magadaniin. Ja näin ollen kävi niin, että sillä aikaa kun Jeesus ja kymmenen apostolia olivat matkalla Jerusalemiin, Natanael ja Tuomas paneutuivat hartaaseen väittelyyn Rodanin kanssa. Edellisellä viikolla, jonka kuluessa Rodan oli esitellyt filosofiaansa, Tuomas ja Natanael olivat noudattaneet vuorojärjestystä kreikkalaisfilosofille valtakunnan evankeliumia esittäessään. Rodan pani merkille, miten hyvin häntä Jeesuksen opetusten osalta oli valistanut muuan Johannes Kastajan entinen apostoli, joka oli ollut hänen opettajanaan Aleksandriassa.
When the hour came to leave for Jerusalem, Nathaniel and Thomas were still in the midst of their discussions with Rodan of Alexandria, and they secured the Master’s permission to remain at Magadan for a few days. And so, while Jesus and the ten were on their way to Jerusalem, Nathaniel and Thomas were engaged in earnest debate with Rodan. The week prior, in which Rodan had expounded his philosophy, Thomas and Nathaniel had alternated in presenting the gospel of the kingdom to the Greek philosopher. Rodan discovered that he had been well instructed in Jesus’ teachings by one of the former apostles of John the Baptist who had been his teacher at Alexandria.
Oli muuan kysymys, jonka kohdalla toisaalta Rodanin ja toisaalta kahden apostolin näkemyksissä ilmeni eroavuutta, ja tämä oli kysymys Jumalan persoonallisuudesta. Rodan hyväksyi auliisti kaiken, mitä hänelle Jumalan ominaisuuksien osalta tuotiin esille, mutta hän väitti, ettei taivaassa oleva Isä ole eikä voi olla persoona siten kuin ihminen persoonallisuuden käsittää. Kun apostolit omalta osaltaan huomasivat joutuneensa vaikeuksiin koettaessaan todistaa, että Jumala oli persoona, Rodan puolestaan havaitsi, että vielä sitäkin vaikeampaa oli todistaa, ettei hän ole persoona.
There was one matter on which Rodan and the two apostles did not see alike, and that was the personality of God. Rodan readily accepted all that was presented to him regarding the attributes of God, but he contended that the Father in heaven is not, cannot be, a person as man conceives personality. While the apostles found themselves in difficulty trying to prove that God is a person, Rodan found it still more difficult to prove he is not a person.
Rodan väitti, että persoonallisuuden tosiasiaan kuuluu yhtaikaa voimassa oleva tosiasia tasavertaisten olentojen välisestä täysimääräisestä ja molemminpuolisesta kommunikoinnista, olentojen, jotka kykenevät myötätuntoiseen ymmärtämykseen. Rodan sanoi: ”Ollakseen persoona Jumalalla pitää olla henkikommunikoinnin edellyttämiä symboleja, jotka mahdollistavat hänen tulla täysin ymmärretyksi niiden taholta, jotka ottavat häneen yhteyttä. Mutta koska Jumala on infiniittinen ja ikuinen, kaikkien muiden olentojen Luoja, siitä seuraa – mitä tulee tasavertaisiin olentoihin –, että Jumala on maailmankaikkeudessa yksin. Ei ole ketään, joka olisi hänen kanssaan tasavertainen; ei ole ketään, jonka kanssa hän voisi tasavertaisena kommunikoida. Jumala saattaa tosiaankin olla kaiken persoonallisen lähde, mutta sellaisena hän on persoonallisuuden suhteen transsendentti, aivan kuten Luoja on luodun yläpuolella ja tätä enemmän.”
Rodan contended that the fact of personality consists in the coexistent fact of full and mutual communication between beings of equality, beings who are capable of sympathetic understanding. Said Rodan: “In order to be a person, God must have symbols of spirit communication which would enable him to become fully understood by those who make contact with him. But since God is infinite and eternal, the Creator of all other beings, it follows that, as regards beings of equality, God is alone in the universe. There are none equal to him; there are none with whom he can communicate as an equal. God indeed may be the source of all personality, but as such he is transcendent to personality, even as the Creator is above and beyond the creature.”
Tämä kiista vaivasi Tuomasta ja Natanaelia suuresti, ja he olivat pyytäneet Jeesusta pelastamaan heidät pulasta, mutta Mestari kieltäytyi tulemasta mukaan heidän keskusteluihinsa. Tuomakselle hän kuitenkin sanoi: ”Ei ole suurtakaan merkitystä sillä, minkälainen idea teillä Isästä mahdollisesti on, kunhan teille on hengellisessä mielessä käynyt tutuksi hänen infiniittisen ja ikuisen olemuksensa ihanne.”
This contention greatly troubled Thomas and Nathaniel, and they had asked Jesus to come to their rescue, but the Master refused to enter into their discussions. He did say to Thomas: “It matters little what idea of the Father you may entertain as long as you are spiritually acquainted with the ideal of his infinite and eternal nature.”
Tuomas väitti, että tokihan Jumala kommunikoi ihmisen kanssa, ja että Isä sen vuoksi on persoona myös Rodanin esittämän määritelmän puitteissa. Tämän kreikkalainen torjui siltä pohjalta, ettei Jumala tuo itseään persoonallisesti julki, että hän on yhä mysteeri. Silloin Natanael vetosi omaan henkilökohtaiseen kokemukseensa Jumalasta, ja tämän Rodan myönsi ja vahvisti, että hänellä oli äskettäin ollut samanlaisia kokemuksia, mutta nämä kokemukset todistivat hänen väitteensä mukaan vain sen, että Jumala on todellinen, ei sitä, että hän on persoonallinen.
Thomas contended that God does communicate with man, and therefore that the Father is a person, even within the definition of Rodan. This the Greek rejected on the ground that God does not reveal himself personally; that he is still a mystery. Then Nathaniel appealed to his own personal experience with God, and that Rodan allowed, affirming that he had recently had similar experiences, but these experiences, he contended, proved only the reality of God, not his personality.
Maanantai-illan tietämissä Tuomas luopui leikistä. Mutta kun päästiin tiistai-iltaan, Natanael oli saanut Rodanin uskomaan, että Isä on persoonallinen, ja hän sai kreikkalaisen näkemyksissä aikaan tämän muutoksen seuraavien argumentointivaiheiden kautta:
By Monday night Thomas gave up. But by Tuesday night Nathaniel had won Rodan to believe in the personality of the Father, and he effected this change in the Greek’s views by the following steps of reasoning:
1. Onhan Paratiisin Isällä toki tasavertainen kommunikointisuhde ainakin kahden muun olennon kanssa, jotka ovat hänen kanssaan täysin tasavertaisia ja tyystin hänen kaltaisiaan, nimittäin Iankaikkisen Pojan ja Äärettömän Hengen kanssa. Kolminaisuusoppi huomioon ottaen kreikkalaisen oli pakko myöntää Universaalisen Isän persoonallisuus mahdolliseksi. (Juuri näiden keskustelujen myöhemmin tapahtunut tarkastelu johti siihen, että kolminaisuuskäsite avartui kahdentoista apostolin ajatusmaailmassa. Yleisesti tietenkin uskottiin, että Jeesus oli Iankaikkinen Poika.)
1. The Father in Paradise does enjoy equality of communication with at least two other beings who are fully equal to himself and wholly like himself—the Eternal Son and the Infinite Spirit. In view of the doctrine of the Trinity, the Greek was compelled to concede the personality possibility of the Universal Father. (It was the later consideration of these discussions which led to the enlarged conception of the Trinity in the minds of the twelve apostles. Of course, it was the general belief that Jesus was the Eternal Son.)
2. Koska Jeesus oli Isän kanssa tasavertainen, ja koska tämä Poika oli saanut aikaan persoonallisuuden manifestoitumisen hänen maisille lapsilleen, niin tällainen ilmiö oli todiste tosiasiasta ja osoitus mahdollisuudesta, että kaikilla kolmella Jumalalla on persoonallisuus, ja se ratkaisi ikiajoiksi kysymyksen Jumalan kyvystä kommunikoida ihmisen kanssa ja kysymyksen ihmisen mahdollisuudesta kommunikoida Jumalan kanssa.
2. Since Jesus was equal with the Father, and since this Son had achieved the manifestation of personality to his earth children, such a phenomenon constituted proof of the fact, and demonstration of the possibility, of the possession of personality by all three of the Godheads and forever settled the question regarding the ability of God to communicate with man and the possibility of man’s communicating with God.
3. Että Jeesuksen suhteessa ihmiseen vallitsi molemminpuolinen kanssakäyminen ja täydellinen kommunikaatio; että Jeesus oli Jumalan Poika. Että Isän ja Pojan välinen suhde edellyttää kommunikoinnin tasavertaisuutta ja myötätuntoisen ymmärtämyksen molemminpuolisuutta; että Jeesus ja Isä olivat yhtä. Että Jeesus ylläpiti samanaikaisesti ymmärtäväistä kommunikointisuhdetta sekä Jumalaan että ihmiseen, ja että kun sekä Jumala että ihminen käsittivät Jeesuksen kommunikoinnin sisältämien symbolien merkityksen, niin sekä Jumala että ihminen omasivat persoonallisuuden attribuutit, siltä osin kuin kysymys oli keskinäisen kommunikointikyvyn edellytyksistä. Että Jeesuksen persoonallisuus osoitti todeksi Jumalan persoonallisuuden, samalla kun se todisti lopullisesti, että Jumala on läsnä ihmisessä. Että kaksi olevaista, jotka suhteutuvat samaan olevaiseen, suhteutuvat myös toisiinsa.
3. That Jesus was on terms of mutual association and perfect communication with man; that Jesus was the Son of God. That the relation of Son and Father presupposes equality of communication and mutuality of sympathetic understanding; that Jesus and the Father were one. That Jesus maintained at one and the same time understanding communication with both God and man, and that, since both God and man comprehended the meaning of the symbols of Jesus’ communication, both God and man possessed the attributes of personality in so far as the requirements of the ability of intercommunication were concerned. That the personality of Jesus demonstrated the personality of God, while it proved conclusively the presence of God in man. That two things which are related to the same thing are related to each other.
4. Että persoonallisuus edustaa ihmisen korkeinta käsitystä siitä, mikä on inhimillinen todellisuus ja mitä ovat jumalalliset arvot; että Jumala edustaa ihmisen korkeinta käsitystä myös siitä, mikä on jumalallinen todellisuus ja mitä ovat infiniittiset arvot; että Jumalan täytyy sen vuoksi olla jumalallinen ja infiniittinen persoonallisuus, reaalisuuteen kuuluva persoonallisuus, vaikka hän infiniittisesti ja ikuisesti ylittää kaiken sen, miten ihminen persoonallisuuden käsittää ja määrittelee, mutta hänen täytyy siitäkin huolimatta olla aina ja universaalisesti persoonallisuus.
4. That personality represents man’s highest concept of human reality and divine values; that God also represents man’s highest concept of divine reality and infinite values; therefore, that God must be a divine and infinite personality, a personality in reality although infinitely and eternally transcending man’s concept and definition of personality, but nevertheless always and universally a personality.
5. Että Jumalan täytyy olla persoonallisuus, koska hän on kaiken persoonallisuuden Luoja ja kaiken persoonallisuuden määränpää. Jeesuksen esittämä opetus ”Olkaa sen vuoksi täydelliset niin kuin taivaassa oleva Isännekin on täydellinen” oli tehnyt Rodaniin valtavan vaikutuksen.
5. That God must be a personality since he is the Creator of all personality and the destiny of all personality. Rodan had been tremendously influenced by the teaching of Jesus, “Be you therefore perfect, even as your Father in heaven is perfect.”
Nämä argumentit kuultuaan Rodan sanoi: ”Olen vakuuttunut. Tunnustan Jumalan persoonaksi, jos sallitte, että kvalifioin esittämääni tällaisen vakaumuksen tunnustustani liittämällä siihen, mitä persoonallisuudella tarkoitetaan, joukon laajennettuja arvoja, kuten yli-inhimillinen, transsendenttinen, korkein, infiniittinen, ikuinen, lopullinen ja universaalinen. Olen nyt vakuuttunut siitä, että vaikka Jumalan täytyy olla loputtomasti enemmän kuin persoonallisuus, ei hän voi olla mitään sitä vähemmän. Olen mielissäni, kun voin päättää tämän kiistelyn ja hyväksyä Jeesuksen persoonalliseksi ilmoitukseksi Isästä ja tekijäksi, joka täyttää kaikki logiikassa, järkeilyssä ja filosofiassa esiintyvät aukkopaikat.”
When Rodan heard these arguments, he said: “I am convinced. I will confess God as a person if you will permit me to qualify my confession of such a belief by attaching to the meaning of personality a group of extended values, such as superhuman, transcendent, supreme, infinite, eternal, final, and universal. I am now convinced that, while God must be infinitely more than a personality, he cannot be anything less. I am satisfied to end the argument and to accept Jesus as the personal revelation of the Father and the satisfaction of all unsatisfied factors in logic, reason, and philosophy.”
Koska Natanael ja Tuomas olivat näin täysin hyväksyneet Rodanin näkemykset valtakunnan evankeliumista, jäljellä oli vain yksi kysymys, joka vaati vielä käsittelyä, nimittäin opetus, joka koski Jeesuksen jumalallista olemusta; oppi, joka vasta vähän aikaa sitten oli esitetty julkisesti. Natanael ja Tuomas esittivät yhdessä näkemyksiään Mestarin jumalallisesta olemuksesta, ja seuraavaksi esitettävä kertomus on tiivistetty ja muokattu esitys heidän opetuksestaan:
Since Nathaniel and Thomas had so fully approved Rodan’s views of the gospel of the kingdom, there remained only one more point to consider, the teaching dealing with the divine nature of Jesus, a doctrine only so recently publicly announced. Nathaniel and Thomas jointly presented their views of the divine nature of the Master, and the following narrative is a condensed, rearranged, and restated presentation of their teaching:
1. Jeesus on myöntänyt jumalallisuutensa, ja me uskomme häntä. Hänen toimintansa yhteydessä on tapahtunut monia merkillisiä ilmiöitä, jotka voimme ymmärtää vain uskomalla hänen olevan sekä Jumalan Poika että Ihmisen Poika.
1. Jesus has admitted his divinity, and we believe him. Many remarkable things have happened in connection with his ministry which we can understand only by believing that he is the Son of God as well as the Son of Man.
2. Kaikki se, mitä hän on elämänsä aikana ollut yhdessä kanssamme, on esimerkki ihmisten välisen ystävyyden ihanteesta. Ei ole mitenkään mahdollista, että joku muu kuin jumalallinen olento kykenisi olemaan sellainen ihmisystävä. Emme ole koskaan tunteneet toista henkilöä, joka olisi ollut lähellekään yhtä vilpittömän epäitsekäs. Hän on jopa syntisten ystävä; hän rohkenee rakastaa vihamiehiään. Meitä kohtaan hän on sangen lojaali. Vaikka hän empimättä meitä nuhteleekin, kaikille on silti selvää, että hän totisesti rakastaa meitä. Mitä paremmin sinä hänet tunnet, sitä enemmän olet häntä rakastava. Hänen horjumaton kiintymyksensä lumoaa sinut. Kaikki nämä vuodet, joiden aikana emme ole kyenneet ymmärtämään hänen lähetystehtäväänsä, hän on ollut uskollinen ystävä. Turvautumatta imarteluun hän kohtelee meitä kaikkia yhtä ystävällisesti. Hänen kiintymyksensä ja myötätuntoisuutensa on muuttumatonta. Hän on jakanut elämänsä ja kaiken muun kanssamme. Olemme onnellinen yhteisö; meille on kaikki yhteistä. Emme usko, että joku, joka on pelkästään ihminen, voisi elää näin nuhteetonta elämää näin koettelevissa olosuhteissa.
2. His life association with us exemplifies the ideal of human friendship; only a divine being could possibly be such a human friend. He is the most truly unselfish person we have ever known. He is the friend even of sinners; he dares to love his enemies. He is very loyal to us. While he does not hesitate to reprove us, it is plain to all that he truly loves us. The better you know him, the more you will love him. You will be charmed by his unswerving devotion. Through all these years of our failure to comprehend his mission, he has been a faithful friend. While he makes no use of flattery, he does treat us all with equal kindness; he is invariably tender and compassionate. He has shared his life and everything else with us. We are a happy community; we share all things in common. We do not believe that a mere human could live such a blameless life under such trying circumstances.
3. Mielestämme Jeesus on jumalallinen siksi, ettei hän koskaan tee väärin, hän ei tee virheitä. Hänen viisautensa on ylittämätöntä, hänen hurskautensa on vertaansa vailla. Päivän toisensa jälkeen hän elää täydellisessä sopusoinnussa sen kanssa, mikä on Isän tahto. Rikkomuksia hän ei milloinkaan kadu, sillä hän ei riko yhtäkään Isän lakia vastaan. Hän rukoilee puolestamme ja kanssamme, mutta hän ei koskaan pyydä meitä rukoilemaan itsensä puolesta. Uskomme, että hän on johdonmukaisen synnitön. Emme usko, että kukaan, joka on vain ihminen, koskaan väittäisi elävänsä sellaista elämää. Hän väittää elävänsä täydellistä elämää, ja myönnämme hänen niin tekevän. Meidän hurskautemme kumpuaa katumuksesta, mutta hänen hurskautensa kumpuaa vanhurskaudesta. Hän jopa väittää antavansa synnit anteeksi, ja hän toden totta parantaa sairauksia. Kukaan, joka on pelkästään ihminen, ei voisi, jos hän on täysissä järjissään, väittää antavansa synnin anteeksi – sellainenhan on vain Jumalan etuoikeus. Ja tällä tavoin vanhurskaudessaan täydelliseltä hän on näyttänyt niistä ajoista asti, kun ensi kerran tulimme kosketuksiin hänen kanssaan. Me vartumme armossa ja totuudentuntemuksessa, mutta Mestarissamme tulee heti alkajaisiksi näkyviin vanhurskaudesta kertova kypsyys. Kaikki ihmiset, niin hyvät kuin pahatkin, panevat merkille nämä Jeesuksessa olevat hyvyyden ainekset. Eikä hänen hurskautensa silti koskaan ole tunkeilevaa eikä mahtailevaa. Hän on sekä nöyrä että peloton. Hän tuntuu hyväksyvän uskomme hänen jumalallisuuteensa. Joko hän on se, mikä hän väittää olevansa, tai sitten hän on suurin teeskentelijä ja petkuttaja, minkä maailma on konsanaan tuntenut. Olemme vakuuttuneita siitä, että hän on juuri se, mikä hän väittää olevansa.
3. We think Jesus is divine because he never does wrong; he makes no mistakes. His wisdom is extraordinary; his piety superb. He lives day by day in perfect accord with the Father’s will. He never repents of misdeeds because he transgresses none of the Father’s laws. He prays for us and with us, but he never asks us to pray for him. We believe that he is consistently sinless. We do not think that one who is only human ever professed to live such a life. He claims to live a perfect life, and we acknowledge that he does. Our piety springs from repentance, but his piety springs from righteousness. He even professes to forgive sins and does heal diseases. No mere man would sanely profess to forgive sin; that is a divine prerogative. And he has seemed to be thus perfect in his righteousness from the times of our first contact with him. We grow in grace and in the knowledge of the truth, but our Master exhibits maturity of righteousness to start with. All men, good and evil, recognize these elements of goodness in Jesus. And yet never is his piety obtrusive or ostentatious. He is both meek and fearless. He seems to approve of our belief in his divinity. He is either what he professes to be, or else he is the greatest hypocrite and fraud the world has ever known. We are persuaded that he is just what he claims to be.
4. Hänen luonteensa ainutlaatuisuus ja se, että hän hallitsee täydellisesti tunne-elämänsä, saavat meidät vakuuttumaan siitä, että hänessä yhdistyvät ihmisyys ja jumalallisuus. Hän ei koskaan jätä reagoimatta, kun hän kohtaa inhimillisen hädän; kärsimys ei koskaan jätä häntä kylmäksi. Hänessä herää yhtäläinen sääli niin fyysisen kärsimyksen kuin mentaalisen ahdistuksen tai hengellisen murheenkin edessä. Jos hänen kanssaihmisissään ilmenee uskoa tai jokin muu hyve, hän ei sen tunnustamisessa aikaile eikä sen myöntämisessä kitsastele. Hän on niin perin oikeudenmukainen ja oikeamielinen ja samalla niin perin armelias ja huomaavainen. Hän suree ihmisten hengellistä itsepäisyyttä ja iloitsee, kun he suostuvat näkemään totuuden valon.
4. The uniqueness of his character and the perfection of his emotional control convince us that he is a combination of humanity and divinity. He unfailingly responds to the spectacle of human need; suffering never fails to appeal to him. His compassion is moved alike by physical suffering, mental anguish, or spiritual sorrow. He is quick to recognize and generous to acknowledge the presence of faith or any other grace in his fellow men. He is so just and fair and at the same time so merciful and considerate. He grieves over the spiritual obstinacy of the people and rejoices when they consent to see the light of truth.
5. Hän näyttää tietävän, mitä ajatuksia ihmisten mielessä liikkuu, ja ymmärtävän, mitä heidän sydämensä kaipaa. Ja hän suhtautuu vaivattua henkeämme kohtaan aina myötätuntoisesti. Tuntuu siltä, että hän kokee kaikki inhimilliset emootiomme, mutta hänessä ne ovat suurenmoisella tavalla jalompia. Hänen rakkautensa hyvyyttä kohtaan on väkevää, ja yhtä väkevää on hänen vihansa syntiä kohtaan. Hänellä on yli-inhimillinen tietoisuus Jumaluuden läsnäolosta. Hän rukoilee kuin ihminen, mutta hän toimii kuin Jumala. Hän näyttää tietävän asiat ennakolta; tälläkin hetkellä hän rohkenee puhua omasta kuolemastaan, jostakin salaperäisestä viittauksesta tulevaan kunnialla kruunaamiseensa. Ollen ystävällinen hän on myös urhea ja rohkea. Hän ei milloinkaan emmi täyttäessään velvollisuuttaan.
5. He seems to know the thoughts of men’s minds and to understand the longings of their hearts. And he is always sympathetic with our troubled spirits. He seems to possess all our human emotions, but they are magnificently glorified. He strongly loves goodness and equally hates sin. He possesses a superhuman consciousness of the presence of Deity. He prays like a man but performs like a God. He seems to foreknow things; he even now dares to speak about his death, some mystic reference to his future glorification. While he is kind, he is also brave and courageous. He never falters in doing his duty.
6. Meihin tekee alinomaa vaikutuksen se ilmiö, että hänellä on yli-inhimillistä tietoa. Tuskin kuluu yhtäkään päivää, etteikö satu jotakin, joka osoittaa Mestarin tietävän, mitä on meneillään matkojen päässä sieltä, missä hän itse on läsnä. Hän tuntuu myös olevan tietoinen työtovereidensa ajatuksista. Ei ole epäilystäkään siitä, että hän on yhteydessä taivaallisiin persoonallisuuksiin; ei ole kysymystäkään siitä, etteikö hän eläisi sellaisella hengellisellä tasolla, joka on kaukana meidän muiden tasomme yläpuolella. Tuntuu siltä, että kaikki on avoinna hänen ainutlaatuiselle ymmärrykselleen. Hän esittää meille kysymyksiä vain saadakseen meidät selville vesille, ei saadakseen tietoa.
6. We are constantly impressed by the phenomenon of his superhuman knowledge. Hardly does a day pass but something transpires to disclose that the Master knows what is going on away from his immediate presence. He also seems to know about the thoughts of his associates. He undoubtedly has communion with celestial personalities; he unquestionably lives on a spiritual plane far above the rest of us. Everything seems to be open to his unique understanding. He asks us questions to draw us out, not to gain information.
7. Mestari ei enää vähään aikaan ole kaihtanut tuomasta julki omaa yli-inhimillisyyttään. Apostolinvirkaan asettamisen päivästämme saakka aina näihin aikoihin asti hän ei ole koskaan kiistänyt, että hän tuli korkeuksissa olevan Isän luota. Hän puhuu jumalallisen opettajan arvovallalla. Mestari ei epäröi kumota nykyisiä uskonnollisia opetuksia ja julistaa uutta evankeliumia epäämättömällä arvovallalla. Hän on vakuuttava, varma ja arvovaltainen. Kuullessaan Jeesuksen puhuvan Johannes Kastajakin julisti, että tämä oli Jumalan Poika. Hän tuntuu olevan sangen itseriittoinen. Hän ei kaipaa väkijoukkojen kannatusta; mitä mieltä ihmiset ovat, on hänestä yhdentekevää. Hän on rohkea eikä silti ollenkaan ylpeä.
7. Recently the Master does not hesitate to assert his superhumanity. From the day of our ordination as apostles right on down to recent times, he has never denied that he came from the Father above. He speaks with the authority of a divine teacher. The Master does not hesitate to refute the religious teachings of today and to declare the new gospel with positive authority. He is assertive, positive, and authoritative. Even John the Baptist, when he heard Jesus speak, declared that he was the Son of God. He seems to be so sufficient within himself. He craves not the support of the multitude; he is indifferent to the opinions of men. He is brave and yet so free from pride.
8. Jumalasta hän puhuu alituiseen siinä mielessä, että tämä on aina läsnä olevana työtoverina mukana kaikessa, mitä hän tekee. Hän kulkee ympäriinsä tekemässä hyvää, sillä Jumala näyttää olevan hänessä. Hän esittää mitä ällistyttävimpiä väitteitä itsestään ja tehtävästään maan päällä, lausuntoja, jotka olisivat mielettömiä, ellei hän olisi jumalallinen. Kerrankin hän julisti: ”Ennen kuin Abraham oli, minä olen.” Hän on vastaväitteille sijaa suomatta väittänyt olevansa jumalallinen; hän väittää olevansa kumppanuussuhteessa Jumalaan. Hän käyttää kielen tarjoamat mahdollisuudet lähestulkoon loppuun toistaessaan eri tavoin väitteitään siitä, että hänellä on läheinen yhteys taivaalliseen Isään. Hän rohkenee esittää jopa sellaisen väitteen, että hän ja Isä ovat yhtä. Hän sanoo, että jokainen, joka on nähnyt hänet, on nähnyt Isän. Ja kaikki nämä kauhistavat asiat hän sanoo ja tekee niin perin lapsenomaisen luonnollisesti. Toveruudestaan Isän kanssa hän puhuu samaan tapaan kuin toveruudestaan meidän suhteemme. Hän tuntuu olevan varsin varmalla pohjalla Isän suhteen, ja hän puhuu näistä suhteista ikään kuin ne olisivat itsestäänselvyys.
8. He constantly talks about God as an ever-present associate in all that he does. He goes about doing good, for God seems to be in him. He makes the most astounding assertions about himself and his mission on earth, statements which would be absurd if he were not divine. He once declared, “Before Abraham was, I am.” He has definitely claimed divinity; he professes to be in partnership with God. He well-nigh exhausts the possibilities of language in the reiteration of his claims of intimate association with the heavenly Father. He even dares to assert that he and the Father are one. He says that anyone who has seen him has seen the Father. And he says and does all these tremendous things with such childlike naturalness. He alludes to his association with the Father in the same manner that he refers to his association with us. He seems to be so sure about God and speaks of these relations in such a matter-of-fact way.
9. Rukouselämässään hän näyttää kommunikoivan suoraan Isänsä kanssa. Olemme kuulleet muutaman hänen rukouksistaan, mutta nämä muutamat tuntuvat osoittavan, että hän keskustelee Jumalan kanssa ikään kuin kasvoista kasvoihin. Hän näyttää tuntevan niin tulevaisuuden kuin menneisyydenkin. Hän yksinkertaisesti ei voisi olla kaikkea tätä ja tehdä kaikkia näitä epätavallisia tekoja, ellei hän olisi jotakin enemmän kuin ihminen. Tiedämme, että hän on inhimillinen, siitä olemme varmat, mutta olemme miltei yhtä varmoja siitä, että hän on myös jumalallinen. Uskomme, että hän on jumalallinen. Olemme vakuuttuneita siitä, että hän on Ihmisen Poika ja Jumalan Poika.
9. In his prayer life he appears to communicate directly with his Father. We have heard few of his prayers, but these few would indicate that he talks with God, as it were, face to face. He seems to know the future as well as the past. He simply could not be all of this and do all of these extraordinary things unless he were something more than human. We know he is human, we are sure of that, but we are almost equally sure that he is also divine. We believe that he is divine. We are convinced that he is the Son of Man and the Son of God.
Kun Natanael ja Tuomas olivat saaneet Rodanin kanssa käymänsä keskustelut päätökseen, he riensivät kohti Jerusalemia liittyäkseen apostolitovereidensa seuraan. He saapuivat perille saman viikon perjantaina. Tämä oli ollut suurenmoinen kokemus näiden kolmen uskovan elämässä, ja muut apostolit oppivat paljon siitä, että Natanael ja Tuomas tekivät heille selkoa näistä kokemuksista.
When Nathaniel and Thomas had concluded their conferences with Rodan, they hurried on toward Jerusalem to join their fellow apostles, arriving on Friday of that week. This had been a great experience in the lives of all three of these believers, and the other apostles learned much from the recounting of these experiences by Nathaniel and Thomas.
Rodan matkusti takaisin Aleksandriaan, jossa hän opetti monet ajat filosofiaansa Megantan koulussa. Hänestä tuli taivaan valtakunnan myöhemmissä vaiheissa vaikutusvaltainen mies. Hän oli maisen vaelluksensa loppuun asti horjumaton uskova, ja monien muiden mukana hän erkani tästä elämästä Kreikassa aikana, jolloin vainot olivat pahimmillaan.
Rodan made his way back to Alexandria, where he long taught his philosophy in the school of Meganta. He became a mighty man in the later affairs of the kingdom of heaven; he was a faithful believer to the end of his earth days, yielding up his life in Greece with others when the persecutions were at their height.
Tietoisuus jumalallisuudesta kasvoi Jeesuksen mielessä asteittain aina hänen kastetilaisuuteensa asti. Sen jälkeen kun hänestä oli tullut täysin tietoinen omasta jumalallisesta olemuksestaan, ihmisyyttä edeltäneestä olemassaolostaan ja universumiin kohdistuvista oikeuksistaan, hänellä näyttää olleen kyky eri tavoin rajoittaa inhimillistä tietoisuuttaan omasta jumalallisuudestaan. Meistä näyttää siltä, että Jeesus saattoi kasteestaan ristiinnaulitsemiseen saakka täysin vapaasti valita, toimiko hän pelkästään ihmismielen varassa vai käyttikö hän sekä ihmismielen että jumalallisen mielen sisältämää tietoa. Toisinaan hän näytti käyttävän hyväkseen vain ihmisjärkeen kätkeytyvää tietoaineistoa. Toisissa tilanteissa hän näytti toimivan niin yltäkylläisen tiedon ja viisauden nojalla, että sellaisen saattoi mahdollistaa vain hänen jumalallisen tietoisuutensa yli-inhimillisen sisällön hyväksikäyttö.
Consciousness of divinity was a gradual growth in the mind of Jesus up to the occasion of his baptism. After he became fully self-conscious of his divine nature, prehuman existence, and universe prerogatives, he seems to have possessed the power of variously limiting his human consciousness of his divinity. It appears to us that from his baptism until the crucifixion it was entirely optional with Jesus whether to depend only on the human mind or to utilize the knowledge of both the human and the divine minds. At times he appeared to avail himself of only that information which was resident in the human intellect. On other occasions he appeared to act with such fullness of knowledge and wisdom as could be afforded only by the utilization of the superhuman content of his divine consciousness.
Voimme ymmärtää hänen ainutlaatuisia suorituksiaan vain hyväksymällä teorian, että hän niin tahtoessaan kykeni itse rajoittamaan jumalallisuustietoisuuttaan. Olemme täysin tietoisia siitä, että hän tuon tuostakin pidätti työtovereiltaan ennakkotietonsa tulevista tapahtumista, ja että hän oli tietoinen heidän ajatustensa ja suunnitelmiensa luonteesta. Ymmärrämme, että hän ei halunnut seuraajiensa tietävän liian hyvin sitä, että hän kykeni saamaan selville heidän ajatuksensa ja pääsemään perille heidän suunnitelmistaan. Hän ei halunnut nousta liian kauas apostoliensa ja opetuslastensa mielessä ihmisestä vallinneen käsityksen yläpuolelle.
We can understand his unique performances only by accepting the theory that he could, at will, self-limit his divinity consciousness. We are fully cognizant that he frequently withheld from his associates his foreknowledge of events, and that he was aware of the nature of their thinking and planning. We understand that he did not wish his followers to know too fully that he was able to discern their thoughts and to penetrate their plans. He did not desire too far to transcend the concept of the human as it was held in the minds of his apostles and disciples.
Emme kerta kaikkiaan osaa erottaa toisistaan tapaa, jolla hän itse rajoitti jumalallista tietoisuuttaan, ja menetelmää, jolla hän salasi ihmiskumppaneiltaan ennakkotietonsa ja ajatustenlukunsa. Olemme vakuuttuneita siitä, että hän käytti näitä molempia menetelmiä, mutta aina emme jonkin tietyn tapauksen osalta kykene tarkalleen yksilöimään, kumpaa metodia hän mahdollisesti käytti. Teimme tavan takaa sen havainnon, että hän toimi vain tietoisuuden inhimillisen sisällön varassa; hetken päästä saatoimme nähdä hänen käyvän keskusteluja universumin taivaallisten joukkojen johtajien kanssa ja havaita, ettei ollut epäilystäkään siitä, että toiminnassa oli ollut jumalallinen mieli. Ja sitten me – jotakuinkin lukemattomissa tilanteissa – olimme todistamassa, miten toiminnassa oli tämä ihmisestä ja Jumalasta koostuva yhdistelmäpersoonallisuus, jonka aktivoi ihmismielen ja jumalallisen mielen täydelliseltä näyttävä liitto. Meidän tietomme tällaisista ilmiöistä rajoittuu tähän. Emme todellisuudessa todellakaan tiedä täyttä totuutta tästä mysteeristä.
We are utterly at a loss to differentiate between his practice of self-limiting his divine consciousness and his technique of concealing his preknowledge and thought discernment from his human associates. We are convinced that he used both of these techniques, but we are not always able, in a given instance, to specify which method he may have employed. We frequently observed him acting with only the human content of consciousness; then would we behold him in conference with the directors of the celestial hosts of the universe and discern the undoubted functioning of the divine mind. And then on almost numberless occasions did we witness the working of this combined personality of man and God as it was activated by the apparent perfect union of the human and the divine minds. This is the limit of our knowledge of such phenomena; we really do not actually know the full truth about this mystery.

Urantia-kirja

Sisällysluettelo

← Kaikki luvut ja kirjahaku
EsipuheAvaa koko luku
Luku 1 Universaalinen IsäAvaa koko luku
Luku 2 Jumalan olemusAvaa koko luku
Luku 3 Jumalan attribuutitAvaa koko luku
Luku 4 Jumalan suhde maailmankaikkeuteenAvaa koko luku
Luku 5 Jumalan suhde yksilöönAvaa koko luku
Luku 6 Iankaikkinen PoikaAvaa koko luku
Luku 7 Iankaikkisen Pojan suhde maailmankaikkeuteenAvaa koko luku
Luku 8 Ääretön HenkiAvaa koko luku
Luku 9 Äärettömän Hengen suhde maailmankaikkeuteenAvaa koko luku
Luku 10 Paratiisin-KolminaisuusAvaa koko luku
Luku 11 Ikuinen Paratiisin SaariAvaa koko luku
Luku 12 Universumien universumiAvaa koko luku
Luku 13 Paratiisin pyhät sfääritAvaa koko luku
Luku 14 Keskus- ja jumalallinen universumiAvaa koko luku
Luku 15 Seitsemän superuniversumiaAvaa koko luku
Luku 16 Seitsemän ValtiashenkeäAvaa koko luku
Luku 17 Korkeimpien Henkien seitsemän ryhmääAvaa koko luku
Luku 18 Korkeimmat KolminaisuuspersoonallisuudetAvaa koko luku
Luku 19 Rinnasteiset kolminaisuusperäiset olennotAvaa koko luku
Luku 20 Jumalan Paratiisin-PojatAvaa koko luku
Luku 21 Paratiisin Luoja-PojatAvaa koko luku
Luku 22 Kolminaistetut Jumalan PojatAvaa koko luku
Luku 23 Yksinäiset SanansaattajatAvaa koko luku
Luku 24 Äärettömän Hengen korkeammat persoonallisuudetAvaa koko luku
Luku 25 Avaruuden SanansaattajajoukotAvaa koko luku
Luku 26 Keskusuniversumin hoivaavat hengetAvaa koko luku
Luku 27 Ensi asteen supernafien toimintaAvaa koko luku
Luku 28 Superuniversumien hoivaavat hengetAvaa koko luku
Luku 29 Universumivoiman ohjaajatAvaa koko luku
Luku 30 Suuruniversumin persoonallisuudetAvaa koko luku
Luku 31 Lopullisuuden SaavuttajakuntaAvaa koko luku
Luku 32 Paikallisuniversumien kehitysAvaa koko luku
Luku 33 Paikallisuniversumin hallintoAvaa koko luku
Luku 34 Paikallisuniversumin Äiti-HenkiAvaa koko luku
Luku 35 Jumalan paikallisuniversumipojatAvaa koko luku
Luku 36 ElämänkantajatAvaa koko luku
Luku 37 Paikallisuniversumin persoonallisuudetAvaa koko luku
Luku 38 Paikallisuniversumin hoivaavat hengetAvaa koko luku
Luku 39 Serafien armeijakunnatAvaa koko luku
Luku 40 Ylösnousemukselliset Jumalan pojatAvaa koko luku
Luku 41 Paikallisuniversumin fyysiset aspektitAvaa koko luku
Luku 42 Energia – mieli ja aineAvaa koko luku
Luku 43 KonstellaatiotAvaa koko luku
Luku 44 Taivaalliset taidetyöntekijätAvaa koko luku
Luku 45 Paikallisjärjestelmän hallintoAvaa koko luku
Luku 46 Paikallisjärjestelmän päämajaAvaa koko luku
Luku 47 Seitsemän mansiomaailmaaAvaa koko luku
Luku 48 MorontiaelämäAvaa koko luku
Luku 49 Asutut maailmatAvaa koko luku
Luku 50 PlaneettaprinssitAvaa koko luku
Luku 51 Planetaariset AatamitAvaa koko luku
Luku 52 Planetaariset kuolevaisten aikakaudetAvaa koko luku
Luku 53 Luciferin kapinaAvaa koko luku
Luku 54 Luciferin kapinaan liittyvät ongelmatAvaa koko luku
Luku 55 Valon ja elämän sfääritAvaa koko luku
Luku 56 Universaalinen ykseysAvaa koko luku
Luku 57 Urantian alkuperäAvaa koko luku
Luku 58 Elämän juurruttaminen UrantialleAvaa koko luku
Luku 59 Elämän merellisen muodon aikakausi UrantiallaAvaa koko luku
Luku 60 Urantia maaeliöstön varhaiskaudellaAvaa koko luku
Luku 61 Nisäkkäiden aikakausi UrantiallaAvaa koko luku
Luku 62 Alkuihmisen kantarodutAvaa koko luku
Luku 63 Ensimmäinen ihmisperheAvaa koko luku
Luku 64 Evolutionaariset värilliset rodutAvaa koko luku
Luku 65 Evoluution valvontaAvaa koko luku
Luku 66 Urantian PlaneettaprinssiAvaa koko luku
Luku 67 Planeetan kapinaAvaa koko luku
Luku 68 Sivilisaation sarastusAvaa koko luku
Luku 69 Ihmisen perusinstituutiotAvaa koko luku
Luku 70 Ihmisperäisen hallitusjärjestelmän kehitysAvaa koko luku
Luku 71 Valtion kehittyminenAvaa koko luku
Luku 72 Erään naapuriplaneetan hallitusjärjestelmäAvaa koko luku
Luku 73 Eedenin PuutarhaAvaa koko luku
Luku 74 Aatami ja EevaAvaa koko luku
Luku 75 Aatami ja Eeva rikkovat sopimuksensaAvaa koko luku
Luku 76 Toinen PuutarhaAvaa koko luku
Luku 77 KeskiväliolennotAvaa koko luku
Luku 78 Violetti rotu Aatamin aikojen jälkeenAvaa koko luku
Luku 79 Andiittien leviäminen itämaihinAvaa koko luku
Luku 80 Andiittien leviäminen länsimaihinAvaa koko luku
Luku 81 Nykysivilisaation kehittyminenAvaa koko luku
Luku 82 Avioliiton kehitysAvaa koko luku
Luku 83 AvioliittoinstituutioAvaa koko luku
Luku 84 Avioliitto ja perhe-elämäAvaa koko luku
Luku 85 Palvonnan alkujuuretAvaa koko luku
Luku 86 Uskonnon varhaiskehitysAvaa koko luku
Luku 87 AavekultitAvaa koko luku
Luku 88 Fetissit, taikakalut ja magiaAvaa koko luku
Luku 89 Synti, uhri ja sovitusAvaa koko luku
Luku 90 Shamanismi – poppamiehet ja papitAvaa koko luku
Luku 91 Rukoilun kehityshistoriaAvaa koko luku
Luku 92 Uskonnon myöhempi kehitysAvaa koko luku
Luku 93 Makiventa MelkisedekAvaa koko luku
Luku 94 Melkisedekin opetusten vaikutus itämaillaAvaa koko luku
Luku 95 Melkisedekin opetusten vaikutus LevantissaAvaa koko luku
Luku 96 Jahve – heprealaisten JumalaAvaa koko luku
Luku 97 Jumalakäsityksen kehitys heprealaisten keskuudessaAvaa koko luku
Luku 98 Melkisedekin opetusten vaikutus länsimaissaAvaa koko luku
Luku 99 Uskontoon liittyvät yhteiskunnalliset kysymyksetAvaa koko luku
Luku 100 Uskonto ihmisen kokemuksessaAvaa koko luku
Luku 101 Uskonnon todellinen luonneAvaa koko luku
Luku 102 Uskonnollisen uskon perustuksetAvaa koko luku
Luku 103 Uskonnollisen kokemuksen reaalisuusAvaa koko luku
Luku 104 Kolminaisuuskäsityksen kasvuAvaa koko luku
Luku 105 Jumaluus ja todellisuusAvaa koko luku
Luku 106 Universumin todellisuustasotAvaa koko luku
Luku 107 Ajatuksensuuntaajien alkuperä ja olemusAvaa koko luku
Luku 108 Ajatuksensuuntaajien tehtävä ja toimintaAvaa koko luku
Luku 109 Suuntaajien suhde universumin luotuihinAvaa koko luku
Luku 110 Suuntaajien suhde yksittäisiin kuolevaisiinAvaa koko luku
Luku 111 Suuntaaja ja sieluAvaa koko luku
Luku 112 Persoonallisuuden eloonjääminenAvaa koko luku
Luku 113 KohtalonsuojelijaserafitAvaa koko luku
Luku 114 Serafien planetaarinen hallitusAvaa koko luku
Luku 115 Korkein OlentoAvaa koko luku
Luku 116 Kaikkivaltias KorkeinAvaa koko luku
Luku 117 Korkein JumalaAvaa koko luku
Luku 118 Korkein ja Perimmäinen – ajallisuus ja avaruusAvaa koko luku
Luku 119 Kristus Mikaelin lahjoittautumisetAvaa koko luku
Luku 120 Mikaelin lahjoittautuminen UrantiallaAvaa koko luku
Luku 121 Mikaelin lahjoittautumisen aikaiset olotAvaa koko luku
Luku 122 Jeesuksen syntymä ja vauvaikäAvaa koko luku
Luku 123 Jeesuksen varhaislapsuusAvaa koko luku
Luku 124 Jeesuksen myöhempi lapsuusikäAvaa koko luku
Luku 125 Jeesus JerusalemissaAvaa koko luku
Luku 126 Kaksi ratkaisevan tärkeää vuottaAvaa koko luku
Luku 127 NuoruusvuodetAvaa koko luku
Luku 128 Jeesuksen varhaismiehuusAvaa koko luku
Luku 129 Jeesuksen aikuisiän loppupuoliAvaa koko luku
Luku 130 Matkalla RoomaanAvaa koko luku
Luku 131 Maailman uskonnotAvaa koko luku
Luku 132 Roomassa vietetty aikaAvaa koko luku
Luku 133 Paluu RoomastaAvaa koko luku
Luku 134 Siirtymäkauden vuodetAvaa koko luku
Luku 135 Johannes KastajaAvaa koko luku
Luku 136 Kaste ja ne neljäkymmentä päivääAvaa koko luku
Luku 137 Odottelua GalileassaAvaa koko luku
Luku 138 Valtakunnan sanansaattajain kouluttaminenAvaa koko luku
Luku 139 Kaksitoista apostoliaAvaa koko luku
Luku 140 Kahdentoista apostolin virkaanasettaminenAvaa koko luku
Luku 141 Julkisen toiminnan alkuAvaa koko luku
Luku 142 Pääsiäinen JerusalemissaAvaa koko luku
Luku 143 Matka Samarian halkiAvaa koko luku
Luku 144 Gilboalla ja DekapoliissaAvaa koko luku
Luku 145 Neljä vaiheikasta päivää KapernaumissaAvaa koko luku
Luku 146 Ensimmäinen Galilean-saarnamatkaAvaa koko luku
Luku 147 Pistäytyminen JerusalemissaAvaa koko luku
Luku 148 Evankelistojen koulutusta BetsaidassaAvaa koko luku
Luku 149 Toinen saarnamatkaAvaa koko luku
Luku 150 Kolmas saarnamatkaAvaa koko luku
Luku 151 Odottelua ja opetusta järvenrannallaAvaa koko luku
Luku 152 Kapernaumin kriisiin johtaneet tapahtumatAvaa koko luku
Luku 153 Kapernaumin kriisiAvaa koko luku
Luku 154 Viimeiset Kapernaumissa vietetyt päivätAvaa koko luku
Luku 155 Pakomatka Pohjois-Galilean halkiAvaa koko luku
Luku 156 Oleskelu Tyyrossa ja SiidonissaAvaa koko luku
Luku 157 Filippuksen KesareassaAvaa koko luku
Luku 158 KirkastusvuoriAvaa koko luku
Luku 159 Kiertomatka DekapoliissaAvaa koko luku
Luku 160 Rodan AleksandrialainenAvaa koko luku
Luku 161 Jatkokeskustelut Rodanin kanssaNykyinen lukuAvaa koko luku
Luku 162 LehtimajanjuhlaAvaa koko luku
Luku 163 Seitsemänkymmenen opettajan virkaanasettajaiset MagadanissaAvaa koko luku
Luku 164 Temppelin vihkimisen muistojuhlaAvaa koko luku
Luku 165 Perean-lähetysretki alkaaAvaa koko luku
Luku 166 Viimeinen käynti Pohjois-PereassaAvaa koko luku
Luku 167 Käynti FiladelfiassaAvaa koko luku
Luku 168 Lasaruksen kuolleistaherättäminenAvaa koko luku
Luku 169 Viimeinen opetuskerta PellassaAvaa koko luku
Luku 170 Taivaan valtakuntaAvaa koko luku
Luku 171 Matkalla JerusalemiinAvaa koko luku
Luku 172 Jerusalemiin-menoAvaa koko luku
Luku 173 Maanantai JerusalemissaAvaa koko luku
Luku 174 Tiistaiaamu temppelissäAvaa koko luku
Luku 175 Viimeinen temppelipuheAvaa koko luku
Luku 176 Tiistai-ilta ÖljymäelläAvaa koko luku
Luku 177 Keskiviikko – lepopäiväAvaa koko luku
Luku 178 Viimeinen leirillä vietetty päiväAvaa koko luku
Luku 179 Viimeinen ehtoollinenAvaa koko luku
Luku 180 JäähyväispuheAvaa koko luku
Luku 181 Viimeiset kehotukset ja varoituksetAvaa koko luku
Luku 182 GetsemanessaAvaa koko luku
Luku 183 Jeesus kavalletaan ja pidätetäänAvaa koko luku
Luku 184 Sanhedrinin oikeusistuimen edessäAvaa koko luku
Luku 185 Oikeuskäsittely Pilatuksen edessäAvaa koko luku
Luku 186 Hetkeä ennen ristiinnaulitsemistaAvaa koko luku
Luku 187 RistiinnaulitseminenAvaa koko luku
Luku 188 Haudassaolon aikaAvaa koko luku
Luku 189 KuolleistanousuAvaa koko luku
Luku 190 Jeesuksen morontiailmestymisetAvaa koko luku
Luku 191 Ilmestymiset apostoleille ja muille johtohenkilöilleAvaa koko luku
Luku 192 Ilmestymiset GalileassaAvaa koko luku
Luku 193 Viimeiset ilmestymiset ja taivaaseenastuminenAvaa koko luku
Luku 194 Totuuden Hengen lahjoittaminenAvaa koko luku
Luku 195 Helluntain jälkeenAvaa koko luku
Luku 196 Jeesuksen uskoAvaa koko luku

Pikaluku

Avaa luku →

Jaa jae

Urantia-kirjan

Sanasto

Urantia-kirjan

Ehdota sanaa

-
1.00×

Luo uusi keskustelu

×