Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Avonaalit tunnetaan Hallinnollisina Poikina siksi, että he ovat maailmojen korkeimpia viranomaisia, ajallisuuden maailmojen toinen toistaan seuraavien tuomiokausien tuomareita. He johtavat nukkuvien eloonjäävien herättämistä, ovat asianomaisen maailman tuomareina, saattavat päätökseen oikeudellisen ratkaisun lykkäystä merkinneen tuomiokauden, panevat täytäntöön koeaikaista armoa ilmentäneeltä aikakaudelta peräisin olevat määräykset, ohjaavat planetaariseen huolenpitoon osallistuvat avaruuden luodut uuden tuomiokauden mukaisiin tehtäviin, ja mainitut tehtävänsä suoritettuaan he palaavat oman paikallisuniversuminsa päämajaan.
Tuomitessaan yhden aikakauden kohtaloita Avonaalit määräävät evolutionaaristen ihmissukukuntien kohtaloista, mutta vaikka he saattavatkin antaa tuomioita persoonallisten luotujen identiteetin lopettamisesta, he eivät kuitenkaan pane tuota tuomiota täytäntöön. Tämänluontoisia päätöksiä panevat toimeen vain superuniversumin viranomaiset.
Kun Paratiisin Avonaali saapuu evolutionaariseen maailmaan tuomiokauden päättämistä ja planetaarisen edistymisen uuden aikakauden avaamista varten, se ei välttämättä ole hallinnollinen eikä lahjoittautumisen vuoksi suoritettu tehtäväkäynti. Hallinnolliset vierailut ovat joskus ja lahjoittautumista varten tehdyt vierailut ovat aina inkarnaatioita. Toisin sanoen tällaista tehtävää suorittaessaan Avonaalit palvelevat planeetalla aineellisessa hahmossa – konkreettisina. Heidän muut vierailunsa ovat ”teknisiä”, ja tässä ominaisuudessa Avonaali ei planetaarista palvelua varten inkarnoidu. Jos Hallinnollinen Poika saapuu pelkästään tuomiokauden tuomarina, hän saapuu planeetalle henkiolentona, tuon maailman aineellisilta luoduilta näkymättömissä. Näitä teknisiä vierailuja sattuu asutun maailman pitkän historian kuluessa tavan takaa.
Ennen sekä hallinnollisen vierailun että lahjoittautumisvierailun kokemustaan Avonaali-Pojat saattavat jo toimia planetaarisina tuomareina. Kummassakin mainitussa tapauksessa toimii ruumiillistunut Poika meneillään olevan planetaarisen ajanjakson tuomarina; samalla tavoin tekee Luoja-Poika, kun hän kuolevaisen hahmoon ruumiillistuneena suorittaa lahjoittautumistehtäväänsä. Kun Paratiisin-Poika vierailee evolutionaarisessa maailmassa ja kun hän ottaa tämän maailman asukkaan hahmon, hänen läsnäolonsa päättää tuomiokauden ja saattaa voimaan maailman tuomion.
The Avonals are known as Magisterial Sons because they are the high magistrates of the realms, the adjudicators of the successive dispensations of the worlds of time. They preside over the awakening of the sleeping survivors, sit in judgment on the realm, bring to an end a dispensation of suspended justice, execute the mandates of an age of probationary mercy, reassign the space creatures of planetary ministry to the tasks of the new dispensation, and return to the headquarters of their local universe upon the completion of their mission.
When they sit in judgment on the destinies of an age, the Avonals decree the fate of the evolutionary races, but though they may render judgments extinguishing the identity of personal creatures, they do not execute such sentences. Verdicts of this nature are executed by none but the authorities of a superuniverse.
The arrival of a Paradise Avonal on an evolutionary world for the purpose of terminating a dispensation and of inaugurating a new era of planetary progression is not necessarily either a magisterial mission or a bestowal mission. Magisterial missions sometimes, and bestowal missions always, are incarnations; that is, on such assignments the Avonals serve on a planet in material form—literally. Their other visits are “technical,” and in this capacity an Avonal is not incarnated for planetary service. If a Magisterial Son comes solely as a dispensational adjudicator, he arrives on a planet as a spiritual being, invisible to the material creatures of the realm. Such technical visits occur repeatedly in the long history of an inhabited world.
Avonal Sons may act as planetary judges prior to both the magisterial and bestowal experiences. On either of these missions, however, the incarnated Son will judge the passing planetary age; likewise does a Creator Son when incarnated on a mission of bestowal in the likeness of mortal flesh. When a Paradise Son visits an evolutionary world and becomes like one of its people, his presence terminates a dispensation and constitutes a judgment of the realm.
SuomiEnglish