Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Monet Paratiisin-Kolminaisuuteen liittyvät totuudet ja tosiasiat voi edes osaksi ymmärtää vain, jos tuntee toimintaa, joka menee finiittisen tuolle puolen.
Olisi epäviisasta käsitellä Perimmäisyyden Kolminaisuuden toimintoja, mutta ilmoitettakoon, että Perimmäinen Jumala on se Kolminaisuuden ilmentymä, jonka transsendentaalit ymmärtävät. Olemme taipuvaisia uskomaan, että kokonaisuniversumin yhtenäistyminen on toimi, joka olevaistaa Perimmäisen, ja että se luultavasti heijastaa Paratiisin-Kolminaisuuden absoniittisen ylivalvonnan tiettyjä, muttei kaikkia, vaiheita. Perimmäinen on absoniittiseen nähden Kolminaisuuden kvalifioitu ilmentymä vain siinä mielessä kuin Korkein näin osittain edustaa Kolminaisuutta suhteessa finiittiseen.
Universaalinen Isä, Iankaikkinen Poika ja Ääretön Henki ovat tietyssä mielessä kokonaisvaltaisen Jumaluuden muodostavat persoonallisuudet. Heidän unioninsa Paratiisin-Kolminaisuudessa sekä Kolminaisuuden absoluuttinen toiminta vastaavat totaalisen Jumaluuden toimintaa. Ja sellainen Jumaluuden täysimääräisyys ylittää sekä finiittisen että absoniittisen.
Vaikkei kukaan yksittäinen Paratiisin Jumaluuksien persoona tosiasiassa täytäkään Jumaluuden koko potentiaalia, kollektiivina he kaikki kolme sen tekevät. Kolme infiniittistä persoonaa näyttää olevan se vähin mahdollinen olentojen lukumäärä, joka tarvitaan kokonaisjumaluuden esipersoonallisen ja eksistentiaalisen potentiaalin – Jumaluusabsoluutin – aktivoimiseen.
Tunnemme Universaalisen Isän, Iankaikkisen Pojan ja Äärettömän Hengen persoonina, mutten tunne henkilökohtaisesti Jumaluusabsoluuttia. Rakastan ja palvon Jumala Isää; arvostan ja kunnioitan Jumaluusabsoluuttia.
Oleskelin kerran universumissa, jossa tietty olentoryhmä opetti, että lopullisuuden saavuttajista olisi ikuisuudessa lopulta määrä tulla Jumaluusabsoluutin lapsia. Olen kuitenkin haluton hyväksymään tällaista ratkaisua finaliittien tulevaisuutta verhoavalle mysteerille.
Lopullisuuden Saavuttajakuntaan lukeutuvat muiden ohella ne ajallisuudesta ja avaruudesta saapuneet kuolevaiset, jotka ovat saavuttaneet täydellisyyden kaiken sen suhteen, mikä koskee Jumalan tahtoa. Luotuina olentoina ja luodun olennon kykyjen rajoissa he tuntevat Jumalan täydellisesti ja todellisesti. Löydettyään tällä tavoin Jumalan kaikkien luotujen olentojen Isänä näiden perille päässeitten on kerran ryhdyttävä etsimään finiittisyyden ylittävää Isää. Mutta tämä etsintä vaatii Paratiisin-Isän perimmäisten attribuuttien ja ominaispiirteiden absoniittisen olemuksen ymmärtämistä. Ikuisuus tulee osoittamaan, onko tällainen saavutus mahdollinen, mutta olemme vakuuttuneita siitä, että vaikka finaliitit ymmärtävätkin tämän jumalallisuuden perimmäisyyden, he eivät luultavasti kykene saavuttamaan perimmäisen tason ylittäviä absoluuttisen Jumaluuden tasoja.
Saattaa olla mahdollista, että finaliitit saavuttavat osittaisesti Jumaluusabsoluutin, mutta vaikka näin kävisikin, Universaalisen Absoluutin ongelma tulee ikuisuuksien ikuisuudessa silti jatkuvasti kiehtomaan, hämmentämään, saattamaan ymmälle ja haastamaan yleneviä ja eteneviä finaliitteja, sillä näemme, että Universaalisen Absoluutin kosmisten suhteiden mittaamattomuudella on taipumus laajeta, sitä mukaa kun aineelliset universumit ja niiden hengellinen hallinto jatkavat laajenemistaan.
Vain infiniittisyys voi paljastaa Isä-Infiniittisen.
[Toimittanut Universaalinen Sensori, joka toimi Uversan Päivien Muinaisten antamin valtuuksin.]
Many truths and facts pertaining to the Paradise Trinity can only be even partially comprehended by recognizing a function that transcends the finite.
It would be inadvisable to discuss the functions of the Trinity of Ultimacy, but it may be disclosed that God the Ultimate is the Trinity manifestation comprehended by the Transcendentalers. We are inclined to the belief that the unification of the master universe is the eventuating act of the Ultimate and is probably reflective of certain, but not all, phases of the absonite overcontrol of the Paradise Trinity. The Ultimate is a qualified manifestation of the Trinity in relation to the absonite only in the sense that the Supreme thus partially represents the Trinity in relation to the finite.
The Universal Father, the Eternal Son, and the Infinite Spirit are, in a certain sense, the constituent personalities of total Deity. Their union in the Paradise Trinity and the absolute function of the Trinity equivalate to the function of total Deity. And such completion of Deity transcends both the finite and the absonite.
While no single person of the Paradise Deities actually fills all Deity potential, collectively all three do. Three infinite persons seem to be the minimum number of beings required to activate the prepersonal and existential potential of total Deity—the Deity Absolute.
We know the Universal Father, the Eternal Son, and the Infinite Spirit as persons, but I do not personally know the Deity Absolute. I love and worship God the Father; I respect and honor the Deity Absolute.
I once sojourned in a universe where a certain group of beings taught that the finaliters, in eternity, were eventually to become the children of the Deity Absolute. But I am unwilling to accept this solution of the mystery which enshrouds the future of the finaliters.
The Corps of the Finality embrace, among others, those mortals of time and space who have attained perfection in all that pertains to the will of God. As creatures and within the limits of creature capacity they fully and truly know God. Having thus found God as the Father of all creatures, these finaliters must sometime begin the quest for the superfinite Father. But this quest involves a grasp of the absonite nature of the ultimate attributes and character of the Paradise Father. Eternity will disclose whether such an attainment is possible, but we are convinced, even if the finaliters do grasp this ultimate of divinity, they will probably be unable to attain the superultimate levels of absolute Deity.
It may be possible that the finaliters will partially attain the Deity Absolute, but even if they should, still in the eternity of eternities the problem of the Universal Absolute will continue to intrigue, mystify, baffle, and challenge the ascending and progressing finaliters, for we perceive that the unfathomability of the cosmic relationships of the Universal Absolute will tend to grow in proportions as the material universes and their spiritual administration continue to expand.
Only infinity can disclose the Father-Infinite.
[Sponsored by a Universal Censor acting by authority from the Ancients of Days resident on Uversa.]
SuomiEnglish