Urantiakirja.fi

Ladataan…

Urantiakirja.fi

Rekisteröidy
Siirry lukutekstiin

Luku 48 Morontiaelämä

7. Morontiamota

Morontiamotan alemmat tasot liittyvät suoraan ihmisten filosofian korkeampiin tasoihin. Ensimmäisessä mansiomaailmassa on tapana opettaa vähemmän edistyneitä opiskelijoita rinnastusmenetelmällä; toisin sanoen toisella palstalla esitetään motamerkitysten yksinkertaisempia käsitteitä ja vastakkaisella palstalla esitetään lainauksia kuolevaisten filosofian vastaanvansisältöisistä väittämistä.
Ei kovinkaan kauan sitten, ollessani suorittamassa muuatta tehtävää Satanian ensimmäisessä mansiomaailmassa, minulla oli mahdollisuus tarkkailla tätä opetusmenetelmää. Ja vaikken saakaan ryhtyä esittelemään kyseisen oppitunnin motasisältöä, minulla on kuitenkin lupa jäljentää tähän ne kaksikymmentäkahdeksan ihmisten filosofiasta otettua väittämää, joita asianomainen morontiaopettaja käytti havaintoaineistona. Aineiston tarkoituksena oli auttaa näitä uusia mansiomaailmassa olevia heidän ensimmäisissä ponnistuksissaan motan tarkoituksen ja merkityksen käsittämiseksi. Nämä ihmisten filosofiasta otetut havainnollistukset olivat seuraavat:
1. Se, että osoittaa hallitsevansa jonkin erityistaidon, ei merkitse hengellisen kapasiteetin omaamista. Nokkeluus ei korvaa aitoa luonteenlujuutta.
2. Vain harvat yksilöt elävät tosiasiassa omaamansa uskon mukaan. Perusteeton pelko on mestarillinen älyllinen huijaus, jonka kohteena on kuolevaisen kehittyvä sielu.
3. Kaikella on mittansa, jota ei voi ylittää; koskaan ei puolen litran astiaan voi mahtua litraa. Hengen käsitemaailmaa ei voi mekaanisesti pakottaa aineellisiin muistikehyksiin.
4. Harvassapa ovat kuolevaiset, jotka rohkenevat koskaan laatia minkäänlaista yhteenvedon tapaista luonnon ja armon yhteisen huolenpidon tuottamista persoonallisuuden ansioista. Useimmat köyhinä itseään pitävät sielut ovat tosiasiassa rikkaita, mutta he eivät suostu sitä uskomaan.
5. Vaikeudet saattavat uhmata keskinkertaisuutta ja lannistaa pelokkaat, mutta oikeita Kaikkein Korkeimpien lapsia ne vain kannustavat.
6. Omata etuoikeus käyttämättä sitä väärin, omata vapaus sortumatta hillittömyyteen, pitää hallussaan valtaa ja järkähtämättä kieltäytyä käyttämästä sitä itsensä tärkeäksi tekemiseen – nämä ovat korkean sivistyneisyyden osoittimia.
7. Kosmoksessa ei tapahdu umpimähkäisiä ja arvaamattomia sattumuksia. Taivaalliset olennot eivät liioin auta sitä alempaa olentoa, joka kieltäytyy toimimasta totuuden valonsa mukaisesti.
8. Ponnistelu ei aina tuota iloa, mutta onnellisuutta ei ole olemassa ilman älyllistä ponnistelua.
9. Toiminta saa aikaan lujuutta; kohtuus tulee julki viehätysvoimana.
10. Oikeamielisyys lyö totuuden soittimen harmoniakieliä, ja sävel väräjää kosmoksen joka kolkkaan, Infiniittisenkin kuuluville.
11. Heikot tyytyvät tekemään päätöksiä, mutta vahvat toimivat. Elämä on vain yhden päivän työ – tee se hyvin. Teko on meidän, tulokset ovat Jumalan.
12. Kosmoksen suurin kärsimys on, ettei ole koskaan kärsinyt. Kuolevaiset oppivat viisautta vain kokemalla koettelemuksia.
13. Tähdet erottuvat parhaiten kokemuksen syvyyksien yksinäisestä eristyneisyydestä, eivät valaistuilta ja henkeäsalpaavilta vuorenhuipuilta.
14. Kiihota tovereittesi totuudennälkää; anna neuvo, vasta kun sitä pyydetään.
15. Teennäisyys on tietämättömän naurettava yritys näyttää viisaalta, hedelmättömän sielun yritys näyttää rikkaalta.
16. Voit havaita hengellisen totuuden, vasta kun tuntien sen koet, eikä moniakaan totuuksia pysty todella muutoin tuntemaan kuin vastoinkäymisessä.
17. Kunnianhimo on vaarallista, kunnes se on kokonaan sosiaalistettua. Et ole tosiasiallisesti omaksunut yhtään hyvettä, ennen kuin tekosi tekevät sinut sen arvoiseksi.
18. Kärsimättömyys on henkistä myrkkyä; suuttumus on kuin herhiläispesään heitetty kivi.
19. Huolestuneisuus on hylättävä. Raskaimmat kantaa ovat ne pettymykset, joita ei koskaan tule.
20. Vain runoilija pystyy löytämään runollisuutta rutiininomaisen olemassaolon arkipäivän proosasta.
21. Jokaisen taiteenlajin ylevä tehtävä on antaa illuusioidensa avulla aavistus korkeammasta universumitodellisuudesta, kiteyttää ajallisuuden tuntemukset ikuisuuden ajatukseksi.
22. Kehittyvää sielua ei tee jumalalliseksi se, mitä se tekee, vaan mitä se pyrkii tekemään.
23. Kuolema ei lisännyt mitään älylliseen pääomaan eikä hengellisiin varoihin, mutta se lisäsi kokemusten kertymään tietoisuuden eloonjäämisestä.
24. Mikä tulee olemaan ikuinen kohtalo, sen määräävät hetki hetkeltä tulokset, jotka saavutetaan päivästä päivään elämällä. Tämän päivän teot ovat huomispäivän kohtalo.
25. Kenenkään suuruus ei niinkään piile siinä, että hänellä on voimaa, kuin tämän voiman viisaassa ja jumalallisessa käyttämisessä.
26. Tietoa voi omata vain sitä jakamalla; sitä varjelee viisaus ja sen sosiaalistaa rakkaus.
27. Edistyminen edellyttää yksilöllisyyden kehittämistä; keskinkertaisuus etsii jatkuvuutta standardisoinnista.
28. Minkä tahansa väittämän puolustamisen tarve on kääntäen verrannollinen sen sisältämän totuuden määrään.
Tällaista on ensimmäisen mansiomaailman aloittelijoiden työ, kun pitemmälle ehtineet oppilaat myöhemmissä maailmoissa sen sijaan hallitsevat jo kosmisen ymmärryksen ja morontiamotan korkeampia tasoja.
The lower planes of morontia mota join directly with the higher levels of human philosophy. On the first mansion world it is the practice to teach the less advanced students by the parallel technique; that is, in one column are presented the more simple concepts of mota meanings, and in the opposite column citation is made of analogous statements of mortal philosophy.
Not long since, while executing an assignment on the first mansion world of Satania, I had occasion to observe this method of teaching; and though I may not undertake to present the mota content of the lesson, I am permitted to record the twenty-eight statements of human philosophy which this morontia instructor was utilizing as illustrative material designed to assist these new mansion world sojourners in their early efforts to grasp the significance and meaning of mota. These illustrations of human philosophy were:
1. A display of specialized skill does not signify possession of spiritual capacity. Cleverness is not a substitute for true character.
2. Few persons live up to the faith which they really have. Unreasoned fear is a master intellectual fraud practiced upon the evolving mortal soul.
3. Inherent capacities cannot be exceeded; a pint can never hold a quart. The spirit concept cannot be mechanically forced into the material memory mold.
4. Few mortals ever dare to draw anything like the sum of personality credits established by the combined ministries of nature and grace. The majority of impoverished souls are truly rich, but they refuse to believe it.
5. Difficulties may challenge mediocrity and defeat the fearful, but they only stimulate the true children of the Most Highs.
6. To enjoy privilege without abuse, to have liberty without license, to possess power and steadfastly refuse to use it for self-aggrandizement—these are the marks of high civilization.
7. Blind and unforeseen accidents do not occur in the cosmos. Neither do the celestial beings assist the lower being who refuses to act upon his light of truth.
8. Effort does not always produce joy, but there is no happiness without intelligent effort.
9. Action achieves strength; moderation eventuates in charm.
10. Righteousness strikes the harmony chords of truth, and the melody vibrates throughout the cosmos, even to the recognition of the Infinite.
11. The weak indulge in resolutions, but the strong act. Life is but a day’s work—do it well. The act is ours; the consequences God’s.
12. The greatest affliction of the cosmos is never to have been afflicted. Mortals only learn wisdom by experiencing tribulation.
13. Stars are best discerned from the lonely isolation of experiential depths, not from the illuminated and ecstatic mountain tops.
14. Whet the appetites of your associates for truth; give advice only when it is asked for.
15. Affectation is the ridiculous effort of the ignorant to appear wise, the attempt of the barren soul to appear rich.
16. You cannot perceive spiritual truth until you feelingly experience it, and many truths are not really felt except in adversity.
17. Ambition is dangerous until it is fully socialized. You have not truly acquired any virtue until your acts make you worthy of it.
18. Impatience is a spirit poison; anger is like a stone hurled into a hornet’s nest.
19. Anxiety must be abandoned. The disappointments hardest to bear are those which never come.
20. Only a poet can discern poetry in the commonplace prose of routine existence.
21. The high mission of any art is, by its illusions, to foreshadow a higher universe reality, to crystallize the emotions of time into the thought of eternity.
22. The evolving soul is not made divine by what it does, but by what it strives to do.
23. Death added nothing to the intellectual possession or to the spiritual endowment, but it did add to the experiential status the consciousness of survival.
24. The destiny of eternity is determined moment by moment by the achievements of the day by day living. The acts of today are the destiny of tomorrow.
25. Greatness lies not so much in possessing strength as in making a wise and divine use of such strength.
26. Knowledge is possessed only by sharing; it is safeguarded by wisdom and socialized by love.
27. Progress demands development of individuality; mediocrity seeks perpetuation in standardization.
28. The argumentative defense of any proposition is inversely proportional to the truth contained.
Such is the work of the beginners on the first mansion world while the more advanced pupils on the later worlds are mastering the higher levels of cosmic insight and morontia mota.
SuomiEnglish

Urantia-kirja

Sisällysluettelo

← Kaikki luvut ja kirjahaku
EsipuheAvaa koko luku
Luku 1 Universaalinen IsäAvaa koko luku
Luku 2 Jumalan olemusAvaa koko luku
Luku 3 Jumalan attribuutitAvaa koko luku
Luku 4 Jumalan suhde maailmankaikkeuteenAvaa koko luku
Luku 5 Jumalan suhde yksilöönAvaa koko luku
Luku 6 Iankaikkinen PoikaAvaa koko luku
Luku 7 Iankaikkisen Pojan suhde maailmankaikkeuteenAvaa koko luku
Luku 8 Ääretön HenkiAvaa koko luku
Luku 9 Äärettömän Hengen suhde maailmankaikkeuteenAvaa koko luku
Luku 10 Paratiisin-KolminaisuusAvaa koko luku
Luku 11 Ikuinen Paratiisin SaariAvaa koko luku
Luku 12 Universumien universumiAvaa koko luku
Luku 13 Paratiisin pyhät sfääritAvaa koko luku
Luku 14 Keskus- ja jumalallinen universumiAvaa koko luku
Luku 15 Seitsemän superuniversumiaAvaa koko luku
Luku 16 Seitsemän ValtiashenkeäAvaa koko luku
Luku 17 Korkeimpien Henkien seitsemän ryhmääAvaa koko luku
Luku 18 Korkeimmat KolminaisuuspersoonallisuudetAvaa koko luku
Luku 19 Rinnasteiset kolminaisuusperäiset olennotAvaa koko luku
Luku 20 Jumalan Paratiisin-PojatAvaa koko luku
Luku 21 Paratiisin Luoja-PojatAvaa koko luku
Luku 22 Kolminaistetut Jumalan PojatAvaa koko luku
Luku 23 Yksinäiset SanansaattajatAvaa koko luku
Luku 24 Äärettömän Hengen korkeammat persoonallisuudetAvaa koko luku
Luku 25 Avaruuden SanansaattajajoukotAvaa koko luku
Luku 26 Keskusuniversumin hoivaavat hengetAvaa koko luku
Luku 27 Ensi asteen supernafien toimintaAvaa koko luku
Luku 28 Superuniversumien hoivaavat hengetAvaa koko luku
Luku 29 Universumivoiman ohjaajatAvaa koko luku
Luku 30 Suuruniversumin persoonallisuudetAvaa koko luku
Luku 31 Lopullisuuden SaavuttajakuntaAvaa koko luku
Luku 32 Paikallisuniversumien kehitysAvaa koko luku
Luku 33 Paikallisuniversumin hallintoAvaa koko luku
Luku 34 Paikallisuniversumin Äiti-HenkiAvaa koko luku
Luku 35 Jumalan paikallisuniversumipojatAvaa koko luku
Luku 36 ElämänkantajatAvaa koko luku
Luku 37 Paikallisuniversumin persoonallisuudetAvaa koko luku
Luku 38 Paikallisuniversumin hoivaavat hengetAvaa koko luku
Luku 39 Serafien armeijakunnatAvaa koko luku
Luku 40 Ylösnousemukselliset Jumalan pojatAvaa koko luku
Luku 41 Paikallisuniversumin fyysiset aspektitAvaa koko luku
Luku 42 Energia – mieli ja aineAvaa koko luku
Luku 43 KonstellaatiotAvaa koko luku
Luku 44 Taivaalliset taidetyöntekijätAvaa koko luku
Luku 45 Paikallisjärjestelmän hallintoAvaa koko luku
Luku 46 Paikallisjärjestelmän päämajaAvaa koko luku
Luku 47 Seitsemän mansiomaailmaaAvaa koko luku
Luku 48 MorontiaelämäNykyinen lukuAvaa koko luku
Luku 49 Asutut maailmatAvaa koko luku
Luku 50 PlaneettaprinssitAvaa koko luku
Luku 51 Planetaariset AatamitAvaa koko luku
Luku 52 Planetaariset kuolevaisten aikakaudetAvaa koko luku
Luku 53 Luciferin kapinaAvaa koko luku
Luku 54 Luciferin kapinaan liittyvät ongelmatAvaa koko luku
Luku 55 Valon ja elämän sfääritAvaa koko luku
Luku 56 Universaalinen ykseysAvaa koko luku
Luku 57 Urantian alkuperäAvaa koko luku
Luku 58 Elämän juurruttaminen UrantialleAvaa koko luku
Luku 59 Elämän merellisen muodon aikakausi UrantiallaAvaa koko luku
Luku 60 Urantia maaeliöstön varhaiskaudellaAvaa koko luku
Luku 61 Nisäkkäiden aikakausi UrantiallaAvaa koko luku
Luku 62 Alkuihmisen kantarodutAvaa koko luku
Luku 63 Ensimmäinen ihmisperheAvaa koko luku
Luku 64 Evolutionaariset värilliset rodutAvaa koko luku
Luku 65 Evoluution valvontaAvaa koko luku
Luku 66 Urantian PlaneettaprinssiAvaa koko luku
Luku 67 Planeetan kapinaAvaa koko luku
Luku 68 Sivilisaation sarastusAvaa koko luku
Luku 69 Ihmisen perusinstituutiotAvaa koko luku
Luku 70 Ihmisperäisen hallitusjärjestelmän kehitysAvaa koko luku
Luku 71 Valtion kehittyminenAvaa koko luku
Luku 72 Erään naapuriplaneetan hallitusjärjestelmäAvaa koko luku
Luku 73 Eedenin PuutarhaAvaa koko luku
Luku 74 Aatami ja EevaAvaa koko luku
Luku 75 Aatami ja Eeva rikkovat sopimuksensaAvaa koko luku
Luku 76 Toinen PuutarhaAvaa koko luku
Luku 77 KeskiväliolennotAvaa koko luku
Luku 78 Violetti rotu Aatamin aikojen jälkeenAvaa koko luku
Luku 79 Andiittien leviäminen itämaihinAvaa koko luku
Luku 80 Andiittien leviäminen länsimaihinAvaa koko luku
Luku 81 Nykysivilisaation kehittyminenAvaa koko luku
Luku 82 Avioliiton kehitysAvaa koko luku
Luku 83 AvioliittoinstituutioAvaa koko luku
Luku 84 Avioliitto ja perhe-elämäAvaa koko luku
Luku 85 Palvonnan alkujuuretAvaa koko luku
Luku 86 Uskonnon varhaiskehitysAvaa koko luku
Luku 87 AavekultitAvaa koko luku
Luku 88 Fetissit, taikakalut ja magiaAvaa koko luku
Luku 89 Synti, uhri ja sovitusAvaa koko luku
Luku 90 Shamanismi – poppamiehet ja papitAvaa koko luku
Luku 91 Rukoilun kehityshistoriaAvaa koko luku
Luku 92 Uskonnon myöhempi kehitysAvaa koko luku
Luku 93 Makiventa MelkisedekAvaa koko luku
Luku 94 Melkisedekin opetusten vaikutus itämaillaAvaa koko luku
Luku 95 Melkisedekin opetusten vaikutus LevantissaAvaa koko luku
Luku 96 Jahve – heprealaisten JumalaAvaa koko luku
Luku 97 Jumalakäsityksen kehitys heprealaisten keskuudessaAvaa koko luku
Luku 98 Melkisedekin opetusten vaikutus länsimaissaAvaa koko luku
Luku 99 Uskontoon liittyvät yhteiskunnalliset kysymyksetAvaa koko luku
Luku 100 Uskonto ihmisen kokemuksessaAvaa koko luku
Luku 101 Uskonnon todellinen luonneAvaa koko luku
Luku 102 Uskonnollisen uskon perustuksetAvaa koko luku
Luku 103 Uskonnollisen kokemuksen reaalisuusAvaa koko luku
Luku 104 Kolminaisuuskäsityksen kasvuAvaa koko luku
Luku 105 Jumaluus ja todellisuusAvaa koko luku
Luku 106 Universumin todellisuustasotAvaa koko luku
Luku 107 Ajatuksensuuntaajien alkuperä ja olemusAvaa koko luku
Luku 108 Ajatuksensuuntaajien tehtävä ja toimintaAvaa koko luku
Luku 109 Suuntaajien suhde universumin luotuihinAvaa koko luku
Luku 110 Suuntaajien suhde yksittäisiin kuolevaisiinAvaa koko luku
Luku 111 Suuntaaja ja sieluAvaa koko luku
Luku 112 Persoonallisuuden eloonjääminenAvaa koko luku
Luku 113 KohtalonsuojelijaserafitAvaa koko luku
Luku 114 Serafien planetaarinen hallitusAvaa koko luku
Luku 115 Korkein OlentoAvaa koko luku
Luku 116 Kaikkivaltias KorkeinAvaa koko luku
Luku 117 Korkein JumalaAvaa koko luku
Luku 118 Korkein ja Perimmäinen – ajallisuus ja avaruusAvaa koko luku
Luku 119 Kristus Mikaelin lahjoittautumisetAvaa koko luku
Luku 120 Mikaelin lahjoittautuminen UrantiallaAvaa koko luku
Luku 121 Mikaelin lahjoittautumisen aikaiset olotAvaa koko luku
Luku 122 Jeesuksen syntymä ja vauvaikäAvaa koko luku
Luku 123 Jeesuksen varhaislapsuusAvaa koko luku
Luku 124 Jeesuksen myöhempi lapsuusikäAvaa koko luku
Luku 125 Jeesus JerusalemissaAvaa koko luku
Luku 126 Kaksi ratkaisevan tärkeää vuottaAvaa koko luku
Luku 127 NuoruusvuodetAvaa koko luku
Luku 128 Jeesuksen varhaismiehuusAvaa koko luku
Luku 129 Jeesuksen aikuisiän loppupuoliAvaa koko luku
Luku 130 Matkalla RoomaanAvaa koko luku
Luku 131 Maailman uskonnotAvaa koko luku
Luku 132 Roomassa vietetty aikaAvaa koko luku
Luku 133 Paluu RoomastaAvaa koko luku
Luku 134 Siirtymäkauden vuodetAvaa koko luku
Luku 135 Johannes KastajaAvaa koko luku
Luku 136 Kaste ja ne neljäkymmentä päivääAvaa koko luku
Luku 137 Odottelua GalileassaAvaa koko luku
Luku 138 Valtakunnan sanansaattajain kouluttaminenAvaa koko luku
Luku 139 Kaksitoista apostoliaAvaa koko luku
Luku 140 Kahdentoista apostolin virkaanasettaminenAvaa koko luku
Luku 141 Julkisen toiminnan alkuAvaa koko luku
Luku 142 Pääsiäinen JerusalemissaAvaa koko luku
Luku 143 Matka Samarian halkiAvaa koko luku
Luku 144 Gilboalla ja DekapoliissaAvaa koko luku
Luku 145 Neljä vaiheikasta päivää KapernaumissaAvaa koko luku
Luku 146 Ensimmäinen Galilean-saarnamatkaAvaa koko luku
Luku 147 Pistäytyminen JerusalemissaAvaa koko luku
Luku 148 Evankelistojen koulutusta BetsaidassaAvaa koko luku
Luku 149 Toinen saarnamatkaAvaa koko luku
Luku 150 Kolmas saarnamatkaAvaa koko luku
Luku 151 Odottelua ja opetusta järvenrannallaAvaa koko luku
Luku 152 Kapernaumin kriisiin johtaneet tapahtumatAvaa koko luku
Luku 153 Kapernaumin kriisiAvaa koko luku
Luku 154 Viimeiset Kapernaumissa vietetyt päivätAvaa koko luku
Luku 155 Pakomatka Pohjois-Galilean halkiAvaa koko luku
Luku 156 Oleskelu Tyyrossa ja SiidonissaAvaa koko luku
Luku 157 Filippuksen KesareassaAvaa koko luku
Luku 158 KirkastusvuoriAvaa koko luku
Luku 159 Kiertomatka DekapoliissaAvaa koko luku
Luku 160 Rodan AleksandrialainenAvaa koko luku
Luku 161 Jatkokeskustelut Rodanin kanssaAvaa koko luku
Luku 162 LehtimajanjuhlaAvaa koko luku
Luku 163 Seitsemänkymmenen opettajan virkaanasettajaiset MagadanissaAvaa koko luku
Luku 164 Temppelin vihkimisen muistojuhlaAvaa koko luku
Luku 165 Perean-lähetysretki alkaaAvaa koko luku
Luku 166 Viimeinen käynti Pohjois-PereassaAvaa koko luku
Luku 167 Käynti FiladelfiassaAvaa koko luku
Luku 168 Lasaruksen kuolleistaherättäminenAvaa koko luku
Luku 169 Viimeinen opetuskerta PellassaAvaa koko luku
Luku 170 Taivaan valtakuntaAvaa koko luku
Luku 171 Matkalla JerusalemiinAvaa koko luku
Luku 172 Jerusalemiin-menoAvaa koko luku
Luku 173 Maanantai JerusalemissaAvaa koko luku
Luku 174 Tiistaiaamu temppelissäAvaa koko luku
Luku 175 Viimeinen temppelipuheAvaa koko luku
Luku 176 Tiistai-ilta ÖljymäelläAvaa koko luku
Luku 177 Keskiviikko – lepopäiväAvaa koko luku
Luku 178 Viimeinen leirillä vietetty päiväAvaa koko luku
Luku 179 Viimeinen ehtoollinenAvaa koko luku
Luku 180 JäähyväispuheAvaa koko luku
Luku 181 Viimeiset kehotukset ja varoituksetAvaa koko luku
Luku 182 GetsemanessaAvaa koko luku
Luku 183 Jeesus kavalletaan ja pidätetäänAvaa koko luku
Luku 184 Sanhedrinin oikeusistuimen edessäAvaa koko luku
Luku 185 Oikeuskäsittely Pilatuksen edessäAvaa koko luku
Luku 186 Hetkeä ennen ristiinnaulitsemistaAvaa koko luku
Luku 187 RistiinnaulitseminenAvaa koko luku
Luku 188 Haudassaolon aikaAvaa koko luku
Luku 189 KuolleistanousuAvaa koko luku
Luku 190 Jeesuksen morontiailmestymisetAvaa koko luku
Luku 191 Ilmestymiset apostoleille ja muille johtohenkilöilleAvaa koko luku
Luku 192 Ilmestymiset GalileassaAvaa koko luku
Luku 193 Viimeiset ilmestymiset ja taivaaseenastuminenAvaa koko luku
Luku 194 Totuuden Hengen lahjoittaminenAvaa koko luku
Luku 195 Helluntain jälkeenAvaa koko luku
Luku 196 Jeesuksen uskoAvaa koko luku

Pikaluku

Avaa luku →

Jaa jae

Urantia-kirjan

Sanasto

Urantia-kirjan

Ehdota sanaa

-
1.00×

Luo uusi keskustelu

×