Koska Natanael ja Tuomas olivat näin täysin hyväksyneet Rodanin näkemykset valtakunnan evankeliumista, jäljellä oli vain yksi kysymys, joka vaati vielä käsittelyä, nimittäin opetus, joka koski Jeesuksen jumalallista olemusta; oppi, joka vasta vähän aikaa sitten oli esitetty julkisesti. Natanael ja Tuomas esittivät yhdessä näkemyksiään Mestarin jumalallisesta olemuksesta, ja seuraavaksi esitettävä kertomus on tiivistetty ja muokattu esitys heidän opetuksestaan:

1. Jeesus on myöntänyt jumalallisuutensa, ja me uskomme häntä. Hänen toimintansa yhteydessä on tapahtunut monia merkillisiä ilmiöitä, jotka voimme ymmärtää vain uskomalla hänen olevan sekä Jumalan Poika että Ihmisen Poika.

2. Kaikki se, mitä hän on elämänsä aikana ollut yhdessä kanssamme, on esimerkki ihmisten välisen ystävyyden ihanteesta. Ei ole mitenkään mahdollista, että joku muu kuin jumalallinen olento kykenisi olemaan sellainen ihmisystävä. Emme ole koskaan tunteneet toista henkilöä, joka olisi ollut lähellekään yhtä vilpittömän epäitsekäs. Hän on jopa syntisten ystävä; hän rohkenee rakastaa vihamiehiään. Meitä kohtaan hän on sangen lojaali. Vaikka hän empimättä meitä nuhteleekin, kaikille on silti selvää, että hän totisesti rakastaa meitä. Mitä paremmin sinä hänet tunnet, sitä enemmän olet häntä rakastava. Hänen horjumaton kiintymyksensä lumoaa sinut. Kaikki nämä vuodet, joiden aikana emme ole kyenneet ymmärtämään hänen lähetystehtäväänsä, hän on ollut uskollinen ystävä. Turvautumatta imarteluun hän kohtelee meitä kaikkia yhtä ystävällisesti. Hänen kiintymyksensä ja myötätuntoisuutensa on muuttumatonta. Hän on jakanut elämänsä ja kaiken muun kanssamme. Olemme onnellinen yhteisö; meille on kaikki yhteistä. Emme usko, että joku, joka on pelkästään ihminen, voisi elää näin nuhteetonta elämää näin koettelevissa olosuhteissa.

3. Mielestämme Jeesus on jumalallinen siksi, ettei hän koskaan tee väärin, hän ei tee virheitä. Hänen viisautensa on ylittämätöntä, hänen hurskautensa on vertaansa vailla. Päivän toisensa jälkeen hän elää täydellisessä sopusoinnussa sen kanssa, mikä on Isän tahto. Rikkomuksia hän ei milloinkaan kadu, sillä hän ei riko yhtäkään Isän lakia vastaan. Hän rukoilee puolestamme ja kanssamme, mutta hän ei koskaan pyydä meitä rukoilemaan itsensä puolesta. Uskomme, että hän on johdonmukaisen synnitön. Emme usko, että kukaan, joka on vain ihminen, koskaan väittäisi elävänsä sellaista elämää. Hän väittää elävänsä täydellistä elämää, ja myönnämme hänen niin tekevän. Meidän hurskautemme kumpuaa katumuksesta, mutta hänen hurskautensa kumpuaa vanhurskaudesta. Hän jopa väittää antavansa synnit anteeksi, ja hän toden totta parantaa sairauksia. Kukaan, joka on pelkästään ihminen, ei voisi, jos hän on täysissä järjissään, väittää antavansa synnin anteeksi – sellainenhan on vain Jumalan etuoikeus. Ja tällä tavoin vanhurskaudessaan täydelliseltä hän on näyttänyt niistä ajoista asti, kun ensi kerran tulimme kosketuksiin hänen kanssaan. Me vartumme armossa ja totuudentuntemuksessa, mutta Mestarissamme tulee heti alkajaisiksi näkyviin vanhurskaudesta kertova kypsyys. Kaikki ihmiset, niin hyvät kuin pahatkin, panevat merkille nämä Jeesuksessa olevat hyvyyden ainekset. Eikä hänen hurskautensa silti koskaan ole tunkeilevaa eikä mahtailevaa. Hän on sekä nöyrä että peloton. Hän tuntuu hyväksyvän uskomme hänen jumalallisuuteensa. Joko hän on se, mikä hän väittää olevansa, tai sitten hän on suurin teeskentelijä ja petkuttaja, minkä maailma on konsanaan tuntenut. Olemme vakuuttuneita siitä, että hän on juuri se, mikä hän väittää olevansa.

4. Hänen luonteensa ainutlaatuisuus ja se, että hän hallitsee täydellisesti tunne-elämänsä, saavat meidät vakuuttumaan siitä, että hänessä yhdistyvät ihmisyys ja jumalallisuus. Hän ei koskaan jätä reagoimatta, kun hän kohtaa inhimillisen hädän; kärsimys ei koskaan jätä häntä kylmäksi. Hänessä herää yhtäläinen sääli niin fyysisen kärsimyksen kuin mentaalisen ahdistuksen tai hengellisen murheenkin edessä. Jos hänen kanssaihmisissään ilmenee uskoa tai jokin muu hyve, hän ei sen tunnustamisessa aikaile eikä sen myöntämisessä kitsastele. Hän on niin perin oikeudenmukainen ja oikeamielinen ja samalla niin perin armelias ja huomaavainen. Hän suree ihmisten hengellistä itsepäisyyttä ja iloitsee, kun he suostuvat näkemään totuuden valon.

5. Hän näyttää tietävän, mitä ajatuksia ihmisten mielessä liikkuu, ja ymmärtävän, mitä heidän sydämensä kaipaa. Ja hän suhtautuu vaivattua henkeämme kohtaan aina myötätuntoisesti. Tuntuu siltä, että hän kokee kaikki inhimilliset emootiomme, mutta hänessä ne ovat suurenmoisella tavalla jalompia. Hänen rakkautensa hyvyyttä kohtaan on väkevää, ja yhtä väkevää on hänen vihansa syntiä kohtaan. Hänellä on yli-inhimillinen tietoisuus Jumaluuden läsnäolosta. Hän rukoilee kuin ihminen, mutta hän toimii kuin Jumala. Hän näyttää tietävän asiat ennakolta; tälläkin hetkellä hän rohkenee puhua omasta kuolemastaan, jostakin salaperäisestä viittauksesta tulevaan kunnialla kruunaamiseensa. Ollen ystävällinen hän on myös urhea ja rohkea. Hän ei milloinkaan emmi täyttäessään velvollisuuttaan.

6. Meihin tekee alinomaa vaikutuksen se ilmiö, että hänellä on yli-inhimillistä tietoa. Tuskin kuluu yhtäkään päivää, etteikö satu jotakin, joka osoittaa Mestarin tietävän, mitä on meneillään matkojen päässä sieltä, missä hän itse on läsnä. Hän tuntuu myös olevan tietoinen työtovereidensa ajatuksista. Ei ole epäilystäkään siitä, että hän on yhteydessä taivaallisiin persoonallisuuksiin; ei ole kysymystäkään siitä, etteikö hän eläisi sellaisella hengellisellä tasolla, joka on kaukana meidän muiden tasomme yläpuolella. Tuntuu siltä, että kaikki on avoinna hänen ainutlaatuiselle ymmärrykselleen. Hän esittää meille kysymyksiä vain saadakseen meidät selville vesille, ei saadakseen tietoa.

7. Mestari ei enää vähään aikaan ole kaihtanut tuomasta julki omaa yli-inhimillisyyttään. Apostolinvirkaan asettamisen päivästämme saakka aina näihin aikoihin asti hän ei ole koskaan kiistänyt, että hän tuli korkeuksissa olevan Isän luota. Hän puhuu jumalallisen opettajan arvovallalla. Mestari ei epäröi kumota nykyisiä uskonnollisia opetuksia ja julistaa uutta evankeliumia epäämättömällä arvovallalla. Hän on vakuuttava, varma ja arvovaltainen. Kuullessaan Jeesuksen puhuvan Johannes Kastajakin julisti, että tämä oli Jumalan Poika. Hän tuntuu olevan sangen itseriittoinen. Hän ei kaipaa väkijoukkojen kannatusta; mitä mieltä ihmiset ovat, on hänestä yhdentekevää. Hän on rohkea eikä silti ollenkaan ylpeä.

8. Jumalasta hän puhuu alituiseen siinä mielessä, että tämä on aina läsnä olevana työtoverina mukana kaikessa, mitä hän tekee. Hän kulkee ympäriinsä tekemässä hyvää, sillä Jumala näyttää olevan hänessä. Hän esittää mitä ällistyttävimpiä väitteitä itsestään ja tehtävästään maan päällä, lausuntoja, jotka olisivat mielettömiä, ellei hän olisi jumalallinen. Kerrankin hän julisti: ”Ennen kuin Abraham oli, minä olen.” Hän on vastaväitteille sijaa suomatta väittänyt olevansa jumalallinen; hän väittää olevansa kumppanuussuhteessa Jumalaan. Hän käyttää kielen tarjoamat mahdollisuudet lähestulkoon loppuun toistaessaan eri tavoin väitteitään siitä, että hänellä on läheinen yhteys taivaalliseen Isään. Hän rohkenee esittää jopa sellaisen väitteen, että hän ja Isä ovat yhtä. Hän sanoo, että jokainen, joka on nähnyt hänet, on nähnyt Isän. Ja kaikki nämä kauhistavat asiat hän sanoo ja tekee niin perin lapsenomaisen luonnollisesti. Toveruudestaan Isän kanssa hän puhuu samaan tapaan kuin toveruudestaan meidän suhteemme. Hän tuntuu olevan varsin varmalla pohjalla Isän suhteen, ja hän puhuu näistä suhteista ikään kuin ne olisivat itsestäänselvyys.

9. Rukouselämässään hän näyttää kommunikoivan suoraan Isänsä kanssa. Olemme kuulleet muutaman hänen rukouksistaan, mutta nämä muutamat tuntuvat osoittavan, että hän keskustelee Jumalan kanssa ikään kuin kasvoista kasvoihin. Hän näyttää tuntevan niin tulevaisuuden kuin menneisyydenkin. Hän yksinkertaisesti ei voisi olla kaikkea tätä ja tehdä kaikkia näitä epätavallisia tekoja, ellei hän olisi jotakin enemmän kuin ihminen. Tiedämme, että hän on inhimillinen, siitä olemme varmat, mutta olemme miltei yhtä varmoja siitä, että hän on myös jumalallinen. Uskomme, että hän on jumalallinen. Olemme vakuuttuneita siitä, että hän on Ihmisen Poika ja Jumalan Poika.

Kun Natanael ja Tuomas olivat saaneet Rodanin kanssa käymänsä keskustelut päätökseen, he riensivät kohti Jerusalemia liittyäkseen apostolitovereidensa seuraan. He saapuivat perille saman viikon perjantaina. Tämä oli ollut suurenmoinen kokemus näiden kolmen uskovan elämässä, ja muut apostolit oppivat paljon siitä, että Natanael ja Tuomas tekivät heille selkoa näistä kokemuksista.

Rodan matkusti takaisin Aleksandriaan, jossa hän opetti monet ajat filosofiaansa Megantan koulussa. Hänestä tuli taivaan valtakunnan myöhemmissä vaiheissa vaikutusvaltainen mies. Hän oli maisen vaelluksensa loppuun asti horjumaton uskova, ja monien muiden mukana hän erkani tästä elämästä Kreikassa aikana, jolloin vainot olivat pahimmillaan.

Since Nathaniel and Thomas had so fully approved Rodan’s views of the gospel of the kingdom, there remained only one more point to consider, the teaching dealing with the divine nature of Jesus, a doctrine only so recently publicly announced. Nathaniel and Thomas jointly presented their views of the divine nature of the Master, and the following narrative is a condensed, rearranged, and restated presentation of their teaching:

1. Jesus has admitted his divinity, and we believe him. Many remarkable things have happened in connection with his ministry which we can understand only by believing that he is the Son of God as well as the Son of Man.

2. His life association with us exemplifies the ideal of human friendship; only a divine being could possibly be such a human friend. He is the most truly unselfish person we have ever known. He is the friend even of sinners; he dares to love his enemies. He is very loyal to us. While he does not hesitate to reprove us, it is plain to all that he truly loves us. The better you know him, the more you will love him. You will be charmed by his unswerving devotion. Through all these years of our failure to comprehend his mission, he has been a faithful friend. While he makes no use of flattery, he does treat us all with equal kindness; he is invariably tender and compassionate. He has shared his life and everything else with us. We are a happy community; we share all things in common. We do not believe that a mere human could live such a blameless life under such trying circumstances.

3. We think Jesus is divine because he never does wrong; he makes no mistakes. His wisdom is extraordinary; his piety superb. He lives day by day in perfect accord with the Father’s will. He never repents of misdeeds because he transgresses none of the Father’s laws. He prays for us and with us, but he never asks us to pray for him. We believe that he is consistently sinless. We do not think that one who is only human ever professed to live such a life. He claims to live a perfect life, and we acknowledge that he does. Our piety springs from repentance, but his piety springs from righteousness. He even professes to forgive sins and does heal diseases. No mere man would sanely profess to forgive sin; that is a divine prerogative. And he has seemed to be thus perfect in his righteousness from the times of our first contact with him. We grow in grace and in the knowledge of the truth, but our Master exhibits maturity of righteousness to start with. All men, good and evil, recognize these elements of goodness in Jesus. And yet never is his piety obtrusive or ostentatious. He is both meek and fearless. He seems to approve of our belief in his divinity. He is either what he professes to be, or else he is the greatest hypocrite and fraud the world has ever known. We are persuaded that he is just what he claims to be.

4. The uniqueness of his character and the perfection of his emotional control convince us that he is a combination of humanity and divinity. He unfailingly responds to the spectacle of human need; suffering never fails to appeal to him. His compassion is moved alike by physical suffering, mental anguish, or spiritual sorrow. He is quick to recognize and generous to acknowledge the presence of faith or any other grace in his fellow men. He is so just and fair and at the same time so merciful and considerate. He grieves over the spiritual obstinacy of the people and rejoices when they consent to see the light of truth.

5. He seems to know the thoughts of men’s minds and to understand the longings of their hearts. And he is always sympathetic with our troubled spirits. He seems to possess all our human emotions, but they are magnificently glorified. He strongly loves goodness and equally hates sin. He possesses a superhuman consciousness of the presence of Deity. He prays like a man but performs like a God. He seems to foreknow things; he even now dares to speak about his death, some mystic reference to his future glorification. While he is kind, he is also brave and courageous. He never falters in doing his duty.

6. We are constantly impressed by the phenomenon of his superhuman knowledge. Hardly does a day pass but something transpires to disclose that the Master knows what is going on away from his immediate presence. He also seems to know about the thoughts of his associates. He undoubtedly has communion with celestial personalities; he unquestionably lives on a spiritual plane far above the rest of us. Everything seems to be open to his unique understanding. He asks us questions to draw us out, not to gain information.

7. Recently the Master does not hesitate to assert his superhumanity. From the day of our ordination as apostles right on down to recent times, he has never denied that he came from the Father above. He speaks with the authority of a divine teacher. The Master does not hesitate to refute the religious teachings of today and to declare the new gospel with positive authority. He is assertive, positive, and authoritative. Even John the Baptist, when he heard Jesus speak, declared that he was the Son of God. He seems to be so sufficient within himself. He craves not the support of the multitude; he is indifferent to the opinions of men. He is brave and yet so free from pride.

8. He constantly talks about God as an ever-present associate in all that he does. He goes about doing good, for God seems to be in him. He makes the most astounding assertions about himself and his mission on earth, statements which would be absurd if he were not divine. He once declared, “Before Abraham was, I am.” He has definitely claimed divinity; he professes to be in partnership with God. He well-nigh exhausts the possibilities of language in the reiteration of his claims of intimate association with the heavenly Father. He even dares to assert that he and the Father are one. He says that anyone who has seen him has seen the Father. And he says and does all these tremendous things with such childlike naturalness. He alludes to his association with the Father in the same manner that he refers to his association with us. He seems to be so sure about God and speaks of these relations in such a matter-of-fact way.

9. In his prayer life he appears to communicate directly with his Father. We have heard few of his prayers, but these few would indicate that he talks with God, as it were, face to face. He seems to know the future as well as the past. He simply could not be all of this and do all of these extraordinary things unless he were something more than human. We know he is human, we are sure of that, but we are almost equally sure that he is also divine. We believe that he is divine. We are convinced that he is the Son of Man and the Son of God.

When Nathaniel and Thomas had concluded their conferences with Rodan, they hurried on toward Jerusalem to join their fellow apostles, arriving on Friday of that week. This had been a great experience in the lives of all three of these believers, and the other apostles learned much from the recounting of these experiences by Nathaniel and Thomas.

Rodan made his way back to Alexandria, where he long taught his philosophy in the school of Meganta. He became a mighty man in the later affairs of the kingdom of heaven; he was a faithful believer to the end of his earth days, yielding up his life in Greece with others when the persecutions were at their height.

SuomiEnglish

Urantiakirja.fi

2. Jeesuksen jumalallinen olemus

Teksti

Tausta

Näytä

Kieli

Teksti

Tausta

Näytä

Kieli

Luo uusi keskustelu