Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Kuolevaisen olennon mielen tekemät erehdykset ja ihmisen käyttäytymisessä ilmenevät virheet saattavat merkittävästi hidastaa sielun kehitystä, vaikkeivät ne tällaista morontiailmiötä voikaan estää, kun sisimmässä oleva Suuntaaja on luodun olennon tahdon antamalla suostumuksella sen kerran alulle pannut. Mutta ennen fyysistä kuolemaa on samaisella aineellisella ja inhimillisellä tahdolla milloin tahansa valta peruuttaa tällainen päätös ja torjua eloonjääminen. Vielä eloonjäämisen jälkeenkin on ylösnousemuskuolevaisella yhä tämä oikeus tehdä päätös ikuisen elämän torjumisesta. Kehittyvä ja ylösnouseva luotu voi ennen Suuntaajaan fuusioitumista minä hetkenä hyvänsä päättää Paratiisin-Isän tahdon hylkäämisestä. Fuusioituminen Suuntaajan kanssa on merkki siitä, että ylösnousemuskuolevainen on ikuisiksi ajoiksi ja varauksetta päättänyt noudattaa Isän tahtoa.
Kehittyvällä sielulla on lihallisen elämän aikana kyky antaa kuolevaismielen tekemille aineellisuuden ylittäville päätöksille lisää lujuutta. Koska sielu on aineellisuuden yläpuolella, se ei varsinaisesti toimi ihmisen kokemuksen aineellisella tasolla. Eikä tämä hengellisen alapuolella oleva sielu myöskään voi muutoin kuin jonkin Suuntaajan kaltaisen, Jumaluutta olevan hengen myötävaikutuksella toimia morontiatason yläpuolella. Sielu ei myöskään tee lopullisia päätöksiä, ennen kuin kuolema tai taivaaseenotto irrottaa sen aineellisesta yhteydestään kuolevaiseen mieleen, paitsi silloin ja sikäli kuin tuo aineellinen mieli pakottamatta ja vapaaehtoisesti luovuttaa tällaiset valtuudet yhteistoimintaa edustavalle morontiasielulle. Elämän aikana sijaitsee kuolevaisen tahto, persoonallisuuden kyky tehdä päätöksiä ja valintoja, aineellisissa mielen yhteyspiireissä. Sitä mukaa kuin kuolevaisen mainen kasvu edistyy, tämä minuus kallisarvoisine valintakykyineen yhä enemmän samastuu kehkeytymässä olevaan morontiasieluentiteettiin. Kuoleman ja mansiomaailmassa tapahtuvan kuolleistaheräämisen jälkeen ihmispersoonallisuus samastuu kokonaan morontiaminään. Sielu on näin ollen persoonallisuuden identiteetin tulevan morontiaylläpitimen alkio.
Tämä kuolematon sielu on olemukseltaan aluksi kokonaan morontiaa, mutta sillä on niin suuri kehittymiskapasiteetti, että se nousee poikkeuksetta niille aidoille henkitasoille, joilla ollaan arvollisia fuusioitumaan Jumaluuden henkiin, tavallisesti siihen samaan Universaalisen Isän henkeen, joka tällaisen luomisilmiön pani luodun mielessä alulle.
Sekä ihmismieli että jumalallinen Suuntaaja ovat – Suuntaaja täysin, mieli osittain – tietoisia kehittyvän sielun läsnäolosta ja tunnusmerkillisestä olemuksesta. Sielu käy omaa evolutionaarista kasvuaan vastaavassa suhteessa yhä tietoisemmaksi sekä mielestä että Suuntaajasta toisiinsa liittyvinä identiteetteinä. Sielulla on sekä ihmismielen että jumalallisen hengen ominaisuuksia, mutta itsepintaisesti se kehittyy kohti hengen hallitsevan aseman ja jumalallisuuden herruuden enentymistä sellaista mielen toimintaa edistämällä, jonka merkitykset pyrkivät koordinoitumaan aitoon henkiseen arvoon.
Kuolevaisena elettävä elämänvaihe, sielun kehittyminen, on paremminkin kasvatusta kuin koettelua. Usko korkeampien arvojen säilymiseen on uskonnon ydinkysymys; aito uskonnollinen kokemus koostuu korkeimpien arvojen ja kosmisten merkitysten yhdistymisestä universaalisen todellisuuden ymmärtämisenä.
Mieli tietää määrän, reaalisuuden, merkitykset. Mutta laatu – arvot – tuntemalla tunnetaan. Se, joka tuntee, on tietävän mielen ja siihen liittyvän todellistavan hengen keskinäinen luomus.
Sikäli kuin ihmisen kehittyvästä morontiasielusta tulee jumalatietoisuuden arvotodellistumana totuuden, kauneuden ja hyvyyden läpitunkema, niin tämän tuloksena olevasta olennosta tulee samassa määrin hävittämättömissä oleva. Ellei ole mitään ikuisten arvojen säilymistä ihmisen kehittyvässä sielussa, silloin kuolevaisten olemassaolo on vailla merkitystä, ja elämä itse on traaginen harha. Mutta ikuinen totuus kuuluu: Minkä ajallisuudessa aloitatte, sen viette varmasti päätökseen ikuisuudessa – jos se on loppuunsaattamisen arvoista.
The mistakes of mortal mind and the errors of human conduct may markedly delay the evolution of the soul, although they cannot inhibit such a morontia phenomenon when once it has been initiated by the indwelling Adjuster with the consent of the creature will. But at any time prior to mortal death this same material and human will is empowered to rescind such a choice and to reject survival. Even after survival the ascending mortal still retains this prerogative of choosing to reject eternal life; at any time before fusion with the Adjuster the evolving and ascending creature can choose to forsake the will of the Paradise Father. Fusion with the Adjuster signalizes the fact that the ascending mortal has eternally and unreservedly chosen to do the Father’s will.
During the life in the flesh the evolving soul is enabled to reinforce the supermaterial decisions of the mortal mind. The soul, being supermaterial, does not of itself function on the material level of human experience. Neither can this subspiritual soul, without the collaboration of some spirit of Deity, such as the Adjuster, function above the morontia level. Neither does the soul make final decisions until death or translation divorces it from material association with the mortal mind except when and as this material mind delegates such authority freely and willingly to such a morontia soul of associated function. During life the mortal will, the personality power of decision-choice, is resident in the material mind circuits; as terrestrial mortal growth proceeds, this self, with its priceless powers of choice, becomes increasingly identified with the emerging morontia-soul entity; after death and following the mansion world resurrection, the human personality is completely identified with the morontia self. The soul is thus the embryo of the future morontia vehicle of personality identity.
This immortal soul is at first wholly morontia in nature, but it possesses such a capacity for development that it invariably ascends to the true spirit levels of fusion value with the spirits of Deity, usually with the same spirit of the Universal Father that initiated such a creative phenomenon in the creature mind.
Both the human mind and the divine Adjuster are conscious of the presence and differential nature of the evolving soul—the Adjuster fully, the mind partially. The soul becomes increasingly conscious of both the mind and the Adjuster as associated identities, proportional to its own evolutionary growth. The soul partakes of the qualities of both the human mind and the divine spirit but persistently evolves toward augmentation of spirit control and divine dominance through the fostering of a mind function whose meanings seek to co-ordinate with true spirit value.
The mortal career, the soul’s evolution, is not so much a probation as an education. Faith in the survival of supreme values is the core of religion; genuine religious experience consists in the union of supreme values and cosmic meanings as a realization of universal reality.
Mind knows quantity, reality, meanings. But quality—values—is felt. That which feels is the mutual creation of mind, which knows, and the associated spirit, which reality-izes.
In so far as man’s evolving morontia soul becomes permeated by truth, beauty, and goodness as the value-realization of God-consciousness, such a resultant being becomes indestructible. If there is no survival of eternal values in the evolving soul of man, then mortal existence is without meaning, and life itself is a tragic illusion. But it is forever true: What you begin in time you will assuredly finish in eternity—if it is worth finishing.
SuomiEnglish
Kuolevaisen olennon mielen tekemät erehdykset ja ihmisen käyttäytymisessä ilmenevät virheet saattavat merkittävästi hidastaa sielun kehitystä, vaikkeivät ne tällaista morontiailmiötä voikaan estää, kun sisimmässä oleva Suuntaaja on luodun olennon tahdon antamalla suostumuksella sen kerran alulle pannut. Mutta ennen fyysistä kuolemaa on samaisella aineellisella ja inhimillisellä tahdolla milloin tahansa valta peruuttaa tällainen päätös ja torjua eloonjääminen. Vielä eloonjäämisen jälkeenkin on ylösnousemuskuolevaisella yhä tämä oikeus tehdä päätös ikuisen elämän torjumisesta. Kehittyvä ja ylösnouseva luotu voi ennen Suuntaajaan fuusioitumista minä hetkenä hyvänsä päättää Paratiisin-Isän tahdon hylkäämisestä. Fuusioituminen Suuntaajan kanssa on merkki siitä, että ylösnousemuskuolevainen on ikuisiksi ajoiksi ja varauksetta päättänyt noudattaa Isän tahtoa.
The mistakes of mortal mind and the errors of human conduct may markedly delay the evolution of the soul, although they cannot inhibit such a morontia phenomenon when once it has been initiated by the indwelling Adjuster with the consent of the creature will. But at any time prior to mortal death this same material and human will is empowered to rescind such a choice and to reject survival. Even after survival the ascending mortal still retains this prerogative of choosing to reject eternal life; at any time before fusion with the Adjuster the evolving and ascending creature can choose to forsake the will of the Paradise Father. Fusion with the Adjuster signalizes the fact that the ascending mortal has eternally and unreservedly chosen to do the Father’s will.
Kehittyvällä sielulla on lihallisen elämän aikana kyky antaa kuolevaismielen tekemille aineellisuuden ylittäville päätöksille lisää lujuutta. Koska sielu on aineellisuuden yläpuolella, se ei varsinaisesti toimi ihmisen kokemuksen aineellisella tasolla. Eikä tämä hengellisen alapuolella oleva sielu myöskään voi muutoin kuin jonkin Suuntaajan kaltaisen, Jumaluutta olevan hengen myötävaikutuksella toimia morontiatason yläpuolella. Sielu ei myöskään tee lopullisia päätöksiä, ennen kuin kuolema tai taivaaseenotto irrottaa sen aineellisesta yhteydestään kuolevaiseen mieleen, paitsi silloin ja sikäli kuin tuo aineellinen mieli pakottamatta ja vapaaehtoisesti luovuttaa tällaiset valtuudet yhteistoimintaa edustavalle morontiasielulle. Elämän aikana sijaitsee kuolevaisen tahto, persoonallisuuden kyky tehdä päätöksiä ja valintoja, aineellisissa mielen yhteyspiireissä. Sitä mukaa kuin kuolevaisen mainen kasvu edistyy, tämä minuus kallisarvoisine valintakykyineen yhä enemmän samastuu kehkeytymässä olevaan morontiasieluentiteettiin. Kuoleman ja mansiomaailmassa tapahtuvan kuolleistaheräämisen jälkeen ihmispersoonallisuus samastuu kokonaan morontiaminään. Sielu on näin ollen persoonallisuuden identiteetin tulevan morontiaylläpitimen alkio.
During the life in the flesh the evolving soul is enabled to reinforce the supermaterial decisions of the mortal mind. The soul, being supermaterial, does not of itself function on the material level of human experience. Neither can this subspiritual soul, without the collaboration of some spirit of Deity, such as the Adjuster, function above the morontia level. Neither does the soul make final decisions until death or translation divorces it from material association with the mortal mind except when and as this material mind delegates such authority freely and willingly to such a morontia soul of associated function. During life the mortal will, the personality power of decision-choice, is resident in the material mind circuits; as terrestrial mortal growth proceeds, this self, with its priceless powers of choice, becomes increasingly identified with the emerging morontia-soul entity; after death and following the mansion world resurrection, the human personality is completely identified with the morontia self. The soul is thus the embryo of the future morontia vehicle of personality identity.
Tämä kuolematon sielu on olemukseltaan aluksi kokonaan morontiaa, mutta sillä on niin suuri kehittymiskapasiteetti, että se nousee poikkeuksetta niille aidoille henkitasoille, joilla ollaan arvollisia fuusioitumaan Jumaluuden henkiin, tavallisesti siihen samaan Universaalisen Isän henkeen, joka tällaisen luomisilmiön pani luodun mielessä alulle.
This immortal soul is at first wholly morontia in nature, but it possesses such a capacity for development that it invariably ascends to the true spirit levels of fusion value with the spirits of Deity, usually with the same spirit of the Universal Father that initiated such a creative phenomenon in the creature mind.
Sekä ihmismieli että jumalallinen Suuntaaja ovat – Suuntaaja täysin, mieli osittain – tietoisia kehittyvän sielun läsnäolosta ja tunnusmerkillisestä olemuksesta. Sielu käy omaa evolutionaarista kasvuaan vastaavassa suhteessa yhä tietoisemmaksi sekä mielestä että Suuntaajasta toisiinsa liittyvinä identiteetteinä. Sielulla on sekä ihmismielen että jumalallisen hengen ominaisuuksia, mutta itsepintaisesti se kehittyy kohti hengen hallitsevan aseman ja jumalallisuuden herruuden enentymistä sellaista mielen toimintaa edistämällä, jonka merkitykset pyrkivät koordinoitumaan aitoon henkiseen arvoon.
Both the human mind and the divine Adjuster are conscious of the presence and differential nature of the evolving soul—the Adjuster fully, the mind partially. The soul becomes increasingly conscious of both the mind and the Adjuster as associated identities, proportional to its own evolutionary growth. The soul partakes of the qualities of both the human mind and the divine spirit but persistently evolves toward augmentation of spirit control and divine dominance through the fostering of a mind function whose meanings seek to co-ordinate with true spirit value.
Kuolevaisena elettävä elämänvaihe, sielun kehittyminen, on paremminkin kasvatusta kuin koettelua. Usko korkeampien arvojen säilymiseen on uskonnon ydinkysymys; aito uskonnollinen kokemus koostuu korkeimpien arvojen ja kosmisten merkitysten yhdistymisestä universaalisen todellisuuden ymmärtämisenä.
The mortal career, the soul’s evolution, is not so much a probation as an education. Faith in the survival of supreme values is the core of religion; genuine religious experience consists in the union of supreme values and cosmic meanings as a realization of universal reality.
Mieli tietää määrän, reaalisuuden, merkitykset. Mutta laatu – arvot – tuntemalla tunnetaan. Se, joka tuntee, on tietävän mielen ja siihen liittyvän todellistavan hengen keskinäinen luomus.
Mind knows quantity, reality, meanings. But quality—values—is felt. That which feels is the mutual creation of mind, which knows, and the associated spirit, which reality-izes.
Sikäli kuin ihmisen kehittyvästä morontiasielusta tulee jumalatietoisuuden arvotodellistumana totuuden, kauneuden ja hyvyyden läpitunkema, niin tämän tuloksena olevasta olennosta tulee samassa määrin hävittämättömissä oleva. Ellei ole mitään ikuisten arvojen säilymistä ihmisen kehittyvässä sielussa, silloin kuolevaisten olemassaolo on vailla merkitystä, ja elämä itse on traaginen harha. Mutta ikuinen totuus kuuluu: Minkä ajallisuudessa aloitatte, sen viette varmasti päätökseen ikuisuudessa – jos se on loppuunsaattamisen arvoista.
In so far as man’s evolving morontia soul becomes permeated by truth, beauty, and goodness as the value-realization of God-consciousness, such a resultant being becomes indestructible. If there is no survival of eternal values in the evolving soul of man, then mortal existence is without meaning, and life itself is a tragic illusion. But it is forever true: What you begin in time you will assuredly finish in eternity—if it is worth finishing.