Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Jumalallinen Hoivaaja toimii yhteistyössä Luoja-Pojan kanssa elollisuuden muotoilemisessa ja uusien olentoluokkien luomisessa aina tämän seitsemännen lahjoittautumisen aikaan saakka. Ja sen jälkeen kun Poika on korotettu universumin täysivaltaiseksi hallitsijaksi, Hoivaaja jatkaa yhteistoimintaansa Pojan ja Pojan lahjoittaman hengen kanssa siinä edelleen jatkuvassa työssä, jota tehdään maailmojen hoivaamiseksi ja planeettojen edistämiseksi.
Asutuissa maailmoissa Henki aloittaa työn evolutionaarisen edistymisen aikaansaamiseksi, tuon maailman eloton aine lähtökohtanaan hän varustaa sen ensin kasvikunnalla, sitten eläinorganismeilla, sen jälkeen inhimillisen olemassaolon ensimmäisillä edustajilla; ja toinen toisensa perään jokainen anti edistää osaltaan planeetan elämän kehityspotentiaalin yhä laajempaa julkituloa sen varhaisista ja primitiivisistä vaiheista aina tahdollisten luotujen ilmestymiseen saakka. Tämän Hengelle kuuluvan tehtävän suorittavat suurelta osin seitsemän mielenauttajaa, lupauksen henget, se kehittyvien planeettojen yhdistävä ja koordinoiva henki-mieli, joka iäti ja yhtenäisesti johtaa ihmisrotuja kohti korkeampia ideoita ja hengellisiä ihanteita.
Kuolevainen ihminen kokee Hengen huolenpidon ensi kerran mielen yhteydessä, kun evolutionaaristen olentojen puhtaasti eläimestä polveutuva mieli kehittää kyvyn palvonnan- ja viisaudenauttajien vastaanottamiseen. Tämä kuudennen ja seitsemännen auttajan palvelus on osoitus siitä, että mielen kehitys on astumassa hengellisen huolenpidon kynnyksen yli. Ja tällaiset mielet, joissa esiintyy palvonta- ja viisaustoimintaa, liitetään välittömästi Jumalallisen Hoivaajan hengellisiin yhteyspiireihin.
Päästyään näin osalliseksi Pyhän Hengen hoivasta mielellä on kyky (tietoisesti tai tiedottomasti) tehdä valinta Universaalisen Isän läsnäolon – Ajatuksensuuntaajan – hyväksi. Mutta vasta silloin kun lahjoittautunut Poika on vapauttanut Totuuden Hengen kaikille kuolevaisille annettavaan planetaariseen hoivaan, kaikki normaalit mielet ovat automaattisesti valmiita Ajatuksensuuntaajan vastaanottamiseen. Totuuden Henki työskentelee ikään kuin se olisi yhtä Jumalallisen Hoivaajan henkiläsnäolon kanssa. Tämä kaksinainen henkien yhteys leijuu maailmojen yllä ja pyrkii opettamaan totuutta ja valaisemaan ihmisten mieltä hengellisesti, innoittamaan ylösnousemuksellisten rotujen luotujen sielua ja johtamaan evolutionaarisilla planeetoilla asuvia kansoja pääsemään yhä lähemmäksi jumalallisen kohtalonsa Paratiisissa olevaa määränpäätä.
Vaikka Totuuden Henki vuodatetaan kaiken lihan päälle, tämä Pojan henki on toimintansa ja valtansa osalta rajoittunutta siten, että se lähes kokonaan määrittyy kunkin ihmisen henkilökohtaisesta vastaanottavuudesta kaikkea sitä kohtaan, mistä lahjoittautuneen Pojan tehtävässä on kaiken kaikkiaan ja itse asiassa kysymys. Pyhä Henki on osin riippumaton ihmisen asenteesta ja osittain riippuvainen ihmisen tahdon tekemistä päätöksistä ja yhteistyöhalukkuudesta. Kaiken kaikkiaan Pyhän Hengen hoiva käy kuitenkin entistäkin tehokkaammaksi niiden kuolevaisten sielunelämän pyhittämisessä ja hengellistämisessä, jotka yhä täydellisemmin noudattavat jumalallisia johdatuksia.
Yksilöinä teillä ei omakohtaisesti ole hallussanne Isä–Poika-Luojan eikä Luovan Äiti-Hengen hengestä erotettua osaa eikä entiteettiä, sillä nämä hoivaajahenget eivät, toisin kuin Salaperäiset Opastajat, ota yhteyttä yksilön mielen ajattelukeskuksiin eivätkä asu niissä. Ajatuksensuuntaajat ovat Universaalisen Isän esipersoonallisen reaalisuuden tarkalleen määrättyjä yksilöitymiä, jotka tosiasiallisesti asuvat kuolevaisen mielessä tämän mielen olennaisena osana ja toimivat aina täydellisessä sopusoinnussa Luoja-Pojan ja Luovan Hengen yhdessä vaikuttavien henkien kanssa.
Äärettömän Hengen Universumi-Tyttären Pyhän Hengen, Iankaikkisen Pojan Universumi-Pojan Totuuden Hengen ja Paratiisin-Isän Suuntaaja-hengen läsnäolo evolutionaarisessa kuolevaisessa tai hänen tykönään osoittaa hengellisen varustamisen ja hoivan symmetrisyyttä ja antaa tälle kuolevaiselle kyvyn tietoisesti käsittää se uskon tosiasia, että hän on Jumalan poika.
The Divine Minister co-operates with the Creator Son in the formulation of life and the creation of new orders of beings up to the time of his seventh bestowal and, subsequently, after his elevation to the full sovereignty of the universe, continues to collaborate with the Son and the Son’s bestowed spirit in the further work of world ministry and planetary progression.
On the inhabited worlds the Spirit begins the work of evolutionary progression, starting with the lifeless material of the realm, first endowing vegetable life, then the animal organisms, then the first orders of human existence; and each succeeding impartation contributes to the further unfolding of the evolutionary potential of planetary life from the initial and primitive stages to the appearance of will creatures. This labor of the Spirit is largely effected through the seven adjutants, the spirits of promise, the unifying and co-ordinating spirit-mind of the evolving planets, ever and unitedly leading the races of men towards higher ideas and spiritual ideals.
Mortal man first experiences the ministry of the Spirit in conjunction with mind when the purely animal mind of evolutionary creatures develops reception capacity for the adjutants of worship and of wisdom. This ministry of the sixth and seventh adjutants indicates mind evolution crossing the threshold of spiritual ministry. And immediately are such minds of worship- and wisdom-function included in the spiritual circuits of the Divine Minister.
When mind is thus endowed with the ministry of the Holy Spirit, it possesses the capacity for (consciously or unconsciously) choosing the spiritual presence of the Universal Father—the Thought Adjuster. But it is not until a bestowal Son has liberated the Spirit of Truth for planetary ministry to all mortals that all normal minds are automatically prepared for the reception of the Thought Adjusters. The Spirit of Truth works as one with the presence of the spirit of the Divine Minister. This dual spirit liaison hovers over the worlds, seeking to teach truth and to spiritually enlighten the minds of men, to inspire the souls of the creatures of the ascending races, and to lead the peoples dwelling on the evolutionary planets ever towards their Paradise goal of divine destiny.
Though the Spirit of Truth is poured out upon all flesh, this spirit of the Son is almost wholly limited in function and power by man’s personal reception of that which constitutes the sum and substance of the mission of the bestowal Son. The Holy Spirit is partly independent of human attitude and partially conditioned by the decisions and co-operation of the will of man. Nevertheless, the ministry of the Holy Spirit becomes increasingly effective in the sanctification and spiritualization of the inner life of those mortals who the more fully obey the divine leadings.
As individuals you do not personally possess a segregated portion or entity of the spirit of the Creator Father-Son or the Creative Mother Spirit; these ministries do not contact with, nor indwell, the thinking centers of the individual’s mind as do the Mystery Monitors. Thought Adjusters are definite individualizations of the prepersonal reality of the Universal Father, actually indwelling the mortal mind as a very part of that mind, and they ever work in perfect harmony with the combined spirits of the Creator Son and Creative Spirit.
The presence of the Holy Spirit of the Universe Daughter of the Infinite Spirit, of the Spirit of Truth of the Universe Son of the Eternal Son, and of the Adjuster-spirit of the Paradise Father in or with an evolutionary mortal, denotes symmetry of spiritual endowment and ministry and qualifies such a mortal consciously to realize the faith-fact of sonship with God.
SuomiEnglish