Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Kysymyksessä on todellakin jumalallisesta itsensäalentamisesta kertova ihme, kun ylhäiset ja täydelliset Suuntaajat tarjoutuvat aktuaalisesti elämään Urantian kuolevaisten kaltaisten aineellisten luotujen mielessä viedäkseen eläimestä polveutuvien maan olentojen kanssa koemielessä solmitun liiton täyttymykseen.
Olipa maailman asukkaiden aikaisempi status mikä hyvänsä, niin sen jälkeen kun jumalallinen Poika on lahjoittautunut, ja sen jälkeen kun Totuuden Henki on vuodatettu kaikkien ihmisten päälle, tällaiseen maailmaan saapuu joukoittain Suuntaajia asuakseen kaikkien normaalien tahdollisten luotujen mielessä. Paratiisin lahjoittautuneen Pojan saatua tehtävänsä päätökseen näistä Opastajista tulee totisesti ”sisimmässänne oleva taivaan valtakunta”. Jumalallisten lahjojen antamisen kautta Isä tulee niin lähelle syntiä ja pahaa kuin hän voi tulla, sillä on kirjaimellisesti totta, että Suuntaajan täytyy myötäelää kuolevaisen mielessä inhimillisen väärämielisyyden keskelläkin. Ihmisten sisimmässä asuvia Suuntaajia piinaavat erityisesti ajatukset, jotka osoittavat peittelemätöntä alhaisuutta ja itsekkyyttä. Niitä ahdistaa epäkunnioittava suhtautuminen sellaista kohtaan, joka on kaunista ja jumalallista, ja niiden työn tekevät tosiasiallisesti tyhjäksi ihmisen monet järjettömät, eläimelliset pelot ja lapselliset huolenaiheet.
Salaperäiset Opastajat ovat totisesti Universaalisen Isän antama lahja, Jumalan kuvan heijastuma ulkona maailmankaikkeudessa. Muuan suuri opettaja antoi muinoin ihmisille kehotuksen, jonka mukaan heidän tulisi uudistua mielensä hengessä, jotta heistä tulisi uusia ihmisiä, jotka on Jumalan kaltaisesti luotu vanhurskaudessa ja totuuden täyttymyksessä. Suuntaaja on merkki jumalallisuudesta, Jumalan läsnäolo. Puhe ”Jumalan kuvasta” ei viittaa fyysiseen yhdennäköisyyteen eikä aineellisen luodun olemuksen ahtaisiin rajoihin, vaan mieluumminkin Universaalisen Isän hengen läsnäoloa merkitsevään lahjaan, joka annetaan ylimaallisessa Ajatuksensuuntaajien vuodattamisessa universumien vähäisille luoduille.
Suuntaaja on hengellisen tuloksiinpääsyn lähde ja sisimmässänne olevan jumalallisen luonteen toivo. Ajatuksensuuntaaja on se voima, etuoikeus ja eloonjäämisen mahdollisuus, joka niin tyystin ja ikiajoiksi erottaa teidät pelkistä eläinluoduista. Se on aineellisen ruumiin hermoenergiamekanismin kautta mielen saavuttavaan ulkoiseen ja fyysiseen virikkeistöön verrattuna sitä korkeampi ja aidosti sisäinen ajattelun hengellinen virike.
Nämä tulevan elämänvaiheen uskolliset varjelijat tekevät ehdottomasti jokaisesta mentaalisesta luomuksesta hengellisen kaksoiskappaleen. Näin ne hitaasti mutta varmasti uudelleenluovat sinusta eloonjäämismaailmoissa tapahtuvaa kuolleistaheräämistä varten sellaisen, jollainen todella olet (vain hengellisesti). Ja kaikki nämä ihanat, henkeä olevat uudelleenluomukset säilyvät kehittyvän ja kuolemattoman sielusi kehkeytyvässä todellisuudessa, morontiaminässäsi. Nämä realiteetit ovat aktuaalisesti olemassa, vaikka Suuntaaja vain harvoin kykeneekin nostamaan nämä toisintoluomukset riittävän korkealle voidakseen tuoda ne tietoisuuden valoon.
Ja kuten sinä olet todellisen minäsi, korkeamman ja edistyvän minäsi, paremman morontiaalisen ja tulevan hengellisen minäsi ihmisvanhempi, samalla tavoin Suuntaaja on sen jumalallinen vanhempi. Ja tuomarit ja tarkastajat näkevät juuri tämän kehittyvän morontiaalisen sielun, kun he säätävät eloonjäämisestäsi ja siirtävät sinut ylöspäin uusiin maailmoihin ja koskaan päättymättömään olemassaoloon ikuisen yhteyden vallitessa itsesi ja uskollisen kumppanisi – Jumalan, Suuntaajan – välillä.
Suuntaajat ovat teidän kehittyvän kuolemattoman sielunne ikuisia esi-isiä, jumalallisia alkuperäiskappaleita. Ne ovat se hellittämätön yllyke, joka panee ihmisen yrittämään aineellisen ja nykyisen olemassaolonsa hallintaa hengellisen ja tulevan elämänvaiheen valossa. Opastajat ovat kuolemattoman toivon vankeja, ikuisesti jatkuvan edistymisen lähteitä. Ja miten ne nauttivatkaan pitäessään enemmän tai vähemmän suorien kanavien kautta yhteyttä kohteeseensa! Kuinka ne riemuitsevatkaan, kun ne voivat luopua symboleista ja muista epäsuorista keinoista ja voivat siirtää sanomansa silmänräpäyksessä suoraan ihmiskumppaniensa ymmärrykseen!
Te ihmiset olette astuneet tielle, joka johtaa miltei infiniittisten näkymien loputtomaan avautumiseen, koskaan päättymättömien, alati avartuvien, riemastuttavaa palvelua, verratonta seikkailua, ylevää epävarmuutta ja rajatonta saavutuksiinpääsyä merkitseviä mahdollisuuksia edustavien sfäärien rajattomaan laajenemiseen. Kun pilvet kerääntyvät päällenne, tulisi uskonne hyväksyä se tosiasia, että sisäinen Suuntaajanne on läsnä, ja näin teidän tulisi kyetä näkemään maallisen epävarmuuden usvien taakse ikuisen vanhurskauden auringon kirkkaaseen paisteeseen Satanian mansiomaailmojen luokseen kutsuvissa korkeuksissa.
[Esittänyt muuan Orvontonin Yksinäinen Sanansaattaja.]
It is indeed a marvel of divine condescension for the exalted and perfect Adjusters to offer themselves for actual existence in the minds of material creatures, such as the mortals of Urantia, really to consummate a probationary union with the animal-origin beings of earth.
No matter what the previous status of the inhabitants of a world, subsequent to the bestowal of a divine Son and after the bestowal of the Spirit of Truth upon all humans, the Adjusters flock to such a world to indwell the minds of all normal will creatures. Following the completion of the mission of a Paradise bestowal Son, these Monitors truly become the “kingdom of heaven within you.” Through the bestowal of the divine gifts the Father makes the closest possible approach to sin and evil, for it is literally true that the Adjuster must coexist in the mortal mind even in the very midst of human unrighteousness. The indwelling Adjusters are particularly tormented by those thoughts which are purely sordid and selfish; they are distressed by irreverence for that which is beautiful and divine, and they are virtually thwarted in their work by many of man’s foolish animal fears and childish anxieties.
The Mystery Monitors are undoubtedly the bestowal of the Universal Father, the reflection of the image of God abroad in the universe. A great teacher once admonished men that they should be renewed in the spirit of their minds; that they become new men who, like God, are created in righteousness and in the completion of truth. The Adjuster is the mark of divinity, the presence of God. The “image of God” does not refer to physical likeness nor to the circumscribed limitations of material creature endowment but rather to the gift of the spirit presence of the Universal Father in the supernal bestowal of the Thought Adjusters upon the humble creatures of the universes.
The Adjuster is the wellspring of spiritual attainment and the hope of divine character within you. He is the power, privilege, and the possibility of survival, which so fully and forever distinguishes you from mere animal creatures. He is the higher and truly internal spiritual stimulus of thought in contrast with the external and physical stimulus, which reaches the mind over the nerve-energy mechanism of the material body.
These faithful custodians of the future career unfailingly duplicate every mental creation with a spiritual counterpart; they are thus slowly and surely re-creating you as you really are (only spiritually) for resurrection on the survival worlds. And all of these exquisite spirit re-creations are being preserved in the emerging reality of your evolving and immortal soul, your morontia self. These realities are actually there, notwithstanding that the Adjuster is seldom able to exalt these duplicate creations sufficiently to exhibit them to the light of consciousness.
And as you are the human parent, so is the Adjuster the divine parent of the real you, your higher and advancing self, your better morontial and future spiritual self. And it is this evolving morontial soul that the judges and censors discern when they decree your survival and pass you upward to new worlds and never-ending existence in eternal liaison with your faithful partner—God, the Adjuster.
The Adjusters are the eternal ancestors, the divine originals, of your evolving immortal souls; they are the unceasing urge that leads man to attempt the mastery of the material and present existence in the light of the spiritual and future career. The Monitors are the prisoners of undying hope, the founts of everlasting progression. And how they do enjoy communicating with their subjects in more or less direct channels! How they rejoice when they can dispense with symbols and other methods of indirection and flash their messages straight to the intellects of their human partners!
You humans have begun an endless unfolding of an almost infinite panorama, a limitless expanding of never-ending, ever-widening spheres of opportunity for exhilarating service, matchless adventure, sublime uncertainty, and boundless attainment. When the clouds gather overhead, your faith should accept the fact of the presence of the indwelling Adjuster, and thus you should be able to look beyond the mists of mortal uncertainty into the clear shining of the sun of eternal righteousness on the beckoning heights of the mansion worlds of Satania.
[Presented by a Solitary Messenger of Orvonton.]
SuomiEnglish