Urantiakirja.fi

Ladataan…

Urantiakirja.fi

Rekisteröidy
Siirry lukutekstiin

Luku 40 Ylösnousemukselliset Jumalan pojat

9. Henkeen fuusioituneet kuolevaiset

Ylösnousemukselliset Henkeen fuusioituneet kuolevaiset eivät ole Kolmannen Lähteen persoonallisuuksia. He kuuluvat Isän persoonallisuuspiiriin, mutta he ovat fuusioituneet Kolmannen Lähteen ja Keskuksen esimielellisen hengen yksilöitymiin. Tällaista henkeenfuusioitumista ei milloinkaan tapahdu luonnollisen elämän aikana, vaan vasta kun kuolevainen mansiomaailmoissa herää morontiaolomuotoon. Fuusioitumiskokemus ei tunne päällekkäisyyttä, vaan tahdollinen luotu on joko Henkeen fuusioitunut, Poikaan fuusioitunut tai Isään fuusioitunut. Suuntaajaan eli Isään fuusioituneet eivät koskaan ole Henkeen tai Poikaan fuusioituneita.
Se seikka, etteivät näitä tyyppejä edustavat kuolevaiset luodut ole ehdolla suuntaajafuusioon, ei estä Suuntaajia heidän ruumiillisen elämänsä aikana asumasta heidän sisimmässään. Suuntaajat työskentelevät kyllä tällaisten olentojen mielessä aineellisen elämän aikana, mutta niistä ei koskaan tule ikuisesti yhtä oppilassielujensa kanssa. Tämän tilapäisen oleskelun aikana Suuntaajat tehokkaalla tavalla rakentavat kuolevaisen olemuksesta samanlaisen henkivastineen – sielun – kuin he rakentavat suuntaajafuusioehdokkaillekin. Suuntaajien työ on ruumiin kuoleman hetkeen saakka täysin sen toiminnan kaltaista, jota ne suorittavat omien rotujenne keskuudessa, mutta kuolevaisen olennon hajoamisen jälkeen Suuntaajat jättävät ikuiset jäähyväiset näille henkifuusioehdokkaille ja menevät suoraa tietä Diviningtoniin, kaikkien Jumalallisten Opastajien päämajaan, odottaakseen siellä omalle luokalleen annettavia uusia tehtäviä.
Kun tällaiset nukkuvat eloonjääneet mansiomaailmoissa jälleenpersonoidaan, poistuneen Suuntaajan paikan täyttää Jumalallisen Hoivaajan, Äärettömän Hengen tuossa paikallisuniversumissa olevan edustajan, hengen yksilöitymä. Tämä hengen mukaantuominen tekee näistä eloonjäävistä luoduista Henkeen fuusioituneita kuolevaisia. Nämä olennot ovat mieleltään ja hengeltään kaikin tavoin vertaisianne, ja he ovat itse asiassa omia aikalaisianne, jotka jakavat mansio- ja morontiasfäärit omaan luokkaanne kuuluvien fuusioehdokkaiden sekä Poikaan fuusioituvien kanssa.
On kuitenkin muuan yksityiskohta, jonka osalta Henkeen fuusioituneet kuolevaiset eroavat ylösnousemusveljistään: Kuolevaisen muisti ihmisenä olemisen kokemuksesta alkuperäisissä aineellisissa maailmoissa säilyy ruumiin kuoleman yli, sillä sisimmässä oleva Suuntaaja on saanut henkivastineen eli jäljennöksen niistä ihmiselämän tapahtumista, joilla on ollut hengellistä merkitystä. Mutta Henkeen fuusioituneiden kuolevaisten osalta ei ole olemassa mitään tällaista mekanismia, jonka avulla ihmisen muisti voisi säilyä. Suuntaajien muistinjäljennökset ovat täydellisiä ja koskemattomia, mutta ne ovat poistuneiden Suuntaajien kokemuksen kautta hankkimaa omaisuutta, eivätkä ne ole Suuntaajien aiempina asuinpaikkoina olleiden luotujen käytettävissä. Tällaiset luodut heräävät sen vuoksi Nebadonin morontiasfäärien kuolleistaheräämissaleissa ikään kuin he olisivat vastikään luotuja olentoja, joilta puuttuu tietoisuus aikaisemmasta olemassaolosta.
Tällaisille paikallisuniversumin lapsille tehdään mahdolliseksi saada suuri osa aikaisemmasta ihmismuistiin sisältyvästä kokemuksesta taas haltuunsa siten, että heidän seurassaan olevat serafit ja kerubit kertovat sen heille uudelleen, sekä siten, että he tutkivat kirjurienkeleiden arkistoimia kuolevaisen elämänvaiheen aikaisia muistiinmerkintöjä. Tämän he voivat tehdä kiistattomalla varmuudella siksi, että eloon jääneellä, aineellisessa ja ruumiillisessa elämänvaiheessa kokemuksellisesti alkunsa saaneella sielulla, vaikkei sillä olekaan mitään muistikuvia maisista tapahtumista, on kuitenkin jäljellä kokemukseen perustuva kyky tunnistaa nämä menneisyydessä koetut, muistista puuttuvat tapahtumat ja reagoida niihin.
Kun Henkeen fuusioituneelle kuolevaiselle kerrotaan muistista puuttuvan menneisyyden aikaisista kokemuksista, tällaisen eloonjääneen sielussa (identiteetissä) tapahtuu välitön kokemukseen perustuva tunnistamisreaktio, joka samassa hetkessä antaa kerrotulle tapahtumalle todellisuuden tunnun, sellaisen älyllisen ominaisuuden, että se tuntuu tosiasialta. Ja tästä kaksinaisesta reaktiosta muodostuu kuolevaisen kokemukseen kuuluvien, mutta muistista puuttuvien puolien uudelleenkokoaminen, tunnistaminen ja todentaminen.
Suuntaajafuusioehdokkaidenkin tapauksessa vain hengellistä arvoa omaavat inhimilliset kokemukset ovat eloon jääneen kuolevaisen ja palaavan Suuntaajan yhteistä omaisuutta, ja niinpä ne muistuvatkin mieleen heti eloonjäämisen toteuduttua. Mitä tulee tapahtumiin, joilla ei ollut hengellistä merkitystä, näiden Suuntaajaan fuusioituvienkin on tältä osin luotettava siihen, että eloon jääneessä sielussa on tunnistamisreaktion ominaisuus. Ja koska millä tahansa yksittäisellä tapahtumalla voi olla hengellistä merkitystä jollekin kuolevaiselle, mutta ei välttämättä toiselle, samalta planeetalta tulevien samanaikaisten taivasmatkalaisten ryhmän on mahdollista tuoda yhteen Suuntaajiensa muistamat tapahtumat ja tällä tavoin rekonstruoida mikä tahansa kokemus, joka oli heille yhteinen ja jolla oli hengellistä merkitystä heistä jonkun elämässä.
Vaikka ymmärrämmekin melko hyvin tällaisia muistin rekonstruointimenetelmiä, emme kuitenkaan käsitä menetelmää, jolla persoonallisuudet tunnistetaan. Keskinäisissä suhteissa kerran olleet persoonallisuudet reagoivat toinen toisiinsa muistin toiminnasta täysin riippumatta, vaikka muisti sinänsä samoin kuin sen rekonstruointimenetelmät ovatkin välttämättömiä antamaan tällaiselle molemminpuoliselle persoonallisuuteenreagoinnille tunnistamisen täysimääräisyys.
Vierailemalla synnyinmaailmassaan omaa elinaikaansa seuraavan planeettakohtaisen tuomiokauden aikana Henkeen fuusioituneen eloonjäävän on niin ikään mahdollista saada tietää paljon siitä elämästä, jonka hän eli lihallisessa hahmossa. Näillä henkifuusion lapsilla on tilaisuus antautua ihmisenä elämänsä elämänvaiheen tutkimiseen, sillä heidän toimialueensa rajoittuu yleensä paikallisuniversumin palvelukseen. He eivät pääse jakamaan ylevää ja suurenmoista kohtaloanne Lopullisuuden Saavuttajien Paratiisiyhteisössä. Vain Suuntaajaan fuusioituneet kuolevaiset tai muut erityisesti syleillyt ylösnousemukselliset olennot liitetään niiden riveihin, jotka odottavat ikuista tutkimusmatkaa Jumaluuteen. Henkeen fuusioituneet kuolevaiset ovat paikallisuniversumien vakinaisia kansalaisia; he saavat tavoitella päätymistä Paratiisiin, mutta he eivät voi olla sen osalta varmoja. Salvingtonia ympäröivien maailmojen kahdeksas ryhmä on Nebadonissa heidän universumikotinsa – taivas ja määränpää, joka luonteeltaan ja sijainniltaan on paljolti sellainen, jollaiseksi se on kuviteltu Urantian planetaarisissa perimätiedoissa.
Ascending Spirit-fused mortals are not Third Source personalities; they are included in the Father’s personality circuit, but they have fused with individualizations of the premind spirit of the Third Source and Center. Such Spirit fusion never occurs during the span of natural life; it takes place only at the time of mortal reawakening in the morontia existence on the mansion worlds. In the fusion experience there is no overlapping; the will creature is either Spirit fused, Son fused, or Father fused. Those who are Adjuster or Father fused are never Spirit or Son fused.
The fact that these types of mortal creatures are not Adjuster-fusion candidates does not prevent the Adjusters from indwelling them during the life in the flesh. Adjusters do work in the minds of such beings during the span of material life but never become everlastingly one with their pupil souls. During this temporary sojourn the Adjusters effectively build up the same spirit counterpart of mortal nature—the soul—that they do in the candidates for Adjuster fusion. Up to the time of mortal death the work of the Adjusters is wholly akin to their function in your own races, but upon mortal dissolution the Adjusters take eternal leave of these Spirit-fusion candidates and, proceeding directly to Divinington, the headquarters of all divine Monitors, there await the new assignments of their order.
When such sleeping survivors are repersonalized on the mansion worlds, the place of the departed Adjuster is filled by an individualization of the spirit of the Divine Minister, the representative of the Infinite Spirit in the local universe concerned. This spirit infusion constitutes these surviving creatures Spirit-fused mortals. Such beings are in every way your equals in mind and spirit; and they are indeed your contemporaries, sharing the mansion and morontia spheres in common with your order of fusion candidates and with those who are to be Son fused.
There is, however, one particular in which Spirit-fused mortals differ from their ascendant brethren: Mortal memory of human experience on the material worlds of origin survives death in the flesh because the indwelling Adjuster has acquired a spirit counterpart, or transcript, of those events of human life which were of spiritual significance. But with Spirit-fused mortals there exists no such mechanism whereby human memory may persist. The Adjuster transcripts of memory are full and intact, but these acquisitions are experiential possessions of the departed Adjusters and are not available to the creatures of their former indwelling, who therefore awaken in the resurrection halls of the morontia spheres of Nebadon as if they were newly created beings, creatures without consciousness of former existence.
Such children of the local universe are enabled to repossess themselves of much of their former human memory experience through having it retold by the associated seraphim and cherubim and by consulting the records of the mortal career filed by the recording angels. This they can do with undoubted assurance because the surviving soul, of experiential origin in the material and mortal life, while having no memory of mortal events, does have a residual experiential-recognition-response to these unremembered events of past experience.
When a Spirit-fused mortal is told about the events of the unremembered past experience, there is an immediate response of experiential recognition within the soul (identity) of such a survivor which instantly invests the narrated event with the emotional tinge of reality and with the intellectual quality of fact; and this dual response constitutes the reconstruction, recognition, and validation of an unremembered facet of mortal experience.
Even with Adjuster-fusion candidates, only those human experiences which were of spiritual value are common possessions of the surviving mortal and the returning Adjuster and hence are immediately remembered subsequent to mortal survival. Concerning those happenings which were not of spiritual significance, even these Adjuster-fusers must depend upon the attribute of recognition-response in the surviving soul. And since any one event may have a spiritual connotation to one mortal but not to another, it becomes possible for a group of contemporary ascenders from the same planet to pool their store of Adjuster-remembered events and thus to reconstruct any experience which they had in common, and which was of spiritual value in the life of any one of them.
While we understand such techniques of memory reconstruction fairly well, we do not grasp the technique of personality recognition. Personalities of onetime association mutually respond quite independently of the operation of memory, albeit, memory itself and the techniques of its reconstruction are necessary to invest such mutual personality response with the fullness of recognition.
A Spirit-fused survivor is also able to learn much about the life he lived in the flesh by revisiting his nativity world subsequent to the planetary dispensation in which he lived. Such children of Spirit fusion are enabled to enjoy these opportunities for investigating their human careers since they are in general confined to the service of the local universe. They do not share your high and exalted destiny in the Paradise Corps of the Finality; only Adjuster-fused mortals or other especially embraced ascendant beings are mustered into the ranks of those who await the eternal Deity adventure. Spirit-fused mortals are the permanent citizens of the local universes; they may aspire to Paradise destiny, but they cannot be sure of it. In Nebadon their universe home is the eighth group of worlds encircling Salvington, a destiny-heaven of nature and location much like the one envisioned by the planetary traditions of Urantia.
SuomiEnglish

Urantia-kirja

Sisällysluettelo

← Kaikki luvut ja kirjahaku
EsipuheAvaa koko luku
Luku 1 Universaalinen IsäAvaa koko luku
Luku 2 Jumalan olemusAvaa koko luku
Luku 3 Jumalan attribuutitAvaa koko luku
Luku 4 Jumalan suhde maailmankaikkeuteenAvaa koko luku
Luku 5 Jumalan suhde yksilöönAvaa koko luku
Luku 6 Iankaikkinen PoikaAvaa koko luku
Luku 7 Iankaikkisen Pojan suhde maailmankaikkeuteenAvaa koko luku
Luku 8 Ääretön HenkiAvaa koko luku
Luku 9 Äärettömän Hengen suhde maailmankaikkeuteenAvaa koko luku
Luku 10 Paratiisin-KolminaisuusAvaa koko luku
Luku 11 Ikuinen Paratiisin SaariAvaa koko luku
Luku 12 Universumien universumiAvaa koko luku
Luku 13 Paratiisin pyhät sfääritAvaa koko luku
Luku 14 Keskus- ja jumalallinen universumiAvaa koko luku
Luku 15 Seitsemän superuniversumiaAvaa koko luku
Luku 16 Seitsemän ValtiashenkeäAvaa koko luku
Luku 17 Korkeimpien Henkien seitsemän ryhmääAvaa koko luku
Luku 18 Korkeimmat KolminaisuuspersoonallisuudetAvaa koko luku
Luku 19 Rinnasteiset kolminaisuusperäiset olennotAvaa koko luku
Luku 20 Jumalan Paratiisin-PojatAvaa koko luku
Luku 21 Paratiisin Luoja-PojatAvaa koko luku
Luku 22 Kolminaistetut Jumalan PojatAvaa koko luku
Luku 23 Yksinäiset SanansaattajatAvaa koko luku
Luku 24 Äärettömän Hengen korkeammat persoonallisuudetAvaa koko luku
Luku 25 Avaruuden SanansaattajajoukotAvaa koko luku
Luku 26 Keskusuniversumin hoivaavat hengetAvaa koko luku
Luku 27 Ensi asteen supernafien toimintaAvaa koko luku
Luku 28 Superuniversumien hoivaavat hengetAvaa koko luku
Luku 29 Universumivoiman ohjaajatAvaa koko luku
Luku 30 Suuruniversumin persoonallisuudetAvaa koko luku
Luku 31 Lopullisuuden SaavuttajakuntaAvaa koko luku
Luku 32 Paikallisuniversumien kehitysAvaa koko luku
Luku 33 Paikallisuniversumin hallintoAvaa koko luku
Luku 34 Paikallisuniversumin Äiti-HenkiAvaa koko luku
Luku 35 Jumalan paikallisuniversumipojatAvaa koko luku
Luku 36 ElämänkantajatAvaa koko luku
Luku 37 Paikallisuniversumin persoonallisuudetAvaa koko luku
Luku 38 Paikallisuniversumin hoivaavat hengetAvaa koko luku
Luku 39 Serafien armeijakunnatAvaa koko luku
Luku 40 Ylösnousemukselliset Jumalan pojatNykyinen lukuAvaa koko luku
Luku 41 Paikallisuniversumin fyysiset aspektitAvaa koko luku
Luku 42 Energia – mieli ja aineAvaa koko luku
Luku 43 KonstellaatiotAvaa koko luku
Luku 44 Taivaalliset taidetyöntekijätAvaa koko luku
Luku 45 Paikallisjärjestelmän hallintoAvaa koko luku
Luku 46 Paikallisjärjestelmän päämajaAvaa koko luku
Luku 47 Seitsemän mansiomaailmaaAvaa koko luku
Luku 48 MorontiaelämäAvaa koko luku
Luku 49 Asutut maailmatAvaa koko luku
Luku 50 PlaneettaprinssitAvaa koko luku
Luku 51 Planetaariset AatamitAvaa koko luku
Luku 52 Planetaariset kuolevaisten aikakaudetAvaa koko luku
Luku 53 Luciferin kapinaAvaa koko luku
Luku 54 Luciferin kapinaan liittyvät ongelmatAvaa koko luku
Luku 55 Valon ja elämän sfääritAvaa koko luku
Luku 56 Universaalinen ykseysAvaa koko luku
Luku 57 Urantian alkuperäAvaa koko luku
Luku 58 Elämän juurruttaminen UrantialleAvaa koko luku
Luku 59 Elämän merellisen muodon aikakausi UrantiallaAvaa koko luku
Luku 60 Urantia maaeliöstön varhaiskaudellaAvaa koko luku
Luku 61 Nisäkkäiden aikakausi UrantiallaAvaa koko luku
Luku 62 Alkuihmisen kantarodutAvaa koko luku
Luku 63 Ensimmäinen ihmisperheAvaa koko luku
Luku 64 Evolutionaariset värilliset rodutAvaa koko luku
Luku 65 Evoluution valvontaAvaa koko luku
Luku 66 Urantian PlaneettaprinssiAvaa koko luku
Luku 67 Planeetan kapinaAvaa koko luku
Luku 68 Sivilisaation sarastusAvaa koko luku
Luku 69 Ihmisen perusinstituutiotAvaa koko luku
Luku 70 Ihmisperäisen hallitusjärjestelmän kehitysAvaa koko luku
Luku 71 Valtion kehittyminenAvaa koko luku
Luku 72 Erään naapuriplaneetan hallitusjärjestelmäAvaa koko luku
Luku 73 Eedenin PuutarhaAvaa koko luku
Luku 74 Aatami ja EevaAvaa koko luku
Luku 75 Aatami ja Eeva rikkovat sopimuksensaAvaa koko luku
Luku 76 Toinen PuutarhaAvaa koko luku
Luku 77 KeskiväliolennotAvaa koko luku
Luku 78 Violetti rotu Aatamin aikojen jälkeenAvaa koko luku
Luku 79 Andiittien leviäminen itämaihinAvaa koko luku
Luku 80 Andiittien leviäminen länsimaihinAvaa koko luku
Luku 81 Nykysivilisaation kehittyminenAvaa koko luku
Luku 82 Avioliiton kehitysAvaa koko luku
Luku 83 AvioliittoinstituutioAvaa koko luku
Luku 84 Avioliitto ja perhe-elämäAvaa koko luku
Luku 85 Palvonnan alkujuuretAvaa koko luku
Luku 86 Uskonnon varhaiskehitysAvaa koko luku
Luku 87 AavekultitAvaa koko luku
Luku 88 Fetissit, taikakalut ja magiaAvaa koko luku
Luku 89 Synti, uhri ja sovitusAvaa koko luku
Luku 90 Shamanismi – poppamiehet ja papitAvaa koko luku
Luku 91 Rukoilun kehityshistoriaAvaa koko luku
Luku 92 Uskonnon myöhempi kehitysAvaa koko luku
Luku 93 Makiventa MelkisedekAvaa koko luku
Luku 94 Melkisedekin opetusten vaikutus itämaillaAvaa koko luku
Luku 95 Melkisedekin opetusten vaikutus LevantissaAvaa koko luku
Luku 96 Jahve – heprealaisten JumalaAvaa koko luku
Luku 97 Jumalakäsityksen kehitys heprealaisten keskuudessaAvaa koko luku
Luku 98 Melkisedekin opetusten vaikutus länsimaissaAvaa koko luku
Luku 99 Uskontoon liittyvät yhteiskunnalliset kysymyksetAvaa koko luku
Luku 100 Uskonto ihmisen kokemuksessaAvaa koko luku
Luku 101 Uskonnon todellinen luonneAvaa koko luku
Luku 102 Uskonnollisen uskon perustuksetAvaa koko luku
Luku 103 Uskonnollisen kokemuksen reaalisuusAvaa koko luku
Luku 104 Kolminaisuuskäsityksen kasvuAvaa koko luku
Luku 105 Jumaluus ja todellisuusAvaa koko luku
Luku 106 Universumin todellisuustasotAvaa koko luku
Luku 107 Ajatuksensuuntaajien alkuperä ja olemusAvaa koko luku
Luku 108 Ajatuksensuuntaajien tehtävä ja toimintaAvaa koko luku
Luku 109 Suuntaajien suhde universumin luotuihinAvaa koko luku
Luku 110 Suuntaajien suhde yksittäisiin kuolevaisiinAvaa koko luku
Luku 111 Suuntaaja ja sieluAvaa koko luku
Luku 112 Persoonallisuuden eloonjääminenAvaa koko luku
Luku 113 KohtalonsuojelijaserafitAvaa koko luku
Luku 114 Serafien planetaarinen hallitusAvaa koko luku
Luku 115 Korkein OlentoAvaa koko luku
Luku 116 Kaikkivaltias KorkeinAvaa koko luku
Luku 117 Korkein JumalaAvaa koko luku
Luku 118 Korkein ja Perimmäinen – ajallisuus ja avaruusAvaa koko luku
Luku 119 Kristus Mikaelin lahjoittautumisetAvaa koko luku
Luku 120 Mikaelin lahjoittautuminen UrantiallaAvaa koko luku
Luku 121 Mikaelin lahjoittautumisen aikaiset olotAvaa koko luku
Luku 122 Jeesuksen syntymä ja vauvaikäAvaa koko luku
Luku 123 Jeesuksen varhaislapsuusAvaa koko luku
Luku 124 Jeesuksen myöhempi lapsuusikäAvaa koko luku
Luku 125 Jeesus JerusalemissaAvaa koko luku
Luku 126 Kaksi ratkaisevan tärkeää vuottaAvaa koko luku
Luku 127 NuoruusvuodetAvaa koko luku
Luku 128 Jeesuksen varhaismiehuusAvaa koko luku
Luku 129 Jeesuksen aikuisiän loppupuoliAvaa koko luku
Luku 130 Matkalla RoomaanAvaa koko luku
Luku 131 Maailman uskonnotAvaa koko luku
Luku 132 Roomassa vietetty aikaAvaa koko luku
Luku 133 Paluu RoomastaAvaa koko luku
Luku 134 Siirtymäkauden vuodetAvaa koko luku
Luku 135 Johannes KastajaAvaa koko luku
Luku 136 Kaste ja ne neljäkymmentä päivääAvaa koko luku
Luku 137 Odottelua GalileassaAvaa koko luku
Luku 138 Valtakunnan sanansaattajain kouluttaminenAvaa koko luku
Luku 139 Kaksitoista apostoliaAvaa koko luku
Luku 140 Kahdentoista apostolin virkaanasettaminenAvaa koko luku
Luku 141 Julkisen toiminnan alkuAvaa koko luku
Luku 142 Pääsiäinen JerusalemissaAvaa koko luku
Luku 143 Matka Samarian halkiAvaa koko luku
Luku 144 Gilboalla ja DekapoliissaAvaa koko luku
Luku 145 Neljä vaiheikasta päivää KapernaumissaAvaa koko luku
Luku 146 Ensimmäinen Galilean-saarnamatkaAvaa koko luku
Luku 147 Pistäytyminen JerusalemissaAvaa koko luku
Luku 148 Evankelistojen koulutusta BetsaidassaAvaa koko luku
Luku 149 Toinen saarnamatkaAvaa koko luku
Luku 150 Kolmas saarnamatkaAvaa koko luku
Luku 151 Odottelua ja opetusta järvenrannallaAvaa koko luku
Luku 152 Kapernaumin kriisiin johtaneet tapahtumatAvaa koko luku
Luku 153 Kapernaumin kriisiAvaa koko luku
Luku 154 Viimeiset Kapernaumissa vietetyt päivätAvaa koko luku
Luku 155 Pakomatka Pohjois-Galilean halkiAvaa koko luku
Luku 156 Oleskelu Tyyrossa ja SiidonissaAvaa koko luku
Luku 157 Filippuksen KesareassaAvaa koko luku
Luku 158 KirkastusvuoriAvaa koko luku
Luku 159 Kiertomatka DekapoliissaAvaa koko luku
Luku 160 Rodan AleksandrialainenAvaa koko luku
Luku 161 Jatkokeskustelut Rodanin kanssaAvaa koko luku
Luku 162 LehtimajanjuhlaAvaa koko luku
Luku 163 Seitsemänkymmenen opettajan virkaanasettajaiset MagadanissaAvaa koko luku
Luku 164 Temppelin vihkimisen muistojuhlaAvaa koko luku
Luku 165 Perean-lähetysretki alkaaAvaa koko luku
Luku 166 Viimeinen käynti Pohjois-PereassaAvaa koko luku
Luku 167 Käynti FiladelfiassaAvaa koko luku
Luku 168 Lasaruksen kuolleistaherättäminenAvaa koko luku
Luku 169 Viimeinen opetuskerta PellassaAvaa koko luku
Luku 170 Taivaan valtakuntaAvaa koko luku
Luku 171 Matkalla JerusalemiinAvaa koko luku
Luku 172 Jerusalemiin-menoAvaa koko luku
Luku 173 Maanantai JerusalemissaAvaa koko luku
Luku 174 Tiistaiaamu temppelissäAvaa koko luku
Luku 175 Viimeinen temppelipuheAvaa koko luku
Luku 176 Tiistai-ilta ÖljymäelläAvaa koko luku
Luku 177 Keskiviikko – lepopäiväAvaa koko luku
Luku 178 Viimeinen leirillä vietetty päiväAvaa koko luku
Luku 179 Viimeinen ehtoollinenAvaa koko luku
Luku 180 JäähyväispuheAvaa koko luku
Luku 181 Viimeiset kehotukset ja varoituksetAvaa koko luku
Luku 182 GetsemanessaAvaa koko luku
Luku 183 Jeesus kavalletaan ja pidätetäänAvaa koko luku
Luku 184 Sanhedrinin oikeusistuimen edessäAvaa koko luku
Luku 185 Oikeuskäsittely Pilatuksen edessäAvaa koko luku
Luku 186 Hetkeä ennen ristiinnaulitsemistaAvaa koko luku
Luku 187 RistiinnaulitseminenAvaa koko luku
Luku 188 Haudassaolon aikaAvaa koko luku
Luku 189 KuolleistanousuAvaa koko luku
Luku 190 Jeesuksen morontiailmestymisetAvaa koko luku
Luku 191 Ilmestymiset apostoleille ja muille johtohenkilöilleAvaa koko luku
Luku 192 Ilmestymiset GalileassaAvaa koko luku
Luku 193 Viimeiset ilmestymiset ja taivaaseenastuminenAvaa koko luku
Luku 194 Totuuden Hengen lahjoittaminenAvaa koko luku
Luku 195 Helluntain jälkeenAvaa koko luku
Luku 196 Jeesuksen uskoAvaa koko luku

Pikaluku

Avaa luku →

Jaa jae

Urantia-kirjan

Sanasto

Urantia-kirjan

Ehdota sanaa

-
1.00×

Luo uusi keskustelu

×