Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Niin kutsuttu ”vuorisaarna” ei ole Jeesuksen evankeliumi. Toki se sisältää paljon hyödyllistä opetusta, mutta kysymyksessä oli Jeesuksen virkaanasettamisvaltuutus kahdelletoista apostolille. Se oli Mestarin henkilökohtainen toimeksianto niille, joiden oli määrä lähteä saarnaamaan evankeliumia, ja niille, joiden piti pyrkiä edustamaan häntä ihmisten maailmassa, kuten hän itse niin puhuttelevasti ja täydellisesti edusti Isäänsä.
”Olette maan suola, jossa on pelastuksen maku. Mutta jos tämä suola on käynyt mauttomaksi, millä se saadaan taas suolaiseksi? Se ei enää kelpaa muuhun kuin pois heitettäväksi ja ihmisten tallattavaksi.”
Jeesuksen aikoihin suola oli kallisarvoista. Sitä käytettiin jopa rahana. Nykyinen palkkaa merkitsevä englannin kielen sana ’salary’ on johdettu suolaa merkitsevästä sanasta ’salt’. Paitsi että suola antaa ruoalle makua, se on myös säilöntäaine. Suola tekee muista aineista maukkaampia, ja näin se palvelee sillä, että sitä kulutetaan.
”Te olette maailman valo. Kukkulalle rakennettu kaupunki ei voi olla kätkössä. Eivätkä ihmiset sytytä kynttilää ja pane sitä vakan alle vaan kynttilänjalkaan; ja se antaa valoa kaikille talossa oleville. Antakaa valonne loistaa ihmisten edessä, jotta he saattavat nähdä hyvät työnne ja johdattua ylistämään Isäänne, joka on taivaassa.”
Vaikka valo karkottaa pimeyden, se voi kuitenkin olla myös niin ”sokaisevaa”, että se hämmentää ja turhauttaa. Meille annetaan kehotus antaa valomme loistaa niin, että lähimmäisemme ohjautuvat runsaamman elämän uusille ja jumalallisille poluille. Valomme tulisi loistaa siten, ettei se vetäisi huomiota itseemme. Jopa kutsumusta voidaan käyttää tehokkaana ”heijastimena” tämän elämän valon levittämiseksi.
Vahvat luonteenpiirteet eivät ole tuloksena siitä, että ei tee väärin, vaan mieluumminkin siitä, että tekee tosiasiassa oikein. Epäitsekkyys on inhimillisen suuruuden tunnusmerkki. Minuuden toteutumisen korkeimmat tasot saavutetaan palvonnan ja palvelun avulla. Onnellisen ja aikaansaavan henkilön vaikuttimina on, ei suinkaan väärintekemisen pelko, vaan rakkaus oikeintekemistä kohtaan.
”Hedelmistään te heidät tunnette.” Persoonallisuus on pohjimmiltaan muuttumaton. Mikä muuttuu – kasvaa –, on moraalinen luonne. Nykyajan uskontojen suurin virhe on negativismi. Puu, joka ei kanna hedelmää, ”hakataan maahan ja heitetään tuleen.” Moraalista arvoa ei voi saada pelkästä tukahduttamisesta – ”Älä”-käskyn noudattamisesta. Pelko ja häpeä ovat arvottomia uskonnollisen elämäntavan vaikuttimia. Uskonto on perusteltua vain tuodessaan julki Jumalan isyyden ja lisätessään ihmisten veljeyttä.
Tuloksellinen elämisen filosofia muovautuu kosmisen ymmärryksen ja ihmisen sosiaaliseen ja taloudelliseen ympäristöön kohdistuvien tunnereaktioiden kokonaisuuden yhdistymisestä. Muistakaa, että vaikkei perittyjä viettejä voidakaan perusolemukseltaan muuttaa, emotionaaliset reaktiot näihin vietteihin ovat silti muutettavissa. Moraalista olemusta voidaan sen vuoksi modifioida, luonnetta voidaan parantaa. Vahvassa luonteessa emotionaaliset reaktiot ovat integroituneita ja koordinoituneita, ja tällä tavoin tuloksena on yhdistynyt persoonallisuus. Puutteellinen yhdistyneisyys heikentää moraalisuutta ja luo onnettomuutta.
Ilman arvollista tavoitetta elämästä tulee päämäärätöntä ja hyödytöntä, ja seurauksena on paljon onnettomuutta. Jeesuksen esitys kahdentoista apostolin virkaanasettajaisissa on elämänfilosofian mallikappale. Jeesus kehotti seuraajiaan harjoittamaan kokemusperäistä uskoa. Hän varoitti heitä luottamasta pelkkään älylliseen myöntymiseen, herkkäuskoisuuteen, ja vakiintuneeseen arvovaltaisuuteen.
Kasvatuksen tulisi olla menetelmä, jolla opitaan (keksitään) paremmat tavat tyydyttää luonnolliset ja perityt viettimme, ja onnellisuus on se, mikä on kokonaistuloksena tällaisista entistä korkeammista keinoista saavuttaa emotionaalisia tyydyttyneisyyksiä. Onnellisuus riippuu kovin vähän ympäristöstä, jos kohta miellyttävät olosuhteet voivatkin myötävaikuttaa siihen suuresti.
Jokainen kuolevainen haluaa todellisuudessa olla täydellinen persoona, olla täydellinen niin kuin taivaassa oleva Isä on täydellinen. Ja siihen onkin mahdollista päästä, sillä loppujen lopuksi ”universumi on aidosti isällinen”.
The so-called “Sermon on the Mount” is not the gospel of Jesus. It does contain much helpful instruction, but it was Jesus’ ordination charge to the twelve apostles. It was the Master’s personal commission to those who were to go on preaching the gospel and aspiring to represent him in the world of men even as he was so eloquently and perfectly representative of his Father.
“You are the salt of the earth, salt with a saving savor. But if this salt has lost its savor, wherewith shall it be salted? It is henceforth good for nothing but to be cast out and trodden under foot of men.”
In Jesus’ time salt was precious. It was even used for money. The modern word “salary” is derived from salt. Salt not only flavors food, but it is also a preservative. It makes other things more tasty, and thus it serves by being spent.
“You are the light of the world. A city set on a hill cannot be hid. Neither do men light a candle and put it under a bushel, but on a candlestick; and it gives light to all who are in the house. Let your light so shine before men that they may see your good works and be led to glorify your Father who is in heaven.”
While light dispels darkness, it can also be so “blinding” as to confuse and frustrate. We are admonished to let our light so shine that our fellows will be guided into new and godly paths of enhanced living. Our light should so shine as not to attract attention to self. Even one’s vocation can be utilized as an effective “reflector” for the dissemination of this light of life.
Strong characters are not derived from not doing wrong but rather from actually doing right. Unselfishness is the badge of human greatness. The highest levels of self-realization are attained by worship and service. The happy and effective person is motivated, not by fear of wrongdoing, but by love of right doing.
“By their fruits you shall know them.” Personality is basically changeless; that which changes—grows—is the moral character. The major error of modern religions is negativism. The tree which bears no fruit is “hewn down and cast into the fire.” Moral worth cannot be derived from mere repression—obeying the injunction “Thou shalt not.” Fear and shame are unworthy motivations for religious living. Religion is valid only when it reveals the fatherhood of God and enhances the brotherhood of men.
An effective philosophy of living is formed by a combination of cosmic insight and the total of one’s emotional reactions to the social and economic environment. Remember: While inherited urges cannot be fundamentally modified, emotional responses to such urges can be changed; therefore the moral nature can be modified, character can be improved. In the strong character emotional responses are integrated and co-ordinated, and thus is produced a unified personality. Deficient unification weakens the moral nature and engenders unhappiness.
Without a worthy goal, life becomes aimless and unprofitable, and much unhappiness results. Jesus’ discourse at the ordination of the twelve constitutes a master philosophy of life. Jesus exhorted his followers to exercise experiential faith. He admonished them not to depend on mere intellectual assent, credulity, and established authority.
Education should be a technique of learning (discovering) the better methods of gratifying our natural and inherited urges, and happiness is the resulting total of these enhanced techniques of emotional satisfactions. Happiness is little dependent on environment, though pleasing surroundings may greatly contribute thereto.
Every mortal really craves to be a complete person, to be perfect even as the Father in heaven is perfect, and such attainment is possible because in the last analysis the “universe is truly fatherly.”
SuomiEnglish