Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Vainajahenkien arveltiin asuvan mieluiten jossakin sellaisessa esineessä, joka oli kuulunut vainajalle, kun hän vielä eli lihallisessa hahmossa. Tämä usko selittää monien nykyajan pyhäinjäännösten tehoisuuden. Muinaisajan ihmiset kunnioittivat aina edesmenneiden johtajiensa luita, ja monet suhtautuvat pyhimysten ja sankareiden luurangon jäännöksiin yhä taikauskoisella kunnioituksella. Vielä nykyäänkin tehdään pyhiinvaellusmatkoja suurmiesten haudoille.
Usko pyhäinjäännöksiin on muinaisen fetissikultin seurausilmiö. Nykyuskontojen pyhäinjäännökset merkitsevät yritystä järkiperäistää villi-ihmisen fetissiä ja sillä keinoin nostaa se nykyajan uskonnollisissa järjestelmissä arvokkaaseen ja kunnioitettavaan asemaan. On pakanallista uskoa fetisseihin ja magiaan, mutta on olevinaan aivan oikein hyväksyä pyhäinjäännökset ja ihmeet.
Liedestä, tulisijasta, tuli enemmän tai vähemmän fetissi, pyhä paikka. Pyhäköt ja temppelit olivat aluksi fetissipaikkoja siksi, että vainajat haudattiin niihin. Mooses pystytti heprealaisten fetissimajan paikkaan, jossa se suojasi muuatta suurfetissiä: siihen aikaan vallinnutta käsitystä Jumalan laista. Mutta israelilaiset eivät koskaan luopuneet erityisestä kanaanilaisille ominaisesta uskosta kivialttariin: ”Ja tämä kivi, jonka olen patsaaksi pystyttänyt, on oleva Jumalan huone.” He uskoivat vilpittömästi, että heidän Jumalansa henki asui tällaisissa kivialttareissa, jotka itse asiassa siis olivat fetissejä.
Varhaisimmat kuvat tehtiin maineikkaiden vainajien ulkomuodon ja muiston säilyttämiseksi; ne olivat itse asiassa muistomerkkejä. Epäjumalain kuvat olivat eräs fetisismin jalostuma. Alkukantaiset ihmiset uskoivat, että pyhittämisseremonia sai hengen asettumaan kuvaan. Kun tietyt esineet siunattiin, niistäkin tuli taikakaluja.
Lisätessään toisen käskyn ammoiseen Dalamatian moraalilakiin Mooses yritti hillitä fetissinpalvontaa heprealaisten keskuudessa. Hän opasti heitä yksityiskohtaisesti, etteivät he tekisi minkäänlaista kuvaa, joka saatettaisiin pyhittää fetissiksi. Hän sanoi selvin sanoin: ”Älä tee veistettyä kuvaa, äläkä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat maailman vesissä.” Vaikka tämä käsky osaltaan suuresti viivästyttikin taiteen kehitystä juutalaisten keskuudessa, vähensi se todellakin myös fetissinpalvontaa. Mutta Mooses oli liian viisas koettaakseen yhtäkkiä syrjäyttää ikivanhat fetissit, ja siksi hän myöntyi tiettyjen muinaisjäännösten sijoittamiseen lakitaulujen viereen sille yhdistetylle sota- ja uskonnolliselle alttarille, joka oli arkki.
Sanoistakin tuli lopulta fetissejä, aivan erityisesti niistä, joita pidettiin Jumalan sanoina. Monien uskontojen pyhistä kirjoista on näin tullut fetisistisiä vankiloita, jotka sulkevat ihmisen hengellisen mielikuvituksen muuriensa sisään. Mooseksen fetissienvastaisesta ponnistelusta tuli kaikista suurin fetissi; hänen käskyään käytettiin myöhemmin taiteen mustaamiseen sekä kauneudesta nauttimisen ja sen ihailemisen jarruttamiseen.
Muinaisina aikoina se fetissisana, jolla oli arvovaltaa, oli pelkoa herättävä opinkappale, kauhistuttavin kaikista ihmistä orjuuttaneista tyranneista. Opinkappalefetissi petkuttaa ihmisen antamaan periksi kiihkoilulle, fanaattisuudelle, taikauskoisuudelle ja suvaitsemattomuudelle sekä antautumaan mitä hirveimpiin barbaarisiin julmuuksiin. Nykyinen kunnioitus viisautta ja totuutta kohtaan on vasta hiljattain tapahtunutta vapautumista fetissienmuodostamisalttiudesta ajattelun ja järkeilyn korkeammille tasoille. Mitä tulee niihin fetissikirjoitusten kokoelmiin, joita eri uskonnonharjoittajat pitävät pyhinä kirjoina, niin niiden osalta ei uskota pelkästään, että se, mitä kirjassa on, on totta, vaan myös, että kirjaan sisältyy joka ainoa totuus. Mikäli jokin näistä pyhistä kirjoista sattuu sanomaan maapalloa litteäksi, niin muuten tervejärkiset miehet ja naiset kieltäytyvät pitkien sukupolvien ajan hyväksymästä vastaansanomatonta todistusta siitä, että planeetta on pyöreä.
Tapa avata jokin näistä pyhistä kirjoista ja antaa katseen osua johonkin umpimähkäiseen tekstikohtaan, jonka noudattaminen saattaa määrätä ratkaisun tärkeissä elämäntilanteissa tai hankkeissa, ei ole muuta kuin silkkaa fetisismiä. Valan vannominen käsi ”pyhällä kirjalla” tai vannominen jonkin syvästi kunnioitetun esineen kautta on eräs jalostuneen fetisismin muoto.
Mutta kehityksen etenemistä toki merkitsee se, että lakataan pelkäämästä villiheimon päällikön kynnensirufetissejä ja siirrytään palvomaan verratonta kirjeiden, lakien, legendojen, allegorioiden, myyttien, runojen ja kronikoiden kokoelmaa. Nämä kirjeet, legendat ja muut kun sentään heijastavat monien vuosisatojen kuluessa seuloutunutta moraalista viisautta ainakin siihen aikaan ja hetkeen saakka, jolloin ne koottiin ”pyhäksi kirjaksi”.
Jotta sanoista olisi tullut fetissejä, niitä tuli pitää henkeytettyinä, ja oletetusti jumalallisesti henkeytettyihin kirjoituksiin vetoaminen johti suoraan kirkon arvovallan vakiinnuttamiseen, kun taas ei-kirkollisten muotokaavojen kehitys johti valtion arvovallan toteutumiseen.
It was a supposed preference of ghosts to indwell some object which had belonged to them when alive in the flesh. This belief explains the efficacy of many modern relics. The ancients always revered the bones of their leaders, and the skeletal remains of saints and heroes are still regarded with superstitious awe by many. Even today, pilgrimages are made to the tombs of great men.
Belief in relics is an outgrowth of the ancient fetish cult. The relics of modern religions represent an attempt to rationalize the fetish of the savage and thus elevate it to a place of dignity and respectability in the modern religious systems. It is heathenish to believe in fetishes and magic but supposedly all right to accept relics and miracles.
The hearth—fireplace—became more or less of a fetish, a sacred spot. The shrines and temples were at first fetish places because the dead were buried there. The fetish hut of the Hebrews was elevated by Moses to that place where it harbored a superfetish, the then existent concept of the law of God. But the Israelites never gave up the peculiar Canaanite belief in the stone altar: “And this stone which I have set up as a pillar shall be God’s house.” They truly believed that the spirit of their God dwelt in such stone altars, which were in reality fetishes.
The earliest images were made to preserve the appearance and memory of the illustrious dead; they were really monuments. Idols were a refinement of fetishism. The primitives believed that a ceremony of consecration caused the spirit to enter the image; likewise, when certain objects were blessed, they became charms.
Moses, in the addition of the second commandment to the ancient Dalamatian moral code, made an effort to control fetish worship among the Hebrews. He carefully directed that they should make no sort of image that might become consecrated as a fetish. He made it plain, “You shall not make a graven image or any likeness of anything that is in heaven above, or on the earth beneath, or in the waters of the earth.” While this commandment did much to retard art among the Jews, it did lessen fetish worship. But Moses was too wise to attempt suddenly to displace the olden fetishes, and he therefore consented to the putting of certain relics alongside the law in the combined war altar and religious shrine which was the ark.
Words eventually became fetishes, more especially those which were regarded as God’s words; in this way the sacred books of many religions have become fetishistic prisons incarcerating the spiritual imagination of man. Moses’ very effort against fetishes became a supreme fetish; his commandment was later used to stultify art and to retard the enjoyment and adoration of the beautiful.
In olden times the fetish word of authority was a fear-inspiring doctrine, the most terrible of all tyrants which enslave men. A doctrinal fetish will lead mortal man to betray himself into the clutches of bigotry, fanaticism, superstition, intolerance, and the most atrocious of barbarous cruelties. Modern respect for wisdom and truth is but the recent escape from the fetish-making tendency up to the higher levels of thinking and reasoning. Concerning the accumulated fetish writings which various religionists hold as sacred books, it is not only believed that what is in the book is true, but also that every truth is contained in the book. If one of these sacred books happens to speak of the earth as being flat, then, for long generations, otherwise sane men and women will refuse to accept positive evidence that the planet is round.
The practice of opening one of these sacred books to let the eye chance upon a passage, the following of which may determine important life decisions or projects, is nothing more nor less than arrant fetishism. To take an oath on a “holy book” or to swear by some object of supreme veneration is a form of refined fetishism.
But it does represent real evolutionary progress to advance from the fetish fear of a savage chief’s fingernail trimmings to the adoration of a superb collection of letters, laws, legends, allegories, myths, poems, and chronicles which, after all, reflect the winnowed moral wisdom of many centuries, at least up to the time and event of their being assembled as a “sacred book.”
To become fetishes, words had to be considered inspired, and the invocation of supposed divinely inspired writings led directly to the establishment of the authority of the church, while the evolution of civil forms led to the fruition of the authority of the state.
SuomiEnglish
Vainajahenkien arveltiin asuvan mieluiten jossakin sellaisessa esineessä, joka oli kuulunut vainajalle, kun hän vielä eli lihallisessa hahmossa. Tämä usko selittää monien nykyajan pyhäinjäännösten tehoisuuden. Muinaisajan ihmiset kunnioittivat aina edesmenneiden johtajiensa luita, ja monet suhtautuvat pyhimysten ja sankareiden luurangon jäännöksiin yhä taikauskoisella kunnioituksella. Vielä nykyäänkin tehdään pyhiinvaellusmatkoja suurmiesten haudoille.
It was a supposed preference of ghosts to indwell some object which had belonged to them when alive in the flesh. This belief explains the efficacy of many modern relics. The ancients always revered the bones of their leaders, and the skeletal remains of saints and heroes are still regarded with superstitious awe by many. Even today, pilgrimages are made to the tombs of great men.
Usko pyhäinjäännöksiin on muinaisen fetissikultin seurausilmiö. Nykyuskontojen pyhäinjäännökset merkitsevät yritystä järkiperäistää villi-ihmisen fetissiä ja sillä keinoin nostaa se nykyajan uskonnollisissa järjestelmissä arvokkaaseen ja kunnioitettavaan asemaan. On pakanallista uskoa fetisseihin ja magiaan, mutta on olevinaan aivan oikein hyväksyä pyhäinjäännökset ja ihmeet.
Belief in relics is an outgrowth of the ancient fetish cult. The relics of modern religions represent an attempt to rationalize the fetish of the savage and thus elevate it to a place of dignity and respectability in the modern religious systems. It is heathenish to believe in fetishes and magic but supposedly all right to accept relics and miracles.
Liedestä, tulisijasta, tuli enemmän tai vähemmän fetissi, pyhä paikka. Pyhäköt ja temppelit olivat aluksi fetissipaikkoja siksi, että vainajat haudattiin niihin. Mooses pystytti heprealaisten fetissimajan paikkaan, jossa se suojasi muuatta suurfetissiä: siihen aikaan vallinnutta käsitystä Jumalan laista. Mutta israelilaiset eivät koskaan luopuneet erityisestä kanaanilaisille ominaisesta uskosta kivialttariin: ”Ja tämä kivi, jonka olen patsaaksi pystyttänyt, on oleva Jumalan huone.” He uskoivat vilpittömästi, että heidän Jumalansa henki asui tällaisissa kivialttareissa, jotka itse asiassa siis olivat fetissejä.
The hearth—fireplace—became more or less of a fetish, a sacred spot. The shrines and temples were at first fetish places because the dead were buried there. The fetish hut of the Hebrews was elevated by Moses to that place where it harbored a superfetish, the then existent concept of the law of God. But the Israelites never gave up the peculiar Canaanite belief in the stone altar: “And this stone which I have set up as a pillar shall be God’s house.” They truly believed that the spirit of their God dwelt in such stone altars, which were in reality fetishes.
Varhaisimmat kuvat tehtiin maineikkaiden vainajien ulkomuodon ja muiston säilyttämiseksi; ne olivat itse asiassa muistomerkkejä. Epäjumalain kuvat olivat eräs fetisismin jalostuma. Alkukantaiset ihmiset uskoivat, että pyhittämisseremonia sai hengen asettumaan kuvaan. Kun tietyt esineet siunattiin, niistäkin tuli taikakaluja.
The earliest images were made to preserve the appearance and memory of the illustrious dead; they were really monuments. Idols were a refinement of fetishism. The primitives believed that a ceremony of consecration caused the spirit to enter the image; likewise, when certain objects were blessed, they became charms.
Lisätessään toisen käskyn ammoiseen Dalamatian moraalilakiin Mooses yritti hillitä fetissinpalvontaa heprealaisten keskuudessa. Hän opasti heitä yksityiskohtaisesti, etteivät he tekisi minkäänlaista kuvaa, joka saatettaisiin pyhittää fetissiksi. Hän sanoi selvin sanoin: ”Älä tee veistettyä kuvaa, äläkä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat maailman vesissä.” Vaikka tämä käsky osaltaan suuresti viivästyttikin taiteen kehitystä juutalaisten keskuudessa, vähensi se todellakin myös fetissinpalvontaa. Mutta Mooses oli liian viisas koettaakseen yhtäkkiä syrjäyttää ikivanhat fetissit, ja siksi hän myöntyi tiettyjen muinaisjäännösten sijoittamiseen lakitaulujen viereen sille yhdistetylle sota- ja uskonnolliselle alttarille, joka oli arkki.
Moses, in the addition of the second commandment to the ancient Dalamatian moral code, made an effort to control fetish worship among the Hebrews. He carefully directed that they should make no sort of image that might become consecrated as a fetish. He made it plain, “You shall not make a graven image or any likeness of anything that is in heaven above, or on the earth beneath, or in the waters of the earth.” While this commandment did much to retard art among the Jews, it did lessen fetish worship. But Moses was too wise to attempt suddenly to displace the olden fetishes, and he therefore consented to the putting of certain relics alongside the law in the combined war altar and religious shrine which was the ark.
Sanoistakin tuli lopulta fetissejä, aivan erityisesti niistä, joita pidettiin Jumalan sanoina. Monien uskontojen pyhistä kirjoista on näin tullut fetisistisiä vankiloita, jotka sulkevat ihmisen hengellisen mielikuvituksen muuriensa sisään. Mooseksen fetissienvastaisesta ponnistelusta tuli kaikista suurin fetissi; hänen käskyään käytettiin myöhemmin taiteen mustaamiseen sekä kauneudesta nauttimisen ja sen ihailemisen jarruttamiseen.
Words eventually became fetishes, more especially those which were regarded as God’s words; in this way the sacred books of many religions have become fetishistic prisons incarcerating the spiritual imagination of man. Moses’ very effort against fetishes became a supreme fetish; his commandment was later used to stultify art and to retard the enjoyment and adoration of the beautiful.
Muinaisina aikoina se fetissisana, jolla oli arvovaltaa, oli pelkoa herättävä opinkappale, kauhistuttavin kaikista ihmistä orjuuttaneista tyranneista. Opinkappalefetissi petkuttaa ihmisen antamaan periksi kiihkoilulle, fanaattisuudelle, taikauskoisuudelle ja suvaitsemattomuudelle sekä antautumaan mitä hirveimpiin barbaarisiin julmuuksiin. Nykyinen kunnioitus viisautta ja totuutta kohtaan on vasta hiljattain tapahtunutta vapautumista fetissienmuodostamisalttiudesta ajattelun ja järkeilyn korkeammille tasoille. Mitä tulee niihin fetissikirjoitusten kokoelmiin, joita eri uskonnonharjoittajat pitävät pyhinä kirjoina, niin niiden osalta ei uskota pelkästään, että se, mitä kirjassa on, on totta, vaan myös, että kirjaan sisältyy joka ainoa totuus. Mikäli jokin näistä pyhistä kirjoista sattuu sanomaan maapalloa litteäksi, niin muuten tervejärkiset miehet ja naiset kieltäytyvät pitkien sukupolvien ajan hyväksymästä vastaansanomatonta todistusta siitä, että planeetta on pyöreä.
In olden times the fetish word of authority was a fear-inspiring doctrine, the most terrible of all tyrants which enslave men. A doctrinal fetish will lead mortal man to betray himself into the clutches of bigotry, fanaticism, superstition, intolerance, and the most atrocious of barbarous cruelties. Modern respect for wisdom and truth is but the recent escape from the fetish-making tendency up to the higher levels of thinking and reasoning. Concerning the accumulated fetish writings which various religionists hold as sacred books, it is not only believed that what is in the book is true, but also that every truth is contained in the book. If one of these sacred books happens to speak of the earth as being flat, then, for long generations, otherwise sane men and women will refuse to accept positive evidence that the planet is round.
Tapa avata jokin näistä pyhistä kirjoista ja antaa katseen osua johonkin umpimähkäiseen tekstikohtaan, jonka noudattaminen saattaa määrätä ratkaisun tärkeissä elämäntilanteissa tai hankkeissa, ei ole muuta kuin silkkaa fetisismiä. Valan vannominen käsi ”pyhällä kirjalla” tai vannominen jonkin syvästi kunnioitetun esineen kautta on eräs jalostuneen fetisismin muoto.
The practice of opening one of these sacred books to let the eye chance upon a passage, the following of which may determine important life decisions or projects, is nothing more nor less than arrant fetishism. To take an oath on a “holy book” or to swear by some object of supreme veneration is a form of refined fetishism.
Mutta kehityksen etenemistä toki merkitsee se, että lakataan pelkäämästä villiheimon päällikön kynnensirufetissejä ja siirrytään palvomaan verratonta kirjeiden, lakien, legendojen, allegorioiden, myyttien, runojen ja kronikoiden kokoelmaa. Nämä kirjeet, legendat ja muut kun sentään heijastavat monien vuosisatojen kuluessa seuloutunutta moraalista viisautta ainakin siihen aikaan ja hetkeen saakka, jolloin ne koottiin ”pyhäksi kirjaksi”.
But it does represent real evolutionary progress to advance from the fetish fear of a savage chief’s fingernail trimmings to the adoration of a superb collection of letters, laws, legends, allegories, myths, poems, and chronicles which, after all, reflect the winnowed moral wisdom of many centuries, at least up to the time and event of their being assembled as a “sacred book.”
Jotta sanoista olisi tullut fetissejä, niitä tuli pitää henkeytettyinä, ja oletetusti jumalallisesti henkeytettyihin kirjoituksiin vetoaminen johti suoraan kirkon arvovallan vakiinnuttamiseen, kun taas ei-kirkollisten muotokaavojen kehitys johti valtion arvovallan toteutumiseen.
To become fetishes, words had to be considered inspired, and the invocation of supposed divinely inspired writings led directly to the establishment of the authority of the church, while the evolution of civil forms led to the fruition of the authority of the state.