Teksti
Tausta
Näytä
Lisäasetukset
Kieli
Urantia Opas
Kysy kirjan sisällöstä. Opas vastaa Book Enginen omien lähdekohtien perusteella ja ohjaa sinut lukemaan ne.
Hei! 🙏
Olen sinun Urantia-oppaasi. Tehtäväni on auttaa sinua löytämään oikeat kohdat Urantia-kirjasta ja ymmärtämään sen opetuksia syvemmin. 😊❤️
Mestari viipyi apostoleineen Amathuksen lähellä miltei kolmen viikon ajan. Apostolit saarnasivat edelleenkin kansanjoukoille kahdesti päivässä, ja Jeesus saarnasi jokaisena sapatti-iltapäivänä. Kävi mahdottomaksi pitää keskiviikkoa jatkuvasti vapaapäivänä, joten Andreas järjesti asian siten, että kunakin kuutena arkipäivänä kahdella apostolilla oli vuoronperään lepopäivä, kun taas sapattipalvelusten aikana kaikki olivat palvelusvuorossa.
Pietari, Jaakob ja Johannes pitivät useimmat julkisista saarnoista. Filippus, Natanael, Tuomas ja Simon tekivät suuren osan henkilökohtaisesta työstä ja johtivat tiedonhaluisten erikoisryhmille tarkoitettuja oppitunteja; kaksoset jatkoivat edelleen yleistä järjestyksenpitoaan, kun taas Andreas, Matteus ja Juudas muodostivat yleisjohdosta vastaavan kolmijäsenisen komitean, vaikka jokainen näistä kolmesta toki teki myös melkoisesti uskonnollista työtä.
Andreakselle koitui paljon puuhaa siitä, että hänen tehtävänään oli sovitella tavan takaa toistuvia väärinkäsityksiä ja erimielisyyksiä Johanneksen opetuslasten ja uudempien Jeesuksen opetuslasten välillä. Vakavia tilanteita tapasi syntyä harva se päivä, mutta Andreas onnistui apostolitovereidensa avulla taivuttamaan riitapuolet jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen – ainakin tilapäisesti. Jeesus kieltäytyi osallistumasta mihinkään näistä neuvonpidoista; eikä hän myöskään halunnut antaa minkäänlaisia neuvoja siitä, mikä olisi asianmukainen tapa sovitella näitä vaikeuksia. Hän ei kertaakaan tehnyt ehdotusta, miten apostolien tulisi ratkaista tällaiset hämmentävät ongelmat. Kun Andreas näine kysymyksineen kääntyi Jeesuksen puoleen, Jeesus tapasi aina sanoa: ”Isännän ei ole viisasta sekaantua vieraidensa perhehuoliin; viisas vanhempi ei koskaan ota kantaa lastensa kinasteluihin.”
Mestari osoitti suurta viisautta ja toi julki täydellistä tasapuolisuutta kaikessa kanssakäymisessään apostoleidensa ja kaikkien opetuslastensa kanssa. Jeesus oli kiistämättä mestari käsittelemään ihmisiä. Hänellä oli oman persoonallisuutensa ansiosta suuri vaikutusvalta kanssaihmisiinsä, sillä siinä yhdistyivät sekä viehätysvoima että arvovalta. Hänen karu, kuljeksiva ja koditon elintapansa tuntui hienovaraisen käskevältä. Hänen arvovaltaisessa opetustavassaan, hänen selkeässä loogisuudessaan, hänen järkeilynsä voimallisuudessa, hänen viisaassa ymmärtämyksessään, hänen mielensä valppaudessa, hänen verrattomassa tasapainoisuudessaan ja ylevässä suvaitsevuudessaan oli älyllistä viehätysvoimaa ja hengellistä puoleensakutsuvuutta. Hän oli mutkaton, miehuullinen, rehellinen ja peloton. Kaiken tämän Mestarin olemuksessa ilmenneen fyysisen ja älyllisen vaikuttavuuden lisäksi mukana olivat myös kaikki ne lumoavasti vaikuttavat olemuksen hengelliset tekijät, jotka hänen persoonallisuuteensa on totuttu yhdistämään: kärsivällisyys, hellyys, sävyisyys, lempeys ja nöyryys.
Jeesus Nasaretilainen oli totisesti väkevä ja voimakas persoonallisuus; hän oli älyllinen voimanpesä ja hengen linnoitus. Hänen persoonallisuutensa vetosi paitsi hänen seuraajiinsa kuuluviin hengellisesti asennoituneisiin naisiin myös oppineeseen ja älylliseen Nikodemukseen ja karaistuneeseen roomalaiseen sotilaaseen, kapteeniin, joka oli asetettu vartioimaan ristiä ja joka Mestarin kuoleman nähtyään sanoi: ”Totisesti, siinä oli Jumalan Poika.” Ja väärentämättömät, karskit galilealaiskalastajat kutsuivat häntä Mestariksi.
Jeesuksesta tehtyjä kuvia ei voi kuin suuresti valittaa. Näillä Kristusta esittävillä maalauksilla on ollut turmiollinen vaikutus nuorisoon; temppelin kaupustelijat olisivat tuskin paenneet Jeesusta, jos hän olisi ollut sellainen mies, jollaiseksi taiteilijat hänet tavallisesti ovat kuvanneet. Hänen miehuullisuutensa herätti kunnioitusta; hän oli hyvä, mutta luonnollinen. Jeesus ei esiintynyt lauhkeana, sulokkaana, hellänä ja hyväntahtoisena mystikkona. Hänen opetuksensa oli järisyttävän dynaamista. Hän ei vain tarkoittanut hyvää, vaan hän kulki ympäriinsä ja tosiaan teki hyvää.
Mestari ei koskaan sanonut: ”Tulkaa minun tyköni kaikki, jotka olette vätyksiä, ja kaikki, jotka olette haihattelijoita.” Mutta sen sijaan hän kyllä monet kerrat sanoi: ”Tulkaa minun tyköni kaikki työtätekevät, ja annan teille levon – hengellistä voimaa.” Mestarin ies on tosiaankin kevyt, mutta vaikka niin onkin, hän ei sitä kenellekään pakota; jokaisen yksilön on itse omasta vapaasta tahdostaan otettava tämä ies.
Jeesus toi julki, että voitto on saavutettavissa uhrauksin, uhraamalla ylpeys ja itsekkyys. Armeliaisuutta osoittaen hänen tarkoituksenaan oli tuoda esille, miten päästään hengelliseen vapauteen kaikesta kaunaisuudesta, kaikista mielipahan aiheista, kiukusta ja itsekkäästä vallan- ja kostonhalusta. Ja kun hän sanoi ”älkää tehkö pahalle vastarintaa”, hän selitti myöhemmin, ettei hänen tarkoituksenaan ollut katsoa syntiä läpi sormien eikä neuvoa veljeilemään pahuuden kanssa. Hänen tarkoituksensa oli pikemminkin opettaa anteeksiantamusta kuin sitä, ”ettei pidä vastustaa oman persoonallisuutensa huonoa kohtelua, omien omanarvontunteidensa pahantahtoista loukkaamista”.
The Master and his apostles remained near Amathus for almost three weeks. The apostles continued to preach twice daily to the multitude, and Jesus preached each Sabbath afternoon. It became impossible to continue the Wednesday playtime; so Andrew arranged that two apostles should rest each day of the six days in the week, while all were on duty during the Sabbath services.
Peter, James, and John did most of the public preaching. Philip, Nathaniel, Thomas, and Simon did much of the personal work and conducted classes for special groups of inquirers; the twins continued their general police supervision, while Andrew, Matthew, and Judas developed into a general managerial committee of three, although each of these three also did considerable religious work.
Andrew was much occupied with the task of adjusting the constantly recurring misunderstandings and disagreements between the disciples of John and the newer disciples of Jesus. Serious situations would arise every few days, but Andrew, with the assistance of his apostolic associates, managed to induce the contending parties to come to some sort of agreement, at least temporarily. Jesus refused to participate in any of these conferences; neither would he give any advice about the proper adjustment of these difficulties. He never once offered a suggestion as to how the apostles should solve these perplexing problems. When Andrew came to Jesus with these questions, he would always say: “It is not wise for the host to participate in the family troubles of his guests; a wise parent never takes sides in the petty quarrels of his own children.”
The Master displayed great wisdom and manifested perfect fairness in all of his dealings with his apostles and with all of his disciples. Jesus was truly a master of men; he exercised great influence over his fellow men because of the combined charm and force of his personality. There was a subtle commanding influence in his rugged, nomadic, and homeless life. There was intellectual attractiveness and spiritual drawing power in his authoritative manner of teaching, in his lucid logic, his strength of reasoning, his sagacious insight, his alertness of mind, his matchless poise, and his sublime tolerance. He was simple, manly, honest, and fearless. With all of this physical and intellectual influence manifest in the Master’s presence, there were also all those spiritual charms of being which have become associated with his personality—patience, tenderness, meekness, gentleness, and humility.
Jesus of Nazareth was indeed a strong and forceful personality; he was an intellectual power and a spiritual stronghold. His personality not only appealed to the spiritually minded women among his followers, but also to the educated and intellectual Nicodemus and to the hardy Roman soldier, the captain stationed on guard at the cross, who, when he had finished watching the Master die, said, “Truly, this was a Son of God.” And red-blooded, rugged Galilean fishermen called him Master.
The pictures of Jesus have been most unfortunate. These paintings of the Christ have exerted a deleterious influence on youth; the temple merchants would hardly have fled before Jesus if he had been such a man as your artists usually have depicted. His was a dignified manhood; he was good, but natural. Jesus did not pose as a mild, sweet, gentle, and kindly mystic. His teaching was thrillingly dynamic. He not only meant well, but he went about actually doing good.
The Master never said, “Come to me all you who are indolent and all who are dreamers.” But he did many times say, “Come to me all you who labor, and I will give you rest—spiritual strength.” The Master’s yoke is, indeed, easy, but even so, he never imposes it; every individual must take this yoke of his own free will.
Jesus portrayed conquest by sacrifice, the sacrifice of pride and selfishness. By showing mercy, he meant to portray spiritual deliverance from all grudges, grievances, anger, and the lust for selfish power and revenge. And when he said, “Resist not evil,” he later explained that he did not mean to condone sin or to counsel fraternity with iniquity. He intended the more to teach forgiveness, to “resist not evil treatment of one’s personality, evil injury to one’s feelings of personal dignity.”
SuomiEnglish
Mestari viipyi apostoleineen Amathuksen lähellä miltei kolmen viikon ajan. Apostolit saarnasivat edelleenkin kansanjoukoille kahdesti päivässä, ja Jeesus saarnasi jokaisena sapatti-iltapäivänä. Kävi mahdottomaksi pitää keskiviikkoa jatkuvasti vapaapäivänä, joten Andreas järjesti asian siten, että kunakin kuutena arkipäivänä kahdella apostolilla oli vuoronperään lepopäivä, kun taas sapattipalvelusten aikana kaikki olivat palvelusvuorossa.
The Master and his apostles remained near Amathus for almost three weeks. The apostles continued to preach twice daily to the multitude, and Jesus preached each Sabbath afternoon. It became impossible to continue the Wednesday playtime; so Andrew arranged that two apostles should rest each day of the six days in the week, while all were on duty during the Sabbath services.
Pietari, Jaakob ja Johannes pitivät useimmat julkisista saarnoista. Filippus, Natanael, Tuomas ja Simon tekivät suuren osan henkilökohtaisesta työstä ja johtivat tiedonhaluisten erikoisryhmille tarkoitettuja oppitunteja; kaksoset jatkoivat edelleen yleistä järjestyksenpitoaan, kun taas Andreas, Matteus ja Juudas muodostivat yleisjohdosta vastaavan kolmijäsenisen komitean, vaikka jokainen näistä kolmesta toki teki myös melkoisesti uskonnollista työtä.
Peter, James, and John did most of the public preaching. Philip, Nathaniel, Thomas, and Simon did much of the personal work and conducted classes for special groups of inquirers; the twins continued their general police supervision, while Andrew, Matthew, and Judas developed into a general managerial committee of three, although each of these three also did considerable religious work.
Andreakselle koitui paljon puuhaa siitä, että hänen tehtävänään oli sovitella tavan takaa toistuvia väärinkäsityksiä ja erimielisyyksiä Johanneksen opetuslasten ja uudempien Jeesuksen opetuslasten välillä. Vakavia tilanteita tapasi syntyä harva se päivä, mutta Andreas onnistui apostolitovereidensa avulla taivuttamaan riitapuolet jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen – ainakin tilapäisesti. Jeesus kieltäytyi osallistumasta mihinkään näistä neuvonpidoista; eikä hän myöskään halunnut antaa minkäänlaisia neuvoja siitä, mikä olisi asianmukainen tapa sovitella näitä vaikeuksia. Hän ei kertaakaan tehnyt ehdotusta, miten apostolien tulisi ratkaista tällaiset hämmentävät ongelmat. Kun Andreas näine kysymyksineen kääntyi Jeesuksen puoleen, Jeesus tapasi aina sanoa: ”Isännän ei ole viisasta sekaantua vieraidensa perhehuoliin; viisas vanhempi ei koskaan ota kantaa lastensa kinasteluihin.”
Andrew was much occupied with the task of adjusting the constantly recurring misunderstandings and disagreements between the disciples of John and the newer disciples of Jesus. Serious situations would arise every few days, but Andrew, with the assistance of his apostolic associates, managed to induce the contending parties to come to some sort of agreement, at least temporarily. Jesus refused to participate in any of these conferences; neither would he give any advice about the proper adjustment of these difficulties. He never once offered a suggestion as to how the apostles should solve these perplexing problems. When Andrew came to Jesus with these questions, he would always say: “It is not wise for the host to participate in the family troubles of his guests; a wise parent never takes sides in the petty quarrels of his own children.”
Mestari osoitti suurta viisautta ja toi julki täydellistä tasapuolisuutta kaikessa kanssakäymisessään apostoleidensa ja kaikkien opetuslastensa kanssa. Jeesus oli kiistämättä mestari käsittelemään ihmisiä. Hänellä oli oman persoonallisuutensa ansiosta suuri vaikutusvalta kanssaihmisiinsä, sillä siinä yhdistyivät sekä viehätysvoima että arvovalta. Hänen karu, kuljeksiva ja koditon elintapansa tuntui hienovaraisen käskevältä. Hänen arvovaltaisessa opetustavassaan, hänen selkeässä loogisuudessaan, hänen järkeilynsä voimallisuudessa, hänen viisaassa ymmärtämyksessään, hänen mielensä valppaudessa, hänen verrattomassa tasapainoisuudessaan ja ylevässä suvaitsevuudessaan oli älyllistä viehätysvoimaa ja hengellistä puoleensakutsuvuutta. Hän oli mutkaton, miehuullinen, rehellinen ja peloton. Kaiken tämän Mestarin olemuksessa ilmenneen fyysisen ja älyllisen vaikuttavuuden lisäksi mukana olivat myös kaikki ne lumoavasti vaikuttavat olemuksen hengelliset tekijät, jotka hänen persoonallisuuteensa on totuttu yhdistämään: kärsivällisyys, hellyys, sävyisyys, lempeys ja nöyryys.
The Master displayed great wisdom and manifested perfect fairness in all of his dealings with his apostles and with all of his disciples. Jesus was truly a master of men; he exercised great influence over his fellow men because of the combined charm and force of his personality. There was a subtle commanding influence in his rugged, nomadic, and homeless life. There was intellectual attractiveness and spiritual drawing power in his authoritative manner of teaching, in his lucid logic, his strength of reasoning, his sagacious insight, his alertness of mind, his matchless poise, and his sublime tolerance. He was simple, manly, honest, and fearless. With all of this physical and intellectual influence manifest in the Master’s presence, there were also all those spiritual charms of being which have become associated with his personality—patience, tenderness, meekness, gentleness, and humility.
Jeesus Nasaretilainen oli totisesti väkevä ja voimakas persoonallisuus; hän oli älyllinen voimanpesä ja hengen linnoitus. Hänen persoonallisuutensa vetosi paitsi hänen seuraajiinsa kuuluviin hengellisesti asennoituneisiin naisiin myös oppineeseen ja älylliseen Nikodemukseen ja karaistuneeseen roomalaiseen sotilaaseen, kapteeniin, joka oli asetettu vartioimaan ristiä ja joka Mestarin kuoleman nähtyään sanoi: ”Totisesti, siinä oli Jumalan Poika.” Ja väärentämättömät, karskit galilealaiskalastajat kutsuivat häntä Mestariksi.
Jesus of Nazareth was indeed a strong and forceful personality; he was an intellectual power and a spiritual stronghold. His personality not only appealed to the spiritually minded women among his followers, but also to the educated and intellectual Nicodemus and to the hardy Roman soldier, the captain stationed on guard at the cross, who, when he had finished watching the Master die, said, “Truly, this was a Son of God.” And red-blooded, rugged Galilean fishermen called him Master.
Jeesuksesta tehtyjä kuvia ei voi kuin suuresti valittaa. Näillä Kristusta esittävillä maalauksilla on ollut turmiollinen vaikutus nuorisoon; temppelin kaupustelijat olisivat tuskin paenneet Jeesusta, jos hän olisi ollut sellainen mies, jollaiseksi taiteilijat hänet tavallisesti ovat kuvanneet. Hänen miehuullisuutensa herätti kunnioitusta; hän oli hyvä, mutta luonnollinen. Jeesus ei esiintynyt lauhkeana, sulokkaana, hellänä ja hyväntahtoisena mystikkona. Hänen opetuksensa oli järisyttävän dynaamista. Hän ei vain tarkoittanut hyvää, vaan hän kulki ympäriinsä ja tosiaan teki hyvää.
The pictures of Jesus have been most unfortunate. These paintings of the Christ have exerted a deleterious influence on youth; the temple merchants would hardly have fled before Jesus if he had been such a man as your artists usually have depicted. His was a dignified manhood; he was good, but natural. Jesus did not pose as a mild, sweet, gentle, and kindly mystic. His teaching was thrillingly dynamic. He not only meant well, but he went about actually doing good.
Mestari ei koskaan sanonut: ”Tulkaa minun tyköni kaikki, jotka olette vätyksiä, ja kaikki, jotka olette haihattelijoita.” Mutta sen sijaan hän kyllä monet kerrat sanoi: ”Tulkaa minun tyköni kaikki työtätekevät, ja annan teille levon – hengellistä voimaa.” Mestarin ies on tosiaankin kevyt, mutta vaikka niin onkin, hän ei sitä kenellekään pakota; jokaisen yksilön on itse omasta vapaasta tahdostaan otettava tämä ies.
The Master never said, “Come to me all you who are indolent and all who are dreamers.” But he did many times say, “Come to me all you who labor, and I will give you rest—spiritual strength.” The Master’s yoke is, indeed, easy, but even so, he never imposes it; every individual must take this yoke of his own free will.
Jeesus toi julki, että voitto on saavutettavissa uhrauksin, uhraamalla ylpeys ja itsekkyys. Armeliaisuutta osoittaen hänen tarkoituksenaan oli tuoda esille, miten päästään hengelliseen vapauteen kaikesta kaunaisuudesta, kaikista mielipahan aiheista, kiukusta ja itsekkäästä vallan- ja kostonhalusta. Ja kun hän sanoi ”älkää tehkö pahalle vastarintaa”, hän selitti myöhemmin, ettei hänen tarkoituksenaan ollut katsoa syntiä läpi sormien eikä neuvoa veljeilemään pahuuden kanssa. Hänen tarkoituksensa oli pikemminkin opettaa anteeksiantamusta kuin sitä, ”ettei pidä vastustaa oman persoonallisuutensa huonoa kohtelua, omien omanarvontunteidensa pahantahtoista loukkaamista”.
Jesus portrayed conquest by sacrifice, the sacrifice of pride and selfishness. By showing mercy, he meant to portray spiritual deliverance from all grudges, grievances, anger, and the lust for selfish power and revenge. And when he said, “Resist not evil,” he later explained that he did not mean to condone sin or to counsel fraternity with iniquity. He intended the more to teach forgiveness, to “resist not evil treatment of one’s personality, evil injury to one’s feelings of personal dignity.”